perjantai 29. huhtikuuta 2011

Vesijuoksija - osa 3

Kolmas allasterapiakerta on takana. Tällä kertaa Nuusku kipitti kolme viiden minuutin kierrosta eri nopeuksilla. Hieman homma alkoi Nuuskua välillä pitkästyttämään, jolloin Nuusku koetti huijata hommassa liukumalla maton mukana kävelyn sijaan.

Nuuskuli on päässyt metsään hillumaan Rapsun lisäksi Topin ja Viirun kanssa. Hyvin Nuuskuli on jaksanut pitenevät lenkit eikä hyytymistä tapahdu lenkillä tai lenkin jälkeen. Rasitus on siis pysynyt sopivassa määrässä.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

"Go, go, Go, GO!"

Takana on kaksipäiväinen Grégory Bielle-Bidalotin ja Johann Canalin agilitykoulutus. Kuvittelin koulutuksen sisältävän kaksi treeniä heppujen vetäessä harjoitukset vuoropäivin. Iloisesti yllätyin, sillä treenasimme niin maan perusteellisen paljon, että tokkopa jalat liikkuvat kivutta viikkoon. Sunnuntaina oli ohjelmassa Johannin hyppistreeni, Grégoryn agitreeni ja molempien yhdessä vetämä agiratatreeni. Maanantaina oli Johannin agitreeni ja Grégoryn hyppistreeni. Rataprofiileihin oli haettu vaikutteita Suomen MM-karsintatuomarilta ja MM-kisatomarilta ranskalaiselta David Powellilta.

Joten viisi tiukkaa treeniä, joita hiottiin ja hinkattiin niin kauan kunnes ohjaaja ja koutsi olivat tyytyväisiä. Aikarajaa ei ollut vaan tehtiin niin paljon kuin tarve vaati ja etsittiin kullekin koirakolle paras mahdollinen suoritustapa kuhunkin kohtaan sekä toimiva kokonaisuus. Heput olivat tarkkoja joka ikisen osa-alueen suhteen eikä mitään katseltu läpi sormien. Heillä oli myös vaikuttava näkemys erilaisten koirien ohjaamisesta ja eri tyyppisistä ohjaajista, joten treeneissä ei tyrkytetty yhtä ainoaa suoritustapaa vaan variaatioita riitti. Antoisaa siis kaikin puolin niin itse treenatessa kuin toisten suorituksia katsellessa.

Johannin treenissä pääpaino oli ohjaajan liikkumisessa, rytmityksessä, sijoittumisessa ja kehonhallinnassa, ja Grégorylla oli edellä mainittujen lisäksi äänenkäyttö isossa roolissa. Koska ajatuksena oli, että ennakoivasti ohjataan ja vasta täydellisyyteen ollaan tyytyväisiä, niin siinäpä sitten Heidin Inovit vispasivat, räkä valui ja iho sai kunnon hikikuorrutteen. Yhtään jos koetti löysätä niin hallissa kaikui "go, go, go", joten kaikkensa piti antaa ja silläkin kivuttiin surkeasta hyvän kautta parempaan, mutta täydellisyys jäi saavuttamatta.

Hauska huomio oli se, että ohjaan liian nätisti, liian rauhallisesti ja turhaan varmistelevasti. Kuulemma tunnollisesti koetan olla tekemättä virheitä sen sijaan, että vetäisin hilpeänä räkä poskella. Ja mie olen luullut olevani joku auton alle jäänyt viimeisiä henkosia nykivä harakka, mutta hyvä, jos se heiluminen edes näyttää ajoittain rauhalliselta. Tosin eivät hekään halunneet isomman asenteen tulevan esille minään epämääräisenä kuolevan kalan sätkimisenä ja sykyilynä (koetin kyllä tarjota tätä) vaan tarkasti omassa etenevässä liikkeessä, äänenkäytössä ja koiran haastamisessa. Juurikin tuo ohjaajan asenteen raja on niin hankala Rapsun kanssa vetää; milloin ohjaajalla on asennetta sopivasti ja milloin liikaa. Liiasta asenteesta Rapsu paineistuu, koska se on kuitenkin enemmän Hessu Hopo kuin Mikki Hiiri, mutta sopivalla asenteella siitä kuoriutuu Superhessu.

Vekkulia oli myös huomata, että kaikilta muilta kouluttajilta suurta suitsutusta saaneet Rapsun tiukat käännökset eivät kelvanneet ranskalaisille olleenkaan. Vaihtelunvuoksi mukavaa saada toisenlaistakin näkemystä. Alussa palaute oli "oh no, no, no, no", mutta lukemattomien toistojen myötä päästiin tasolle "good" ja loppujen lopuksi tuomio oli "better, not perfect but better". Mutta että paremminkin Rapsun voi vielä kääntää ja huomasin kyllä itsekin, että siivekkeen nuolijasta on saatavissa suurinpiirtein siivekkeen läpi haihtuja ilman, että vauhti katoaa mihinkään, jos ohjaus on täydellisesti kohdallaan. Ranskalaisten rytmitys käännöksissä oli ihan erilainen mihin olen täällä tottunut, hankalampi toteuttaa, mutta ei ollenkaan huonompi.

Kovin kivaa oli, suosittelen.

Rutinoitunut merinorsu - allasterapia osa 2

Nuuskis jatkoi tänään allasterapiaputkeaan. Tällä kertaa mentiin ensin 4,5 minuuttia ja sitten 5 minuuttia. Hyvin Nuuskuli jaksoi ja jolkotteli altaassa rutiinilla. Yhtään ei kiljunta kiinnostanut eikä Nupa muutenkaan ollut jännittynyt vaan pikemminkin ehti tylsistyä. Jolkotusta ilman nuuskuttelua, booooring. Taisi Nuuskutin kerran humpsahtaa takaseinään, kun toiveikkaana luuli juoksumaton pysähtyvän vaikka Heli vaihtoi vain asentoa.

Lumet ovat mukavasti sulaneet, joten Nuuskuli on päässyt kuntoutumaan myös metsään. Ollaan käyty hiekkasilla metsäteillä sekä kangasmättäillä ulkoilemassa. Lenkkeilyksi toimintaa ei voine kutsua, koska tahti on mitä on, suurimman osan ajasta kuonot ovat jossain kanervikon uumenissa, mutta hiljaa hyvä tulee.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Nuusku allasterapiassa osa 1

Tänään Nuusku pääsi ensimmäiselle allasterapiakäynnille. Altaassa hengailua tehdään useamman kerran sarjana pari kertaa viikossa tavoitteena saada lihakset tasapainoon. Nyt aloiteltiin hyvin varovaisesti, joten ensin Nuusku jolkotteli altaassa neljä minuuttia ja pienen tauon jälkeen kuusi minuuttia.

Nuuskuli oli aluksi hieman hämmentynyt altaasta, joten se sai namia siellä ollessaan, mutta koska syödessään Nuusku unohti välillä kävellä ja humpsahti takaseinään (se ei ollut vaarallista, koska allas oli varsin turvallinen kapine), päädyttiin sanalliseen kannustukseen. Nuuskuli käyskenteli melko kivasti, kun sitä kehui koko ajan, mutta jonkin verran Nuuskulla oli mukana protestoivia äänitehosteita. Heli sanoikin, että tollereille tyypillinen allaskäyttäytyminen ;)

Kahlailun jälkeen Nuuskua pissitti hirmuisesti, koska itselleen uskolliseen tapaan Nuusku joi vettä minkä kerkesi, aivan kuin uidessaan. Kotiin Nuusku sai matkustaa auton etupenkillä, koska Nupalle tuli hieman kylmä kuivaamisesta huolimatta, joten piti saada etuistuimen lämmitin tuomaan hellettä ahterin alle :) Lellikki mikä lellikki.

Uskon kyllä, että seuraavalla allasterapiakerralla Nuuskutin on rennommin messissä, koska juttu on jo tuttu. Ainakin fiilis altailun jälkeen oli varsin hilpeä, Nuusku ketkutteli kotona peräänsä minkä ehti ja heitteli pukkihyppelyä pihalla. Alla pieni taltiointi allasterapiasta.


perjantai 15. huhtikuuta 2011

Geschmeidig

Rapsutin pääsi vuorostaan puolivuosihuoltoon Heli-eläinfysioterapeuttille, josko olisi urheilun jälkiä kehoon painunut. Rapsuli ei perinteisesti ole lihaksistaan jumiin mennyt, mokoma kumikana, vaan hieronnat ovat olleet Rapen osalta puhdasta hemmottelua, mutta nyt odotin tapahtumaa uudella mielenkiinnolla, koska takana on useat talvikauden treenit erilaisilla keinonurmialustoilla. Kuitenkin kivituhkalla liitämään tottunut elukka joutuu sopeutumaan erilaiseen liikkumiseen keinonurmella, joka luistaa ja pitää aivan eritavoin, joten ajattelin, että siinä voisi pieni eläin vaikka rasittua.

No eihän se. Kovin oli hyvässä voinnissa, notkea, norja ja taipuisa, mutta jos karvoja alkoi halkomaan, niin etulapojen tuntumassa oli pienen pienet pisteet, joiden hierontaa pystyi ehkä pitämään muunakin kuin juhlallisena kauneussalonkikäyntinä. Päättelin tästä, että käännökset ja alastulot ovat rankempia keinolla kuin luonnolla, mutta eivät niin ratkaisevasti rankempia, että sillä olisi lihaksiston kannalta väliä.

Pitkästä aikaa Rapsuli näki pihalla möllöttävän hepan, joka oli yhtä jänskä kuin hirvi ja kiekkoa ravaava koni jo niin hurja, että sitä ei oikein uskaltanut edes katsoa. Näppäräähän sitä onkin kieltää asiat, jotka eivät omaan maailmaan mahdu. Ja olisihan se aika paljon vaadittu, että pieni muru ymmärtäisi hepalla ja hirvellä olevan eroa.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Tulikoe alias oravatesti

Polven kestävyys tositoimissa on testattu. Hybridi on vetänyt hullunmoista kiekkoa pitkin hankiaispeltoja, laukannut lumella kuin kiihkein kilparatsu. Lisäksi Potkakoipi on ottanut ohjelmaansa omatoimista oravajahtia harrastamalla tiukkaa takaa-ajoa metsässä. Ilmeisesti korvattomuudella ja polven toimivuudella on vahva yhteys, koska korvat eivät alkaneet toimimaan edes siinä vaiheessa, kun orava oli ollut tovin aikaa puussa turvassa. Myös Pikkupossun onnellisuudella ja täysillä juoksemisella on vahva yhteys, en muista milloin kuono olisi viimeksi ollut tuossa virneessä. Sorkan riehumisella ja minun tukehtumisella kurkkuun pomppaavaan sydämeen on myös yhteys, taitaa mennä vielä kauan ennenkuin pystyn katsomaan tuota painelua ilman, että tekisi mieli kääriä olio pumpuliin.

Kotona elukan itsetunto on ollut vähintäänkin kohdillaan, joten otus, jolle tavallisesti riittää satunnaiseen tilan rajaamiseen symboliset aidat (esim. kynnys tai lattialla poikittain oleva kynä), mm. loikkasi suorilla  noin 120 cm korkean aidan yli, koska se nyt Nuuskun mielestä sattui olemaan tiellä (eli estämässä toipilaan meno vaaralliseen kohteeseen). Noh, eipä enää tarvitse viritellä polvensuojausaitoja vaan voi antaa liikkua koko kämpässä ilman hajoamisvaaraa. Tai ainakin silloin meno lienee vähemmän itsetuhoista.

Aivotoimintaa on ilmeisesti Nupatsulle saatava. Ohjattua yhteistä toimintaa. Tavoitteena on saada takaisin otus, joka jättää jahdin kesken ensimmäisestä käskystä eikä kuvittele olevansa kuolematon apina.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Kevätkorva

Rapsun perinteinen kevätkorva ilmaantui eilen kylään. Pikkueläin kutisi korvastaan kovasti ja korva oli hirmuisen punainen, mutta mitään mönjää siinä ei kuitenkaan paljaalla silmällä näkynyt. Rapsu oli kuitenkin erityisen surkea, joten varattiin elukkalääkäriltä tälle päivälle korvan esittelyaika.

Yllätyksekseni syvältä korvan uumenista ei löytynyt hiivaa, vaikka sitä sinne yleensä keväisin tupsahtaa. Jotain jämähtänyttä vaikkua kuitenkin löytyi ja orastavaa tulehduksen tynkää, joten korvaan saatiin turhat vaikut karkoittavaa puhdistuslitkua ja jotain tippoja, joten jospa se siitä sitten. Koska Rapsulla oli selkeästi paha olla, tuikattiin Rapsuun satsi kortisonia, jotta korvaa ei kutita, olo olisi parempi ja korva pääsisi parantumaan ilman takajalan aiheuttamaa mekaanista ärsykettä. Lisäksi Rapsu joutuu möllöttämään tötterö päässä silloin kun ei ole valvovan silmän alla.

Kortisonipiikin ansiosta pääsiäiskisat jäävät väliin, koska dopingvaroaika ei ehdi mennä umpeen ennen mittelöitä. Olisihan tuo ollut nasakkaa liitää kotikulmilla kuusi starttia, jos korva olisi ollut kunnossa. Vaan jospa sitä ensi vuonnakin olisi pääsiäinen. Mutta, mutta, katsellaan kisakentille paluuta sitten, kun elukka voi hyvin ja mahtuu sääntöihin.

Rapsuli oli kyllä mainio elukkalääkärissä. Odotushuoneen vaaka on Rapsusta maailman mukavin peli, joten siihen mennään heti, kun vastaanottotilaan saavutaan ja vaa'alla napotetaan tyytyväisenä katse suunnattuna tiskillä olevaan namikuppiin. Vaa'alla käytiin oma-aloitteisesti myös useita kertoja operaation jälkeen sillä aikaa kun maksoin ja aina yhtä toiveikas katse suunnattuna namikuppiin. Mie tarjoan poronkorvan sille joka arvaa montako kertaa vaakaa tarjottiin ja montako kertaa siitä sai namia.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Voimaa potkaan

Nuuskuli aloitti tänään fysioterapian polven kuntouttamiseksi. Heli oli varsin hämmästynyt siitä, että Nuusku liikkuu hyvin vaikka operaatiosta ei ole kuin neljä viikkoa :) Ohjelmassa oli kokovartalohieronta, jotta nähtiin onko elukka mennyt miten jumiin jalkaa varoessaan ja jokunen mikrovirtaa vaativa kohta löytyi. Koipien lihaksissa on tällä hetkellä hirmuiset puolierot, kinkut puuttuvat eikä vasemman jalan sisäpinnalla ole mitään habaa. Puolieroja lähdetään tasoittamaan ja lihaskuntoa kohentamaan ensi viikolla allasterapialla.  Siitä tulee mielenkiintoista ja Nuuskun mielestä varmaan maailman parasta!

Nuuskutin  pääsi viettämään pitkästä aikaa myös sosiaalista elämää, sillä Nupa ja Rape kävivät lauantaina kimppalenkillä Topin ja Viirun kanssa. Kovin pitkää samoilua emme ex-latupohjalla tehneet, koska Nuuskulla on tosiaan sen verran lihaskunto romahtanut, että hiljalleen pitää kuntoa kohottaa, jotta ei nivelet rasitu. Nuuskua ei pikkuruinen Viiru kiinnostanut pätkääkään, mutta aina niin hillitystä ja asiallisesti käyttäytyvästä Topista Nuusku tykkäsi kovasti niin kuin aina.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Nolla

Perinteinen kisaflunssakuolemantauti saapui luokseni yöllä, mutta siitä huolimatta suunnattiin Rapsulin kanssa Micran kuono kohti Pieksämäkeä. Matkaseuraksi saatiin Ninka, Vappu ja Hippa. Lummerannan Hannele oli suunnitellut varsin vauhdikkaat radat, joissa oli ihanneajatkin sen mukaiset eli ei aikaa ylimääräisille kurveille.

Ensimmäinen rata oli vallan palikka ja tuntui ohjauksellisesti ykkösluokan liitelyltä putkihässäkkää lukuunottamatta. Tosin suoraviivaisuus toikin sitten omat haasteensa ja paikoin tuntui, että oma jalka ei riitä varsinkaan, jos jäi yhtään hiimailemaan. Lopussa Rapsu meinasi livetä pari kertaa omille esteille, mutta sain pakan kuitenkin kasaan ja lopputulokseksikin nollan, vaikka nuolaisin (ja kiljuin ilosta) uhkarohkeasti ennen viimeistä estettä mikä oli kostautua.


Toinen rata oli haasteellisempi eikä yhtään vähemmän juoksuvoimaa vaativa. Valitettavasti onnistuminen kosahti kolmannelle esteelle, jossa otin Rapsun niin voimakkaasti käteen, että se tuli putken (3) ohi. En jäänyt asiaa korjaamaan, koska tekemälläni liian pitkällä hirtto-ohjauksella Rapsun kuuluikin tulla käteen, joten nielin mokani ja vedettiin vauhdilla eteenpäin. Loppurata meni hienosti ja kauhulla odottamani poispäinkäännökset (5, 12) sujuivat hyvin vaikka ei niitä olla liiemmin harjoiteltukaan. Tosin jos oltaisi, niin ehkä energiaa olisi jäänyt ahdistumisen lisäksi huolellisempaan putkeen (3) ohjaukseen.


Kivat radat, kiva meno. Ensimmäisellä radalla Rapsu napotti lähdössä koreana kuin sammakko ja toisella kuulemma varasti. Varastus ei ollut kuitenkaan niin törkeä kuin aiemmin, joten jotain edistystä ;) Kontaktit Rape otti hyvin ja mutkissa kaarteet olivat pienet silloin, kun ehdin sitä hyvin kääntämään, mutta jossain kohdissa lurahtivat kurvit taviskoiran kaarrokseksi tiukan rapsuliuden sijaan. Kokonaisuutena Rapsuli pelitti mainiosti, mutta itsellä oli hitusen tahmea olo.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Vapaus

Nuuskuli saa jälleen elää, olla vapaa kuin lintu, villi kuin mustangi, loikkia kuin kaniini, seikkailla itsensä hybridistä todelliseksi Sus scrofaksi.

Tänään on se suuri päivä, jolloin saan unohtaa, että Nuuskun polvea on koskaan operoitu. Neljä viikkoa kantasoluhoidosta ja hupsista vain, possut ovat uurastaneet ja parantaneet polven, joten tervetuloa onnellisen ja terveen koirasian täysipainoinen elämä.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Putkilot on ihania

Ekat treenit tiistain paimenkoiria kuhisevassa ryhmässä. Hirmuisen vekkulin treenin oli Katja järjestänyt, tykkään niin kovin putkihullutteluista. Alla jotakuinkin sinnepäin ehkä piirros.


Halusin kovasti tehdä persjätön putken (4) jälkeen ja sain sen sinne jopa tempaistua. Joskin Rapen nihkeys irrota hypylle (3) aiheutti sen, että pitkälle viemisen jälkeen sain todella juosta. Hirmuisen vaikea oli löytää oikeaa linjaa itselle putkeen (6) ohjatessa, koetin tälläytyä Rapsun reitille minkä ehdin, mutta tehtyäni valssin takaakierron jälkeen pysyin paremmin omalla väylällä ja pidettyäni pyllistelyt kurissa sujahti Rapsuli siihen putkeen mihin pitikin. Ennakoiva valssi (9) ja niisto (10) käänsi Rapsun koreasti ja oikea putkikin (11) löytyi, kun oma rintama ei auennut liikaa. Loppupätkällä saksalainen (18) meinasi tulla ensin koiville, mutta paremmalla ajoituksella pelitti hyvin. Suuri ohjaustapa inhokkini takaaleikkaus (21) oli alussa ontuva eli semmoinen peruskökkö mikä se nyt yleensä on, mutta väännettyäni siihen hieman linjausta tuli käännöksestä tiukka.

Toisella kierroksella hioin vielä hieman putkihässäkkäpätkää (4-11), koska siinä oman kropan hallinta ja oman liikkumisen hahmottaminen oli suuressa roolissa ja se on minulla niin maailman heikointa. Sinänsä hyvä, että Rapsu reagoi herkästi millimetrin ja nanosekunnin muutoksiin, joten heti pääsen huomaamaan, jos ei ole linja tai ajoitus kohdallaan. Oikein oli lystikästä treeniä.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Rapsu tahtoo kumpparit

Rapsu, suuri (lue: pieni) säänkestävä (lue: nipo) metsästyskoira (lue: lellikki), haluaisi sujauttaa tassuihinsa kumpparit. Kävelyreitteillä olevat lätäköt kastelevat ikävästi varpaat ja ovat yäk yäk. Ei inhalle alustalle voi pieni koira tassujaan asetella. Vaikka mutaojiin kaulaa myöten kahlaaminen tulee onnistumaan sulavasti, kunhan ojat lumen alta esiin kuoriutuvat eikä löllisillä hiekkapoluilla rällääminen aiheuta ongelmia, niin märkyys asfalttitiellä on liikaa. Vesi ei kuulu sinne, sillä asfaltin pitää olla joko lumen peitossa tai kuivaa, kuumaa ja tuoksua auringolle.

Tämän epäkohdan vuoksi päätimme vallata tänään hiihtoladut takaisin. Kyllä, se olen minä, jota luultavasti huomenna paikallislehdessä haukutaan. Mutta oikeasti, ei kai kukaan järkevä ihminen hiihdä havunneulasien seassa? Sulahtaneet ja puunroskaiset latupohjat sopivat parhaiten luppakorville, jotka tarvitsevat lunta, jossa voi piehtaroida hieman varastoon kesää varten sekä mukavan alustan, jolla tassutella. Tosin Rapsuhan ei lumialustalla tassuttele pätkääkään vaan mönkii, piehtaroi ja liukuu selällään.

Hybridin kanssa lenkkeily on näillä liukkailla lähinnä kauhistuttavaa. Vaikka sorkka on loistokunnossa, niin pelottahaan sitä liikuttaa noilla vetisillä jäätiköillä eikä sulanut asfalttikaan tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Jotenkin "kuntouttava liikunta" ja "asfaltti" eivät sovi samaan lauseeseen. Nuuskulia ei lätäköt haittaa, eikä asfaltti, eikä mikään. Mutta minua haittaa. Ei sen sorkka tunnu rasittuvat vaikka se kovalla alustalla mennä rytyyttää, mutta ajatuksena se on jotenkin kamala. Vaikka toisaalta ei Nupa tuota koipea varo ollenkaan vaan varaa siihen painoa surutta, huiskii menemään miten sattuu, pissii kolmella jalalla seisten eikä ilmassa ole sorkka, kuikuilee maailmaa mangustiasennossa, jotta näkisi paremmin.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Maailmanmestarin opissa osa 2

Tänään Jari Suomalaisen koulutus jatkui ja vuorossa oli hieman erilaista rataa, mutta pääpaino oli jälleen ohjaajan liikkeessä sekä rytmityksessä. Alla luonnostelma treenistä.


Rapsu oli aivan ilmiömäinen ja aina niin rakas liitoelukka. Vähänkö sitä on mukavaa ohjata, kun se on niin pätevä ja hassu. Jari totesi saman kuin useat muutkin kouluttajat ovat todenneet, että Rapsun kanssa kannattaa niistoja (11, 18) käyttää, koska R osaa käyttää kroppaansa kurveissa ja kääntyy erityisen hyvin, notkeasti sekä tiukasti, joten siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti ja hyödyntää moista vahvuutta. Mukavaa, että niistot näyttävät toimivilta, koska ne tuntuvatkin siltä, että ne menee meillä hyvin yhteen. 

Muuten rata oli perusohjausta ja jalkoja vaadittiin. En olisi alunperin uskonut ehtiväni koiran edelle suorin putkien jälkeisiin ohjauskuvioihin (5, 9) tai ohjaamaan suoran jälkeiseen takaakiertoon (23). Varsin urheilijamainen olo tuli, kun ehti vaikka mihin, kunhan vain lähti ajoissa liikkeelle. Oli kyllä niin parasta koulutusta koko viikonloppu, älyttömän mukava kouluttaja, Rapsu ihan mahti ja minäkin olin hyvä tänään.

Rapsu-reppana väsähti kahden päivän treenistä ihan kunnolla ja huomaa, että juoksutaolla on treenikestävyys lupsahtanut. Rapsutin on nukkunut tajua kankaalla kotiutumisen jälkeen, mitä nyt kävi kerran haukkumassa kumppareita eteisessä. Kertoo ehkä paljon väsymyksen tasosta, aivoja ei ole enää ollenkaan ;)

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Maailmanmestarin opissa osa 1

Jotain alla olevan oloista oli ohjelmassa tänään Jari Suomalaisen koulutuksessa.


Rapsuli oli varsin kivassa iskussa ja saikin kehuja tollerimaisesta liikkumisestaan eli tiukoista käännöksistä, hyvästä kehon kaarteesta käännöksissä sekä liikkeen rytmityksestä eli kyvystään koota itsensä kurveihin ja vetää pitkää laukkaa suorilla.

Minä puolestani en ollut missään iskussa, monesti olen huono ollut, mutta harvoin ihan näin huono. Aivan käsittämätöntä sekoilua, blondimenoa ja turhan usein muisti pätki. Oli niin takkuista liikkumista, että suorastaan hävetti. Auttaisi kuulemma asiaa, jos hahmottaisin itseni, liikkuisin samaan suuntaan koiran kanssa enkä sotkeutuisi jalkoihini... Toivottavasti huomenna menee paremmin.

Rapsuli pyöri hirmuisen kivasti ja perusohjauksen lisäksi vetelin muutamat niistot (2, 5). Välistävedon puolivalssi (14-15) oli aluksi hieman puolivillainen, tai oikeastaan olematon, mutta huolellisesti tehtynä tuotti tulosta. Rapsu haki kepit jokaisella toistolla upeasti oikein vaikka kulma oli haastava ja pujotteli ne tunnollisesti loppuun vaikka pidin sivuttaisetäisyyttä ja hieman vedätin. Itseltäni uudenlaista rohkeutta piti löytää välille 20-24, jossa lähdin juoksemaan hullunlailla Rapsun mennessä putkeen (20) ehtiäkseni persjättöön ennen hyppyä (24). Noin rohkeana en tuota omin nokkineni olisi uskaltautunut tekemään, koska aiemmin R on tullut herkästi perässäni esteiden ohi, mutta tottahan toki se on kehittynyt ja varsinkin, kun etenin esteiden suuntaisesti ja esteiden kiertäminen olisi ollut Rapsulle suorittamista työläämpää, poimi Rapsukin ne matkalta mukaan. Myös oma liike välillä 26-28 vaati säätämistä, koska jäin kupeksimaan sen sijaan, että olisin ollut asemissa ottamassa Rapsua hypyn (27) yli ja näyttänyt sijainnillani etenemissuunnan, mutta sekin saatiin hyvin kuntoon. Puomin alastulon nopeuttamiseen tuli taas hyvää vinkkiä.

Kokonaisuutena todella antoisa päivä. Juuri liikkuminen, rytmitys ja rohkeus ovat asioita, joihin neuvoja kaipaan. Sitä kun ei itse oikein pysty arvioimaan, toisin kuin monia muita ohjausratkaisuja ja tekniikkaa. Koska Rapsu ei sinkoile väärille esteille, ei tiputtele rimoja, ei tunaroi juuri muutenkaan ja minun ohjaus on koiralle sopivaa, niin liikkuminen on se heikoin lenkki. Onhan tästä ennenkin kuultu eli jään ihailemaan Rapsun menoa sen sijaan, että kiitäisin eteenpäin. Mutta onko se nyt ihme, kun Rapsu on niin söpö.

Nuuskulipuuskulilla on nyt kolme viikkoa hybridiyttä takanapäin. Nupa on jatkanut erinomaista kuntoutumistaan ja päässyt jo pariin otteeseen nousemaan sekä laskeutumaan rappusia. Ulkona pikkupossu lenkkeilisi maailmantappiin, mutta ihan niin pitkälle ei olla vielä menty. Jalka toimii hyvin eikä tunnu aristavan tai vaativan varomista. Hienoa!