maanantai 24. helmikuuta 2014

Kermavaahto pitää ohjaajan iloisena

Ohjaajan palkkio hyvin menneistä treeneistä.

Taas kerran treenihallimme sijainti osoitti ihanuutensa: hyvin menneiden treenien jälkeen ohjaaja pääsi palkitsemaan itsensä tuoreella kotitekoisella munkilla ja kermavaahdolla höystetyllä kuumalla kaakaolla Pärnävaaran urheilukeskuksen kahviossa. Minä niin rakastan minun harrastuksia! Tänään ohjelmassa oli pikkuruiset agilitytreenit, joihin seuraksi saimme Ninkan klaanin. 

Ekalla kierroksella kohtasin suuren vastustajani takaaleikkaukset (vaaleat pallerot 1-3). Tehtiin takaperin ketjuttaen suorapalkalle. Rimat olivat minissä, jotta Sisun ei tarvinnut keskittyä ohjaukseni lisäksi hyppelyyn. Nooh, ei se nyt ihan niin hienosti mennyt kuin etukäteismielikuvissani, mutta saatiin kuitenkin räpellyksen kaveriksi kelpotoistoja ja yhteistä ajatusta siitä mitä ollaan tekemässä. Minulla vain ei ohjauksen taso pysy tasaisena vaan hyvän ohjauksen jälkeen pystyn sujuvasti heittämään kehiin uskomatonta shaibaa. Kakkoshypyn takaaleikkaus oli paikoin jopa sujuva, mutta kolmoshypylle räpelsin enemmän. Onneksi kokonaisuutena mentiin kuitenkin plussan puolella ja treenistä jäi oikein hyvä fiilis. Vedettiin loppuun vielä irrottelua (tummat pallerot 1-4), jossa jouduin hieman keskittymään huiskiviin käpäliini. Itseasiassa viime viikkotreeneissä koutsi sanoikin, että "hei nyt mie nään ekaa kertaa ne siun villit kädet!" kun juostessani huiskutin käsilläni kuin paraskin perhosuimari, joten juuri kun kuvittelin saaneeni ne johonkin ruotuun, ovat ne taas palanneet, entistä villimpinä!


Toisella kierroksella keskityin hörökorvan kanssa keppeihin. Sisuhan on juossut menestyksekkäästi avoimia kujia pentuaksan ajan ja aloin jo kallistua sille kannalle, että tolleriloista poiketen opetan sille kepit kujilla, mutta kun ikä antoi kujan kavennukselle luvan, alkoi homma mennä minun makuuni turhaksi puljaamiseksi. Ymmärrettävästi ryhmätreeneissä kujia ei olla ehditty juuri treenaamaan vaan homma on jäänyt itsenäiseen treeniin. Itsenäisesti niitä oli helppo treenata niin kauan kuin ne olivat auki. Nyt kun pitäisi astua askeleita eteenpäin ja kaventaa, ei keppien treenaaminen ole edennyt mihinkään, sillä Sisu reagoi herkästi kujan kavennukseen eikä yksin treenaaminen onnistu, koska tarvitsisin palkkavahdin. Koska pelkän avoimen kujan juokseminen ei vie eteenpäin, vaihdoin suunnitelman takaisin alkuperäiseen eli suorien keppien opettamiseen takaperin ketjutellen, tosin päivitin sitä hieman tälle vuosikymmenelle, ja kepit lähtivät etenemään superhienosti! Tehtiin neljää keppiä ohjureilla ja palkka valmiina päässä. Sisu lähti tarjoamaan pujottelua hyvin, teki kovalla asenteella ja pujotteluasento oli matala. Uskon, että näistä tulee oikein timakat kepit!

lauantai 22. helmikuuta 2014

Kylässä ja treeneissä

Sisulla oli torstaina kelpiepäivä. Hengattiin nelisen tuntia Watti-serkun seurassa ja Sisusta se oli aivan parasta. Ensin ulkoilua ja sitten kyläilyä. Tällä kerralla Sisu oli kylässä jo kuin kotonaan ja antautui nokosillekin pöydän alla. Pitkään se ei kuitenkaan malttanut silmiään lepuuttaa vaan haastoi Wattia tasaisesti painiin, serkkupoika kun osaa painia Sisun tyyliin eli semmoista pötköllään tapahtuvaa thainyrkkeilyä muistuttavaa potkupainia. Meillä oli Sisun kanssa tarkoitus treffien jälkeen hurauttaa hallille hiomaan takaakiertoja, mutta oltiin molemmat päiväunikunnossa, joten skipattiin treenit ja suunnattiin kotiin pötkölleen. Perillä odottikin iloinen luppakorvakaksikko, joilla oli kuulemma ollut hurjan kiva reissu jäällä :)

Takaakiertoihin syvennyttiin perjantaina ennen tokotreenejä. Virittelin hypylle aikamoisen rimasetin, jota Sisukin hieman ihmetteli, mutta ei kuitenkaan antanut häiritä suoritusta. Tehtiin yhdelle hypylle takaakiertoja molemmin puolin ja eri kulmista. Ne menivät hyvin eikä alituksia tullut, aluksi se ei toki ollut mahdollistakaan, kun minulla oli siinä semmoinen hieno kolmen riman setti, mutta häivytettyäni hiljalleen muut paitsi 50cm riman jatkoi kelpie onnistunutta sarjaa. Siivekkeitä vasten oli nojallaan myös rimat, jotta Sisu ei kiertäisi taakse niin siivekkeitä nuollen vaan hieman kauempaa, jolloin hypylle kasaaminen on helpompaa, ja ilmeisesti se oli toimiva ajatus.

Tokossa aloitettiin porukassa paikkamakuulla. Pysyin lähellä ja vahvistin kestoa, mutta ahnehdin vähän liikaa ja Sisu ehti nousta. Saatiin siihen hyviäkin toistoja, kun olin maltillisempi, mutta vielä maltillisempi saisin olla, koska Sisuhan ei ole mitenkään levoton, josta voisi päätellä, että "nyt viimeistään pitää se vapauttaa, että saadaan onnistunut suoritus" vaan se köllöttää terhakkana ja ponkaisee yhtä'äkkiä pystyyn, että "tää oli varmaan tässä". Sitä ei ole helppo lukea ja ennakoida vaan pitää ihan suunnitella itse liikkeen kesto ja ennakoida siten. Yllätys yllätys, että treeni kannattaa suunnitella!

Yksilöliikkeissä teemana oli Z, mutta meillä lähinnä törppöihin siedätys ja niistä luopuminen mikä oli helppoa, koska ei Sisun focus ollut niissä ollenkaan vaan se keskittyi tekemiseen välittämättä ympärillä olevista merkeistä. Tehtiin seuraamista kaartaen, jolloin sain Sisun ei niin painavaan asentoon ja perusasentoon siirtymisiä. Minä kyllä tykkään siitä painamisesta, kun Nuusku oli tokokokeissa semmoinen välimatkan pitäjä, mutta on  myönnettävä, että lievästi vasemmalle kaartaessa Sisun seuraamisasento oli täydellinen. Ehkä siihen voisi pyrkiä.

Toisella kierroksella otettiin jääviä ja niissä hyvänä huomiona kouluttajalta tuli se, että minä suhtaudun eri tavalla maahan jättöihin kuin seisomaan jättöihin, ja tottahan se oli. Liikkeestä maahanmeno on Sisulle selkeä ja yksinkertainen tehtävä, ja se tekee sen nopeasti, tarkasti ja pysyy maassa vapautussanaan asti (maahan-hyvä-vapaa). Liikkeestä seisominen puolestaan on minun vajavaisuuteni vuoksi epäselvempi tehtävä ja siinä Sisu pysähtyy hyvin, mutta myös vapauttaa itsensä välittömästi ja mistäs tämä johtuu? No siitä, että joku nimeltämainitsematon kaksijalkainen, joka Sisun kanssa tokoa treenaa, ei sitten ole pitänyt samaa logiikkaa mitä muussa kouluttamisessa vaan on jättänyt vapautuskäskyn pois (top-hyvä-???). Eihän se koirapolo silloin tiedä milloin liike loppuu, jos sitä ei sille kerro. Aivan tiedostamattani olen moista törppöilyä tehnyt ja onni, että olen niin laiska treenaaja, että ei tässä vielä ole suurempaa vahinkoa päässyt tulemaan, joten ei myöskään ole isompaa poisopettamista tiedossa.  Pidettiin setit lyhyinä, koska Sisulla oli alla pitkä päivälenkki aurinkoisella jäällä tollerikaksikon kanssa ja halusin, että se varmasti jaksaa. Hyvin jaksoi keskittyä, supertaitava eläin.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Riemuaksaa

Tiistain pentuaksassa tehtiin Sisun kanssa jotakuinkin alla olevaa vauhdikasta rataa.


Kauhee, kun Fuhhuur oli liekeissä! Ihan mahdottoman nopea, ohjaus tuntui paniikilta vaikka ei siinä periaatteessa ollut edes paniikkiin aihetta, kun oma liike sai olla olematonta kahvipavun singotessa itsenäisiin suorituksiin. Treeni oli aikamoisessa voisilmässä uiskentelua, niin nautinnollista ja herkullista. Leijeröitiin ja kaikkea. Hurjan makeaa, uunijäätelöä marengilla, tykkäsin!

Pimeä putki (4, 14) imi kuin tehokkainkin teollisuusimuri, persjättöihin (4-5, 5-6, 14-15) ehdin vaikka ahdisti henkisesti, elukka irtosi putkeen (11) niin, että päästiin ihan leijeröimään :) Sanallista putkijarrua teinikoiralle ei tarvinnut opettaa, kun se kääntyi putkelta (2) supertiukasti jäädessäni taakse putkeen lähetysvaiheessa. Tosin tämä mainio kääntymistaito toi haastetta toisella kierroksella, kun lähdettiin hieman hifistelemään ja koettamaan myös suoran putken leijeröintiä, kun se ilman leijeröintiä sujui supsikkaasti. Pitihän sitä lisää treenattavaa löytää :) Se oli vaikeaa, kun en löytänyt omaa rytmiä sellaiseksi, että olisin saanut Sipulin hypyille (12, 13) sen sijaan, että se kääntyi putkesta (11) tiukasti ja haki suoraa putkea. Helpommalla ohjauksella kohdassa ei ollut heikkoutta, mutta hifistelyssä minulla oli rytmit hukassa.

Rimat loikkasivat viiteenkymppiin eikä se vauhdissa näkynyt tai tuntunut. Hirmuisen pieneltä Sisu suhteessa rimakorkeuteen näytti, kun se lähdössä napotti, mutta lohikäärme loikki rimojen yli semmoisella asenteella, että oksat pois. Ainoastaan takaakierrossa (8) näkyi se mikä näkyi nelivitosillakin eli Sisu tuli herkästi ali. Tämähän johtuu siitä, että se on oppinut kiertämään siivekkeen liian tiukkaan. Ei olisi pitänyt treenata matalilla rimoilla takaakiertoja, koska nyt minun pitää opettaa sille uudestaan takaakierto säkää korkeammalla hypyllä, mutta onneksi minulla on suunnitelma, joten enää tarvitsee vain toteuttaa se.

maanantai 17. helmikuuta 2014

8

Kahdeksan vuotta sitten maailma kuhisi, sillä elämänsä aloitti Rapsu Hapsu Hipsuvarvas, pieni hupsu luppakorva, jonka mielestä elämä on puhdasta juhlaa, joten ei tehdä tänäänkään poikkeusta vaan tanssitaan ruusuilla ja tungetaan kuonot taskuihin! 


Millainen on kahdeksanvuotias päivänsankaritar Rapsu? 
Rapsu on villi, Rapsu on vallaton, Rapsu on hassu, Rapsu on hulvaton, Rapsu on iloinen, Rapsu on hauska, Rapsu on onnellinen, Rapsu on toiveikas, Rapsu on vekkuli. 
Rapsu luottaa hurmaavuuteensa, Rapsu luottaa oveluuteensa, Rapsu luottaa harhautuksiinsa, Rapsu luottaa vauhtiinsa, Rapsu luottaa surusilmiensä pehmentävään voimaan. 
Rapsu osaa pelata omaan pussiin, Rapsu osaa kieputtaa tassun ympärille, Rapsu osaa toimia niin, että homma hoidetaan kotiin. 
Rapsu rakastaa ruokaa, Rapsu rakastaa taskuvarkauksia, Rapsu rakastaa hippasia, Rapsu rakastaa päiväunia, Rapsu rakastaa pitkiä metsäretkiä. 
Rapsu tykkää kaivautua kainaloon, Rapsu tykkää kellahtaa rapsuteltavaksi, Rapsu tykkää nukkua saman peiton alla, Rapsu tykkää läpsytellä korvillaan minua naamaan, Rapsu tykkää pusutella, Rapsu tykkää seikkailla. 
Rapsu pursuaa positiivisuutta, Rapsu pursuaa voimaa, Rapsu pursuaa veijarimaisuutta, Rapsu pursuaa täydellisyyttä, Rapsu pursuaa riemua, Rapsu pursuaa tolleriutta. 
Yhteen sanaan kiteytettynä Rapsu on rakas.

torstai 13. helmikuuta 2014

Vallattomat

Voi Rapeloa, se on nykyään aivan vallaton, pelkkää mahtavaa kirsua! Jäällä tuuli kuljettaa kaukaa vastustamattomia tuoksuja, jotka tunkeutuvat pienen koiran sieraimiin ja saavat sierainten käyttäjän ampaisemaan horisonttiin. Kirjaimellisesti horisonttiin, se juoksee täysillä niin kauas, että siitä ei näy edes pistettä, ja sitten se juoksee täysillä takaisin. Hassu elukka. Hieman omituiselta tuntuu, kun on tottunut viimeiset kahdeksan vuotta siihen, että Rapsu pysyy aina näköpiirissä, mutta onhan tämä toki vaihtelua.

Sisu oli myös vallaton tiistain treeneissä, pikkukoira lensi mahtavasti! Ohjelmassa oli helppo ratatreeni ja olipahan hauskaa! Alla jotakinsinnepäin ratapiirros.


Irrotus putkeen (3) siten, että pääsin tekemään vastaanottovalssin pituuden (4) taakse, ja siitä irrotus putkeen (6) siten, että sain taas vastaanottaa otuksen valssilla hypyn (7) takaa. Sitten temmoin valssiloita (9, 10, 11) ja poispäinkäännöksellä (15) sujautin putkeen, kun halusin testata, että osaako. Osasi. Sisu oli aivan höpö, liekeissä, niin että häntä roihusi. Supekivaa, ei voi muuta sanoa, tuntui, että meno oli sujuvaa ja saatiin yhdessä tehtyä sulava kokonaisuus.

Keskiviikkona Sisukas loikkasi autoon, hurautettiin Ylämyllylle, poimittiin matkaseuraksi Ninka, Vappu & Brin ja jatkettiin matkaa Kuopioon treenaamaan. Aikamoisen hankala tekniikkatreeni odotti perillä ja täytyy sanoa, että videoklipit jäävät julkaisematta ja kuvausvälineen hautaan metsään. Enää ei tarvitse miettiä vastausta viikonlopun ihmettelyyn "ai niin, miullahan on tämmöinen videokamera hankittuna treenien kuvaamiseen, miks tää on tungettu tänne lipastonlaatikon perukoille eikä oo käytössä?" Hämmentävä mopon töytäisemä orava näytti ohjaavan intoa pursuavaa koiraani radalla. Treenissä mentiin parikymmentä estettä (tai olisi saanut menneä enemmänkin, mutta tuo riitti meille) ensin valssein ja toisella kierroksella takaaleikkauksin. Ei oltu mukavuusalueella ei, ei oltu oikein millään alueella vaan ihan hukassa.



Valssit, jotka kuuluvat suosikkiohjauksiini, olivat käsittämättömän paskoja, videon orava ei oikeastaan valssannut vaan koikkelehti takaperin. Toistoissa puuhkahäntä näytti muistavan käskyttää ja äännellä, mutta ei se edelleenkään valssannut vaan pakitteli nykien kuin päävamman saanut saaliseläin. Tuoko on vuosien harjoittelun tulos? Saako syyttää flunssaa? Hauvelille sen sijaan pitäisi antaa jokin kunniapalkinto siitä, että se jaksoi aina yhtä suurella innolla ja täydellä sydämellä toistaa ja toistaa ja toistaa ohjauskuvioita sätkivän oravan kanssa. Oravalta puuttui luotto omaan ohjaukseen ja se näkyi. Varovaiset ja onnettomat valssit eivät kääntäneet, joten hauvelia piti virvelöidä aikalailla, kun se lähti hakemaan aina jokatoista estettä…

Takaaleikkauspätkää en ole edes rohjennut videolta katsoa, mutta ei se hyvältä tuntunut. Luulen, että videolla orava ei enää näyttäisi töytäisyn saaneelta vaan pari kertaa yliajetulta. Aikamoista räpeltämistähän se oli. Jos minulta kysytään, niin takaaleikkaus on järkevä ohjaus ainoastaan silloin, kun muuta ei ehdi tekemään ;) Tiedättehän te, ollaan myöhässä, juostaan täysillä koiran perässä ja huiskitaan jotain johonkin suuntaan, jolloin se se saattaa jopa tuurilla sujua! Ei se silloin toki ole mikään kääntävä takaaleikkaus vaan lähinnä koiran perässä juoksua ja korkeampien voimien mukaantulon odottelua, mutta kelpaa minulle. Takaaleikkaukset paikoissa, joissa ehtisi liikkumaan, mutta ei saa vaan pitää hiimailla ja rytmittää liikettä, ovat painajaisunieni vakiokamaa. Ei tykkää, ei osaa, ei ei ei. Mutta onneksi muut tykkäävät ja osaavat ja pakottavat harjoittelemaan. Kotiläksyjä siis tiedossa. Mutta jos on kivempiakin läksyjä, niin saako ne tehdä ekana? (PS. Tähän asti oon tehnyt vaan kivat läksyt, mutta ei kerrota kenellekään, koska sitähän ei kukaan huomaa, eihän?)

lauantai 8. helmikuuta 2014

Kaikenmoista

Kaikenmoista on taas tapahtunut. Jossain viikon keskivaiheilla oli Sisun elämässä huisin jännää, kun lähdettiin Onttolaan seikkailulle. Perillä odotti Watti-kelpie, joka esitteli Sisulle mahtavat lenkkimaastonsa ja sen jälkeen kutsui sisälle lipittämään vettä sekä tutkimaan paikkoja. Kovin paljoa ei olla koiratalouksissa kyläilty, mutta Sisu oli kelpo vieras. Illalla huomasi sosiaalisen elon väsyttävän vaikutuksen: kolmen ja puolen tunnin serkkupojan seura veti teinin unimaailmaan loppuillaksi.

Pääasiassa kolmikko on temponut pitkiä ja rauhallisia metsälenkkejä. Rapsu on nauttinut elämästään: enää ei tarvitse jättää pupunpapanoita hankeen saatikka keppisavottaa väliin, metsässä saa juosta vapaana ja sisälläkin on saanut heittää kaulurin nurkkaan. Rapsusta näkee, että se eli pari viikkoa ilman 100% vapauden sisältämää ryteiköissä luuhaamista. Nyt se viipottaa huomattavasti isommalla säteellä kuin aikaisemmin ja vauhti on koko ajan täysillä, esimerkiksi kaikista pienin lähimetsä on Rapsun kaarroksille tällä hetkellä aivan liian pieni, Suuri Metsästäjä Rapsutin tarvitsee lääniä ottaakseen kiinni kaiken menetetyn hauskuuden.

Nuuskaus kävi perjantaina lihaostoksilla (ja samaisella reissulla Nuuskua luultiin bretoniksi) sekä nautiskelemassa hieronnastaan. Yksittäisiä kipupisteitä ei löytynyt, mutta pitkissä selkälihaksissa tuntui hieman jäykkyyttä johtuen viime viikonlopun portaissa tipahtamisesta. Odotuskäskystä huolimatta Nuusku lähti ryysimään toisesta kerroksesta alas t-ä-y-s-i-l-l-ä, jolloin kroppa ei pysynyt mielihalun mukana, Nuusku liukastui ja valui raput alas. Ei se ole ollut kipeä eikä mitenkään oireillut sen jälkeen, mutta ammattilaisen otteet huomasivat lihaksista, että on niihin tälli tullut. Hieronnalla lihakset saatiin kuitenkin pehmitettyä ja Nuusku tuli kovin onnelliseksi saatuaan hieronnan jälkeen piparkakun. Pienet ovat pienen koiran ilot.

Perjantaina Sisu tapasi Ninkan pienet bc:t, kaksi villapaidan hihoihin pukeutunutta hobittia, jotka tulivat kurkistelemaan Noljakan kulmia. Käytiin hiippailemassa hieman lähimetsän poluilla ja yllättäen Sisu katosi! Aikani huhuilin ryteikköön loikkinutta kelpietä ja kun sitä ei näkynyt eikä kuulunut, lähdin murmeliani etsimään aikomuksena kaivaa se ylös jostain vanhasta kaivosta tai supikoiran loukusta tai muusta inhasta ansasta, johon se oli selvästi jäänyt satimeen, koska ei kutsuun reagoinut. Ainahan se tulee kutsusta eikä sitä tarvitse metsässä edes kutsua, kun se on opetettu pitämään silmällä liikkumistani ja pysymään mukana. Mutta nyt oli murmeli kateissa, sille oli aivan selvästi tapahtunut jotain! Noh, pystykorva löytyi eikä se ollut minkäänlaisissa ongelmissa vaan napotti ryteikössä tyytyväisenä jänis suussa. Metsästyskoira nro 3 oli löytänyt jäniksen raadon ja rouskutti antaumuksella kalloa pitkät korvat suupielistä roikkuen, mitä lie aivomehua imi kitusiinsa. Onneksi Metsästyskoira nro 3 on kesytetympi kuin Metsästyskoira nro 1 tai 2 (jotka eivät onneksi olleet mukana) ja tiputti aarteen käskystä sen sijaan, että olisi hotkeltanut sen kahta kauheammalla vauhdilla kurkusta alas. Onneksi rokotusaika lähestyy, joten ihan hyvään saumaan tulee madotus. Bc-pentujen kanssa Sisu tuli hyvin toimeen, tai eivät ne sitä hirmuisesti kiinnostaneet. Sisu tervehti niitä nöyrään sisutyyliin ja huomattuaan, että ei nuo hippasissa pysy mukana ollenkaan, keskittyi se omiin puuhiinsa. Pari kertaa Sisu esitteli vähemmän fiksua teinikoirapuoltaa hätistäessään pentuja pois minun luoltani, koska Sisun mielestä meillä oli leikit kesken (heittelin muutaman lumipallon) eikä hauskuus ollut jaettavissa, mutta pentujen ollessa minusta kaukana, se oli niille kovin kiltti. Kaikkea sitä.

Sisun tokotreeneissä teemana oli hyppy ja hyvin loikki pikkukoira ilman käsimerkkiä. Viimeksi oli käsi höystönä, mutta ei sille ollut nyt mitään tilausta. Seisominen hypyn takana ei ihan lähtenyt, mikä ei toki ole ihme, kun en muistaakseni ole sitä opettanut. Tai sitten olen, mutta en muista missä vaiheessa ollaan saati millä käskyllä olen opettanut :P Jonkilaista ryhdistäytymistä kaipaisi tämä toko-ohjaaja… Toisena liikkeenä oli nouto, joka oli hieman kärsinyt olohuonetreeneistä, koska - kuten kouluttaja totesi -  olen rähmäkäpälänä vahvistanut väärää asiaa. Kelpie on livakka liikkeissään ja olen onnistunut naksuttamaan sille noutokapulan noston ja sylkäisyn sen sijaan, että olisin naksuttanut pelkän noston… hyvä minä! Nooh, tästä on hyvä jatkaa. Hyvin Sisu nostaa, mutta sylkäisee kapulan ja katsoo tyytyväisenä "eiks ollut hieno!" Pitää nyt ennakoida omaa naksautusta, niin ehkä se sitten osuu kohdilleen. Loppuun tehtiin kimppaliikkeenä paikkamakuu sekä häiriössä perusasennosta maaanmenoja ja jotain höpöjuttuja. Sisu toimi oikein kivasti eikä ottanut häiriötä muista.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Sisu Poika lähtee kohta lapasesta

Sen piti olla tyttö, mutta sillä on munaa vaikka muille jakaa! Ainahan pikkukoira on ollut etevä harrastuskaveri, mutta täytyy sanoa, että jokainen juoksu on tuonut mussukkaan asteen verran asennetta lisää. Nykyään se on hurjan makealla tavalla riivattu, vauhko ja vimmainen elukka. Eikä ollut pikkukoiran  riemulla rajoja, kun pääsi pitkästä aikaa ikioman ryhmän treeneihin.

Illan pentuagilityssa teemana oli peruskäännökset (4, 6, 8) ja lisäksi tehtiin A-estettä. Tehtiin ensin vaaleat pallerot (1-10) ja Sisu toimi kuin unelma, kääntyi tiukasti ja veti huikealla asenteella. Olin itsekin vallan mainio, koska sain olla omalla mukavuusalueella ja tunsin tietäväni mitä tein. Pystyin vetämään asenteella ja voi tytöt miten hienosti Sisu siihen vastasi. Se oli ihan hurja!


Toisella kierroksella vedettiin sitten tummat pallerot eli sama treeni pelikuvana. Olisi ollut fiksua treeniin tutustuessa käydä sekin ajatuksella läpi, mutta enpä ollut fiksu. Järkyttävän hankalaa oli muistaa treeni ja joutui ihan juostessa miettimään esteiden järjestystä, joten ei varmaan tarvitse sanoa, että ohjaajan ote oli hitusen heikko. Saatiin kuitenkin homma vedettyä, mutta ei jääty sitä hinkkaamaan, koska Sisulla ei ole peruskäännöksissä mitään heikkoa, ainoastaan minulla oli älyssä vajausta enkä halunnut himmentää hienoa fiilistä omalla tumpeloinnillani. Kouluttajalta tulikin Sisun taidokkuudesta kehuista kaunein "se kääntyy kuin äitinsä".

Kolmas setti oli A-esteen alastulotreeniä. Nostin murmelin harjalle, hetsasin vauhtia ja hienosti Sisu haki alastulopaikan ja minä sain jatkaa eteenpäin. Vielä siihen pitää kuitenkin saada varmuutta ennen kuin voi koko estettä huitaista. Jäähdyttelylenkki oli Sisusta parhautta, kun se pääsi pitkästä aikaa Ulpun ja Ellin kanssa jäälle hipattamaan.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Lomalaiset

Viikonloppu vierähti reissussa, johon yhdellä sisältyi treeniä sekä lomailua ja kahdella pelkkää lomailua. Pakkauduttiin perjantaina autoon ja hurautettiin maaseudun rauhaan. Tai noh, rauha sieltä katosi sillä hetkellä kun karvakolmikko loikkasi autosta ulos.

Lauantaiaamuna Sisu naamioitui tolleriksi ja köröteltiin tolleriporukalle organisoituihin treeneihin ProPerrolle Kuopioon. Tykkään kovasti Kataisten koulutuksista eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Asetin tavoitteeksi  38 esteen treenistä 9 esteen pätkän, johon sisältyi tekniikkaa ja luukutusta. Hieman kutkutteli ahnehtia enemmän, mutta pysyin suunnitelmassani ja se kannatti. Anti oli loistava ja ohjaajalle tuli hieno matka kelpien ytimeen.


Yllä jotakin sinnepäin treenipiirros, jossa ohjasin lohikäärmettä mm. peruspyörityksin (2, 5), pakkovalssisylkkärillä (5) ja vastaanottovalssilla (6). Ohjaukset eivät kuitenkaan olleet meille treenissä se isoin juttu, vaan ohjaajan suuret oivallukset. Kaikista suurin tajuaminen oli se, että Sisu ei ole Rapsu (yllätys, yllätys! kuka olis arvannut!). No ehkä olen sen tiennyt, mutta en ole saanut ohjauksessa sitä näkymään. Se ei ole samanlaisin rapsusilkkihansikkain ohjattava vaan siltä voi vaatia positiivisesti. Se ei hajoa osiin, jos se joutuu korjaamaan tekemisiään. Se ei ota uusinnoista itseensä vaan saa ihmeellistä lisävirtaa siitä, että joutuu yrittämään enemmän, se jopa alkaa murista esteille niitä suorittaessaan "no kerpele, mennään sitten tästä kerran niin haluut!" Sisu itseasiassa muistuttaa työskennellessään enemmän Nuuskua kuin Rapsua, jos sitä punaturkkiin alkaisi vertaamaan, mutta parhaitenhan se yhteistyö sujuu, kun alkaa ajamaan itsestään ulos aiemmat maneerit ja ohjelmoitumaan sisutaajuudelle. Sisu on kiltti murmeli, joka haluaa tehdä oikein, mutta se on myös villi epeli, joka haluaa vetää mutkat suoriksi asenteella "kiire, kiire, täysillä, menin jo tästä, oon  jo täällä!"  Vaikka se on kiltti, on se myös ovela. Lisäksi olen ihan itse asentanut siihen lisäosat "ei se nyt niin nöpönuukaa ole mistä mennään, kunhan mennään päämäärään", "oikaisu kannattaa aina" ja "sama se miten tämän vetää, kun ei se kuitenkaan eroa huomaa". Ohjaajan uudelleenohjelmoituminen alkaa kuitenkin vähitellen olla helpompaa, kun alkaa tajuta mitä tapahtuu ja miksi. Aivan hurjan hauskaa oli koulutuksessa eikä varmaan yllätä, että lisäaikoja on varattu :)

Samaan aikaan toisaalla: aamulla lauman tollerikaksikko jäi nukkua tuhisemaan sen sijaan, että olisivat tollereina tollereiden treeneihin lähteneet. Mistä moinen epäreiluus? Toipilas Rapsu Tikkisuu ei luonnollisestikaan voinut lähteä ja seuraneiti Nuusku sai jäädä kaveriksi, että toipilas ei kokisi oloaan hylätyksi. Alunperin kaksikon oli tarkoitus lähteä mukaan tokoilemaan Sisun hoitaessa aksailun, mutta jäivät sitten molemmat lomailemaan. Kaksikko oli nautiskellut elämästä, malttanut ottaa pienoiset päiväunetkin vaikka suurimmaksi osaksi Nuusku oli änkeytynyt kaikkeen toimintaan mukaan.  Nuusku on semmoinen synnynnäinen päällysmies.

Sunnuntaina kahlattiin lumisessa metsässä, haastavalla hakkuualueella ja kyntöpelloilla. Rapsuakin pystyi jo pitämään vapaana ilman alituista keppien natustusta.

Siis miulla jää ihan kauheesti lunta tassuloihin!

Niin miullakii!

Miullapa ei!

Sunnuntai-iltana palattiin kotiin ja hyvä, kun ehdin takkia riisua, niin kolme elukkaa retkotti tajut kankaalla. Olivat aivan poikki ja koisaaminen jatkui vielä eilisenkin. Hassut.