Rapsu tahtoo kumpparit

Rapsu, suuri (lue: pieni) säänkestävä (lue: nipo) metsästyskoira (lue: lellikki), haluaisi sujauttaa tassuihinsa kumpparit. Kävelyreitteillä olevat lätäköt kastelevat ikävästi varpaat ja ovat yäk yäk. Ei inhalle alustalle voi pieni koira tassujaan asetella. Vaikka mutaojiin kaulaa myöten kahlaaminen tulee onnistumaan sulavasti, kunhan ojat lumen alta esiin kuoriutuvat eikä löllisillä hiekkapoluilla rällääminen aiheuta ongelmia, niin märkyys asfalttitiellä on liikaa. Vesi ei kuulu sinne, sillä asfaltin pitää olla joko lumen peitossa tai kuivaa, kuumaa ja tuoksua auringolle.

Tämän epäkohdan vuoksi päätimme vallata tänään hiihtoladut takaisin. Kyllä, se olen minä, jota luultavasti huomenna paikallislehdessä haukutaan. Mutta oikeasti, ei kai kukaan järkevä ihminen hiihdä havunneulasien seassa? Sulahtaneet ja puunroskaiset latupohjat sopivat parhaiten luppakorville, jotka tarvitsevat lunta, jossa voi piehtaroida hieman varastoon kesää varten sekä mukavan alustan, jolla tassutella. Tosin Rapsuhan ei lumialustalla tassuttele pätkääkään vaan mönkii, piehtaroi ja liukuu selällään.

Hybridin kanssa lenkkeily on näillä liukkailla lähinnä kauhistuttavaa. Vaikka sorkka on loistokunnossa, niin pelottahaan sitä liikuttaa noilla vetisillä jäätiköillä eikä sulanut asfalttikaan tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Jotenkin "kuntouttava liikunta" ja "asfaltti" eivät sovi samaan lauseeseen. Nuuskulia ei lätäköt haittaa, eikä asfaltti, eikä mikään. Mutta minua haittaa. Ei sen sorkka tunnu rasittuvat vaikka se kovalla alustalla mennä rytyyttää, mutta ajatuksena se on jotenkin kamala. Vaikka toisaalta ei Nupa tuota koipea varo ollenkaan vaan varaa siihen painoa surutta, huiskii menemään miten sattuu, pissii kolmella jalalla seisten eikä ilmassa ole sorkka, kuikuilee maailmaa mangustiasennossa, jotta näkisi paremmin.