lauantai 31. maaliskuuta 2012

Tokopaholainen

Suuntasimme tolleriporukalla Napakalle tokotreeneihin. Aluksi suunnitelmissani oli lähteä sinne Rapsuttimen kanssa, mutta koskapa Nuusku tuntui tarvitsevan sielullensa ravintoa, pääsi pieni punainen tokopaholainen kehiin ja Rapsu sai tyytyä maskotin rooliin. Treenit tehtiin seminaarityyppisesti eli ensin elukka kerrallaan ja lopuksi yhdessä ryhmäliikkeitä. Nuuskun liikkeiksi valikoin kaukokäskyt, liikkeestä maahanmenon ja seuraamisen. Nuusku oli niin maailman onnellisin eläin päästessään treenihalliin: (yli-)innokas, (turhan) aktiivinen ja (liian) korkeassa vireessä.


Kaukokäskyissä saimme neuvoksi siirtyä pari askelta taaksepäin treenissä eli ihan alkuun. Nuusku tekee innokkaasti, mutta koska tekniikka jää innon varjoon, tulee tekniikka hioa ensin huippuunsa ennen kuin luppakorvan päästää innoissaan säheltämään. Eli liikeratoja hiotaan ennen kuin edetään siihen kauko-osuuteen. Minun pitää myös osata olla rauhallinen ilman, että olen lahna enkä saa yhtään lähteä mukaan Nuuskun säätämisiin. Jos Nuusku tekee 20 liikettä yhdestä käskystä, niin silloin minun pitää oppia vain hengittelemään.

Liikkeestä maahanmeno oli hyvä lukuunottamatta seuraamisen sivuttaisetäisyyttä, sitä, että koetan kävellessä korjata sivuttaisetäisyyttä kävelemällä Nuuskun päälle, ja sitä, että Nuusku kuikkii minua palkan toivossa kävellessäni sen taakse. Hyvää oli siis...? No nopeasti se maahan menee. Sain ohjeeksi opetella kävelemään ja Nuuskua lähestyessäni tiputtaa palkan Nuuskun eteen, jolloin sillä säilyy focus oikeaan suuntaan vaikka menen selän taakse hillumaan. Vapautus palkalle vähentää minun kyttäämistäni. Kuulosti varsin järkevältä.

Seuraamisen sivuttaisetäisyyttä pitää lähteä korjaamaan imuttamalla. Tämän ohjeen olemme saaneet ennenkin, mutta aina se on kaatunut siihen, että Nuusku teloo minulta sormet eikä minusta löydy niin suurta tokoharrastajaa, että jaksaisin sormet verillä treenata. Ratkaisu onkin viiltosuojakäsineet! Olipahan näppärät, ei tuntunut hampaat iholla eikä sormet olleet myöskään mitkään paksut pökkelöt kuten tavan käsineillä vaan niissä pysyi hyvä tuntuma tekemiseen. Niina korjasi kädestä pitäen käteni asennonkin kuntoon ja sain Nuuskun kulkemaan tosi hyvässä asennossa.

Kokonaisuutena tosi hyvät treenit. Nuusku pääsi tekemään itselleen sopivia liikkeitä sopivassa määrin. Noita samoja hommia se tekee kuntoutusliikkeinä, joten mitään rasittavaa treeniä tämä ei ollut. Parhautta oli Nuuskun suunnaton tekemisen riemu. Seuraavalle kerralle pitää ottaa Rapsukin ihan treenihallin puolelle, ehkäpä mie löytäisin senkin kanssa tokoyhteyden ohjatuissa treeneissä.

Lopuksi lähdettiin osan porukasta kanssa vielä lenkille pitkin aurinkoa heijastelevaa hankiaista. Olipa hienoa käppäillä kovalla lumella ilman, että tarvitsi välittää missä metsän polut ovat. Nuusku ja Rapsu ottivat upeasta kevätsäästä kaiken irti.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Huoltoa ja hiontaa

Tänään oli viikoittainen Nuuskuttimen huoltopäivä. Hieronnasta Nuusku nautti niin, että silmät painui kiinni, ja jos Helin käsiin osui kipeämpi kohta, koetti Nuusku keplotella tilanteesta tarjoamalla masuaan rapsutettavaksi. Niska oli taas jumissa. Viimeksi se oli parempi, joten ilmeisesti liian liukasta on ollut vaikka erityisesti ollaan koetettu liukkaita vältellä ja seikkailla reiteillä, joissa saa tassun alle kunnon pidon.

Tiistaina hiottiin lauantain kisakiemuroita. Kohteeksi otettiin Raunon toisen radan aloitus, jossa kisoissa tumpeloin heti alkusuoralla. Nyt testasin alun suoran takaakiertohypylle eri vaihtoehtoja ja kaikki pelitti. Nopein oli pakkovalssi, saksalainen tuntui myös hyvältä (mikä on paljon, koska se on megainhokkini) ja mikälietwistikin onnistui nyt, toisin kuin kisoissa.

Kepeille viennistä tehtiin hieman kisatilannettakin haastavampi. Putki säädettiin tyrkylle niin pahasti kuin vain voi, metrin päähän aloituksesta. Kepeille vienti takkusi aluksi enkä tajunnut että miksi. Rape haki suljetusta kulmasta väärää väliä ja sain Rapsun aloittamaan oikein ainoastaan niistolla mikä tuntui hassulta, koska suljettu kulma on kuitenkin aina ollut Rapsulle helppo. Ongelma ratkesi sillä oivalluksella, että Rape se ei hahmota punaisia keppejä punaista putkea vasten. Vaihdettuani kolme ensimmäistä keppiä valkoisiin homma sujui toistuvasti oikein, sinne sujahteli kepeille koira minkä kerkesi.

Otettiin treeniin myös palanen samaisen radan loppusuoralta. Kisoissa se sujui hyvin, joten nyt olin oikein vallan rohkea. Ihan intouduin leijeröimään kepit Rapsun rallatellessa putkesta hypyn kautta putkeen eikä Rapsutin edes vilkaissut minua vaan antoi palaa.

Huomenna on minulla ja Nuuskulla hirveän jännä päivä. Tuskin maltan nukkua eikä taida malttaa Nuuskukaan.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Se on täällä!

Se on palannut! Se on löytänyt kotiin! Se ihana pahoinvointi kisa-aamuna, se kutkuttavan kihelmöivä odotus, se kauhunsekainen jännitys rataprofiilia katsellessa, se radalle pääsemisen palo, se sydämen läpätys ja sykkeen nousu lähtölupavihellyksen kajahtaessa ilmoille, se vauhdin hurma ja koiran riemu, se suunnaton vitutus omiin möhläyksiin, se sisu mikä ponnahtaa pintaan kun haluaa selättää tuomarin suunnittelemat haasteet, se onnistumisen ilo, se, että agility tuntuu joka sopessa! Niin tykkäsin agilitysta lauantaina! Vieläkin sykähdyttää, tuntui yhtä jännältä kuin oisin ollut ekoissa kisoissa ikinä! Parhautta! Tahtoo lisää!

Voi tytöt, että oli hienoa lähteä radalle! Profiili oli vauhdikas ja kiva, semmoinen, että jos koira pysyy lähdössä, niin nolla on varma. Rapsutin pysyi lähdössä paremmin kuin täydellisesti. Ensimmäisellä hypyllä tapahtui Rapsulle kuitenkin työtapaturma, ensimmäisen riman pudotus. Se vei ponnen ohjaukselta, teki siitä huolimatonta, löysää, loppunastiviemätöntä. Sorruin virheen jälkeiseen löysäilyyn ja löysäilemällä lisävirheisiin. Olin pettynyt itseeni ja kyvyttömyyteni koota itseäni loppuradalle. Katsottuani suoritukseni videolta pääsin todistamaan ihmeellisen hätäistä siipirikon harakan loikkimista kautta linjan.

Videon pällistely oli paikallaan, koska toiselle radalla mennessä olin päättänyt, että asenne kuntoon (ja pari kirosanaa). Asenne oli kohdillaan radalle mennessä, hirveän kivaa ja hyvä fiilis. No, tein sitten aivan alkeellisen ajoitusvirheen kolmosesteellä, hyydytin oman liikkeen tilanteessa, jossa olisi pitänyt lähteä livakasti alta pois ja sain taas ohjaukseni sekaisin. Tämä johti ajatusten herpaantumiseen, joka kostautui seuraavassa haasteellisessa kohdassa ja levinneillä ajatuksilla en saanut kohtaan mitään ohjausta. Pakka sekosi jälleen, mutta parhautta oli, että sain sen takaisin järjestykseen. Korpesi niin paljon oma tumpelointi, että loppu rata tuli vedettyä sitten jo asenteella.

Kolmas rata vaikutti meille ihan hirveän vaikealta, mutta kiva sinnekin oli lähteä! Rape oli hyvässä iskussa, ei ollut väsynyt ollenkaan vaikka oli jo kolmas startti. Rapsutin kuitenkin oli jo ehkä vähän liikaa fiiliksissä ja puomin alastulo, jossa Rapsu ei ole tehnyt virheitä koko treenikaudella oli jotain aika hirveää ja Rapsusta näki, että ei sillä ollut sitten niin mitään aikomusta siihen pysähtyä vaan tyyppi loikki sen korvat sujona läpi ja paahtoi seuraavalle esteelle... Hienoutta oli kuitenkin saada onnistunut leijeröinti kisoissa hankalaan kohtaan, se nosti fiilistä entisestään ja tällä radalla oma ohjaus pysyi keskittyneenä virheistä huolimatta.

Ratavideoita ei kykene laittamaan esille ei, häpeä on liian suuri. Toki voi miettiä aiempien julkaisemieni videoiden valossa, että mitä hävettävää tässä nyt enää on, mutta on sitä. Kokonaisuutena kuitenkin mahtireissu, koska se kauan kaivattu kisafiilis löytyi. Sen lisäksi, että tuli suuri palo treenata kuntoon ne kaikki tiedossa olevat heikkoudet, tuli myös tarve panostaa omaan hyvinvointiin kisapäivänä. Jos tankkaus on pielessä, niin ei toimi aivot eikä keho. Koiralle on eväät viimeisen päälle, mutta itse hillun kellonympäri myslipatukalla ja parilla desillä vissyä. Todella viisasta. Seuraavissa kisoissa minulla on ruokaohjelma. Naurakaa pois vaan, mutta kunhan näette huikean kyvykkyyteni niin haluatte saman ;)

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Yrityksiä kammeta pois mukavuusalueelta

Poskiontelustulehdus ei paranna ohjaajan liikkumista tai ohjauskykyä treeneissä. Pää on ihan vajaa ja keuhkot meinaa poksahtaa kahden juoksuaskelen jälkeen, joten juoksuaskeleita voi ottaa enimmillään kolme. Voi tietysti miettiä, että kannattaakohan silloin lähteä treenaamaan? Ei tietenkään kannata, mutta jos koulutus on ajat sitten sovittu ja kaveritkin sinne menossa, niin eihän sieltä nyt pois voi jäädä.

Tokihan potilasohjaaja on visusti ennen treenin alkua päättänyt, että hän ei juokse yhtään vaan ottaa ainoastaan tekniikkaa hieman ja tuntumaa lajiin, että lauantain kisoissa voi sitten juosta kunnolla itsensä hengiltä. Mutta kuten aina, potilasohjaaja menettää yhteyden aivoihinsa treenihalliin päästyään, Inovien alla polttelee hiekka ja viikon peiton alla retkottanut keho nykii toimintaa. Ohjaaja yrittää epätoivoisesti juosta vaikka todellisuudessa lönkyttää ja loikkii ja se tekniikan ottaminen, niin, siinä tarvitsisi ajattelukykyä, joka on sumentunut lääkityksen alle. Voi myös kyseenalaistaa ohjaajan todelliset aikomukset, jos ei meinaa juosta, mutta silti laittaa jalkaan Inovit. Niinpä. Huiputtaja mikä huiputtaja.


Yllä olevaa Niinan treeniä tehtiin Rapsun kanssa. Tai siis yritettiin tehdä, ratatreeni olisi vaatinut terveemmän kehon, mutta muutaman esteen pätkät (max 6 estettä) sujui ilman kuolemanpelkoa. Koska minusta ei ollut juoksijaksi, treeni perustui minun haastamiseen pois mukavuusalueelta eli enemmän lähetyksiä ja irtoamista Rapsulle. Hirveän kiva oli treenata Niinan silmän alla, koska tarkkaa palautetta tuli paljon ja mihinkään puolivillaiseen räpellykseen Niina ei tyytynyt vaan vaati asennetta ja loppuun asti tekemistä, toki ohjaajan kehnon tilan huomioiden.

Nuuskuttimen viikon allasterapia muuttui hieronnaksi, koska Nuuskulin toipuminen sai hieman takapakkia. Kuulemma pieni aaltoliike kuuluu asiaan ja ottaen huomioon liukkaat kelit, niin ei ole ihme, että Nuuskuttimella on lipsunut koivet aiempaa enemmän ja se on väsynyt helpommin. Lihakset olivatkin jumissa, niistä huomasi, että Nuuskutin oli joutunut jäkittämään liukkaalla alustalla eteenpäin. Nuuskutin on tovin kevyemmällä liikkumisella liukkaina päivinä, toivottavasti tulee pakkasta, rehtiä sohjokeliä tai sulaa, mutta ei enää luistinrataa.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Hirveä polte

Kylläpäs vain oli tiistaina treenit. Hyvät treenit. Suorastaan erinomaiset. Erilaiset treenit. Ihan hirveen mahtavat. Hienous oli siinä, että ensin pienellä harjoituksella kaivettiin tästä ohjaajasta asenne esiin ja seuraavissa harjoituksissa vaadittiin sen säilyttäminen. Tuntui niin hyvältä se keskittymisen tunne, se kutkutus mahassa, se, että Rapsu vastasi kympillä lataukseen ja laittoi parastaan. Kadonnut kisailokin löytyi.


Ensin tehtiin turkoosit esteet. Turkoosit numerot olivat esteiden numeroita, ei suoritusjärjestys tai esteen suoritussuunta. Numeroton turkoosi hyppy oli aloitushyppy, jonka takana seistiin selin rataanpäin ja kuultiin oma kuuden esteen jatko aloitushypylle. Esteet piti mennä suorittamaan ilman ennakkotutustumista, annetussa järjestyksessä, mutta suoritussuunnan sai valita ja virheestä ulos. Ensimmäinen satsini alkoi 1-3-... ja se tyssähti kuin kananlento, koska aloitushypyn jälkeen ykkönen meni kivasti, mutta sitten Hape tempaisi täpinöissään kakkoshypyn.  Huonosti suunnittelin, huonosti ohjasin. Toiseen numerosarjaan, olisiko ollut jotain 3-2-4-5-6-1 tuli ohjaajallekin sisua enemmän ja se vedettiin tyylipuhtaasti läpi.

Sen jälkeen päästiinkin ensimmäiseen ratatreeniin, tummat pallerot 1-20, jossa rataan sai tutustua 5 minuuttia ja sitten kisamainen suoritus ja virheestä ulos. Uih, kun oli fiilistä radalle mennessä ja Rape kulki hyvin. Kämmäsin homman kuitenkin 16 esteellä rytmittämällä liikkeeni päinhonkia, jolloin Rapsun rytmi sekosi ja sitten minä sekosin ja... se loppuikin sitten siihen, kun meni usko omaan tekemiseen.

Tämä johti toki siihen, että toisessa ratatreenissä, vaaleat pallerot 1-20, olin sitten jo sillä asenteella, että nolla tehdään vaikka väkisin. Väkisin väännetty nolla sieltä tulikin, kaukana kauniista, koska rata meinasi unohtua pariin otteeseen ja alkoi väsyttääkin, kun nopealla sykkeellä piti kyetä latautumaan ja oppimaan uutta rataa. Mutta hyvä oli fiilis silti, semmoinen ramborockytarzan.

Lopputreenissä otin Hapen kanssa puomitreeniä, hyppyjen ja muurin kautta lähetyksiä puomille ja sivuttaisetäisyydellä. Rapsulle vaikeaa, sivuttaisetäisyys näkyy puomin suoritusvauhdissa, mutta hyvin se teki silti. Niin oli Hapsu liekeissä kautta treenin ja itselläkin roihusi asenne rinnassa, että piti laittaa kisailmoitautumista menemään. Nämä ne sytyttää pääsiäiskokon etuajassa.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Niin hyvä ja niin iloinen

Uih, miten oli taas napsakat treenit Haperon kanssa. Oltiin tänään Lukkarisen Jarin koulutuksessa ja kuten aina laatua piisasi. Alla Jarin taiteilema ratapiirros:
Vetelin ihan perusjunttiohjauksellani ja hyvin hoitui Hapsukan luotsaus. Persjättöö (4-5), valssii (5-6), pakkovalssii (8, 9), peruspyöritystä siivekkeen ympäri (12, 14), valssii (16-17), twistii (18), valssii (20-21, 22-23), välistävetoo linnamaisesti (23-25), valssii (29-30).

Ysihyppy ei ollut ihan noin jyrkässä kulmassa vaan A-esteen puoleisen siivekkeen kautta vienti oli varteenotettavampi vaihtoehto kuin kuvasta vaikuttaisi. Meinasin siihen hypylle saksalaista (kyllä, suunnittelin poistuvani mukavuusalueeltani!), peruspyöritystä ja niistosokkariakin koettaa, mutta pakkovalssi oli sen verran kiva ja ajoituksellisesti paras, että taisin unohtaa nuo muut. Niissä olisin joutunut suotta paikallani notkumaan ja mie en seisoskelusta niin välitä. Meinasin myös ensin hieman linjata okserille (11), jotta R kääntyisi jatkoon paremmin, mutta niin. Rapelihan kääntyi ihan ilman mitään, joten mitäpä sitä suotta linjailemaan.

Toisella kierroksella poistuin mukavuusalueeltani ja ohjasin puomin juosten itse putken ja hyppyjen välistä (kyllä, minä leijeröin) ja jäin himmaamaan jonnekin putken puolivälin paikkeille. Sain siten hillittömän etumatkan jatkotilanteeseen ja ehdin ohjaamaan putken jälkeisen hypyn (18) suosikkivaihtoehdollani eli pakkovalssi-valssilla. Välistävetoja (23-25) koetin alunperin puolivalssityyliin, mutta meinasin kompuroida (lue: mitään meinannut vaan ihan rehellisesti kompuroin) ja Rapsu näytti epävarmalta edetessään, joten vaihdoin Jartsan suosittelemaan tyyliin ja olipa toimivampi. Tuossa nuo estevälit olivat sen verran väljät, että hyvin tuli Rape ilman puolivalssia ja tuli itsevarmasti ja kovaa enkä minäkään kyntänyt maata.

Hirveen kivat ja antoisat treenit. Rapsutin kulki jälleen kuin unelma, se oli juuri siellä missä halusin sen olevan. Omassa ohjauksessa oli alussa pientä lepsuutta ja onneksi Jari siihen puuttuikin heti, minulla kun paha tapa löpsäyttää ohjaus alas liian aikaisin eikä viedä vahvasti loppuun saakka. Pieni asia, mutta niin merkityksellinen.

Nuusku puolestaan oli perjantaina maailman onnellisin pieni huiskuhäntä päästessään Rapsun, Viirun ja Zorron kanssa maastoon. Voi sitä aivotonta riemua minkä Nuusku löysi sisältään ja alentui hippastelemaan sekä rellestämään kavereiden kanssa. Niin kaukana oli pönöttävä arvokkuus, että ei olisi Nuuskuksi uskonut.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Kai se on palattava

Hapero kulkee tällä hetkellä oikein mukavasti, niin mukavasti, että ihan eksyin kisakalenteria plaraamaan. Kai se on vielä come back tehtävä. Eilisissä treeneissä liideltiin alla olevaa kisarataa ja Hapsukka oli eri hieno ohjattava ja kulki lujaa.


Mitään ihmeellistä ohjauskuviota en väännellyt vaan mentiin perusjuntilla: pakkovalssi (5), persjättö (7), pakkovalssi (12), välistäveto (12-13) ja siinäpä ne ohjaukset aikalailla olivat. Muuten vain juostiin. Koetin myös takaakiertoa (12) ja saksalaista (13), mutta ei ne oikein tuntuneet omilta. Hirveän hauska olisi ollut koettaan oikein ultimatejunttiohjausta ja vetää kepeiltä putkeen kuutoshypyn ulkokautta, mutta halliin oli kertynyt jäätä sille reunalle, joten se olisi ollut turhan itsetuhoista. Ratatreeniä ei hirveästi hinkattu, koska se sujui hyvin, joten toisella kierroksella keskityin Rapen kanssa puomitreeniin. Siihen oli nyt hyvä vauhti ja varmuus, mutta toinen asia on, että miten sen saisi sellaisena pysymään.

Nuuskuliinus kävi tänään allasterapiassaan ja hyvältä näyttää meno. Niskakin oli parempaan päin, ei ollut enää ilmaantunut samanlaista jäykkyyttä kuin aiemmin, joten ilmeisesti enää Nuuskuttimen ei tarvitse niin tasapainoilla. Muuten Nuuskun kotifysiot ovat sujuneet hyvin, Nuusku on suorastaan rauhallinen mallioppilas jumppaaja. Muutoin kumpaisenkaan eloon ei kuulu ihmeempiä, aurinkoisia metsälenkkejä, kavereiden tapaamisia ja loikoilua.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Vesieläin

Nuuskutin on jumppaillut ahkerasti kunto-ohjelmansa mukaan. Rapsukin pääsee osaksi Nuuskun kuntoutusprojektia sillä Rapsulla on vastuullinen testikoiran rooli. Eihän vammaista voi laittaa tekemään mitään ennen kuin on täysin selvää miten ne jutut pitää tehdä, joten ensin Rapsun kanssa harjoitellaan ja sitten Nuuskun kanssa toteutetaan.

Viikonloppuna rakentelimme Nuuskulle takapään hallintaa vahvistavan tikapuutyyppisen viritelmähäkkyrän. Alussa Nuusku oli enemmän kuin innoissaan ja asenne oli tyyliä "aivot narikkaan ja täysillä, koska tämähän saattaa olla agilityeste!", mutta opittuani olemaan hökötyksen läheisyydessä yhtä eloisa kuin siili tammikuussa, pystyi Nuuskukin laskemaan kierroksensa. Siinä missä muut otukset tekevät kuntoutuksiaan namipalan voimalla, Nuuskulle ei saa vihjaistakaan, että jostain olisi herkkuja edes mahdollista saada saatikka että jumppaamisessa nyt mitään hauskaa olisi tai Nuusku olisi jotenkin taitava ja sitä kehuttaisiin. Ei, jumppaaminen on saatu vaikuttamaan yhtä mielenkiintoiselta kuin maalin kuivumisen katselu ja se toimii. Nuusku tekee liikkeet rauhallisen innokkaasti, huolellisesti eikä kohella. Kivaahan sillä on, mutta ei sille kerrota, että muillakin on.

Eilen Nupa pääsi Helille huoltoon ja vesiterapia-altaaseen. Niska oli jälleen hieman jumiutunut, mutta ei niin paljoa, etteikö olisi käsittelyssä pehmentynyt. Selvää kuitenkin on, että vaikka Nupan liikkuminen näyttää arjessa hyvältä, joutuu se kuitenkin tekemään töitä tasapainottelun eteen ja siksi niska jumittaa. Nuuskulle onkin tiedossa rupeama niskahierontaa. Tosi hienolta näytti liikkuminen altaassa, hyvä koira siitä vielä tulee. Mallikasta kuntoutumista ja altaassa vesipeto jatkaa ensi viikolla.

Rapen kanssa oli tiistain agilitytreeneissä hirmuisen hauskaa. Tehtiin hyppyratatreeni ja Hapsukka oli oikein mainio. Paikoin otus ylti suorituksiin, joista suorastaan hämmennyin, että onpa se taitava. Toisaalta huomasin myös, että Rapsulle hankalassa kohdassa olematon ulkoinen häiriö aiheutti epävarmuuttaa ja sai itsetuntoa sen verran alas, että takaisin omalle tasolle pääseminen edellytti kohdan osiin palastelua. Häiriötreeni voisi siis olla pienelle mussukalle paikallaan.