torstai 25. syyskuuta 2014

Oranssi liukurikoira

Ensilumi, tai ensiräntä, on aina yhtä viehko. Rapsu niin kovasti rakastaa piehtaroida pitkin märkää lumista rinnettä, valuttaa itseään vauhdilla alaspäin ja liukua hepulissa sätkien. Teille kertyneestä sohjosta se ei tykkää, mutta märkä lumi pientareilla ja pelloilla, siinä on sitä jotain.

Kauniin kuulaat syysaamut ovat houkuttaneet raukeille aamukävelyille pelloille ja metsiin. Pimenevät illat puolestaan ovat saaneet mieleen muistumaan ajatuksen, että onkohan Rapsun hämäränäkö enää minkäänlainen? Valoisalla se näkee kaiken haluamansa (lue: oravat, jänikset, kissat ja supikoirat), mutta pimeällä se ei tunnu olevan kovin kartalla siitä mitä näkee tai mitä ei näe. Tai sitten se on vanha ja seniili.

Nuuskutin ei löydä ihanuutta kuonoon satavasta räntäsateesta. Mukavuudenhaluinen murmeli nauttii ulkoilusta, mutta entinen jokakelin höylä on mielestään jo huonot säät nähnyt eikä kaipaa tallustelua nilkkaan asti yltävässä sohjossa. Vesisade luetaan hyviin keleihin, mutta räntäsade on selkeästi huono keli. Mutta kirpakat aamut ja peltojen kosteat heinät, semmoisessa Untamokin viihtyy, nuuskuttelee tuulia ja haaveilee paistista.

Sisun elämänilo ja tarmo on sitä luokkaa, että tokkopa se edes huomioi keliä millään tavalla vaan elää täysillä olipa sää mikä tahansa. Tänään käytiin peruselon ratoksi huitaisemassa parit toistot kontakteille ja kepeille. Kontakteille aivan supertoistoja vaikka yritinkin sabotoida niitä tallomalla koiraparan tassulle. Kepeillä sillä on ihan törkeä kiire lopussa ja se varastaa aika iloisesti missä tahansa näkyvään putkeen, mutta eiköhän se siitä tasoitu ajan kanssa. Tai treenin. Tai sitten ei. Mutta hei, sillä on hauskaa!

maanantai 22. syyskuuta 2014

Neiti Kanankakka

Kolmikolla on viime viikolla ollut kovin erilaiset intohimot ja elämän kohokohdat. Nuusku on vetänyt mahan täydeltä kananpaskaa, oksentanut lannoitteet ja syönyt yrjöt. Kyllä, aristokraatillakin on heikkoutensa. Rapsutin on kunnostautunut ruokavarkauksissaan ja nauttinut erityisesti oliiveja. Sen lisäksi Hape on hankkinut harmaata kuonoonsa sen verran paljon, että söpöstelyilme on niin söpö, että sillä irtoaa kerjäysherkkua jos jonkinlaista. Sisu puolestaan heitti aksakisareissun loistoseurassa, kiitos matkakumppanit Satu & Piki ja Tiina & Nessa. Taidot eivät riittäneet tuloksiin asti, mutta hauskuutta riitti ja ilokseni pidin myös kontaktien kritteereistä kiinni. Lupsu oli aivan fiiliksissä, se on aikamoinen kisanainen.

Koko kolmikko on harrastunut kotiseuturetkeilyä. On reippailtu ensimmäistä kertaa mm. Onkilammen kierros. Hirmuisen kaunis ja valloittava paikka, erämaahenkinen ja miten lähellä! Kivenheiton päässä, mutta eipä ole tullut käytyä. Uutena elämyksenä koettiin myös Utran saarilla reippailu. Hyinen keli hieman ripeytti sitä lenkkiä, mutta viehkoa oli sielläkin. Seuraavan kerran paremmalla kelillä ja eväiden kanssa.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Out of Control

Vaikka viikonlopun kisarupeama olikin fiilikseltä yhtä juhlaa ja ruusuilla tanssimista, niin tokihan siellä tapahtui semmoisia pienoisia virheitä kuin vaikkapa kontakteilta luistaminen… eli ohjaajan tyyppivika! Pieni lohikäärme lähti lapasesta enkä minä siihen mitenkään puuttunut, koska en halunnut kisavirettä latistaa. Onneksi koutsi oli radan reunalla katsomassa ja piti huolen siitä, että tämän päivän treenissä oli teemana kontaktit osana rataa ja treeni piti vetää kisavireessä.

Kisavireen hakeminen ei ollut lohikäärmeelle mikään ongelma! Jestas sentään miten se lähti ihan täysin lapasesta heti alusta alkaen ja olipa iloista kaaosta koko rata :D Aikas huikea fiilis täytyy sanoa. Ihan kontrolloimaton elukka, sinkosi kovempaa kuin täysillä sinne minne kirsu näytti ja juoksi kontaktit sumeilematta läpi. Niin röyhkeä, niin tosissaan, niin räkä poskella. Ja minä ihan oikeasti tykkään tuosta sikailusta! Tätä on niin paljon mukavampaa säätää kuin liiallista kiltteyttä. Röyhkeä saa olla, possut on kivoja ;)

Kisamaisen vedon jälkeen tartuttiin sitten niihin haasteisiin eli kontaktien kriteerissä pysymiseen kisavireessä. Muuhan ei tuota ongelmaa, Sisu lukee ohjaukset ja osaa esteet. Pujotteli kuin pikkupiru. Nouproblemos. Koska innokas ohjaaja on ilmoittanut otuksensa kisoihin ensi sunnuntaille ja sitä seuraavalle viikonlopulle, niin tähän saumaan ei kehitelty sitä täydellistä suunnitelmaa treenikontaktien siirtämiseksi kisatilanteeseen vaan otettiin käyttöön pikakorjaussarja, jolla on tarkoitus saada onnistuneet suoritukset kontakteille kisatilanteessa seuraavissa kisoissa. Se edellyttää minulta hitusen apuja ja pitäisi vaan nyt sitten muistaa niitä antaa. Kunhan parit skabat on ohi, niin sitten pureudutaan haasteen päihittämiseen kunnolla.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Debytantti

Lauantaina koitti sellainen suuri päivä, että pikkuruinen lohikäärme korkkasi viralliset agilitykisat. Kovin olin rento vielä kotona ja kisapaikalle saavuttuani, mutta ensimmäisessä rataantutustumisessa alkoi sitten jännittää ihan urakalla. Ensimmäinen agilityrata oli aikamoista jännittyneen ohjaajan räpellystä. Toinen agilityrata oli paremmalla asenteella räpellystä, kun ei ollut enää mitään jännitettävää, koska edellisestä oli suunta ainoastaan ylöspäin. Kolmas hyppyrata olikin sitten jo agilitya sisältäen monta hienoa hetkeä. Toki mukaan mahtui hyllytys, mutta se ei ollut räpellyshyllytys vaan "lähti lapasesta" -hyllytys. Lopputuloksena hirmuisen hyvä fiilis ja hirveä hinku nopeuttaa kelloa, jotta seuraava kisapäivä tulisi nopeammin.

Sitten koitti sunnuntai. Kisapaikka oli tuttu ja kisaaminen tuttua, joten kelpi räjäytti pankin. Se oli aivan liekeissä ja veti samalla kipakkuudella kuin treeneissä. Minulle sopi paremmin sunnuntain rataprofiilit, kun niissä piti keskittyä enemmän ohjaamiseen ja vähemmän kilpajuoksuun, joten en räpeltänyt vaan muodostettiin yhdessä toimiva koirakko. Lupu oli superkoira! Ekalta agilityradalta tehtiin nollavoitto ja toiselta agilityradalta "lähti lapasesta"-hyllytys. Molemmilla radoilla oli fiilis aivan tapissa ja ensimmäisellä radalla onnistui kaikki, aivan huikeaa menoa. Noh, meinasin innostua vähän liikaa nelisen estettä ennen maalia, mutta onneksi radan reunalta kuului koutsin komennus keskittyä loppuun asti. Aivan mahtava aksaviikonloppu, enpäs muistanut miten mukavaa kisaaminen olikaan. Erityisen hauskaa siitä toki teki se, että seura oli molempina päivinä aivan loistavaa: huippuja tyyppejä kanssakisaajina ja parhaimmistoa katsomossa. Niin oli lystiä, että seuraaviin startteihin on jo ilmoittauduttu :)

Ensimmäinen merkintä kisakirjaan.

Iltapäivällä suunnattiin pitkästä aikaa hakutreeneihin kera Riitan tollereiden ja Satun aussieiden. Seniorit olivat onnessaan, kun pääsivät treenaamaan. Koska viime kerrasta oli aikaa, otin molemmille kolme ukkoa, joista eka haamuna ja kaksi seuraavaa pimeinä. Kaikki suorapalkalla; Rapsulla oli herkut ja lelut, Nuuskulla herkut. Hienosti meni kummallakin, mitä nyt Nuusku vähät välitti minun lähetyksistä ja kaartoi suuren näkemyksensä johdattamana tuulen alapuolelle ja vainusi piiloutuneet, mutta hei, kuka sitä nyt pienistä nipottaa ;) Sen verran kivasti ne veti, että pitää seuraavalla kerralla ottaa taas ilmaisu mukaan. Sisukin pääsi loppuun kirmaamaan yhdelle haamulle ihan vaan tunteakseen olevansa muutakin kuin hakumaskotti. Reippaasti löysi pikkukoira eksyneen ja söi eväänsä, ja siihen oli hyvä lopettaa, koska pystykorvalla oli jo tapahtumarikas urheiluviikonloppu takana. Mutta olipa hupia olla hakumetsässä pitkän tauon jälkeen ja pitää suunnata sinne vielä uudestaan ennen lumia.

torstai 11. syyskuuta 2014

Omenasosekone

Olipa kerran pieni punainen ahmatti nimeltä Nuusku. Sadonkorjuuaikana pieni punainen pötkötti omenapuiden suojassa ja mussutti omenoita. Paljon. Niin paljon, että maha tuli kipeäksi. Niin paljon, että omenat eivät enää edes sulaneet vaan kulkeutuivat elimistön läpi kauniina omenasoseena. Jopas nyt, tuumasi Nuuskun ihminen ja pohti purkittaisiko ja kantaisi kellariin säilöön.

Alkuviikosta vedettiin Sisun kanssa viimeistely treenit eli ensin kisamainen veto ja sen jälkeen reenaten. Huikeata! Ei olla paljoa kisamaisia vetoja tehty ja olipahan aika hurjaa menoa. Sisu veti hurmoksessa, lujaa ja kiukkuisella asenteella. Viikonloppuna tulee olemaan ihan parasta eikä ole mitään epäilystä siitä, etteikö tavoite täyttyisi; meillä ei voi olla muuta kuin superhauskaa!

torstai 4. syyskuuta 2014

Loikosennaan

Treenivauhdissa kestävät juoksuhousut pysyivät visusti piilossa, joten Lupsu veteli lonkkaa luppakorvien rinnalla jokusen viikon. Lisääntyjän pyrstö oli turvoksissa kuin pullataikina, mutta verta ei juuri tirskunut. Loikoilua höystettiin marjastuksella, rannoilla ja metsissä samoilulla, sadonkorjuuhommilla (lue: karhunvatukoiden, herukoiden, karviaisten, herneiden, perunoiden, porkkanoiden ja omenoiden holtitonta hotkellusta) ja hippaskavereiden tapaamisilla.

Tällä viikolla on kuitenkin treenattu. Maanantaina teemana taisi olla irtoaminen/leijeröinti ja tänään oli aiheena niinkin hurja kuin "ratkaisevat treenit". Ai mitä ratkaistiin? No tämä:

Reilu viikko ja aksakisamaailma mullistuu!

Kerrassaan mainiosti leiskui lohikäärmeen aksatuli! Tauolla oli painunut keinun täydellinen suoritus pikkukelpin selkäytimeen, kontaktit pelitti ja kepitys kulki. Asenne oli maailman paras niinkuin aina. Lähtihän se otus lapasestakin melkoisen iloisesti toteuttaen antaumuksella alkuviikon teemaa ja oli paikoin suorastaan röyhkeä pieni kärsäkäs, mutta sepäs ei haittaa, kun tavoitteena on hurjan hyvä liitofiilis!

Jäähdyttelylenkki suunnattiin ryteikköön, jonne saatiin pitkästä aikaa seuraa Viirusta & Pikistä ja olipas rentouttavaa eksyä porukassa Onttolan metsään. Epätietoisuus olinpaikasta ei haitannut ketään, ei ainakaan supermarjastajakeräilijä Rapsutinta, joka imuroi mustikkaa kitusiin niin antaumuksella, että kotiutui kirsu sinisenä.