torstai 30. tammikuuta 2014

Äkkilähtö

Toiset varaavat äkkilähtöjä etelänlämpöön, minä eläinlääkäriin. Tai no onhan Kivuton meiltä 15 minuuttia etelään, joskin pakkasta siellä oli -24°C, että ei ihan lämmöstä päästy nauttimaan. Eilen illalla kiinnitin huomiota Rapsun vähintäänkin mielenkiintoiseen tapaan liikkua ja sisälle tultuamme huomasin, että Rapsun hännänalus oli räjähtänyt, joten eikun elukkalääkäriaikaa varaamaan. Kiitos nettiajanvarauksen, sain ajan heti täksi aamuksi.

Sinänsä en yllättynyt, että hiiva lähti taas rehottamaan, koska usein niin käy antibioottien seurauksena. Siitä kuitenkin yllätyin, että havahduin siihen vasta nyt. Myöhäisherännäisyys johtui siitä, että kauluri esti Rapsun kutkan ilmaisut totuttuun tapaan (rapsutellen, jyrsien), Rapsulla kesti hieman aikaa kehitellä uusi kutinan lievityskeino ja minulla tovi sitä tulkita. Hiivaa on perinteiseen tapaan tassuissa, hännän alla ja suupielissä. Hoitona perinteinen kortisonipistos, shampoopesu ja korvatipat.

Sirkun blogikirjoituksen innoittamana mielenkiinnosta tarkastelin paljonko multiallergisen Rapsun ja tapaturma-alttiin Nuuskun eläinlääkärikuluihin on oikein mennyt ja ilahduin siitä, että vakuutusyhtiön verkkopalvelussa ei säily tiedot kuin viimeiset neljä vuotta, oli nimittäin sen verran hurjia lukuja silmieni edessä! Itseasiassa niin hurjia, että en edes kehtaa julkaista. Rohkeneeko joku arvata? Eipä tarvitse kahta kertaa miettiä ovatko vakuutukset olleet tarpeen. Rapsun pääasiassa allergian aiheuttamien eläinlääkärikäyntien kulut ovat viimeisen neljän vuoden ajalta pökerryttävät ja Nuuskun loukkaantumisia on hoidettu viimeisen neljän vuoden aikana sitäkin suuremmalla summalla. Ottaen huomioon, että Rapsun allergiat alkoivat vuoden iässä, on eläinlääkärikulujakin kertynyt kahdeksan vuoden aikana reiluhko summa. Nuusku alkoi telomaan itseään vasta viimeisen neljän vuoden aikana, joten sillä ei ole nuoruudesta kuin rokotus- ja terveystarkastuskulut, mutta ne muutamat seniori-iän tempaukset ovat maksaneet moninkertaisina takaisin aiemmin "turhaan" maksetut vuosimaksut. Joten niille, jotka miettivät, että ottaisiko sitä hauvelilleen eläinlääkärikuluvakuutuksen, niin suosittelen, koska ikinä ei voi tietää mitä sattuu, ja jos sattuu, niin silloin on mukava tietää, että ei tarvitse miettiä onko varaa hoitaa hauveli kuntoon vai ei.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Ihan höpö kotkanpoikanen

Nautiskeltiin eilen illalla Sisun kanssa kahdestaan Pärnänvaaran upeista treenipuitteista. Muu maailma oli säikähtänyt pakkasta (hallissa -10°C), mutta meistä oli mitä parhain ulkoilu- ja treenikeli. Koska koko halli oli käytössä, piti minun tietysti viritellä treeniä molemmille kentille ja hykerrellä ääneen miten paljon meillä on tilaa! Pienet väliaikatauotkin saatiin hölkkäillä tuulettomassa hallissa, olipa luksusta :)

Aloitettiin humpsuttelemalla kahden putken ja yhden hypyn yhdistelmällä paria erilaista ohjausta alla olevan kuvion mukaisesti, joskaan ei reenitty ratamaisesti vaan palkkasin jokaisesta onnistuneesta ohjauksen lukemisesta. Koska Sisu oli aivan megapätevä, palkkaa herui hervottomasti.


Ohjelmassa oli mm. pakkovalssi (2), ennakoiva valssi (5, 7) ja sylikäännös (9). Keskityin kovasti pitämään katseeni suorittettavassa esteessä enkä ihaillut koiraa, koska Sisu on Rapsuakin tarkempi siitä, että kaikki ohjaavat signaalit ovat yhdenmukaiset. Ilmeisesti osasin, koska toimi kuin häkä. Erityisen hienosti Sisu teki ennakoivat valssit, joissa jäin kauas hypystä ja jätin liikkeen minimiin eli pakotin sen lukemaan asentoani ja se oli niin huikea!

Tehtiin hitusen keinua, jossa oli maksipöytä ja muurinpalikka apuna, jotta ei tulisi niin iso keinahdus. Suurinpiirtein 70% toistoista oli vallan hyviä, mutta mukaan mahtui myös muutama epävarmempi räpellys. Apukäsiä olisin tarvinnut tästä, jotta oltaisiin voitu edetä järkevästi, joten ei yritettykään ihmeellisiä vaan saada vain varmuutta pieneen keinahdukseen. Vähän sieltä meinaa tulla jänisloikkaa loppuun.

Lauantaisesta Soilin treenistä jäi kismittämään välistävetojen vaikeus, joten otettiin työn alle välistäveto (3-4). Yhtä vaikeaa se oli edelleen ja minun pitääkin nyt miettiä omaa ohjaustani, miten meinaan kyetä liikkumaan, kun Sisu tulee ihan törkeää vauhtia. "Ei pysty, ei kykene" huutaa omat sotkussa olevat jalat, joten ainakaan perinteiseen puolivalssityyliin näitä ei kyllä enää tehdä. Koetinkin jossain toistossa liikkua päällejuoksutyyliin ja silloin ehtii ja kykenee, ja jos koira on siihen mennessä oppinut radankin ulkoa, niin saahan sen näppärästi siten sieltä välistä ;)


Sisu halusi tehdä myös leijeröintiä vaikka minulla oli tarkoitus lopettaa viitoselle, joten lisättiin treeniin pari estettä perään. Ei ollut mitään ongelmaa irrota pimeään putkeen ja sieltä hypylle vaikka välistävedoissa sitä kuitenkin piti ottaa haltuun, hieno eläin! Lisäksi kaikki lähdöt olivat hyviä, nolla varastusta, eikä väliajoillakaan ilmennyt räksytystä, joten kerrassaan onnistuneet treenit.

Loppuun vedettiin vielä kolmesti puomi, jotta Sisulle ei jäisi epävarmaa kuvaa kontakteista. Eka puomi oli reipas aina tasaiselle osuudelle asti ja sitten Sisu hidasteli ja ihmetteli, että missäs vaiheessa se tämä keinahtaa. Toistoilla höpö jo muisti, että puomi juostaan ihan täpöllä! Viimeinen veto oli aivan räkäposkella temmottu, jossa pysähdyskin luisti hiekalle asti, mutta en halunnut siihen takertua vaan tärkeintä oli saada asenne kuntoon ja se saatiin :)

maanantai 27. tammikuuta 2014

Auringossa vilistämässä

Aurinkoinen järvenjää, -10°, vapaapäivä ja kolme nelijalkaista. Rapsutinkin pääsi kirmaamaan jäällä mielinmäärin, koska siellä ei ollut keppejä, joilla rouskutella tikit auki. Jonkun verran Rape piehtaroi ja hinkkasi kuonoaan hankeen, mutta pääasiassa antoi kidan olla rauhassa. Rapsiksen ilolla ei ollut rajoja ja se antautui vallan riehakkaasiin hippasiin Sisun kanssa, jolloin Nuusku-poliisilla riitti töitä, "pitävät nyt hauskaa järvenjäällä, ettäs kehtaavat! Asiallisesti, käyttäydytään asiallisesti!"

Ihana aurinko, ihana Pyhäselän jää.

Nuusku Suuri I ja kirkkaana loistava sädekehä.

Sisu, alati valpas pieni otus.

"Siis mitä tuolla on, häh?! Näätsie mitä se pystykorva hälyttää? En tajuu."

"Kerrassaan epäilyttävä paalu", havannoi pieni kelpie. "Mutta sehän on ollut siinä joka talvi", totesi kääpiötolleri. "Ai, mutta mie oon elämäni ekaa kertaa tässä", vastasi pikkukoira.

Kanavanrannan rantakaislikossa suhisi.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Pelastakaa avaruuskoira Rapsu!

Lauantaina lopetettiin treenitauko ja osallistuttiin Sisun kanssa joan kouluttajille pidettyyn koulutukseen, jonka veti Makkosen Soili. Alla ratapiirros, josta tehtiin pikkukoiran kanssa osuus 1-22 paitsi että jätettiin kepit väliin.

 Hyppy 8 oli toiselta puolen kuin kuvassa (tai ainakin mie ohjasin sen välistävetona…).

Hirmuisen hauskaa oli, joskin ohjaajan tahmaisuudesta huomasi, että viime ajat ovat menneet lorviessa ja köllötellen. Rata mahdollisti kaikenlaisia ohjauksia, mutta pysyin aika iloisesti omalla mukavuusalueella käyttäen mm. vastaanottovalssia (4), puolivalssia (7-8), ennakoivaa valssia (12) ja peruspyöritystä (13), mutta piipahdin myös mukavuusalueen ulkopuolella tempaisemassa poispäinkäännön (21-22). Mukavuusalueella himmailua ei kuitenkaan käytännössä huomannut vaan ohjaus oli tasaisesti hakusessa ja hutiloivaa, rytmitys hukassa ja hätäilevää sekä Sisulla oli pientä hakemista siinä miten lähelle sitä hyppyrimaa oikein kannattaa painella. Mutta jos tuommoiset pienet kauneusvirheet piilotetaan ja haparoinnit häivytetään, niin oltiin ihan huikeita :)

Surkea kohtalo koirapololla. Mieltä eivät nosta kehut hienosta avaruuskoiran satelliitista ja lupaukset Laikaa paremmasta kohtalosta.

Rapsu on kypsä kaulurieloonsa. Se koettaa erilaisia tyylejä hyödyntäen riuhtoa häkkyrän jorpakkoon ja muutenkin sitä ketuttaa, koska kitaa kutittaa. Hihnassa lenkkeily alkaa olla Rapelle hitusen tuskaista, koska se on tottunut ulkoilemaan päivittäin vapaana vähintään 3/4 lenkeistä. Ei se ole tainnut koskaan jotain yksittäistä päivää pidempään hihnaeloa viettää, joten on selvää, että luppakorva kaihoaa juoksemaan ja puskiin luuhaamaan. Mutta jos sen päästää vapaaksi, käy se ikeniensä tuunaukseen, joten ankeudessa mennään vielä tovi. 

Onpa siistit tikit!

Videoklippi: "Reilua painia vai avaruuskoiran kidutusta?"

Nuusku ja Sisu kipaisivat sunnuntain ratoksi Stokiksella kimppalenkillä Viirun & Pikin ja Zorron & Elenan kanssa. Jostain kumman syystä Sisu ärsyttää monia Nuuskun ja Rapsun kavereita vaikka ei ole uhoileva öykkäri vaan nöyrä pikkukoira, tai ehkä se johtuu juurikin siitä nöyryydestä ja mielistelystä, koska ainakin tollerit arvostavat perinteisesti omaa tilaa eivätkä tykkää änkeytyä toisten iholle. Vähitellen Sisukin on oppinut ymmärtämään lintukoiraa (ja näköjään myös aussieta) ja pitämään kohteliasta etäisyyttä. Tällä kertaa Sisu ei kohdannut suurempaa kurmotusta, mutta silti Sisu aika pitkälti hillui itsekseen pitkin maita ja mantuja vältelläkseen mahdollisia konfliktitilanteita. Nuusku lenkkeili aivan fiiliksissä, koska sillä oli takki päällä. Jostain syystä se rakastaa takki päällä lenkkeilyä vaikka ei edes ollut kylmä vaan ainoastaan -8°. Eihän Unski yhtään katu-uskottavalta näytä, mutta pääasia, että elämä on mielekästä. Jos on vanhuuttaan vilukissa, niin sitten pidetään villasukkia 24/7, niinhän itsekin teen.

Sisun auton omimisen vähentämisessä ollaan edistytty jonkin verran. Nykyään Sisu pystyy hihnassa ollessaan luopumaan auton tuijottamisesta ja muiden koirien kyttäämisestä, jolloin pääsen sitä mukavasti halutusta käytöksestä palkkaamaan. Vielä se ei kuitenkaan kestä sitä, että vieras koira lähestyisi meidän autoa Sisun ollessa auton vieressä ja eilen Sisu urputti ensin moikkaamaan tulevalle Zorrolle ja heti perään yllättäen myös Nuuskulle. Minä luonnollisesti urputin Sisulle ja toivottavasti vähitellen kukaan ei enää urputtaisi kenellekään. Vaikka välillä tuntuu, että mopokuskille on lykätty ferrari käteen, niin tosiasia kuitenkin on, että Sisun käytös autolla on parantunut huomattavasti, joskin työtä on vielä tehtävänä. Selvää on se, että häntä heiluen se ei koskaan tule ketään autoon tervetulleeksi toivottamaan, mutta ilman öykkäröintiä pitää pystyä auton vieressä olemaan. Eilen illalla hallin pihassa Sisu esitteli parempaa autosta luopumista ja hyvää käytöstä, joskin häiriön määräkin oli päivällistä vähäisempi eli juuri sopiva Sisun tämänhetkiselle tasolle; vieressä oli koiria, mutta ne eivät lähestyneet.

Iltayön ratoksi jäätiin koulutusvuoroni jälkeen Sisun kanssa treenaamaan ja seuraksi saatiin ainavalmiit Viiru ja Piki. Aluksi samottiin lihakset lämpimiksi kuutamon valaisemalla Leinosenjärven jäällä ja treeninä tehtiin alla olevaa vauhdikasta rallatusta, jossa pakotin itseni pois mukavuusalueelta ja vahvistin sivuttain irtoamista (1-3), tein persjättöjä (3-4, 6-7, 11-12, 14-15) ja tungin mukaan jopa yhden takaa-/viskileikkauksen (5). Hurjaa! Maltoin jättää valssaamiset minimiin, pyörittelin ainoastaan vastaanottovalssin (18) ja ennakoivan valssin (20).


Sisu oli liekeissä ja lähti huikeasti lapasesta, paineli kakkoselta suoraan alakulman putkeen (17). Se jos mikä oli lystikästä! Kaikkiin putkiin se irtoili kuin villiintynyt apina, hakkasi itseään narupallolla kylkiin hurjistuneena ja oli kaikinpuolin pitelemätön. Aivan loistavat treenit! Saatiin kaikki radan kohdat sujuviksi ja ilahdutti huomata, että pimeään putkeen (14) irtoaminen on tällä hetkellä aivan kakunpala, kun siinä oli ennen joulua hitusen säätämistä. Sain jäädä hypyn (12) tuntumaan ja Sisu irtosi innoissaan. Tauon aikana pienessä kelpin päässä on tapahtunut ajattelua!

tiistai 21. tammikuuta 2014

Legot kuntoon

Ilmeisesti suuvaivat ovat trendikkäitä, koska Rapsukin alkoi oireilla kitaansa. Huomasin Rapsuttimen syömisen aavistuksen hidastuneen ja eilen sillä oli puruluun kanssa ongelmia, se jätti hirvikärpäsen kesken! Kurkistelin pikkukaverin kitaan ja olin aivan varma, että silläkin on joku puu hampaiden välissä hankaloittamassa ruokailua, mutta löysinkin ikenestä patin. Koska olin täysin vakuuttunut iensyövästä tai muusta vastaavasta suuhun pesiytyneestä pahiksesta, varasin Hapelle eläinlääkäriajan tarkempia tutkimuksia varten ja sainkin ajan tälle päivälle. Hyvä niin, koska tutkimuksissa löytyi patin lisäksi murtunut ja tulehtunut takahammas, joka on aiheuttanut Rapsuttimelle kipua.

Klinikan lattialle uinahtanut.

Rapsuttimelta poistettiin vasen yläposkihammas ja alhaalla oikealla ollut patti. Patti lähti tarkempiin tutkimuksiin, koska minulle ei sovellu epätietoisuudessa eläminen. Röntgenkuvissa ei kuitenkaan näkynyt, että luustossa olisi muutoksia, joten jos se olisi pahanlaatuinen, ei se olisi ainakaan leukaluuhun levinnyt. Toivotaan, että se oli vain kiva patti. Syömisongelmakin on luultavasti johtunut murtuneesta ja tulehtuneesta hampaasta eikä patista.

Kotona heräilevä pikkupotilas.

"Mie sain tämmösen! Mikähän tää on?"

Sisu tutustui tänään hapankorppuun. Aluksi se kipitti tohkeissaan se suussa, mutta huomattuaan, että Nuusku söi omaansa, alkoi sekin rouskuttelemaan. Ilmeestä päätellen hörökorva piti rukiin mausta. Sisun juoksut taitavat olla ohi. Pyrstön turvotus on laskemaan päin eikä se enää tiputtele. Nämä juoksut olivat ensimmäisiä vähä verisemmät ja lyhyemmät. Tai sitten ne olivat saman pituiset, mutta en vaan tajunnut niiden alkamista ajoissa, koska verentulo oli niin niukkaa.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Häiriönkestävä

Nuusku on läpeensä niin tolleri kuin tolleri voi vain olla. Se skarppaa sitä enemmän mitä enemmän on haastetta, se pystyy sitä parempaan mitä vaikeampi tilanne on, se on yksinkertaisesti paras. Mitä isompi aallokko, sen fanaattisemmin uidaan, mitä rankempi ryteikkö, sen intensiivisemmin jäljestetään ja mitä enemmän häiriötä, sitä keskittyneemmin työskennellään. Pakkanen oli karkoittanut muut ryhmän tokoilijat, joten saatiin Nuuskuttimen kanssa yksityisopetusta. Teemana oli häiriönsieto.

Ekassa setissä tehtiin ensin häiriöperusasentoa siten, että kouluttaja kierteli lähellä häiriönä, oli välillä Nuuskussa kiinni ja taisi höpötelläkin jotain. Nuusku ei lähtenyt vastustajan hölmöilyyn mukaan vaan keskittyi tehtäväänsä. Sen jälkeen jatkettiin häiriöluoksetuloihin, joissa kumikalkkuna vinkui ja pallo sinkoili vieressä, edessä, takana. Ei haitannut Nuuskutinta, koska Nuuskulla oli t-e-h-t-ä-v-ä. Jonkun kerran se ohijuostessaan käänsi katsetta kohti pomppivaa palloa, mutta käänsi välittömästi katseensa takaisin ja siitä oikein näki miten se huusi itselleen "keskity nainen!".

Tauolla tehtiin hieman siivekkeen kiertoja, jotta Nuuskulla nollaantuisi tokoaivot ja sitten aloitettiin toinen setti häiriöpaikkamakuulla, jossa tulikin sitten hieman haastetta vastaan, joten löydettiin jotain oikeaa treeninaihetta :) Kyykyssä luokseen kutsuva kouluttaja oli aluksi liian ihana ja Nuusku suunnisti toiveikkaana kohti heiluvaa rukkasta "siellä on varmasti miulle nakkeja!", mutta huomattuaan, että ei siellä olekaan kuin ihminen, pystyi se taas sulkemaan häiriön itsensä ulkopuolelle ja tekemään omaa tehtäväänsä. Tänne-kutsu liittyy Nuuskun pienessä päässä hyvin vahvasti makupalaan ja koska ruoka on tottelevaisuuden vastustaja (ja kuitenkin myös moottori...) numero yksi, joutui Nuusku skarppaamaan ihan todella. Kylmyyden vuoksi Nupa pötkötteli retkialustalla eikä ollut siitä moksiskaan, hyvin tarkeni makoilla. Jatkettiin vielä häiriönoudoilla, joissa heitin ensin yhden kapulan Nuusku perusasennossa, käännnyttiin 90° ja heitin toisen kapulaan ja taas käännös ja kolmas kapula. Sen jälkeen Nupa sai noutaa ne heittojärjestyksessä. Tämä oli Unskille kaikista vaikeinta. Ei se yrittänyt mihinkään sinkoilla, mutta vikisi malttamattomana. Nouto on niin pop! Loppuun vielä hauska vauhtinouto ja treenit oli pulkassa.

Nuusku oli kerrassaan loistava, siitä näki miten se keskittyi houkutusten edessä, sulki häiriöt ulkopuolelle ja teki annettua duunia. Noudoissa Unski olisi halunnut lähteä, mutta pidättäytyi ihan itse ja houkuttelevien kutsujen kuuluessa korviin pystyi näkemään miten Nuuskutin tunki korvatulpat paikoilleen ja oli niin kuin mitään ei kuuluisi. Super-Nuusku, päivä päivältä hienompi elukka, myös aamuisilla metsälenkeillä, jolloin se luuhaa korvattomana pitkin ryteikköjä, jäljestää pupunpapanoita ja heristää luppakorviaan vasta, kun eväsapajat on tsekattu.

torstai 16. tammikuuta 2014

Valvottaja ja lisääntyjä

Kirsun sävyyn sopiva liimaside.

Nuusku on viimeisen viikon ajan herännyt aamuyöstä, ollut levoton ja jotenkin kipeänoloinen. Illalla annettu kipulääke ei ole taannut yöunia. Nuusku ei kuitenkaan aristanut mitään kohtaa tai ollut päivisin sairaanoloinen vaan kirmasi metsässä häntä heiluen. Ainoastaan syöminen oli normaalia hitaampaa, mutta ei kuitenkaan hidasta vaan tahti oli semmoinen "normaali ahne koira". Ehdin käytännössä laskea Rapsun ja Sisun kupit lattialle ennen kuin Nuuskun kuppi oli tyhjä, normaalisti en ehdi vaan Nuusku on vetäissyt ruokansa kitusiin ennen kuin toisena lattialle siirtyvä Rapsun kuppi on paikoillaan. Itseäni alkoi valvominen kuitenkin rasittamaan (en saanut herättyäni uudestaan unta…), joten lähdettiin Kirsin syyniin, josko seniorista löytyisi jotain hoitoa tarvitsevaa vikaa, koska eihän tuo ollut Nuuskulle normaalia käytöstä, ei öinen valvominen eikä useamman kuin yhden hotkaisun käyttäminen syömiseen.

Syömiseen vaikuttanut syy löytyi helposti, kohtuu jäpäkkä puunpala oli juuttunut Nuuskun oikeanpuoleisten taka-alahampaiden väliin. Olin jotain tämmöistä epäillyt, mutta itse en sitä tunnustelemalla löytänyt, onneksi saatiin käyttöön ammattitaitoiset sormet! Ja Nuusku on aina niin enkeli lääkärillä, nytkin se ammotti suu auki, kun kotona se veti leuat lukkoon. Katsopa siinä sitten. Palanen oli ollut jumissa tovin ja sen ajan olinkin ääneen pohtinut, että miksi se ei hotkella normaalisti… Palanen poistettiin ja koska se oli ehtinyt painaa ikeneen pienen haavaumakuopan, saa Nuusku nauttia suuvettä jokusen aikaa, jotta sinne ei mitään tulehdusta tule.

Nuuskulle tehtiin täydelliset tutkimukset ja syy yölliseen levottomuuteen ei suinkaan ollut epäilemäni sisäelinsyöpä, aivokasvain, nisäkasvain, nivelrikko, tiesmikä vajaatoiminta tai autoimmuunisairaus vaan närästys. Kyllä, luit oikein. Minun koirani ovat katsoneet liikaa televisiota ja ottaneet näkemistään mainoksista aivan vääriä vaikutteita: Rapsulla kutisee peräaukko ja Nuuskua närästää. Sisu alkaa varmaan kohta laihduttamaan. Onneksi vaiva oli mitätön ja hoituu närästyslääkekuurilla sekä vähemmän rasvaisella iltaruualla. Jatkossa siis lohi tulee kuppiin aamulla ja poro illalla.

Sisu viettää treenilomaa. Ajattelin, että jos se juoksujen ajan makoilisi uuninpankolla aivot narikassa ja ainakin tähän asti se on ollut oikein tyytyväinen tilanteeseen. Ulkoilut ovat riittäneen aktiviteeteiksi. Ollaan notkuttu Noljakan metsissä ja eilen käytiin aivan mahtavalla ulkoilulla Ninkan lauman kanssa jossain Liperin järvien jäillä. En tiedä missä oltiin, mutta mukavaa oli. Jos olisi ollut lämpimämpää, olisin napsinut kuvia mahtavista maisemista, iloisista koirista ja pään yllä huojuvista kaisloista (miun pää on tosi korkealla, joten ne kaislat oli tosi korkeita!), mutta nyt joudutte kuvittelemaan. Sisu on toisten juoksujensa aikaan löytänyt "naiseutensa" ja on aikamoinen tyrkky. Jalostuskoiran rooli on omaksuttu täydellä sydämellä ja lempi leiskuisi kenen kanssa tahansa, erityisesti Vappu-pyrri oli suuren suuren rakkauden kohde. Onneksi tunne oli molemminpuolista ja onneksi sillä ei ollut mitään seurauksia ;)

perjantai 10. tammikuuta 2014

Onnellinen työmyyrä

Pylly pyörii vimmatusti, pukkihyppely heittää takajalat kohti tummaa taivasta, lumi pöllyää piehtaroinnista ja lopulta horisontissa kiitää pentuhepulin saanut elukka. Kuka se on? Mitä ihmettä oikein tapahtui?

No sehän on Nuusku, joka pääsi tokotreeneihin! Meinasi ensin jäädä treenit väliin, sillä vesikeliä seurannut pakkanen oli sinetöinyt auton takaovet ja peräluukun, mutta onneksi etuovet sentään aukesivat pienen kiroilun jälkeen. Koska Unski on sivistynyt, sen pystyi ottamaan matkan ajaksi vänkärin jalkatilaan, joskin Nuusku olisi omasta mielestään voinut istua ihan vänkärin paikallakin, mutta koska turvavyöt ovat tiesmissä, sai se oman turvallisuutensa vuoksi sai tyytyä peitoilla pehmennettyyn lattiaan. Eikä se huono paikka ollutkaan, koska ennen kuin ehdin pihasta kurvata, oli Nuusku löytänyt jostain penkin alta tiistain Kuopion reissulta autoon unohtuneen sämpylän jämän, jota veti kitusiinsa. Kukapa sitä nyt ilman matkaeväitä treeneihin lähtisikään, ei ainakaan Nuusku.

Hallin pihalla Untamo oli niin fiiliksissä! Voi liikutus miten joku voi jokaikisellä viiksikarvallaankin ilmaista onneaan, Nuusku ketkutti pyllyään kuin hulatyttö, pomppi kuin kevätvasikka ja piehtaroi aivotonna. Hymy ylettyi korvista hännänpäähän. Hieman hankalaksi treenilöissä olon teki kuitenkin auto, jonne en voinut Unskia yksinään laittaa, koska sen kirsu vipatti kovin takaosassa olevien namien perään. Jos se olisi sinne lähtenyt yksin puikkelehtimaan, en olisi saanut sitä pois kuin vasta kelien lämmettyä, joten reippailtiin pihalla ja hallissa vuoroaan odottaessamme. Sisulta lainattu Toppapomppa piti murmelin lämpöisenä hyisessä tuulessa, mutta vähän sitä rupesi hallissa odottaminen jurpimaan.

Treenattiin ensin suuntia. Näitä ollaan opeteltu joskus vuonna nurmikset ja ulkohuussit, mutta ei todellakaan tokon yhteydessä vaan noutohommissa eteen- ja sivuille lähetyksissä. Senpä vuoksi jatkoin vanhoilla pohjilla ja käytin käskyjä peilikuvina, koska siten ne ovat Nuuskulle tutut, mutta minulle toki hankalat. Nuusku oli aivan pro, löi kipinää ja roihahti liekkeihin. Niin hieno! Ei ollut mitään heikkoa, joten pitää opettaa sille merkki (en ole ihan varma oliko se Nuusku vai Rapsu, jolle olen jo merkin opettanut…) ja liittää se suuntiin.

Toisena otettiin vähän ruutua, mutta se oli Nuuskulla painunut vähän unholaan, joten aluksi Unski tarjosi ruututörppöä merkkinä ja kävi pari kertaa putkea suorittamassa. Palautin kosketusalustan (tai oikeammin wannabekosketusalustan, koska oikea oli peräkontissa jumissa, mutta Nuusku ei tunnetusti takerru pikkuseikkoihin vaan on suurten linjojen nainen, joten paperinpala pelitti loistavasti) ruutuun ja se vahvisti Nuuskulle paikan, johon sen tuli hakeutua. Saatiin hyviä toistoja eri etäisyyksiltä, joskaan en ole aivan varma oliko Nuuskuttimella koko ajan aivot mukana, mutta vauhtia ja asennetta riitti.

Kolmas liike oli kaukot. Istu ja maahan vaihdot hyviä, ei tepsuttele mihinkään, mutta seisominen aiheuttaa pienoista liikettä. Minä olen sitä selitellyt vammautuneella koordinaatiolla, mutta jos se toimii namilla houkuttamalla ja lyhyellä matkalla, niin kai sen pitäisi toimia muutenkin? Pitää siis nostaa vaatimustasoa tuon seisomisen suhteen ja selventää myös käsimerkkiä, koska nämähän kuuluu Nuuskun jumppaohjelmaan.

Loppuun vielä muutama luoksetulo, joissa oli iloa ja riemua. Maailmassa ei ole kauniimpaa asiaa kuin täysiä kohti ryysivä Nuuskutin. Luoksetuloissa perusasennot jäi hieman väljiksi, lyhyellä matkalla hyvät. Treenin jälkeen käytiin hieman hiipparoimassa hangilla ja Nuuskutin sai pentuhepulin, se oli niin onnellista koiraa.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Petokala Kuopiossa

Tiistaina Sisu sai mukaansa Hipan & Vapun ja kolmikko suuntasi Kuopioon Pro Perron treeneihin. Koutsina oli Sanna ja olipahan mukavaa. Radalla seikkaili ohjauksista mm. jäädytys, valssi, sylkkäri, poispäinkääntö, persjättö ja takaaleikkaus, radalta löytyi irtoamissuoria sekä takaakiertoja ja esteistä mukana olivat hypyt (45 cm) ja putket. Treeni oli suunniteltu näppärästi siten, että A-esteen vaihtoehtona pystyi suorittamaan putken ja kepit olivat mukavasti keskivälillä, joten vajaan kolmenkymmenen esteen treeni jakautui sujuvasti kahteen pätkään, jotka tosin tehtiin Sisun kanssa lyhemmissä otteissa, jotta pääsin sitä paljon onnistumisista palkkaamaan.

Ilokseni Sisu pysyi lähdöissä ja sinkosi vauhtiin vasta luvan saatuaan. Syy hyvään lähtöjen onnistumisprosenttiin ei mielestäni kuitenkaan ollut kehittynyt taito vaan juoksu. Sisulla alkoi juoksu matkalla kesämaahan. Onneksi Sisun juoksu ei pääse yllättämään, kiitos lyhyen karvan, kauniina helottava turpea tulppaani ei pysty hujahtamaan ohi katseen. Massiivinen turvotus oli jo vihjaissut tulevasta, mutta paperiin ei tippaakaan tarttunut ennen kuin Kuopiossa… mutta koska olen huisin älykäs, olin pakannut juoksupökät mukaan, joten treenaamaan päästiin. Mutta asiaan, juoksuhan käynnistää kirsun aika kivasti, joten mikäs se oli pikkukoiran lähdössä istuksia ja nuuskutella tyytyväisenä tekonurmea. Onneksi liikkeelle lähti kuitenkin ikioma petokala eikä mikään lahna.

Treeni sujui vallan mallikkaasti. Sisu eteni keinonurmipohjalla hyvin vaikka ei olekaan keinonurmeen tottunut. Jäädytys, jonka onnistumista epäilin suuresti, onnistui hienosti, joskin tein sen (luvan kanssa, toim. huom.) hieman omalla tavallani, koska minulla on ohjaavan käden puolesta aikamoinen fiksaatio. Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, että onnistuin jäädyttämään myös ajatukseni ja Sisu toimi! Sylkkäreihin ja poispäinkääntöihin Sisu lähti mahtavan hienosti, mutta hankalat kulmat toivat esille sen, että Sisun estehakuisuus ei ole vielä tarvittavalla tasolla. Sanna totesikin, että minä ohjaan ja ajoitan kuten pitääkin ja Sisu lähtee ohjaukseen hienosti, mutta otuksen taito ei vielä riitä siihen, että se pystyisi lukemaan ohjaukseen kuuluvan hankalassa kulmassa olevan esteen. Kotiläksyksi saimmekin estehakuisuuden parantamisen ja tämähän on ollut minulla jo työn alla, mutta pitää ottaa tehokkaammin. Takaakiertoihin minun piti saatella Sisua liian lähelle suhteessa siihen kuinka paljon olisin tarvinnut etumatkaa jatkoon, joten myös takaakiertoon irtoamisia pitää vahvistaa lisää. Treenissä tuli esille monia pikkujuttuja, joihin pitää keskittyä ja monia pikkuasioita, joissa Sisu on ihan superhyvä jo nyt. Tykkäsin tosi paljon, sain paljon mietittävää ja treenattavaa :) Ja mikä parasta, peruspyöritys on taas in! Mie oon niin ajanhermolla!

Muutoin ei olla treenattu mitään tai tehty elämää kummempaa, ulkoiltu vaan metsissä erilaisin kokoonpanoin. Viime sunnuntaina Sisu tapasi Riimi-aussien, ikätoverinsa, jonka on on tavannut kerran aiemmin viime keväänä/kesällä/syksyllä (kuka näitä muistaa…). Leikit lähtivät heti käyntiin ja jatkuivat koko ulkoilun ajan. Loppiaisen kolmikko vietti Viirun ja Pikin seurassa. Noutajat nuuskivat omiaan ja söivät hepankakkaa antaumuksella, mutta Sisu otti hepankakalla herkuttelun ohella seurastakin jotain irti ja viritteli Pikin kanssa pientä leikin tynkää. Mutta kauheaa miten nopeasti aika rientää, Sisu tuntui Pikin rinnalla isolta koiralta!

PS. Nuusku sai tänään metsässä hirmuisen pentuhepulin, olisittepa nähneet!

lauantai 4. tammikuuta 2014

Vuoden aloitus

Vuodenvaihteesta uinuen nauttiva Harmaahapsu.

Vuodenvaihde vietettiin perinteiseen tapaan maalla ja vuosi aloitettiin vähemmän perinteisesti eksymällä metsään. Tiedättehän sen "Hei, oikastaan tästä metän kautta sinne lohikeittomummon mökin kulmalle, onhan me tästä ennenkin menty. Tää on varmasti se polku mistä on kesällä kävelty... Eiku tää onki joku hirvien polku, mut kohta tullaan siihen kohtaan missä on oikeella se yks rinne ja siinä alhaalla vettä ja sit ne kivet ja se oja ja… ei muuten tultu, mikä ihmeen vaara tuo on? No hei noustaan tuonne vaaralle, kyllä sieltä näkee missä sitä ollaan…. jaa-a, missä me ollaan? Mennäänkö vaikka tuonne vaaralle, siellä näyttää kivalta eikä oo niin paljoa lunta... Onpa iso hakkuuaukee ja isoja ojia. Nyt tuo yks uppos tuonne. Onpa paljo vettä, sehän ui! Joo, mennään tän hakkuun läpi tuonne vaaralle niin nähään missä ollaan… Missä me ollaan? Onks tää suo? Hei tää on suo! Mikäs suo tää niistä kolmesta on? Toivottavasti karhut on unilla... Hei noustaan vaihteeksi tuonne vaaralle, niin nähdään missä ollaan! Jaa-a, ei täältä näy mitään muuta ku puita. En mie tiiä missä me ollaan, ei mitään käsitystä." Reilun tunnin hortoilun jälkeen nöyrryin kaivamaan puhelimen esille ja kysymään itseäni älykkäämmältä sijaintia. Navigaattori tiesi kertoa, että ei olla siellä päinkään missä luultiin, mutta mutaista hakkuuta hortoilemalla päästäisiin tuttuun paikkaan, joskin vielä kauemmas päätepisteestä. Siinä vaiheessa, kun päästiin tunnistettavaan paikkaan oli Nuusku väsynyt, Sisu kylmissään käytyään vähän uimassa ja ihmiset kipeitä kaatuiluistaan ja kuumissaan ylipukeutumisestaan. Ainoastaan Rapsulla on meininki kohdillaan, joten kaivettiin taas puhelin esille ja tilattiin kyyti takaisin lähtöpisteeseen. Huraa nykyaika!

Yhdeksän kuukautta on ollut tarkoitus opettaa Sisua nostamaan takajalat laatikolle ja vihdoinkin olen saanut aikaiseksi aloittaa harjoittelun! Kiitos keskellä lattiaa lojuvan kiuaskivia puolillaan olevan laatikon, harjoittelu on helppoa ja toistosarjoja näppärä ottaa pitkin päivää. Hyvin nousee molemmat takakoivet laatikon päälle ja Sisu suosii kahta tyyliä: se joko hyppää laatikon yli laskeutuen takajalat laatikolle tai lähestyy sivusta ja nostaa takajalat laatikolle. Minulle on sama millä tyylillä se hommaa suorittaa, pääasia, että se tajuaa, että sillä on takajalat.

Eilen Nuusku kävi fyssarilla ja Heli löysi otuksesta jumia jos jonkinlaista, joita hoidettiin laserilla. Liukkaat kelit ovat laittaneet murmelin kropan koville. Sisullekin oli vuoro varattu, mutta pikkukoira osoittautui hieman haasteellisemmaksi asiakkaaksi. Innoissaan se pesi Heliltä silmämunatkin, mutta siinä vaiheessa, kun Sisuun olisi pitänyt koskea, oli se aika kauheaa. Niin kauheaa, että siitä väännettiin sijaistoimintona leikkiä, hillumista, nuuskintaa jne. Koetin rauhoittaa viuhottajan paikoilleen ja Heli kevyesti sitä rapsutteli, mutta se alkoi ahdistamaan, joten lähdettiin rakentamaan erilaista lähestymistapaa. Toki sen olisi vaan voinut pakottaa ottamaan hoidon vastaan, mutta pidemmällä tähtäimellä minun on hankala nähdä sitä hyvänä asiana. Kyllä minä haluan, että Sisu oppii nauttimaan lihashuollostaa tollereiden tavoin, erityisen tärkeää se on myös sen vuoksi, että jos tulee jotain isompaa hoidettavaa, otuksella pitää olla lähtökohtaisesti tilanteesta hyvä fiilis, jotta hoitaminen onnistuu. Joten ensimmäisen kerran tavoitteena oli hoitotilanteeseen rauhoittuminen: Sisu makasi kyljellään rauhallisena ja minä silitin sitä. Hienosti rentoutui, sulki silmätkin ja oli pehmeänä lötkönä. Se rentoutui erinomaisen hyvin, olisi varmaan tirsoitellut siinä vaikka kuinka kauan ja vapautuksesta se nousi rauhassa (siis Sisun mittapuulla) ja oli Heli nuuskuttelemassa ja hillumassa Helin luona. Seuraavalla kerralla otetaan sitten yksi askel pidemmälle.

Lauantai-iltana lähdettiin Sisun kanssa hakemaan hieman hikeä pintaan ennen saunomista. Mukaan tulivat Katri & Martta ja Heidi & Elsa & Tuittu. Sisulla oli ensin ohjelmassa irtoamista alla olevan kuvion mukaisesti. Tein takaaleikkaukset mutkaputkiin (4, 7), koska niissä on joskus ollut haastetta, mutta nyt hörökorva paukutti menemään satalasissa ja irtosi kivasti, minun ei tarvinnut edes ylittää muurin (6) linjaa. Harjoiteltiin lopuksi alkuun myös poispäinkäännöstä (3), jossa oli itsellä hieman työstämistä, mutta saatiin muutama napsakka toisto. Tuo kohta oli moiselle ohjaukselle ehkä hitusen haastava, mutta ei mahdoton. Poispäinkäännöstä lukuunottamatta pyrin ohjaamaan ilman käsiä ajatuksena "jos ei kahden koiran aikana ole oppinut olemaan huiskimatta, niin ei niillä enää kolmatta tartte piinata".


Toisella kierrokselle tehtiin keinua ja meininki oli Sisulla keskittyneempi kuin viimeksi johtuen varmaan osaksi siitä, että pidin sen aluksi hihnassa, jotta ylimääräinen säätäminen olisi paremmin minun hallussani. Lisäksi jätin kiepsautukset pois ja niiden sijaan otettiin käyttöön suorat lähestymiset. Sisu liikkuu niin räjähtävästi ja vauhdilla, että se ei pysy itsensä mukana kieputuksissa. Ei alastulo vielä ihan kohdillaan ole, mutta on Sisulla melko hyvä ajatus, jota tosin vielä pitää työstää. Pääasia on kuitenkin, että itse tiedän missä mennään ja mitä seuraavaksi tehdään.

Lämppä- ja jäähdyttelylenkeillä pikkukoira hillui iloisena uudessa seurassa, Elsaa ja Tuittuahan se ei ole aiemmin tavannut, mutta Sisu tuli uusien kavereiden kanssa yhtä hyvin juttuun kuin kaikkien muidenkin kanssa. Viikolla Sisu pääsi myös Watti-kelpien kanssa lenkille ja se se vasta oli jotain. Voi sitä fanitusta.