torstai 30. syyskuuta 2010

Hippuloiden vingutusta

Pitkästä aikaa agilityssa. Rapsuliini tempaisi alla olevat kolme treenipätkää ja Nuuskuliini loikki omia kuvioita.


Rapsuli kipitti ensin punaiset pallerot 1-10. Vauhti oli niin hirmuinen, että ohjaus jäi aikalailla perässä juoksenteluksi, mutta hyvinhän tuo toimi. Tarkoitus oli ehtiä valssiakin vääntämään, mutta Rapsu oli jo neloshypyn suorittanut ennen kuin pääsin itse kolmoshypyn linjan ohi, joten hilluin sitten tuolla hyppyjen yläpuolella. Suorastaan hämmästyin Rapen kykyä hakea kepit noin haastavasta avokulmasta aivan itsenäisesti minun kirmaillessa vasta jossain kuutos- ja seiskahyppyjen välissä. Aika epeli.

Nuuskuliini teki ensimmäisellä pätkällään hyppy-puomi sekä putki-puomi yhdistelmää hyppyjen rimojen pötkötellessä siivekkeiden jalkojen päällä. Tosin Nupa mitään hyppykorkeuksiaan miettinyt vaan loikki reteästi ilmavat medihyppynsä. Puomin kontakti oli oikein kaunista Nupatsuikkelia.

Toisena pätkänä mentiin vihrut pallerot 1-10. Jälleen Rapsu mennä viipotti kaukana edelläni. Takaakierrätys kuutoselle piti säätää jollain ihmeellisellä sylkkärikuviolla, varmaan melko kaukana kauniista, ehkä pätevämpi katsoja olisi nimennyt ohjauksen "Voi Pyhä Sylvi!"-ksi, mutta tyylistä viis jos toimii.

Nuuskiksen toinen pätkä koostui viheriöiden 2-5 ja 4-7 pätkistä jälleen rimat maassa. Pari toistoa ja sitten muutama kirmaus puomilla sekä putkeen lähetyksiä. Liekehtivää oli meininki, toivottavasti Nupassa ei ilmene rasituksen merkkejä vaan se alkaisi kestää pientä rasitusta, koska kyllähän sen sisin kupsahtaa, jos se ei pääse radalle paahtamaan.

Viimoinen spurtti sisälsi siniset neliöt. Rapsun hippulat vinkuivat ja Heidin hengitys pihisi. Koetin ensin takaaleikkauksilla, mutta siinä vaihtoehdossa ohjaus oli niin heikkoa, että piti juosta kovempaa ja ohjata tutummin eli paremmin. Hyvälle tasolle ohjaus ei kuitenkaan noussut, mutta Rapsu liiteli niin pilvissä. Pikkuinen ohjus.

Nupsuli ei kolmatta pätkää mennyt vaikka oli itse kyllä sitä mieltä, että vallan hyvin olisi voinut. Sitä aivan selvästi tympi, että Rapsu sai treeniä enemmän. Hyvä matikkapää.

Alkuviikosta Nuusku ja Rapsu kävivät Zorron kanssa lenkkeilemässä Lykynlammella. Hauskaa oli aurinkoisessa syysilmassa.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Sopulit peittoavat porot

Näkymä Torniojärvelle.

Ruotsin Abisko ja Björkliden, Norjan Lofootit, Suomen Kilpisjärven ympäristö. Niistä on hyvä loma tehty. Upeita tuntureita, huikeita koskia ja kanjoneita, urheutta edellyttäviä riippusiltoja, paljon maukkaita sopuleita, outojen otusten rapinaa teltan ulkopuolella ja outojen otusten seikkailuja absidissa levänneissä rinkoissa, pitkiä vaellustaipaleita, raikkaita tunturipuroja, kauniita poroja, hämyistä usvaa, värikästä ruskaa.

Välillä hetkiä sivistyksessä, rekikoirien laulun kuuntelua, mökin lämpöä, tärkeää suojelukoiran viranhoitoa ja herkullista syömistä. Kaihoten taakse jäivät pakkasöiden kuuraama teltta, lämpöiset makuupussit, jäiset tunturijärvet, mahtavat maisemat, kirpeän kuulaat päivät ja loputon vapaus.


Kungsledenin alussa.

 Komeita kanjoneita kurkimme.

Suuret sopulienmetsästäjät kykettynä sopulien suojelijaan.

Rapsun kuono pilkistää makuupussista.

 Tauolla.
 Rapsuli.

 Joku koski.

 Rapsu ja Nuusku.

 Nuusku, sumun ratsastaja.

 Usvaista maisemaa.
 

Nuusku poseeraa Lofooteilla.

Nuusku poseeraa Kilpisjärven maisemissa.

Lisää kuvia löytyy täältä. Kotiinpaluun ratoksi kävimme canisrosslenkillä. Tempaistiin reilut neljä kilometriä pitkin metsän lenkkipolkuja ja järvenrantaa. Oikein kulki simpsakasti kaikilla ja lystiä oli.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Parasta

Matkattiin Rapsun kanssa Lauran ja Jumpen seurassa Varkauteen kisaamaan. Väyrysen Minnan radat olivat oikein mukavia, mutta nälkähän siellä tuli. Kanttiinista ei saanut mokkapaloja.

Ensimmäinen agilityrata alkoi minun ihmeellistäkin ihmeellisemmillä ohjauskuvioillani. Tarkoitus oli valssia vääntää takaakierron perään, mutta jotenkin jalat eivät liikkuneet, joten sovelsin ohjausta mielenkiintoisella tavalla ja Rapsu pyöri mutkien kautta kuten pitikin ilman, että möhlintä olisi tuntunut möhlinnältä. Erityisesti keppien aloitus meni uljaasti, koska kepeille päädyttiin juuri siitä kulmasta mitä alunperin koetin välttää, mutta eipä sillä ollut Rapsulle väliä, tokkopa se edes tajusi, että siinä olisi jotain haastetta ollut vaan veti tyylillä oikein. Rata rullasi vauhdilla, mutta puomin alastulossa R hyppäsi taas puolestavälistä sivuun. En tiedä onko sillä joku ongelma alumiinipuomien kanssa vai mikä, mutta perinteinen roiskaisu ei siis ollut kyseessä vaan ihmeellinen pakeneva sivuloikka, samanlainen millainen ilmeni ensimmäisen kerran JoAn uudella puomilla. Erittäin suurta tyydytystä tuotti radan loppuosan putkiansapaikka, jossa vekillä Rapsu tykitti oikeaan päähän vaikka olisin voinut lyödä vetoa, että väärään päähään mennään ja kovaa. Oikein oli hupaisaa ja parasta oli huomata, että omasta taskusta pystyy vetämään yllätyksellisen varasuunnitelman kesken hektisimmän hetken.

Toinen rata oli hyppyrata. Kaikista paras ratasuoritus mitä olen ikuna Rapsun kanssa tehnyt. Rapsun meininki, vauhti, käännökset, intensiteetti, asenne ja koko olemus oli niin tappajaa. Aivan huikea keppien aloitus, mahtikepitys, hyppyjen hakeminen, notkeus ja putket imaisivat Rapsu-pölykoiran valonnopeudella. Niin tiukkaa menoa ja millä itseluottamuksella. Mutta sitten minä munasin. Pienen pieni arviointivirhe. Olen kuitenkin rataan tyytyväinen, suorastaan onnellinen, Rapsuun enemmän kuin tyytyväinen ja onnellinen, mutta oma möhlintä harmitti sen viisi sekuntia radan jälkeen, koska vaikka itse sanonkin, niin Rapsu oli tällä radalla täysin suvereeni. Se olisi ansainnut tasoisensa ohjauksen.

Rapsuli varasti molemmissa lähdöissä. Ekassa aavistuksen, toisessa törkeästi. Suorituksiin varastukset eivät vaikuttaneet negatiivisesti, ainoastaan positiivisesti. Rapsun varastaminen antaa minulle näköjään hirveän lisätsempin; tiedän, että elukka käy kuumana radalle eikä mietiskele grillin antimia, tiedän, että nyt mennään eikä nysvätä kädessä. Joten Rapsu saapi varastella niin kauan, kun keksin miten opetan varastamattomuuden tuossa vietissä ilman, että Rapsu ottaa sen virheenä itseensä. Ja ehkä se saapi varastella senkin jälkeen. Itseasiassa se saa tehdä ikuisesti ihan mitä vaan, jos se antaa minulle vielä joskus samanlaisen radan kuin tuo hyppis :) Tai ehkä se ansaitsi sen jo tuolla yhdellä radalla. Niin paras elukka.

torstai 9. syyskuuta 2010

Suoraa paahtoa

Vauhdinhurma oli illan Heinin treenin teema.


Rasputin teki iloisesti yllä olevia kuvioita. Tehtiin ensin siten, että kakkonen oli puomi. Sen jälkeen kakkoseksi vaihtui putki ja Rapsun kanssa se sujui yllättävän helposti. Rapetsu on kuitenkin sen verran putkiin hurahtavaa lajiketta, että iloisesti se niihin painoi. Jouduin haalimaan alkuun etumatkaa, koska Rapen nopeus suorilla putkilla on melkoinen. Olin suurinpiirtein putken toisessa päässä kun kutsuin sen ykköseltä. Oleellista oli, että olin sijoittunut putken ulkoreunan puolelle silloin, kun halusin ötökkäni putkeen. Jos tarkoitus oli mennä puomille, hilluin putken ja puomin välissä.

Nuuskutinkin kaivettiin esille ja huviteltiin alla olevalla, joskaan ykköshypyssä ei ollut rimaa. Nupa oli mainio! Aivan hullunkiilto silmissä ja kunnon asenteella. Nuuskusta puomi on putkea mellevämpi paikka, joten Nuuskun putkeen saaminen oli huomattavasti haasteellisempaa kuin Rapsun. Jouduin olemaan aikalailla topakka, koska Nuuskullakin on potkua sen verran hurjasti, että ei puhettakaan mistään varmistelluista yhteislähdöistä. Minun piti saada kunnolla etumatkaa, joten Nupan piti pystyä ohittamaan puomin sulokutsut aivan itsenäisesti.



keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Hakutypsykät

Tollereiden hakutreeneissä jälleen. Kolme etukäteen piiloihin kömpinyttä maalimiestä kummallakin. Nuuskun maalimiehet oli varustettu savulammaspaistilla ja Rapsun maalimiehet pursuivat lihapullia.

Nuuskun ensimmäinen maalimies oli männyn takana vasemmassa etukulmassa ääniavulla. Loistavasti Nupatsu ampaisi pelastamaan uhrin pulasta. Toinen maalimies oli kiertänyt kuusikkoon oikeaan etukulmaan takalinjan takaa eli paikalle ei johtanut minkäänlaista hajuvanaa. Ääniapulähetys siihenkin ja löytyipä hienosti. Kolmas maalimies lymysi kuusikossa vasemmassa takakulmassa. Koska Nupa oli edellisille lähtenyt niin hienosti, koetin miten se lähtee ilma apuja. Nuusku lähti vauhtiin, mutta alkoi jäljestää kesken kaiken. Sitten se kääntyi takaisin ja otti häiriötä metsätiellä liikkuvasta autosta, joten otin Nupan uudelleen lähetykseen ja lisättiin siihenkin ääniapu. Hienosti toimi siten. Pitää vahvistaa Nuuskun hakuun lähtemistä jatkossa haamuilla ja ääniavuilla, että se ei vaan ala ottamaan jäljestämisestä tapaa.

Rapsun ensimmäinen maalimies oli myös männyn takana vasemmassa etukulmassa ääniavulla. Rapsu olisi syöksynyt sinne ihan ilman ääntäkin, mutta äänen kanssa otettiin. Hienosti löytyi. Koska Rapsu oli revetä liitoksistaan, otin oikean etukulman maalimiehen ilman apuja. Rapsu lähti huikeasti hakuun, teki ahkerasti töitä ja löysi maalimiehen. Kolmas vasemman takakulman kuusikon maalimies löytyi myös upeasti ilman mitään apuja. Rapsu on selkeästi ymmärtänyt haun syvimmän idean eli siinä ei jäljestetä vaan juostaan täysillä osoitettuun suuntaan.

Treenin päätteeksi käytiin hieman hiipparoimassa metsässä Zorron sekä Akun ja Ellan kanssa.

maanantai 6. syyskuuta 2010

I will survive

Nuuskis on Gloria Gaynor ja lannerevähdys entinen rakastettu, naps.

Nupatsu kävi jälleen Helin käsiteltävänä. Odotin tietoa voinnista jännittyneenä, koska Nuuskutin on alkanut vähitellen tekemään asioita: käynyt päivittäin pitkiä metsälenkkejä, rauhallisella juoksulenkillä, parit hakutreenit ja agilitykentällä putkea rälläämässä. Tuomio oli oikein positiivinen, Nuusku on kestänyt rasituksen hyvin eikä ole mennyt huonompaan suuntaan. Seuraava kontrolli on 6-7 viikon päästä ja sitten katsotaan miten vointi on edennyt. Tarkoitus on edelleen lisätä rasitusta, vähitellen toki, ja saada lihaskunto palaamaan entiselle tasolle.

Nuuskuttimen käytös terapiassa ei ollut kovin mairittelevaa sillä Nuusku olisi halunnut syödä hoitohuoneessa olleet ruokasäkit tyhjiksi pötköttelyn sijaan. Koska ateriointi ei ollut sallittua vaan kaltoin kohdeltu eläin joutui makaamaan patjalla mikrovirta-anturit ahterissa, eläinpolo mölisi surkeuttaan hoidon aikana. Ilmeisesti hieronnan tarve ei ollut Nuuskusta enää kovin suurta, koska kipeänähän se nautti hoidoista täysin siemauksin, mutta nyt olivat elämän prioriteetit palanneet normaaliksi.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Oksennuslääkekoira

Kauan olen kaivannut sitä tunnetta, että Rapsun kanssa radalle meneminen jännittäisi. On aivan eri asia lähteä kisamaan, jos on pikkuista kutkaa vatsassa kuin hillua pelkällä treenifiiliksellä. Tänään meinasin pukeltaa lounaaksi syömäni kasvispiirakat keskelle kisakenttää, joten tavoitteeseen on päästy!

Ennen startteja minua ei jännittänyt, lähinnä harmitti, että tuli ilmoittauduttua ensi viikolle Varkauteen kisoihin, olisihan tuolloin voinut elokuviinkin lähteä. Rennossa olotilassani ennen Rapsun kanssa kisapaikalle lähtöä söin masun pullolleen kasvispiirakkaa, otin jopa enemmän kuin olisi pitänyt, koska muuten sitä olisi jäänyt liian vähän yli. Nuuskun kanssa kisatessahan en edes kykene syömään samana vuorokautena.

Kisapaikalla hirveässä ähkyssä tutustuin ekaan agilityrataan ja mietiskelin, että Kokkosen Tuijan kuviot ovat enemmän kuin mihin teknisesti kykenemme eikä juoksukaan oikein kulje, kun maha on niin täysi, mutta mitäpä se haittaa, koska pääasiahan on, että on kivaa. Radan alku oli aivan hurja, mutta ehkäpä se olikin sitä mitä tarvitsin fiilistä nostattamaan. Juuri ennen vuoroamme ihmettelin, että mitenkäs se nyt tämmöiseltä oudolta tuntuu, olenkos tulossa sairaaksi, kunnes tajusin, että jiihaa minulla meinaa tulla jännityskauhistusoksetus! Huomasin olevani aivan paineessa, juuri siinä oikeassa kisatunnelmassa. Tähtihetkiä.

Rapsutin aisti ahdinkoni ja otti siitä kaiken irti. Rapsusta on kasvanut kilpakoira, pikkutykki, kylmähermoinen viipottaja. Jos kartturi on pihalla, ottaa kisahirmu ohjat tassuun! Rapsu varasti lähdössä ja sai minut suorastaan paniikkiin. Aivan fantastinen tunne! Yllätyksekseni selvitettiin alussa oleva järkyttävän vaikea kohta, mutta puomilta vetäisin Rapsun sivuun, koska olin sijoittunut väärin ja meinasin juosta pahki putkeen, joten tein sivuloikan ja niin teki Rapsukin. Sen verran ote sitten herpaantui, että keppien jälkeinen takaakiertoohjaus jäi ponnettomaksi eikä siitä takaakiertoa tullut. Mutta olipa rata! Ja elukka! Rapsu oli niin paras.

Hyppis oli myös haastava, mutta siinäkään meidän suoritus ei kaatunut radan vaikeuteen vaan Rapsun lähdössä varastukseen. Tälle pitänee tehdä jotain, vaikka toisaalta se kyllä antoi molemmille radoille pikantin säväyksen. En ehtinyt sijoittumaan oikeaan paikkaan, joten väärä rata tulla puikahti jo kolmannella esteellä. Muuten meni varsin kivasti, tiukkaa menoa, mutta lopussa tuli jotain ohjaussekoilua.

Olipa pitkästä aikaa agilityniloa isolla aalla ja tuskin malttaa odottaa pääseväni viikon päästä Varkaudessa baanalle. Aamulla kävin kirmaamassa Hymyn kanssa ykkösten radat, joilta ei saatu kisakirjaan kirjattavaa, mutta molemmilla oli oikein hauskaa.

Illan iloksia Nuusku ja Rapsu pääsivät maastojuoksulenkille. Tarkoitus oli mennä kevyttä ravia, mutta aikamoista laukkariekkumistahan nuo esittelivät.

torstai 2. syyskuuta 2010

Iloinen vasikka ja hirmuinen tykki

Illan agilitytreenissä teemana oli lauantain kisoihin virittäytyminen eli kevyttä hillumista, huolellisia kontakteja ja hillitöntä kepitystä. Rapsu loisti kaikissa osioissa. Vedettiin melko palikoita 3-5 esteen yhdistelmiä; eri järjestyksissä kontakteja, keppejä ja putkea. Nätit oli kontaktit, kerrassaan vauhdikasta pujottelua ja putkeenhan se on aina ollut hulluna. Hauskaa oli :) Tältä pohjalta on oikein mielekästä lähteä piirinmestaruusskaboihin, koska ainoana tavoitteena kyseisissä mittelöissä on sama hassufiilis.

Nuusku-pulleroinen oli myös reenimässä ja se se vasta hupaisa olikin. Nuuskis oli niin onnessaan päästessään kentälle, se viskeli takakoipiaan ja ketkutti ahteriaan kuin kevätlaitumille karannut sorkkaeläin. Nupa pääsi tekemään putkea ja puomia. Hyvin meni, hienosti teki. Tosin Nuuskua kepit poltteli, se olisi niin niille halunnut, koko ajan koetti pujottelemaan kurvata. Ehkäpä ensi viikolla laajennamme estevalikoimaa keppeihin, tiedä häntä. Tai sitten kidutan Nuuskua enkä päästä sitä kepeillen ikinä.

Tein pari pätkää myös Hymyn kanssa, jotta ollaan lauantaina iskussa. Hurjan kolmen tai neljän yhteisen treenikerran jälkeen uskaltaudumme kisaamaan yhdessä ykkösissä. Hienosti kulki Hymykin, niin mukavasti, että tekee mieli saada oma welshi. Treenin jälkeen käytiin vielä Nelli-setterin kanssa jäähdyttelemässä. Rapsusta Nelli oli ihana ja Rapsu haastoi Nelliä leikkiin minkä kerkesi. Hauska huomata miten Rapsu taantuu melko pieneksi pennuksi ollessaan porukan juniori.

Muutoin ollaan elelty hiljaiseloa. Tokotreenit ovat olleet unholassa, tai no on ne mielessä aina käyneet, mutta toiminnan tasolle eivät ole siirtyneet. Päivittäisiä metsälenkkejä on samoiltu omalla laumalla sekä kavereiden kanssa. Metsälenkit ovat olleet tavallista pidempiä, koska tavoitteena on nostaa Nupan kunto ex-sairaslomalaisesta teräselukaksi, jotta pääsemme taas valloittamaan pohjoisen tunturit ruska-aikaan.