lauantai 30. heinäkuuta 2011

Road Trip, osa 8: Lopputulos. Seppo ei tiennyt mitä puhuu

Seppo oli aivan väärässä. Saksa ei ole paska maa, ainakaan koirallisen näkökulmasta. Matkustaminen koiran kanssa oli Saksassa paljon helpompaa kuin Suomessa, ja koska se on Suomessakin helppoa, niin Saksassa se oli lastenleikkiä. Tanska ja Ruotsi eivät jääneet juuri heikommiksi, niissäkin otukset otettiin positiivisesti vastaan, mutta onhan pohjoismainen elo hieman rajoittuneempaa eivätkä elukat joka paikkaan mukaan pääse. Lomalla on kuitenkin huomattavasti kivempaa vapaampi asenne; jos hiippailet luppakorvien kanssa jossain ja näet jotain kivaa jonne haluat, voit mennä sinne niiden luppakorvien kanssa sen sijaan, että joutuisit säätämään ja menemään ilman. Saksassa ja Ruotsissa oli myös hyvin tarkkaa, että koirien jätökset kerätään maasta. Tähän toimintaan kannustavia kakkapussitelineitä oli runsaasti joka puolella eikä yhtään pökälettä lojunut pientareilla. Eikä kyllä roskiakaan maassa lojunut.

Sen lisäksi, että koirien kanssa sai mennä joka paikkaan, ihmiset suhtautuivat koiriin paljon positiivisemmin kuin Suomessa. Kaikki hymyilivät vastaantuleville hännänheiluttajille ja lukuisat lähestyivät koiria sekä halusivat rupatella niistä ja hypistellä niitä. Toki tähän luultavasti vaikutti myös se, että mukana oli kaksi keskikokoista parivaljakkona liikkuvaa söpöläistä eikä mitään pelottavia rumiluksia. Koirille haluttiin olla yhtälailla kohteliaita kuin ihmisillekin. Saksan yleisin koira näytti muuten olevan beagle.

Majoituksen saaminen oli helppoa, koska koiraystävällisiä majoituspaikkoja oli pilvin pimein. Liikkuminen oli helppoa, koska olimme omalla autolla liikenteessä, mutta liikuimme muutaman kerran myös julkisilla kulkuvälineillä, mm. ikivanhaa ratikkaa piti päästä testaamaan ja bussillakin ajettiin ja niihin koirat pääsivät yhtälailla.

Rajojen ylitykset olivat helppoja, ketään ei kiinnostanut missään vaiheessa katsoa ovatko koirien matka-asiakirjat kunnossa. Olisivat ne kyllä olleet, jos joku olisi vaivautunut niistä kiinnostumaan. Passien matkustuskuntoon laitto ei myöskään ollut työlästä, koska molemmilla oli rabiesvasta-ainetestit voimassa jo aiemmilta Ruotsin ja Norjan reissuilta, joten lisänä tähän tuli vain heisimatolääkityksen antaminen paluumatkalla ennen Ruotsiin tuloa. Saman olisi joutunut tekemään Saksassa ennen Suomeen tuloa, jos olisi vetänyt rundin toisin päin. Olin varautunut siihen, että Tanskassa asian hoitaminen voisi olla hankalaa yhteisen kielen puuttumisen vuoksi ja valmistauduin kirjoittamalla ylös heisimadon tanskaksi sekä suunnittelin heiluttelevani passeja ja hokevani "Sverige, Sverige", mutta siihen ei tarvinnut mennä, koska Tanskassa puhuttiin sujuvaa englantia, joten asian pystyi hoitamaan ihan ihmismäisesti puhuen.

Odotin myös, että saisin poimia otuksista ties minkälaisia iljettäviä ötököitä ja punkkeja pitkin matkaa, koska kuvittelin, että niitä siellä etelämmässä suorastaan hyppii päälle, mutta molemmat säästyivät moisilta. Rapsusta otin yhden punkin pois Ruotsin suoreissun jälkeen.

Lopputuloksena oli oikein onnistunut reissu, jossa koirien mukana oleminen ei aiheuttanut mutkia matkaan tai tehnyt mitään hankalaksi.  Joten jos koira vaan tykkää olla mukana menossa, tutustua uusiin paikkoihin ja reissata, niin ei kun vaan menoksi. Suosittelen.

Road Trip, osa 7: Smultronstället

Matkapäivät 16-19: Lund - Stora Mosse Nationalpark - Linköping - Söderköping - Stockholm - Turku - Helsinki - Joensuu

Lundissa yöpyminen oli koirille pelkkää juhlaa, koska yöpymispaikassa oli talon puolesta koirille omat astiastot sekä sängyt. Lundista lähdimme ajelemaan jotain pikkutietä ja pysähdyimme reippailemaan jossain epämääräisessä ryteikössä, josta olisi pitänyt lähteä luontopolku, mutta ei sieltä mitään lähtenyt. Löysimme kuitenkin kiva reitin, herkulliset vattupuskat ja säikäytimme liikkeelle ties minkä metsäpeuran.

Rapsutin Stora Mossessa.

Ruotsin maaseutumaisemat eivät kuitenkaan pidemmän päälle innostaneet, joten siirryimme hitusen suuremmalle tielle ja otimme kohteeksi Stora Mossen kansallispuiston. Aivan mainio lenkkeilypaikka. Reippailimme pari tuntia tervan tuoksuisilla soilla pitkin pitkospuita ja löysipä Rapsuli paljon mustikoitakin metsäpoluilta.

Nuuskutin ja suon tuoksut.

Siellä ne menevät.

Kävimme Linköpingissä yöpymässä, kääntämässä ihailevia päitä ja ostamassa laivaliput Suomeen. Linköpingistä jatkoimme matkan loppuhuipennukseen eli Söderköpingissä sijaitsevaan Ruotsin suurinpaan jäätelöravintola Smultronställettiin. Kerrassaan mahtava pulju, iso terassi, isot jäätelöannokset ja mikä parhainta: koirat olivat tervetulleita. Nuuskulle ja Rapsulle tarjoiltiin ilmaiseksi talon omaa koirille tarkoitettua jäätelöä, joka maistui molemmile :) Oma jäätelöannos oli sen verran tuhti, että ensimmäistä kertaa historiassa jäätelöannos jäi kesken vaikka se oli ihan tajuttoman hyvää! Ei vaan mahtunut mahaan enempää. Mahat pullottavina tepastelimme Söderköpingin kauniissa kaupungissa, hienot kanavat, hieno kukkula, hienot talot, kaikkinensa niin koreaa, että tänne mennään toistekin.

Yövyimme Tukholmassa ja matkasimme päivälaivalla Turkuun. Laivamatka tuntui tosi lyhyeltä edelliseen verrattuna, joskin yölaiva olisi ollut veikeämpi, niin olisi nukkunut sulavasti koko matkan, mutta tuo oli ainoa mihin saatiin enää piletit. Meillä oli hytti, jossa otimme tirsoja ja heiluimme myös kannella. Matkasää oli suotuisa ja maisemat mukavan saaristoiset.

Turusta hurautimme Helsinkiin yöksi, tipautimme yhden lauman jäsenen sinne lomalle ja kolmikkona jatkoimme kotiin. Nuuskulla ja Rapsulla on mennyt pari päivää lomasta levätessä, uni on maistunut, uimassa on käyty ja kotinurkkien tapahtumat on nuuhkittu tarkkaan.

Valokuvat

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Road Trip, osa 6: Tanskan dyynit

Matkapäivät 14-15: Schleswig - Holmsland Klit - Viborg - Frederikshavn - Lund

Saksasta jatkoimme Tanskaan. Lähdimme nousemaan länsirannikkoa ylös, tavoitteena päästä dyyneille seikkailemaan. Holmsland Klitin dyynit olivat aivan mahtavat! Meri pauhasi, tuuli roiski merivettä iholle ja mikä parasta, rannat olivat meidän! Tanskalaiset olivat ihan jossain muualla.

Rapsu tähystelee.

Nuusku puolipystykorva.

Tosin dyyneistäkin puhdasta ihanuutta oli dyynien etäosassa, pohjoisimmille dyyneille matkattuamme huomasimme, että sinne tuli ilmeisesti erilaiset merivirtaukset, koska siellä rantsu oli täynnä meren tuomaa roinaa ja rannalla kävely oli yhtä nautinnollista kuin kaatopaikalla. Mutta Holmsland Klitin eteläisin osa on kyllä käymisen arvoinen.

Kesken rantaloman juolahti mieleen, että on perjantai ja viikonloppuna siirtyisimme Ruotsiin, jonne mennessä koiran passista pitäisi löytyä heisimatolääkitysmerkintä. Suuntasimme siis navigaattorin mukaan lähimpään elukkalääkäriin, joka sijaitsi Viborgissa, jotta saimme asian hoidettua ennen viikonloppua. Eläinlääkäriasemalla nautimme aivan loistavaa palvelua, rapsutteluja ja passit leimattiin asiaankuuluvasti (joskaan kukaan ei missään rajanylityksessä ollut pätkääkään kiinnostunut tollereiden passeista).

Frederikshavn oli niin suuri pettymys, että siitä en kirjoita tämän enempää, koska en halua muistella sitä ankeutta. Ajelimme takaisin emmekä viipyneet Tanskassa yhtä yötä pidempään, koska keli oli aivan kamala. Matkasimme Ruotsiin siltojen kautta ja lopulta pääsimme perille Lundiin. Lund ja Ruotsi olikin sitten aivan toista. Niin hieno maa.

Valokuvat

Road Trip, osa 5: Niedersachsenin satukaupunki ja havupuut

Matkapäivät 11-13:  Goslar - Nationalpark Harz - Schleswig

Itäisestä Saksasta lähdimme lopulta keskemmäs kohti Harz-vuoristoa ja satumaista Goslarin pikkukaupunkia. Ajelimme sulavasti vastavirtaan moottoritiellä, jota pitkin ajaminen ei ollut yhtä rentouttavaa kuin itäisellä puolella. Täällä ajettiin vielä lujempaa ja raskasta liikennettä oli paljon. Pikkuteillä ei kuitenkaan ollut kummoisia maisemia ja vaikka ne tiet olivat kapeita, niin lujaa niilläkin ajettiin, joten moottoritie tuntui turvallisemmalta vaihtoehdolta vaikka tien varressa olikin autoja, joiden moottorit olivat räjähtäneet. Meidän pikku Micraa ei kuitenkaan rääkätty äärimmilleen, joten kyyti vei aina luotettavasti perille.

Goslariin saavuimme hyvissä ajoin ja löysimme edullisen koiraystävällisen majoituksen vanhasta kaupungista. Koirallisen mieleen oli erityisesti oma sisäänkäynti suoraan ulkoa, mutta hieman vähemmän mieleen oli viheralueiden puute. Nuusku omaksui nopeasti citykoiran roolin ja lirautti pissit talojen kivijalkoja vasten paikallisten tapaan, mutta Rapsulla meni hommaan hieman pidempään. Ja voi sitä riemua mikä syttyi, kun jossain näkyi joku pahainen ruohotupsukka, johon pääsi asioilleen. Mutta jos Goslarissa yöpyy, se on tehtävä vanhassa kaupungissa, koska se on koko paikan juttu. Uskomattoman kaunis kaupunki, joka on valittu Unescon maailmanperintölistalle. Goslarista löytyi myös pesula, joka oli tässä vaiheessa reissua enemmän kuin paikallaan.

Goslarin kujia.

Kävimme retkeilemässä Harzin kansallispuistossa ja kiipesimme Brockenin (1142 m) päälle. Matkaa tuli noin 15 km/ 5 tuntia. Hienot olivat näkymät ja sää mitä parhain, ei tuntunut liian kuumalta ja taivas oli kivasti pilvessä. Tosin siitä huolimatta nenästä tuli aivan punainen. Luppakorville ei tullut kuuma, koska vuoristosta lirui raikasta vettä ja paikoin sitä oli sen verran runsaasti, että elukat pääsivät masua myöten kahlailemaan. Brockenin huipulla pienet punaiset saivat evääksi aamiaiselta nyysityt teemakkarat (maksamakkarapötkylän tapaiset viritykset), jotka vedettiin antaumuksella kupuun.

Brockenilla.

Goslarin kaupungissa Nuuskuli ja Rapsuli olivat oikein sivistyneesti, makoilivat pöydän alla syödessämme ja jolkottelivat maltillisesti kujilla. Jäätelö oli pitäjässä erityisen hyvää. Kirkonkello tuntui kolisevan ja kalkattavan siellä jatkuvasti ja meni melkoisen kauan + yhdet yöunet ennen kuin selvitimme kolinoiden logiikan. Siltä varalta jos joku paikalle joskus eksyy, niin homma menee näin: ensimmäiset kalkatukset kertovat onko kellon minuutit 00 (yksi kalkatus), 15 (2 kalkatusta), 30 (kolme kalkatusta) vai 45 (neljä kalkatusta) ja seuraavat kolinat kertovat tasatuntien määrän.

Goslarista lähdimme kohti pohjoista Schleswigin kalastajakaupunkiin, joka osoittautui Goslarin jälkeen latteaksi. Hieman epäreilua Schleswig-parkaa kohtaan tulla sinne suoraan paratiisista. Mukavat ulkoilumaastot kaupungiksi kuitenkin ja kiva merenranta. Ylivoimaisesti parasta Schleswigissä oli letut! Kohoavat ehdottomasti jälkiruokien TOP 3 listalle. Ykköstä ei kuitenkaan tule ikuna ylittämään mikään, ovat äitin tekemät itävaltalaiset erdbeerknödelit sen verran kova juttu. Kakkostilan jakavat Paheen sekä Sokerileipuri Aleniuksen suklaabanaanikakut ja kolmostilalle kiilasi schleswigiläiset letut. Tiputtivat mokomat minun amerikkalaiset pannukakut nelosiksi.

Valokuvat

Road Trip, osa 4: Sachsenin vuoret

Matkapäivät 8-10: Greifswald - Bad Schandau - Nationalpark Sächsische Schweiz - Köningstein - Bastei

Greifswaldin hotelliin koirat olivat tervetulleita, mutta niitä ei saanut jättää valvomatta huoneeseen, joten Nuusku ja Rapsu pääsivät mukaan hotellin aamiaiselle. Tähän mennessä kaverit eivät vielä olleet päässet rafloihin mukaan, koska ne olivat olleet luontoretkien jälkeen unikunnossa ja jääneet nukkumaan syömisen ajaksi. Mutta nyt oli sivistys edessä! Kaverit käyttäytyivät aamiaisella mallikkaasti (tiedän, tätä ei usko kukaan) vaikka olin kyllä varautunut kaikenmoiseen räpeltämiseen. Rapsu otti nokoset ja Nuusku valvoi pötkötellen tilannetta, jos nyt vaikka joltain jotain tipahtaisi niin ei mene ohi kuonon.

Masun täydentämisen jälkeen huruutimme moottoritietä "Itä-Saksan etelään", käännyimme pienemmille väylille, ohitimme agilitykentän (jolloin jalka alkoi vispaamaan ja teki mieli radalle) ja löysimme pienen paratiisin, Bad Schandaun pikkukaupungin, Elben rannalta ja Sächsische Schweiz kansallispuiston kupeesta. Siellä oli valloittava alppikylän tunnelma ja sieltä sai maailman parasta pannupitsaa (siis muutakin syötävää kuin perunaa!!) ja oi niitä jäätelöannoksia! Nuuskutin ja Rapsutinkin pääsivät elämään todellista keskieurooppalaiskoiran eloa päästen joka paikkaan mukaan ja hienosti ne joka paikassa olivatkin.

Kansallispuistossa.

Kansallispuistossa reippailimme urakalla vaikka sää oli tuskaisen kuuma. Nuuskuli meinasi välillä liukastua roikkuvaan kieleensä, mutta kuivuuttaan se oli niin tahmea, että ei siihen kaatunut. Päiväretkien pituutta piti hieman lyhentää sään vuoksi eikä yli kuutta tuntia putkeen tarvottu. Pidempiä yhtäjaksoisia pätkiä olisi pitänyt jolkotella, jos olisi halunnut päätyä Tsekin puolelle ihailemaan niitä jylhimpiä maisemia. Kansallispuiston polkuverkostoista löytyi mukavia osuuksia, joissa pystyi viipottamaan huoletta vapaana sekä vaarallisempia osuuksia, joissa oli turvallisempaa olla hihnassa. Jotkut seikkailupätkät johtivat umpikujiin, reiteille, joissa koirien olisi pitänyt vetää ylös ja alas jyrkkiä tikapuita ja löytyi sieltä Rapsulin kauhuksi maa-ampiaispesä inhoine asukkeineenkin. Joissain paikoissa laskeutuminen oli niin vaarallista, että piti ottaa rekut kainaloon, mutta pääosin reitit olivat helppokulkuisia, koska esteettömyys taitaa olla Saksassa in.

Köningsteinin kaupunki oli kaunis paikka kävellä, mutta mitään eloa siinä kylässä ei ollut. Hiljainen paikka, ainoastaan kissat olivat liikkeellä. Köningsteinin linna oli luontokohteiden ohella luultavasti yksi elukoiden suosikkipaikkoista. Sieltä oli mainiot näkymät yli Elben laakson ja Rapsu löysi itsestään oikean linnakyylän. Linnanmuureilla tuuli mukavan virvoittavasti.

Linnanmuureilla.

Bastei oli aivan mahtava maisemiltaan, mutta siellä oli minun makuuni liikaa ihmisiä liikkeellä. Nuusku ja Rapsu herättivät siellä erityisen suurta ihastusta ja niistä otettiin kuvia ja niiden kanssa poseerattiin yhteiskuvissa. Seuraavaa reissua varten pitänee duunata jotain fanituotteita mukaan ;) Nupa ja Rape saivat Bastein reissulla matkan ensimmäisen bratwurstinsa ja hyvää näytti olevan.

Valokuvat

torstai 28. heinäkuuta 2011

Road Trip, osa 3: Rantaelämää Mecklenburg-Vorpommernissa

Matkapäivät 5-7: Rostock - Brerow - Nationalpark Vorpommersche Boddenlandschaft - Rügen - Nationalpark Jasmund - Greifswald 

Rostockin kaupunkiin emme tutustuneet vaan kipaisimme Lidlistä eväät ja lähdimme itään kohti rantsua. Tie oli mukava pikkutie, jota saksalaiset tykkäsivät ajaa kovalla vauhdilla. Autoja oli paljon, mutta ei meidän suuntaan vaan onnistuimme kulkemaan heti matkamme alusta alkaen vastavirtaa, joten vältyimme ruuhkilta. Vorpommersche Boddenlandschaft Kansallispuistossa sijaitsevaan Brerowin kylään saavuimme aamupäivästä, suuntasimme turisti-infoon ja saimme majoituksen oikein mukavasta koiraystävällisestä B&B-paikasta. Tällä suunnalla kukaan ei puhu englantia, joten saksan alkeet kannattaa opetella tai sitten hymyillä paljon ja heilutella käsiä.

Reippailimme päivän, oli aivan täydellinen sää: puolipilvistä, ei liian kuumaa vaan sopivaa luonnossa tallusteluun. Seikkailimme kansallispuiston läpi pohjoisrantaan tarkoituksena uida, mutta siellä oli niin kovat aallot, että tyydyimme pötkähtämään hienoon hiekkaan ihailemaan merta ja sen pauhua. Nuusku sulki silmät, antoi tuulen huojuttaa korvakarvojaan ja nautti merestä. Rapsu löysi ihania meren pehmittämiä kepukoita.

Rapsu Rantatyttö.

Seuraavana päivänä jatkoimme kansallispuiston kartoittamista. Tallustelimme rantaa pitkin kohti vanhaa majakkaa ja seikkailimme pitkospuilla. Ranta oli huikean leveä ja pitkä ja rannan hiekka oli niin hienoa, aivan kuin chinchillojen kylpyhiekkaa! Rannassa liehui punaisia lippuja, jolloin uiminen on sallittua vain päteville tyypeille, joten tyydyimme kahlaamaan ja juoksentelemaan hippasta. Aallot olivat voimakkaat, paiskautuivat rantaan murskaavan näköisesti ja vetivät hanakasti mereen. Lähemmäs majakkaa tullessamme aaltojen mukana rantaan tuli simpukoiden kuoria, joiden rouskuminen paljaiden jalkojen alla tuntui aluksi etovalta, mutta äkkiä siihen tottui. Vielä lähemmäs päästyämme rantaan ajautui myös medusoita, joiden päälle astumiseen ei tottunut. Lisäksi aallot kuljettivat rantaan Rapsun mielestä herkullista meriheinää.

Hiekkarannalta kasvillisempaan rantamaastoon siirryttyämme rannan kaislikossa näkyi ruskea elukka, joka paljastui käsittämättömän isoksi villisiaksi. Onneksi röhkijä ei huomnnut meitä eikä Rapsu sitä, koska jos Rapsu olisi havainnut sen, olisi sekin havainnut meidät. Ja jos se olisi havainnut meidät, olisimme luultavasti saaneet kyytiä, koska kukaan meistä ei ole Obelix. Rannan metsä oli ihan erilaista kuin täällä, välillä kovin vetistä ja välillä aivan kuivaa dyynipohjaa, välillä ties mitä jalopuita ja välillä käkkyrämäntyjä.

Röh röh. Tuo ruskea piste on villi villisika.

Iltaisin päiväretkien jälkeen unille painautuivat oikein tyytyväisettollerit. Tasaista tuhinaa aamuun saakka. Pari yötä Brerowissa vietyttyämme lähdimme aamiaisen jälkeen kohti Rügenin saaren Jasmundin kansallispuistoa. Matkalla oli lukuisia varoitusmerkkejä saksanhirvistä tai kauriista tai vilisiosta tai saukoista (?). Rügenissä alkoi satamaan, mutta sitä ei juuri metsässä huomannut, koska suurten puiden oksat suojasivat niin hyvin. Puusto oli minusta oikein kaunista, satumaista. Paljon vihreää eri sävyissä.

Rügeniläistä ryteikköä.

Kiipesimme ylös katsomaan kalkkikivirinnettä ylhäältäpäin ja olihan se hieno. Alhaalta rannan suunnasta se olisi ollut varmaan vielä hienompi, mutta sinne olisi pitänyt laskeutua sateen liukastamia puuportaita pitkin eikä se houkuttanut. Tyydyimme siis ulkoilemaan rantatörmän yläpuolisessa metsässä.

Kalkkikivinen rantatörmä.

Saksalaiset tykkäävät vohveleista ja vohvelikojuja oli joka puolella, myös kansallispuistojen luona, mutta otimme Nuuskun ja Rapsun suureksi pettymykseksi vohvelit vain ihmisille. Nämä olivat paremmat kuin Brerowissa, isommat ja enemmän täytettä. Sade ei ottanut loppuakseen, joten typistettiin Rügenin vierailu yhteen päivään ja lähdettiin eteenpäin. Ajettiin Greifswaldin hansakaupunkiin, jonne tultiin sen verran myöhään, että majoitukseksi saatiin hienompi hotelli.

Saksalaiset tykkäsivät kysyä Nuuskusta ja Rapsusta ovatko ne sisaruksia, ovatko ne pentuja ja mitä rotua ne ovat. Tolleri ei ollut tunnettu Saksassa, ihan muutama ihminen tiesi rodun, jotkut tunnistivat lintukoiraksi ja hokivat "duck, duck" kun muutakaan yhteistä kieltä ei löydetty.

Valokuvat

Road Trip, osa 2: Jalat ristissä yli Itämeren

Matkapäivät 1-4: Joensuu - Helsinki - Rostock

Suuri Matka alkoi varsinaisesti Helsingistä, sillä retkessä Joensuu-Helsinki ei ollut mitään uutta. Mutta että laivalla yli Itämeren! Siinä olikin jo kaikkea jännää. Vastaisuuden varalle, jos on mahdollisuutta valita, koettaisin varata sellaisen laivamatkan, jossa tunteja kestävä laivaan jonotus tapahtuisi viileinä aamu- tai iltatunteina eikä kuumimpaan aurinkoiseen aikaan tai sitten hankkisin webastoidun auton. Onneksi meillä oli jotain pyyhkeitä matkassa ja vettä, joten takapenkkiläiset sai käärittyä viilentymään märkiin pyyhkeisiin. Ilmastoidusta autostahan ei ole iloa silloin kun auto ei ole käynnissä.

Laivamatka Helsingistä Rostockiin Tallinkin rahtilaivalla meni mainiosti. Tosin laivassa koirilla olisi pitänyt olla kuonokopat eikä hytin sänkyihinkään olisi saanut mennä, mutta höpöhöpö. Nuuskulla ja Rapsulla on niin kauniit kuonot, että ei niihin mitään häkkyröitä laiteta rumentamaan eikä niitä kyllä ollut yhdelläkään laivan koirista. Eikä niitä kyllä kukaan siellä oikeasti edes edellyttänyt. Ja minä en saa unta, jos minulla ei ole karvaisia kavereita kainalossa. Tosin laivayön Rapsu näki niin villejä unia, että seinä vaan kopisi ja kylkeen sateli potkuja tassujen vispatessa, joten tiedä siitä omasta nukkumisesta.

Hytissä uni maistuu.

Meillä oli mukava ikkunallinen hytti, iloja, joista pääsee nauttimaan, kun tekee matkavarauksen  viimetingassa, jolloin on jäljellä enää A-luokan hyttejä. Rapsu kotiutui paattiin välittömästi, tarkkaili satamassa lastaustoimia hytin ikkunasta ja pitkästyttyään telkkariinsa kävi unille. Nuuskulla matka lähti hieman varovaisemmin käyntiin ja Nuuskuli kuunteli laivan ääniä valppaampana, mutta nopeasti Nupakin rentoutui ja vetäisi koivet kohti kattoa.

Kaverukset viihtyivät hytissä, pommpivat sulavasti sängyltä sängylle ja Nuusku käytti välillä yöpöytää siltana. Kerran ehdin jo ilahtua jalkoihini loikanneesta lämmittäjästä, kunnes huomasin kiintymyssuhteen olevan yksipuolinen ja Nuuskun rakkauden kohdistuvat viereisellä pöydällä olevaan Toblerone-halkoon. Nuuskulle olisi suklaa maistunut.

Kannella olisi ollut mielenkiintoisempiakin asioita kuin poseeraaminen kameralle.

Hytin lisäksi kaverukset hengailivat laivan kansilla. Sää oli mainio ja tuuli toi merellisiä tuoksuja kuonoihin. Välillä tuuli niin, että korvat nousivat pystyyyn ja välillä meinasi paahtua auringossa. Pelastusliivilaatikoiden päällä oli mukava makoilla ja tähyillä tulevaan. Rapsu vetäisi merituulen huminassa myös päiväunet. Kannella olevat koirien vessalaatikot olivat molemmista aivan kuvottavia. Ne olivat kyllä puhdistetut ja sillä tavoin siistit, mutta eihän arvonsa tuntevat tyttökoirat mene mihinkään hajuisiin kusilaatikoihin, ei. Laatikot aiheuttivat kuonojen rutistelua puhtaiden hankien koirille. Nuusku pidätteli 20 tuntia, jonka jälkeen antautui ja vetäisi pissit laatikon viereen tyyni ja järkähtämätön "tähän pissin, lootaan en mene" ilme kuonollaan. Seurapiirirakkoisempi Rapsu sinnitteli peräti 23 tuntia, mutta ei sekään laatikkoon antautunut vaan kannelle.

Jatkoa ajatellen en enää matkaa hienohelmojen kanssa näin pitkää laivamatkaa vaan hieman lyhemmän, jolloin pidättelyn ei tarvitse mennä aivan terveellisyyden rajamaille. Enkä valitse Tallinkin rahtilaivaa myöskään onnettomien ruokien vuoksi, ei ollut mikään kasvisyöjän taivas vaan pääsin nauttimaan ravinnoksi perunoita kolmessa eri muodossa (perunasalaattia, perunamuussia ja paistettuja perunoita) sekä kahdeksaa erilaista jälkiruokakakkua, joista kaksi oli hyviä.

Luppakorvaset herättivät laivassa ansaittua ihastusta ja niitä rapsuteltiin yllinkyllin. Yllätyksekseni kaikki tunnistivat rodun, vielä jokunen vuosi takaperin tolleria tuntenut juuri kuin tollerin omistajat. Typyjen käytös laivalla oli oikein mallikasta ja ne pääsivät vaihtamaan kuulumisetkin muutaman ulkolaisen lajitoverin kanssa.

Päästyämme Saksaan joskus kymmenen aikaan seuraavana iltana, suuntasimme ensimmäiselle viherpläntille, jotta kaverit pääsivät kunnolla tarpeilleen. Sen jälkeen suunnistimme yöksi etukäteen varaamaamme edulliseen Gästhausiin, jonne oli kartasta, ajo-ohjeista ja navigaattorista huolimatta niin hankala löytää, että alkoi tympimään koko lomalle lähtö. Lopulta pääsimme perille, pelottavaan sataman lähiöslummiin, jossa hiippaili ja notkui niin epämääräistä porukkaa, että autoon unohtunutta tavaraa ei uskaltanut enää yöllä lähteä hakemaan ja uskoa auton jälleennäkemiseen aamulla ei ollut.

Valokuvat

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Road Trip, osa 1: Kokonaisuus

19 päivää, 4927 kilometriä maalla ja 40 tuntia merellä. Siinäpä se, Suuri Matka: Joensuu - Helsinki - Rostock - Brerow - Nationalpark Vorpommersche Boddenlandschaft - Rügen - Nationalpark Jasmund - Greifswald - Bad Schandau - Nationalpark Sächsische Schweiz - Köningstein - Bastei - Goslar - Nationalpark Harz - Schleswig - Holmsland Klit - Viborg - Frederikshamn - Lund - Stora Mosse Nationalpark - Linköping - Söderköping - Stockholm - Turku - Helsinki - Joensuu.

Yksityiskohtaisempaa tarinaa on tulossa, mutta kokonaisuutena on kerrottava, että oikein mainio reissu. Kovin tarkkaa reittiä ei ollut etukäteen suunniteltu vaan katseltu kartasta ja netistä kivanoloisia paikkoja joihin voisi tutustua. Kaikissa mielenkiintoisissa vaihtoehdoissa ei käyty, mutta poikettiin useassa yllätyksellisessä paikassa, mentiin fiilispohjalla ja säiden mukaan. Tavoitteena oli nähdä saksalaisia pikkukaupunkeja, linnoja ja kansallispuistoja. Kiipeillä hieman vuorille ja kastaa jalat mereen. Tavoite täyttyi.

Kulkupelinä oli aina niin uskollinen ja luotettava polle, Nissan Micra, johon mahtui paremmin kuin hyvin kahden ihmiset ja kahden koiran kolmen viikon reissukamat. Ylimääräistä tilaakin jäi. Mukana oli teltta ja retkikamat, mutta loppupeleissä yöt vietettiin B&B-tyyppisissä Gasthauseissa tahi hotelleissa, riippuen missä tilaa oli. Ajoimme kulloisenkiin paikalliseen turisti-infoon, joista ystävälliset ihmiset varasivat meille koiraystävällisen majoituksen. Jos onnistui tulemaan ajoissa paikalle, sai edullisen ja hyvän, jos tuli myöhään, sai tyytyä kalliimpaan. Koska vesisadetta oli koko ajan luvattu (mutta sitä tuli vain öisin) ei teltta houkuttanut, varsinkin kun pikkuruisissa ja kauniissa kaupungeissa oli valloittavaa yöpyä.

Saksa oli taivas koirien kanssa matkustavalle, koska siellä koirat saivat käytännössä tulla joka paikkaan. Vain muutamassa paikassa oli joitain alueita rajattu jäätelöiltä ja koirilta, mutta pääosin kaikki oli sallittua. Matkan aikana sai kokea millaista olisi matkata yhdessä Hollywood-tähtösten kanssa, koska kaikkialla Nuusku ja Rapsu herättivät suurta ihastusta, niistä haluttiin ottaa kuvia, niiden kanssa haluttiin samaan kuvaan, niitä haluttiin silitellä jne. Luppakorvat käyttäytyivät oikein edustavasti ja epäilemättä Saksan tollerikanta tulee kasvamaan jatkossa, koska kaikki murmelit tavanneet halunnevat oman pienen punaisen.

Lomakuvat löytyvät täältä.

Niin ja Saksaan matkaaville suosittelen lämpimästi Deutschland Tourismus -sivustoa. Sieltä löytyy vaikka mitä.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Niillä ei ole vain räpylät, niillä on myös evät

Mahtavat kesäpäivät ovat houkutelleet uimaan oikein urakalla. Hirvirannassa tulee polskittua päivittäin ja eilen siellä oli erityisen hauskaa, koska ranta oli typötyhjä, aallot mahtavat ja vesikin kohtuu lämmintä. Lisämausteena olivat loppuvaiheessa paikalle saapuneet vesilinnun mokomat, jotka tulivat uiskentelemaan hajuetäisyydelle, jolloin suuret metsästäjät näyttivät suuntavan sen verran kauas ulapalle kuonot ojossa, että katsottiin parhaimmaksi rantautua, koska siinä ei olisi loppupeleissä hyvin käynyt.

Tänään porukkata oli paikalla hitusen muitakin, mutta muutoin meno oli aivan mahtavaa. Erityisesti Rapsu on ollut viime aikoina valloittava urheudessaan, koska Rapsuhan on oikeasti aivan nössö aaltojen kanssa, mutta nyt Hapero on joka kerta kroolannut yhteenmenoon reilut puolisen tuntia pitkin poikin selkää ja painellut läpi maininkien, välillä puolisukeluksissa. Yhtään ei vaikuta kaveria ahdistavan ja uintitekniikka on parantunut huikeasti, perä ei laske pitkänkään uimarupeaman aikana.

Nuusku puolestaan nauttii uimisesta, lipuu vedessä maailman omistajan elkein ja on saavuttanut aivan mahtavan lihaskuntonsa takaisin. Reittä riittää ja pakarat pullottaa. Operoitu koipi on oikein vahva, kaunis ja soma, ihan Nuuskun oma.

Rapsuli kävi toissapäivänä reenimässä agilitya. Oli melkoisen kuuma ja Rapsuli roikotti kieltään aikalailla. Kerrattiin muuatta ranskalaisten pääsiäistreeniä (lisäilen treenipiirroksen joskus jaksaessani, onhan ne tuolla jossain kansiossa piirrettynä), jossa olisin keskittynyt vaihtoehtoisiin ohjauskuvioihin, mm. poispäinkäännöksen vahvistamiseen, mutta Rapelin onneton puomin alastulo esti sen. Pitää lähteä rakentamaan se alusta jälleen kerran, koska pitkän treenitauon jälkeen ei luonnollisesti voida jatkaa siitä mihin loppukeväästä/ alkukesästä jäätiin.  Joten vaihtoehtoisuuksien sijaan keskityttiin pujottelun hankalaan avokulma-aloitukseen ja saatiin siihen kivoja onnistumisia.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Rautaneito ruostuu

Nuusku ja Rapsu nautiskelivat viikonlopun hirmuisista helteistä Hattusaaressa. Ohjelmassa luppakorvilla oli pelkkää lomailua eli uimista, päiväunia ja syömistä.

Dramatiikkaa saatiin kuitenkin aikaiseksi, koska Nuuskuli alkoi heti ensimmäisen uimareissunsa päätteeksi tärisemään, vapisemaan ja väpättämään aivan mahdottomasti. Ennenkuulumatonta! Siinäpä sitten rantavettä syynäämään, josko muualla paljon tavattua sinilevää olisi rantaan hitusia ajautunut ja Nuusku-uimajuoppo myrkkyä sisäänsä hörppinyt, mutta ei näkynyt levähiutaleita silmään eikä levätestitkään moisia paljastaneet. Kaverille kilautus auttoi asiaa ja tulimme niinkin järisyttävään tulokseen kuin että kylmä sillä Nuuskulla oli. Suuri oivallus, johon en pystynyt yksin. Oli hyvin hankalaa uskoa jääkarhun muuttuneen vilukissaksi. Etenkin veden ollessa tosi lämmintä, niin linnunmaitoista että minäkin uin, ja rannallakin oli kuuma kuin mehumaijassa, joten miten kenellekään voi tulla kylmä? Koiralle, jonka synnynnäisenä tehtävänä on noutaa ankanraatoja jäisestä merestä? Ei Nuuskuliinus nuorena hytissyt vaikka ui miten kylmissä vesissä eikä Ransupansukaan yhtään palellut vaikka polskutteli kiitettävästi sekin. Onkohan aika hankkia seniorille märkäpuku? Ainakin Nuuskis on kuivattava huolella polskinnan päätteeksi, sillä nytkin Nupatsu lämpeni pyyhkeellä hieronnalla ja hytinä lakkasi.