keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Putkihullut

Olipas loistokkaat treenit tänään! Aivan hirmuisen hauskan putkirallattelun oli Jaana suunnitellut.


Mitään erityisen hankalaa treenissä ei meille ollut vaan saatiin hurjastella kunnolla. Yllätyksekseni Rapsuli lähti ensimmäisellä kierroksella lapasesta keppien jälkeisellä hypyllä (11) ja haaveili syöksymisestä hypyn (5) kautta putkeen (13). Tiedostin kyllä etukäteen kohdan olevan moiselle kapinallisuudelle otollinen, mutta että minun Rapsu! Perusohjauksella ja pienillä kaarroksilla mentiin, jokunen ennakoiva valssi (3) ja ennakoiva valssi persjätöllä (5), persjättö (6) ja jarru (7), pakkovalssi (14). Niin oli hauskaa! Voi kun olisi semmoisia kisaratoja, joilla olisi vaan putkia putkien perään. Tykättäisiin molemmat kovasti.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Lentorapsu

Rapsuli kipaisi tolleriporukan ja muutaman lisähöystön kanssa Kuopiossa treenimässä. Alla Ninkan suunnittelema leijeröintitreeni. 





Rapsuli kirmasi ensin vaaleat pallerot ja sen jälkeen rillutteli tummilla. Rapsulin lähdöt onnistuivat hienosti vaikka kiersin vastaanottamaan puomin toiselle puolelle. Vaaleissa palleroissa leijeröinti suoritettiin kepeille eli jäin mutkaputken toiselle puolen. Rapsu oli varsin pätevällä tuulella ja suoriutui tästä leikiten. Rapsu valikoi innokkaasti kepit vaikka suora putkikin olisi ollut tyrkyllä, ja nohevana tuin valintaa linjaamalla otusta hypylle (11).

Tummilla palleroilla leijeröinti tapahtui Rapsun painaessa putkeen (4), jolloin vipelsin muurin ja mutkaputken välistä ohjastamaan otuksen hypylle (6). Aivan mahtia oli irtoaminen loppusuoralla ja sinkoaminen viimeiselle hypylle (12) vaikka olin jumissa puomin toisella puolen. Erittäin taitava elukka.

Nuuskuli voi mainiosti, kiitos vaan kaikille kysymästä. Nuuskun lenkkeilyt ovat alkaneet innokkaasti, Nuuskusta on ihanaa nuuskutella ulkona. Eilen Nupa matkasi virkistyslomalle maalle ja sekös vasta lystiä olikin. Nuusku, joka yleensä nukkuu automatkat, napotti kirsu kiinni ikkunassa maisemia tarkkaillen, ilmeisesti seinien sisällä möllötämiskiintiö on aika lailla täysi. Polvi näyttää hyvältä, vahvistuvalta ja toimivalta. Tästä on hyvä kuntoutua eteenpäin.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Sorkka pääsee maailmalle

"Vihdoinkin", sanoisi Nuusku, jos puhua osaisi. Nuuskuttimen toipuminen on edennyt mallikkaasti, joten tänään oli aika siirtyä toipilauden seuraavaan vaiheeseen eli hihnalenkkeilyyn. Nuuskuli oli varsin tohkeissaan päästessään kiertämään kokonaisen korttelin! Luonnollisestikin alussa rasitusta lisätään vähä vähältä ja pikku hiljaa kasvatellaan lenkkimatkaa normaaliin. Kelit ovat kuitenkin sen verran liukkaat, että varovasti mennään alussa.

Possut vaikuttavat ahkeroineen polvessa tosissaan. Polvi ja takajalan käyttö näyttävät hyvältä: istuessa jalka ei lenkota suorana sivulla vaan Nuusku istuu niin kuin koirat, kävellessä Nuusku varaa kaikille tassuille ja seisoessa kaikki jalat ovat normaalissa asennossa. Jonkin verran toispuoleisuutta tietyissä tilanteissa on kuitenkin havaittavissa, mutta toivottavasti tämä tasoittuu viimeistään kuntoutuksessa. Ja tuon toispuoleisuuden havaitseminen edellyttää tarkkaa syynäystä eli mistään suuresta erosta ei ole kyse.

Nuusku hankki oma-aloitteisesti elämäänsä sisältöä aloittamalla juoksun. Perinteisesti juoksujen aikaan Nuusku tykkää nukkua normaalia enemmän, joten ihan hyvä ajoitus sinänsä, niin eipähän kyllästy toipilasaikansa toimettomuuteen enää enempää. Nuuskuli voi katsella unia ja kuvitella kirmaavansa vapaana pitkin havumetsän sammalikkoa.

Juoksunsa juuri lopettanut Rapsu ei puolestaan ole tehnyt muuta kuin lenkkeillyt, piehtaroinut aurinkoisilla hangilla, syönyt lunta ja tavannut vanhoja sekä uusia kavereita. Uutena tuttavuutena Rapsu tapasi hirmuisen pienen Viiru-aussien. Rapsu suhtautui Viiruun aikuismaisella kypsyydellä vaikka Viiru olisi halunnut typistää Rapsun hännän. Kahdenkeskisillä lenkeillä on ollut veikeää huomata Nuuskun puuttumisen vaikutus, Rapsu nimittäin käyttäytyy nuuskumaisesti eikä rapsumaisesti. Mielenkiintoista nähdä mitä tulee tapahtumaan, kunhan ulkoillaan taas normaalisti eli N & R -duona.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Sianpotkapäivityksen huojennuttava jatko-osa

Ylihuolehtiva panikoija tarttui puhelimeen ja soitti eläinlääkärille, että miksi se nuin viikonloppuna turpoili. Siihen eläinlääkäri huojentavasti totesi, että turpoilu ja kipuili kuului asiaan, että kyseessä oli viivästynyt allerginen reaktio, ja näitä parin päivän paisumisia voi tulla parikin kappaletta, mutta ne eivät vaikuta hoitoon tai lopputulokseen millään lailla. Nyt voi siis taas hengittää.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Sianpotkapäivitys

Nuuskun ensimmäinen viikko sikana sujui hyvin. Polvi ei vaikuttanut olevan kipeä ja kipulääkitys oli riittävä - toisin sanoen Nuusku koki olevansa kaikkivoipa itsensä ja koetti rilluttelella entiseen malliin. Hirmuisen vaikeaa oli pienen koiran ymmärtää, että ulkoilut rajoittuivat pieniin pissalenkkeihin eikä sisälläkään tapahtunut mitään lystikästä. Koko ajan Nuusku on kaivannut kovasti läheisyyttä eli ilmeisesti vieressä olemisella koetetaan korvata muu menetetty yhteinen tekeminen.

Toinen viikko alkoi huolestuttavasti. Perjantaina, jolloin oli kulunut tasan viikko kantasoluhoidosta, Nuusku olikin sitten kipeämpi ja näytti siltä kuin sillä olisi elefanttitauti. Polvi oli turvoksissa, melkein koko koipi vaikutti olevan pelkkää paisetta ja Nuusku varoi käyttämästä vasenta takajalkaa. Jalka näytti kipeämmältä kuin missään vaiheessa aiemmin vaikka edellisenä iltana Nuuskuun oli ladattu uusi satsi kivunlievittäjää. Lauantai meni samalla norsumeiningillä, mutta tänään näyttäisi taas helpottavan.

Toki odotettavissa oli, että yksilöllistä on hoitoon reagointi ja toisilla tulee jonkinasteinen vastareaktio, johon kuuluu turvotus ja kipu, mutta luulin sen tulevan suurinpiirtein heti pistosten jälkeen enkä viikon viiveellä. Mutta ehkä Nuuskulin solut toimivan enemmän eteläeurooppalaisella mentaliteetilla.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Loistovalmennusta

Sunnuntaina Rapsuli matkasi ACE:lle valmennusryhmän treeneihin. Kouluttajana oli Kataisen Harri. Tykkäsin jälleen kerran Harrin koulutustavasta paljon ja treeni sujui hirmuisen mukavasti. Ohjelmassa oli alla olevaa muistuttava rata:


Aluksi sain valita radalta kolme lyhyttä kohtaa, joihin hiottiin ensin tekniikka kohdalleen. Ekalla pätkällä (1-5) Rapsukka pysyi joka kerta lähdössä täydellisesti (no yhden kerran se yritti rohmuta selkänsä takana olevasta kassista lihapullat ja neiti Pinkkipupun) sekä esitteli hienoja tiukoja kaarroksiaan, mutta vähemmän tiukalla kurvilla saatiin loppupeleissä aika tiukemmaksi. Rapsuhan kääntyi siivekkeitä hipoen luonnostaan, joten halutessani pidempää rundia piti sitä oikein yllyttää kaartamaan pitkäksi eikä se siltikään kaarra liian pitkäksi. Hassu elukka. 

Toisella pätkällä (8-12) aivan uskomattoman sulokkaasti kulkevaksi ohjaukseksi valikoitui pienet linjaukset (8, 10), valssit (9-10, 10-11) ja poispäinkäännös (12). Alkuperäisen suunnitelmani perusjunttiohjauksella en olisi millään ehtinyt kriittiseen pisteeseen (12), aivan tuhoontuomittu idea ja olikin hienoa löytää rohkeus ja taito poispäinkäännökseen. Poispäinkäännös toimi hirmuisen näpsäkästi, kun vain muistin pitää toisen käteni kurissa. Pikkumurmeli on oppinut lukemaan tuota ohjauskuviota niin hyvin :)

Vikassa pätkässä (16-18) Rapsun sai pöydälle putken sijaan, kun vain ajoitti haltuunoton kohdalleen. Ei suurta ongelmaa siinä vaikka ensin muutamaan otteeseen putkessa rallattiinkin. Tosin sähköpöytä aiheutti pientä korvien luimistelua ennen treeniä, kun sen ääneen lihapullien kanssa tutustuttiin, mutta itse treenissä piippaus ei menoa haitannut ja Rapsu napotti piippaavalla pöydällä tunnollisesti vaikka etenin itse kohti hyppyä (19).

Aivan mahtia oli huomata, että sen jälkeen, kun olin nopeasti hionut nämä kolme vaikeinta kohtaa, sujui kisamainen treeni aivan loistavasti! Pystyttiin vetämään 38 estettä ilman, että unohdin missä mennään tai mitä pitää tehdä. Pysyin suunnitelmassa ja ohjaus näyttikin kuulemma rauhalliselta ja hallitulta. Radalle en ihmeellisyyksiä laittanut vaan edellä mainittujen kuvioiden lisäksi vedin aika perusohjauksella, mukana muutama persjättö (19-20, 34-35) sekä niistosokkari (31) ja muuten vaan tykitettiin. Niin oli parasta ja Rapsu oli ihan ykkönen :)

Oleellista oppia oli se, että minun täytyy pitää pää kylmänä (eikä paineistua kesken kaiken alla olevasta nollaradasta) ja pysyä suunnitelmassa (eikä soveltaa omiani lennosta) niin hyvä tulee, ohjauksellisesti kriittiset pisteet pitää tiedostaa ja ymmärtää, että jos niihin pääseminen junttimeiningillä on mahdottomuus, niin pitää rohjeta valita juntista poikkeava vaihtoehto, koska yhden semmoisen per rata pystyn vääntämään ilman, että alkaa ahdistamaan. Rapsu pyöri, lensi ja sinkosi kuin pieni eläin ja oli muutenkin niin upeasti ohjattavissa oleva otus, että treenit olivat pelkkää hymyä ja yhteistyö oli molemmista maailman paras asia.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Virallisesti sikamainen koira

Nuuskusta tuli perjantaina hybridi. Pienen koiran (tai lelun, eläinlääkäriä lainatakseni) polveen pistettiin sian sikiön virtsarakon sisäpinnalta pöllittyjä kantasoluja ja niinpä Nuuskuli onkin nyt sikakoira, porsaan takapotkalla varustettu luppakorva, tähti elokuvassa Kolme tassua ja sorkka. Kantasolujen avulla polvi on neljän viikon päästä kunnossa. Kivaa, sanon minä. Periaatteessa epäeettistä possusikiöitä ajatellen, mutta käytännössä mikään ei ole epäeettistä Nuuskun vuoksi. Joten varokaa vain, sillä tarvittaessa keittelen teistäkin silmää räpäyttämättä parantavia uutteita, jos Nupakon hyvinvointi sitä vaatii.

Nuusku hoidettiin Kiuruveden Hevosklinikalla, sillä hevoseläinlääkäri Kristiina Palttala on ainoa, joka Suomessa tekee kantasoluhoitoja. Heppoja kantasoluhoidoin on parannettu jo vuosia, mutta koirille tämä on hieman uudempi juttu. Vuoroamme odotellessamme pääsimme seuraamaan suomenhevosen juoksumatolla ravaamista ja hoitamista. Tämä oli Nuuskusta hieman jännää, mutta silti niin mielenkiintoista. Hepan kavioiden kolina ja turvan korske kauhistutti ja kiehtoi. Välillä Nuusku kuikotti kaula pitkällä minun jalkojeni takaa, välillä tapitti heppaa reippaana sylistä ja välillä meni jopa rohkeana eturintamaan. Nuusku seurasi tarkkaan ruiskujen täyttöä sekä hoito-operaatiota ja saikin lisänimen Pikkuapulainen. Nuusku onkin aina ollut melkoinen operaatiokyylä.

Nuuskun oma hoito aloitettiin polven tutkimisella ja ristisidevammahan siellä oli edelleen, mihinkäpäs se olisi sieltä itsekseen lähtenyt. Ristisideongelmiahan ei röntgenkuvista näe, mutta siitä huolimatta polvesta otettiin lisäksi röntgenkuvat, koska polvessa tuntui liikaluuta ja eläinlääkäri halusi nähdä onko polvessa ristisiteen lisäksi nivelrikkoa tai jotain muuta vammaa, koska tämä vaikuttaisi siihen mihin kohtiin kantasoluja laitettaisiin. Polvesta löytyi vanhan iskuvamman seurauksena kasvanutta liikaluuta (siitä milloin tämä isku on tullut ei ole mitään tietoa, koska Nuusku ei ole kipua näyttänyt) sekä alkavaa nivelrikkoa, joten kantasoluja tökättiin neljään eri kohtaa, jotta jokainen vamma saisi oman satsinsa. Polvi oli kuulemma varsin hyvännäköinen verrattuna moneen muuhun hoidettavaan, jotka ovat parantuneet ennalleen.

Lyhyesti sanotttuna kantasolut hilluvat Nuuskun polvessa sillä periaatteella, että polveen pistetty kantasoluaktivaattori menee pistoskohdan sairaaseen paikkaan, houkuttaa Nuuskun kantasolut samoihin bileisiin ja siten aktivoi Nuuskun omat kantasolut rakentamaan ristisiteen kuntoon sekä korjaamaan nivelrikon. Hepoilla joukkoon pistetään vielä hepan omasta verestä eristettyjä kantasoluja nopeuttamaan paranemista, mutta koirille tämä on vasta tulossa. Joten siksi Nuuskun täydelliseen toipumiseen tulee varata neljä viikkoa vaikka heppoloilla homma sujuukin vauhdikkaammin. Seuraavat kaksi viikko mennään pissilenkkejä ja siitä seuraavat kaksi viikkoa remmilenkkejä. Sen jälkeen Nuusku saa aloittaa vapaana juoksentelun, koska koipi on silloin terve ja valmis vastaanottamaan riuhtovatkin rasitukset.

Nuusku oli hurmaava pikkupotilas. Jälleen kerran, eläinlääkäri luuli Nuuskua ensin ihan junioriksi, koska Nupa on tuommoinen elämäniloinen tirppana. Eläinlääkäri kiinnitti myös huomiota Nuuskun tarkkailevaan luonteeseen sekä suureen kontaktihakuisuuteen. Nuusku tarkisti minusta koko ajan voiko tilanteessa olla luottavaisin mielin vai tarvitseeko pötkiä pakoon. Nuuskuli käyttäytyikin hienosti, ainoa pienoinen särö söpöstelyyn tuli siinä vaiheessa, kun rauhoitetta pistettiin ahteriin, sillä silloin Nuusku koetti potkaista eläinlääkäriä päähän.

Kovin pieneltä potilaalta kolmetoistakiloinen Nuusku tuntui paikassa, jossa potilaat painavat useita satoja kiloja. Kaikki laitteet oli mitoitettu hieman eri kokoisille otuksille ja erityisesti hevosten leikkauspöydällä pötköttävä Nuusku oli melkoisen reppana näky. Potilaskertomukseen Nuusku on hoitopaikan mukaisesti kirjattu tammaksi :) Pikkuravuri. Eläinlääkäri oli todella mukava, ammattitaitoinen ja tiesi missä mennään. Hirmuisen luottavaisin mielin olen sen suhteen, että Nuusku pääsee kesärientoihinsa täysin tassuin ja sorkin. Saa uida ja samota metsissä. Mutta ensi jouluna pitää olla varuillaan, että kukaan ei anasta Nuuskun sianpotkaa joulupöytään. Kolmijalkaisena elo olisi kuitenkin hieman ankeaa.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Paljain varpain ja tassuin hyvällä sykkeellä

Rapsun suuri agilityviikonloppu huipentui tänään Hukka-Hallilla treenatessa. Lähdettiin Topin, Zorron, Vapun ja Hipan kanssa hauskanpitoon Kuopioon ja lystikästä meillä olikin. Ohjatessa pääsin vallan kesätunnelmaa unohdettuani lenkkarit kotiin ja kirmatessani avojaloin. Aivan parasta :) Rapsuli treenasi alla olevan mukaelman Jänesniemen Elinan treenistä.


Ohjaajan kinkkisimmät kohdat olivat alun pakkovalssissa (4), puolivälin saksalaisessa (13), ja loppuvaiheen persjätössä (22-23). Pakkovalssi jäi aluksi hätäiseksi ja myöhäiseksi, jolloin R skippasi koko hypyn ja sujahti putkeen. Kunnon ohjauksella siinä ei ollut mitään ongelmaa. Saksalaisessa olin myöhässä kroonisesti ja kokeilinkin siihen vaihtoehdoksi pakkovalssia, mutta se oli vielä ontuvampi. Paremmalla liikkeellä sain sakun toimimaan, mutta usein minulla oli paha tapa jäädä himmailemaan kunnon kipityksen sijaan. Sama ongelma oli persjätössä. Niistot (3, 8, 15, 19) toimivat huolellisella ohjauksella, mutta hätäilyllä niistä tuli helposti kieltoja, joten erityistä malttia ohjaamiseen olisi löydettävä. Kokonaisuutena ohjaaminen sujui pääosin hyvin ja tykkäsin Rapsun menosta tosi paljon, aivan mahdottoman valloittavalla tuulella oli hän.

Treeniaikaa oli ruhtinaallisesti koiraa kohti, noin puolisen tuntia, joten saatiin tempaistua rataa useampaan otteeseen eri kohtia hioen. Lopuksi otettiin pikakierroksena alla olevia irrotteluita namialustalle. Rapsulla oli niin hauskaa, tosin alussa Rape koetti oikaista syömään joka käänteessä, mutta huomattuaan, että oikomalla jää kita tyhjäksi, homma alkoi toimimaan. Pikkukoira tykkäsi tykittää.


Nuuskuli on puolestaan huomannut, että jos lumipenkalle ei saa kiivetä pissimään, niin silloin kannattaa seistä etujaloilla takajalat taivasta kohti, jolloin ylettää lirittää hangen ylälaitaan.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Mahtiliitäjä ja Hulluksitekijä

Pelkkää mahtavuutta oli Rapsun kanssa treenaaminen tänään. Iloksemme pääsimme mukaan Suomen B-maajoukkueen edustajan Jari Lukkarisen maajoukkueleirien pohjalta pitämään treeniin. Rapsuli nimittäin aloitti torstaina juoksun ja ehdin jo harmitella koulutuksen väliinjäämistä, mutta kiitos yhdistyksen uuden säännön, nykyään myös juoksuiset nartut saavat osallistua erikoiskoulutuksiin. Tämä oli itseasiassa ensimmäinen agilitytreeni juoksuisen Rapsun kanssa ikinä enkä tiennyt yhtään pelittääkö se normaalisti vai onko homma hormoonihuuruista haahuilua. Housut tai hormoonit eivät menoa haitanneet vaan Rapsu tykitti aivan huikeasti ja hirmuisella innolla. Alla Jarin taiteilema ratapiirros.


Rataan tutustuttiin huolella ja käytiin läpi erilaisia ohjausvaihtoehtoja niiden hyvine ja huonoine puolineen. Koetin eri kohtiin tutumpia vaihtoehtoa sekä vaihtoehtoisia tapoja ja tänään melkein kaikki tuntui toimivan.

Alussa koetin ensin perustakaakiertoa (3) ja vastaanottovalssia (3-4) sekä toisena vaihtoehtona pakkovalssia (3). Pakkovalssi, jota en olisi alunperin rohjennut edes koettaa, koska ajattelin Rapen tulevan sillä kakkoshypyn ohi, tuntui hyvältä ja antoi enemmän etumatkaa seuraaviin tilanteisiin.

Radalla olisi ollut paljon paikkoja leijeröintiin, mutta jätin niistä suurimman osan väliin (4-5, 9-11) ja ohjasin perusjunttitavalla, koska Rapsun leijeröitävyys nyt on mitä on ja minun leijeröintiohjaaminen vielä heikompaa. Jarin mieliksi leijeröin kuitenkin Rapsun kiitäessä muurilta putkeen (12-13). En uskonut sen onnistumiseen, mutta olin aivan väärässä. Rapsu tykitti putkeen täysillä eikä hyppyä (14) edes vilkuillut. Oleellista olikin putkikäskyn antaminen Rapen ollessa muurilla. Rapsuhan ei muusta maailmasta juuri mitään tajua sen jälkeen, kun on putken näkökenttäänsä saanut. Tuntuipa hyvältä saada toimimaan viime aikoina niin mahdottomalta tuntunut asia! Minun versiollani eli mennessäni hypyn (14) toista puolta Rapsu oli putken väärässä päässä.

Kohtaa 17-19 hinkattiin sitten enemmän, kun omat linjani valuivat ihan miten sattui. Rapsu kyllä pelasti tilanteet joka kerta päätymällä sinne minne pitikin, joskin ihan eri tavoin kuin olin suunnitellut. Koetin kohtaan ennakoivaa valssia (17) ja takaakiertoa päällejuoksulla (18) ja se toimi lopulta hyvin ilman turhia kaarroksia, kun vain jarru (17) tuli ajoissa. Toinen kokeilemani vaihtoehto oli minulle hankala. Siinä jäin hyppyjen etupuolelle ja otin välistävedolla (18) ja valssilla (18-19). Ihan ihme hortoiluksi meni minulla tämä. Oma linja valui ja oli myöhässä ja vielä mitä. Hämmästelin Jarin kärsivällisyyttä tässä säätämisessä, itse olisin lempannut minut pihalle jo ajat sitten. Varsinkin kun toistuvasti esittelin siihen ihan omia kuvioitani, ei vaan valssi oikein irronnut.

Tänään myös persjätöt olivat erityisen tuskallisia. En niitä yleensä tee ja sen huomasi. Jos joskus olen persjätön rohjennut johonkin tempaista niin yleensä putken jälkeen, en hypyille hui hui en. Ensimmäinen persjätön tekele (21-22) sujui kohtuullisesti, mutta toinen rävellykseni (27-28) oli aivan järkyttävää roskaa. En saanut jälkimmäistä millään sujuvaksi, olin myöhässä ja väärässä kohdassa ja valuin ja kaikkea mahdollista. Rapsu katosi joka kerta jonnekin. Hirveällä vääntämisellä sain siihen säälittävän onnistumisen, mutta vaatii kyllä ohjaajalta treeniä tämä. Suunnittelemaani valssiahan en siihen voinut edes kuvitella tekeväni, koska Rapsu tarvitsee tukea kepeillä loppuun asti ja suoralla se sitten meneekin minua kovempaa, joten valssi jäi ihan ajatusasteelle.

Perusohjaus, niistot ja niistosokkarit toimivat tänään hyvin. Myös kepitys kulki ja hienosti Rapsu poimi kepit avokulmasta (7) ja puomin houkutellessa (26). Tiesin toki Rapsun kepeistä tykkäävän, mutta siltikin odotin, että puomilla olisi kipaistu edes jollain toistolla, mutta ei niin ei :) Hirmuisen hauskaa oli koulutuksessa, aikaa oli paljon koirakkoa kohti, joten pääsi oikeasti kokeilemaan eri juttuja eikä tullut kiireen tuntua. Ja Rapsu oli niin ihana :)

Nuusku puolestaan tekee minut hulluksi. Kaveri on aivan kypsä elämäänsä ja koettaakin aktiivisesti kehitellä itselleen uusia harrastuksia. Tämän päivän lemppari on ollut takkien tiputtelu eteisen naulakosta lattialle ja takkien taskujen dyykkaus. Ulkona ollaan sitten oikein opeteltu huisin hankalaa temppua: Nuusku saa ihan oikeasti namin siitä, että suostuu pissimään tienlaitaan penkan sijaan. Nuusku, tänä vuonna 8 v. täyttävä koulutettu eläin. Kyllä, tiedän, se kiristää. Säälittävää, mutta tällä mennään.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Tekniikan hiontaa

Illan tekniikkatreeniin haettiin inspiraatiota agi.fi-lehden treenikuvioista. Hitusen muokkailtu omaan makuun sopivaksi tavoitteena treenata erityisesti niistoja ja saksalaisia.


Vaaleissa palleroissa haastetta tuotti luonnollisesti oma ajoitukseni herkän pikku Rapsulin kanssa. Jos niistossa ennakoin, ennakoi myös Rapsu ja kielsi hypyn. Jos koetin varmistella vitkutellen, Rapsu kielsi hypyn, koska ei halunnut hypätä minua päin. Homma toimi oikein kauniisti, jos tein ajoituksen juuri oikein enkä vain melkein. Hirmuisen kaunista käännöstä pieni punainen pukkasi, kun se vain ohjattiin oikein. Hmm, ei tuon nyt tietysti pitäisi yllättää, että huolellisesta ohjauksesta on hyötyä... Ysi putkella meinasi minulle tulla pientä kiirettä, mutta Rape kääntyi tiukasti pituuden jälkeen kepeille. Kuvassa ei näy keppien vieressä möllöttänyttä putkea, joka olisi voinut imaista koiran sisuksiinsa, mutta hienosti Rapsu sivuutti koko asian. Hieman takkuinen oli myös kääntö hypyltä 13 putkeen, joten pitää treenata vastaavaa kohtaa lisää. Joskus.

Tummissa palleroissa meno oli aivan loistokasta. Ekalla pätkällä molempia vaivannut ponnettomuus ja ajoittainen poissaolevuus oli kadonnut ja tilalla oli kunnon asennetta. Aivan hirmuisen hienoa menoa aina ysi hypylle saakka. Mie niin tykkään Rapsun ohjattavuudesta, mutta en kyllä yhtään tykkää omasta ohjauksestani. En saanut millään ysille viskileikkausta (tjsp.) pelittämään, koska rytmitykseni oli aivan hanurista. Rynnin liian hanakkana hypylle, jolloin meinasin kompastua elukkaan ja vauhtini oli töksähtelevä, jolloin elukkakin töksähti hypyn yli takaisin. Lelupalkan odotellessa siivekkeen takana leikkaus sujahti niin kauniisti, mutta ilman näkyvää kohdetta Rapsutin seurasi surkeaa ohjaustani eikä homma toiminut. Tosin en sellaista ohjausvaihtoehtoa ikinäkoskaan Rapsun kanssa kisakentillä valikoisi vaan ottaisin toimivamman vaihtoehdon, mutta ajattelin tänään olla kokeellisella tuulella ja testata rajojamme. Vastaanhan nuo tulivat.

Nuusku on melkoisen rasittava potilas, koska Nuusku ei edelleenkään ole omasta mielestään potilas vaan superhessun serkku ja taikaviitan täti. Sen sijaan, että pissit lirautettaisiin suosiolla jalkaa säästäen tienlaitaan, haluaisi Nuusku kiivetä penkalle ja kahlata hankeen ja loukkaantuu suuresti, koska siltä tämä evätään. Sisällä paikallaan oleminen tuntuisi olevan kovin vaikeaa, jos tila on rajattu, joten häkkilevon sijaan Nuusku on aitauslevossa, koska silloin lepääminen on kivempaa, kun saa itse valita pötkötyskohtansa.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Valoisampi vaihtoehto pimeyteen

Olipas masentavaa, mutta silti positiivista. Eläinlääkärin diagnoosi Nuuskun vasemmasta polvesta oli sama minkä tein oireiden perusteella itsekin eli ristisidevamma, tosin sillä erotuksella, että itse luulin ristisiteen olevan jo poikki, mutta se olikin vain rispaantunut. Tai vain ja vain, sehän voi napsahtaa poikki sekuntina minä hyvänsä, mutta siltikin vain, koska nyt leikkaushoito ei ole ainoa vaihtoehto vaan hyvään tulokseen pääsee koiraystävällisemmällä kantasoluhoidolla.

Nuusku oli reipas pikku potilas, mitä nyt ei ylireippaana alkanut rauhoitteesta taintumaan vaan vaati nukutuksen. Polveen kortisonin pistäminen olisi ollut liian kivulias kokemus ilman kunnon tainnutusta. Polveen ruiskutetulla kortisonilla palpoimalla tehty diagnoosi vielä varmistetaan, ja jos/ kun Nuusku vastaa tähän hoitoon toivotulla tavalla, aloitetaan kantasoluhoito. Kuulostaa aivan avaruusmeiningiltä, mutta mikäpäs paremmin possunenäiselle avaruuskoiralle sopisikaan kuin ufomainen sioista kasvatettu hoitoaines.

Nuusku on nyt kipulääkekuurilla, häkkilevossa ja lyhyillä hihnaulkoiluilla. Vaaranahan tässä on se, että koska Nupa ei vasuriaan käytä, oikea jalka kuormittuu ja sama vamma voi tulla toiseenkin polveen, joten tylsää on koiran lähitulevaisuus. Ja aikalailla koko lopputulevaisuus, koska vaikka kantasoluhoito parantaisi ristisidevamman täydellisesti, siirtyy Nupatsu kokopäiväeläkeläiskerhoon. Vaikka Nuusku sai ristisidevammansa aivan harmittomalla rennolla ulkoilureissulla, mitään polvea rasittavaa harrastusta Nuusku ei enää harrasta. Vaikka voihan Nuuskun päähän tipahtaa kattolamppu kotonakin ja tappaa, Nuusku voi sohvalta hypätessään katkaista jalkansa, Nuusku voi syödessään tukehtua jne. mutta jos nyt edes yrittäisi tieten tahtoen olla tekemättä riskivalintoja jo kerran hajonneen raajan suhteen ja taata maailman parhaudelle hyvän tulevaisuuden. Eläkeläinen kääritään pumpuliin, tosin sen verran löysälle, että aitoa koiranelämää pitää päästä viettämään eli kirmaamaan vapaana pitkin mättäitä, nuuskuttelemaan maailman tuulia ja hillumaan.