perjantai 31. joulukuuta 2010

Unta palloon

Nuuskun ja Rapsun joulunaika ja vuodenvaihde ovat olleet luultavasti vuosisadan ankeimmat, koska emäntänsä on maannut kuolemankielissä peiton alla, jolloin luppakorvien elämänsisältö on ollut olematonta. Onneksi Nuusku ja Rapsu ovat aina olleet päiväunien, nokosten, ettoneiden ja muuten vaan pötköttelyjen kanssa hyvää pataa, joten aika on mennyt sujuvasti höyhensaarilla. Maailman helpoimmat koirat eivät kiipeile seinille vaikka viikkoon tai vaikkapa kahteen ei tapahdu yhtään mitään muuta kuin että ulos pääsee pissille ja ruokakuppi heitetään kuonon eteen.

Pientä aktiviteettia oli kuitenkin ilmassa eilen, jolloin kaverukset matkasivat jälleen kerran eläintohtorille: tällä kertaa Rapsulla oli peräkontrolli ja Nuuskulla syöpäepäily. Rapsun anaalikutka ei antibiottikuurilla huvennut, joten pyllyä käytiin lääkärille esittelemässä. Mitään vikaa siinä ei enää ollut vaan tulehtunut anaalirauhanen oli kutinasta huolimatta parantunut, mutta koska tulehtunut anaali oli aiheuttanut aiemmin kutkaa, oli peräaukkosen iho mennyt hieman rikki ja siksi kutisi edelleen. Iho oli myös hieman turvoksissa ja punoittava, joten Rapsu sai hoidoksi pyllyn huuhtelua lämpimällä vedellä ja bebanthenin levitystä.

Rapsusta moinen hoivaaminen on noloa, tosi noloa, ja Rapsu luimottaa näkymättömän oloisena silloin kun pehvaa haudotaan ja linimenttejä levitellään. Rasva olisi kuitenkin ihanaa syödä, joten tovin rasvan levityksen jälkeen Rapsu saa hengata tötterö päässä mikä onkin sitten kamalaa, aivan kamalaa. Rapsu ei voi liikkua tötterö päässä, ei sitten yhtään senttiä. Rapsu vaan on ja näyttää surkealta. Tämä johtaa luonnollisesti siihen, että Rapsu säälitään ja se saa herkkuja.

Nuuskun syöpäepäily oli jälleen kerran rasvapatti, mutta pitihän se käydä näyttämässä, kun se masun puolella hillui.

torstai 23. joulukuuta 2010

Parhainta joulua ja valoisaa tulevaisuutta

Nuusku ja Rapsu nauttivat joulustaan nietosten keskellä. Herkuttelun ja sitä seuranneen piehtarointinsa lomasta kaverit huikkaavat tovereilleen riemukkaat jouluntoivotukset sekä paljon säpinää vuodelle 2011!

tiistai 21. joulukuuta 2010

Valmennusta ja terapiaa

Rapsu on saanut kunnian päästä JoA:n valmennusryhmään, joka harjoittelee pari kertaa kuussa tavoitteenaan arvokisat. Viime sunnuntaina matkasimme ryhmän kanssa Kuopioon ACE:lle Kataisen Harrin valmennukseen. Treeni oli aivan mahtava ja palaute kannustavan rakentavaa. Tykkäsin kovasti. Alla sinnepäin ratapiirros.


Ehkä suurinta antia oli palaute oman vauhtini rytmityksestä kontakteilla, koska Rapsullahan on  juoksukontaktit, mutta itse liikun kuin sillä olisi 2on-2off ja olen sitten myöhässä kontaktien jälkeisissä tilanteissa. Saatuani rytmin kohdalleen ja otettuani tilanteen haltuun ennen kontaktia, ei minulla ollut mitään hankaluutta ehtiä kontaktin jälkeisiin tilanteisiin. Oikein oli valaisevaa, joskin jalat olivat hapoilla heti. Rytmityksestä muualla radalla sain myös palautetta, mutta siihen olenkin tässä aikojen saatossa jo tottunut. Ehkä se koiran ihastelemaan jäämisen tarpeettomuus joskus menee ymmärryksestä myös käytäntöön. Ainakin elän siinä toivossa.

Päällejuoksut, niistot ja niistosokkarit pelitti Rapsun kanssa hienosti. Jostain kumman syystä minulla oli suuria vaikeuksia pakkovalssissa (14) johtuen varmaan siitä, että en juuri pakkovalsseja viljele, koska tilan ja itseni hahmottaminen on niin heikkoa. Kepeille treenattiin takaaleikkauksia mitä olen aina vältellyt, koska olen ajatellut, että ei se Rape niitä kestä, mutta hyvinhän tuo kesti. Vauhti hieman hidastui pujottelun alussa, mutta se on vain tottumattomuutta ja harjoittelukysymys. Erityisesti hämmennyin takaaleikkauksen onnistumisesta välillä 21-22. Tuohon kohtaan kuitenkin olisi ollut nopeampi suomalaisentyylinen vienti, jonka olisinkin kisoissa valinnut, mutta siinä vaihtoehdossa ei olisi ollut mitään treenattavaa.

Mukava oli huomata, että Rapsu tuli perässäni kuin tuulispää esteitä väliin jättämättä, kulki tiukasti sinne minne sen ikinä halusinkin ja erityisesti mieltäni hiveli toteamus, että tuolla vauhdilla voitetaan ihan mitkä kisat tahansa. Rapsu ei siis jännittänyt yhtään uudessa paikassa vaan veti ihan täpöllä. Kisauran alkuvaiheessa Rapsulla oli kuitenkin uusissa paikoissa melkoista hyytymistä ilmassa, joten tuli oikein hyvä mieli huomatessa, että nykyään se on paikassa kuin paikassa kotonaan. Sain myös huomata, että oman kunnon kohotusta on tiedossa ja juoksulenkeistä useampi on vedettävä intervallina. Liian löysää ollut tähän asti. Tuntui kuolema korjaavan.

Nuuskuliinus kävi maanantaina lihashuollossa Helillä ja vointi oli hyvä. Yläselässä oli toisella puolella pikkuinen urheilijan jumi, mutta se laukesi samoin tein. Mitään ihmeellistä ei löytynyt, joten treenit saavat jatkua normaalisti, vaikka joulutauollehan tässä jäädään.

Virallisuudet takana

Vuosihan on ollut tapana kasata yhteen ja pohdiskella mitä sitä onkaan tullut tehtyä. Viime joulukuussa mietin haaveita kuluneelle vuodelle ja kuinkas ne toteutuivatkaan tai jäivät tulevaisuuteen?


Vesipelastuksessa haaveenani oli Nuuskun siirtyminen alokasluokasta avoimeen luokkaan ja sen haaveen Nuusku toteutti hienosti kauden ensimmäisenä koeviikonloppuna toukokuussa. Ilokseni Nuusku saavutti osallistumisoikeuden agilityn SM-kisoihin 2010, mutta valitettavasti Nupa loukkaantui kesäkuun alussa eikä päässyt esittelemään osaamistaan arvokisaradoille. Mejässä toivoin Nuuskulle ykköstulosta voittajaluokasta, mutta Nuusku ei toipunut loukkaantumisestaan koekuntoon kauden aikana, joten kokeisiin ei osallistuttu koko kesänä. Tokokokeiseen emme vuoden aikana myöskään osallistuneet, koska ohjaaja ei voittanut laiskuuttansa ja saanut mitään aikaiseksi. Kaunotar yllätti alkusyksystä koko lähipiirin rohmuamalla koko potin Toller Shown x-luokassa: Näyttelythän eivät olleet suunnitelmissa ollenkaan, joten ROP-X oli positiivinen yllätys. Vaikka tulossaldo jäi kokonaisuutena laihaksi, ei se kaivele laisinkaan, koska maailman tärkeintä on ollut Nuuskun toipuminen terveeksi, iloiseksi ja kaikessa mukana touhuavaksi omaksi itsekseen.

Rapsu nousi odotetusti agilityssa kolmosluokkaan ja on vuoden kuluessa kehittänyt raudanlujat kisahermot sekä väläytellyt kadehdittavaa ketteryyttään niin treeneissä kuin kisoissakin. Rapsu mahtui kesällä mukaan kahteen mejäkokeeseen ja kahmaisi toisesta VOI 1 tuloksen. Suunnitelmista poiketen vesipelastuksen soveltuvuuskokeeseen emme osallistuneet eikä tokokokeitakaan tullut korkattua. Kävimme kahdessa näyttelyssä ja saimme molemmista vaaleanpunattomat punaiset nauhat. Harrastusrintamalla ihan ok vuosi, muutoin aivan mahtava. Rapsuli on aikuistunut hienoksi elukaksi (siis aikuistunut Rapsun mittapuulla...) ja aihettanut huomattavasti vähemmän noloja tilanteita kuin aiemmin.


Koska kaikkea voi tapahtua, ovat ensi vuoden unelmat vähemmän utopistisia ja kovin pieniä. Ihmettelin itsekin, että mistäs moinen haaveiden pienuus, mutta tulin siihen tulokseen, että onhan tuota jo kaikki nähty.


Nuusku 2011
  • jos vaikka kesällä mejän voittajaluokkaan mahduttaisiin ja saataisiin kelpo tulos
  • agilityssa nautinnollisia fiilistelyratoja ilman arvokisatavoitteita, ehkä jossain peräkylän pirskeissä käydään pari kertaa hillumassa
  • vesipelastuksessa hilpeitä treenejä ilman koetavoitteita
  • tokokokeeseen, jos ohjaaja ryhdistäytyy (eli ei)
  • lyhyesti ja ytimekkäästi ensi vuonna Nuusku on virallisuuksista osa-aikaeläkeläinen, mutta harrastelee niin paljon kuin ikinä tykkää
Rapsu 2011
  • agilityssa hilpeitä kisaratoja
  • mejässä voittajaluokan kokeisiin mahtuminen ja sieltä tason mukainen tulos (lue: ykkönen)
  • uimahyppyjen harjoitteleminen lennokkaiksi ja hallituiksi, jos tämä onnistuu niin vepen pariin paluu
  • mielenvirkistystokoa ja hauskuuttavaa hakua
Muuten toivon ensi vuodelle aivan mahtavia retkiä ja reissuja. Kuluneen ja edellisen vuoden aikana molemmat elukat ovat osoittaneet niin hienoja reissukoiran taitoja, että ensi kesänä voisi suunnata reissulle jonnekin etelämpään Eurooppaan. Tai sitten menemme taas sopulijahtiin Torniojärven seutuville, oli se vaan niin mahtava paikka. Joka tapauksessa teltalla jonnekin missä näkee kauas.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Ahdistuneisiin anaaleihin ammennetaan antibioottia

Joulukuun alussa typyt kipaisivat Kivuttomalla esittelemässä anaalejaan, ja silloin Nuuskulla turskahti rauhasista melko kokkareista kamaa ja Rapsulla kauniin kirkasta. Tänä aamuna oli Nuuskun kontrollikäynnin vuoro ja mukaan lähti myös kämppis, koska sillä on edelleen perää kutittanut julmetusti. Hyvä, että kämppis lyöttäytyi kimppaan, koska varsinaisella potilaalla oli anaalit tyhjät ja reilassa, kun taas siipeilijällä oli toisen rauhasen seinämä paksuuntunut ja rauhasta uhkasi orastava tulehdus. Siispä kämppikselle tuikattiin antibioottia niskaan ja annettiin läjä tabuja kotiin popsittavaksi.

Varsinainen potilas puolestaan sai napostella eläinlääkärin antamia keksejä kiitokseksi esimerkillisestä käyttäytymisestään vastaanotolla (no sai niitä hienosti käyttäytynyt kämppiskin) sekä luvan mättää jouluna herkkuja aivan höpelönä, koska neito on päässyt laihtumaan entisestään. Perinteisen 14 kilon sijaan Nuuskua oli vain 12,5 kiloa. Omituista koiralta, joka syö koko ajan ja jatkuvasti, mutta toisaalta viime aikoina ruoka on ollut kalapainoitteista hepan sijaan, joten ilmeisesti se on ollut hieman liian heppoista urheilijalle. Läskiä kehiin, herkkuja kitaan ja kohta kuikelo on totutun tanakka ;)

Neidit Tarkkakirsu ja Vainukuono ovat olleet innoissaan lumesta. Metsäreissuilla he ovat päässeet jäljittämään jos jonkinmoisia käpälien kuvia sekä kaivamaan siimahäntien käyttämiä tunneleita ja sekös on lystiä. Eilen illalla viipotettiin Pyhäselän rantapolkuja ja löydettiin vallan lumikon reitti. Nämä tämmöiset ovat hienoja hetkiä pienten koirien elämässä.

Mitään ei olla treenattu, jos ei lasketa mukaan muutamia satunnaisia ja lyhyitä sisätokohetkiä. Harjoitelluissa liikkeissä ei olla edistytty mihinkään, koska nuo elukat ovat aivan liian koomisia, että niiden kanssa voisi treenata jotain niinkin asiallista asiaa kuin tottelevaisuutta. Viikon agilitytkin jäivät välistä, koska ohjaaja oli liian mukavuudenhaluisella tuulella ja mönki mieluummin lämpimän peiton alle kuin kylmään treenihalliin. Sunnuntaina olisi tosin tiedossa Rapsun valmennus ACE:lla, joten ehkä siihen mennessä pitää kaivaa taas energisyyttä kehiin. Tosin jos Rape antibiooteistaan väsähtää (mikä on ELL:n mielestä varsin epätodennäköistä) saattaa Vanha Kettu päästä kaahottamaan pitkin keinonurmea. Sepä se vasta olisikin jotain.

torstai 9. joulukuuta 2010

Soilin reenit

Makkosen Soili tuli meitä illalla kouluttamaan ja treeni oli suurinpiirtein alla oleva kuvio. Hauskaa oli testata eri kohtiin eri ohjausvaihtoehtoja ja huomata, että yhden elukan kanssa minun on helpompaa tehdä yhtä, toisen kanssa toista ja välillä molempien kanssa samaa. 


Kakkoshypyllä jarru ja niisto pelitti molempien kanssa sujuvimmin, joskin Nupatsulla käännös meni silläkin tavoin turhan pitkäksi, mutta toisaalta ei sen kanssa niistoa ole juuri treenattu. Luulen, että harjoittelulla saadaan sillekin ymmärrys moisesta ohjauksesta. Putkesta putkeen ralleissa toimi sisäkautta viennit molemmilla parhaiten. Kasihypyllä Nupa meni sulavimmin valssilla eikä viskileikkauskaan (?) ollut huono, mutta paistoihan siitä se, että ei sitä olla reenattu. Rapsu taas taittui kasin mukavimmin siivekkeen ympäri jarrulla ja niistolla. Keppikulma oli hankala ja minulla oli suuren suuria ongelmia oman juoksulinjani, varpaideni sekä kepeillä vapauttamisen ajoituksen kanssa. Mutta saatiin siihen molempien kanssa hyviä toistoja ja tuli iso motivaatio rueta treenaamaan keppien avokulmalähetykset kuntoon. 12-15 pätkä oli paikoin koominen ja paras vaihtoehto oli sylkkäri hypylle 14. Yritin kaikkea muuta junttipaukutuksesta flippeihin ja persjättöihin, mutta ei ne oikein toimineet. Rapsulle tulee ihan hirmuinen kiire, jos sille selän käännän, pieni ikävöivä polonen. Nuuskun kanssa piti olla hyvin tarkkana putken 15 jälkeen, koska iloinen elukka sinkosi aika hienosti hypylle 20. Kovasti oli kivaa ja antoisaa!

maanantai 6. joulukuuta 2010

Onnistunut comeback

Itsenäisyyspäivän kunniaksi Nuuskuliinus palasi kisakentille ja hienosti palasikin! Ensimmäiseltä Lummerannan tuomaroimalta agilityradalta Nupatsu nappasi nollaradan ja sijoittui hienosti kolmanneksi jättäen myöskin puhtaan radan kirmanneen kämppiksensä neljänneksi. Aivan huikea paluu ja mikä ilo Nuuskua oli ohjata, kun ei tarvinnut juurikaan stressata omista ohjauslinjoista, koska ei Nuuskis niitä turhaan katsele vaan tsekkaa radan suoraan aivoistani.

Toinen rata meni Nupatsun kanssa muutoin hienosti, mitä nyt kaveri varasti lähdöstä törkeästi. Olin matkalla parin hypyn taakse ja havahduin siihen, että joku punainen sujahtaa ohitseni putkeen... Mikäs siinä, putki olikin kolmas este. Epähuomiossa jätin hypyn 12 väliin, jotenkin en tajunnut sitä ollenkaan, joten hyllyhän siitä napsahti, mutta oikein kiva sellainen. Untamolla oli niin mahtava kisavire ja silminnäkijöiden mukaan vauhtiakin oli kertynyt tauon aikana tassuun entistä enemmän.

Rapsu rohmusi myös lähdössä ja siitä meillä alkoi alamäki, koska ohjausvaihtoehto B ei oikein sujuvasti Rapsulle uponnut. Koetettiin räveltää rata läpi, mutta loppuvaiheessa tuli otettua harkittu hylly, kun R ei millään pitkille hyppysuorille irronnut, niin ajattelin sitten, että oikaistaan, samahan tuo. Erityisen ylpeä olen kuitenkin itsestäni sen suhteen, että Rapsun kanssa löysin myös hypyn 12.

Oikein oli hauskaa, suorastaan riemukasta! Radat olivat hauskaa paahtamista ja Nuusku niin rakas. Viikonloppuna N ja R kävivät parin tunnin maastolenkillä Topin ja Susun kanssa. Muutoin on vietetty hiljaiseloa ja samoiltu metsässä omalla porukalla.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Liitokoirat

Kaisan tuoma eilisillan treeni oli vauhdikas ja kiperä. Nuuskuli oli niin elementissään ja porhalsi sopivasti omiaan. Mahtavaa päästä maanantaina kisaradalle! Tohkeissani olen jo nyt. Kiva oli huomata, että pystyin ohjaamaan molempia samalla kaavalla, ehkä Nuuskulle piti paikoin jättää hieman enemmän tilaa ja sille pitäisi myös opettaa niistot, joita se ei vielä osaa juuri ollenkaan. Takaakierrot pelittivät Rapsun kanssa treeneissä hyvin, kisahötkellys puuttui kokonaan. Jospa maanantaina kykenisin samaan. Alla Kaisalta nyysitty treenipiirros:


Minulle kiperä kohta oli hypyllä kolme, mutta siihenkin sain ötököille tiukat käännökset, kun lähdin ajoissa kakkoselta liikkeelle ja sain sylivekin kohdalleen. Mikähän siinäkin on, että takaakierroissa pitää jäädä ihailemaan ja notkumaan. Niisto hypylle 10 vaati myös hieman säätöä, koska koen hankalaksi survoutua hyppyjen lähelle kättäni hypyn yli survomaan. Hissuttelen niistoilla ja hissuttelemalla Nupa painoi täysillä putkesta putkeen. Nupan ohjauksessa pitää olla asennetta eikä hiirulaisuutta. Rohkealla niistosokkarilla molemmat pyöri hienosti. 18-20 väli meni mukavimmin persjätöllä ennen putkea 19 ja valssi putken ja hypyn väliin, jolloin tuli kiva linjaus putkeen 20.

Toissapäivänä  Nuusku ja Rapsu kävivät Kivuttomalla, koska Nuuskuli on pariin otteeseen pyllyänsä mattoon hinkannut ja Rapsu puunannut peräänsä antaumuksella vaikka juoksu ei ole lähimaillakaan. Ajattelin, että josko niillä on anaalirauhasongelmaa tai jotain lapin sopuleista saatuja loisia. Toki kelpo koiranomistaja tursauttaisi itse elukkansa anaalirauhaset tyhjiksi, mutta minä en ole ajatellut lähestyä kelpoutta tässä asiassa.

Nuuskulla oli rauhaset pullollaan ja niistä sinkoutui melkoista tököttiä, hieman oli ryynimäistä kamaa, mutta ei kuitenkaan tulehtunutta. Parin viikon päästä pitää kuulemma puristella uudestaan, jotta nähdään, että menikö samointein ohi. Rapsulla oli myös pinkeät rauhaset, mutta erite oli varsin suloista ulkonäöltään. Siinä ei siis ollut mitään arveluttavaa. Typyt saivat myös loishäätönä Drontal-satsit mitkä mussuteltiin tyytyväisinä kuin parhaat herkut konsanaan. Reissulla tarkastettiin myös strategiset mitat: Rapsu 14,2 kg ja Nuusku 13,2 kg. Punkerosta on tullut Kuikelo.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Sanani söin

Sunnuntain radat olivat samantyyppisiä kuin lauantainakin. Ulkomaan elävä edellytti asiaankuuluvasti koiralta esteiden teknistä osaamista ja itsenäisyyttä sekä ohjaajalta koiran hallintaa, ennakoivaa ohjausta ja ymmärrystä oman liikkeen merkityksestä koiralle. Kovin paljon ihmiset valitsivat ohjausvaihtoehtoja ja juoksulinjoja, joissa ei ollut mitään selkeyttä koiralle.

Hauskaa oli löytää uusia treeni-ideoita, joita esteiden ja estekulmien mielikuvituksekas käyttö loi. Aivan mahtiratoja! Siis profiililtaan, ei meidän suorituksina ;) Jokaikinen rata olisi ollut mentävissä, mutta ei me niitä oikein menty ihan vaan omaa huonouttamme. Hylkäävät virheet tulivat tilanteissa, joilla ei ollut mitään tekemistä radan haastavuuden kanssa. Ihan perusmunausta a la Heidi.

Ensimmäinen rata oli mitä oli. Hötkeltämistä. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että sunnuntain toinen hylly meni aikalailla Rapen piikkiin. Jätin Hapen lähtöön ja tepastelin asemiini. Kun rupesin ottamaan Rapsua hypyn yli, niin mitä silmäni näkevätkään? Rapsu on pesemässä peräpäätään kaikessa hartaudessa eikä kuule mitään. Lussun lussun lupu lupu. Koetin siinä sitten mölistä ja lopulta typy havahtui puuhistaan ja tassutteli tyytyväisenä tyköni jättäen esteen välistä, koska oli tainnut jo unohtua, että missä sitä edes ollaan. Ihme, jottei taskupeiliä ja kampaa kaivanut esiin ja alkanut sukimaan korvakarvojaan, jotta olisi etupääkin kuosissa. Tuolta pohjalta oli hankala lähteä rataa tappamaan, kun teki mieli tappaa joku muu.

En kuitenkaan tappanut vaan lähdettiin metsään haistelemaan pupujen polkuja ja meditoimaan. Tunaroinnit saatiin mukavasti nollattua ja viimeiselle hyppikselle lähdettiin rennoissa fiiliksissä. Rata oli tosi hauska ja olisi sopinut kuuliaiselle Rapsulle erinomaisesti, mutta minulla olikin mukanani lapasesta lähtenyt Nuusku Jr. Alun hyppysuora järkytti minua, koska olin aivan varma, että ei Rapsu varmasti ole varastamatta viikonlopun kuudennessa startissa. Yllätyksekseni typy nakotti paikallaan, että pääsin sinne minne halusinkin ja lähti liikkeelle kutsusta. Koin, että nyt mennään ja lujaa! Mentiinhän me, mutta Rapsu irtosi suorittamaan melkoisen monta rataan kuulumatonta estettä väliin. Niin huikea lopetus! Oli aivan parasta saada vetää hullun kanssa hyvällä sykkeellä. Iloisesti metsään on mukava slogan.

Kokonaisuutena viikonlopun reissu oli mitä oli. Tulokset jäi tulematta, mutta hyllyistä kaksi oli tosi hyviä ja yksi hirmuisen hauska, ainoastaan kolme oli hanurista, joten kai tästäkin voi olla tyytyväinen. Ehkä. Muita osin reissu oli varsin mieleenpainuva ja siitä kaimani onkin mukavasti kirjoittanut. Ja kiitos Maijalle, Frodolle ja Focukselle matkaseurasta :)

lauantai 27. marraskuuta 2010

Rallia kaamoksen tuolla puolen

Kemin kisareissu alkoi perinteisellä Ohjaaja on puolikuollut -teemalla. Flunssaa pukkasi jo lähtiessä ja paikanpäällä saatu ruokamyrkytys vei viimeisetkin mehut. Yö meni horkassa täristessä, vatsakipujen ja oksennuksen seurassa. Tosin surkeuttani uikutellessani ei suuresti häirinnyt naapurihuoneiden koirien mölinät, melkoisen järkyttävää melua pitivät pitkin yötä.

Päivän ohjelmassa oli kaksi Alen Marekovickin rataa ja yksi Jari Tienhaaran. Kroatialaisen rataprofiilit olivat eksoottisen veikeitä, hirmuisen ahtaita sumppuja, joissa pyörittiin ja hyörittiin ilman, että vauhti katosi mihinkään. Esteiden ohitukset olivat suuressa osassa ja ohjatakin piti osata. Radat vaikuttivat ensin aivan käsittämättömiltä, mutta rataantutustuessa huomasin niiden olevan vallan mentävissä ja jopa suosivan Rapsun kaltaisia lähellä työskenteleviä koiria, jotka haluavat mennä sinne minne pitää eikä sinne minne sattuu huvittamaan. Tienhaaralla oli myös hilpeä rata, jossa sai vaihteeksi paahtaa täysillä suoraa ja pyöritellä hieman.

Ensimmäinen rata kaatui huonovointisuuteeni. Olin melkoisen heikossa hapessa ja mietin kannattaako edes startata. Seuratovereistani näytin kamalalta, suorastaan kuolleelta. Douppasin itseni kuitenkin kunnolla, koetin kuitenkin leikkiä sisukasta ja lähdin urheana radalle. Rapsuli meni aivan huikean hienosti hankalat kuviot, ei kaatunut ansoihin eikä kaatunut muutenkaan. Minä möhlin aivan palikan takaakierron hätiköimällä ja ohjaamalla Rapsun pois takaakierrosta, jota se jo haki. Kiva hylly se oli, joskin oksetti hitusen ja meinasin juosta täysillä päin A-esteeen lapetta.

Toinen rata oli hirmuisen hieno! Rapsu oli aivan liekeissä ja niin mahti eläin! Sorruin kuitenkin tyyppivikaani eli hutiloin jälleen takaakierrossa kohdassa, jossa ei ollut mitään syytä kiirehtiä, ei mitään paniikkia, ei mitään aihetta munaukseen. Jätin kuitenkin sen viimeisen askeleen ottamatta, koska Rapsu oli jo siivekkeen kiertoon menossa, niin ehtisinpä mukamas sitten seuraaviin asemiin paremmin... juuripa niin. Rapsuli kilttinä tyttönä "korjautui" takaakierrosta ja vastasi muuttuneeseen ohjaukseeni. Mutta muilta osin oli niin huikeaa menoa. Sain ennakoivat valssit niin hienosti paikalleen (kiitos vaan Jänesniemelle), että kinkkinen pyöritys ei ollut kinkkistä nähnytkään. Raspulin putkista kääntymiset olivat aivan buenoa sekä keppien haku oli hurjan loistokas, olisin voinut lyödä 50 euroa vetoa, että siinä olisi mennyt pieleen, mutta ei. Pätevä.

Kolmannesta radasta ei kannata juuri puhua, ihan meni pusikkoon kaikilta osin. Ransupansu varasti lähdössä ja minä sekoilin minkä ehdin. Turnauskestävyys oli jossain muualla kuin minussa. Ensimmäisen kommelluksen jälkeen olin kyvytön kokoamaan itseäni ja koko rata katosi päästäni. Luikittiin sitten lyhintä tietä maaliin. Mutta ehkä sitä ei voi olettaa aivojen toimivan enää neljältä iltapäivällä, jos edellinen sisällä pysynyt ravinto on nautittu vuorokausi sitten.

Mutta noin kokonaisuutena kaksi rataa kolmesta oli oikein hienoja, vauhdikkaita ja mentiin kunnon asenteella. Pienen pieni virhe molemmissa, mutta toisaalta tuo moka on toistunut jo niin monesti, että ohjaaja on saatavat jatkossa siltä osin kuriin. Huomenna en aio möhliä yhtään takaakiertoa. En hosu yhtään. En.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Huvitteluliitoa

Nuusku ja Rapsu pääsivät päivällä ihan kahdenkeskiseen treenaukseen. Tarkoitus oli huristella hallille ottamaan putkikulma- ja kontaktitreeniä, mutta kerran siellä sattui olemaan valmiina levällään alla oleva helpohko ralli, niin iloittelimme sillä.


Nuusku oli aivan loisto vireessä. Jo lämmittelylenkillä se jatkuvasti puski minua peräänsä ketkuttaen ja pomppi apinanlailla. Siitä on vaan niin parasta tehdä juttuja omalla porukalla :) Itse treenissä takaakierrot pyörivät hyvin ja huolellisella ohjaustekniikalla sain niihin saman draivin kuin Rapsulla, mutta Nuuskulla kesti pari toistoa pöydän kanssa ennen kuin se muisti, että tarkoitus ei ole syöksyä täysillä yli vaan pysähtyä. Asian hoksattuaan Nupa suoritti pöydän kertakaikkisen upeasti: N syöksyi kohti pöytää matalana ja häntä tanassa, hyppäsi samalla kiepsahtaen ilmassa ympäri ja jäi täristen odottamaan lupaa jatkaa rataa. Oikea asenne! Muuten pätkässä ei ollut mitään ihmeellistä, perusohjauksella sinne minne pitikin.

Rapsulla oli pöytä oikeaoppisesti mielessä, joten sitä ei tarvinnut ihmeemmin kertailla. Rapen kanssa testailin kuutoselle erilaisia ohjaustapoja ja koetin sisäistää niistosokkaria. Keppikulma oli sylkkärillä yllättävän hankala, mikä tosin johtui ohjaajan heikosta sylikäännöstekniikasta. Valssilla oikea väli löytyi heti vaikka lähetyskulman jätti samaksi kuin sylkkärillä eli ohjaajalle olisi saatava kunnon sylikäännöstreeniä, vaihtuisi epämääräinen koikkelehtiminen selkeään ohjaukseen. Lopun putkiralli lämmitti Rapsun sydäntä, se kun putkista niin kovasti tykkää :)

Hauska oli tehdä iloiset pikatreenit, ei jääty mitään hinkkaamaan, kun ei hinkattavaa ollut. Treenin jälkeen lähdettiin jäähdyttelyseikkailulle Hammaslahden metsään. Siellä hurahtikin reilu tunti polkuja tallustellessa ja pupujen jälkiä tutkaillessa. Pienet metsästäjät saivat lepuuttaa nenujaan hajumaailmassa antaumuksella.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Agilityn nälkä

Hyvät treenit tunnistaa siitä, että niissä tulee ihan mahdoton nälkä. Sekä mielessä että mahassa kurnii, joten kotiin päästyä on pakko laittaa sekä kisailmoittautumiset eteenpäin että pannukakku uuniin.

Soili toi valmennusryhmän treeneihin alla olevan radan ja Rapsulin kanssa suoriuduimme siitä varsin mallikkaasti vaikka toki kehitettävää löytyi kuten pitääkin.



Aluksi otin alun perinteisellä välistäveto-ohjauksella ja se meni melkoisen säätämisen jälkeen kohtuu hyvin. Minulla on tapana kiirehtiä moisissa ja monissa muissakin kuvioissa. Rapsuli pyöri hyvin takaakierrolla ja niistolla kuutoset ja seiskat, kunhan maltoin olla rynnimättä Rapsun juoksulinjalle kuutosella. Tiesin kyllä, että ei sinne ole meneminen, mutta jotenkin sieltä aina itseni löysin. Päällejuoksu pelitti hienosti ysillä. Keppikulma oli Rapelle hankala ja siinä onnistuin jotenkin juoksemaan varpaat väärään suuntaan (kyllä, juosta voi niinkin) ja Herkkis ampui kakkosväliin. Keskittymällä varpaitteni asentoon meni Hampsuliini sinne minne pitikin. Pakkovalssi hypylle 21 pelitti hyvin ja ennakoiva valssi jarrulla ja sylivekillä ja ties millä tuntui niin omalta hypylle 17. Pitkä vienti putkesta putkeen oli Rapsenderille pala kakkaa. Rapsutinta voipi kuljetella vaikka kilometrin esteiden välissä, nou problemos.

Toisella kierroksella koetin uusintana pätkää 1-5 ohjaamalla hyppyjen toiselta puolen eli otin Hapen jarrulla hypyn 2 yli ja mentiin takaakierroilla ja päällejuoksuilla ja sitten neloselle tuli mikälie takaakiertopersjättökombinaatio. Toimi ihan sairaan hyvin! Tuntui tämäkin kovasti omalta.

Hirmuisen hauskaa oli! Pääsispä jo Kemiin :)

torstai 18. marraskuuta 2010

Notkea pikku gepardi

Nuuskuliinus kävi jälleen Helillä tarkistushuollossa: typy oli pehmoinen ja notkea, täysin jumiton otus. Takana on ihan oikeaa treeniä ainakin kolme viikkoa eikä se näy saatikka tunnu missään. Aivan huikean hienoa :) Nupatsusta ei löytynyt edes perusurhelijan rasituskohdista mitään, joten melkoista priimaa on eläin.

Tuntuu hyvältä tietää, että Nuusku saa nauttia rakastamistaan harrastuksista vielä täysin siemauksin. Ehdin jo haudata Nuuskun agilitykisauran, mutta pitää katsoa, jos sitä saisi molemmille taas kunnon ratatuntumaa ja paluun kilpakentillä. Siitä Nuusku "mitä isommat kisat sitä parempi meininki" Loikkanen tykkäisi kovasti.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

TOP 5 korvat

Laboratoriorotta-Nuuskun ja Koekaniini-Rapsun mielestä yksimielinen korvien herkullisuus TOP 5:
  1. poronkorva
  2. peurankorva
  3. lampaankorva
  4. pupunkorva
  5. kalankorva

maanantai 15. marraskuuta 2010

Agilitya läpi yön

Unissahan ihminen saapi parhaat ideansa, joten agilitystakin kannattaa nähdä unta. Viikonlopun antia on pyöritelty nukkuessa niin kovasti, että jo on kumma, jos ohjaaja ei kehity :) Unohdin aiempiin ylistyksiini laittaa itselleni muistiin olennaisimman eli sen, että  mitään ihmeellisiä vipatushipatusheilautuksia minun ei tarvitse opetella ikuna vaan pystyn ohjaamaan Rapsua vanhalla tutulla ja kotoisalla perusohjauksellani, kunhan vain opettelen ajoittamaan ohjauksen oikein sekä tekemään sen teknisesti puhtaasti. Ajoituksesta ja rytmistäni on siis kaikki kiinni. Kuulostaa hieman huolestuttavalta, koska minultahan puuttuu tyystin ajantaju ja rytmitaju, mutta toisaalta helpottavalta, että trendikkäät hilavitkutukset eivät ole jouhevuuden edellytys. Saan olla kääpä rauhassa.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Jänesniemen Elinan opissa osa 2

Uskomattoman laadukas koulutus jatkui tänään. Päivän teemana oli vaikeammat tekniset kuviot radalla eilisiä oppeja soveltaen. Oppimiseni oli jälleen hurjaa, joskin tällä kertaa kaikki ei siirtynyt yhtä ilahduttavasti käytäntöön kuin eilen, mutta teoriaa imin kuin sieni. Niin paljon hankaluutta tuli radalla vastaan ja työkaluja niiden kohtaamiseen, että tätä siirretään käytäntöön kauan. Koska kaikki tieto oli sellaista mitä olen aina ohjaukseeni kaivannut, motivaatio tiedon selkäytimeen sullomiseen on suuri.

Erityisesti ohjauksen loppuun asti vieminen on asia, johon pitää kiinnittää huomiota. Ennakoinnit olivat tänään hyviä, sain merkattua ponnistuspaikat ja tehtyä rytminmuutokset, mutta ohjaus ei pysynyt tarpeeksi tehokkaana loppuun saakka. Niistossa olen myös liian hissukka, pitäisi rohjeta työntää käsi pidemmälle.

Rapsulle heitolle irtoaminen silloin, kun lähden liikkumaan päinvastaiseen suuntaan on vaikeaa. Aika vähän tämmöistä on treenattukaan vaan enemmän eteen irtoamista ja sivuttaisetäisyyttä. Eli ohjelmaan otetaan Rapsun heittoja eteen ja minun juoksemista taakse ja tähän sainkin oivat ohjeet. Selvähän se on, että ei Rapsun luonnolla noista koskaan tule mitään opetusmateriaalikamaa, mutta kunhan saisi toimimaan tarvittavalla tasolla.

Rapsulla on hyvä rytmi eli se osaa vetää vauhdikkaasti nopealla pitkällä laukalla ja muuttaa siitä hetkessä ennakoinneissa tarvittavaan lyhyeen laukkaan. Rapsun ohjaajanlukukyky on erinomainen, vielä kun ohjaajan ohjaus olisi erinomaisia. Tähänkin sain Elinalta hyvää vahvistusta jo aiemmin pohtimaani eli estekäskyt voi jättää Rapsulta pois, koska Rapsu lukee ohjausta herkeämättä. Rapsu kyllä menee sinne minne se ohjataan ja minä voin keskittyä käskyttämään itseäni Rapsun sijaan. Tämä energiansiirto auttoi heti, sain paljon parempaa tulosta aikaiseksi, kun hoin mielessäni ohjeita itselleni. Tosin siinä ohessa olisi vielä tarpeen heitellä kehuja Rapsulle silloin tällöin :)

Sitten muutamia muistiinpanoja päivän puuhista. Alla Lukkarisen Jarin taiteilema ratapiirros:


Tehokas keilaus takaakierrolle 2 ja vauhdilla valssiin siivekkeiden väliin, takaakierroilla ja päällejuoksuilla 5-7, kasille ajoissa valmis valssi, ennakoiva valssi sylivekillä hypylle 12, vekki 13, valssi 14, ennakoiva valssi 15, vekki 16, ennakoiva valssi 18, takaakierto ja päällejuoksu 19, niisto 20, heitto 21, flippi hommeli 22, vekki 24, flippi 25, kepeillä liike kohti keppiä 2, ennakoivia valsseja loppuhun.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Jänesniemen Elinan opissa osa 1

Ensimmäinen kouluttaja, joka puhui minun kieltäni. Elina toi päähäni uutuuksia ja osittain samoja asioita kuin muutkin ovat sanoneet, mutta nyt oikeasti ymmärsin kaiken perustaa myöten ja sain ajatukset siirrettyä tekemiseeni. Jänesniemen Elina ammensi tämän ohjaajan päähän viisautta, jonka avulla yhteistyö Rapsun kanssa nousi uusiin sfääreihin.

Aivan loistokas oli päivän koulutus, jossa oli teemana rytmitys ja ajoitus ja ennakointi ja... Pääosassa siis ohjaajan liike. Olipahan hyvät treenit. Elina painotti koko ajan liikkeen merkitystä ja sitä, että liike on tärkein, liikkeen jälkeen koira lukee päätä, sitten jalkoja, sen jälkeen tulee kädet ja lopuksi se ääni. Tämän toki Rapsu, silmämunien värähtelyn lukija, on minulle rautalangasta vääntänyt, mutta parasta olikin saada koulutusta siihen miten tämä kaikki oikeasti ohjauksessa näkyy. Elina totesikin Rapsun lukevan ohjausta niin hyvin, että periaatteessa minun ei tarvitsisi sanoa sille radalla mitään ja minun tulisi vähintäänkin jättää kaikki ylimääräinen hölinä pois ja keskittyä siihen liikkeeseen, koska sillä on tuolle koiralle merkitystä. Tämä tulee olemaan haasteellista, koska höpötän murmeliloilleni koko ajan, joka paikassa ja aina.

Sain koulutuksessa omaan liikkeeseen paljon paremman rytmin ja rohkeuden. Oma vauhti lisääntyi hallitummalla jalkojen käytöllä ja huomasin ehtiväni tilanteesta toiseen. Missään vaiheessa ei ollut tunnetta, että en kerkeä. Suuria oivalluksia olivat mm. rytminmuutoksen tekeminen ennakoivassa valssissa, oman rintamasuunnan asento jokaisessa ohjausliikkeessä sekä puolivalssien korvaaminen päällejuoksuilla. Myös välistävetoihin tuli aivan nerokas kuljetus. Toisin sanoen pakoissa, joissa ennen minulla on ollut hirveä kiire, ei ollut kiirettä olenkaan vaikka Rapsu tuli entistä kovempaa ja tiukkaakin tiukemmilla kaarteilla. Löysin sen tunteen miltä tuntuu, kun osaa ohjata.

Rapsussa ohjaamiseni ennakoivuus ja rauhallisuus näkyi entistä uljaampana vauhtina ja rytminä. Rapsu haki esteitä pitkillä määrätietoisilla laukka-askelilla ja meni koko ajan sinne minne pitikin. Tajusin myös lopullisesti sen, että alun paikallaolo-ongelmakin on ohjaajan päänsisäinen asenneongelma: jos radalle mennessä ei ole kunnon fiilistä, se näkyy koirassa. Kun oma asenne on kohdalllaan, elukka napottaa lähdössä kuuliaisena kuin kuuliaisin lähdössä napottaja. Ja oma asenne tulee haasteesta. Siitä, että pitää ylittää itsensä. Siitä, että treeni on ohjaajalle vaikea. Siitä, että ali ei pääse vaan on pakko kiivetä, jollei jopa lentää.

Koulutuksen rakenne oli nerokas. Radalla oli 35 estettä ja radan tutustumiseen käytettiin aikaa noin 45 minuuttia. Tämä oli melkein parasta koko treenissä ja ihmettelenkin miksi hallin seinustat eivät pursuneet kuunteluoppilaita, koska tämä oli se vaihe missä oikeasti oppi. Elinan kanssa kävimme läpi mahdolliset ja mahdottomat ohjausvaihtoehdot jokaiseen kohtaan huomioiden koiran tulokulma, lähtökulma, esteiden etäisyyden, vauhti jne. Niin perusteellista ja perusteltua.

Ja sitten hehkutuksesta itse treeniin, alla Lukkarisen Jarin taiteilema ratapiirros päivän harjoituksesta:


Ensin vedettiin kisamaisesti 1-19 ja päästiinkin Rapen kanssa virheettömästi 1-18, mutta olipa aika hektistä sekä kohta lähtee lapasesta ja lujaa -oloista menoa. Tämän jälkeen lähdettiin palastelemaan läpi koko rata ja pienillä säädöillä sain aivan huikeasti aikaa ja rauhaa menooni. Viilaukset esim. aloituksessa selvä heitto takaakierrolle 2 ja heti ennakoivaan valssiin ja jarruun kolmoselle luottaen, että koira lukitsee esteen, päällejuoksu seiskalle puolivalssin sijaan, vekki kasille, valssiin kunnon liike 11, nopeammin liikkeelle niistolta 14, ennakoivaan valssiin rytminmuutos esteelle 15, valssilla välistäveto, niistosokkari 17, sylivekki ennakovaan valssiin hypylle 21 ja takaakierto & päällejuoksu 25-26, vekki 27, takaakierto & päällejuoksu 30-31. Monet kohdat olivat Rapsulle luonnostaan helppoja, koska sillä on niin vahva ohjaajahakuisuus esim. putkelle 18 viennissä tai hypylle 33 vedossa/pakkovalssissa ei ollut mitään hankaluutta, koska Rapenhan saa haltuun ihan missä vaan ja milloin haluaa.

Oleellista ohjaukseni parantamisessa oli ylipäätään se, että heti kun Rapsu lukitsee esteen pitäisi minun kiitää kohti seuraavaa kuviota eikä jäädä ihailemaan sen menoa. Olen vaan aina pelännyt, että jos ennakoin liikaa, ohittaa Rapsu esteet, mutta eihän se ohita vaikka miten ennakoisin, jos vien samalla kuitenkin ohjauksen loppuun. Kuulostaa simppeliltä, mutta vauhdissa hankalaa. Ylipäätään valssin aloituksessa rintamasuunnan suuntaaminen koiran ponnistuskohtaan oli uutta. Tiesin kyllä, että rintamasuuntaa pitää kääntää, mutta nytpä tiedän kohdankin mihin sen kohdistan :)

Palaute oli rakentavaa, kannustavaa, hyvää. Minä niin nautin. Tämän tunteen kun saisi pitää.

torstai 11. marraskuuta 2010

Lunta lapasessa

Nuusku ja Rapsu ovat viime aikoina liittyneet Topin seuraan ylä- ja alamäkitreeneihin. Kovasti kaveruksilla on ollut kivaa pimeässä Lykynlammen maastossa viipottaessaan discovalot villkuen. Yhden kerran Rapsu yritti jopa haastaa Topia leikkiin törmäilemällä Topiin täysillä, mutta Topi ei lämmennyt Rapsun lähentelyille.

Muutenkin päivittäiset metsälenkit ovat olleet hirmuisen veikeitä, koska lumi on luppakorvista aivan parasta viihdettä. Piehtarointia harjoitetaan tasaisesti pitkin lenkkiä, hajuja nuuskutellaan hirmuisella pärskinnällä höystettynä ja lunta syödään. Tuskin maltan odottaa kunnon nietoksia ja lumikenkäilyreissuja pitkin saloja huiskuhäntien kera. Ja pakkasia!

Illan agilityssa ei ollut varsinaista teemaa vaan aiheena oli ratatreeni, olisiko ollut kaksi 10-15 esteen pätkää. Molemmat olivat teknisesti helppoja eikä niissä sen puoleen ollut haastetta, mutta melko suohon ne silti Rapsun kanssa menivät, koska Rapsuttimen ongelmana olivat -yllätys, yllätys- lähdöt. Ei pysynyt perä maassa, joten palautin sen takaisin istumaan tsiljoona kertaa. Otin lopulta napakammat käskyt käyttöön, jolloin ahteri ei liikkunut, mutta Rapsu paineistui niin kovin, että lipoi lähdössä huuliaan minkä kerkesi. Ei hyvä. Mutta toisaalta eipä se juuri muita mahdollisuuksia minulle jätä. Ahdistuksensa seurauksena Rapsu ei radalla olisi halunnut viereltäni poiketa, että ei nyt vaan mene enää väärin mikään. Peruslapasmenoa siis. Mahtaa olla lystikästä viikonlopun Jänesniemen koulutuksessa. Vaikka toisaalta, mitä hankalampi treeni, niin sen mukavampi Rapsun kanssa on treenata, koska silloin käpälässä pysymisestä on välillä jotain iloakin. Toivottavasti viikonlopun treenit ovat siis tuskaisen hankalat.

Nuuskun kanssa oli hupaisaa, koska se oli hommasta niin ylitohkeissaan ja hirmuisen kiva elukka muutenkin. Pimeät putkikulmat olivat muistista hieman kaikonneet, mutta palautuivat hyvin toistojen myötä. Kontaktit, jotka vaihdettiin pysähdyksiin tuossa alkusyksystä, tehtiin nätisti puomilla, mutta eivät toimineet aalla juurikaan. Heti, kun mukaan tulee esteitä ja vauhtia niin, että päässä humisee tuuli aivotoimintaa voimakkaampana, Nupan selkäytimestä tulee aalle juoksukontakti, tosin korea sellainen. Rauhoitetummalla menolla pysähdyskin löytyi, mutta ei se vauhdin kanssa selkäytimessä ole. Mietinkin, että voisin kaivaa naftaliinista dvd:n, jossa A opetaan boksilla, voisi olla kiva vihdoinkin käytännössä koettaa eikä vain pohdiskella, että mitä siitäkin tulisi. Parasta illan treenissä kuitenkin oli se, että rohkenin laittaa Nuuskun kepeille eikä se hajonnut osiin.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Pois mukavuusalueelta

Päivän hauskuus alkoi heti aamulenkillä lumisessä metsässä telkutessa. Puolenpäivän jälkeen alkaneet hakutreenit nostivat tunnelmaa entisestään. Oltiin tolleriporukalla samassa maastossa kuin viimeksikin eli mäkiä, juoksuhautoja, suuria kantoja ja muita upeita kätköjä löytyi yllin kyllin.

Molemmat tipuset saivat kolme maalimiestä. Ensimmäinen oli oikeassa etukulmassa olevassa poterossa palkkana narupalloviritys ja herkkuja. Toinen maalimies oli keskivaiheilla vasemmalla piiloutuneena valkoiseen lakanaan, koska maassa oli lunta. Palkkana nameja. Kolmas maalimies oli oikeassa takakulmassa haamuna makupalojen kera.

Nuuskuliini huomasi keskilinjalta heti kolmannen maalimiehen, joten en edes yrittänyt laittaa sitä ykköselle, koska se oli lukinnut kolmosen. Siirryin siis suosiolla linjaa eteenpäin ja aloitettiin sitten haamulla. Tämä löytyi hyvin, mutta sinänsä ei ollut hyvä juttu, koska haamun oli tarkoitus olla motivoiva lopetus, ei apuihin yllyttävä aloitus. Toisena maalimiehenä siis lakanajeppe ja siihen Nuusku ei kummoisesti irronnut, koska odotti siihen liikettä. Uusi lähetys ääniavulla ja hienosti meni. Kolmanneksi otettiin sitten ykkönen suoraan ääniavulla ja hyvin löytyi.

Rapsuliinin kanssa saatiin ukkelit noukittua talteen suunnitellussa järjestyksessä. Ykköselle lähetys ilman apuja, Rapsu painoi pusikkoon täysillä ja palasi maalimiehen kanssa. Kakkosen lakanahemmolle Rapsu syöksyi myös tormakkana ilman apuja ja toi eksyneen keskilinjalle tullessaan. Kolmosen haamu oli Rapsusta hauska, kun se katosi kukkulan taakse ja sen sai sieltä käydä pelastamassa.

Hienosti meni molemmilla ja seuraavissa treeneissä pitää hommaa taas vaikeuttaa. Ukkelit takarajan tuntumaan, että tulee matkaa enemmän ja vielä hankalampiin piiloihin. Oli kyllä taas niin kivaa! Ihmeellistä, koska kyse on kuitenkin palvelukoirien lajista mikä minun korvaani kuulostaa samalta kuin tylsyys.

Illaksi Rapsulin kanssa suuntasimme agilityn valmennusryhmän treeneihin. Kahmaisin mukaan pois mukavuusalueelta juosten kohti kikkailua tyyppisen treenin. Alkuun näytti siltä, että ilmeisesti kaikki ryhmäläiset ovat matkalla jonnekin eksyneet, mutta iloksemme seuraksemme saapui lopulta Heidi ja Elsa, joten oikein kivat treenaukset saatiin aikaiseksi.


Lämmittely ja jäähdyttelylenkeillä Rapsu pääsi vääntämään leikin tynkää 14 viikkoisen Kivan kanssa. Hauska oli huomata, että leikkitätin kärsivällisyys oli loputon :) Vaikka Kiva nyt oli niin kiva, että eipä siinä ollut paljoa kestämistä.

torstai 4. marraskuuta 2010

Discotytöt kisafiiliksessä


Yllä olevaan illan reeniin hankittiin lisävirettä painetta nostamalla. Hallin seinustan pöydällä napotti kasa suklaapatukoita, jotka treeniryhmän paras ja viilein liitelijä saisi mukaansa. Homma eteni siten, että jokainen sai yrittää rataa kolme kertaa aina alusta aloittaen ja pisimmälle kantanut virheetön suoritus olisi kisassa mukana.

Jos joku saa ihmisen fiiliksiin, niin suklaa. Minulla on tapana kärsiä ponnettomasta treenivireestä, mutta eipä tänään! Ihan olin kisatunnelmissa, aivan täpinöissäni ja Nuusku aisti innokkuuteni. Aivan mahtava pikku-ulisija heitti turhana painolastina olevat korvat kyydistä heti lähdössä. Yritin jotain epätoivoista niistorävellystä tuohon kakkoselle, mutta tajusin siinä nytkyessäni, että enhän minä ole edes Nupalle niistoa opettanut vaan Rapsulle, ja tulos oli sen mukainen. Lopulta löysin koiran jostain selkäni takaa ja sain sullottua sen putkeen, mutta sittenpä matka katkesikin neloselle... Toisella yrittämällä niisto ei parantunut, ennemminkin heikkeni, jos se nyt oli edes mahdollista, mutta päästiin sentään viitoselle, josta Nupatsu sinkosi aalle kertakaikkisen lennokkaasti. Nooh, kolmas kerta toden sanoo ja kertoo, että kahdeksan estettä sopii meidän tasolle. Nuuskun mielestä kahdeksasta seuraava numero on 25.

Pitkälle ei siis liihotettu, mutta se fiilis! Niin huikea. Minä saan kisajännityksen herkuista, Nuuskuli elää minun jännityksestä ja minä imen lisäiloa Nupan aivot narikkaan kaahotuksesta. Voisiko parempaa olla? No ei! Meidän pitää vielä päästä kisaradoille. Pakko.

Rapsun kanssa taidettiin ensin päästä kuutoselle, sitten viitoselle mentyäni uskomaan kilpakumppaiden sabotaasiyritysneuvoja ja lopulta kasille. Rapsun kakkosen niisto jarrulla oli hirmuisen kaunis :) Rapsuli oli myös täpinöissään, mutta ei se nakkaa ikinä korvia nurkkaan ja sitä minä sen kanssa kaipaisin. Kuulostaa varmaan järkyttävältä, mutta kyllähän sekopäisyys aina kuuliaisuuden voittaa. Veikeää oli huomata, että Rapsuli on ajanut tekniikassa Nuuskun ohi. Toki Nuuskuli on hieman ruosteessa vasta telakalta päästyään, mutta siitä huolimati se ei pese Rapsua enää kuin asenteessa. Mikä ei tosin ole mikään vähäteltävä ominaisuus.

Ei varmaan tarvinne kertoa, että kahdeksan esteen suorituksilla emme suklaateja mukaan haalineet. Skabailun jälkeen vedimme treenimällä rataa. Oma fiilis lurpahti hieman, mutta ei kokonaan, ja se näkyi Nuuskun menossa: Nuusku kuunteli. Jos minä en ole tappamassa rataa, ei sitä tapa Nuuskukaan. Kuitenkin hyvällä sykkeellä mentiin ja kovasti kivaa oli, mutta riskit puuttuivat. Nupatsu pelitti hyvin, mitä nyt valikoi kontaktin mieluummin kuin putken, jos kovin kaukaa koitin viskellä. En myöskään kyennyt vetämään vielä kepukoita vaan Nuuskulin 11 oli pussi.

Rapsun kanssa meni mahtimeiningillä treenaaminen. Sitä ei minun pieni vireenlasku haittaa vaan asenne pysyi samana ja vauhti hyvänä. Saatiin Rapsun kanssa hieno rata. Rapsulin kanssa kaikkein makeinta on sen kyky olla menemättä mihinkään putki-kontakti-ansoihin vaan se menee aina sinne minne pitää ja sen voi nakella kontaktin alla oleviin putkiin kaukaa, koska se on niissä varma. Myös takaakierrot on aika imeviä ja kaarrokset pikkuruisia. Onhan se pätevä, mutta ihan liian kiltti. Takapenkin tytöt on etupenkin hikareita mielenkiintoisempia, ei siitä pääse mihinkään.

maanantai 1. marraskuuta 2010

1800 kg liikkui äänettömämmin

Vasikankokoinen jänis ja kolme uljasta hirveä ilahduttivat maastojuoksulenkkiämme. Hirvet olivat sykähdyttäviä juostessaan metsäpolkumme yli noin 30 metrin päästä meistä. Sarvettomien liikkuminen oli käsittämättömän sulavaa ja vauhti hurja, mutta kaikkein vaikuttavinta oli äänettömyys. Niistä ei kuulunut mitään töminää, oksien rapinaa tai sammaleen suhinaa vaan elukat ikäänkuin liisivät maata hipomatta eteenpäin. Ottaen huomioon millaista rytinää itse metsässä aiheutan, olin otettu.

Tuijotin hirviä mykistyneenä suu auki, Nuusku ja Rapsu lähtivät ajoon hirvipaisti mielessään. Kerrassaan upeaa kuuliaisuutta osoittivat punaturkit: Nuusku kääntyi täydestä vauhdista takaisin ensimmäisestä vihellyksestä, Rapsu kolmannesta. Aikamoista puhinaa, tuhinaa ja pärskintää karvakuonoista kuului, kun yhdessä hetken päästä hirvien kulkupaikkaa tutkailimme. Olin kuulevinani nuuskuttelun ohessa hieman marmatusta siitä, että emäntänsä ei metsästä.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Vuoden Lapanen 2010

Rapsu on herkkä otus. Se on aina ollut tiedossa, mutta välillä herkkyys on niin herkkää, että huhhuijjakkata. Kaisa oli suunnitellut maailman vinkeimmän treenin, mutta Rapen kanssa homma kariutui ennen kuin oltiin edes radalle päästy. Rapsuli yritti toistuvasti kähveltää lähdössä, joten palautin sen ehkä noin viisi kertaa paikalleen. Rapsu on tottunut siihen, että jos meinaa livistää, se palautetaan takaisin asiasta suurempaa numeroa tekemättä ja sitten Rapsu pysyy paikoillaan. Tämä on toiminut aiemmin hyvin, mutta ei toiminut enää. Joten kuudennella kerralla  sanoin sitten hieman painokkaammin "istu". Siis ihan oikeasti vaan painokkaammin, en rumasti, en kovasti, en mitenkään, että siitä olisi pitänyt järkyttyä, mutta silti se sattui pienen koiran sydämeen. Rapsuli hajosi osiin, hyvitteli ja oli kilttiä koiraa eli halusi olla lähellä, himmasi hitaasti yhtä matkaa, että ei vaan tee mitään väärin ja koetti vaikuttaa Heidin pieneltä murmelilta koko ajan.

Lapasen kanssa treenaaminen on ihan kamalaa, koska samalla kun syyttelee itseään siitä, että ei muista koiransa olevan mahtiherkkis ja unohtaa pumpuloida joka hetken, joutuu ohjaamaan sitä ihan kummallisesti, koska elukka ei etene siten kuten oikeasti pitäisi. Enpä muista milloin olisin viimeksi Rapsun kanssa kerennyt suoran putken edelle leikkaamaan. Erityistä hankaluutta radalla tuottivat hypyt 5, 8, 24 ja 26, koska Raspuliini olisi tahtonut mennä ne käsi tassussa yhtä matkaa. Saatiin ne lopulta sujumaan, mutta ei treeni oikein tuntunut miltään ilman iloista agiliitäjäkoiraa.


Nuuskuli oli elementissään ja sen kanssa oli veikeää treenata. Tosin mersunmerkissä huomasi pitkän treenitauon, siihen se tarvitsi tukea, mutta muuten se irtoili hienosti, kun vain muistin käskyttää sitä nuuskuntyyliin eli riisua pois ne silkkihansikkaat, joilla Rapsua ohjataan. Keppejä en uskaltanut ottaa, koska ne ovat ylipäätään koiralle kovasti rasittavat ja olen edelleen neuroottinen Nuuskun hyvinvoinnin kanssa vaikka se on terveen paperit saanutkin. Kuvittelen Nuuskun katkeavan pujottelussa, jalkojen tipahtavan irti ja kuolon korjaavan. Pitää katsoa pääsenkö näiden henkisten ongelmieni rouvaksi vai en, mitä tämän treenaamisen kanssa tulee vai tuleeko tästä mitään.

Alkuviikosta (tai joskus) käytiin juoksulenkillä Jamiskalla. Hauskaa ja vauhdikasta oli, joskin pimeässä pelkät heijastimet eivät oikein riittäneet. Joku ystävällinen riiseni porhalsi yllättäen luoksemme, koska omistajansa ei luonnollisesti meitä nähnyt, joten ilmeisesti jotain näkyvyyttä oli saatava. Viime talvena käytössä olleet karvakuonojen omat otsalamput olivat heittäneet henkensä, joten ostin tänään luppakorville kaulaan discovalot. Meidän kanssa saapi tulla mättäille tanssaamaan, jos samoihin pusikoihin hämärässä sattuu.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Ou jeah, nää reenaa

Aamu alkoi mukavasti fysioterapia-/hierontasessiolla. Molemmille lupattimille oli aika Heliltä: Nuuskulle välikontrolli ja Rapsulle kausitsekkaus. Tulipa maailman parhain mieli, kun Nuuskuli oli aivan terässä. Mikään rasitus ei lihaksissa näkynyt eikä revähdyskohdat olleet mitenkään oireilleet. Nuuskulle sallittiin täysi treenilupa, saa vetää ihan täpöllä :) Tiesinhän minä, että Nupa on kunnossa, sehän on ollut kuin vetreä kissa treenien ja riekuntojen jälkeen, mutta silti odotin jotain kauheaa tuomiota. Kolmen viikon päästä sitten taas katsellaan miltä meininki näyttää, kun aletaan oikeasti reenimään.

Rapsukumikana koplattiin myös läpi, koska Rapen viime kerrasta on vierähtänyt tovi ja sehän on puuhastellut kaikenlaista vetojuoksusta vaellukseen ja agiliidosta vepeen. Joten eipähän tuo olisi ihme ollut, jos kaverilla olisi hieronnan tarvetta löytynyt, mutta eipä sillä. Pikkukanan lihakset saivat erityiskehuja eikä suotta, onhan ne mahtavat. Jostain syystä Rapea kuitenkin jännitti hieronnassa oleminen, mikä oli aika hassua, koska paikka, toiminto ja ihmiset olivat tuttuja. Rapsua jännitti alussa niin kovin, että koivet väpättivät varpaita myöten. Sitä piti pitää tassusta, jotta ressukka rauhoittui. Pötkötettiin sitten tassu kädessä session ajan. Käyhän se toki niinkin.

Rapsu oli aika epeli Nuuskun hieronnan aikana. Rapsu pötkötteli vieressä viltillä, välillä möyhi vilttiä mieleisekseen ja nuuskutteli kuivamuonasäkkiä papanat mielessään. Yhtä'äkkiä Rapsu jäykistyi ja alkoi urahdella. Oltiin ensin, että mitä ihmettä, mutta sitten huomattiin Rapsun tuijottavan muovisankon kyljessä olevaa koiran kuvaa ja murisevan sille! Mokoma mikälieberninpaimenkoira tuijotti röyhkeästi Rapsua ja ilmeisesti oli aikeissa tulla samalle muonasäkille. Minun piti vallan silitellä kuvan koiraa, jolloin Rapsu uskaltautui sitä nuuhkaisemaan ja havaitsemaan vaarattomaksi. Ilmeisesti Rapsulla on jotkut 3D-piilarit.

Iltapäivästä suuntasimme tollereiden hakuharkkoihin. Aivan huikeat olivat maastot tällä kertaa! Löytyi rinnettä, kuoppaa, juoksuhautaa, metsätietä jne. Monipuolista, haasteellista ja sai kehitellä mielikuvituksellisia treenejä. Molemmille otettiin kolme maalimiestä, jotka kaikki menivät valmiiksi piiloihin. Ensimmäinen oikeaan etukulmaan ilman apuja, toinen vasemmalla olevan rinteen takana olevaan juoksuhautaan ääniavulla ja kolmas oikeaan takakulmaan rinteeseen haamuna. Eka palkkasi pallolla ja loput namein.

Nuuskulla meni ilmömäisen hyvin! Nuusku oli aivan pro, tykitti epäröimättä osoitettuun kohteeseen ja toi ukkelit keskilinjalle. Seuraaviin treeneihin tulikin suunniteltua Nuuskulle jo haasteellisemmat kuviot. Pressut kehiin!

Rapsu olikin sitten mielenkiintoisempi pakkaus. Ensimmäinen ukkeli löytyi loistavasti. Toisella ukolla tuli sitten uudet kuviot. Kun lähetin Rapsun keskilinjan vasemmalle puolelle, se sukelsi samantien käteni ali ja juoksi täysillä oikealla olevalle kolmannelle maalimiehelle ja toi sen keskilinjalle. Rapsu sai siitä ilmavainun eikä kyennyt hakemaan kakkosta, koska kolmonen tuoksui nenään. Nooh, ei se mitään, otettiin uusi lähetys kakkoselle, jolloin Rapsu syöksyy toisen käteni ali, juoksee pienellä kaarella keskilinjan alkuun, jossa seisoi yksi ihminen ja haki sieltä ensimmäisen maalimiehen sinne jättämän tennispallolelun...  Tuoksahti nenuun ilmeisesti sekin. Nooh, kolmas lähetys kakkoselle ja se onnistuikin sitten hyvin. Hetsasin Rapsua ennen lähetystä, jotta se lähtisi sinne minne pitääkin vaikka haistaisi mitä ja mistä. Rapsu ampaisi rinteen ylös, katosi näkyvistä ja palasi pian mukanaan juoksuhaudasta löytynyt maalimies. Jatkossa Rapsun treenien kanssa pitää huomioida tarkemmin tuulensuunta (vaikka ei siellä nytkään niin voimakkaasti tuullut, että olisin edes osannut arvioida), koska tuolla elukalla on ihan mahti nenä. Ja näköjään se tennispallopalkkakin pitää antaa kaikille.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Lentsussa liitelykisoloissa

Jos lähtökohta on se, että flunssa vaivaa niin paljon, että jo paidan päälle pukeminen hengästyttää, jos valvoo illalla liian pitkään, niin pitkään, että oikeasti menee nukkumaan aamulla, jos herää unesta pari kertaa koiran oksentaessa edellisenä päivänä syömiään käpyjä eikä saa enää unta, jos joutuu nousemaan epäinhimilliseen aikaan, niin aikaisin, että on pimeää ja masu on vielä nukkumassa eikä aamiainen maistu, jos seisoo pihalla kylmissään ja nälissään talkoilemassa neljä tuntia, jos syö evääksi kaksi kiiviä eikä älyä juoda mitään, niin on aivan turha olettaa olevansa iskussa iltapäivällä kisaradoilla.

Silloin käy helposti niin, että uljaiden ohjauskuvioiden sijaan yhtäkkiä havahtuu, että mitenkäs minä tässä olen, oho se meni jo, hups tuo olikin tuossa ja miettii, että mihin sitä pitikään mennä sekä missäs minä oikein olenkaan. Mutta toisaalta eipä se paljoa haittaa, koska siitä huolimatta agility on ihan älyttömän hauskaa, elukka on ylettömän hupaisa ja illalla saa nautiskella yhdistetyn aamiaisen, päivällisen ja illallisen: 500 ml Ben & Jerry's New York Super Fudge Junkia.

torstai 21. lokakuuta 2010

Albatrossi

Nuusku, pieni albatrossi, liiteli tänään oikeaa rataa. Yli viiden kuukauden tauon jälkeen hullu punainen päästettiin vapaaksi. Ei enää yksittäisiä esteitä tai pientä helppoa fiilistelyä. Kuntoilun, rasituksen lisäämisen ja ultratarkan lihashuollon tuoman turvallisen tunteen siivittämänä Nuuskulle oli helppoa antaa lupa mennä lujaa. Nuuskis meni aivan hirveällä innolla, purki tauon aikana keräämänsä patoutumat ja oli enemmän kuin mahtava! Oma ohjaus nyt oli aivan hanurista, sillä huomasin heti, että juups, näiden luppakorvien ohjaaminen oli tosiaan aivan erilaista... Vauhdissa ei ollut eroa, Nuusku tykitti kevyesti Rapsun vauhtia, mutta se irtoaminen :)


Yllä noin sinnepäin piirros Annen tuomasta treenistä. Nupatsu lenteli ensin vaaleista palleroista 1-10. Heti sain huomata, että kakkoselle ennakoivan valssin on oltava ennakoiva Nuuskun mittapuun mukaan eli kääntämään aletaan jo Nuuskun ollessa aalla. Nelosputkeen punanuttu sinkosi pienellä käden liikkeellä ilman mitään epäröintiä tai kuikuilua lähdenkö pinkomaan jo kohti keinua. Seiskalle sekoilin saksalaista ja Nuusku oli siinä niin armollinen. Rakas pupu korjasi kauniisti tökerön ohjaukseni, sillä minulta ei löytynyt tarvittavaa ketteryyttä ja tiiviyttä ohjaukseen, mutta Nupa ei antanut sen häiritä, koska se oli lukenut tulevan jo ajatuksistani. Niin kaunista menoa, niin sairaalla intohimolla, niin upeasti koko ajan vähintään viisi askelta ohjaustani edellä, mutta mitäpä se haittaa, kun maailman viisain eläin tietää mitä Heidi tuumii.

Rapsun kanssa ensimmäinen osuus oli vähemmän tanssia. Rapsu lepatti vaaleista pallukoista 1-14. Kiva oli havaita, että selkäytimestä lähti ennakoivat ohjaukset Rapsulle ja Rapekin irtosi putkeen iloisesti. Seiskahypyllä kaverusten eroavaisuus tulikin sitten selvästi ilmi. Siinä missä Nuusku lukee ajatukset ja viisveisaa ohjauksesta, Rapsu lukee ohjausta ja vain ja ainostaan ohjausta vaikka miten koettaisin sille telepaattisesti viestittää aikeistani. Koska olin myöhässä ja löysä, saksalainen oli ties mikä nääntynyt etiopialainen. Sieltä se hupakko koetti minun ja siivekkeen välistä viikset vipattaen tunkea.

Toinen pätkä se vasta hupaisa olikin. Nuuskun kanssa mentiin tummista palleroista 3-12. Siis ei voi koira mennä väliä 4-7 niin makeasti kuin minun murmeli. Nuuskun kyky liihottaa kauimmaiset mahdolliset esteet on niin ihana. Ylipäätään tunne päästä tykittämään Nuuskun kanssa räkä poskella oli huikea, hyvä jottei itku tullut. 

Rapsuliinin toinen pätkä sisälsi tummien palleroiden 1-15. Rapsukan kanssa jouduin tsemppaamaan ohjaustani normaalin elukan tasolle. Rapsulla on pienemmät siivet eikä se sinkoa yhtälailla takaseinään, jos siellä häämöttää joku este. No, olisi Rape kyllä mielellään sujahtanut aalle kuutosen takaakierron sijaan. 

torstai 14. lokakuuta 2010

Jäniksen jäljillä ja liitelemässä

Alla Niinan treenin ratapiirros noin suurinpiirtein sinnepäin. Teemana oli kepit ja niitä mentiinkin useaan otteeseen ja eri kulmista.


Rapsu teki ensin vaaleat pallerot. Ysikeppien avokulma oli haasteellinen, mutta sujui, kun pidin oman linjan tukevana enkä hötkyillyt. Rapsun oli kovin hankala kääntyä kymppiputkeen ja se irtoili iloisena hypyn kautta puomille. Ennakoivammalla otteella kääntö sujui kohtalaisesti. Kepit 19 oli myös aluksi kinkkinen, koska putki kuiski melko kovaa. Oma käsi kun pysyi kropassa kiinni niin pysyi otuskin kuulolla.

Toisella kierroksella Rapsu loikki tummat pallerot. Vauhtia riitti Rapella kunnolla, joten väli 6-10 meni takaaleikkauksilla, kun en yksinkertaisesti edelle ehtinyt. Kymppikepeillekin Rapsu kääntyi hienosti lopetettuani putkenpään pelkäämisen ja annettua Rapsulle tilaa hakea kepit.

Molemmissa pätkissä olisi ollut oivallisia paikkoja jaakotuksille, mutta minä linjailin, koska linjurina olo on niin hauskaa ja Rapsu kulkee silloin tosi kauniisti ja pienillä kaarteilla. Kautta linjan Rapsun kanssa oma ohjaus oli kuitenkin jotenkin hukassa koko ajan, haparoivaa ja heikkoa. Tämä näkyi treenin loppupuolella hieman Rapsulissa, se oli kyselevä ja hämmentynyt, joten otin loppuun namialustalle lähetyksiä ja helpon tykityksen, jotta saatiin lopetettua varman vauhdikkaissa tunnelmissa.

Nuuskuliinus liiteli vain yhden kierroksen mennen nuo vihrut. Oli se vaan innoissaan :) Otettiin lisäksi puomille toistoja ja putkeen lähetyksiä. Nupan kanssa on niin kiva treenata, kun se meinaa poksahtaa koko ajan. Nupa leiskautteli omaksi ilokseen parit muutkin hypyt, joten varsin lupaavalta vointi näyttää. Ensi viikolla on taas fysioterapiakäynti, joten sitten näkee miten rasitus on vaikuttanut.

Lämmittely- ja jäähdyttelylenkeillä nuo olivat aivan innoissaan, koska satoi lunta ja Hammaslahdessa oli kunnon kinokset, joissa piehtaroida ja kahlailla. Toki lunta piti myös syödä antaumuksella.

Eilen metsälenkillä törmäsimme metsästäjään, joka pyysi Nuuskua ja Rapsua jäljestämään edellisenä päivänä ampumaansa haavoittunutta jänistä. Nupa ja Rapu tekivät hienoa työtä, jäljestivät tarkkaan ja merkkasivat makaukset, mutta itse pupu ei kuitenkaan löytynyt. Viimeisen katajapuskan luona makuukohtaa haisteltiin sen verran varautuneina, että luulen siinä käyneen pedon pupun popsaisemassa. Mutta joka tapauksessa oli kiva nähdä elukat innostuneina tositoimissa. Typyt olisivat olleet tänään ja huomenna tervetulleita lintumetsälle, mutta jätimme väliin. Olisivat kuitenkin ammuttaneet itsensä.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Siilinjärvellä kyntämässä

Siilinjärven kisapaikan pohja oli varsin pehmeä ja juokseminen maailman raskainta. Onneksi tuomari Elina Hannikainen oli suunnitellut aivan mielettömän hauskat, kinkkiset ja etenevät radat, joten mukavata oli vaikka ohjaus tuntui välillä olevan suoraan piirretystä, jossa juostaan ja juostaan, mutta ei liikuta mihinkään. Ilahduin kovasti tuomarin tavasta huomioida koirat: rimat olivat agilityradoilla 40 cm ja hyppiksellä 35 cm, koska pohja oli pehmeä ja raskas myös koirille.

Ensimmäinen agirata meni Rapsutinilta mainiosti. Pohja ei menoa hidastanut eikä korvat olleet kadoksissa vaikka esteitä ei olla vähään aikaan katseltukaan. Omalla ylimielisyydelläni hankin kuitenkin hylyn, koska heitin Rapsun rehvakkaasti takaakierrolle varmana siitä, että se painuu sen jälkeen putkeen enkä ollenkaan katsonut mistä kulmasta se oikein hypyltä laskeutuu. Jos olisin ollut vähemmän varma Rapsun putkihulluudesta, olisin luultavasti tarkastanut, että mitä se laskeutumiskulmastaan  näkee, sillä eihän se edes nähnyt koko putkea vaan kipaisi silmissä siintävän puomin uudestaan. Se ei kuitenkaan meininkiä haitannut vaan vedettiin homma loppuun täysillä. Aivan makea oli lopun putki-hyppy-pituus-kepit kuvio, jossa Rapsu haki kepukat uljaasti minun juututtuani hypyn ja pituuden tuntumaan. Kaunis rata, hyvä syke, mieletön fiilis.

Toinen agilityrata oli vähemmän hieno. Alku lähti hyvin käyntiin, mutta sitten vedin käden liian lähelle itseäni, jolloin Rapsu hyppäsi hypyn väärältä puolen. Ohjaus ei ollut Rapsulle sopivaa vaan hyvin voimakasta Nuuskun ohjausta, tosin Nuuskua en olisi varmaan edes ikinä tuossa tilanteessa saanut hypyn väärälle puolelle vaikka olisin halunnutkin ;) Kontaktit eivät myöskään olleet kovin kauniit ja Rapsuliini varasti alussa. Jep. Tämä tuntui suorituksen jälkeen silti ihan hyvältä radalta, mutta näin jälkikäteen tarkasteltuna ei siinä sitä hyvää nyt niin kovin paljoa ollut, mutta toisaalta löytyi asioita, joiden eteen on tehty töitä eli onnistui irtoaminen, kepitys, pimeät putket sekä Rapsun lukitusta esteestä kääntäminen ilman fiiliksen laskua.

Kolmas rata oli hyppis ja siinä ainoa tavoite oli, että alussa ei saa varastaa, koska minun on päästävä asemiin. Ennen radalle menoa nostin Rapsun kierrokset aivan yli ja treenasin lähtöä. Vaikeaa oli jo siinä, mutta saatiin onnistumisia. Radalla lähtö onnistui hienosti, Rapsu ei vohkinut aloitusta vaan tuli vasta kehujen ja kutsun jälkeen. Suorastaan yllätyin. Kepeille oli vaikea avokulmavienti, jossa rynnin sylkkärini liian pitkälle. Muuten meni hyvin, joskin lopun hyppykuvioissa möhlin jotain hylyn arvoisesti, vähän jäi hämäräksi mitä, mutta eipä tuolla niin väliä sillä puhdas rata oli menetetty jo aiemmin.

Eilen luppakorvat seikkailivat ruskaretkellä Kolilla. Ajankohta oli hieman huonosti valittu, koska samana päivänä siellä oli Vaarojen maraton eli ukkelia ja akkelia juoksenteli ympäriinsä. Onnistuttiin kuitenkin löytämään mukavia reittejä, joissa ei liikkunut ketään ja koiratkin saivat kirmailla rauhassa. Kolilainen heinä oli ilmeisesti erityisen hyvää, koska molempien sisäiset lampaat pääsivät valloilleen.

Muutoin ei mitään uutta. Alkuviikosta käytiin Topin synttärikävelyllä ja agilityn viikkotreenit jäivät väliin, koska Rapsulla oli rinnassa punoitusta eli pölyiseen halliin ei kannattanut mennä. Jospa ensi viikolla saisi taas jotain treenattua.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Kuntoilua

Suunniteltu suuri tokoviikonloppu vaihtuikin juoksupuuhiin. Metsässä samoilun seuraksi Nuuskutin ja Rapsutin tempaisivat 8 kilometrin canicrosslenkin. Vauhtia ja vetoa riitti, välillä liiankin kanssa. Kertaakaan ei edellä tarvinnut kehoittaa juoksemaan vaan intoa piisasi, tosin meillä olikin oma jänis mukana. Hauskinta oli huomata erityisesti Nupattimen innokkuus, sillä ex-antijuoksija olisi halunnut vetää koko matkan täyttä laukkaa, mutta joutui tyytymään suurimmaksi osaksi ravaamiseen. Olisiko maaseudun tyhjyys ja pimeääkin pimeämpi hiekkatie ollut kovin innoittava.

torstai 30. syyskuuta 2010

Hippuloiden vingutusta

Pitkästä aikaa agilityssa. Rapsuliini tempaisi alla olevat kolme treenipätkää ja Nuuskuliini loikki omia kuvioita.


Rapsuli kipitti ensin punaiset pallerot 1-10. Vauhti oli niin hirmuinen, että ohjaus jäi aikalailla perässä juoksenteluksi, mutta hyvinhän tuo toimi. Tarkoitus oli ehtiä valssiakin vääntämään, mutta Rapsu oli jo neloshypyn suorittanut ennen kuin pääsin itse kolmoshypyn linjan ohi, joten hilluin sitten tuolla hyppyjen yläpuolella. Suorastaan hämmästyin Rapen kykyä hakea kepit noin haastavasta avokulmasta aivan itsenäisesti minun kirmaillessa vasta jossain kuutos- ja seiskahyppyjen välissä. Aika epeli.

Nuuskuliini teki ensimmäisellä pätkällään hyppy-puomi sekä putki-puomi yhdistelmää hyppyjen rimojen pötkötellessä siivekkeiden jalkojen päällä. Tosin Nupa mitään hyppykorkeuksiaan miettinyt vaan loikki reteästi ilmavat medihyppynsä. Puomin kontakti oli oikein kaunista Nupatsuikkelia.

Toisena pätkänä mentiin vihrut pallerot 1-10. Jälleen Rapsu mennä viipotti kaukana edelläni. Takaakierrätys kuutoselle piti säätää jollain ihmeellisellä sylkkärikuviolla, varmaan melko kaukana kauniista, ehkä pätevämpi katsoja olisi nimennyt ohjauksen "Voi Pyhä Sylvi!"-ksi, mutta tyylistä viis jos toimii.

Nuuskiksen toinen pätkä koostui viheriöiden 2-5 ja 4-7 pätkistä jälleen rimat maassa. Pari toistoa ja sitten muutama kirmaus puomilla sekä putkeen lähetyksiä. Liekehtivää oli meininki, toivottavasti Nupassa ei ilmene rasituksen merkkejä vaan se alkaisi kestää pientä rasitusta, koska kyllähän sen sisin kupsahtaa, jos se ei pääse radalle paahtamaan.

Viimoinen spurtti sisälsi siniset neliöt. Rapsun hippulat vinkuivat ja Heidin hengitys pihisi. Koetin ensin takaaleikkauksilla, mutta siinä vaihtoehdossa ohjaus oli niin heikkoa, että piti juosta kovempaa ja ohjata tutummin eli paremmin. Hyvälle tasolle ohjaus ei kuitenkaan noussut, mutta Rapsu liiteli niin pilvissä. Pikkuinen ohjus.

Nupsuli ei kolmatta pätkää mennyt vaikka oli itse kyllä sitä mieltä, että vallan hyvin olisi voinut. Sitä aivan selvästi tympi, että Rapsu sai treeniä enemmän. Hyvä matikkapää.

Alkuviikosta Nuusku ja Rapsu kävivät Zorron kanssa lenkkeilemässä Lykynlammella. Hauskaa oli aurinkoisessa syysilmassa.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Sopulit peittoavat porot

Näkymä Torniojärvelle.

Ruotsin Abisko ja Björkliden, Norjan Lofootit, Suomen Kilpisjärven ympäristö. Niistä on hyvä loma tehty. Upeita tuntureita, huikeita koskia ja kanjoneita, urheutta edellyttäviä riippusiltoja, paljon maukkaita sopuleita, outojen otusten rapinaa teltan ulkopuolella ja outojen otusten seikkailuja absidissa levänneissä rinkoissa, pitkiä vaellustaipaleita, raikkaita tunturipuroja, kauniita poroja, hämyistä usvaa, värikästä ruskaa.

Välillä hetkiä sivistyksessä, rekikoirien laulun kuuntelua, mökin lämpöä, tärkeää suojelukoiran viranhoitoa ja herkullista syömistä. Kaihoten taakse jäivät pakkasöiden kuuraama teltta, lämpöiset makuupussit, jäiset tunturijärvet, mahtavat maisemat, kirpeän kuulaat päivät ja loputon vapaus.


Kungsledenin alussa.

 Komeita kanjoneita kurkimme.

Suuret sopulienmetsästäjät kykettynä sopulien suojelijaan.

Rapsun kuono pilkistää makuupussista.

 Tauolla.
 Rapsuli.

 Joku koski.

 Rapsu ja Nuusku.

 Nuusku, sumun ratsastaja.

 Usvaista maisemaa.
 

Nuusku poseeraa Lofooteilla.

Nuusku poseeraa Kilpisjärven maisemissa.

Lisää kuvia löytyy täältä. Kotiinpaluun ratoksi kävimme canisrosslenkillä. Tempaistiin reilut neljä kilometriä pitkin metsän lenkkipolkuja ja järvenrantaa. Oikein kulki simpsakasti kaikilla ja lystiä oli.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Parasta

Matkattiin Rapsun kanssa Lauran ja Jumpen seurassa Varkauteen kisaamaan. Väyrysen Minnan radat olivat oikein mukavia, mutta nälkähän siellä tuli. Kanttiinista ei saanut mokkapaloja.

Ensimmäinen agilityrata alkoi minun ihmeellistäkin ihmeellisemmillä ohjauskuvioillani. Tarkoitus oli valssia vääntää takaakierron perään, mutta jotenkin jalat eivät liikkuneet, joten sovelsin ohjausta mielenkiintoisella tavalla ja Rapsu pyöri mutkien kautta kuten pitikin ilman, että möhlintä olisi tuntunut möhlinnältä. Erityisesti keppien aloitus meni uljaasti, koska kepeille päädyttiin juuri siitä kulmasta mitä alunperin koetin välttää, mutta eipä sillä ollut Rapsulle väliä, tokkopa se edes tajusi, että siinä olisi jotain haastetta ollut vaan veti tyylillä oikein. Rata rullasi vauhdilla, mutta puomin alastulossa R hyppäsi taas puolestavälistä sivuun. En tiedä onko sillä joku ongelma alumiinipuomien kanssa vai mikä, mutta perinteinen roiskaisu ei siis ollut kyseessä vaan ihmeellinen pakeneva sivuloikka, samanlainen millainen ilmeni ensimmäisen kerran JoAn uudella puomilla. Erittäin suurta tyydytystä tuotti radan loppuosan putkiansapaikka, jossa vekillä Rapsu tykitti oikeaan päähän vaikka olisin voinut lyödä vetoa, että väärään päähään mennään ja kovaa. Oikein oli hupaisaa ja parasta oli huomata, että omasta taskusta pystyy vetämään yllätyksellisen varasuunnitelman kesken hektisimmän hetken.

Toinen rata oli hyppyrata. Kaikista paras ratasuoritus mitä olen ikuna Rapsun kanssa tehnyt. Rapsun meininki, vauhti, käännökset, intensiteetti, asenne ja koko olemus oli niin tappajaa. Aivan huikea keppien aloitus, mahtikepitys, hyppyjen hakeminen, notkeus ja putket imaisivat Rapsu-pölykoiran valonnopeudella. Niin tiukkaa menoa ja millä itseluottamuksella. Mutta sitten minä munasin. Pienen pieni arviointivirhe. Olen kuitenkin rataan tyytyväinen, suorastaan onnellinen, Rapsuun enemmän kuin tyytyväinen ja onnellinen, mutta oma möhlintä harmitti sen viisi sekuntia radan jälkeen, koska vaikka itse sanonkin, niin Rapsu oli tällä radalla täysin suvereeni. Se olisi ansainnut tasoisensa ohjauksen.

Rapsuli varasti molemmissa lähdöissä. Ekassa aavistuksen, toisessa törkeästi. Suorituksiin varastukset eivät vaikuttaneet negatiivisesti, ainoastaan positiivisesti. Rapsun varastaminen antaa minulle näköjään hirveän lisätsempin; tiedän, että elukka käy kuumana radalle eikä mietiskele grillin antimia, tiedän, että nyt mennään eikä nysvätä kädessä. Joten Rapsu saapi varastella niin kauan, kun keksin miten opetan varastamattomuuden tuossa vietissä ilman, että Rapsu ottaa sen virheenä itseensä. Ja ehkä se saapi varastella senkin jälkeen. Itseasiassa se saa tehdä ikuisesti ihan mitä vaan, jos se antaa minulle vielä joskus samanlaisen radan kuin tuo hyppis :) Tai ehkä se ansaitsi sen jo tuolla yhdellä radalla. Niin paras elukka.

torstai 9. syyskuuta 2010

Suoraa paahtoa

Vauhdinhurma oli illan Heinin treenin teema.


Rasputin teki iloisesti yllä olevia kuvioita. Tehtiin ensin siten, että kakkonen oli puomi. Sen jälkeen kakkoseksi vaihtui putki ja Rapsun kanssa se sujui yllättävän helposti. Rapetsu on kuitenkin sen verran putkiin hurahtavaa lajiketta, että iloisesti se niihin painoi. Jouduin haalimaan alkuun etumatkaa, koska Rapen nopeus suorilla putkilla on melkoinen. Olin suurinpiirtein putken toisessa päässä kun kutsuin sen ykköseltä. Oleellista oli, että olin sijoittunut putken ulkoreunan puolelle silloin, kun halusin ötökkäni putkeen. Jos tarkoitus oli mennä puomille, hilluin putken ja puomin välissä.

Nuuskutinkin kaivettiin esille ja huviteltiin alla olevalla, joskaan ykköshypyssä ei ollut rimaa. Nupa oli mainio! Aivan hullunkiilto silmissä ja kunnon asenteella. Nuuskusta puomi on putkea mellevämpi paikka, joten Nuuskun putkeen saaminen oli huomattavasti haasteellisempaa kuin Rapsun. Jouduin olemaan aikalailla topakka, koska Nuuskullakin on potkua sen verran hurjasti, että ei puhettakaan mistään varmistelluista yhteislähdöistä. Minun piti saada kunnolla etumatkaa, joten Nupan piti pystyä ohittamaan puomin sulokutsut aivan itsenäisesti.