Reilu viikko sitten tie vei meidät mummon hautajaisiin pohjoiseen, jossa kolmikko vietti sivistyneesti citylomaa. Virikkeet olivat vähissä, mutta silti maltettiin jättää Tuiran puiston pulleiden citykanien jahtaaminen väliin. Viime viikolla suunnattiin Kuopioon valmennukseen, jossa mukana oli ilmeisen villiintynyt kelpie. Painoiko mielessä menetetyt paistit ja pursuiko turkin alla patoutunut energia? Voi sitä lähdössä pysymisen vaikeutta (minne ne äänekkäät, mutta pomminvarmat lähdöt ovat kadonneet?), mutta muuten nelitassu oli pätevä.
Sama villiintynyt hurjimus esiintyi eilisissä valmennusryhmän treeneissä. Vaikeinta oli lähdöt ja hitusen herkällä oli myös ansaesteiden poimimisen aikomukset (ei niihin mennyt, mutta ahneesti katseli). Toisella kierroksella tuli turhaa kiihkoa myös puomin suorittamiseen ja viimeisen laukan sijoittuminen oli vähän siinä ja hilkulla ja hilkun ohi.
Villi kelpie on ollut mukana myös aamujuoksulenkeillä, joilla ne pulleat puput ovat myös saaneet kyytiä. Kyllä, ylpeyttä aiheuttanut rusakoista luopuja on kääntänyt takkinsa ja painaa pitkäkorvien perässä kuin pahainen raggari. Ilmeisesti tämän saa, kun asiakseen kasvattaa koiransa itseluottamusta ja oma-aloitteisuutta :D Pitänee hakea taas tasapainoon!
Seniorijaostolla pyyhkii hyvin. Elämään on tullut ihanaa lisää sulaneen maan muodossa. Voi sitä hajujen määrää! Maukkaita lumen alta paljastuneita keppejä! Ja kohta alkaa Rapsuttimen elämän parhaus, kun herkulliset versot pukkaavat esiin. Silloin meidän marjastaja-keräilijä ituhippi on elementissään, mikään ole Rapsuttimesta maukkaampaa kuin itsepoimittu vihreä luonnonannin!
