maanantai 29. maaliskuuta 2010

Hieronnan opettelua vai masun rapsuttelua

Nuusku pääsi kuuden tollerin ja valepukuisen värivirheellisen huijarin kanssa nautiskelemaan koirahierontakurssin koekaniinina olosta. Koirahieronnan saloihin meitä opasti eläinfysioterapeutti Heli, jolla Nuusku ja Rapsu käyvät säännöllisesti huollossa.

Nuusku nautti laboratoriorottailustaan kovasti. Nuuskulle ei tuota ongelmaa rentoutua suuremmassakaan porukassa, joten kanssani lattialla tuhisi tyytyväinen punaturkki, joka koetti saada hierontaa myös vatsalihaksiinsa. On hienoa, että koira osaa rauhoittua ja rentoutua porukassa, mutta siinä vaiheessa, kun olo on niin hilpeän rento, että halutaan jatkuvasti retkottaa tassut kohti kattoa, alkaa seurakseen toivoa vähemmän rentoa elämästä nautiskelijaa. Takareisien ja -jalkojen käsittelyssä Nuusku jopa torkahti. Vaikka Nuuskuli ei koko aikaa optimaalisessa kylkiasennossa ollutkaan, sain käytyä läpi hierontaotteet.

Oppi meni hyvin perille, sillä Heli näytti malliksi omalla koirallaan otteet sekä liikkeet ja me apinoimme perässä. Heli opasti todella selkeästi, joten nyt olisi taas mielenpalautettuna taidot hieroa luppakorvia kotona. Jospa saisin säännöllisen kotihieronnan aikaiseksi, niin eivät taidot painuisi unholaan ja Nuusku sekä Rapsu saisivat kunnolla hemmottelua. Huomenna pitänee kerrata opittua ja ottaa Rapsutin käsittelyyn.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Rauno Virran koulutuksessa

Nuusku ja Rapsu osallistuivat tänään Rauno Virran agilitykoulutukseen. Koulutuksen teemana oli ennakoiva ohjaus. Saimme roppakaupalla hyvää ohjeistusta siitä kuinka kehittyä lajissa eteenpäin. Tykkäsin koulutuksen annista tosi paljon, koska pääosassa oli kunnon perusohjaus. Kikkailu on toki välillä kivaa, mutta toimiva perusohjaus aina parempaa :)


Uutta opin heti ensimmäisellä esteellä. Koira piti jättää viistompaan kuin olisin jättänyt ja oma sijoittumiseni oli alussa heikko ja hidas, koska jäin hypyn 1 taakse siten, että pidin koiraan katsekontaktin. Rohjettuani mennä hypyn 19 oikean puoleisen siivekkeen viereen, käytännössä siihen kiinni, ja kutsua koiran hypyn 1 yli pelkällä kädellä (koska pää ei sinne yltänyt...), sain hyvin aikaa ja kunnon liikkeen kakkosen takaakiertoon ja putkelle heittoon. Ei tullut kiireistä hutkimista eikä muuta tunaroimista. Tosin tuota käden hakua pitää molempien lupattimien kanssa treenata, sillä alussa ne kirmasivat iloissaan hyppyjen välistä luokseni, kunnes palkkasin ne pari kertaa suoraan kutsuvaan namikäteen.

Ennakoiva valssini hypylle 5 oli aluksi hieman liikaa alaspäin valuva ja kädet turhan lavealla, mutta saatuani omat käpälät kroppaan kiinni ja valssin kohti putkea alkoi homma pelittää somasti. Minun tulee olla myös tarkka erityisesti Rapsun kanssa siitä, että vien ohjauksen loppuun asti enkä lähde kiirehtimään eteenpäin, jolloin Rapsukin jättää suorituksen kesken ja lähtee kiirehtimään eteenpäin. Saankin siis unohtaa selittelyni siitä, että R ei kestä ennakointia, koska se ei pidä paikkaansa. Rapsu nimenomaan lukee ennakointia erinomaisesti, mutta minä en vie ohjaustani loppuun asti. Nuusku antaa moisen anteeksi, mutta Rapsu ei, joten malttia kehiin.

Hypylle 10 piti saada kunnon veto ja kepeille vientiin otettiin uusi ja vekkuli tapa. MInähän olen oikea koiran linjan suoristaja ja kuvittelen, että ne tarvitsevat metrikaupalla tilaa kepeille syöksyessään. Nuuskulle siis valssi siten, että kepeille pääsee tilavasti mutkan kautta ja Rapsulle sama homma tai sitten itsenäisesti kepien haku ja takaaleikkaus. No ei mennyt nämä selitykset tilantarpeesta läpi, joten tein työtä käskettyä ja ajoitin valssin aivan keppien eteen, jolloin elukat sujahtivat pujottelemaan ilman yhtään ylimääräistä askelta mihinkään suuntaan. Tiukkaa menoa ja varmempaa kuin takaaleikkauksen kanssa.

Hypylle 13 lähdin viemään noita liian syvään mistä seurasi se, että Nuusku pinkoi putkeen peräkarvat heiluen ja Rapsu puolestaan painoi minusta ohi okserilla eikä takaakierrosta tullut sujuvaa. Kun heitin ne hypylle rohkeammin ja kauempaa, sain enemmän aikaa hypylle 15. Ehdin jopa valita teenkö siihen valssin ja vippaanko vasemmalla takakautta ympäri.

Keppien 16 jälkeen koetin ensin takaaleikkausta sekä vaihtoehtona kovin varovaista valssia, jolloin persjättö putken 17 jälkeen muuttui koiraan kompastumiseen. Rohkealla valssilla ja kunnon kirmauksella ehdin ottamaan otukset putkesta 17 persjätöllä vasuriin ja pyöräyttää napakkaan takaakiertoon.

Treenin parasta antia oli tietynlaisen rohkeuden tuominen omaan ohjaukseen, rytmitys sekä ajoituksen tärkeys ja rauhallisuuden sekä ohjauksen säilyttäminen loppuun saakka. Rauno myös totesi, että minä osaan tarvittavat asiat, mutta en käytä niitä tarpeeksi rohkeasti. En luota koirieni osaamiseen enkä anna niille tarpeeksi vastuuta. En myöskään luota itseeni. Jos ohjattavana on koirat, jotka antavat radalla 110 % kaikkensa, ei ohjaajakaan voi tyytyä omalla kohdallaan vähempään, joten keskittymistä ja asennetta peliin.

Tosin oli koulutuksessa myös asioita, joita en käyttööni lanseeraa mm. runsas vastaikkaisen käden käyttö. Toki tämän voi tällätä koottuihin selityksiini, mutta minusta elukkani kiitävät lujempaa koiranpuoleisen käpälän ohjauksella ja jos haluan vauhtia pois, niin sen teen vastakkaisella. Toki sama hidastamisen idea Raunollakin oli, mutta minusta joissain paikoissa vastakkainen käsi olisi pitänyt ottaa turhan aikaisin käyttöön omia otuksiani ajatellen. Tämän suhteen olin siis kapinallinen.

Rauno ei ollut ollenkaan tyytyväinen Nuuskun ja Rapsun kontakteihin mikä ei minua yllättänyt. Nehän eivät tunnetusti kelpaa muille kuin minulle ;) Treenin jälkeen sainkin kehoituksen kontaktien parantamiseen vaikka virheettömästi ne menivät, mutta ovat liian riskaabelit. Ovathan ne, myönnän sen. Rauno osasi perustella ja vedellä oikeista naruista siten, että minäkin jaksoin kuunnella. Rapsullehan on opetettu 2o2o-kontakti kosketusalustalla, mutta luovuin siitä, koska Rapsun puomi tuli kovin hitaaksi eikä siinä näkynyt samaa iloa ja draivia kuin juoksu-/tuurikontaktilla. Kuvittelin vauhdin hiipumisen johtuneen siitä, että Rapsu paineistui pysähtymisestä, mutta nyt asiasta keskusteltuani käännyin toisiin aatoksiin. Ehkäpä Rapsu ei paineistunutkaan pysähtymisestä vaan hämmentyi siitä, että edellytin siltä viretilan muutosta kesken parhaan paahtamisen. Nyt lähden rakentamaan Rapsuttimen 2o2o-kontaktia uudella tavalla, joten katsotaan pysyykö vauhti hyvänä. Sain kädestä pitäen ohjausta kuinka Leijan kontaktit oli hiottu kuntoon MM-kisoihin ja sama homma näytti pelittävän Rapsulla. Ainakin uutta puomin treenaustapaa testatessa homma vaikutti oikein lupaavalta; Rapsu suorastaan kiihtyi puomilla, pysähtyi täpäkästi ja vapautuksesta lähti vauhdilla. Jos sen saan samanlaiseen maaniseen tilaan jatkossakin pysäytyskontaktilla, niin sitten palaamme siihen.

Treenien lämmittely- ja jäähdyttelylenkeillä typyt pääsivät riekkumaan Zorron kanssa ja hauskaa tuntui olevan. Rapsu on myös lihomaan päin, joten ruuanimeytymisongelma näyttää olevan takanapäin. Jee!


// lisätty paremmin estekulmia kuvaava ratapiirros, Rauno Virran käsialaa.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Työvoittoja

Olipahan kisat. Virran Rauno oli tuomaroimassa kaksi agilityrataa, joilla Nuuskulipuuskuli pursui hulvatonta kisafiilistä ja oli aika pitelemätön. Surkeasta ohjauksesta huolimatta Nuuskun suoritukset olivat varsin ehjiä, joskin kaukana kauniista. Radat olivat aika kimurantit ja Nuuskuttimen kaltaisen korvattoman liihottajan kannalta haasteelliset, mutta kuitenkin mentävissä.

Ensimmäisellä radalla olin koko ajan myöhässä ja koikkelehdin Nuuskun juoksulinjoilla. Nuusku ulvoi minulle läpi radan mikä kertoo paljon ohjauksen tasosta. Nuuskutin mekkaloi silloin, kun sen mielestä ohjaus on hanurista eli nyt se oli sitä aikalailla alusta loppuun. Rata sisälsi paljon pommeja ja käännöksiä enkä saanut omaa ajoitusta ja ohjausta kohdalleen. Ennakointia ei ollut tarpeeksi Nuuskulle, se oli lähinnä Rapsulle osoitettua ja surkeaa semmoista. Saatiin kuitenkin keploteltua rata kohtuudella läpi, puomilta napsahti vitonen, kun vapautin Nuuskun liian aikaisin ja Nupa loikkasi kauniilla pupuhypyllä kontaktin yli.


Toisella radalla Nupsu puhisi aivan kuumana ja varasti alussa. Huomasin silmäkulmasta, että tuossa se muuten menee, joten tuli aika hätäinen lähtö. Ohjaus näytti kuulemma sivullisten silmään melko hyvältä, mutta todellisuudessa olin ihan pihalla. Radan oikeassa reunassa olevissa pyörityksissä sain pääni niin sekaisin, että en tiennyt ollenkaan mihin edes pitää mennä ja missä on koko koira, mutta onneksi Nupalla oli tilanne hallussa. Kepit Nuusku poimi aika komeasti, tykitti hirveällä vauhdilla avokulmasta sisään. Tulokseksi saatiin nolla ja sijoituttiin kolmansiksi.


Oman ohjauksen taso oli jotain aivan kamalaa, mutta siihen olen tyytyväinen, että Nuusku ei kosahtanut yhteenkään Nuuskulle tyypilliseen ansaan, joita molemmilla radoilla oli. Työvoittoja siis. Iloa toi myös se, että Nuusku oli niin onnellinen päästyään kisareissulle ihan yksin, ilman Rapsua, joten pitää varmaan tehdä useammin yhden koiran kisareissuja, että näkee tuon onnellisen "minä, minä ja aina minä" -virneen karvaisella kuonolla.

// Lisätty Rauno Virran ratapiirrokset.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Kuuhun ja takaisin

Alla oleva Jaanan tuoma eilinen treeni oli aivan huikeata menoa.


Tehtiin ensin tummat 1-13. Nuusku meni pätkän varsin mukavasti, kunhan vain kykenin vekkaamaan sitä hieman ennen kolmoshyppyä. Ilman vekkiä A-este imi Nuuskua vahvasti puoleensa. Loppu meni muistaakseni ilman kommelluksia.

Rapsukalla sama pätkä oli niin sähäkkä. Keppien haku oli aivan ilmiömäisen upea, kylläpä silmä lepäsi ja ohjaaja lähti onnesta lentoon. Lento lurpahti kuitenkin aikamoiseksi kanan lehahdukseksi, koska jostain syystä Rapsu tuli toistuvasti toiseksi viimeisestä välistä ulos. Ilmiö oli aika hassu, koska jos menin saman kohdan keppien oikeaa puolta, pujotteli R loppuun. Jos mentiin kepit päinvastaisesta suunnasta, pujotteli Rapsu loppuun olin minä kummalla puolella tahansa. Mutta putken suuntaan mentäessä se ei kyennyt tekemään loppuun asti, ei sitten millään. Jaana kyttäsi vieressä teenkö minä siinä jotain, mutta en tehnyt mitään näkyvää. Tosin Rapsun kohdallahan riittää pelkkä ajatus ;) Eikä se edes hakenut sitä putkea vaan tuli viereeni hillumaan. Saatiin siihen lopulta jokunen kelvollinen toisto, mutta treeniä vaatii vastaava kohta. Loppu oli hienoa menoa.

Toisena pätkänä mentiin vihreät 1-12. Nuusku piti survoa putkeen 5, puomi oli liian huokutteleva. Otin Nuuskun hypyllä 7 keppien puoleisen siivekkeen kautta, hyvin toimi. Jostain syystä putken 11 jälkeen Nuusku kääntyi aina aasta poispäin vaikka olisin laittanut sen putkeen siten, että jäin itse putken yläpuolelle. Mielenkiintoista, mutta tämä ilmeni melkeinpä kaikilla koirilla. Kokonaisuus oli ihan passelia Nuuskua.

Rapsu oli tällä pätkällä erityisiä ohjauskuvia edellyttävä ohjus. Putkeen viisi sain Rapsun ainoastaan ottamalla sen vasemmalla kädellä hypyn neljä yli itseni vasemmalle puolelle ja vippaamalla sen putkeen. Rapsuttimen pyörittelin seiskalta kasille hyppyjen 6 ja 7 välistä ja simpsakasti se siitä tulikin. Yllättäen putken 9 hakeminen oli Rapsulle haastavaa, R meni siitä toistuvasi ohi ja kuikki vieressä nakottavaa treeniin kuulumatonta keinua. Jos tein valssin hypyn ja putken väliin, R sujahti putkeen, mutta valssi siihen väliin tuntui kiireiseltä ja ontuvalta, joten pitää näköjään treenata keinun vieressä olevaan putkeen lähetyksiä.

Oikein oli hilpeät treenit. Rapsutin kykeni molemmilla pätkillä hienosti irtoamaan sekä pysymään hallussa, joten lupaavalta vaikuttaa. Nuusku oli oma itsensä, hitusen venkoileva, mutta kuitenkin lapasessa, joten lauantain kisoissa on varmasti hauskaa.

Projekti keskitysleiriläisestä sumoksi jatkuu

Rapsukan verikoetulokset saapuivat tänään. Kaikki arvot paljastuivat hyviksi, joten haima, maksa, munuaiset, ohutsuoli jne. ovat kunnossa eikä ravinnonimeytymisessä pitäisi olla ongelmaa. Johtopäätöksenä on, että mitään vikaa ei virallisesti ole vaikka koira näyttääkin Auschwitzin asukkaalta.

Terveen papereista huolimatta tosiasia on se, että Rapsuliinin iho on surkeassa kunnossa, kuiva ja näppyläinen sekä laihuus on silminnähtävää ja käsinkosketeltavaa. Karva on hiekkapaperia, olematonta ja irtoilee tuppoina.

Senpä vuoksi tavoitteena on edelleen Rapsun lihotus kolmen ruuan taktiikalla. Kun paino alkaa nousta normaaliksi, voidaan koettaa paluuta kahteen muonituskertaan. Ihoa lähdetään korjaamaan Dermoscent Spot-onin avulla, koska jotain ongelmaa Rapsun rasvahappojen imeytymisen kanssa tällä hetkellä on vaikka mitään varsinaista vaivaa ei löydykään. Täsmätuotteella koetetaan saada rasvahappojen hyöty heti sinne minne pitääkin. Toivotaan, että paluu normaaliin tapahtuu pian.

Laitanpa nämä arvot tähän esille, jos jonkun mussukka on samoilla arvoilla saanut diagnoosiksi jonkin mystisen laihuustaudin, jonka korjaamiseen on pienet niksit niin voipi sitten vinkata minullekin.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Kuivakka pimu

Rapsun kolmen viikon lihotuskuuri päättyi, joten suuntasimme kontrollikäynnille Kivuttomalle. Rapsu on lihonut kolmessa viikossa huikeat reilut puoli kiloa. Ei ole paljoa ei, mutta kyllä sen jo kyljissä huomaa. Olemus ei ole täysin kuikelo, mutta on se silti vielä aika reppana. Toisaalta Rapsu ei liho helposti normaalistikaan; siinä missä Nuuskun vyötäröllä näkyy hetkessä puolikas lihapulla, saa Rapsu mättää ihraa viikkoja ilman ylimääräisen painolastin kertymistä.

Rapsun iho on kuivunut entisestään vaikka rasvaa on lisätty ruokaan antaumuksella. Ihosta löytyi myös pieniä punaisia palleroita/ näppylöitä/ paukamia/ jotain sekä vulvan ja hännänjuuresta hieman kalutut kohdat, joten ihotulehduksen välttämiseksi Rasputin sai antibitoottikuurin sekä korvatippuja iholle levitettäväksi. Rapsu on vaihteeksi Doping-Rapsu.

Rapsutin on siitä mielenkiintoinen tapaus, että se ei ole sairaanoloinen ollenkaan. Mihinkään ei koske, virtaa riittää, olemus on iloinen, ruoka maistuu, masu ei ole sekaisin, lihaskunto on hyvä jne. eli kaikki perinteiset sairauden merkit puuttuvat läskin katoamista, ihon kuivuutta ja huonoa karvaa lukuunottamatta. Torstaina saamme verikokeiden tulokset, joten silloin selviää ovatko sisuskalut kunnossa vai johtuuko ravinnon imeytymisen heikkous kenties jostain vajaatoiminnasta, tulehduksesta tai muusta viasta. Mahdollisuuksiahan on monia, mutta mikään ei ole oireiden kautta itsestäänselvä.

Toivottavasti paljastuu, että Rapsu on nähnyt lenkillä jonkin überlaihan vinttikoiran ja on kokenut itsensä läskiksi, saanut syömishäiriön ja muiluttanut ruokansa salaa Nuuskun kuppiin. Lopulta Rapsu voisi tulla järkiinsä, alkaa lihomaan ja olla maailman tervein pikkukoira.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Hylly, hylly, hylly ja nolla

Siilinjärven kisareissu ei mennyt kovin nappiin. Reissun ainoana tavoitteena oli, että kykenisin kisatilanteessa hahmottamaan kummalla koiralla kirmaan, mutta se jäi saavuttamatta. Osallistuttiin kahdelle Anne Saviojan agilityradalle ja vallan mainiosti olisin voinut osallistua vain yhdelle ja sillekin yhdellä koiralla.

Kaikki alkoi kovin epäsuotuisasti. Siinä vaiheessa kun minun ja Nuuskun olisi pitänyt kirmata eka rata, ihmettelin, kun meitä ei kuuluteta. Kävi sitten ilmi, että jostain syystä Nuusku ja Rapsu oli merkitty poissaolijoiksi, joten alkoi säätäminen, että missäs välissä ne nyt sitten juoksee... Semmoinen ei sovi ollenkaan tällaiselle autistiselle marsulle, jolla menee pasmat aivan sekaisin, jos se ei saa mennä siten miten oli kuvitellut menevänsä.

Lähdettiin sitten lopulta Nupan kanssa ensimmäiselle radalle (3B) vireemme jo hukanneina ja se näkyi. Puoleen väliin rata sujui napsakasti, joskin tahmeasti, mutta sitten minulla oli ihan hakusessa millä elukalla sitä mennään ja miten. Nuusku leiskautti ekstrahypyn (16) ja vetäisin sen putkesta 15 ohi. Olin koko ajan väärässä paikassa väärään aikaan. Luokatonta ohjaamista, voi Nuusku-parkaa.


Samainen rata meni Rapsun kanssa paremmin, jos ei oteta lukuun kolmannella esteellä tunaroimistani. En jättänyt Rapsulle ollenkaan tilaa hypyn suorittamiseen, joten Rapsutin tempaisi mutkat suoriksi ja tulkitsi, että aalle siis. No olisihan sinne siitä toki seuraavaksi mentykin. Muuten onnistuin olemaan pahemmin sössimättä ja Rapsu sai luukuttaa aivan makeasti. Keinu liippasi lentokeinua, mutta muut kontakti meni kivasti. Hyvä fiilis ja Rapsun ohjaaminen oli paljon helpompaa kuin Nuuskun.

Toinen rata (3A) oli Nuuskun kanssa taas ihme sekoilua. Heti alussa ajauduin (en aio ottaa vastuuta omasta liikkumisestani, mie vaan jouduin sinne.... :D) aivan eripuolelle hyppyrivistöä kuin olin suunnitellut eikä siten Nuuskua ohjata. Eikä ohjattukaan. Loppu meni kivasti, mutta tälläkin radalla Nuusku oli jotenkin liisterit tassussa oleva johtuen luultavasti siitä, että ohjasin sitä kuin väärää koiraa.


Rapsun kanssa tsemppasin viimeiselle radalle itseäni oikein kunnolla. Rapsu oli liekeissä ja meinasi varastaa heti alussa suoraan radalle. Tällä kertaa pysyin suunnitelmassani ja ohjasin kuten pitikin. Rapsu kulki niin hyvin ja oli aivan käsittämättömän nopea. Kolmeen kohtaan tuli aivan luokattomat kaarrokset, koska olin niissä myöhässä ja Rapsu luki jotain kaukana häämöttäviä esteitä, mutta kääntyi kivasti oikeaan suuntaan, kun älysin kääntää. Rapsu haki mm. hypyn 6 jälkeen putkea 13, hypyn 9 jälkeen hyppyä 1 ja keinulta keppejä, mutta työvoittona tuli puhdas rata ja sijoituttiin kolmansiksi. Hämmentävää, että niillä oikeasti aivan jumalattomilla ylimääräisillä koukkauksilla ei jääty kuin 2 sekuntia voittajasta. Tuskin uskallan katsoa tuloslistaa sitten kun meillä menee kaikki kohdalleen ;)

Aika paljon on vielä tekemistä, että pystyn noita samoissa kisoissa ohjaamaan. Nyt kulki Rapsun kanssa hyvin, koska rataantustumisessa käytin enemmän aikaa Rapsuttimen ohjauksen pohdintaan ja kuvittelin, että Nuusku menee selkäytimestä. Eikäpähän tuo mennyt ei. Nuo luppakorvat vaativat kuitenkin niin erilaisen otteen, oman fiiliksen, rytmityksen, käskytyksen, ennakoinnin, työskentelyetäisyden jne. että taitaa tulla skitsofrenia ennen kuin saan molemmille kunnon suoritukset samaan starttiin.

Ratapiirrokset ovat tuomari Anne Saviojan käsialaa.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Huis pois lapasesta

Olipahan taas treenit. Ohjaaja sai kipittää hirmuista vauhtia ja luppakorvat liiteli huimaa kyytiä aika pitkälti omiaan. Mutta jospa tämä lupaisi taas hyvää viikonlopun kisoloihin...



Ekana pätkänä oli punaiset 1-8. Siinä tavoitteena oli kääntää elukka vekillä ennen hyppyä 3, jotta se saa tykittää täysillä oikeaan putkenpäähän. Tavoite ei ihan täyttynyt, ei. Hmpf. Siis molemmat vekittyivät näppärästi, saivat silmiinsä oikean putkenpään ja lähtivät sitä kohti, mutta pienet sarvipäät luppakorvien kätköissä kuiskuttelivat sen verran sulokkaasti, että molemmat kurvasivat komealla koukulla väärään päähän. Toistuvasti ja näyttävästi. Huoh. Palasin alkeisiin ja koetin purkaa vääränpään jumitusta ihan palikalla hyppy3-putki4-kuviolla ja ilman vauhtiahan se menikin näppärästi, mutta alusta kun otettiin niin voi jeesus. Treenin loppupätkä meni kivasti, jos jotain positiivista haluaa hakea. Varsinkin Rapsuttimen kepitys saa aina hyvälle mielelle.

Toisena treeninä oli vihrut 1-14, jossa sain juosta ihan kiitettävästi. Nuusku irtosi hienosti ekalta hypyltä kakkosputkeen ja Rapsu myös, kun älysin tukea sitä toistuvalla putki-käskyllä. Ilman toistokäkyä se reagoi turhan herkästi toiseen suuntaan etenevään liikkeeseeni ja kurvasi hypylle 3 ennen putkea. Mutta oikealla käskytyksellä homma pelitti hienosti ja ehdin mainiosti singota tekemään persjätön putkelle 5. Koetin siihen myös valssia ja molemmat vaihtoehdot olivat varsin kivat. Avokulma kepeille haettiin hyvin, joskin Rapsun kanssa saan olla vielä tarkkana enkä vedättää tuommoisessa paikassa yhtään. Aivan surkuhupaisaa oli, että putki 10, jonne olisi saanut posottaa täysillä suoraan piti nyt sitten tehdä väärään päähän eli samoin kuin ekassa treenissä. Sen kohdan olisin luultavasti saanut toimimaan vaihtamalla puolta ennen hyppyä 8, mutta en jaksanut alkaa säätämään vaan tyydyin tuohon. Hienoa sinkoilua oli myös loppu.

Kokonaisuus oli aikamoista pelleilyä, joskin varsin hauskaa, mutta en voi kieltää, etteikö irtoaminen olisi ollut hienoa ja vauhdikasta. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Joskus. Ehkä.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Kelpaa kirmata keväthangilla

Nuusku nautiskeli hierontasarjansa viimeistä kerrasta ja nyt on jokaikinen lihas sekä lihaksen pikkiriikkinen palanen pehmoinen ja nauravainen. Kelpaa kirmata keväthangilla.

Nuusku ja Rapsu pääsivät sunnuntaina tutustumaan lumikenkäilyyn. Kokeilu oli melko lyhyt, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Rapsua selvästi väsytti edellisen päivän kisareissu ja muutenkin tennispallo suussa hilluminen oli sen mielestä paljon mielekkäämpi tapa viettää aikaa kuin umpihangessa kahlaaminen. Rapsu hiippali muiden perässä valmiilla lumikenkäuralla ja viskeli välillä itselleen palloa hankeen etsittäväksi.

Nuusku puolestaan oli samanlainen säälittävä mussukka kuten aina silloin kun minuun laitetaan uusia ulokkeita. Huomattuaan lumikengät jalassani Nuusku alkoi kiljumaan ja koettaessani liikkua jouduin taklausyritysten kohteeksi. Koska eteneminen ei Nuuskun tyylillä olisi ollut kovin rattoisaa, joutui Nuusku-polo ryhdistäytymään ja lopettamaan riekkumisen sekä kiljumisen, jolloin Nuusku siirtyi lumikenkien ilmaan roiskiman lumen syömiseen. Metsässä hiipparointi onnistui hyvin silloin kun Nuuskun komensi eteen kahlaamaan. Jäänmurtajaa leikkiessään se nautti metsästä ja metsänantimista (lue: pupunpapanoista), mutta jos sen kanssa yritti edetä yhteisessä rintamassa, matkanteko oli pelkkää lumen syömistä lumikenkälautasilta.

Joka tapauksessa lumikenkäily oli varsin kivaa ja omat härpäkkeet on saatava. Eiköhän Nuuskukin sopeudu räpyläjalkaiseen ja vaappuvaan emäntäänsä, onhan se tottunut suksikoipiseen emäntäänsäkin vaikka joka talven ensimmäisen hiihtoreissun alkumatkasta saakin aina pelätä milloin lunta suksien edestä lipova kieli jää suksien alle, mutta loppumatkasta Nuuskuli jolkottaa tyytyväisenä joko suksien välissä, vierellä tai jossain horisontissa. Hullu mikä hullu, mutta mukava sellainen.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Päivänpaistetta risukasaan

Harvinaista, että tänään onnistui melkein kaikki. Varkaudessa neljä agilityrataa, joista kolme puhtaasti ja yksi komeasti hyllytellen. Yleensä meidän hyllyprosentti on hieman suurempi :)

Hannele Lummerannan kakkosluokan agilityrata oli varsin mukava, haastetta löytyi, mutta se oli täysin mentävissä. Rapsu menikin aivan upeasti ja vauhdilla eikä varmistellut ollenkaan. Erityisen vaikuttava oli Rapsun keppien aloitus jälleen kerran, sen se kyllä osaa. Ihan käsittämättömällä vauhdilla kiihdyttäen kepeille. Makealla liidolla irtosi luokkavoitto ja viimeinen luva-nolla.


Kolmosissa oli tuomaroimassa Mujusen Salme. Ensimmäinen agilityrata oli varsin vekkuli. Hauskaa kieppumista ja mehevää putkiansaa. Rapsu starttasi ekana ja oli aivan fiiliksissä. Rapsu haki jälleen kepit uljaasti ja pujotteli valonnopeudella, mutta sitten minä sössin. Keppien jälkeen oli valssin paikka, koska piti kääntyä 90 astetta vasemmalle ja en ole koskaan ikinä valssannut keppien jälkeen. Olen pitänyt sitä aivan turhana kuviona, mutta näköjään radalla voi olla paikkoja, joissa sitä tarvitaan ;) Kokemattomuuteni huomasi, sillä ajoitin valssin heikosti, hieman liian aikaisin ja vetäisin Rapsuttimen tokavikasta välistä ulos. No otettiin uudestaan ja sain hyvää kertausharjoitusta siitä miten valssi keppien päähän tehdään, nyt maltoin ja hienosti kääntyi keinulle. Sen jälkeen olikin vinha pituus, rengas ja putken vääräpää vauhtisuora, jossa annoin vallan luvan kanssa Rapsun paahtaa vikapäähän. Ei se olisi siitä kääntynyt kuitenkaan, koska olin kaksi estettä perässä ja se nyt on se ja sama tuleeko saldoksi virhepisteitä vai hylly, mutta ei ole sama ollenkaan saako elukka painaa hurmoksessa itsevarmasti eteenpäin vai käydäänkö fiilistä laskemaan jollain tumpelolla haltuunotolla :) Loppu oli vaikuttavaa menoa, on se vaan pätevä :)


Samaisella pätkällä Nuusku teki varmaa työtä ja olipa hieno kääntö renkaalta putken oikeaan päähän. Vaikka viiletin monta estettä Nuuskun takana, Nuusku reagoi hyvin, kun otin sen sanallisesti haltuun ennen rengasta ja lähdin juoksemaan viistoon kohti 8 hyppyä. Nuusku avasi putkilukkonsa ja kääntyi kohti oikeaa päätä ja sujahti sinne. Tosin pidin sitä hieman liian kauan hallussa, olisin voinut putkettaa sen vauhdikkaamminkin niin olisi aikaa säästynyt. Tulokseksi tuli korea ja vauhdikas nolla kolmossijalla.

Mujusen toinen agilityrata oli myös hupaisa. Siinä oli mycket paljon tarvetta ennakoivalle ohjaukselle ja se pelitti tänään oikein mainiosti. Unskispunskis kieppui kuuliaisesti kaahaten, aivan parasta liitoa! Kolmanneksi viimeisellä esteellä tein itse pienen mokan ja unohdin vekittää ennen hyppyä 16, jolloin Nuusku laskeutui hypyltä aivan vikasuuntaan ja siinä tuli turha aikaa vievä koukkaus, mutta muuten tehtiin kaunis nollarata.


Hieno kisapäivä. Rapsun vuoden agilitytavoite täyttyi eli kolmosiin nousu ja Nuuskukin sai SM-nollansa kasaan. Ilokseni huomasin, että Rapsun pujottelu on oikeasti aivan älyttömän nopeaa, kestää vertailua kehen vain, mutta Nuuskuttimen kepitys on aika keskitasoa, joskin iloista. Ikäväkseni sain taasen havaita, että keinu on kovin hidas molemmilla, joten vaikka päivä makoisa olikin, niin treenattavaa riittää vielä ihan palikkatasolla.

Laiskimus nyysi ratapiirrokset täältä, kiitos :)

torstai 11. maaliskuuta 2010

Pelkkää hulluutta

Kevyttä liitoa ennen lauantain kisoja, kontaktien hiomista ja vauhtia. Alla oleva simppeli ja lyhyt pätkä, josta ei olisi pitänyt löytyä mitään vaikeaa eikä säätämistä.

Nuusku aloitti iloisesti, meni minne pitikin ja otti kontaktit hyvin, kunnes vastaan tuli putki numero kuusi. Nuusku viipyi putkessa niin kauan, että luulin sen jo eksyneen, mutta tuli se lopulta pois. Otettiin pätkä alusta uudestaan, että saadaan putkikin vauhdilla. Juu, ei saatu. Tällä kertaa näin Nuuskun pysähtyvä noin metrin putkessa edettyään ja kaivelevan jotain putkeen kantautuneen hiekan joukosta. Jonkun treeninameja oletan. Sen jälkeen, kun Nuusku oli hilautunut putkesta pihalle, oli sen mielenkiinto hiekasta löytyvissä nameissa, silmissä ei palanut mitään agilityintoa vaan maaninen ruokailme. Hohhoijjaa.

Rapsu puolestaan oli vallan valloittava. Tosin Rapsulla homma kosahti kolmannelle esteelle sillä Rapsu painoi toistuvasti sata lasissa putken väärään päähän. Ei se edes nähnyt varovaista vetävää liikettäni eikä puolivalssin tynkää eikä ontuvia haltuunottojani vaan syöksyi putkeen intoa. Aivan mahtavaa irtoamista, ei voi muuta sanoa! Juuri kuten haluankin; jos minun ohjaus on myöhässä tai ponnettoman epämääräistä, on aivan parhautta, että Rapsu ei enää kysele eikä jää odottamaan, että saan palikkani kasattua vaan tekee ratkaisun itse ja hakee loogisimman esteen. Sain lopulta kohdan toimimaan menemällä itse ulkokautta ja työntämällä Rapsuttimen putkeen, luultavasti toiselta puolelta mentäessä valssikin olisi toiminut, mutta ei se tullut minulle mieleenkään, koska vastaavassa paikassa Nuusku syöksyisi valssilla hypylle neljä. Loppu oli Rapsulle helppoa kauraa, kauniit kontaktit, hurja kepitys ja lennokas irtoaminen keinulle.



Rapsun kanssa lauantain kisat tulevat olemaan parhainta viihdettä, tuskin maltan odottaa mihin se sinkoaa :) Suunnitelmissa on pitää vielä maaliskuu maanisena mellastamisena ja huhtikuussa hioa hurmos hallintaan. Vielä en raski sitä oikeasti haltuun ottaa, että se ei vain jumitu iilimatona käteen. Sen sijaan palkkaan sen joka ikisestä irtoamisesta vaikka se menisi metsään, koska mielestäni se on oma vikani, jos en kykene ohjaamaan koiraani ajoissa sinne minne sen haluan menevän. Ja sitä paitsi vallattomana viilettävä Rapsuli on niin hauska :)

Nuuskun kanssa Varkauden kisat tulevat olemaan mielenkiintoiset. Kisatauko on ollut pitkä ja lähes kaikki treenit menneet ihan päin honkia, mutta toisaalta se on nykyään Nuuskulle tyypillistä. Se petraa sitten kisoissa, tai sitten ei vaan tykittää yksinään omiaan, mutta sehän on ihan sama mitä se tekee, jos se tekee sen oikealla asenteella.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Lihashuoltoa ja aurinkoisia hankia

Matkasimme taasen Helin luo fysioterapia/hierontasessioon nautiskelemaan. Nuusku ja Rapsu nauttivat hellinnästä ja minä nautin luppakorvien nautinnon katselusta sekä Helin mukavasta seurasta.

Alussa molempien kuonot löysivät tiensä Helin taskulle, mutta malttoivat rauhoittua Helin luvatessa herkut hieronnan jälkeen. Nuusku retkotti käsittelyssä tyytyväisenä kuten aina. Nupalta löytyi selästä jatkohoitoa kaipaava triggerpiste, joten ensi viikolla on vielä ainakin yksi kerta edessä. Myös Rapsu vastaanotti antaumuksella hierontaa ja olisi toivonut sitä välillä myös vatsalihaksiin. Rapsussa ei ollut mitään jäykkyyttä tai muutakaan missään, joten kumikana jää seuraalla hierontareissulla kotiin.

Kävimme hieronnan jälkeen vielä rennolla hiipparoinnilla aurinkoisessa Jamiskan metsässä ja Rapsu oli aivan onnessaan löydettyään kasan hevosen sitä parhainta. Nam. Juuri kun eilen taisin Kaisalle mainita Akun ja Ellan kanssa kanavanrannassa riekkuessamme, että Rapsu se ei hepanpaskasta juuri perusta. Jep jep. Kovin antaumuksella se sitä kyllä nautti. Nuuskun kulinaristisia taipumuksia nyt on turha edes mainita, kaikki menee :)

Sen lisäksi, että Rapsu on laihaluikero, sillä on tällä hetkellä iho ihan käsittämättömän kuiva. Rapsulihan syö Nutrolinia ruokansa mukana ja sillä iho sekä anturat ovat pysyneet oikein silkkisinä, mutta nyt tässä Rapsun ihmeellisessä laihuuskuivuus-häiriötilassa sekään ei tehoa. Olisin ostanut sille jotain iholle valeltavaa rasvahappotököttiä, mutta ei sitä lähieläinlääkärissä myyty, joten pitää kysyä Kivuttomasta, kun siitä seuraavan kerran ohi ajellaan. Ostin Rapsulle korvikkeeksi jotain kuivaa ihoa kosteuttavaa shampoota, joten kai se otus sitten pitäisi vallan pestä.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Hakurulla hapuilua

Mahtavassa aurinkoisessa säässä oli mukavaa kokoontua tolleriporukalla Pärnävaaran seutuville hakuilemaan. Kouluttajaksi meille oli saapunut pitkän linjan hakuharrastaja Miimi ja päivän teemana rullailmaisun alkeet. Aluksi Miimi kävi läpi hieman teoriaa ja sitten aloitettiin käytännön treenit.

Lähdimme rakentamaan Nuuskun ja Rapsun rullailmaisua siten, että aluksi lähetin luppakorvan hakemaan rullaa (puutarhaletkun pätkää) maalimieheltä ja otuksen tuodessa rullan minulle palkkasin sen namein. Ensimmäisellä kerralla Nuusku kipaisi pienen mutka kautta kurkkaamassa horisontissa siintävään reppuun (Nuusku tunkee päänsä aina jokaiseen löytämäänsä reppuun eväiden toivossa), mutta muutaman kehoituksen jälkeen Nuusku toi rullan minulle. Otimme toistoja kasvavalla etäisyydellä ja muilla toistoilla Nuusku toi rullan suoraviivaisesti minulle ilman erillistä käskyä. Rapsutin jäi herkemmin tapittamaan maalimiestä rulla suussa, joten käytin sille tänne käskyä heti, kun se otti rullan suuhunsa, jotta palautus lähtisi välittömästi vauhdilla käyntiin. Hienoja toistoja saatiin myös Rapsulle.

Koska tämä irtorullan palautus sujui mallikkaasti, lisättiin hommaan vielä näyttö. Lähetin koiran maalimiehelle, hauveli toi rullan minulle, palkkasin sen makupaloin ja kytkin liinaa, jolloin rekku lähti näyttämään missä maalimies on. Maalimies palkkasi Nuuskun fleecenarutennisallovirityksellä ja Rapsun vuorostaan vinkupupulla. Otettiin toistoja kasvavalla etäisyydellä ja meni tosi hyvin. Molemmat olivat aivan fiiliksissä ja työskentelivät virtaviivaisesti sata lasissa.

Sen lisäksi, että oli aivan parasta nähdä omien otusten into treeneissä, oli opettavaista toimia maalimiehenä edistyneemmille koirakoille. Miimillä oli omat avoimessa ja voittajaluokassa kisaavat aussiensa mukana, joten pääsimme näkemään rullailmaisun lopullisen version käytännössä. Niin makeasti ne nappasivat kiintorullan suuhunsa maalimiehen löydettyään, jospa sitä joskus yhtä hienosti saisi omilleenkin opetettua :)

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Jeesus mitä menoa

Rapsu on kyllä maailman paras koira. Sen lisäksi se on maailman paras agilitykoira. Voi mahoton miten uljaasti se liihotti tänään Lappeenrannassa kaksi Salme Mujusen agilityrataa. Tai no yhden uljaasti ja toisen semiuljaasti.

Ensimmäinen rata oli varsin suoraviivainen eikä mitenkään kakkosluokan vaikeammasta päästä, muistutti lähinnä ykkösluokan tykitystä. Siksipä itsellä oli jonkin verran vaikeuksia hankkiutua kunnon kisafiilikseen, koska tuntui, että nollaa ojennetaan tarjottimella. Sain kuitenkin kunnon sykkeen hommaan, kun sisäistin sen tosiasian, että koiria oli 9, vain kaksi voi saada nousunollan ja kisakumppaneina on mm. Rapsua oikeasti miljoona kertaa nopeampi Jojo-tolleri sekä vauhtitykkisheltti Enzo.

Ja voi kuulkaa miten Rapsu liisi! Se oli aivan mahtava, varma, luotettava ja nopea. Rapsu tykkää Lappeenrannan hallista, se pistää siellä parasta vauhtiaan ja sitä riitti. Huomasin, että en tosiaan ehdi mitään valsseja kieppumaan vaan ne muutamat radalla tarvittavat ohjauskuviot muuttuivat vauhdissa persjätöiksi. Maalissa oli niin voittajafiilis, koska meidän yhteistyö oli täydellistä, saumatonta, parasta ikinä, radassa ei ollut mitään parannettavaa, oltiin niin loistavia kuin vain voitiin. Minä ohjasin varmasti ja ajallaan, Rapsu eteni itsenäisesti ja haki esteitä. Ja se kepeille tykitys, hyvä, että ei tullut itku kun kaveri haki kepit vauhdista, painoi matalana ja kovaa.

Radan jälkeen oli aivan sama mikä sijoitus sieltä tulee, koska me tehtiin niin hyvin kuin voitiin, ja jos luva menisi sivu suun, niin ei voi mitään. Jännitystä piisasikin tuloslistojen julkistamiseen saakka, koska Jojo veti aivan makean radan ja Enzo tykitti niin varmaa menoa. Ja olihan siellä muutama muukin vauhdikas sheltti. Tällä kertaa tollerit kuitenkin pesivät koko porukan. Rapsu sijoittui kakkoseksi Jojon vietyä suvereenisti voiton. Olen aina pitänyt Rapsu nopeana, mutta vaikka me tehtiin rata niin hyvin kuin voitiin (no keinuun voisi nopeutta vielä sipistää), niin silti hävittiin voittajalle nelisen sekuntia. Mutta nousunolla saatiin plakkariin :)

Toinen rata oli samanoloista suoraviivaista paahtamista. Loppuosasta löytyi jokunen hieman haasteellinen kohta, mutta aivan mentävissä se olisi ollut. Mutta eihän se kummoisesti mennyt. Lähdin radalle asenteella "kaikki tai ei mitään", koska vastus oli tasokas eikä aikaa ollut sössittäväksi. Tein kuitenkin pahan arviointivirheen ahnehtimalla liikaa asennetta. Vaikka Rapsu on hirveässä kisaiskussa tällä hetkellä, minun ylilataus oli sille liikaa ja se näkyi Rapsussa. Rapsu hämmentyi liian voimakkaasta asenteestani ja tempaisi hurjan kamikatze A:n. Pian sain lisäksi hämmästyä, kun putkesta ei tullutkaan koiraa vaan se löytyi vierestä. Rapsu alkoi kohelluksen lisäksi hakea tukea, ehkä jopa rauhoitella ylikierroksilla olevaa ohjaajaansa. Hyvä oli oppia, että vaikka Rapsu on edistynyt huiman loikan kisaitsetuntonsa osalta, ei se ole vielä valmis ottamaan vastaan ohjaajaltaan samaa painetta kuin esimerkiksi Nuusku vaan sitä pitää pystyä ohjaamaan rentona.

Joka tapauksessa kokonaisuutena kisoista jäi aivan mahtava fiilis. Rapsutin oli niin huikea, matkaseurana ollut Topi-tolleri oli aivan käsittämättömän mahtava kahdella luvanollallaan ja muiden tollereiden sekä seurakavereiden loistokkaita suorituksia oli niin kiva katsella. Tule jo ensi lauantai :)

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Räjähdysherkkää liitoa

Pariin viikkoon ei oltu treenihallilla käyty ja eilen sen kyllä huomasi. Molemmat elikot pursuivat intoa, vauhtia ja meininkiä niin paljon, että puolikuntoinen ohjaaja oli helisemässä. Jo lämmittelylenkillä molemmat kipinöivät, pyrähtelivät ja piehtaroivat siihen malliin, että alkoi suorastaan jännittämään mitä tuleman pitää; pysyykö ne lapasessa vai sinkoaako ne avaruuteen.

Ensin mentiin punaiset 1-11. Nuusku oli sen verran irtoavalla tuulella, että haki joka kerta kutosen jälkeen vihreän seiskan vaikka miten koetin ennakoida. Kunnes lopulta tajusin lisätä ennakointini oleellisen osan eli Nuusku-kuiskauksen juuri ennen kuutoshyppyä, ja jopas alkoi pelittämään. Loppusuorakin oli simpsakka. Rapsu veti pätkän suvereenisti juuri kuten pitikin ja irtosi sekin loppusuoralle kiitettävästi.



Tokana pätkänä tein vihreät 1-17, tosin pätkissä 1-8 ja 9-17, koska flunssasta toipuneet keuhkot lakkasivat toimimasta yli kymmenen esteen sarjoissa... Molemmat taipuivat kertakaikkisen upeasti kakkoshypyltä kolmosputkeen, kun väänsin siihen ennakoivan valssin vekillä. Niin oli tiukat ja nopeat kaarrokset :) Meinasin unohtua seisoskelemaan välille 3-4, mutta saatuani oman liikkeen kuntoon eli enemmän hakemista putkelta 3 kuin notkumista putkella 4, niin tultiin taas huikeaa kyytiä. Loppu oli varsin simppeli. Erityisen iloinen olin, että sain Rapsun pelittämään ennakoivalla ohjauksella ilman että se ennakoi liikaa. Tosin olen edelleen sen kanssa aika varovainen, mutta parempaan suuntaan mennään. Lopuksi otin Nuuskulle pari ja Rapsuttimelle useamman putki-putki-hyppy-hyppy irtoamisen namialustalle.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Hierontaa ja hillumista

Hierontasarjan toinen osa oli vuorossa tänään. Nuuskuttimen lisäksi mukaan pääsi Rapsutin. Molemmat tykkäsivät kovin ja sessio oli mieluinen, joskin Rapsu olisi lisäksi halunnut vuoroaan odotellessaan tyhjentää yhden Helin koirien ruokasäkeistä sekä tuunata hieman Ukon jalkapalloa. Heli totesi, että Ruipelo-Rapsun lihakset olivat hyvässä kunnossa, eivät ruipelot ollenkaan.

Pitkästä aikaa Nupsu ja Rapsis pääsivät riekkumaan kavereiden kanssa. Aamulenkillä kaverit hippastelivat kanavanrannassa Onni ja Urho vesikoirien kanssa. Illalla vuorossa oli treffit Akun ja Ellan seurassa. Ralli hiihtomäen kukkuloilla oli reipasta.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Hammaspeikottoman ja Ruipelon vuosihuolto

Nuusku ja Rapsu ovat viime aikoina keskittyneet pitkiin päiväuniin ja haaveiluihin, sillä minä olen maannut kipeänä peiton alla. Onneksi Nuusku ja Rapsu leikkivät mielellään sohvaperunoita eikä niillä toimettomina kausinakaan ilmene minkäänlaista seinille kiipeilyä vaan tyynyjen kätköistä kuuluu tyytyväistä tuhinaa.

Tänään molemmat olivat kuitenkin aivan innoissaan, kun pitkästä aikaa johonkin lähdettiin. Perille päästyämme Nuuskun ilo hieman himmeni, koska eläinlääkärissä ei ole sen mielestä maailman parasta. Rapsusta puolestaan Kivuttomalla on mahtavaa ja oli kivaa huomata, että Nuuskun perinteinen odotustilamasennus muuttui vähitellen hieman hilpeämmäksi odotteluksi, koska Rapsun hyvä fiilis tarttui. Mukava oli myös huomata, että molempien käytöstavat olivat niin mallikkaat. Vuoroa odotetaan tyytyväisenä pötkötellen ja ohi kulkeville hoitajille häntiä heilutellen. Rapsusta on kadonnut odotustilassa oleville ruokapusseille hötkääminen ja ruokasäilykepurkkien lipominen, nykyään se vaan tyytyväisenä odottaa omaa vuoroaan. Nuuskuhan on aina ollut sivistynyt.

Oman vuoron tullessa Nuusku koetti kaartaa ulko-ovesta ulos Rapsun kipittäessä iloisesti toimenpidehuoneeseen. Ensin vuosirokotusta ja -tarkastusta varten pöydälle kohosi Nuusku. Eläinlääkäri Kirsi totesi Nuuskun olevan aivan loistavassa kunnossa. Syöväksi tai muuksi kuolemantaudiksi epäilemäni ihonalaiset patit olivat rasvapatteja. Korvat, silmät, sydän, hampaat, turkki, iho, lihakset jne. olivat oikein mallikkaassa kuosissa. Hampaista Kirsi varsin kysyi, että harjaanko minä ne säännöllisesti, kun ovat niin hyvässä kunnossa. Juu, en harjaa :) Kyselin tarvetta kaikenmaailman lisäravinteisiin, koska ihmiset tuntuvat sellaisia vanheneville koirillee syöttävän ja Nuuskulla alkaa ikää jo olla. Kuvailtuani Nuuskun ruokavaliota totesi Kirsi sen olevan riittävä, joten luustoa ja niveliä tukevia mömmöjä kannattaa antaa vasta myöhemmin, jos syytä ilmenee.

Rapsu oli muutoin reilassa, mutta esitettyäni huolestumiseni sen laskevasta painosta, totesi Kirsi Rapsun laihtuneen kilon sitten viime käynnin ja se on aika paljon tuon kokoiselle tirppanalle. Ei ole kuulemma vielä liian laiha, mutta ei myöskään tarvitsisi enää laihtuakaan. Painon pudotuksen syyksi epäilimme kovia pakkasia, jolloin energiaa olisi kulunut lämmitykseen, mutta toisaalta nostin Rapsu päivittäisen ruokamäärän vuodenvaihteessa 400 grammasta 500 grammaan ja silti se vain laihtuu. Nyt pitää kuulemma muuttaa ruokinta kahden ateriakerran sijasta kolmeen eli antaa vielä yksi lisäruoka. Voi nimittäin olla, että Rapsutin ei sulata kerralla niin paljoa safkaa vaan tarvitsee useamman ruokintakerran. Seuraavat kolme viikkoa R on syöttöporsas ja jos paino ei ala nousta, niin sitten lisätutkimuksiin.

Toivottavasti Rapsusta tulee hetkessä hirmuinen tankki, koska kolme ruokintakertaa Rapsulle tarkoittaa myös kolmea ruokintakertaa Nuuskulle. Ja Nuuskuhan lihoo helposti, vaikka sille ei toki olekaan tarkoitus lisätä ruokamäärää vaan antaa normisatsi kahden kerran sijaan kolmessa osassa, että sille ei tule paha mieli, jos se kokee jäävänsä vähemmälle. Tähän on kenenkään turha sanoa, että eihän se koira mitään tuommoisesta tajua, koska meillä molemmat tajuavat kaiken mikä vähänkin liittyy ruokaan :) Pienet ahneet possut. Toisaalta siihen se tajuaminen sitten aikapitkälle päättyykin :)