lauantai 27. joulukuuta 2014

Lomalaiset

Kolmikko metsässään. 
Kyllä, ne on kaikki kolme kuvassa.

Rapsu ja Sisu päikkäreillä.

Aamunäkymä, kun kääntää katseensa pois tyynyllään lepäävästä kuonosta.

Rapsutin rakastaa prahalaisen palikkapelin pallojen vingutusta.

Joku haluaisi leijua höyhensaarille, mutta joku toinen haluaisi painia.

Lupu ja Lupun korvat.

Lomalaiset ovat keskittyneet kainalossa makoiluun (Rapsun bravuuri! Ikinäkoskaan se ei kyllästy sylikoiran rooliinsa), metsäretkiin ja herkutteluun. Sisu on saanut vapauden, joskaan kimppalenkeille (lue: hippasille) se ei vielä saa osallistua vaan kaiken liikkumisen pitää olla omaehtoista eikä ohjattua saati nelijalkaisten kavereiden villitsemää. Tosin pitää sanoa, että ei se Sisun oma valinta aina villitöntä ole, mutta kun tätä ihan asiakseni lääkäriltä kysyin, niin vastaus oli, että jos se haluaa loikkia pitkin metsää hurmiossa, niin antaa palaa vaan. Kunhan se hilluminen lähtee siitä itsestään eikä kukaan yllytä. Pistin sitten silmät kiinni, kun se veti täysillä paalikasan päälle ja sieltä surmanloikalla alas. Kaiken on koipi kestänyt. Nuusku ja Rapsu ovat oman laumansa lisäksi päässeet nauttimaan Zorron ja Elenan hurmiollisesta seurasta.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Valkeaa joulunaikaa ja uudelle vuodelle hurjasti taikaa!

Kolmikko toivottaa nautinnollista joulunaikaa!

Pikkukoiran lenkit ovat pidentyneet ja vointi on ollut hyvä. Tekisi mieli jo päästää se vapaana viilettämään, kun eihän se ole yhtään toipulaan oloinen vaan valmis j-u-o-k-s-e-m-a-a-n, mutta tottelen kiltisti ortopedin ohjeita, jotta ei hieno toipuminen ota takapakkia. Kuten kasvattajakin totesi, mieluummin liian pitkään varovaisesti kuin liian nopeasti edeten. Tuntuu vaan suorastaan pienen kelpin kidutukselta, kun tollerit saavat viilettää hanki pöllyten ja paimen joutuu seuraamaan riemua vierestä rauhallisesti kävellen. Rauhallisesti!? Kävellen!! Eivät ole asioita, joita Sisu valitsisi.

Eilen Sisu ja Nuusku kävivät Helillä huollossa. Nuuskuttimella oli jumitusta vähän siellä sun täällä, mutta ei mitään niin suurta mikä ei olisi hieromalla auennut. Sisulle laitettiin laseria kyynärään (vaikka ei se kipeä enää ole, mutta eipähän siitä mitään haittaakaan ole) ja se tuntui ilmeisesti mukavalta, kun tyytyväisen oloisena kelpi köllötti. Kaksikko olisi mielellään jäänyt hoitohuoneeseen maskoteiksi, Sisu pesämään Helin silmämunat ja Nuusku syömään kaikki maailman herkut, mutta lahjonnalla sain ne kotiin mukaani. Kaikkea sitä.

Rapsu on ollut hyvin onnellinen lumien saapumisesta. Täällä on sen verran kivasti valkoista, että voi jo nietoksista puhua. Lumessa piehrarointi on Rapsusta parhautta :) Muutoin Rapsutin on ollut normaalia väsyneempi ja nukkuu tosi sikeästi. Ilmeisesti se on nyt virallisesti siirtynyt junioriosastolta senioriosastolle.

Päiväaktiviteetit.

Loppuun perinteinen Kuka, mitä, missä, häh? -pohdinta. Viime vuoden lopun Toissapäivänä, eilen, tänään ja huomenna sisälsi toiveita ja tavoitteita juuri sopivassa määrin, koska ne täyttyivät kaikilta osin. Eläkeläiset ovat pysyneet vetreinä ja humpsutelleet rakastamiensa asioiden parissa ja henkisesti kasvanut pikkukoira korkkasi aksakisakentät. Jaa, ensi vuodelle? Jos mennään samalla setillä eli kaikille paljon riemua, iloa ja hassunhauskaa puuhastelua sekä pikkukoiran kanssa aksakentillä skabailua.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Ulkonaliikkumiskielto kumottu!

Haa, pikkukoira palasi maailmaan! Tänään päiväohjelmaan lisättiin pienoiset lenkit ulkoilujen yhteydessä.  Heti aamulla… tai no aloitetaanpa eilisillasta, kun silloinhan se riemu pieneen koiraan tunkeutui. Eilen illalla Lupu ei joutunutkaan kevythäkkiin uinumaan vaan sai palata kainaloon. Tähän asti se on toipilasaikansa nukkunut isossa häkissä, jotta liikkumiskieltoinen saa levätä rauhassa ja myös lepää rauhassa. Mutta eilen tapahtui paluu arkeen eikä pikkukoira ollut uskoa sitä todeksi! Se oli aivan onnesta soikea tajutessaan, että yöksi on kainalopaikka! Niin onnellinen, että hiloutui makaamaan mahani päälle ja lupsutteli naamaani pitkin yötä. Ilokseni jossain vaiheessa onnea kohdistettiin Nuuskuun ja sen jälkeen maailman onnellisin käpertyi polvitaipeeseeni nukkumaan. Kunnes tuli aamu ja pikkukoira tajusi, että "hei mie herään kavereiden kanssa!!!" ja kömpiytyi riemuissaan mahan päälle ja pusuttelemaan… No kukapa sitä kaunista lauantaita makoiluun olisikaan halunnut käyttää.

Suuri onni täydentyi aamu-ulkoilulla, joka on pari viikkoa sisältänyt tien toiselle puolelle pissille/kakille kävelyn ja paluun sisälle syömään. Mutta tänäänpä kierrettiin kortteli! Ja voi sitä pienen kelpin ilmettä, kun se sen tajusi. Onneksi olin varannut nameja taskuun, niin pukkihyppely muuttui suhtkoht kävelyä muistuttavaksi liikkumiseksi, joskin välillä oli kaikki tassut ilmassa ja korvat läpättivät lentoasennossa. Nuuskittavaa riitti ja välillä piti painautua kämppisten kylkeen kiinni ja kävellä samaan rytmiin hymyillen. Hassu. Aamuruuan jälkeen iski pentuhepuli ja jouduin palauttamaan kauniin sisustuselementin eli kompostiaidan sängyn ympärille, jotta kiitorata sänky-sohva-sänky-kevythäkki-sänky-keittö poistui käytöstä. Kun villiyteen innoittava sänky rajattiin pois käytöstä, palautui menokin rauhalliseksi.

Senioriosastolla oli viikolla säpinää, kun pitkästä aikaa suunnattiin vanhalle kunnon tollerilenkille. Osanotto tosin oli hitusen suppea, mutta loistokkuutta se ei yhtään himmentänyt. Unski ja Hape saivat seurakseen Zorron, herrasmiehen viimeisenpäälle, ja kolmikolla oli lystiä. Yhdessä luuhasivat pitkin puskia ja hölkyttelivät menemään.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Senioreiden seuramatka

Iltalenkillä meijän metässä.

Lohikäärme on lepuuttanut siipeään punanuttukaksikon viipottaessa metsässä. Seniorit vetelivät lenkit ensialkuun hieman hitaammalla tempolla, mutta aika pian alkoi tuntumaan siltä kuin juniorikin olisi mukana eli tassut alkoivat toimia kirsujen ohella ja päästiin taas etenevään rytmiin kiinni. Luppakorvat ovat lenkkeilleen kaksin sekä kavereiden kanssa. Hieman on ollut omituista ulkoilla ilman ikiliikkujaa.

Pikkukoira on malttanut olla toipilas. Sisällä se on vireystilastaan riippuen hengaillut joko vapaana, kainalossa tai häkissä, välillä kämppistensä kanssa, välillä jomman kumman kämppiksensä kanssa ja välillä itsekseen. Toimettomuutta ei huomaa oikeastaan kuin ulkona käydessä, jolloin lohikäärme lähtisi lentoon, jos ei olisi kytketty ihmisankkuriin. Sisällä lojuminen ei ole ongelma on-off-koiralle.

Nuusku-reissaaja relaa Helsingissä.

Viikonloppuna matkattiin etelään lomalle ja Sisu pääsi ensimmäistä kertaa pääkaupunkiseudun sykkeeseen. Noh, hirveästi ei tullut kulmat liikkumiskieltoiselle tutuksi, mutta vähän se pääsi paikkoja nuuskimaan ja takapihan kallioilla notkumaan. Nuusku ja Rapsu sen sijaan pääsivät seikkailemaan tutuille huudeille ja kieltämättä oli itsellekin mukavaa käpötellä pitkästä aikaa merenrannassa. Lisäksi tein sellaisen ihmeen kuin messarissa käynnin! Tosin on tunnustettava, että en käynyt yhdenkään kehän laidalla, nähnyt tuttuja saati ihaillut mitään koiria vaan kipaisin myyntikojuilla ostoksilla. Kannatti, löytyi kaikenlaista mukavaa kolmikolle, mm. kasa tunnaripalikoita talvikauden aktivointiin (tiiän tiiän, voisin sahata niitä itsekin, mutta se jää aina suunnitelman tasolle...), välittömästi kolmikon huikean suosion saavuttanut Ke-Hu-lelu ja hirmuisen hauska hihna Lupsulle odottomaan lenkkeilylupaa.

Hörökorva terhakkana.

Rapsutin rapsuttaa.

Etelän reissu ei ollut pelkkää hellettä ja lomaa vaan siihen sisältyi myös Sisun kontrollikäynti Univetiin, jossa tulokset olivat oikein mukavat: lohikäärmeen siipi on parantunut hienoa vauhtia eikä siinä tunnu enää minkäänlaista kipua tai arkuutta. Kipulääkettä ei tarvitse enää nappailla ja loppuviikosta toipilaan ohjelmistoon voidaan lisätä rauhalliset ulkoilut kestoa pikkuhiljaa kasvattaen. Vapaana saa otus kirmailla joulun jälkeen ja vuoden alusta olisi treenilupakin. Kuulostaa hyvältä!

Tollerit kipaisivat kämppistään odotellessa Kouvolan ihmeellisellä koirapolulla.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Puuh, mikä helpotus!

Onneksi Sisu pääsi Univetille tutkimuksiin jo tänään. Magneettikuvaus paljasti, että röntgenkuvien murtunut lapaluun pää ei ollut murtunut vaan ihan terve. Kohta näyttää röntgenkuvissa murtuneelta ja irronneelta palalta, mutta se ei ole murtunut eikä se ole edes irtopala. Se vain näyttää siltä, jos sitä ei pääse kolmiulotteisesti tarkastelemaan. Semmoisia ovelan näköisiä lapaluita kuulemma joillain koirilla on ja vaikka ne näyttävät erilaisilta, ovat ne ihan viattomia ja priimaa. Kyseinen sekundaarilöydös ei siis liittynyt Sisun eiliseen tapaturmaan.

Ongelma on kyynärpäässä. Kyynärpään kipu havaittiin eilenkin, mutta koska röntgenkuvissa kyynärpää oli ehjä ja lapaluu huijasi olevansa pirstaloitunut, niin sen vuoksi dianoosi keskittyi vahvasti lapaluun murtumaan. Tämän päivän tutkimus kuitenkin paljasti, että ainoastaan kyynärpää on vammautunut jumiuduttaan sängyn rakenteisiin. Lopullinen diagnoosi on siis kyynärluun yläpään luukalvon alainen verenvuoto eli suomeksi mustelma.

Hoitona rajoitettu liikunta parin viikon ajan, viikon kipulääkekuuri ja side kyynärpäässä. Kontrollisoitto maanantaina ja reilun viikon päästä kontrollikäynti. Eikä sängyn alle saa enää päästää. Lopputuloksena pitäisi olla ehta peli, hurja pieni lohikäärme, joka pääsee takaisin lentämään.

Nuusku ja Rapsu olisivat otsikoineet tämän päivän: ultimate boredom. Olisiko päivä voinut olla tollereille tylsempi? Eipä juuri. Herätys 02.40 eli kesken unien. Autoon ja kohti Kouvolaa. Kouvolassa autossa notkumista, kevyt lenkki metsän koirapolulla (kyllä, maailmassa on virallisia koirapolkuja), aamuruoka, autossa notkumista ja autolla takaisin kotiin, jonne saavutaan 12 tuntia lähdön jälkeen. Booooooring.

torstai 27. marraskuuta 2014

Pikkukelpi kaks vee!

Pikkuruinen lohikäärme täytti tänään hurjat kaksi vuotta! Kylläpä aika rientää, vastahan sen kuljetin takin alla kotiin. Synttäripäivä alkoi perinteikkäästi onnittelulaululla, masun rapsuttelulla ja aamu-ulkoilulla. Illaksi oli suunnitteilla treenireissu Kuopioon, mutta kuinkas sitten kävikään? No tuli ikävin synttäri ikinä. Pikkukoira kömpi päikkäreilleen sängyn alle ja poistullessaan huusi kuin Nuusku veperannalla. Sängynalus on ahdas ja olenkin miettinyt monta kertaa, että pitääkö suklaamurusen meno sinne estää, mutta olen sitten ajatellut, että ei kai se sinne tunkisi, jos siellä liian ahdasta on. Virhe. Liian ahdasta oli, pieni koira juuttui lavastaan kiinni sängynaluseen ja mursi luun poispyristellessään. Kipeä pieni otus pääsi onneksi nopeasti lääkäriin, hoitoon ja tutkimuksiin, ja vamman vakavuuden paljastuttua röntgenkuvissa saatiin lähete huomisaamuksi Kouvolan Univetiin ortopedille. Pitää kyllä kehaista pikkukoiran elukkalääkärikäytöstä: vaikka siihen koski hurjasti, oli se reippaasti pöydällä, antoi lääkäritätin tutkia itsensä ja nuolla lupsautti kättä kiitokseksi.

Petkeljärven maisemissa.

Mutta on viimeiseen pariin viikkon sisältynyt paljon mukavaakin. Viime viikonloppuna tehtiin koko laumalla päiväretki Petkeljärven kansallispuistoon. Parhautta. Ei ristinsielua, vain oma lauma. Rapsu oli maailman onnellisin koira, Nuusku nautti seikkailusta ja Sisu riemuitsi pitkästä retkestä. Hienoja harjuja, viileitä soita, kauniisti kumpuilevaa metsämaastoa. Kun pysähdyttiin kaikki paikoilleen, ei kuulunut mitään. Ei yhtään mitään. Ei minkäänlaista vaimeaa humua, pelkkää hiljaisuutta. Lepäsi korvat, lepäsi mieli.

Sitä edellisenä viikonloppuna lohikäärme kipaisi kisareissulla Kuopiosssa. Ekalla radalla juoksi tuttu pikkulohikäärme, jonka hienon radan sabotoin hylyksi. Rataantutustumisessa tiedostin vaaranpaikan, mutta suoritettaessa unohdin rintaman auki, joten siellähän se oli salamana väärässä putkenpäässä. Fiilis oli loistava, yhteistyö pelitti, kelpi teki erinomaista työtä ja oli muutamassa kohdassa jopa armollinen miulle.

Armollisuus ei kuitenkaan ole loppupelissä se mitä lohikäärme diggaa ja se näkyi sitten seuraavalla radalla. Olin jo katsonut ennen toiselle radalle menoa, että mikä ihme sen kelpin rinnassa oikein lepattaa ja b-radan pillin viheltäessä huomasin, että kappas, sehän olikin lohikäärmeviitan nappirivi mikä oli lähtenyt aukeamaan ja pillin soidessa nappirivi lehahti kokonaan auki, viitta lensi kyydistä ja alta paljastui teiniapina. Aivan hirveä rata, kerrassaan kamala. Toivoin jo ennen radan puoliväliä, että keinonurmen sauma repsottaisi ja voisin sukeltaa nurmen alle piiloon. Ei toiminut koira eikä ohjaaja. Teiniapina kahlasi jossain aksasuossa ja mie auttavan käden ojentamisen sijaan kasasin turvetta päälle. Ihan oli kyvytön olo.

Onneksi kanttiinissa myytiin herkullisia masennuslääkkeitä, joten vikalle radalle pystyi lähtemään positiivisin mielin ja sieltä poistuttiin myös positiivisin mielin. Hyllyhän siitäkin tuli, mutta ihan kohtuu hyvä sellainen. Lähtö oli hankala, joten tähän tarvitaan häiriötreeniä, mutta meno oli edellistä parempaa ja loppusuoran viimeisessä käännössä lohikäärme murisi jo niin tiukalla asenteella, että tuli kotoisa olo.

Aksan viikkotreenit ovat olleet antoisia. Niissä on ollut sopivasti mukavuusaluepaikkoja ja haasteita. Pikkukoira on ollut hirmuisen taitava, armoton ja veikeä, kaikkea aika sopivassa suhteessa. Muuta mukavaa: satunnaiset kalsaritokot ovat edenneet erityisen hienosti Rapsulla, raukeat päivittäiset metsälenkit ovat huiskuttaneet Nuuskun häntää ihan hullunlailla ja kaveritreffit ovat villinneet Sisun.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

From Russia with Love

Henna toi treenattavaksi venäläisiä koukeroita ja olipa kerrassaan hauska treeni! Paikoin haastava vielä kokemattomalle koiralle ja edelleen "Haa, tää hauveli toimiikin näin"-oivalluksia saavalle ohjaajalle, mutta pääosin saatiin hienoa settiä.

Jotakuinkiinäin-ratapiirros, jossa oli enemmänkin esteitä, mutta me tehtiin tuo.

Kepeillä (3, 19) huomasin sellaisen ilmiön, että Sisua ahdisti, kun jouduin tunkemaan lähelle. Se on tottunut pujotellessa sivuttaisetäisyyteen ja suoritusrauhaan, joten pitää tehdä kisakentillä ohjausratkaisut siten, että en höngi niskaan ja treeneissä välillä muistaa siedättää sitä ahtauteen. Tuo hypyn ja pujottelun välinen tila oli siis ahdas, mutta en oikein voinut siinä taakse jäädä, kun sitten en olisi ehtinyt irrotukseen (4) ja persjättöön (5-6) ja vedättäminen olisi sotkenut minun rytmin hypylle (4) irrottamisen kanssa. Jotkut leijeröivät hypyn (11/17), mutta me ei kokeilut sitä, kun minusta se teki ohjaajan liikkeensuunnasta liian hassun hypylle (4) irtoamista ajatellen.

Sisu irtosi hypylle (4) superhienosti ja sain hyvin etumatkaa persjättöön (5-6). Haastavin paikka oli putken (6) jälkeiselle hypylle (7) irtoaminen, sillä este oli hankalassa kulmassa pikkukoiralle ja minun rytmitys töksähtelevä. Tämmöisissä pakoissa Sisua kypsyttää miun huonous ja se on armoton eikä katso tunarointiani läpi varpaiden. Näitä pitää harjoitella lisää. Saatiin siihen kuitenkin joku onnistuminenkin, jossa kipitin edestakaisin putkien (6/15) välissä, leijeröintiin muuri (8) ja ehdin taas persjättöön (9-10). Välistävedot (11-14) olivat hätäistä räpellystä, mutta onnistuivat ja hirmuisen makeasti pelitti irtoaminen (14-17) siten, että Sisun sujahdettua putkeen (15) liikuin suoraan tuonne hypyn tuntumaan (11/17), jolloin Lupsu haki oikean putken pään virheettä. Oli taitava! Oli hauskaa!

 Kolmikko nauttii aamulenkistä sysipimeässä metsästä. Ensilumi, tee jo comeback!

maanantai 10. marraskuuta 2014

Ei oo mikkään muikkumato!

Se on täysiverinen lohikäärme! Lupsu tarjoili tiistai-illan treeneissä huikeaa aksaa. Mahdottoman etevä ja vekkuli elukka. Iloisesti paineli pikkukoira muutaman kerran läpi ohjauksista ja pärisi ohimennessään. Kiltti partiolainen sikaili ja oli mukavan röyhkeä.

Ratapiirros ©Soili Makkonen.
Kuvasta poiketen radalla oli muuri keppien (8) ja hypyn (9) välissä. 
Lisäksi hyppy 15 oli samassa linjassa hypyn 13 kanssa.

Hurjaa hifistelyä harjoiteltiin alkuun eli olin putken (4) tuntumassa huiskimassa kelpin liikkeelle ja hypyille (1-3). Kylläpä toimi! Eihän tuommoisia nyt ikuna uskalla missään kisoloissa tehdä, mutta on suurta hauskuutta treeneissä. Päheet kepit. On se vaan kipinöivä pujotellessaan. Päädyn pyöritys (12-15) ei ottanut sujuakseen hyvällä rytmillä oikein millään ohjaussetillä, olin kertakaikkisen tahmea, joten se pitää mennä joku ilta kotiläksynä liitämään. Pöytä (18) nähtiin ekaa (!) kertaa radalla, mutta hienosti hauveli osasi pysähtyä (no tuurilla meni... tiiän tiiän).

Lauantaina lähdettiin Katrin ja Martan kanssa reenimään kisanomaista hyppyratatreeniä. Huikean hauskaa. Lohikäärme lensi riivattuna ja siitä näkyi vaan häntäsuomut, kun se meni jo. Ei ollut oikein  lapasessa suorilla, joilla minulla olisi pitänyt kiitää gepardin vauhdilla ehtiäkseni ohjaamaan. Hankalahan on tehdä valssia, jos on 10 metriä jäljessä valssipaikasta :D Joihinkin paikkoihin ehdin takaaohjaamaan, mutta siihenkin ehtiminen oli tiukkaa ja kelpukka liiteli ihan itse omaa rataa ja minä juoksin perässä. Kivaa oli!

Sunnuntaiaamu aloitettiin samoissa merkeissä ja samassa seurassa. Teemana lauantaita suoraviivaisempaa luukutusta ja kelpihän luukutti ihan tajuttoman kovaa eikä sen kanssa ollut mitään jakoja, mutta eipä se mitään. Hurjassa kyydissä piti tehdä valintoja että juokseeko vai ohjaako vai käskyttääkö vai hengittääkö, mutta kaikkeen ei pystynyt ;) Henkihieverissä sai juosta, että ehti pussin jälkeisiin asemiin, koska selvästi vähemmän treenatun pussin jälkeen ei Lurpalla ollut vielä kokemusta hakea salamana seuraavaa estettä, joten jos lönkytin perässä, niin elukka kääntyi taaksepäin varsinkin, kun pussi päättyi hyvin lähelle keskiaitaa. Saatuani ruhoni liikkeelle alkoi Luputinkin hakemaan katseellaan putkea (13). Mukava oli huomata, että kaikki harvemmin treenatut esteet meni radalla kuin vanhalla tekijällä. Rengas oli varma, okseri kakunpala, pussissa erinomainen tekniikka (tulee kyyryssä törkeän lujaa) ja pituuden haki itse eikä tarvitse varmistella. Hyvillä mielin viikon päästä kisoihin hauskanpitoon!

Sunnuntain luukutusrata.

Melko tavanomainen viikko takana: mahdottoman makeita treenejä pikkukoiran kanssa ja letkeitä metsälenkkejä koko laumalla. Peruskuvioista poiketene käytiin sunnuntaina maaseudulla kuuntelemassa susijuttuja, syömässä masut pullolleen ja paluumatkalla koettiin draamaa automatkalla. Lisämausteena on ollut myös useammat kapulatreenit ja niissä kolmikko on edistynyt huimasti: Nuuskulla on tullut malttia suorituksiin vaikka onhan se oma maaninen itsensä, mutta ei enää tohkeissaan mällää puu- eikä metallikapulaa, Rapsulla on ihan hurja palo ja polte nostoihin eikä sillä ole enää minkäänlaista metallikapulan karsastusta vaan palauttaa samalla sykkeellä niin puun kuin metallinkin ja Sisu on puukapulasta ihan pähkinöinä ja metalliinkin on saatu sellainen melkein poltteleva fiilis, mutta siinä riittää vielä sarkaa. Jälkiruokana on tullut vielä mukavia kaveritreffejä ihan uusista tuttavuuksista, jotka ovat saaneet niin Rapsun kuin Sisunkin villeihin peltohippasiin sekä suhteen syventymistä vanhojen lenkkikavereiden kanssa nimittäin tapahtui sunnuntaina sellainen ihme, että Martta ja Sisu vallan painien ilakoivat :)

lauantai 1. marraskuuta 2014

Just-Poikinut haluaa masuaan rapsutettavan

Edellisen viikonvaihteen sain viettää eri pätevien pienten sairaanhoitajattarien hellässä huomassa. Kerrassaan mainioita otuksia, jotka olivat tyytyväisiä siihen, että päivien toimintana oli viereen käpertyminen ja toipilaan lämmittäminen. Eipä voisi parempia elukoita olla, joskin teetä ne voisi opettaa hauduttamaan. Etukäteen hehkutettu viime lauantainen kisareissu peruuntui ohjaajan sairastumiseen, mutta onneksi kisoihin matkannut susijengi takoi tulosta ja välitti riemun paikanpäältä myös parantolaan. Seuraavissa kisoissa ohjaaja varmaan lähteekin sitten lapasesta, koska sen kisajalka on vipattanut viime ajat ihan höpelönä eikä se ole päässyt radalle! Rohkenen epäillä, että se osaisi padota. Kelpiparka tulee saamaan vauhkon kartturin.

Tiistaina päätin olla terve ja painella treeneihin. Tehtiin muunnelmaa eräästä MM-finaaliradasta ja Lupsu oli eri hieno! Kerrassaan megalomaaninen ylpeys röyhähti rintaan keppien aloituksista, kelpi veti virheettömästi ja hurjalla itsevarmuudella sisään poispäinkäännös/takaaleikkaus/whatever-virityksellä.

Jottaintännepäinehkä-ratapiirros.

Viikolla saatiin myös perheenlisäystä, kun Lupsu synnytti urheilullista jälkikasvua. Hellästi ja huolella hoivatuista palloista ei voi kasvaa muuta kuin superpalloja! Emo voi hyvin, joskin on maailman hellyydenkipein ja kaipaa hellyyttä myös öisin. Nuuskuttimen säännöllisessä huollossa puolestaan löytyi pieni jumi takapäästä ja sen olinkin arjessa jo huomannut. Hyvin sai Heli jumia työstettyä, koska nyt metsässä kirmaa seniori häntä heiluen ja pelloilla se intoutuu jopa laukkaan.

Torstaina lastattiin Just-Poikinut ja muutama vastasyntynyt valkoiseen ratsuun, täytettiin satulalaukut Satulla ja Viirulla & Pikillä sekä Ninkalla ja Vapulla, ja karautettiin ProPerrolle. Ja taas, ihan huimaa menoa Sannan koutsauksessa! Emo oli liekeissä ja palkkautui lentävistä lapsistaan. Tosin takaaohjaus ei pelannut samoin kuin kotihallissa, mutta siihenhän on helppo lääke: enemmän muualla treenamista niin ohjaajalle kuin koirallekin.

Kauheesti oli esteitä ja jotenkin tälleen ne oli. Ehkä.

torstai 23. lokakuuta 2014

Tokobanaanikärpänen

Aika itseääntoistava aloitus, mutta siitä huolimatta: Super-Sisun superaksaa!! Käytiin tiistain viikkoreenilöissä vetämässä yksi pikainen setti. Lupu olisi mielinyt enemmänkin, mutta mie halusin vaan härnätä sitä hauskuudella ;)
Jotain tännepäin viipotettiin.

Tehtiin Nooran treenistä muutama valittu pala ja jätettiin kinkkiset keppijutut väliin, koska viikonloppuna on kisat tulossa eikä alle ole viisasta liian vaikeaa treeniä vetää. Ja jälleen, takaaohjaus pelitti kuin pieni eläin kotihallissa, niin superisti irtosi poispäinkääntöön (5) ja kääntyi käsittämättömän tiukasti. On se vaan etevä! Putkiin Lupsu irtoaa helposti eikä keppien leijeröinti tuottanut ongelmaa. Loppusuoran irtoaminen olisi voinut olla rivakampi, hieman minua tarkkaili vaikka ohi rohkenikin painaa. Erinomainen fiilis saatiin ladattua, hyvät kisat tiedossa!

Saatiin yllättäen kivat ohjeet tokon kapulatreeniin, joten saapi nähdä miten lähtee kateuden voima viemään liikettä eteenpäin! Selkeästi pieni tokokärpänen on alkanut taas pörräämään, semmoinen banaanikärpsy surisee ohjaajan kimpussa. Kivaa :)

Senioriosasto viettää iloista ulkoilueloa. Pakkanen ja lumi luovat aamun ja illan lenkkeihin erityisen hyvää fiilistä. Pimeässä metsässä samoilu on kivempaa, kun tassujen alla narisee.

Muodostelmapäikkäreillä.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Hemmottelua, treeniä ja sukulointia

Senioriosaston Nuusku ja Rapsu matkasivat perjantaina maaseudulle viettämään hemmotteluviikonloppua. Kaksikolla oli ollut mukavaa. Rapsu oli malttanut ottaa jokuset nokosetkin, mutta Nuusku oli uskolliseen tyyliinsä työntänyt kirsunsa mukaan joka tilanteeseen.

Junioriedustaja Sisu Silakka matkasi perjantaina Jyväskylään treeni- ja sukulomalle. Treenattiin Haukkuvaarassa ja majoituttiin Riihivuorella. Mökissä oli kymmenen koiraa sulassa sovussa ja Silakka uiskenteli joukossa nöyränä pienenä kelpinä. Loistotyyppejä, mahtavia koiria, hyvää ruokaa, lämpöinen sauna lainapefletteineen ja huikeaa tunnelmaa. Lupsun sisaruksista on kasvanut eteviä otuksia, joiden treenaamista oli antoisaa seurata ja joiden kanssa Sisusta oli hauskaa juosta pitkin Riihivuoren rinteitä. Lauantaina meillä oli ohjelmassa kahdet treenit, joissa pureuduttiin erityisesti minun apinaloikkiin. Illalla mökille palattuamme eloisa pikkukoira pötkähti reporankana unille. Sunnuntaina vedettiin yhdet treenit ennen kotiinpaluuta ja silloin syvennyttiin mm. takaaohjaukseen ja irtoamiseen. Aivan huikea viikonloppu!

Kotiinpaluu on ollut kaikilla riemukas. Voi sitä ruskean hännän vipatusta ja jälleennäkemisen iloa tollerikaksikon tavatessa. Vaikka reissussa on kivaa ja sukulaiskelpit puhdasta ihanuutta, on oma lauma pikkukoiran maailman parhautta. Ja kuten aina kotiin palatessa, kolmikko painui sikeille unille lepäämään reissujen rasitukset.

Lomailusta väsynyt.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Nää lentää!

Eilen oli luvassa lennokasta lohikäärmeen liitoa ja ujuttelin sopiviin paikkoihin takaaohjaustakin, ei paha :) Hyvin irtosi pikkukelpi edelle ja olihan se jälleen aivan käsittämättömän notkea kääntyjä.

Jotainsinnepäin ja tyylillä -ratapiirros ;) Jos ei ihan avaudu tämä ostoslistan taustapuoli, niin siellä on hyppyjen ja putkien seassa mm. puomi (4), pussi (8), kepit (10) ja pituus (21).

Ohjauksina mm. valssi sylivekillä (2), takaaleikkaus (5), vastaanottovalssi (7-8) tai takaaleikkaus (9), persjättö (9-10) tai takaaleikkaus (10), takaaleikkaus (15-16), valssi sylivekillä (22). Hienosti kesti takaaleikkauksen keppilöille eikä missään kohdassa ottanut kieltoja minun räpellyksestä eli takaaohjaukseen alkaa vähitellen tulla jotain rytmiä. Putkiin irtoaminen on niin vahvaa, että sain höpönä etumatkaa ja aikaa, jolloin yllätyksekseni ehdin mm. ohjaamaan ennakoivasti hypylle 22.

Kotitokoina on tehty iltana muutamana metallikapulan nostoja tarjonnan kautta. Saatiin metallikapula Tiialta omenoista kiitokseksi ja onhan sitä pitänyt koettaa sitten treenatakin. Nuuskulle kapula on maailman helppous, ei tarvitsee noutajaa opettaa noutamaan ei. Innokkaasti tarjoaa, hienosti nostaa ja maltilla pitää. Kohta pitää ottaa perusasentoon siirtymisiä kapulan kanssa, kun se on Unskille ollut aina vaikeaa, tiedättehän miten hankalaa on kävellä purkka suussa? Siltä se Nuuskustakin tuntuu. Rapsu, joka on ennen halveksinut metallikapulaa, on nyt yllättäen löytänyt sen riemun ja nostaa sitä riemuissaan ja pitää hyvin. Ei ole kiireisen oloista huiskintaa vaan maltillista. Tainnut tulla torpedo jo vanhaksi, kun ei sählää. Sisu tekee pieniä sieviä nostoja. Välillä tiputtaa namin toivossa nopeasti, mutta nyt kun olen rohjennut rueta odottamaan vähän kestoa, on nostosta tullut hallitumpi.

Tänään kolmikko kipaisi Jamiskalla liperiläisen koirakoplan kanssa lenkillä ja olipas hauskaa. Eihän nuo eläkeläiset juuri muista perusta vaan nuuskivat omiaan, mutta hyvää se niillekin tekee välillä viipottaa vieraassa seurassa.  Ja pikkukelpi tykkää, kun on vauhdikasta seuraa.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Huikea aksaviikko ja iloinen häntä

Koko viikko aivan superaksaa! Lohikäärme on lentänyt riivattuna, murissut mennessään ja ollut eri etevä. Viikkotreeneissä koutsina oli Soili ja treeni oli sopivassa suhteessa haastava ja vauhdikas. Alkuun (2) testasin pakkovalssia ja sitten jotain paikallaan pönötystä ja molemmat toimivat. Kelpi pyöri kieputukset (11-15) hyrränlailla, kääntyy niin hyvin! Saatiin treenattua myös sivuttaisetäisyyttä aalle siten, että viipotin suoraan hypyn 17 taakse. Läksylistalle tuli erityisesti puolenvaihdot kepeillä ja ohjaajan liikkuminen virtaavammaksi. Jäähdyttelylenkki heitettiin viereisellä kentällä treenanneen Ruffen kanssa ja tolleritkin pääsivät nauttimaan Pärnästä by night. Otsalampun valossa oli mukava tallustaa ja Rapsu oli Ruffesta aivan ihana.

Jotainsinnepäin-ratapiirros.

Torstaina poimittiin Lupun kanssa Tiina & Nessa kyytiin ja hurautettiin Kuopioon ProPerron ison kentän treeniin Sannan silmien alle. Halusin kisamittaiselle treeniradalle, koska kisoissa olen päässyt toistuvasti nauttimaan tunteesta, että "enhän mie ehdikään". Vajaamittaisella kentällä treenatessa tuudittautuu helposti illuusioon omasta vikkelyydestään. Vaikka töiden jälkeen kohti Kuopiota ajaminen tuntui hieman kahelilta ajatukselta, tuumasimme paluumatkalla, että hyvä, että tuli lähdettyä! Ihan huiput treenit ja lohikäärme oli niin liekeissä, että kuopiolaiset varmaan luulivat kaupungin syttyneen tuleen. Erityisen ylpeä olen siitä, että rataantutustuessa lukuisista ohjausvaihtoehdoista valitsin treenin alle ne, joita me ei osata eli ihan itse loikkasin pois mukavuusalueelta suoraan takaaohjaukseen  ja persjättöihin. Kotiläksyksi tulikin sitten (yllätys yllätys!) takaaohjaus :D Kohta, joka rataantutustuessa vaikutti  maailman vaikeimmalta vetää persjätöin (15-19), onnistui loppujen lopuksi vallan sulavasti ja hyväntähden sentään miten hyvin Sisu ohjausta luki! Liikkui siivekkeitä nuollen. Joskin kohdasta pitää tehdä vielä toisinto halliin, jotta itsellekin tulee mukaan muu fiilis kuin paniikki ;)

Jotainsinnepäin-ratapiirros.

Eilen lähdettiin hallille Katrin ja Hullu-Mapen kanssa tekemään pikkuisen kotiläksyjä: viskileikkauksia, takaaleikkauksia, puolenvaihtoja kepeille. Hyvin pelitti pikkukoira! Tosin kyllä siitä huomaa, että ollaan pois ohjaajan mukavuusalueelta, koska käämihän sillä palaa heti, jos alan räpeltämään. Paljon armollisempi se on minun surkeudelle junttiohjauksellani. Mutta jotain kiitosta myös itselle, en räpeltänyt takaaohjauksissa juuri ollenkaan vaan saatiin hyviä onnistuneita toistoja. Treenin jälkeen vedettiin porukassa pidempi jäähdyttely pitkin Pärnän maastoja ja kotiin palasikin päikkäreitä kaipaava kelpi.

Nuuskutin kävi perjantaina eläinlääkärissä, koska osteopaatin antamat siivet alkoivat surkastua ja yleisen nuupahtavuuden lisäksi alkoi ilmetä yöllistä levottomuutta. Kiitollinen olen nopeasta ajan järjestymisestä, kyllä on asiakaspalvelu kohdillaan! Kirsi tutki Nuuskuttimen huolella ja löysi ongelmat etupäästä: oikea olka, vasen kyynär ja olka, etuosan jotkut jänteet sekä hieman rutinaa vasemmassa polvessa. Rintarangan lihaksissa oli myös kireyttä. Kulumat vaivaavat, joten tropit kehiin ja nyt jäävät sitten loppuiäksi. Nuuskuhan liikkuu puhtaasti eli ei onnu eikä ole jäykkä, mutta selkeästi sitä kulumat vaivaavat sen verran, että kipua on. Troppien vaikutuksen huomasi heti seuraavana päivänä ja nyt Nuuskuli on jo ihan normaali oma itsensä: nukkuu yöt kuin tukki ja aamu alkaa iloisella hännällä.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Stinky

Ihana aurinkoinen syyspäivä, kaunis ruska ja kuulas ilma. Mikäpäs sen mukavampaa kuin suunnata maalle nauttimaan leppoisasta ulkoilusta (lue: siivouksen ja kodinhoidollisten toimenpiteiden pakoilua). Ajatus oli hyvä, mutta toteutus meni enemmän siihen, että minä nautin lauantaina ulkoilmasta (lue: siivosin autoa, karjuin koirille ja väistelin hirvikärpäsiä) ja nelijalkaiset nauttivat sisätiloista (lue: jonottivat ovelle ja livistivät ulos joka aukaisusta tavoitteena puskan juurille levitetyn kompostimullan/paskan syönti). Pikkukoira, uudelta nimeltään Stinky, nautti kotiin palattuamme vielä shampoopesustakin (lue: jätteissä/paskassa piehtaroija haisi niin jumalattoman pahalle, että se oli pakko kuorruttaa apilaisella tuoksulla). Olipa kerrassaan ulkoilunautinnolla rikastettu päivä!

Nuuskutin.

Osteopatian vaikutus näkyy Nuuskussa! Pyhäaamun metsälenkillä Unskin askel oli kevyt kuin nuorella nartulla, se viipotti joukkueen keulassa onnellisena ja tutki maailmaa elinvoimaisen koiran uteliaisuudella. Jäätyään hartaasti jotain mättäitä nuuskuttelemaan, laukkasi se porukan kiinni ja pyyhälsi täysiä ohi. Pieni oranssiohjus! Tuntuupa hyvältä nähdä hoidon välitön vaikutus ja Nuuskuttimen hyvä olo.

Mihin se kärppä meni?

Aamulla juniorit intoutuivat kärppämetsälle. Pellon ensimmäisen olkipaalikasan onkaloissa asustelee/ hilluu kärppä, joka on nähty monesti ennenkin. Jälleen kaksikko oli kärppänä mukana ja ensimmäisestä kärpän kurkistuksesta kelpi kirjaimellisesti lensi paalikasan yli jahtiin ja Harmaahapsu juoksi perässä paalikasan päälle. Eihän ne siitä ovelasta pikkuveijarista toista silmäystä samaan jahtiin saaneet, mutta tiukkaa puhinaa paaleilla pääsivät päästelemään. Pieni metsästys kruunaa lenkin, jos nelijalkaisilta kysytään.

Iltapäivällä suunnattiin jäljestämään ja jäljestyksen jälkeen kysyin itseltäni ihan aiheellisesti, että miksi ihmeessä mejäilen näin harvoin? Nuuskutin aloitti jäljellä, jossa oli kolme suoraa makauksilla höystettynä sekä kaksi makauksetonta kulmaa. Aivan liekeissä oli veteraani! Hieman piti vauhtia jarrutella vaikka vauhti ei heikentänytkään työskentelyä. Periaatteenani kuitenkin on, että vauhdin pitää olla sellainen, että jälkimerkit pystyy keräämään jäljestettäessä. Jälkiuskollisuushan koko kolmikolla on sitä luokkaa, että merkkien keräys ei tuota vaikeuksia. Nuusku merkkasi uskollisesti kaikki makuut, teki tarkat kulmat ja lipoi kaadolla onnellisena huuliaan. Olihan se tyytyväinen, kun sai aloittaa työt! Se niin viihtyy päällikön roolissa.

Rapsuttimella oli myös kolmen suoran jälki, jossa makaukset suorilla ja makauksettomat kulmat. Raipella vauhtia oli ihan höpönä ja jarruttaa piti. Olemus huusi "vihdoinkin, vihdoinkin, vihdoinkin jäljelle! missä hirvi, missä hirvi!!". Rapsu noteerasi yhden makauksen pisteen arvoisesti ja muut se huomasi kyllä, mutta eipä paljon merkkaillut. Kaato mielessään porhalsi menemään, mutta ei sentään oikonut kulmia. Hieno suoritus, eihän makausten merkkaus koskaan ole kuulunutkaan Rapsun vahvuuksiin. Oman jäljen jälkeen Rapuli olisi halunnut vetää vielä muidenkin jäljet, tokihan se haistoi, että haavoittuneiden reittejä on lähimaastossa enemmänkin.

Sisun jäljellä oli kolme suoraa ja makaukset kulmissa. Heti ekalla suoralla juohtui mieleen, että nuori ja aloitteleva koira kannattaisi tosiaan käyttää ihan pidemmällä lenkillä ennen jäljestystä ja olikohan sen viimeiseksi jättäminen nyt niin fiksu idea, kun odottaessa kertyy hitusen noita kierroksia. Olen tainnut joskus aiemmin tuumata samaa, mutta enpä nyt sitten kuitenkaan ollut opiksi ottanut. Kelpi pomppi tasajalkaa alkumakuulla, keuli ekan suoran niin, että takakenossa sain jarruttaa. Meininki rauhoittui ekan kulman jälkeen ja toinen ja kolmas suora olivat jo ihan normaalin jälkikoiran menoa. Makaukset Sisu merkkasikin sitten niin antaumuksella, että piti jo toiselta makaukselta n-o-s-t-a-a se jatkamaan matkaa, kun tyyppi SÖI ne makuut. Jep, mäyräkoiramenoa makuilla. Oikein olin tyytyväinen työskentelyyn, hirmuisen hyvä työinto ja keskittyminen tehtävään. Jos jaksaisin panostaa tähän enemmän, täyttäisi Lupsu ansiokkaasti kämppistensä jättämät mejäkoiran tassunjäljet.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Leijeröiden leijumaan

Aamu-usvan ihanuus.

Uuh, miten Lupu-hurjimus veteli itsenäisissä treeneissään eilen! Helppoa vauhdin hurmaa, uskomattoman pätevää kepitystä ja tiukkoja kontakteja :)


Neliöillä hain asennetta keppilöille, siis asennetta ohjaajalle, kun jostain syystä Lupsu viime kisaradalla jämähti toiseksi viimeiseen väliin ja minä tietysti sen jälkeen aloin sitä ennakoimaan ja kierre oli valmis. Vaikka miten yritin, niin "jämähdyksenpelko" kuuluu minun äänestä, joten piti sitten ihan panostaa, että en ala hissuttamaan vaan kiihdytän ja murisen innosta loppua kohden. No siihenhän pikkukoira vastasi samalla innolla eikä jämähtämisestä nähty vilaustakaan. Teki ihan mahtihienoja pujotteluita :)

Tummilla palleroilla reenattiin kontakteja, mutta eipähän niissä ollut treenamista. Täydellistä settiä. Vaaleilla palleroilla oli maailman hauskinta! Lupsu veti hirmusykkeellä ja aikas makeasti kepitteli itsenäisesti ja mie sain leijeröidä puomin. Ihan supereläin, ei voi muuta sanoa, ja hämmentävää, että olen osannut kouluttaa sen noin taitavaksi jo nyt. Kohta se varmaan oppii lentämään :D

Lupu jäähdyttelylenkillä.

Nuuskutin kävi tänään osteopaatilla. Olen ollut Unskista hieman huolissani, kun se on viime aikoina ollut ulkoillessa vähän vaisun oloinen. Mitään ihmeellistä Unskista ei kuitenkaan löytynyt vaan perussettiä ikäiselleen ja jonkin verran kireyttä etupäässä. Nuuskutin nauttii osteopatiasta kovin ja oli hieno asiakas. Osteopaatti osuvasti sanoikin, että Nuuskusta näkee, että maailmaa on nähty; käsittämättömän rauhallinen otus ja maailman helpoin käsiteltävä.

Tupu, Lupu ja Hupu.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kohti reilun ohjaajan aksaa

Sunnuntaina napattiin Sisun kanssa kyytiin Tiina ja Nessa, hurautettiin Varkauteen ja kirmattiin kolme starttia. Huisin hauskoja ratoja, jotka olisivat olleet puhtaasti mentävissä, mutta eipä menty. Kuuma oli kelpie ja kuumuus näkyi mm. kepeillä. Sisu vetää kepit aina ihan hullunraivolla ja muristen, ja kisoissa Lupsu näköjään lisää vielä yhden vaihteen. Painoi menemään niin kovaa, että iski itseään keppeihin ja koska kepit oli juntattu kiinni maahan eivätkä joustaneet yhtään, meni pikkukoiralla rytmit sekaisin. Positiivista kuitenkin, että se aloitti aina oikein, mutta tarvitsee lisää kisakokemusta hallitakseen hurjan vauhtinsa samalla kun pujottelee. Kontakteilla pysyi kriteerit ja muutenkin Lupu oli niin liekeissä.

Oma ohjaus oli paikoin vallan hyvää ja tuntui, että ollaan Sisun kanssa maailman paras tiimi, mutta sitten taas paikoin räpelsin ja kiltti lohikäärme paikkaili mm. kääntymällä kirjaimellisesti ilmassa ja silloin tuntui, että ohjaajan pitää kehittyä kohisten kohti reilun ohjaajan aksaa. Liikaa joutui pikkukoira arpomaan, että mitä oikein meinaan, kun rytmitys oli kilpikonnalle suunnattua. Hieman oma räpellys meinasi painaa mieltä maahan, mutta onneksi kanssakisaajat nostivat fiiliksen takaisin toteamalla, että eipä ole siistimpää aksaa kuin ohjata nopeaa koiraa ja eikä kannata vaihtaa mopsiin vaan sen sijaan pitää itse nousta koiran tasolle.

Tiistaina aloitettiin aksatreenit uudessa ryhmässä. Siirryttiin mölliryhmästä kisaavien ryhmään ja hitusen jännitti, kun minusta kesän möllitreenit ovat olleet meille riittävän haasteellisia. Treenien vaikeustaso nousikin kohinalla, mutta hyvin me vedettiin. Sen huomasi kyllä, että monta vaikeaa kohtaa peräkkäin on minulle vaikeaa, mutta lyhyiin setteihin vedettynä menee aikalailla kohta kuin kohta.

Lupun kanssa vaan ihan huikeaa olla baanalla, pieni radantappaja <3 nbsp="" p="">

torstai 25. syyskuuta 2014

Oranssi liukurikoira

Ensilumi, tai ensiräntä, on aina yhtä viehko. Rapsu niin kovasti rakastaa piehtaroida pitkin märkää lumista rinnettä, valuttaa itseään vauhdilla alaspäin ja liukua hepulissa sätkien. Teille kertyneestä sohjosta se ei tykkää, mutta märkä lumi pientareilla ja pelloilla, siinä on sitä jotain.

Kauniin kuulaat syysaamut ovat houkuttaneet raukeille aamukävelyille pelloille ja metsiin. Pimenevät illat puolestaan ovat saaneet mieleen muistumaan ajatuksen, että onkohan Rapsun hämäränäkö enää minkäänlainen? Valoisalla se näkee kaiken haluamansa (lue: oravat, jänikset, kissat ja supikoirat), mutta pimeällä se ei tunnu olevan kovin kartalla siitä mitä näkee tai mitä ei näe. Tai sitten se on vanha ja seniili.

Nuuskutin ei löydä ihanuutta kuonoon satavasta räntäsateesta. Mukavuudenhaluinen murmeli nauttii ulkoilusta, mutta entinen jokakelin höylä on mielestään jo huonot säät nähnyt eikä kaipaa tallustelua nilkkaan asti yltävässä sohjossa. Vesisade luetaan hyviin keleihin, mutta räntäsade on selkeästi huono keli. Mutta kirpakat aamut ja peltojen kosteat heinät, semmoisessa Untamokin viihtyy, nuuskuttelee tuulia ja haaveilee paistista.

Sisun elämänilo ja tarmo on sitä luokkaa, että tokkopa se edes huomioi keliä millään tavalla vaan elää täysillä olipa sää mikä tahansa. Tänään käytiin peruselon ratoksi huitaisemassa parit toistot kontakteille ja kepeille. Kontakteille aivan supertoistoja vaikka yritinkin sabotoida niitä tallomalla koiraparan tassulle. Kepeillä sillä on ihan törkeä kiire lopussa ja se varastaa aika iloisesti missä tahansa näkyvään putkeen, mutta eiköhän se siitä tasoitu ajan kanssa. Tai treenin. Tai sitten ei. Mutta hei, sillä on hauskaa!

maanantai 22. syyskuuta 2014

Neiti Kanankakka

Kolmikolla on viime viikolla ollut kovin erilaiset intohimot ja elämän kohokohdat. Nuusku on vetänyt mahan täydeltä kananpaskaa, oksentanut lannoitteet ja syönyt yrjöt. Kyllä, aristokraatillakin on heikkoutensa. Rapsutin on kunnostautunut ruokavarkauksissaan ja nauttinut erityisesti oliiveja. Sen lisäksi Hape on hankkinut harmaata kuonoonsa sen verran paljon, että söpöstelyilme on niin söpö, että sillä irtoaa kerjäysherkkua jos jonkinlaista. Sisu puolestaan heitti aksakisareissun loistoseurassa, kiitos matkakumppanit Satu & Piki ja Tiina & Nessa. Taidot eivät riittäneet tuloksiin asti, mutta hauskuutta riitti ja ilokseni pidin myös kontaktien kritteereistä kiinni. Lupsu oli aivan fiiliksissä, se on aikamoinen kisanainen.

Koko kolmikko on harrastunut kotiseuturetkeilyä. On reippailtu ensimmäistä kertaa mm. Onkilammen kierros. Hirmuisen kaunis ja valloittava paikka, erämaahenkinen ja miten lähellä! Kivenheiton päässä, mutta eipä ole tullut käytyä. Uutena elämyksenä koettiin myös Utran saarilla reippailu. Hyinen keli hieman ripeytti sitä lenkkiä, mutta viehkoa oli sielläkin. Seuraavan kerran paremmalla kelillä ja eväiden kanssa.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Out of Control

Vaikka viikonlopun kisarupeama olikin fiilikseltä yhtä juhlaa ja ruusuilla tanssimista, niin tokihan siellä tapahtui semmoisia pienoisia virheitä kuin vaikkapa kontakteilta luistaminen… eli ohjaajan tyyppivika! Pieni lohikäärme lähti lapasesta enkä minä siihen mitenkään puuttunut, koska en halunnut kisavirettä latistaa. Onneksi koutsi oli radan reunalla katsomassa ja piti huolen siitä, että tämän päivän treenissä oli teemana kontaktit osana rataa ja treeni piti vetää kisavireessä.

Kisavireen hakeminen ei ollut lohikäärmeelle mikään ongelma! Jestas sentään miten se lähti ihan täysin lapasesta heti alusta alkaen ja olipa iloista kaaosta koko rata :D Aikas huikea fiilis täytyy sanoa. Ihan kontrolloimaton elukka, sinkosi kovempaa kuin täysillä sinne minne kirsu näytti ja juoksi kontaktit sumeilematta läpi. Niin röyhkeä, niin tosissaan, niin räkä poskella. Ja minä ihan oikeasti tykkään tuosta sikailusta! Tätä on niin paljon mukavampaa säätää kuin liiallista kiltteyttä. Röyhkeä saa olla, possut on kivoja ;)

Kisamaisen vedon jälkeen tartuttiin sitten niihin haasteisiin eli kontaktien kriteerissä pysymiseen kisavireessä. Muuhan ei tuota ongelmaa, Sisu lukee ohjaukset ja osaa esteet. Pujotteli kuin pikkupiru. Nouproblemos. Koska innokas ohjaaja on ilmoittanut otuksensa kisoihin ensi sunnuntaille ja sitä seuraavalle viikonlopulle, niin tähän saumaan ei kehitelty sitä täydellistä suunnitelmaa treenikontaktien siirtämiseksi kisatilanteeseen vaan otettiin käyttöön pikakorjaussarja, jolla on tarkoitus saada onnistuneet suoritukset kontakteille kisatilanteessa seuraavissa kisoissa. Se edellyttää minulta hitusen apuja ja pitäisi vaan nyt sitten muistaa niitä antaa. Kunhan parit skabat on ohi, niin sitten pureudutaan haasteen päihittämiseen kunnolla.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Debytantti

Lauantaina koitti sellainen suuri päivä, että pikkuruinen lohikäärme korkkasi viralliset agilitykisat. Kovin olin rento vielä kotona ja kisapaikalle saavuttuani, mutta ensimmäisessä rataantutustumisessa alkoi sitten jännittää ihan urakalla. Ensimmäinen agilityrata oli aikamoista jännittyneen ohjaajan räpellystä. Toinen agilityrata oli paremmalla asenteella räpellystä, kun ei ollut enää mitään jännitettävää, koska edellisestä oli suunta ainoastaan ylöspäin. Kolmas hyppyrata olikin sitten jo agilitya sisältäen monta hienoa hetkeä. Toki mukaan mahtui hyllytys, mutta se ei ollut räpellyshyllytys vaan "lähti lapasesta" -hyllytys. Lopputuloksena hirmuisen hyvä fiilis ja hirveä hinku nopeuttaa kelloa, jotta seuraava kisapäivä tulisi nopeammin.

Sitten koitti sunnuntai. Kisapaikka oli tuttu ja kisaaminen tuttua, joten kelpi räjäytti pankin. Se oli aivan liekeissä ja veti samalla kipakkuudella kuin treeneissä. Minulle sopi paremmin sunnuntain rataprofiilit, kun niissä piti keskittyä enemmän ohjaamiseen ja vähemmän kilpajuoksuun, joten en räpeltänyt vaan muodostettiin yhdessä toimiva koirakko. Lupu oli superkoira! Ekalta agilityradalta tehtiin nollavoitto ja toiselta agilityradalta "lähti lapasesta"-hyllytys. Molemmilla radoilla oli fiilis aivan tapissa ja ensimmäisellä radalla onnistui kaikki, aivan huikeaa menoa. Noh, meinasin innostua vähän liikaa nelisen estettä ennen maalia, mutta onneksi radan reunalta kuului koutsin komennus keskittyä loppuun asti. Aivan mahtava aksaviikonloppu, enpäs muistanut miten mukavaa kisaaminen olikaan. Erityisen hauskaa siitä toki teki se, että seura oli molempina päivinä aivan loistavaa: huippuja tyyppejä kanssakisaajina ja parhaimmistoa katsomossa. Niin oli lystiä, että seuraaviin startteihin on jo ilmoittauduttu :)

Ensimmäinen merkintä kisakirjaan.

Iltapäivällä suunnattiin pitkästä aikaa hakutreeneihin kera Riitan tollereiden ja Satun aussieiden. Seniorit olivat onnessaan, kun pääsivät treenaamaan. Koska viime kerrasta oli aikaa, otin molemmille kolme ukkoa, joista eka haamuna ja kaksi seuraavaa pimeinä. Kaikki suorapalkalla; Rapsulla oli herkut ja lelut, Nuuskulla herkut. Hienosti meni kummallakin, mitä nyt Nuusku vähät välitti minun lähetyksistä ja kaartoi suuren näkemyksensä johdattamana tuulen alapuolelle ja vainusi piiloutuneet, mutta hei, kuka sitä nyt pienistä nipottaa ;) Sen verran kivasti ne veti, että pitää seuraavalla kerralla ottaa taas ilmaisu mukaan. Sisukin pääsi loppuun kirmaamaan yhdelle haamulle ihan vaan tunteakseen olevansa muutakin kuin hakumaskotti. Reippaasti löysi pikkukoira eksyneen ja söi eväänsä, ja siihen oli hyvä lopettaa, koska pystykorvalla oli jo tapahtumarikas urheiluviikonloppu takana. Mutta olipa hupia olla hakumetsässä pitkän tauon jälkeen ja pitää suunnata sinne vielä uudestaan ennen lumia.

torstai 11. syyskuuta 2014

Omenasosekone

Olipa kerran pieni punainen ahmatti nimeltä Nuusku. Sadonkorjuuaikana pieni punainen pötkötti omenapuiden suojassa ja mussutti omenoita. Paljon. Niin paljon, että maha tuli kipeäksi. Niin paljon, että omenat eivät enää edes sulaneet vaan kulkeutuivat elimistön läpi kauniina omenasoseena. Jopas nyt, tuumasi Nuuskun ihminen ja pohti purkittaisiko ja kantaisi kellariin säilöön.

Alkuviikosta vedettiin Sisun kanssa viimeistely treenit eli ensin kisamainen veto ja sen jälkeen reenaten. Huikeata! Ei olla paljoa kisamaisia vetoja tehty ja olipahan aika hurjaa menoa. Sisu veti hurmoksessa, lujaa ja kiukkuisella asenteella. Viikonloppuna tulee olemaan ihan parasta eikä ole mitään epäilystä siitä, etteikö tavoite täyttyisi; meillä ei voi olla muuta kuin superhauskaa!

torstai 4. syyskuuta 2014

Loikosennaan

Treenivauhdissa kestävät juoksuhousut pysyivät visusti piilossa, joten Lupsu veteli lonkkaa luppakorvien rinnalla jokusen viikon. Lisääntyjän pyrstö oli turvoksissa kuin pullataikina, mutta verta ei juuri tirskunut. Loikoilua höystettiin marjastuksella, rannoilla ja metsissä samoilulla, sadonkorjuuhommilla (lue: karhunvatukoiden, herukoiden, karviaisten, herneiden, perunoiden, porkkanoiden ja omenoiden holtitonta hotkellusta) ja hippaskavereiden tapaamisilla.

Tällä viikolla on kuitenkin treenattu. Maanantaina teemana taisi olla irtoaminen/leijeröinti ja tänään oli aiheena niinkin hurja kuin "ratkaisevat treenit". Ai mitä ratkaistiin? No tämä:

Reilu viikko ja aksakisamaailma mullistuu!

Kerrassaan mainiosti leiskui lohikäärmeen aksatuli! Tauolla oli painunut keinun täydellinen suoritus pikkukelpin selkäytimeen, kontaktit pelitti ja kepitys kulki. Asenne oli maailman paras niinkuin aina. Lähtihän se otus lapasestakin melkoisen iloisesti toteuttaen antaumuksella alkuviikon teemaa ja oli paikoin suorastaan röyhkeä pieni kärsäkäs, mutta sepäs ei haittaa, kun tavoitteena on hurjan hyvä liitofiilis!

Jäähdyttelylenkki suunnattiin ryteikköön, jonne saatiin pitkästä aikaa seuraa Viirusta & Pikistä ja olipas rentouttavaa eksyä porukassa Onttolan metsään. Epätietoisuus olinpaikasta ei haitannut ketään, ei ainakaan supermarjastajakeräilijä Rapsutinta, joka imuroi mustikkaa kitusiin niin antaumuksella, että kotiutui kirsu sinisenä.

maanantai 18. elokuuta 2014

Nuusku Festival 2014


Viikonloppu vierähti asiaankuuluvissa juhlamenoissa mökillä ja maaseudulla hengaillen. Juhlakalu koetti tavoilleen uskollisena päästä hengestään muutamaan otteeseen, mutta kaikkien iloksi optio ensi vuoden festareihin säilyi.

Sisu aloitti juoksun, joten ollaan hitusen treenitauolla (lue: treenijuoksuhousut on siellä kuuluisassa hyvässä jemmassa). Alkuviikosta hilluttiin hallilla viikkotreeneissä, joissa tehtiin teknisempää pläjäystä. Mitään muuta en enää muista kuin että hauskaa oli ja Sisu oli eri etevä! 

Muillakin tekee juoksut tuloaan tai ainakin merkit antavat niin ymmärtää. Rapsutin petailee joka paikkaan ja on oikea kyläpaikkojen ilo mytätessään matot rullalle. Nuusku puolestaan tykkää nukkua päikkärinsä ilman, että kukaan tunkee viereen hönkimään. Onneksi se on ajanut sisään diplomaattisen koskemattomuutensa jo heti alkuunsa, joten oma rauha on itsestäänselvyys.

perjantai 15. elokuuta 2014

11 vuotta tassutellut

Päivänsankarittaren tassu,
jolla sankaritar on tassutellut jo 11 vuotta eli melkoisen monta päivää.
Eläköön Nuusku Suuri Ensimmäinen!

torstai 7. elokuuta 2014

Lohikäärme syöksi perhoset karrelle

Maanantain pikatreeneissä keskityttiin Lupukan kanssa keinuun ja keppilöihin. Keinu tuli kasaan ja pikkukoira veti makeita toistoja putken kautta keinulle. Seuran uusi keinu on loistopeli eikä potki eikä lyö vaan antaa suoritusrauhan. Kepeille avo- ja suljetun kulman aloituksia putkesta, hienoa settiä. Palkkaus keppien jälkeen eikä ryysinyt hauveli liian aikaisin näkyvälle palkalle eikä myöskään lopettanut, jos palkka tuli piilosta. Oikein mallikasta ja alkaa kisakunto häämöttää.

Kisakuntoa testattiin keskiviikkona seuran möllikisoissa. Hui kun jännitti! Yritin rataantutustumisessa hätistellä perhosia mahasta, mutta siellä ne sitkeästi räpistelivät. Suorastaan oksetti mikä oli jo vähän hupaisaa, kunhan onhan tässä melkoisen monet skabat takana lajissa kuin lajissa enkä edes muista milloin olisin viimeksi minkäänmoisissa kisoissa yhtälailla jännittänyt. Treenikaverit totesivatkin, että aina se on vaan sama jännitys käytävä uuden koiran kanssa läpi; ekat kisat on aina ekat kisat. Se oli parasta huomata, että Sisu ei minun panikoimisesta paineistunut vaan pikemminkin käänsi hurmostilaa suuremmalle. Muistuttaa siis kisaradalla enemmän Nuuskua kuin Rapsua ja se on hyvä se, koska silloin minun ei tarvitse keskittyä olemaan rento vaan sana olla ihan oma itseni. Toki haastetta tuo se, että pitää oppia tuntemaan se nelijalkaisen hurja kisavire eikä sitä pääse opettelemaan muualla kuin kisoissa.

Putkiralli oli hauska! Lohikäärmeen lähdettyä liikkeelle unohtui perhoset ja fiilis oli aivan mahtava. Sisu viiletti tohkeissaan ja mentiin sen verran reippaasti, että voitto tuli. Mikäs sen mukavampaa kuin olla paras? No vaikkapa se, että yhteistyö oli täydellistä, oltiin koko ajan samalla radalla ja molemmilla oli hirmuisen mukavaa! Ihan alkoi kisajalka vipattamaan. Osallistuttiin myös mölliradalle, johon koottiinkin sitten aika setti kommelluksia mm. ihanan tutun ratahenkilön bongaaminen ja sen myötä kesken suorituksen tervehtimiskiljumiseen intoutuminen sekä huonojen ohjausvalintojen kirvoittama totaalinen lapasesta lähteminen. Sinne jonnekin se huiteli vaikka oli minulla olevinaan joku ohjauskin. Vire nousi kisasfääreihin ja sehän näkyi siinä, että Lupuna, joka tekee puomin treeneissä oppikirja tassussaan, juoksi sen sujuvasti läpi. Ja kyllä, ihan itse valitsin ajatuksen, että opetan puomin suorituksen kokonaisuutena yhdellä käskyllä ilman erillistä pysähtymiskäskyä ja kyllä, myönnän, että olisin voinut kuunnella ohjeita ja viisaamminkin valita ;) Näin jo puomille noustessa, että olispa kiva, jos olis nyt käsky, jota voisin paukuttaa, kun sehän tulee painamaan tuosta läpi… mutta kaikesta huolimatta tai sen takia oli ihan loistofiilis! Niin hauskaa, niin armotonta, niin koukuttavaa.

Senioriosasto pääsi nuuskuttelemaan tunnelmaa ja varjoisalle jäähdyttelylenkille. Lämmittely hoidettiin rennosti polskimalla ja samalla teemalla on menty muidenkin päivien aktiviteetit. Ihanat helteet pitävät vedet uimalämpöisinä ja Nuuskun reidet pulleina.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Aksatuli roihuaa sydämessä

Pieni ruskea työmyyrä osallistui mahtavaan aksaviikonloppuun. Vietettiin Lupsun kanssa kaksi päivää Katjan koulutuksessa ja olipahan huisin hauskaa! Alkuperäinen suunnitelma sisälsi vain yhdelle päivälle osallistumisen ja sen jälkeen mökkeilyä, mutta ekan päivän jälkeen oli pakko muuttaa suunnitelmaa :D Juuh, ei voinut jättää treenejä väliin, joten mökkiloma muuttui uiskenteluksi Pyhäselässä ja treeneiksi.

Lauantaina ohjaajalla oli melkoisen paljon tekemistä oman liikkumisen kanssa silloin, kun tehtiin rytminmuutoksia, esimerkiksi vedettiin kolme suoraa putkea peräkkäin takaakiertoon, josta piti liikkua taas eri suuntaan. Tai jos piti juosta ja ajatella. Tai ajatella vähintään kahdella esteellä peräkkäin. Sisu oli hurja pikkukelpie, joka teki täydellä sydämellä ja hyvällä sykkeellä, ja voi miten hienosti se luki ohjausta, joka oli kaukana ohjaajan mukavuusalueelta. Murmeli väläytteli myös huikean hienoa osaamistaan kohdissa, joissa kuvittelin, että pitää vähän helpottaa. Juu, ei tarttenut vaan elukka painoi itsevarmana menemään.

Sunnuntaina ohjaaja oli lauantaita parempi ja osasi rytmittää! Kyllä, luit oikein! Ohjaaja ei rynninyt koko aikaa täysillä tai vaihtoehtoisesti unohtunut ihailemaan upeasti liikkuvaa koiraansa vaan juoksi ajatuksella! Olisi pitänyt videoida, koska tätähän ei usko kukaan, mutta ohjaaja rytmitti onnistuneesti! Ihan ite! Toistuvasti! Toki, jotta nyt ei ihan väärää kuvaa maalailtaisi, niin ohjaaja osasi myös ryysiä koiran linjoille sekä heilutella villejä käsiään tyrkkien koiraa kiertoradalle, mutta pitihän sitä nyt jotain treeninaihettakin saada ;) Silakka oli liekeissä, sillä ei painanut edellinen treeni reidessä vaan se pisteli menemään intensiivisellä meiningillä. Pieni tulisielu.

Tuntui kunnon tekemiseltä molempien päivien treenit. Paljon tuli treenivinkkiä ja esille asioita, joita pitää treenata ja ennen kaikkea hyvää mieltä siitä, että mennään koko ajan eteenpäin. Lupsusta huomaa, että siitä oli ihan parasta treenata kunnolla, kun aika lomailuahan tässä on vietetty. Pari päivää antaumuksella itsestään antamaan päässyt elikko kömpi koloonsa nukkumaan kotiuduttuamme ja nyt se mönkii välillä päiväunikolostaan lipaisemaan tyytyväisenä kädestä ja korvan takaa sekä puskemaan kuin kissa, ja sen jälkeen painuu takaisin pehkuihin. Hassu. Onnellinen. Tyytyväinen.

torstai 31. heinäkuuta 2014

Katso kelpie loikkaa!

Ihan superaksaa! Fiilis oli katossaan heti hallin pihaan saavuttuamme kauniin ilman kääntyessä kaatosateeksi ja ukkoseksi. Mukavasti sade viilensi koko päivän kolmenkympin hujakoilla killuneen ilman. Lämmin oli sateessa lämmitellä eikä Lupua ukkonen häirinnyt ollenkaan. Minua vähän, mutta päätin olla rohkea. Tosin jäähdyttelylenkillä rohkeutta punnittiin myös vastaantulleilla pikkuruisella käärmeellä sekä karmaisevan isolla rupikonnalla.

Tehtiin ensin niistoloita (2, 4, 6) ja hartaasti keskityin kätöseni korkeuteen sekä niiston syvyyteen. Aikas hienosti meni, ei yhtään kieltoa! Tosin käännös ei ollut niin hieno mitä se voisi olla, taisin vähän painaa otus ohjauksesta läpi, mutta en takertunut siihen, kun nimenomaan lähdin hakemaan kiellottomuutta ja liikkeeni kestoa ja niitä sain. Oli etevä kelepi!

Toisessa setissä otettiin mukaan irtoamista vaikka aikas kivasti se oli ekassakin setissä irrallaan, ei tarvinnut putkiin kuin päästää ja se meni jo. Kerrassaan mahtavasti liiti pikkukoira hypyn (3) vaikka viiletin puomin toisella puolella ja putki (2) syötti suoraan putkeen (4) eli hyppy (3) piti poimia matkalta. Ei epäröinyt, ei kysellyt vaan veti täysillä. Piti ihan useampi toisto ottaa, kun kulki niin makeasti. Ja toki niistelin (5) tässäkin pätkässä.


Senioriosastolle kuuluu hyvää, joskin melko yksipuoleista esiintymistä norppanäytelmissä. Uimassa ollaan käyty antaumuksella ja tänään päästiin jo ekstremeolosuhteisiin tuulen puhaltaessa niin kovasti, että aallot sukelsivat sieraimista kurkkuun, mutta aika äkkiä siihen tunteeseen tottui.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kesä eikä mitään tekemistä


Uimista, uimista, päikkäreitä, syömistä, uimista, suppailua… Ollaan nautittu kesästä mökillä ilman mitään ohjattua tekemistä. Se on aikalailla aivojanollaavaa myös koirista, kun saavat tehdä mitä lystäävät ja tulla ja mennä miten huvittaa ihmisten uppoutuessa kirjoihin/ loikoiluun/ taivaanrannan maalailuun. Kaikki toteuttivat omia rutiinejaan, joista Nuuskulle tärkein oli aamuruuan jälkeinen takaisin aittaan viipottaminen ja Simon herättäminen sekä ruuanvalmistustoimien valvominen, Rapsulle mökin portailla pötkötys tiluksia valvoen  sekä rannalla uimapatjalla makoilu lämmöstä nauttien ja Sisulle hepuliralli, johon sisältyi hurjaa pinkomista pitkin rantaa, metsää, hiekkakasaa ja välillä vauhtia otettiin rakennusten kiertämisen lisäksi myös sisätiloista sekä päikkäreiden nukkuminen aurinkoisessa polttavan kuumassa rantahiekassa aaltojen liplatusta kuunnellen.

Aurinko on lämmittänyt Pielisen linnunmaidoksi, joten on lutrattu vedessä ihan urakalla. Rapsuttimen kanssa löydettiin uusi kesähupi ja se on suppailu. Rapsu on siinä jo aivan pro. Myös Nuusku ja Sisu osallistuivat hupiin, mutta kolmen koiran ollessa kyydissä oli vähemmän itsetuhoista laskeutua seisomasta istumaan ja siirtyä melomiseen. Kerrassaan hauskaa ja kolmikko kehittyi silmissä: hyvää tasapainon hallintaa laudalla, hienoa uimahyppyjä laudalta järveen ja vahvaa kampeamista takaisin laudalle.

Monta kesää ollaan suunniteltu uintia Pentusalmen yli ja takaisin (n. 350 m), ja nyt vihdoin ja viimein saatiin se aikaiseksi. Hitusen salmen virtaukset kävivät lihaksiin voimallaan ja kylmyydellään. Vaikka vesi oli lämmintä, löytyi salmesta myös kylmiä vahvoja virtauksia, ja uimahallissa kilometri tuntuukin paljon kevyemmältä. Tarkoitus oli, että Nuusku uisi vain menomatkan ja paluun tulisi pelastuspartion kanssa suppaillen, mutta Nuusku oli toista mieltä ja Nuuskuhan tunnetusti tekee mielensä mukaan. Unski onkin tänä kesänä osoittanut olevansa vielä aikamoisessa teräsnarttukunnossa. Rapsu puolestaan halusi suppailla mennentullen ja loikkasi uimaan vasta palattuamme mökkirantaan, kuumahan pidemmässä yhtäjaksoisessa lautailussa tulee. Sisu kroolasi innoissaan salmen yli ja takaisin, ja jatkoi omia uimaretkiään vielä sen jälkeenkin.


Sunnuntaina palattiin arkeen ja suunnattiin Pärnälle Saijan koulutukseen, josta alla sinnepäin ratapiirros.  Keli oli kuuma, joten tehtiin Sisun kanssa lämmittelyt ja jäähdyttelyt uiden vaikka täytyy sanoa, että Jyrinjärven vesi oli jo niin lämmintä, että ei se minua ainakaan enää treenin jälkeen kummoisesti jäähdyttänyt vaikka mukavaa olikin.


Radalla pidettiin koiran kanssa tehtävät toistot minimissä. Rataa läpikäydessämme ohjausvalintani poikkesivat paikoin paljonkin muiden suunnitelmistä (ihmiset ovat hurjan kovia niistämään ja vastakääntyilemään ja sylkkäreitä vetämään) ja kouluttajakin hieman epäili, että toimiikohan ohjausvalintani nopean koiran kanssa, mutta oli mukavan avoin vaihtoehdoille ja niiden yritykselle. Ilokseni sain todeta, että kyllä, olen oppinut tunnistamaan radoilta paikkoja, joissa tiedän miten minä ja Sisu pelataan parhaiten yhteen. Sisu kääntyy ilman yliohjaamista ja jossain kohdissa joskus jopa minä osaan liikkua ;)

Ekassa setissä tehtiin pätkät 1-7 ja 9-13. Tehtiin kepit erikseen, koska aloitus oli Sisulle vaikea vielä tässä vaiheessa. Alun (1-4) ohjasin valssein ja peruspyörityksellä ja se meni aivan superhyvin. Ohjaajan jalat liikkuivat ja valssit pyörivät vauhdissa. Lupsu luki ohjausta mainiosti, kääntyi kauniisti ja miun valssit olivat kerrassaan kohdillaan. Kohtaan olisi ollut myös hifistelevämpiä ohjausvaihtoehtoja, mutta juntti kun on, niin menee yksinkertaisella. Hieman poistuin mukavuusalueelta ja tein persjätön (9-10) vaikka koira ei ollutkaan putkessa ;) ja vaikka se ei ollut siihen mikään vaihtoehtosuositus nro 1, koska tiesin, että tuommoisessa kohdassa Sisu kääntyy sillä hyvin ja minä saan kivasti vauhtia alle. Pakkovalssin (12) jatko sen sijaan oli minulle haasteellinen, koska tein siihen selkäytimestä rapsumaista ohjausta (villit kädet, puskeva liike), josta Lupuna lähti lentoon ja sinkosi takaakiertoon (13), joten noiden kohtien ennakoiminen vaatii minulta vielä aika paljon työstöä.

Toisessa setissä tehtiin pätkät 13-20 ja 24-30. Minun makuuni kurvit levisivät hieman liikaa välillä 15-17. Kouluttajasta se oli ihan normaalin maksikoiran menoa, mutta minusta normaalien maksikoirien kurvit ovatkin ihan levällään. Treenattiin hypylle (16) semmoista eri tyyppistä ohjausta, jolla on ehkä joku nimikin, mutta käytännössä se oli vähän niinkuin päällejuoksu risteytettynä saksalaisen loppuosaan eli vedin ja tulin jo vastaan ja "työnsin" hypyn yli. Meni ihan jees, ottaen huomioon, että uutta oli, mutta pitää harjoitella, koska tuon hifistelyn voin jopa ostaa valikoimaani. Treenattiin myös niistoa (27) ja siihen sain hieman valaistumista ja sen seurauksena jopa oman rytmityksen parannusta. Pikkuisen, kun käden korkeutta muutin, muuttui liikkumiseni ja olin jotenkin vähemmän tiellä. Olipa hyvät treenit. Sopivassa suhteessa onnistumista, haastetta, uutta oivallusta ja tyytyväisyyttä tämän hetkiseen osaamiseen.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kömpelö ja tulisielu

Eilisten treenien teemana oli niistot, mutta eka setti meni lähinnä siihen, että muisteltiin montako keppiä sitä pujottelussa oikein onkaan. Jatkossa siis pujotteluun häiriötreeniä, koska Lupu otti liikaa kiihkoa edessä häämöttävästä hypystä. Ilmeisesti alussa houkuttavat pituus ja putki veivät sen verran paljon mehuja, että lopun hyppyhoukutin oli liikaa ja kaksi viimeistä keppiä tuntuivat joutavanpäiväisiltä. Tosin kiltteydelleen uskollisena ei se kuitenkaan palkkaan koskenut vaan kääntyi ihan itse takaisin alkuun…  Onhan Sisun kanssa tehty jo keppejä osana ratapätkää ja myös niin, että kepeiltä jatketaan hypylle, jonka jälkeen on palkka, mutta toisaalta viime aikoina on pujottelut jäänyt vähemmälle (lue: olemattomalle), kun on keinuun keskitytty. Note to self: muista ylläpitää myös opittua taitoa äläkä anna sen painua unholaan. Ilman hyppyhoukutusta kepitys kulki loistavasti ja hyppyhoukutuskin onnistui viimeisen välin ohjurin avulla. Lupun kepit on niin tuliset; aivan superasenne ja vauhti!

Kun sitten setin lopussa päästiin kiinni niistoloihin, lähinnä toivoin, että ei olisi päästy. Rytmitajuttoman ohjaajan räpellystä kaikkinensa. Tehtiin erilaisiin kohtiin niistoja, joista yhteen kohtaan onnistui vallan mallikkaasti, toiseen hitusen ontuen ja kolmas oli… noh ei sitä ollut, kun meni niin haastavaksi. Liian kauaa ei saa edessä kykkiä, mutta liian aikaisinkaan ei saa lähteä. Liiku siinä sitten. Jatkossa siis ohjaajan surkean liikkeen siedätystä ja päinhyppimisen vahvistusta. Ihan turha on edes kuvitella, että minun liike mihinkään paranisi, joten lähdetään vahvistamaan huonon ohjauksen vastaanottamista. Kysehän ei ole siitä, ettenkö tietäisi miten minun tulisi liikkua vaan siitä, että yksinkertaisesti en kykene, koska olen kömpelö. Itseäni toki lohdutan sillä, että niiston voi korvata radalla monellakin eri ohjausvaihtoehdolla, joten pystynen välttelemään heikkouksiani tositilanteissa jatkossa edelleen.

Toiseen settiin saatiinkin sitten jo hienoja onnistumisia ja päästiin hurjastelemaan hirttoa, takaaleikkausta, takaakiertoon irrottamista sekä loppusuoraa. Kulki niin hyvin ja minäkin jopa rytmitin takaaleikkauksen toimivasti. Reenin jälkeen viipotettiin Katrin, Helmin ja Martan kanssa lenkille ja uimaan.  Rentouttavaa, virkistävää ja hauskaa, ja mikä parasta ihan mahdottoman lämmintä vettä. Kesä!

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Hauska ja haikea viikonloppu

Polttopuita hakemassa.

Lauantainen hellepäivä maaseudulla oli oikein rattoisa. Nuusku toimi ylimpänä mehustajana, armoitettuna ruuanlaiton valvojana, maitokärrykuskina puidenhakureissulla ja muutenkin uskollisena jokapaikanhöylänä. Sisu puolestaan otti vastuulleen karvalehmien virallisen valvojan pestin ja piti tiukasti huolen, että sarvielukat eivät todellakaan ryysi pihaan. Rapsun tehtäväksi jäi lapinorvokkien syöminen. Ja sipuleiden. Ja salaatin. Ja tillin. Ja… Rapsun nimeksi olisi pitänyt laittaa Orvokki, on se niin hanakasti niiden perään.

Rapsun lempiruoka.

Nuusku seurasi mehustusta niin antaumuksella, että suoriutunee siitä itsenäisesti seuraavalla kerralla.

Sunnuntai-illan ratoksi hurautettiin hallille. Sisun kanssa tehtiin keinua ja tulipahan makoisia toistoja. Lupu intoutui hurjaan putki-keinu-putki-keinu-ralliin ja se olikin loistavaa, koska sinne sai väliin ujutettua muutamia melkein kokonaisia itsenäisiä keinuja ihan huomaamatta. Pidin kyllä pehmukkeen alastulon alla, että keinu ei vahingossa potkaise takaisin. Treenisession jälkeen hilppaistiin koko kolmikon kanssa metsän kautta uimaan. Vesi oli kuin linnunmaitoa ja tälläkin kertaa kalat uivat kanssamme. Tuli uitua antaumuksella ja Lupuna ehti käydä jopa kahdesti pissillä kesken uimisen. Mutta mikäs siinä oli auringossa polskiessa, kun senioritkin jaksoivat niin hyvin.

Uimareissun jälkeen jäätiin vielä hallille lopettamaan yksi aikakausi: vedin näillä näkymin viimeiset tolleriyhdistyksen aluetoiminnan agilityn viikkotreenit. Onhan nuita kahdeksan vuotta tullut pidettyäkin, joten ehkä onkin tauon paikka. Hieman oli haikeaa ja päätöksen meinasin pyörtää jo kotimatkalla, kun sain maailman ihanimmilta kouluttettavilta semmoisen herkkukassin mukaan, että ei mitään rajaa. Paljon en siis koiristani eroa vaan olen helposti makupaloilla lahjottavissa!

"Kyllä se pystyy nää yhdessä illassa syömään." No ainakin yrittää!