torstai 23. marraskuuta 2017

Keppiläksyjä

Keskiviikon pienryhmä oli tosi pieni, paikalla olivat ainoastaan Sisu ja Pokka, joten hyödynnettiin tilaisuus ja treenattiin molempien läksyt kuntoon häiriötreeninä. Molemmilla oli kentällä omat kuviot, joita ne suorittivat yhtä aikaa. Tosi ylpeä olen kyllä pikkukoiran keskittymiskyvystä. Kun ollaan duunissa, ollaan duunissa, ihan sama mitä vieressä tapahtuu :)

Silakan keppiläksyjä.

Tempaistiin aluksi settiin vihreitä palleroita (1-3). Eka hyppy takaakiertoon lähettäen ja jatko A-esteen kautta miun hengaillessa violetilla ristikolla. Lupsu oli liekeissä ja tempoi uljaita virheettömiä toistoja. Samaa takuuvarmaa settiä se esitteli miun hilluessa oranssilla ristikolla. Jatkoksi otettiin jokunen toisto sinisiä palleroita (1-3) miun notkuessa punaisella ristikolla. Kylläpä oli taitava eläin!

Pienen paussin jälkeen palattiin vihreisiin palleroihin (1-3). Eka hyppy takaakiertona, jatko putken kautta ja mie olin violetilla ristikolla. Tämä oli vaikein kuvio. Jos jäin putken suun taakse, kääntyi Sisu katsomaan ohjeita ja ajautui keppien toiseen väliin. Juoksi katsoessaan ja olikin sitten turhan haastavassa paikassa. Mutta yksi askel putken ulostulon jälkeen takasi onnistumisen. Miun hilluminen oranssilla ristikolla oli Sisulle pala makkaraa.

Yhteenvetona se minkä jo tiesinkin: ahtaat itsenäiset avokulmat toimii parhaiten ulkokautta vietyinä, niin en omalla sijoittumisella tee kulmasta liian ahdasta. Häiriötä voi olla vaikka miten paljon (putki tyrkyllä, kaveri samalla kentällä treenaamassa) ja Luputsiini vaan tekee duuninsa täydellisesti.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Patvinsuon pimut

Puolipäiväretki Patvinsuolle. Edellisiltana tehty alkuperäinen suunnitelma sisälsi kierroksen pitkin pitkospuita suoalueella, mutta yön aikana olikin tullut talvi. Iltapäivällä lunta oli tupruttanut siihen malliin, että liukkaat ja lumiset pitkospuut vaihtuivat lumisiin polkuihin. Alkuperäinen suunnitelma muuttui myös siltä osin, että kaksijalkaiset söivät parhaat eväänsä jo autossa... Siispä seuraavalle retkelle erikseen eväät matkalle, perille pääsemiseen, tulipaikoille, autolle palaamiseen ja kotimatkalle. Nyt jäi pari osaa vajaaksi. Siis kaksijalkaisilla. Nelitassuille riitti kyllä sapuskaa!

Hämärä alkoi jo laskeutua Lapinniemeen päästyämme.

Rapsutin varmistaa, ettei eväitä jäänyt Lapinniemen varvikkoon.

Hietajärven jää oli kelpien kantava.

Evästauolla. Taas.

Evästauko numero... 
Pian laskeutui niin pimeää, että otuksista näkyi vain valot.

Koska matkanjohtajana toimi Nuusku Superseniori, kokonaistepastelua kertyi noin 8 kilometriä useammalla tauolla höystettynä. Matkanjohtaja oli pukeutunut viininpunaiseen jumppapukuun, ettei tauoilla iskisi vilu selkälihaksiin. Matkanjohtaja jaksoi hyvin, kirmasi häntä heiluen etujoukoissa ja nautti.

Kiva reissu ja nähtiin hieno hirvikin!

lauantai 18. marraskuuta 2017

Malttitreenistä takin tappoon

Eiliset tokotreenit kutkuttavat vieläkin! Oli itsenäinen kerta, mutta kiitos pätevien kanssatreenaajien, ei kuitenkaan mukavuusalueella pyörivä vaan mentiin taas kohisten eteenpäin. Viikon aikana vahvistin (liian laiskasti) kotona rauhallista maassa oloa ja se sujui vallan mallikkaasti sijainnistani ja liikkumisestani huolimatta. Treeneissä jouduin kuitenkin ottamaan käyttöön selittelyn "mutta kyllä se kotona osaa", koska hallissa homma oli selkeästi vaikeampaa, ei sujunut ja jouduttiin palaamaan perusteisiin. Läksyjen teko ei välittynyt, mutta onneksi loppupeleissä lohikäärme tsemppasi, nousi olohuonetokotasolleen ja saatiin jopa jokunen meille vaikea toistokin onnistumaan. Tarvitaan kuitenkin enempi itsenäistä treeniä näihin, että tulee toistoja tarpeeksi. Ekaan settiin otettiin myös ruutua ja ne meni upeasti. Ei ollut enää ruututörppöjen kiertämisen aikomustakaan vaan täysillä kohteeseen! Palkkaukseni sen sijaan oli sieltä tännepäin, mutta onneksi se ei vaikuttanut toistoihin vaan Silakka pysyi kriteerissä vaikka palkan suunta nyt oli mitä oli. Koetan opetella heittämään palloa ensi perjantaihin mennessä.

Toinen setti aloitettiin malttitreenillä ja sen jälkeen tempaistiin seuraamista, jossa pureuduttiin namikäden häivytykseen. Olenhan juminut siihen kiinni, kun häivytys yrityksillä olen saanut seuraamiseen järkyttävää väljyyttä. Kaikille koirilleni. Aina. Traumaani lähdettiin kuitenkin purkamaan onnistuneesti ja metodi toimi. Tähänkin vaan toistoja alle, niin kohta Lupsulla on maailman hienoin seuruu! Tai edes seuruu. Jee! Loppuun otin olevinaan jotain vauhdikasta luoksetuloa, jossa kerpiilillä oli lievä jarru päällä. Se selkeästi odotti, että ohjelmassa olisi jotain haastavampaa kuin suoraan juokseminen. Pitää siis muistaa ottaa toistoja myös niihin helppoihin tehtäviin. Itsehän olin treeneihin supertyytyväinen, mutta Sisulla jäi ilmeisesti jotain hampaankoloon, koska autossa ollessaan se oli teurastanut päällään olleen takin. Jep. Sitähän on paikattu jo useampaan otteeseen ja nyt kursitaan taas kokoon. En sitten tiedä pitäisikö sille laittaa häkkiin kaveriksi joku (tapettava) pehmolelu treenin jälkeisen tunnetilan vastaanottajaksi vai millä konstilla se jättäisi lämmikkeensä rauhaan. Tai sitten pitää laittaa autoon webasto, niin elukka tarkenee odottaa alasti. Tai muuttaa talveksi Espanjaan. Pitänee valita joku näistä.

Viikolla ei ehditty aksan viikkotreeneihin eikä löytynyt tarmoa itsenäisiin aksatreeneihin, mutta onneksi sentään päädyttiin maanantain valmennukseen. Se oli jälleen huippusettiä! Yllätyksekseni Sisulla oli haastetta itsenäiseen 45 asteen avokulmaan hakemisessa, joten niitä pitää luikkia vahvistamaan eri esteiltä lähestyen. Sen sijaan suurta ilon aihetta toi juoksupuomin toimiminen myös kävelyvauhdistani, oikealla imuesteellä Sisu etenee puomilta täysillä eteenpäin eikä lähde ennakoimaan kääntymistä sijaintini perusteella ja tarjoa 2on2off-asentoa. Siihen saakka, kunnes kinttu on kunnossa pitänee puomin jatko pitää Sisulle simppelinä, niin voi siihenkin tehdä vauhdikkaita toistoja.

Nuuskutin sai närästyslääkekuurista avun yölliseen maiskutteluun ja oksenteluun. Sen jälkeen sillä onkin ilmennyt aamuisia virtsanpidätysongelmia. Ilmeisesti lääke saa Nuuskun janoiseksi yöllä ja sen seurauksena sillä on aamulla niin julmettu hätä, että heti sen herättyä alkaa tapahtua. Aina siinä ei sitten ehdi itse edes kuteita päälle kiskoa, kun toisella on tullut vahinko. Eihän se ole kivaa Nuuskulle eikä toki itsellekään, joten pitänee hankkia joku salonkikelpoinen yöasu, jossa voi ryysiä ensi inahduksesta suoraan ulos, koska toista inahdusta ei ehdi tulla. Vielä ei kuitenkaan tekisi mieli myöntää, että vanhuuden vaivat tekevät elämästä liian haastavaa, kun muuten Unskis on loistokunnossa ikäisekseen ja mieli on iloinen.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Kolmen ärrän viikko: retkeilyä, ripulia ja reeniä

Marraskuu on kivaa aikaa ulkoilla. Sieni- ja marjastusfestareiden jälkeen metsä on palannut ennalleen, täyttynyt jälleen rauhasta ja hiljaisuudesta eikä lähimailla kyki yhtään kaksijalkaista. Minullehan yksikin ihminen on liikaa ja kaksi jo jumalaton ruuhka. Tyhjyys on parasta. Perinteisten ryteikköjen ohella kipaistiin pitkästä aikaa retkeilemässä Patvinsuolla.

Höytiäisen maisemissa.

Suomujärven rannalla.

Karhunpolulla.

Nuuskutin voi mainiosti. Uusi nivelravinne sopii sille, askel on kevyt ja laukka on löytynyt uudestaan. Rapsuttimen syksy on ollut tosi helppo, kiitos lääkityksen, allergiset oireet eivät ole tehneet sen elämästä tuskaista. Tai no, sillä on koko ajan nälkä, joten pientä tuskaa Rapsun näkökulmasta löytynee, mutta sekin ongelma on saatu kuriin ylimääräisellä päiväruualla ja se jos mikä herkkusuulle sopii.

Koska maat pakastuivat (ja sulivat...), sai kolmikko matolääkkeensä. Senioreilla ilmeni matolääkkeen seurauksena närästystä ja juniorilla ripuli. Aiemmin matolääke ei ole ongelmia aiheuttanut ja kyseessä on ollut ihan sama tuote. Jos ensi keväänä aiheutuu samaa, niin sitten pitää laittaa droppi vaihtoon.

Koska ripuli, aksan viikkotreenit jäivät väliin. Perjaintain tokotreeneissä oltiin kuitenkin iskussa ja hyvä, että oltiinkin, koska oli taas niin antoisaa settiä! Oikeassa mielentilassa halliin tuleminen on Sisulle pala kakkua. Päivän teema, luoksetulo häiriössä, onnistui myös hyvällä varmuudella. Lupsukka ei haksahtanut houkutuksiin, ei kuullut sulokutsuja eikä tullut vedätetyksi vaan suoriutui liikkeestä mallikkaasti. Ainoa mikä luoksetulossa oli haastavaa, oli rauhan saaminen istumiseen, mutta siinä ilmenneellä levottomuudella ei oikeastaan ollut tekemistä häiriöiden kanssa. Lupsukan vaan teki mieli ampaista minun luo pienimmästäkin vihjeestä. Sillähän on siinä semmoinen aksan lähtöviivameininki, mutta hyvillä toistoilla saatiin istuminen levolliseksi ja tassu pois kaasulta. Toisessa setissä lähdettiin tekemään liikkeestä maahanmenoa, mutta koska siinä(kin) oli semmoinen vieterivire, niin palattiin rauhallisen maassaolon harjoitteluun. Tykkään tosi paljon siitä, että meidän kouluttaja haluaa, että pohjatyöt tehdään oikeasti kunnolla ja edellyttää sitä myös meiltä, se sopii oikein hyvin tämmöiselle luontaiselle riman alittajalle.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Komppaava kelpie

Olipas hunajainen viikonloppua Tuulia Liuhdon koulutuksissa. Hieman mietitytti miten koipi jaksaa tampata kaksi päivää putkeen, mutta jaksoi se! Molempina päivinä Lohikäärme loisti hienouttaan ja teki juoksukyvyttömän ohjaajansakin duunit. Tuulia totesikin kivasti, että hän ei uskonut, että nämä treenit voi suorittaa kävellen, mutta näköjään voi, kun on koira "jolla on sairaan hieno motivaatio ja itsevarmuus sekä kyky lukea pienen pieniä ohjausvivahteita". Onhan se pätevä pikkuotus. Itselle tuli oppia siitä millaisia linjoja on varmempi kävellen ohjata ja huomio siitä, että mitä enemmän olen jäljessä sitä enemmän kädet villiintyy eli enempi rauhaa omaan tekemiseen, mutta tärkein oppi oli kyllä se, että pikkukoira on ihan jäätävän taitava! Rataprofiili ei sallinut minulle minkäänlaista nössöilyä vaan piti rohkeasti jättää ja päästää Sisu tekemään ihan itse. Hurjia leijeröintejä ja irtoamisia ja lohikäärme selviytyi niistä kaikista, eikä pelkästään selviytynyt vaan teki ne törkeän hienosti. Saatiin molemmat sellainen itsetuntobuusti, että kyllä tässä vielä uskaltaa kisoihinkin kävelemään lähteä!

Viime viikkotreeneissä pureuduttiin Lupsukan kanssa putkesta putkeen irtoamisiin ja hurjan rallatuksen jälkeiseen korvien käyttöön. Putken jälkeiset tilanteet ovat olleet Sisulle hieman haastavia ja nyt putki-"joku muu este" erottelutreenissä haasteen toi putkelta jatkaminen esteelle, joka oli minusta poispäin. Edessä helottava putki houkutti enemmän ja Sisu sujahti ansaan toistuvasti. Vastaava putkihoukutus on helppo ohittaa, jos jatko on minun suuntaan, koska silloin voin hyödyntää nimeä aiempaan putkeen mentäessä, mutta nyt puuttui tarvittavat sanat, pelkkä estekäsky ei riittänyt rikkomaan ansaputken lumovoimaa. Ehkä niille suuntakäskyille olisi ollut tässä tilausta.

Innokkaasti ollaan kotitreenattu myös tokoa: paikkamakuuseen ja perusasentoon kestoa sekä rauhaa. Lupsukka vastaa treeniin hienosti, loikkii harppauksilla eteenpäin ja on fiiliksissä. Häntä vipattaa! Se, että pilkkoo valmiiksi jääkaapin pullolleen palkkaherkkuja laskee treenikynnyksen minimiin. Ihan milloin vain voi tempaista pari toistoa, ei tarttee tehdä mitään valmisteluja aluksi. Saapi nähdä kuinka kauan jaksan olla näin ahkera!

Luppakorvat ovat yleensä unilla kotitreenien ajan, nehän eivät mitään kuule, niin menee kivuus ohi. Tovi treenin jälkeen ne kampeaa nenät tuhisten paikalle, on leijunut palkkanamien aromi kirsuihin ja herättänyt unilta. Seniorit ovat saaneet säälistä muutamat pienet treenit nekin, tai sitten ihan vaan herkkuja ilman temppuja, mutta tuntuisivat tykkäävän enemmän temppu+nami yhdistelmästä. Saahan siinä olla vakavasti otettava koira.

Ai niin Sisu aloitti juoksun viime viikonlopulla tai ainakin silloin huomasin sen juoksevan.

lauantai 28. lokakuuta 2017

Kalliit pitsat

Metsälenkillä tuli nälkä, joten noutopitsan kanssa kotiin! Pitsojen paistumista odotellessa piipahdettiin eläintarvikeliikkeessä ja kuinkas ollakaan nivelrikkoiselle superseniorille lähti mukaan ortopedinen peti. Kallista ostosta perusteltiin etukäteisjoululahjana; jos vanhojen koirien synttäreitä juhlitaan puolivuosittain, niin kai tiheämpi biletys koskee jouluakin? Kovin tuntuu peti olevan nelijalkaisten mieleen, siinä köllöttää jatkuvasti joku ja tuntui se testiköllötyksellä itsellekin varsin mukavalta. Toivottavasti pedin ominaisuudet vaikuttavat siihen, että Nupatsun oikean etujalan satunnainen ontuminen makuulta nousun jälkeen katoaa, että paljastuisi ontumisessa olevan kyse pikemminkin puutumisesta kuin etupään kulumien etenemisestä siihen vaiheeseen, että liikkuminen alkaisi olla säännöllisesti hankalaa. Lisäksi vaihdoin Nupan nivelravinteen uuteen erityyppiseen Flexadiniin.

Tää on miun!

Mie jonotan!

Ja sit miekii pääsin!

Lohikäärme vietti luksusaikaa perjantain tokotreeneissä. Meillä on aivan paras kouluttaja! Lähdettiin liikkeelle oikeassa mielentilassa heti autosta ja Sisulle tämä oli helppoa, toki onhan sitä treenattukin. Häiriötreenissä Lupsukka pisti parastaan vaikka häiriönä oli mm. hallin oven aukeaminen (häiritsee kelpietä, joka haluaa, että tilanne on aina tassussa), vieressä heiluva ja rahiseva lelu sekä ympärillä jumppailevat ihmiset. Sisun teki mieli kurkistella ärsykkeitä, mutta se tarjosi tiukasti kontaktia. Syrjäsilmällä taisi kerran kurkata oven suuntaan ja häntää hipova lelu houkutti, mutta korjasi heti itse kontaktin. Paikkamakuuseen haettiin kestoa ja jopa minä ymmärsin pienen rautakangesta väännön jälkeen kuinka minun tuli toimia ja jopa lähti homma etenemään! Toki matka on vielä pitkä, mutta kuljettavissa :)

torstai 26. lokakuuta 2017

Naks naks!

Olen vieläkin sokissa eilisillasta. Meillä oli agilityn viikkoryhmä ja mitä me Sisun kanssa treenattiin? Tokoa! Kyllä, luit oikein. Siellä sitä hallissa naksuteltiin ruutua, kapulan nostoa ja metallikapulalle murisemista. Kaikkea sitä. Syytän tästä yli-innokkuudesta kuluvan talvikauden naksutinkoulutustokoryhmää. Viime perjantaina päästiin ensimmäistä kertaa tokotreeneihin mukaan ja siinähän kävi toki siten miten aina, kun tokoryhmään pujahdan: treeni-into napsahti pilviin!

Keskiviikkoillan ruutu eteni vauhdilla ja alkoi muistuttaa jo sitä mihin se edellisen tokoinnostuksen aikaan jäi. Kapulaleikki oli kerrassaan hauskaa. Puisia kapuloita Sisu nostaa nykyään mielellään, mutta metalli on pohjimmiltaan yäk. Koska lohikäärme kuitenkin haluaa olla hikari ja ansaita palkkansa, nosti se myös metallin murisemalla kapulalle samalla. Tuskin maltan odottaa huomisillan naksutteluja. Niin paljon polttelee, että pitää varmaan pilkkoa palkkanamit jo iltapuhteina.

Onneksi viikolle mahtui myös agilitya maanantain valmennuksen muodossa. Edelleenkään miun jalka ei kestä mitään kävelyä kummempaa, mutta eipä se haitannut. Sisu oli liekeissä ja irtoaminen sekä etänä ohjattavuus hurjaa. Huiput treenit ja sopivasti läksyjä.

Vaikka treenaaminen etäohjaten on hauskaa, ei meillä ole kisoihin asiaa, jos en saa (aikaiseksi) opetettua Sisulle suuntakäskyjä. Esimerkiksi putkisääntökirjan sisäistänyt kelpie kääntyy säännönmukaisesti tilanteissa, joissa rataprofiili edellyttäisi jotain ihan muuta, jos en ehdi sijoittumaan oikein. Vaihtoehtona onkin siis a) tilanteen hyväksyminen ja huomioiminen treenissä & kisoista pois pysyminen koska ei ole reilua viedä sitä epäloogisiin tilanteisiin tai b) suuntakäskyjen opettaminen. Yritän nostaa ahkeruuteni vaihtoehdon b edellyttämälle tasolle, koska kohtalotovereiden kertomusten pohjalta voi olla paljon mahdollista, että juoksen vasta syksyllä 2018.


torstai 19. lokakuuta 2017

Tauolta baanalle

Pienistä asioista sitä ihminen tulee onnelliseksi. Kuten vaikka siitä, että saa heittää kyynärsauvat nurkkaan ja vähitellen siirtyä ontumisesta kävelyyn. Juosta ei vielä aikoihin, mutta eipä sen niin väliä, kunhan pääsee metsään!

Metsästä löytynyt ilahdutus.

Loukkaantumista seurannut hiljaiselo on ollut hiljaista, joten ei ole ollut paljoa blogiin päivitettävää. Lohikäärme sukelsi korvia myöten seniorielämään eli vietti kuukauden totaalisen treenitauon lepuuttaen niin aivoja kuin kroppaakin. Kolmikon eloon viimeisen kuukauden aikana on kuulunut lähinnä ulkoilua niin omassa kuin kaveriporukassakin ja - yllätys, yllätys - lomailua. Kaksijalkaisten keskieurooppalaisen kaupunkiloman ajaksi trio matkasi maalle hemmoteltavaksi. Käytännössä Rapsu hamstrasi sapuskaa kupuunsa minkä ehti, Sisu hamusi rapsutuksia 24/7 ja Nuusku oli maailman pysäyttävän lumoava (lue: pysäytti kauneudellaan ohiajavan auton ja sai kuskin juoksemaan luokseen kamera ojossa).

Maanantaina palattiin Lupukan kanssa agilitykentille ja suunnattiin Kuopioon valmennukseen teemalla paragility. Sisu oli hurjan taitava ja siitä hehkui viime kevään loukkaantumistani seuranneen "koira tekee kaikki duunit"-treenitavan anti. Yllättävän helppoa oli luukuttaa perusrataa, sinne se vaan irtosi tekemään duuninsa ja pystyi huikeisiin itsenäisiin suorituksiin.

Tokihan meille läksyjäkin tuli mukaan ja vetopuolen itsenäisten takaakiertojen kimppuun hyökättiin eilen illalla. Ensin tehtiin punaiselle hypylle ohjaajan punaisella sijainnilla, sitten sama vihreälle hypylle ohjaajan vihreällä sijainnilla ja toisella kierroksella siniselle hypylle samoilla sijainneilla.

Itsenäiset takaakierrot vetopuolelta.

Otettiin Silakan kanssa toisen kierroksen lopuksi irtoamisralli (1-5) hämyesteillä siten, että notkuin tuolla ruudukkoalueella. Pätevä otus!

Irtoamisralli.