maanantai 30. heinäkuuta 2012

Soutaa, huopaa, grillaa, torkkuu ja jäljestää

Mökkielämä on elämän parasta aikaa, sanoisivat Nuusku ja Rapsu. Hirveän kivaa on hillua vapaasti siellä missä ikinä huvittaa silloin kun sattuu huvittamaan, tarkistaa säännöllisesti josko kellarin ovi olisi jäänyt raolleen, käydä uiskentelemassa, pötkötellä portailla, valvoa ruuan valmistusta, osallistua päiväunille eri kokoonpanoissa, veneillä, auttaa ristikoiden täytössä, täyttää kanttarellikoiran velvollisuudet vainuamalla 10 litran saalis ja vartioida tiluksia.

Viime kertaisella pitkällä soutureissulla suunnattiin Hattusaaren päähän, Kummeli-saarien kupeeseen, rantakalliolle evästelemään ja uiskentelemaan. Kovin oli kuumaa, mutta mukavaa. Niin oli kuuma, että kelluntapukineet lojuivat veneen pohjalla, ei voinut päälleen laittaa. Tämä hieman Nuuskun, tuon sekopääveneilijän, kohdalla arvelutti, mutta Nuuskutin oli aivan huikea! Nupalta pystyi riisumaan huoleti pelastusliivit, ei tarvinnut enää kahvaa pitämään elukkaa veneessä vaan se istuskeli ja pötkötteli kiltisti keulassa. Tähän ei mennytkään kuin 9 vuotta. Välillä se hieman murmatti, mutta kaikkea ei voi saada ;) Rapsu puolestaan torkkui veneenperässä perinteiseen tapaansa.

Kotiinpaluu tarkoitti pientä treenirupeamaa, koska Rapsulla on paikka viikon päästä olevaan mejäkokeeseen, joten piti saada alle virittävää jälkeä ja keskittyä makauksiin. Lähdettiin eilen Elli-Marin ja Minnan kanssa metsään jälkiä tekemään. Rapsun jäljelle tuli kolme suoraa ja suorilla oli reippaasti makuita, joista osalla oli palkkaa piilossa ja osalla ei. Ja jotta Nuuskutin ei tuntisi oloaan syrjityksi, tehtiin sillekin oma jälki, semmoinen kahden suoran paramejäkuvio, jossa oli makuita suorilla sekä kulmassa.

Nuuskutin pääsi jäljelleen ensimmäisenä ja oli hyvin polleaa koiraa. Alku sujui hyvin, pientä siksakkia jäljen päällä, mutta kulman Nupa oikaisi, kun haistoi seuraavan suoran, jonka olin tökerösti tehnyt reilusti alle 90 asteen kulmaan. Ahne ystäväni on kuitenkin ehdollistunut makauksiin sen verran vahvasti, että palasi kulmalle makausta tarkistamaan. Siitä alkoikin sitten hortoilu, Nuusku kierteli ja kaarteli eikä oikein jäljelle osunut, keli oli kyllä hirveän kuuma ja Nuuskulla kuola roiskui. Palautin sen jäljelle ja lopun se teki huolella ja pääsi ilahtumaan sorkasta sekä aamuruuasta. Nuuskulle oli kuitenkin tullut sen verran kuuma, että Nupa heittäytyi viilentymään ensimmäiseen lätäkköön, jossa ei juuri vettä ollut vaan lähinnä liejua ja kiehnäsi ympärilleen viilentävän mutakuorrutteen.

Rapsutimen vuoro oli kolmantena ja pieni koira oli melkoisen latautunut jäljelle päästessään. Kuuma oli ja aivoja ei. Alkumakauksen nuuhkiminenkin piti ottaa ohjatusti kahteen otteeseen, kun kuonoa ei olisi Rapsutin kiireessä malttanut maahan laskea. Kaikki makaukset Rapsu hutiloi, merkkasi niin pienillä pysähdyksillä ja hätäisillä nuuhkaisuilla, että jos en olisi tiennyt, että ne on siinä ja osannut lukea koirani hutilointia, niin en olisi merkkauksia huomannut. Ensimmäinen kulma oli tarkka, toinen pelkkää räpellystä. Viimeisellä suoralla vastaan lensi kimalainen ja Rapsu kaartoi määrätietoisesti eri suuntaan, harmi vaan, että kimalainen oli se, joka lähti jäljelle. Palautus ja tarkkaa työtä loppuun, mitä nyt makaukset, tuo treenin tarkoitus, jätettiin tekemättä.

Oikein ei vahvoilla fiiliksillä lähdetä viikonlopun koitokseen, mutta eikös sitä sanota, että huono kenraali takaa hyvän kokeen? Aletaan ainakin nyt sanomaan.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kisafiilistä

Rapsu pääsi pitkästä aikaa liitokoiraksi. Tiistaina teemana oli kisamaiset treenit MM-karsinta tyyliin: kolme rataa, hylystä ulos paitsi finaaliradan sai suorittaa kisamaisesti loppuun ja yhteispisteet ratkaisivat palkintosijat.

Ensimmäinen rata (neliöt 1-19) oli MM-karsintojen finaalirata. Sain siihen kohtuu fiiliksen vaikka minulla olikin niin hirmuinen nälkä, että näköä haittasi. Hanskalokerossa majailevat hätävaraeväätkin olin hotkinut edellisissä hakutreeneissä enkä ollut muistanut hankkia uusia, joten vararavinnoilla mentiin. Ekalla radalla tulokseksi tuli vitonen, koska Rapsu ei kestänyt kepeillä (10) loppuun asti vaan tuli 10-välistä ulos. Muuten hyvää perustekemistä ja ohjausvalinnat oli varman päälle (hei, meillä oli karkkia jaossa!): pakkovalssi (6), valssi (7-8), pakkovalssijaakotus (15).


Toinen rata (vaaleat pallerot 1-17) mentiin myös varmoilla valinnoilla: ennakoiva valssi (2, 3), peruspyöritys (5), paskavalssi (7-8), valssi (10-11), ennakoiva valssi (13). Rata menikin tosi hyvällä fiiliksellä hypylle 13 saakka, mutta sitten ohjaus herpaantui, koska ajattelin jo hypyn (15) hankalaa kohtaa vaikka olisi pitänyt keskittyä puomille (14) vientiin, joten hylly napsahti. Putki puomin alla imaisi Rapsun, eikähän se ihme ollutkaan, kun ohjaus oli siinä kohtaa olematonta. Hämmästyin ihan miten se ärsytti, niin typerä virhe ja karkit oli niin lähellä! Miulle on sanottu ehkä vuodesta 2005, että keskity siihen mitä teet ja tee se loppuun asti, äläkä oleta vaan ohjaa. Mutta minä sitten kuitenkin ajattelin tulevaa ja oletin nykyhetken. Hirmuisen hyvä fiilis radalla ja oikeesti tuntui mukavalta, että ohjausvirhe harmitti eikä ollut yhdentekevä ollenkaan.

Kolmannella radalla (tummat pallerot 1-19) Rapsu livisti lähdössä, mutta karkinhimoissani en sitä palauttanut vaan lähdin tekemään nollarataa. No se kaatui kepeille (4), jossa sähläsin enkä antanut Rapsulle tilaa keppien aloittamiseen. Siitä viitonen. Valssissa (6-7) kadotin myös koiran ja meinasin juosta itse A-esteen, mutta sain kouluttajan komennosta jotain asennetta ja loppurata mentiin kunnialla läpi: pakkovalssi (8), paskavalssi (9-10), persjättö (10-11), peruspyöritys (14), persjättö (15-16).

Minkään radan kontaktien tasosta ei ole mitään havaintoa, koska vedin kisafiiliksellä eli en edes katsonut. Pitäisi varmaan. Virheitä niistä ei ropissut, mutta en kyllä yhtään muista mitä Rapelo niillä teki. Kaikkinensa hyvät treenit, hyvä fiilis, Rapsu oli ihan mahtielukka, taidan ilmoittautua kisoihin.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Plääh ja pöh

Aina ei voi onnistua, mutta aina voi epäonnistua. Hakua jälleen ja seurana olivat Topi, ViiruSusu & Mörkö, Zorro & Elena ja Alex & Vilkku. Koska Rapelo voi erinomaisesti, kakka kulkee eikä masua kivistä, aamuherätys pelaa ja vilpertiyttä riittää, lähti se myös treenaamaan kevyesti, joskin lopputuloksen huomioonottaen sen olisi voinut jättää kotiin.

Rapsun treenit menivät ihan penkin alle, lattian läpi kellariin saakka, perustusten alle, syvälle pohjamutiin, jos ei vallan maapallon keskipisteeseen. Kaksi maalimiestä oli tarjolla, ensimmäinen oikeassa takakulmassa pimeänä juurakon takana ja toinen vasemmassa takakulmassa pressun alle piiloutuvana haamuna. Ekalle ukolle oli Rapsun mielestä ihan maailman parasta lähteä, Rapsu jopa livisti autosta ilman lupaa, hönki hakualueelle vaahto suupielistä roiskuen, mutta itse suoritus oli kyllä aivan hirveää räpeltämistä. Rapsu juoksenteli, kohelsi, sekoili ja oli aivan adhd ja aineissa. Ei ollut tolkun häivää siinä menossa. Koetin miettiä ratkaisua tilanteeseen ja keinoja onnistuneen suorituksen saavuttamiseen, tai eihän tuosta nyt enää onnistunutta saanut, mutta edes jotain. Hylkäsin ajatukset ääni- tai muista avuista, koska se ei johtaisi ainakaan itsenäiseen ja älylliseen toimintaan. Päädyin partiointiin ja pidin Rapsua ensin hihnassa, jotta se rauhoittuisi ja keskittyisi siihen mitä ollaan tekemässä. Siksakattiin alueella ja Rapsis sai hajun maalimiehestä. Menin keskilinjalle ja lähetin Rapsun maalimiehelle, mutta Rapsu jatkoi sekoilua. Pieni ohjaajan hermojen lepuutus, koiran nollaaminen ja uusi partiointi tällä kertaa koira vapaana. Rapsu sai hajun ja kiisi maalimiehelle. Toinen ukko löytyi hyvin. Pitää nyt miettiä ihan ajatuksella treenisuunnitelmaa. Taidan tehdä Rapelle jatkossa tuulitreenejä, pelkkää nenun käyttöä ja omatoimisuuden vahvistamista. Jospa se löytäisi sitten kadottamansa punaisen langan. Nyt Rapelo on jumiutunut apuihin.

Jotta tulisi jotain onnistumista talouteen, kaivettiin tamppaajaseuraneiti pieneen ilmaisutreeniin. Nuuskulle kaksi ukkoa, vuoron perään lähelle keskilinjaa, matkaa noin 10-20 metriä. Tavoitteena täydelliset rullailmaisut. Ensimmäiselle ukolle Nuusku kiisi lujaa ja otti rullan, mutta jäi sitten möllöttämään maalimiestä katsellen ja tiputti rullan. Odotti ilmeisesti palkkaa. Kutsuin Nuuskua, jolloin Nupa poimi rullan, toi sen käteen ja lähti näytölle ilman käsiohjausta, osasin olla hosumatta. Toinen ukko olikin sitten täydellinen: Nuusku haki rullan maalimiehen kiertäen, toi rullan käpälääni ja kiiruhti näytölle. Ja oli pieni luppakorva kovin tohkeissaan :)

torstai 19. heinäkuuta 2012

Rapsun iloisuuden katoaminen ja paluu

Tiistaiaamuna koin maailman kamalimman heräämisen. Rapsu pieni aurinkoinen ei tunkeutunut pääni ja tyynyni välistä, ei laskenut päältäni mäkeä, ei ojentautunut päälleni sammakkoasentoon makaamaan ja tunkenut kieltään sieraimiini, ei piehtaroinut minua hereille. Sain herätä ihan itse. Rapsu oli vieressäni kerällä, nosti kuonoaan ja painoi sen takaisin omaan kainaloonsa. Säikähdin kovin, koska reilut kuusi vuotta olen saanut nauttia uskollisesta herätyskellosta. Mitä ihmettä? Onko se sairas?

Jo maanantai-iltana Rapsu vingahti muutaman kerran asentoa vaihtaessaan ja oli hieman levoton, mutta en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota vaan ajattelin, että se on ohimenevää. Tiistaina olemus oli huomattavasti apeampi, Rapsuli oli paitsi vaisu myös kipeän oloinen. Koska Rapsutin ei ollut käynyt kakillakaan sitten viime viikon, ajattelin sen huitaisseen kitusiinsa jotain vähemmän toivottavaa ja siksipä poloinen sai nautiskella parafiiniöljyä. Ei siitä ollut mitään apua, ei tullut kakkaa eikä yrjöä. Ulkona pissillä ollessaan Rapsu kerran kiljui niin, että sydäntä raastoi ja liikkuessa oli laimea ja vingahteli. Luulosairas hysteerikko kun olen, pelkäsin, että Rapella on jotain vakavaa, koska se oli sisällä paikallaan, siis kirjaimellisesti ei liikahtanutkaan koko päivänä, ollen samalla kuitenkin levoton, mutta silti liikkumishaluton ja vaikutti masentuneelta, hengitti työläästi ja välillä vingahteli. Potentiaalisia diagnooseja oli monia ja keksin niitä tolkuttomasti lisää, aina edellistä lohduttomampia.

Eläinlääkäriin Rapsu matkasi keskiviikkona, koska oli aamulla vielä surkeampi kuin tiistaina. Rapsulla ei noussut edes kuono ja se piti kaapata kainoloon ulosmenoa varten. Eläinlääkärissä Rapsusta otettiin röntgenkuvat, veren tulehdusarvot, lämpö ja muut asiaankuuluvat tutkimukset. Diagnoosi oli kuitenkin jotain mitä en ollut onnistunut päässäni kehittelemään, luultavasti siksi, että siitä puuttui kaikki dramatiikka ja jännitys: Rapsulla oli ohutsuoli täynnä kaasua. Rapsulla oli siis ilmavaivoja, mutta pierut eivät lähteneet maailmalle. Lääkkeeksi riisivelliä, jauhelihaa, Biobaktia ja koliikkivauvojen hoitotippoja. Rapsuttimen vointi onkin kohentunut silmissä ja nyt siinä on jo jotain eloa ja iloa, ehkä noin 80 % aidosta. Toivottavasti päästään pian täyteen sataan.

Potilas on kuitenkin potilas, joten keskiviikon haun ilmaisutreeneihin kaivettiin esiin Nuusku. Kyllä vain, vanha kettu pääsi opettamaan minua ja oli sen vuoksi maailman pollein ja onnellisin epeli. Päätavoite treenissä oli tarkkailla Topin & Viirun ja Susun treeniä ja imeä vaikutteita Rapsun ilmaisun opettamiseen. Vähän sitten pääsi Nuuskukin ilmaisemaan ja minä sain hyvää palautetta miten homma pelitti ja mitä olisin voinut tehdä toisin. Nuuskun ukkelit olivat 10 metrin päässä metsässä ja Nuuskutin haki rullan, palautti hyvin käteen ja kipitti näytölle hakemaan palkkansa. Nuusku toimi hyvin, minä vähemmän hyvin, mutta osaanpa olla huiskimatta näytölle lähetyksissä sitten, kun Rapsu pääsee siihen vaiheeseen. Tai ainakin teoriassa osaan.

Torstaina Nuusku pääsi Helin helliin käsiin. Oikein oli otus hyvässä kuosissa ja nautti hieronnasta & laserista täysin siemauksin. Parin viikon päästä taas kontrollia, hirveän hyvältä sen vointi tällä hetkellä vaikuttaa. Tosin hieronnan jälkeinen rentoutuminen jäi Nuuskulla hieman puolitiehen, kun piti maaseutureissulla hieman rellestää.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Hei, me hakuillaan!

Ennen kuin perustatte Pelastakaa Rapsu treeniputkesta -yhdistystä, niin vannon ja vakuutan, että tahti hiipuu, kunhan lomailu loppuu. Mutta koska tänään vielä lomaillaan, herättiin suoraan hakutreeneihin samalla porukalla kuin eilenkin, ainoan erona oli Nuuskis-lisuke. Nuuskutin sai kokea olevansa tärkeä pieni treenaaja tampatessaan hakualuetta ja siivittäessään Rapsua valtaisalla kannustuksella huikeisiin suorituksiin.

Rapsulle oli tarkoitus laittaa vain kaksi ukkoa, mutta koska möhlin treenisuunnitelmani kanssa, tuli ukkoja loppujen lopuksi kolme. Ensimmäinen ukko oli vasemmalla takalinjalla kaatuneen juurakon takana. Siihen päätin ottaa ääniavun sillä hakualue oli nyt syvempi kuin viimeksi, joten halusin varmistaa, että ei otuksella loppuisi usko kesken. Hyvin löytyi eka ukko. Toinen ukko oli oikealla, takakulman lähellä olevassa kuopassa ja siinäkin oli ääniapu. Ja tässä tuli sitten Heidin kehno treenisuunnitelma esille: ei voi laittaa koiralle, jonka sisään on rakennettu halu pyytää ohjeita ja ominaisuus jumiutua apuihin, kahta ääniavuin varustettua ukkoa peräkkäin, jos ei halua, että koira alkaa  etsiä korvillaan ja odottamaan lisää ääniä etenemisen tueksi. Se oli aivan hirveää pyörimistä, palaamista, uusintalähetystä jne. Lopulta ukko löytyi, mutta oli kyllä semmoinen olo, että hyvän pohjan mäiskin lekalla murusiksi. Senpä vuoksi otin Rapelle tavoista poiketen toisen kierroksen, johon tuli yksi ukko haamuna etukulman takareunaan. Siihen saatiin hyvä suora pisto, vauhtia ja itsevarmuutta.

Nuusku pääsi lopussa tekemään kaksi ilmaisutreeniä. Maalimies oli kyykyssä viiden metrin päässä ja Nuusku haki rullan, lähetin sen näytölle ja sen jälkeen Nuuskutin sai maalimieheltä palkkaa. Oikein oli pätevää ja onnellista. Lopussa pieni tamppaaja osallistui merkkien poistoon sekä lähdettiin vielä kahdeksan koiran voimin lenkille. Nuusku ilahdutti minua suuresti heittäytymällä kahteen otteeseen mahalleen mutaiseen kuralätäkköön, niin tuli harrastajalle kuuma, mutta oli se vaan onnellinen eläin kuvitellessaan osallistuneensa treeneihin.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Himotreenaajat

"Mustikat, mustikat, metsä koettaa piilottaa, sama se, vainuun ne, terve vaan, nyt herkutellaan..." laulakaamme tähän tahtiin. Marjat ovat saapuneet metsiin ja Rapsun suu käy. Metsälenkeillä puskat vaan suhisevat ja kotiin palaa mustikoita hamunnut neiti Sinihuuli.

Tänään hakuiltiin Hinkun & Huuman, Elsa & Kivan ja Helmin seurassa. Hakualue ei ollut yhtä syvä kuin viime treenissä, joten ajattelin, että otetaan useampi ukko, kun ei tarvitse niin kauas juosta. Rapsulle tehtiin neljä pimeää ukkoa, joista kakkonen liikkui takarajalla neloseksi. Ukkelit olivat piiloutuneet lähelle kulmia kuoppiin ja havupuun alle.

Ensimmäiselle ukolle Rapsu paineli tuhatta ja sataa, ja yllätyksekseni posotti vierestä ohi. Rape kävi heittämässä lenkkiä hakualueen ulkopuolella ja vainusi kuopassa olleen ukon vasta palattuaan takaisin alueelle. Ukko oli Rapsun mielestä ilmeisesti liian lähellä ;) Toinen maalimies löytyi suoralla pistolla kuten myös kolmas. Neljäs maalimieskin näytti ensin löytyvän hyvin, mutta sitten Rapsu jäi nuuskimaan kaatuneen havupuun toista puolta hetkeksi ennenkuin jatkoi ukolle saakka. Olin itse pötkötellyt siinä toisella puolella ukkona parille aiemmalle koiralle (ja popsinut mustikoita), joten ilmeisesti Rapsun piti haistella minun hajut.

Rapelo toimi oikein hyvin tasoonsa nähden. Seuraavassa treenissä pitää laittaa ukot kuitenkin hieman syvemmälle, koska nyt kolmos- ja nelosukoilla Rapsu rupesi ennakoimaan ja hidasti vauhtia minun mielestäni turhan ajoissa. Ei se sentään raville pudottanut, mutta sen sijaan, että Rapsu olisi kaahannut menemään, se alkoi tarkkailla ympäristöä. Siis hyvähän se on, että Rapsu huomaa, että ukot voivat olla lähempänäkin, mutta se ei ole hyvä, että se alkaa ennakoimaan niiden lähelläoloa.

Nuuskuttimen päivän kohokohta oli naapurin kissan kyttääminen ikkunasta. Sille piti sanoa "urh".

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Ukkoja! Nakkeja! Kivaa!

Otin itseäni niskasta kiinni ja sain raahattua meidät hakutreeneihin. Pitkästä aikaa, edellisestä kerrasta taitaa olla vuosi... Hakuilemaan lähti Rapsutin ja seuraksi saatiin Topi & Viiru, Puntti sekä setterit Veikko & Voitto.

Rapsuttimella oli kolme maalimiestä: ensimmäinen vasemmassa etukulmassa piilossa puiden takana, toinen oikealla takarajalla piilossa pressun alla ja kolmas puun alla piilossa lähellä vasenta takakulmaa. Kaikki olivat mönkineet piiloihinsa sillä välin, kun hain Rapsun, joten oli oikein mielenkiintoista nähdä miten Rapsu aikoisi treenit aloittaa, hoksaisiko tuo edes mistä lajista olisi kyse ;)

Hyvin hoksasi ja lähti kaikista lähetyksistä sammalet sinkoillen matkaan. Hirmuisen hienoa työtä teki kaikilla ukoilla, oikein olin tohkeissani ja ylpeä! Pressuakaan Rapsu ei yhtään epätöinyt vaan paahtoi pressun alla olevalle uhrille lujaa. Hyvin maistui palkatkin (milloinkapas ei...) ja ensimmäistä kertaa Rapsun treenejä seurannut Outi pääsi hämmästelemään pikkukoiran ahneutta. Mutta mitä ahneempi, sitä parempi :)

Tauosta huolimatta haku oli Rapsulle helppoa kuin polkupyörällä ajo sirkusapinalle. Maalimiesten piiloja voi siis jatkossa vaikeuttaa entisestään ja rullailmaisua opettaa ihan käytännössä, niin saadaan haastetta treeniin. Niin oli kivaa, että ihmettelen suuresti miksi tästä lajista taukoa on ollut.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Kylillä huitelemassa

Noljakkahan on semmoinen takapajula, että siellä mökkihöperöityy, jos ei välillä käy kylillä. Ja kylille nyt on ihan mahtavinta mennä, kun saa hyvää seuraa. Nuusku ja Rapsu lähtivät sivistymään Elenan kanssa ja nopeasti hujahti pari tuntia keskustassa hiippaillen ja istuskellen.

Kaunis pieni pikinokka.

 Nuusku yrittää näyttää söpöltä Elenalta, jos Riitta vaikka erehtyisi kuonosta ja antaisi namia.

Pikkuruinen oli kiinnostunut kaupungin vilinästä ja isommat lähinnä pikkuruiselle varatuista herkuista. Pentukoiran seurassa ohikulkijoiden huomio on taattu ja luultiinpa kolmikkoa sukulaisiksi, Rapsua äitikoiraksi jne. Parhainta keskustassa hillumisessa oli kuitenkin kolmikon hienot käytöstavat. Niin helppoa on liikkua luppakorvien kanssa, jotka suhtautuvat kaupungin ilmiöihin rauhallisen luottavaisesti ja osaavat rentoutua, kun mitään ei tapahdu. Päivätirsat voi mainiosti vetäistä niin keskellä kävelykatua kuin puistoissakin. Kaupungin vilinän seuraaminen oli niin mukavaa puuhaa, että pitänee tulla kylille toistekin, joku kaunis päivä istuskelemaan kahviloiden terasseille (huomatkaa monikko, niin monessa paikassa on hyvät leivokset :)).

Nuusku rentoutuu päivän askareista.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Hyvät treenit, hyvä koira, huono ohjaaja

Pitkästä aikaa liihoteltiin agilityn viikkotreeneissä. Katja oli laatinut oikein hyvän 29 esteen ratatreenin, jossa oli kinkkisiä kohtia. Hirveän ylpeä olen itsestäni, kun harppasin ihan vapaaehtoisesti pois mukavuusalueelta enkä tehnyt yhtään kohtaa tutusti ja turvallisesti eli junttityylillä vaan haastoin itseäni ja treenasin, kun nyt kerran treenaamassa oltiin. Miustahan saattaa joku päivä tulla ihan koulutettavissa oleva yksilö.

Ekalla pätkällä vedettiin ekat kymmenen estettä ja jotain lisähumpsutusta. Rapella oli ongelmia jo lähdössä, hirveällä innolla hönki hypyn yli pakkovalssiin (2) ilman lupaa. Mukavahan se toki on, että riemua löytyy, mutta vielä mukavampi olisi, jos se riemu pysyisi koiralla käpälässä. Uusi-Heidi ilmeni okserille (9) lähetyksessä, koska siinä koetettiin leijeröintiä. Harmia vaan, että valssini (7) ei levinnyt tarpeeksi alas vaan käänsin Rapea väärässä linjassa pituudelle (8) ja siitä se lipui kepeille. Sitä oli tunarointini jälkeen vaikea korjata, kun valssi ei suostunut valumaan ja Rapsu oli omasta mielestään oivaltanut treenin tavoitteeksi tiukan käännöksen kepeille. Otettiin siihen sitten  paljon palkattuja yrityksiä ja jotain saatiin aikaiseksikin, mutta ensi kerralla Rapsulle vaikeaa opeteltaessa pitää olla omat liikeradat paremmin hallussa. Vuoron loppuun otin jotain rälläämistä, että Rapelle ei jäisi semmoinen olo, että ei ihan osattu.


Toinen pätkä, 11-29, menikin sitten hirmuisen hyvin. Ihan tein persjättöjä (12-13 ja 15-16) ja jonkun tuuppauksen (16-17) ja juoksin lopun hippulat vinkuen ihan meidän peruskuvioilla, kun ei niihin hienompaakaan oikein tullut keksittyä. Hyvä fiilis, hirmuisen hyvä. Rapsu oli täpinöissään vaikka kovasti sitä lämpö rasitti kuten aina kesäisin, mutta ajallisesti lyhyt treeni onnistui ilman vauhdin laskua.

Muuten ohjelmassa on ollut uimista, uimista ja uimista. Sitten vielä hieman lisää uimista, kun joku nimeltä mainitsematon Hapsu Hipsuvarvas tykkää piehtaroida hienompaakin hienommassa hiekassa uinnin päälle. Hiekalla kuorrutettu märkä koira on kesän helmiä. Ja jos Nuuskulta kysytään, niin kesä on koiran parasta aikaa, ainakin rantakesä.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Hipsuvarvas kepittää

Tasapainottava korva...

...toimii molempiin suuntiin.

Tarvittaessa korvat saa myös sujoksi taakse, jotta pääsee lujempaa.

Täältä löytyy lisää kuvia Rapsuttimesta pujottelemassa, kiitos Sirkulle kuvaamisesta!

Lumpeenmetsästäjä ja puolilauhkea rantatyranni

Aamulla oli sellainen olo, että sitähän voisi vaikka treenata jotain, koska näyttäisi tulevan hieno pilvinen päivä. Seuraksi oli helppo houkutella Satu ja Sirkku. Päädyimme Pärnälle lenkille, uimaan ja treenaamaan ja vielä kerran lenkille. Eka kerta uudella hallilla ja onpahan hieno ympäristö. Ihan mahtilenkkimaastot ja uittopaikat, treenipaikasta nyt puhumattakaan. Kyllä meidän kelpaa!

Hirmuisen kiva oli käpötellä metsäreiteillä sillä siellä ei ollut ötökän ötökkää. Melkoista luksusta tänä kesänä. Kuusikko viipotti iloisesti ja tollerityttökaksikko muisti lenkkeilyn lomassa myös laiduntaa. Käyskentelymme johti lammelle. Kimpassa uiminen oli Nuuskun mielestä maailman parhautta ja Rapsutinkin kroolasi täysin siemauksin. Vesi oli kirkasta ja lammessa kasvoi kauniita lumpeita ja ulpukoita, joita molempia Rapsu polskutteli maistelemaan, mutta ei sentään kaikkia syönyt. Maailman kirjoista joudutaan ottamaan uusittu korjattu painos, koska nähtiin se ihme, että yhdessä kilpauinnissa Nuusku luovutti ja antoi Rapsun voittaa. Siis Nuusku, vesistöjen valtiatar, luovutti yrittäessään varastaa Rapsun kepin oman kepukkansa kaveriksi! Siis Nuusku, joka perinteisesti yrittää uida monta tennispalloa suussaan, ettei muut vain saisi mitään. Nuusku, joka laittaa uidessaan seitsemännen vaihteen silmään ja kiitää vetten päällä ollakseen ensimmäinen aarteella. Ihan löperöksi Nuusku ei sentään ole muuttunut vaan örisi Viirun pois Viirun aarteelta, ja muutenkin riekkui rannassa maailman omistajan elkein. Mutta ilmeisesti Rapsulla on jo nykyään oikeus välillä jopa elää.

Viilentymisen jälkeen siirryttiin treenikentälle, johon ei suuria treenejä rakennettu, koska ilma oli painostavan kuuma. Rapelo harjoitteli simppeliä kontakti- ja keppitreeniä. Puomille Rapsu teki hirveän hyvät toistot pari kertaa. Sen jälkeisillä toistoilla vauhti alastulolla hidastui, ja saman ilmiön olen huomannut muulloinkin. Toistot eivät ole hyvästä, vähempi on enempi jne. Kepeille otin lähestymisiä avoimista ja suljetuista kulmista ja ne Rapsuli selvitti hyvin, kun annoin sen hakea enkä tunkenut mitään säätämään. Rapsu joutui ihan estettä lukemaan ohjaajan sijaan. Yhden virheen se teki hyvin hankalasta avokulmasta, mutta siitäkin, kun maltoin jättäytyä taka-alalle, saatiin onnistunut toisto.

Treenin jälkeen lähdettiin jäähdyttelylle mitä Nuusku hieman protestoi, koska Nuuskun mielestä Nuuskun agilitytreenit unohtuivat. Nopeasti se kuitenkin mielipahastaan toipui ja laukkasi hymyillen pitkin heinikkoa. Ai niin, aiemmassa päivityksessä ollut myynti-ilmoitus ei ole enää voimassa, sillä tokokamat on nyt myyty.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kiiltomatojen jäljillä

Uih, useampi kesä siitä on puhuttu ja nyt se on toteutettu. Yöjäljestys nimittäin! Vedettiin Satun ja Elli-Marin kanssa keskipäivällä Selkien rytelikköön jäljet, joita lähdettiin ajamaan keskiyöllä. Ihan parhautta koirien näkökulmasta: ei ollut kuuma. Ja ihan parhautta treeninäkökulmasta: sai monenlaista häiriötä mm. omituista treeniaikaa, hämäryyttä (noh, kesäyö ja melkein täysikuu, mutta oli siellä pöpelikössä onnettomalla hämäränäöllä varustetulle ohjaajalle haastellista) ja enemmän vilskettä metsänasukkien puolelta (toivoin usvasta nousevia hirviä, karhunpentuja yötemmellyksellä ja kaihoisasti kaukaisuuteen katselevia kettuja, mutta sain itikoita ja kiiltomatoja).

Molemmat luppapupuset saivat omat jäljet. Rapsun jäljestä tuli epämääräinen L, jossa oli katkokulma ja makaukset suorilla. Jäljestä piti tulla ensin Nupattimen jälki, mutta maasto oli sen verran hankala, että en rohjennut vammaista sinne laittaa. Siispä Nuuskulle etsittiin tasaisempi maasto, mutta en sentään vesurilla raivannut reittiä ja tasoitellut lapiolla. Nuuskun jäljelle tuli kolme suoraa, joilla oli makuut ja makuut tein myös kulmiin. Semmoinen lyhyt AVOVOI-sekoitus. Molempien jälkien kaikille makuille nakkelin jotain näytepussinappuloita ja kaatona oli sorkka kera namirasian.

Rapsutin selvitti jälkensä erinomaisesti. Otus pysyi tiukasti jäljen päällä eikä varmistellut, oikein oli itsevarmaa menoa, jota tuin napakalla liinatuntumalla. Kaikki makuut Hape merkkasi hyvin ja katko oli suht' vikkelä, mitä nyt kesken rengastuksen piti kakka tehdä. Oikein olin tyytyväinen.

Nuuskutin puolestaan, noh odotukset eivät olleet korkealla, mutta koska pieni paramejäilijä saa ohjaajansa iloiseksi ihan vaan olemassaolollaan, tavoitteena oli lähinnä "kunhan nyt jotain sinnepäin sekoilisi ja olisi iloinen". Tavoite täyttyi. Nuusku oli aivan täpinöissään ja häntä vispasi niin, että pelkäsin sen menevän kramppiin. Jäljellä Nupa hieman hortoili (siis metrin pari sivulle, ei pahasti, mutta hortoilua se oli verrattuna siihen mitä se on parhaimmillaan esittänyt) ja makaukset Nuusku merkkasi hartaasti. Se palasi niille toistamiseen tarkistamaan, että siinä olivat. Vauhti oli verkkainen mäyräkoiratallustelu ja olipa ohjaajalle vaikeaa moinen, jälkiliinakin tuntui pitkältä. Mutta hyvää paramejää, onnellinen elukka.

Eilen aamulla Nuusku kävi Helin hellissä käsissä ja lihakset vaikuttivat hyviltä ja Nuusku retkotti hoidossa tyytyväisenä. Alaselässä oli hieman lihasjäykkyyttä, mikä ei ole ihme Nuuskun mökillä riehumisen jälkeen, ja sinne Heli laittoikin laserilla hieman säpinää. Mitään hälyttävää ei kuitenkaan löytynyt, joten seuraava kontrolli on parin viikon päästä. Nuusku on kuntoutunut näennäisesti kelpokoiraksi. Metsälenkit sujuvat ja uiminen on lystiä. Ja voi Unski jonkun alle 100 m verijäljen käydä puistokävelymaastossa huitelemassa, mutta aika kaukana se mejän harrastamisesta on, lähinnä dementian ja kirsun surkastumisen estoa. Muita lajeja en edes mielenvirkistykseksi enää rohkene ottaa, koska jo pelkät jumppahetket nostavat kierrokset niin suuriksi, että esim. tokossa Nupsu riuhtoisi itsensä luultavasti tehohoitoon. Joten tokokamat olisi myynnissä, anyone?

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Vesillä

Soutelimme Iivarilla Hattusaaresta Kylmälahden kalliosaarelle ja Iso-Pentu saaren ympäri. Sää oli mitä parhain vesille, aurinko paistoi, tuuli hieman eikä ollut liian kuuma. Rapsu, maailman paras venekoira, koisasi perässä ja Nuusku, hieman heikkotasoisempi venekoira, istui keulassa valvonnan alla. 

Nuuskun mielestä uiminen voittaa veneessä notkumisen. Nuuskun iloksi loppumatkasta luppakorvat tiputettiin yli laidan ja ne saivat uida polskutella takaisin mökille. Tosin siinä samalla meinasivat päästä kaksijalkaisetkin uimaan, kun veneen tulppa irtosi iloisesti, mutta onneksi äyskäri on keksitty.

Maailman paras pieni venekoira pitää perää. 

Perillä pitää ottaa tila haltuun, sanoo Nuusku.

Jep, Rapsu on samaa mieltä.

Muiden loikoessa on hyvä kahlailla ja syödä aluskasvillisuutta.

Harvoin kuvissa, mutta niin on hieno hattu, että pakko on julkaista.

Nuuskuli kävi uimassa vaikka Kylmälahdessa on kylmää vettä.

Hirveen maukkaat jäkälät.

Ja kivat kivet.

Paluusoutelulla uni maittoi.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Verta ja itikoita

Lenkkeilykausi keskeytyi mejätreenillä. Lähdimme Suskin kanssa eilen illalla vetämään jälkiä hyttysten iloksi. Rapsun jälki piilomerkattiin, jotta Suski sai leikkiä opasta. Jäljestä tuli L-kirjaimen muotoinen, molemmilla suorilla yhdet makaukset ja kulma.

Alunperin tarkoitus oli aloittaa aamupäivän treeni laukauksella, mutta koska mukana oli muuan puolivuotias jälkikoiran alku, jätettiin laukaus väliin, jotta ei tulisi liian montaa uutta ja jännittävää asiaa pienelle otukselle kerralla. Rapsu pääsi jäljelleen kolmantena ja oli aikas tohkeissaan. Alkumakauksen nuuhkaisu oli hätäinen, Rape olisi halunnut heti vauhdilla baanalle. Jäljestys oli tarkkaa ja ripeää, makausten merkkaus erinomaista ja kulma oli tarkka kuin mikä. Hirmuisen hienoa työtä eikä Rapelo lähtenyt tuulenpuuskiin mukaan. Toisella suoralla, hieman ennen kaatoa, Rapsu teki pienen tarkistuslenkin sivulle, mutta muutoin oli aikamoinen veturi.

Ensi viikolla onkin ohjelmassa yöjäljestystä (jee!) ja ajattelin vallan Nuuskunkin ottaa mukaan. Jonkun pienen pätkän saa sekin nuuskutella, kun ei minun sydän kestä katsella treeneistä poisjäävän surusilmiä.