sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Ohjaamisen sietämätön vaikeus

Lohikäärme syyspellolla.

Kun EV-kisojen ensimmäisellä radalla ohjaa kelvollisesti kolme ensimmäistä estettä, toisella radalla kaksi ensimmäistä estettä ja kolmannella radalla ensimmäisen esteen, niin mitä se kertoo ohjaajan kisakunnosta? A) hyvä, B) superhyvä, C) ei voisi olla parempi, D) vaihda lajia.

Viikko sitten maanantaina hilluttiin EV-kisoissa ja näin jälkikäteen ajatellen parempi vaihtoehto olisi ollut jatkaa kotona päikkäreitä. Lohikäärme oli kisavireessään (ei missään tolkussa) ja ohjaaja oli melko vireetön (semilahna). Loistava lähtökohta! Olen kaukana hyvästä viinistä ja heikkenen ajan myötä. Siihen kun yhdistetään se, että olen treenannut koirat väärässä järjestyksessä (Nuusku oli armollisin, Rapsu vähän kriittisempi ja Sisu on armoton perfektionisti), niin lopputulos ei hivele. Aiemmin läpi tassukarvojen katsottu ohjaus ei tassukarvatonta vakuuta. Kun ohjaus ei ole priimaa, kelpi ei kulje. Ja kun kisatilanteessa nelijalkaista hitusen jännittää, saa jännitys karvakuonon nostamaan ohjaajaa kohtaan asetettuja odotuksia ja niihin odotuksiin ohjaaja ei pysty vastaamaan. Lopputulemana oli siis jotain muuta kuin sulavaa yhteistyötä ja harjoitelluilla asioilla nautiskelua kisamaisessa tilanteessa. Lähdöt kuitenkin toimi täydellisesti, joten löytyi suorituksistamme onnistumisen hetketkin.

Seuraavan illan viikkotreeneissä hierottiin jogurttia palovammoihin ja sukellettiin takaisin tunteeseen, että "me tehdään tätä yhdessä". Oltiin samalla planeetalla ja saatiin hienoja settejä hyvällä fiiliksellä. Sen hyvänolon siivittämänä ilmoitin meidät kisoihin, jotta päästään harjoittelemaan molempien kisavireen hallintaa kisatilanteessa. Jos tilastoihin on uskominen, seuraavat vuodet ovat Silakan aktiivisimmat aksakisavuodet, joten ehkä me päästään samalle planeetalle myös kisoissa ennen eläkepäiviä?

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Hankiaisen ystävät

Muutama räpsy sunnuntain hankiaisjolkotukselta peltoja ja puropahasta pitkin Pieliselle.

Jälkipuuhissa.

Rapsu ja eväspalana jäädytetty vesi.

Sisu, tarkka pieni kelpie.

Nuusku, aina yhtä hönö kuvissa.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Urheilua isolla uulla

Vihdoin päästiin lohikäärmeen kanssa osallistumaan seuran TT-treeneihin, joissa treenattiin tiukasti kuin urheilijat konsanaan. Aloitettiin ohjaajan fysiikkatreenillä, jossa ensin lämmiteltiin kroppa erilaisilla ujutteluilla ja hyppelyillä ja sen jälkeen juostiin erilaisia aksaohjaajan liikkumiseen liittyviä rasteja sisältävää kuntopiirimäistä rataa. Piti vetää täysillä ja piti pysyä vielä tolkuissaankin. No niinpä! Tämmöinen vanha kurppa veti itsensä ihan sippiin ja 40 minuutin rääkin jälkeen olin aivan vakuuttunut siitä, että suotta tuli otettua lentolisko mukaan, kun ei enää kykene liikkumaan reenaamisesta puhumattakaan. Toivoin lähinnä kuolemaa pelastamaan huonokuntoisuuden tuskalta. Noh, ilokseni huomasin palautuvani koiran lämmittelylenkillä ja treenaaminen oli yllättävän tuntuista lämpöisillä lihaksilla. Tuli mieleen viiden vuoden takaiset ajat, jolloin olin yksi aksan opinnäytetyön laboratoriomarsuista liittyen ohjaajien alkulämmittelyyn. Silloinkin tunsin kropassa hyvin positiivisena alkulämpän hyödyn, mutta jotenkin se hyytyi… Jospa nyt saisi taas uutta puhtia?

Aksatreeni oli vähintäänkin haastava, joten tehtiin sitä meidän tasolle soveltuvissa pätkissä ja saatiin aikaiseksi hyviä settejä.  Koutsi-Ira oli ihanan vaativa ja aina yhtä kannustava. Saksalaiset rupesivat sujumaan, kun vaan luotin Sisuun, pidin jalat kurissa (nyt ei ole enää pelkästään villit kädet ;)) ja rohkenin liikkua. Omaan liikkumiseen pitäisi saada sitä paljon puhuttua rohkeutta ja kätevää olisi, jos päätä voisi treenata kestämään pyörimistä. Suunnat lähtee hallusta heti, kun vähän kiepun. Kuka lähtee miun kanssa karuselliin? Paapon myös liikaa Sisua radalla, joten kotiläksyksi monen muun asian lisäksi tuli koiran paapomisen lopettaminen, koiraan luottaminen ja koiralta vaatiminen.

Aivan parasta oli osallistua koulutukseen, jonka alussa kouluttaja rohkeni sanoa, että "minä lupaan, että sinä onnistut tässä kohdassa tänään" ja lopputuloksena oli se luvattu onnistuminen siinä hurjan haasteellisessa kohdassa :) Paljon tuli oppia ja opittavaa, ja pikkuruinen lohikäärme on ollut treenin jälkeen tajukankaalla viimeiset seitsemän tuntia. Onnellinen työmyyrä <3 nbsp="" p="">

torstai 12. maaliskuuta 2015

Supersankarit

Kolmikko pellolla aamuhankiaisella.

Tovi sitten Rapsu ja Nuusku pukeutuivat Sisun kaveriksi supersankariasuun, joten tuoksuista porukkaa on riittänyt. Lupukan tila on jo juoksuvapaa, mutta senioriosasto on vielä varsin aromikasta. Vaan sepä on näiden kanssa se ja sama, ei ne juoksut vaikuta olemiseen tai tekemiseen. Yhtälailla pysyy (tai on pysymättä) korvat päässä metsälenkillä eikä mieli vedä miehelään, joten samoiluista ja aurinkoisista hankiaisista on nautittu. Kavereita on tavattu urakalla ja ihailtu jänöjusseja sekä supikoiria.

Sisun kanssa ollaan aktiivisesti treenattu pienryhmässä ja omissa treeneissä. Kalsarit jalassa Luputin oli välillä hieman kesy, mutta kalsarien lennettyä nurkkaan palautui tuttu tunnelma: peto on irti! Lohikäärme on ollut varsin kuuma ja lentänyt hurjissa sfääreissä, korskunut ja korissut. Riuhtonut palkkaa räkä poskella, kimpoillut takakoivet suorana ja silti ollut ihailtavan herkkänä ohjaukselle. Huikea elukka! Keppikulmia pitäisi vielä vahvistella ennen pääsiäiskisoja, mutta muuten lohikäärme on enemmän kuin valmis kisakentille paluuseen.