tiistai 29. syyskuuta 2015

Leffat "Insinööri goes Villipeto", "Terapian tarpeessa" ja "Tanssii diplomi-insinöörin kanssa"

"Insinööri goes Villipeto"
Toissa viikonlopun kisareissu Mikkeliin oli vaihteeksi niitä reissuja, jotka olisi voinut jättää tekemättä. Ensimmäisellä radalla insinööristä kuoriutui tuli pyrstön alla liikkuva villipeto, joka haki esteitä, joita ohjaaja ei hurjimmissa ajatuksissaankaan kuvitellut sen hakevan, kaarratti ja ajautui melkoisille linjoille. Ihan ei lähtenyt. Tai lähti lapasesta. Toisella radalla keppijumi teki paluun. Keppien loppupäässä kelpin korviin kiljui pari putkensuuta, joten virheitä karttava pikkukoira ratkaisi tilanteen jumittamalla loppuun, ettei vaan tule sitä virhettä. Siellä se pötkötti. Piti purkaa ja purkaa ja purkaa, ja onneksi lopulta jumi poistui. Viimeinen rata puolestaan kaatui heti alkuunsa yllättävään lähdöstä varastukseen, joka söi ohjaajanaista. Oli reissussa erinomaisuuttakin: jokainen kontaktieste suoritettiin insinöörimäisellä tarkkuudella.

"Terapian tarpeessa"
Viikkotreeneissä ohjaajan itsetuntoa nostettiin onnistuneesti. Ohjaajan keskittymistreenin saldona oli huikean hienoa settiä (plus monenmonta lakua!). Samalla ohjaajalle avartui ajatus siitä mikä se siellä kisoissa oikein mättää: ohjaajan pää on niin sekava, että ajatustenlukijakoira hämmentyy.

Päät (kaikkien) nollattiin jäljellä. Pikkukoira oli eri pätevä ja merkkasi makaukset antaumuksella. Valio sen sijaan oli hieman ruosteessa ja veteli kaikista makauksista hilpeänä ohi, mutta sehän ei ketään haitannut. Päällikkö puolestaan häikäisi huikealla suorituksellaan; se oli edelleen nimensä veroinen nenäkone.

Lisäksi ohjaajan nollattuun päähän haettiin lisää itseluottamusta Mustosen Saijan aksakoulutuksesta. Olipahan taas antoisa setti, jossa pikkulohikäärme pääsi loistamaan. Paljon tuli hyviä treeniaiheita, mutta ennen kaikkea valutettiin balsamia auki viillettyihin ranteisiin sekä uskoa ja luottamusta omaan tekemiseen & koiran osaamiseen.

"Tanssii diplomi-insinöörin kanssa"
Sunnuntaina ohjaaja hyppäsi pikkuliskonsa kanssa Päivin & Rooneyn kyytiin ja hurautti kisareissulle Pieksämälle tavoitteenaan ottaa viikon opit käyttöön eli toisin sanoen keskittyä ja luottaa. Oli rattoisaa ja lopputuloksena matkalippu kakkosiin! Tulihan se sieltä, työvoittojen työvoitto. Huikean hauskaa aksaa, kaikki kolme rataa. Ensimmäiseltä ohjausvirhevitonen, toiselta hyvä hylly ja kolmannelta nolla. Kaikilla radoilla hyvät kontaktit, hyvä yhteistyö, hyvä fiilis. Ainoastaan lähdöt olivat jotain aivan kamalaa; rauhalliset lähdöt ovat muutamissa viime kisoissa alkaneet hajoamaan ja nyt hajosivat ihan lopullisesti. Kisavideoita ei yksinkertaisesti kehtaa julkaista ennen kuin niistä on editoitu lähdöistä vähintään äänet pois, koska saattaapi olla, että lähtöön istumiseen vaadittiin käskytystä, jolla istahti koko Pieksämäki. Onneksi pitkäaikaisista kisakumppaneista löytyy aina joku joka on ratkaissut vastaavan ongelman (ilman, että kuulostaa kersantilta), joten mahtireissulta sai palata kotiin lähtökorjausohjeet, serti ja ruisleipä repussa :)

perjantai 18. syyskuuta 2015

Ruskaretki ja reeniä

Perinteinen ruskaretki ajoittui ehkä hitusen varhaiseen ajankohtaan, koska ruska ei ole vielä kovin värikäs. Kipaistiin alkuviikosta Suhmurassa pakastimeen täytettä hakemassa, niin tokihan samalla piti kiertää aina yhtä viehko Kalliojärven kierros. Kolmikko oli fiiliksissä (milloinpa ei) ja oli niissä koivuissakin keltaista, kun oikein halusi nähdä. Yllätyksekseni kukaan ei uinut, mutta mustikkaa nautittiin hyvällä sykkeellä. Loppupään kuningatarajatus "jos mennäänkin tuota polkua tuosta vaihteeksi..." ei ollut hyvä, paitsi ehkä semmoisesta joka tykkää saada yhdellä kertaa 40-50 hirvikärpästä iholleen.

Tiistai-illan treeneissä oli lystiä! Vaikeaa, mutta voitettavissa ja treenin aiheitakin jäi. Tuli heitettyä vähemmän ketterä kuperkeikka kesken radan, joten ei kannata ihmetellä miksi linkutan, roikotan vasenta kättä eikä pää käänny vasemmalle. Torstaina käytiin kimppalenkin ohessa vielä hieman luukuttamassa, jotta lauantain kisoihin voi lähteä urhealla fiiliksellä, ja kyllä voi! Edelleenkään ei nilkka oikein suoristu ja joka paikkaan koskee, mutta asenne on kohdillaan :P

maanantai 14. syyskuuta 2015

Mikä täällä haisee?

No veri! Ai missä? No metsässä. Verta lotrattiin pitkästä aikaa pitkin mättäitä, kun käytiin opastamassa Tiina ja Nessa jäljestyksen saloihin, ja kylläpäs oma kolmikko oli mielissään päästessään nuuskuttelemaan. Lyhyt treenijälki ja erinomaisesti sujui. Kaikilla. Kelpi keuli välillä kahdella jalalla, kun oli toista mieltä jarrutuksen tarpeellisuudesta, Harmaahapsu säteili kilpaa auringon kanssa ja Kuuro puksutti menemään kuin juna. Taas kerran huomasin lausuvani ääneen, että pitäis vetää jälkiä useammin… ja pidempiä jälkiä ja vaikeampiin maastoihin.

Lohikäärme olisi täysin koevalmis ja mie nautin erityisesti sen makausten merkkaamisesta, kun jollain punaturkeilla on saattanut aina joskus ehkä olla hieman kiire makausten ohi kaadolle. Lisäksi Lupsulla oli huikea polte koko ajan, joku voisi toki todeta, että liikaa ryysii, mutta en minä :) Se haluaa mennä lujaa, mutta tarkkuus ei kärsi. Ei edes siitä, että minä rystyset valkeina jarrutan. Pikkupeto.

Viikonloppuna nautittiin elämästä mökillä. Hiljaista, hyttysetöntä, harmonista. Noh, myös aikamoista ryskettä, kun tehtiin purkuhommia. Paluumatkalla koukattiin Juuan kautta, jossa trio naposteli karviaisia masut pullolleen. On niillä hieno taito poimia marjoja piikikkäistä pensaista ilman, että kirsut vuotaa verta tai silmät puhkeaa. Yllätyksekseni kukaan ei yrjönnyt karviaisia kotona matolle (tai mihinkään muuallekaan) vaikka mahoihin uponneiden hapokkaiden marjojen määrät olivat julmettuja.

Iltamaisema.

Aamu-usva.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Hyvä, hyvempi, hyvin Lohikäärme!

Viikonloppuna kisattiin parit skabat teemalla "kisaamista ei opi kuin kisaamalla" ja lopputulemana oli, että lisää pitää kisata: hyviä hyllyjä, kehnoja hyllyjä, joku vauhdikas vitonen ja nolottavan suorituksen palkintopallisija.

Lähdön villi lohikäärmetanssi. 
(alkuperäinen kuva: TiinaHiltunen)


En pysty ymmärtämään miten helpot asiat voi olla niin vaikeita kisatilanteessa ja miten ei tule hyvää kokonaisuutta minkäänlaisella rataprofiililla, millään ohjaajan vireellä (kaikkea on kokeiltu innostuneesta masentuneeseen...) eikä lohikäärmeen loistovirekään takaa vauhdin hurmaa, mutta sentään joka kerran aivan hurjaa vauhtia :) Ja ei, tuloksella ei ole väliä vaan sillä yhteistyön tunteella, onnistumisen fiiliksellä ja sillä, että kisatilanteessa voisi tehdä sen minkä tekee treeneissäkin.

Maalissa se on viilee.
(alkuperäinen kuva: TiinaHiltunen) 


Tänään viikkotreeneissä sen sijaan oli takuuvarmaa menoa, hienoa osaamista pikkuliskolta eikä ohjaajakaan ollut aivan kehno! Kaiken huipennukseksi saatiin yksityisvalmennusta, kun muu ryhmä oli estynyt tulemaan paikalle. Soili  koutsasi alla olevat kuviot ja tytöt, että tehtiin hienoa settiä!

Treenipiirros näytti pelottavalta, mutta itse treeni oli kaikkea muuta!

Koska kelpi kääntyy universumin hienoiten (jaettu ykkössija), sai sen ihan perusohjauksella (2-3) siivekkeitä nuollen heitettyä kaukaa takaakiertoon (3) ja siitä valssia (4) sytkyttämään. Ohjaajan ilmiömäisen ripeä, mutta rynnimätön, liikkuminen ennakoi osaamista jatkossakin ja niin kävi! Lupukka ei edes vilkaissut ansaputkeen vaan tykitti kuuliaisesti takaakiertoon (7), niistyi (8) kuin elastinen vain voi, irtosi (10) uljaasti ja antoi ohjaajan juosta seuraaviin asemiin. Kasihyppy oli hieman enemmän oikealla kuin kuvassa, joten sen vuoksi niisto oli siihen oiva vaihtoehto ristiinloikkaamisen sijaan.

Sitten päästiinkin ohjaajan perusongelmaan eli rytmitykseen. Onneksi koutsi oli ohjaajaa viisaampi ja ohjeisti, että älä rynni vaan anna mennä, ja ohjaajahan antoi. Ai missä kohdassa? No kupeksin putken (11) ja hypyn (12) välissä enkä lähtenyt rynnimään kepeille (13), sen sijaan tein rytminmuutoksen, jarrutin ja pistin kaiken ohjauksen ihokarvojen asentoa myöten kohti keppien aloitusta ja menihän se sinne! No meni toki ensin pariin otteeseen putkeen, kun en ollut rynnimättä, mutta kun kuuntelin mitä sanottiin, niin homma pelitti huikeasti. Tuommoisia kohtia pitää ottaa rohkeammin treenin alle, koska Sisu osaa aloittaa, jos en mene sössimään eli minun pitää opetella sitä kuuluisaa koiraan luottoa sen sijaan, että "menen vähän auttamaan" ja munaan koko homman. Että ihan vastauksena omaan aiempaan vinkumiseen siitä miten en voi ymmärtää, kun homma ei toimi kisoissa, niin eihän se toimi, kun varmistelen enkä ole normaali.

Loppurata oli huikean hauska! Leijeröintiä (15-17), ennakoivalla valssilla (tai mikä sen nimi nykyään onkaan 17) tiukka kääntö, hyvä sivuttaisetäisyys (19), myöhästynyt pakkovalssi (22) oli pakko laittaa, kun muuten kelpi noudatti putkisääntöä insinöörin tarkkuudella eli taakse en voinut jäädä ja kepitkin (24) tykitti loppuun vaikka putki möllötti molempiin silmiin.

Ai miksi pitkästä aikaa näin tarkka treenikuvaus? No kun tuo treeni on nyt valmiina hallissa, niin menkää sinne nauttimaan elämästä! Meillä oli niin hauskaa :)