Nuusku ja Rapsu ovat viime aikoina liittyneet Topin seuraan ylä- ja alamäkitreeneihin. Kovasti kaveruksilla on ollut kivaa pimeässä Lykynlammen maastossa viipottaessaan discovalot villkuen. Yhden kerran Rapsu yritti jopa haastaa Topia leikkiin törmäilemällä Topiin täysillä, mutta Topi ei lämmennyt Rapsun lähentelyille.
Muutenkin päivittäiset metsälenkit ovat olleet hirmuisen veikeitä, koska lumi on luppakorvista aivan parasta viihdettä. Piehtarointia harjoitetaan tasaisesti pitkin lenkkiä, hajuja nuuskutellaan hirmuisella pärskinnällä höystettynä ja lunta syödään. Tuskin maltan odottaa kunnon nietoksia ja lumikenkäilyreissuja pitkin saloja huiskuhäntien kera. Ja pakkasia!
Illan agilityssa ei ollut varsinaista teemaa vaan aiheena oli ratatreeni, olisiko ollut kaksi 10-15 esteen pätkää. Molemmat olivat teknisesti helppoja eikä niissä sen puoleen ollut haastetta, mutta melko suohon ne silti Rapsun kanssa menivät, koska Rapsuttimen ongelmana olivat -yllätys, yllätys- lähdöt. Ei pysynyt perä maassa, joten palautin sen takaisin istumaan tsiljoona kertaa. Otin lopulta napakammat käskyt käyttöön, jolloin ahteri ei liikkunut, mutta Rapsu paineistui niin kovin, että lipoi lähdössä huuliaan minkä kerkesi. Ei hyvä. Mutta toisaalta eipä se juuri muita mahdollisuuksia minulle jätä. Ahdistuksensa seurauksena Rapsu ei radalla olisi halunnut viereltäni poiketa, että ei nyt vaan mene enää väärin mikään. Peruslapasmenoa siis. Mahtaa olla lystikästä viikonlopun Jänesniemen koulutuksessa. Vaikka toisaalta, mitä hankalampi treeni, niin sen mukavampi Rapsun kanssa on treenata, koska silloin käpälässä pysymisestä on välillä jotain iloakin. Toivottavasti viikonlopun treenit ovat siis tuskaisen hankalat.
Nuuskun kanssa oli hupaisaa, koska se oli hommasta niin ylitohkeissaan ja hirmuisen kiva elukka muutenkin. Pimeät putkikulmat olivat muistista hieman kaikonneet, mutta palautuivat hyvin toistojen myötä. Kontaktit, jotka vaihdettiin pysähdyksiin tuossa alkusyksystä, tehtiin nätisti puomilla, mutta eivät toimineet aalla juurikaan. Heti, kun mukaan tulee esteitä ja vauhtia niin, että päässä humisee tuuli aivotoimintaa voimakkaampana, Nupan selkäytimestä tulee aalle juoksukontakti, tosin korea sellainen. Rauhoitetummalla menolla pysähdyskin löytyi, mutta ei se vauhdin kanssa selkäytimessä ole. Mietinkin, että voisin kaivaa naftaliinista dvd:n, jossa A opetaan boksilla, voisi olla kiva vihdoinkin käytännössä koettaa eikä vain pohdiskella, että mitä siitäkin tulisi. Parasta illan treenissä kuitenkin oli se, että rohkenin laittaa Nuuskun kepeille eikä se hajonnut osiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti