torstai 30. syyskuuta 2010

Hippuloiden vingutusta

Pitkästä aikaa agilityssa. Rapsuliini tempaisi alla olevat kolme treenipätkää ja Nuuskuliini loikki omia kuvioita.


Rapsuli kipitti ensin punaiset pallerot 1-10. Vauhti oli niin hirmuinen, että ohjaus jäi aikalailla perässä juoksenteluksi, mutta hyvinhän tuo toimi. Tarkoitus oli ehtiä valssiakin vääntämään, mutta Rapsu oli jo neloshypyn suorittanut ennen kuin pääsin itse kolmoshypyn linjan ohi, joten hilluin sitten tuolla hyppyjen yläpuolella. Suorastaan hämmästyin Rapen kykyä hakea kepit noin haastavasta avokulmasta aivan itsenäisesti minun kirmaillessa vasta jossain kuutos- ja seiskahyppyjen välissä. Aika epeli.

Nuuskuliini teki ensimmäisellä pätkällään hyppy-puomi sekä putki-puomi yhdistelmää hyppyjen rimojen pötkötellessä siivekkeiden jalkojen päällä. Tosin Nupa mitään hyppykorkeuksiaan miettinyt vaan loikki reteästi ilmavat medihyppynsä. Puomin kontakti oli oikein kaunista Nupatsuikkelia.

Toisena pätkänä mentiin vihrut pallerot 1-10. Jälleen Rapsu mennä viipotti kaukana edelläni. Takaakierrätys kuutoselle piti säätää jollain ihmeellisellä sylkkärikuviolla, varmaan melko kaukana kauniista, ehkä pätevämpi katsoja olisi nimennyt ohjauksen "Voi Pyhä Sylvi!"-ksi, mutta tyylistä viis jos toimii.

Nuuskiksen toinen pätkä koostui viheriöiden 2-5 ja 4-7 pätkistä jälleen rimat maassa. Pari toistoa ja sitten muutama kirmaus puomilla sekä putkeen lähetyksiä. Liekehtivää oli meininki, toivottavasti Nupassa ei ilmene rasituksen merkkejä vaan se alkaisi kestää pientä rasitusta, koska kyllähän sen sisin kupsahtaa, jos se ei pääse radalle paahtamaan.

Viimoinen spurtti sisälsi siniset neliöt. Rapsun hippulat vinkuivat ja Heidin hengitys pihisi. Koetin ensin takaaleikkauksilla, mutta siinä vaihtoehdossa ohjaus oli niin heikkoa, että piti juosta kovempaa ja ohjata tutummin eli paremmin. Hyvälle tasolle ohjaus ei kuitenkaan noussut, mutta Rapsu liiteli niin pilvissä. Pikkuinen ohjus.

Nupsuli ei kolmatta pätkää mennyt vaikka oli itse kyllä sitä mieltä, että vallan hyvin olisi voinut. Sitä aivan selvästi tympi, että Rapsu sai treeniä enemmän. Hyvä matikkapää.

Alkuviikosta Nuusku ja Rapsu kävivät Zorron kanssa lenkkeilemässä Lykynlammella. Hauskaa oli aurinkoisessa syysilmassa.

Ei kommentteja: