sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Agilityn nälkä

Hyvät treenit tunnistaa siitä, että niissä tulee ihan mahdoton nälkä. Sekä mielessä että mahassa kurnii, joten kotiin päästyä on pakko laittaa sekä kisailmoittautumiset eteenpäin että pannukakku uuniin.

Soili toi valmennusryhmän treeneihin alla olevan radan ja Rapsulin kanssa suoriuduimme siitä varsin mallikkaasti vaikka toki kehitettävää löytyi kuten pitääkin.



Aluksi otin alun perinteisellä välistäveto-ohjauksella ja se meni melkoisen säätämisen jälkeen kohtuu hyvin. Minulla on tapana kiirehtiä moisissa ja monissa muissakin kuvioissa. Rapsuli pyöri hyvin takaakierrolla ja niistolla kuutoset ja seiskat, kunhan maltoin olla rynnimättä Rapsun juoksulinjalle kuutosella. Tiesin kyllä, että ei sinne ole meneminen, mutta jotenkin sieltä aina itseni löysin. Päällejuoksu pelitti hienosti ysillä. Keppikulma oli Rapelle hankala ja siinä onnistuin jotenkin juoksemaan varpaat väärään suuntaan (kyllä, juosta voi niinkin) ja Herkkis ampui kakkosväliin. Keskittymällä varpaitteni asentoon meni Hampsuliini sinne minne pitikin. Pakkovalssi hypylle 21 pelitti hyvin ja ennakoiva valssi jarrulla ja sylivekillä ja ties millä tuntui niin omalta hypylle 17. Pitkä vienti putkesta putkeen oli Rapsenderille pala kakkaa. Rapsutinta voipi kuljetella vaikka kilometrin esteiden välissä, nou problemos.

Toisella kierroksella koetin uusintana pätkää 1-5 ohjaamalla hyppyjen toiselta puolen eli otin Hapen jarrulla hypyn 2 yli ja mentiin takaakierroilla ja päällejuoksuilla ja sitten neloselle tuli mikälie takaakiertopersjättökombinaatio. Toimi ihan sairaan hyvin! Tuntui tämäkin kovasti omalta.

Hirmuisen hauskaa oli! Pääsispä jo Kemiin :)

Ei kommentteja: