lauantai 23. lokakuuta 2010

Lentsussa liitelykisoloissa

Jos lähtökohta on se, että flunssa vaivaa niin paljon, että jo paidan päälle pukeminen hengästyttää, jos valvoo illalla liian pitkään, niin pitkään, että oikeasti menee nukkumaan aamulla, jos herää unesta pari kertaa koiran oksentaessa edellisenä päivänä syömiään käpyjä eikä saa enää unta, jos joutuu nousemaan epäinhimilliseen aikaan, niin aikaisin, että on pimeää ja masu on vielä nukkumassa eikä aamiainen maistu, jos seisoo pihalla kylmissään ja nälissään talkoilemassa neljä tuntia, jos syö evääksi kaksi kiiviä eikä älyä juoda mitään, niin on aivan turha olettaa olevansa iskussa iltapäivällä kisaradoilla.

Silloin käy helposti niin, että uljaiden ohjauskuvioiden sijaan yhtäkkiä havahtuu, että mitenkäs minä tässä olen, oho se meni jo, hups tuo olikin tuossa ja miettii, että mihin sitä pitikään mennä sekä missäs minä oikein olenkaan. Mutta toisaalta eipä se paljoa haittaa, koska siitä huolimatta agility on ihan älyttömän hauskaa, elukka on ylettömän hupaisa ja illalla saa nautiskella yhdistetyn aamiaisen, päivällisen ja illallisen: 500 ml Ben & Jerry's New York Super Fudge Junkia.

3 kommenttia:

KatjaO kirjoitti...

Tuo ensimmäinen virke on kyllä mahtavin ikinä!

HeidiU kirjoitti...

hehe, paljon asiaa kolmessa lauseessa :D mut tää on päinvastoin in löööv B&J cookie dough´iin. uuulalala

Heidi kirjoitti...

Siis miustakin tuo Cookie Dough on koukuttavaa, mutta tykkään kyllä kans Phish Foodista, Chocolate Fudge Browniesta, Strawberry Cheesecakesta ja.... Eikäpähän ole vielä maukaston eli epämaukas B&J vastaan tullut.

Jäätelö on kyllä hyvää.