Vuodenvaihteesta uinuen nauttiva Harmaahapsu.
Vuodenvaihde vietettiin perinteiseen tapaan maalla ja vuosi aloitettiin vähemmän perinteisesti eksymällä metsään. Tiedättehän sen "Hei, oikastaan tästä metän kautta sinne lohikeittomummon mökin kulmalle, onhan me tästä ennenkin menty. Tää on varmasti se polku mistä on kesällä kävelty... Eiku tää onki joku hirvien polku, mut kohta tullaan siihen kohtaan missä on oikeella se yks rinne ja siinä alhaalla vettä ja sit ne kivet ja se oja ja… ei muuten tultu, mikä ihmeen vaara tuo on? No hei noustaan tuonne vaaralle, kyllä sieltä näkee missä sitä ollaan…. jaa-a, missä me ollaan? Mennäänkö vaikka tuonne vaaralle, siellä näyttää kivalta eikä oo niin paljoa lunta... Onpa iso hakkuuaukee ja isoja ojia. Nyt tuo yks uppos tuonne. Onpa paljo vettä, sehän ui! Joo, mennään tän hakkuun läpi tuonne vaaralle niin nähään missä ollaan… Missä me ollaan? Onks tää suo? Hei tää on suo! Mikäs suo tää niistä kolmesta on? Toivottavasti karhut on unilla... Hei noustaan vaihteeksi tuonne vaaralle, niin nähdään missä ollaan! Jaa-a, ei täältä näy mitään muuta ku puita. En mie tiiä missä me ollaan, ei mitään käsitystä." Reilun tunnin hortoilun jälkeen nöyrryin kaivamaan puhelimen esille ja kysymään itseäni älykkäämmältä sijaintia. Navigaattori tiesi kertoa, että ei olla siellä päinkään missä luultiin, mutta mutaista hakkuuta hortoilemalla päästäisiin tuttuun paikkaan, joskin vielä kauemmas päätepisteestä. Siinä vaiheessa, kun päästiin tunnistettavaan paikkaan oli Nuusku väsynyt, Sisu kylmissään käytyään vähän uimassa ja ihmiset kipeitä kaatuiluistaan ja kuumissaan ylipukeutumisestaan. Ainoastaan Rapsulla on meininki kohdillaan, joten kaivettiin taas puhelin esille ja tilattiin kyyti takaisin lähtöpisteeseen. Huraa nykyaika!
Yhdeksän kuukautta on ollut tarkoitus opettaa Sisua nostamaan takajalat laatikolle ja vihdoinkin olen saanut aikaiseksi aloittaa harjoittelun! Kiitos keskellä lattiaa lojuvan kiuaskivia puolillaan olevan laatikon, harjoittelu on helppoa ja toistosarjoja näppärä ottaa pitkin päivää. Hyvin nousee molemmat takakoivet laatikon päälle ja Sisu suosii kahta tyyliä: se joko hyppää laatikon yli laskeutuen takajalat laatikolle tai lähestyy sivusta ja nostaa takajalat laatikolle. Minulle on sama millä tyylillä se hommaa suorittaa, pääasia, että se tajuaa, että sillä on takajalat.
Eilen Nuusku kävi fyssarilla ja Heli löysi otuksesta jumia jos jonkinlaista, joita hoidettiin laserilla. Liukkaat kelit ovat laittaneet murmelin kropan koville. Sisullekin oli vuoro varattu, mutta pikkukoira osoittautui hieman haasteellisemmaksi asiakkaaksi. Innoissaan se pesi Heliltä silmämunatkin, mutta siinä vaiheessa, kun Sisuun olisi pitänyt koskea, oli se aika kauheaa. Niin kauheaa, että siitä väännettiin sijaistoimintona leikkiä, hillumista, nuuskintaa jne. Koetin rauhoittaa viuhottajan paikoilleen ja Heli kevyesti sitä rapsutteli, mutta se alkoi ahdistamaan, joten lähdettiin rakentamaan erilaista lähestymistapaa. Toki sen olisi vaan voinut pakottaa ottamaan hoidon vastaan, mutta pidemmällä tähtäimellä minun on hankala nähdä sitä hyvänä asiana. Kyllä minä haluan, että Sisu oppii nauttimaan lihashuollostaa tollereiden tavoin, erityisen tärkeää se on myös sen vuoksi, että jos tulee jotain isompaa hoidettavaa, otuksella pitää olla lähtökohtaisesti tilanteesta hyvä fiilis, jotta hoitaminen onnistuu. Joten ensimmäisen kerran tavoitteena oli hoitotilanteeseen rauhoittuminen: Sisu makasi kyljellään rauhallisena ja minä silitin sitä. Hienosti rentoutui, sulki silmätkin ja oli pehmeänä lötkönä. Se rentoutui erinomaisen hyvin, olisi varmaan tirsoitellut siinä vaikka kuinka kauan ja vapautuksesta se nousi rauhassa (siis Sisun mittapuulla) ja oli Heli nuuskuttelemassa ja hillumassa Helin luona. Seuraavalla kerralla otetaan sitten yksi askel pidemmälle.
Lauantai-iltana lähdettiin Sisun kanssa hakemaan hieman hikeä pintaan ennen saunomista. Mukaan tulivat Katri & Martta ja Heidi & Elsa & Tuittu. Sisulla oli ensin ohjelmassa irtoamista alla olevan kuvion mukaisesti. Tein takaaleikkaukset mutkaputkiin (4, 7), koska niissä on joskus ollut haastetta, mutta nyt hörökorva paukutti menemään satalasissa ja irtosi kivasti, minun ei tarvinnut edes ylittää muurin (6) linjaa. Harjoiteltiin lopuksi alkuun myös poispäinkäännöstä (3), jossa oli itsellä hieman työstämistä, mutta saatiin muutama napsakka toisto. Tuo kohta oli moiselle ohjaukselle ehkä hitusen haastava, mutta ei mahdoton. Poispäinkäännöstä lukuunottamatta pyrin ohjaamaan ilman käsiä ajatuksena "jos ei kahden koiran aikana ole oppinut olemaan huiskimatta, niin ei niillä enää kolmatta tartte piinata".
Toisella kierrokselle tehtiin keinua ja meininki oli Sisulla keskittyneempi kuin viimeksi johtuen varmaan osaksi siitä, että pidin sen aluksi hihnassa, jotta ylimääräinen säätäminen olisi paremmin minun hallussani. Lisäksi jätin kiepsautukset pois ja niiden sijaan otettiin käyttöön suorat lähestymiset. Sisu liikkuu niin räjähtävästi ja vauhdilla, että se ei pysy itsensä mukana kieputuksissa. Ei alastulo vielä ihan kohdillaan ole, mutta on Sisulla melko hyvä ajatus, jota tosin vielä pitää työstää. Pääasia on kuitenkin, että itse tiedän missä mennään ja mitä seuraavaksi tehdään.
Lämppä- ja jäähdyttelylenkeillä pikkukoira hillui iloisena uudessa seurassa, Elsaa ja Tuittuahan se ei ole aiemmin tavannut, mutta Sisu tuli uusien kavereiden kanssa yhtä hyvin juttuun kuin kaikkien muidenkin kanssa. Viikolla Sisu pääsi myös Watti-kelpien kanssa lenkille ja se se vasta oli jotain. Voi sitä fanitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti