Pylly pyörii vimmatusti, pukkihyppely heittää takajalat kohti tummaa taivasta, lumi pöllyää piehtaroinnista ja lopulta horisontissa kiitää pentuhepulin saanut elukka. Kuka se on? Mitä ihmettä oikein tapahtui?
No sehän on Nuusku, joka pääsi tokotreeneihin! Meinasi ensin jäädä treenit väliin, sillä vesikeliä seurannut pakkanen oli sinetöinyt auton takaovet ja peräluukun, mutta onneksi etuovet sentään aukesivat pienen kiroilun jälkeen. Koska Unski on sivistynyt, sen pystyi ottamaan matkan ajaksi vänkärin jalkatilaan, joskin Nuusku olisi omasta mielestään voinut istua ihan vänkärin paikallakin, mutta koska turvavyöt ovat tiesmissä, sai se oman turvallisuutensa vuoksi sai tyytyä peitoilla pehmennettyyn lattiaan. Eikä se huono paikka ollutkaan, koska ennen kuin ehdin pihasta kurvata, oli Nuusku löytänyt jostain penkin alta tiistain Kuopion reissulta autoon unohtuneen sämpylän jämän, jota veti kitusiinsa. Kukapa sitä nyt ilman matkaeväitä treeneihin lähtisikään, ei ainakaan Nuusku.
Hallin pihalla Untamo oli niin fiiliksissä! Voi liikutus miten joku voi jokaikisellä viiksikarvallaankin ilmaista onneaan, Nuusku ketkutti pyllyään kuin hulatyttö, pomppi kuin kevätvasikka ja piehtaroi aivotonna. Hymy ylettyi korvista hännänpäähän. Hieman hankalaksi treenilöissä olon teki kuitenkin auto, jonne en voinut Unskia yksinään laittaa, koska sen kirsu vipatti kovin takaosassa olevien namien perään. Jos se olisi sinne lähtenyt yksin puikkelehtimaan, en olisi saanut sitä pois kuin vasta kelien lämmettyä, joten reippailtiin pihalla ja hallissa vuoroaan odottaessamme. Sisulta lainattu Toppapomppa piti murmelin lämpöisenä hyisessä tuulessa, mutta vähän sitä rupesi hallissa odottaminen jurpimaan.
Treenattiin ensin suuntia. Näitä ollaan opeteltu joskus vuonna nurmikset ja ulkohuussit, mutta ei todellakaan tokon yhteydessä vaan noutohommissa eteen- ja sivuille lähetyksissä. Senpä vuoksi jatkoin vanhoilla pohjilla ja käytin käskyjä peilikuvina, koska siten ne ovat Nuuskulle tutut, mutta minulle toki hankalat. Nuusku oli aivan pro, löi kipinää ja roihahti liekkeihin. Niin hieno! Ei ollut mitään heikkoa, joten pitää opettaa sille merkki (en ole ihan varma oliko se Nuusku vai Rapsu, jolle olen jo merkin opettanut…) ja liittää se suuntiin.
Toisena otettiin vähän ruutua, mutta se oli Nuuskulla painunut vähän unholaan, joten aluksi Unski tarjosi ruututörppöä merkkinä ja kävi pari kertaa putkea suorittamassa. Palautin kosketusalustan (tai oikeammin wannabekosketusalustan, koska oikea oli peräkontissa jumissa, mutta Nuusku ei tunnetusti takerru pikkuseikkoihin vaan on suurten linjojen nainen, joten paperinpala pelitti loistavasti) ruutuun ja se vahvisti Nuuskulle paikan, johon sen tuli hakeutua. Saatiin hyviä toistoja eri etäisyyksiltä, joskaan en ole aivan varma oliko Nuuskuttimella koko ajan aivot mukana, mutta vauhtia ja asennetta riitti.
Kolmas liike oli kaukot. Istu ja maahan vaihdot hyviä, ei tepsuttele mihinkään, mutta seisominen aiheuttaa pienoista liikettä. Minä olen sitä selitellyt vammautuneella koordinaatiolla, mutta jos se toimii namilla houkuttamalla ja lyhyellä matkalla, niin kai sen pitäisi toimia muutenkin? Pitää siis nostaa vaatimustasoa tuon seisomisen suhteen ja selventää myös käsimerkkiä, koska nämähän kuuluu Nuuskun jumppaohjelmaan.
Loppuun vielä muutama luoksetulo, joissa oli iloa ja riemua. Maailmassa ei ole kauniimpaa asiaa kuin täysiä kohti ryysivä Nuuskutin. Luoksetuloissa perusasennot jäi hieman väljiksi, lyhyellä matkalla hyvät. Treenin jälkeen käytiin hieman hiipparoimassa hangilla ja Nuuskutin sai pentuhepulin, se oli niin onnellista koiraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti