lauantai 30. heinäkuuta 2011

Road Trip, osa 8: Lopputulos. Seppo ei tiennyt mitä puhuu

Seppo oli aivan väärässä. Saksa ei ole paska maa, ainakaan koirallisen näkökulmasta. Matkustaminen koiran kanssa oli Saksassa paljon helpompaa kuin Suomessa, ja koska se on Suomessakin helppoa, niin Saksassa se oli lastenleikkiä. Tanska ja Ruotsi eivät jääneet juuri heikommiksi, niissäkin otukset otettiin positiivisesti vastaan, mutta onhan pohjoismainen elo hieman rajoittuneempaa eivätkä elukat joka paikkaan mukaan pääse. Lomalla on kuitenkin huomattavasti kivempaa vapaampi asenne; jos hiippailet luppakorvien kanssa jossain ja näet jotain kivaa jonne haluat, voit mennä sinne niiden luppakorvien kanssa sen sijaan, että joutuisit säätämään ja menemään ilman. Saksassa ja Ruotsissa oli myös hyvin tarkkaa, että koirien jätökset kerätään maasta. Tähän toimintaan kannustavia kakkapussitelineitä oli runsaasti joka puolella eikä yhtään pökälettä lojunut pientareilla. Eikä kyllä roskiakaan maassa lojunut.

Sen lisäksi, että koirien kanssa sai mennä joka paikkaan, ihmiset suhtautuivat koiriin paljon positiivisemmin kuin Suomessa. Kaikki hymyilivät vastaantuleville hännänheiluttajille ja lukuisat lähestyivät koiria sekä halusivat rupatella niistä ja hypistellä niitä. Toki tähän luultavasti vaikutti myös se, että mukana oli kaksi keskikokoista parivaljakkona liikkuvaa söpöläistä eikä mitään pelottavia rumiluksia. Koirille haluttiin olla yhtälailla kohteliaita kuin ihmisillekin. Saksan yleisin koira näytti muuten olevan beagle.

Majoituksen saaminen oli helppoa, koska koiraystävällisiä majoituspaikkoja oli pilvin pimein. Liikkuminen oli helppoa, koska olimme omalla autolla liikenteessä, mutta liikuimme muutaman kerran myös julkisilla kulkuvälineillä, mm. ikivanhaa ratikkaa piti päästä testaamaan ja bussillakin ajettiin ja niihin koirat pääsivät yhtälailla.

Rajojen ylitykset olivat helppoja, ketään ei kiinnostanut missään vaiheessa katsoa ovatko koirien matka-asiakirjat kunnossa. Olisivat ne kyllä olleet, jos joku olisi vaivautunut niistä kiinnostumaan. Passien matkustuskuntoon laitto ei myöskään ollut työlästä, koska molemmilla oli rabiesvasta-ainetestit voimassa jo aiemmilta Ruotsin ja Norjan reissuilta, joten lisänä tähän tuli vain heisimatolääkityksen antaminen paluumatkalla ennen Ruotsiin tuloa. Saman olisi joutunut tekemään Saksassa ennen Suomeen tuloa, jos olisi vetänyt rundin toisin päin. Olin varautunut siihen, että Tanskassa asian hoitaminen voisi olla hankalaa yhteisen kielen puuttumisen vuoksi ja valmistauduin kirjoittamalla ylös heisimadon tanskaksi sekä suunnittelin heiluttelevani passeja ja hokevani "Sverige, Sverige", mutta siihen ei tarvinnut mennä, koska Tanskassa puhuttiin sujuvaa englantia, joten asian pystyi hoitamaan ihan ihmismäisesti puhuen.

Odotin myös, että saisin poimia otuksista ties minkälaisia iljettäviä ötököitä ja punkkeja pitkin matkaa, koska kuvittelin, että niitä siellä etelämmässä suorastaan hyppii päälle, mutta molemmat säästyivät moisilta. Rapsusta otin yhden punkin pois Ruotsin suoreissun jälkeen.

Lopputuloksena oli oikein onnistunut reissu, jossa koirien mukana oleminen ei aiheuttanut mutkia matkaan tai tehnyt mitään hankalaksi.  Joten jos koira vaan tykkää olla mukana menossa, tutustua uusiin paikkoihin ja reissata, niin ei kun vaan menoksi. Suosittelen.

2 kommenttia:

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos matkakertomuksesta! *Katsoo matka mielessään potentiaalisia matkakavereitaan.*

Heidi kirjoitti...

Ole hyvä vaan :) Sinne vaan reissuun, se on hauskaa :)