Lohikäärme syyspellolla.
Kun EV-kisojen ensimmäisellä radalla ohjaa kelvollisesti kolme ensimmäistä estettä, toisella radalla kaksi ensimmäistä estettä ja kolmannella radalla ensimmäisen esteen, niin mitä se kertoo ohjaajan kisakunnosta? A) hyvä, B) superhyvä, C) ei voisi olla parempi, D) vaihda lajia.
Viikko sitten maanantaina hilluttiin EV-kisoissa ja näin jälkikäteen ajatellen parempi vaihtoehto olisi ollut jatkaa kotona päikkäreitä. Lohikäärme oli kisavireessään (ei missään tolkussa) ja ohjaaja oli melko vireetön (semilahna). Loistava lähtökohta! Olen kaukana hyvästä viinistä ja heikkenen ajan myötä. Siihen kun yhdistetään se, että olen treenannut koirat väärässä järjestyksessä (Nuusku oli armollisin, Rapsu vähän kriittisempi ja Sisu on armoton perfektionisti), niin lopputulos ei hivele. Aiemmin läpi tassukarvojen katsottu ohjaus ei tassukarvatonta vakuuta. Kun ohjaus ei ole priimaa, kelpi ei kulje. Ja kun kisatilanteessa nelijalkaista hitusen jännittää, saa jännitys karvakuonon nostamaan ohjaajaa kohtaan asetettuja odotuksia ja niihin odotuksiin ohjaaja ei pysty vastaamaan. Lopputulemana oli siis jotain muuta kuin sulavaa yhteistyötä ja harjoitelluilla asioilla nautiskelua kisamaisessa tilanteessa. Lähdöt kuitenkin toimi täydellisesti, joten löytyi suorituksistamme onnistumisen hetketkin.
Seuraavan illan viikkotreeneissä hierottiin jogurttia palovammoihin ja sukellettiin takaisin tunteeseen, että "me tehdään tätä yhdessä". Oltiin samalla planeetalla ja saatiin hienoja settejä hyvällä fiiliksellä. Sen hyvänolon siivittämänä ilmoitin meidät kisoihin, jotta päästään harjoittelemaan molempien kisavireen hallintaa kisatilanteessa. Jos tilastoihin on uskominen, seuraavat vuodet ovat Silakan aktiivisimmat aksakisavuodet, joten ehkä me päästään samalle planeetalle myös kisoissa ennen eläkepäiviä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti