torstai 12. maaliskuuta 2015

Supersankarit

Kolmikko pellolla aamuhankiaisella.

Tovi sitten Rapsu ja Nuusku pukeutuivat Sisun kaveriksi supersankariasuun, joten tuoksuista porukkaa on riittänyt. Lupukan tila on jo juoksuvapaa, mutta senioriosasto on vielä varsin aromikasta. Vaan sepä on näiden kanssa se ja sama, ei ne juoksut vaikuta olemiseen tai tekemiseen. Yhtälailla pysyy (tai on pysymättä) korvat päässä metsälenkillä eikä mieli vedä miehelään, joten samoiluista ja aurinkoisista hankiaisista on nautittu. Kavereita on tavattu urakalla ja ihailtu jänöjusseja sekä supikoiria.

Sisun kanssa ollaan aktiivisesti treenattu pienryhmässä ja omissa treeneissä. Kalsarit jalassa Luputin oli välillä hieman kesy, mutta kalsarien lennettyä nurkkaan palautui tuttu tunnelma: peto on irti! Lohikäärme on ollut varsin kuuma ja lentänyt hurjissa sfääreissä, korskunut ja korissut. Riuhtonut palkkaa räkä poskella, kimpoillut takakoivet suorana ja silti ollut ihailtavan herkkänä ohjaukselle. Huikea elukka! Keppikulmia pitäisi vielä vahvistella ennen pääsiäiskisoja, mutta muuten lohikäärme on enemmän kuin valmis kisakentille paluuseen.

Ei kommentteja: