Epämukavuusalueella on mukavaa

Hirveen hyvin meni illan treenit, jos ottaa huomioon, että flunssa on rieponut ihmistä reilun viikon ja stressikin ahdistanut niin, että yhdistettynä aamiaisena, lounaana ja päivällisenä oli kurkkupastillit. No join myös glögin, josta söin rusinat ja mantelit. Viime aikoina sohvaa koristanut Rapsutin puhkui tarmoa, joten pitihän sitä käydä urheilemassa. Alla jotakuinkinnoinniinkuehkä ratapiirros.

Sen verran oli kuitenkin älyä päässä, tai sitten fyysisesti vaan niin paha olla, että mentiin rata pikkuruisissa osissa, jotta ei kuolema yllätä. Ensin tehtiin 1-4 sillä viisiin, että tempaisin kolmoselle päällejuoksupersjätön eli lörpön saksalaisen. Hirveän hyvin toimi elukka ja ohjaus tuntui kovin omalta. Vaihtoehtona kelloteltiin myös kolmoselle pakkovalssi ja haasteena siihen miun möllötys valmiina kolmossiivekkeellä ja Rapselin piti silti irrota kakkoselle. Mussukalla ei ollut mitään ongelmia, hyvin sinkosi ja tuli ja kulki ja oli jopa nopempi kuin wannabesaksalaisella.

Oli niin hauskaa, että tautikin unohtui, joten tuli laitettua enempi esteitä peräkkäin ja huitaistiin siitä puomille saakka. Ira laittoi minut (hyvästä syystä) hiomaan niistosokkareita (6, 9) ja käyttämään putkijarrutusta (7). Rape kääntyi putkelta tosi hyvin, kun jarrutin. Jarru on opeteltu aikapäiviä sitten, mutta jotenkin en ikinä muista sitä käyttää, mutta onneksi ohjauksen unholaan vajoaminen ei Rapsua haitannut vaan Rapeli ajeli kuin polkupyörällä. Niistosokkariloihinkin sain kohtuullista ajoitusta, mutta myöhässähän mie aina olen, jään hypylle hillumaan vaikka pitäisi jo mennä. Siksi niitä välttelen, kun niissä pitää osata ajoittaa, toisin kuin sydämessäni majaa pitävässä palikkaohjauksessa.

Toisella pätkällä jatkettiin puomilta rata loppuun. Rapsutin kalisutteli rimaa (13), kun niistosokuri oli tökerö, mutta saatuani ajoitusta paremmaksi, ei kuulunut kolinoita. Linjauksella (14) tirppana tuli tiukasti ja kivasti sinkosi putkeen (16), mutta sitten alkoi isoin ongelma. Kuvittelin, että tuommoisia puomin leijeröintejä on treenattu paljonkin, mutta sitten tajusin, että eipä ollakaan ikinä. Aina noissa treeneissä putki on syöttänyt suoraan seuraavalle hypylle, mutta nytpä putki syötti suoraan hypyn ja puomin väliin, josta siinsi silmiin väärä hyppy (18). Rapsulihan porhalsi esteiden välistä minkä ehti eikä sillä ollut minkään valtakunnan ajatusta siitä, että se voisi poistua linjalta poimimaan hypyn (17). Helpotettiin hieman ja muutettiin putkikulmaa, jo rupesi hyppy löytymään, mutta haasteellista oli. Saatiin myös jokunen onnistuminen lopulta originaalilla putken asennollakin, mutta pitää treenata noita ja myös sitä, että rataantutustumisessa ohjaaja katsoo mihin esteet koiran vie eikä vaan oleta, että sinne minne aina ennenkin. Ennakoiva valssi (20) käänsi kauniisti ja loppuun opeteltiin sylkkäriä (22) mikä sujui kohtuullisen hyvin vaikka ei niitä koskaan tehdäkään.

Kylläpäs tykkäsin ja tuntui hyvältä. Mukavuusalueelta poistuminen on tuonut ihan uutta fiilistä treenaamiseen! Treenin jälkeen aivotoiminta lakkasi sitten kokonaan ja lähdin ajamaan takaovi auki. Onneksi Rapsulla oli turvavyöt, joten se ei tippunut kyydistä. Ajomatkalla tajusin unohtaneeni lapaset auton katolle, joten piti huristella takaisin etsimään. Onneksi löytyivät, olisivat olleet liian lämpimät hukattavaksi. Kotona illan riehuminen sitten kostautui ja kylmettynyt koipi kramppasi niin pahasti, että lohikäärmesalvaa sai levitellä silmät kyynelissä, mutta toisaalta lähtipähän hallin pölyt silmistä.