Uih, useampi kesä siitä on puhuttu ja nyt se on toteutettu. Yöjäljestys nimittäin! Vedettiin Satun ja Elli-Marin kanssa keskipäivällä Selkien rytelikköön jäljet, joita lähdettiin ajamaan keskiyöllä. Ihan parhautta koirien näkökulmasta: ei ollut kuuma. Ja ihan parhautta treeninäkökulmasta: sai monenlaista häiriötä mm. omituista treeniaikaa, hämäryyttä (noh, kesäyö ja melkein täysikuu, mutta oli siellä pöpelikössä onnettomalla hämäränäöllä varustetulle ohjaajalle haastellista) ja enemmän vilskettä metsänasukkien puolelta (toivoin usvasta nousevia hirviä, karhunpentuja yötemmellyksellä ja kaihoisasti kaukaisuuteen katselevia kettuja, mutta sain itikoita ja kiiltomatoja).
Molemmat luppapupuset saivat omat jäljet. Rapsun jäljestä tuli epämääräinen L, jossa oli katkokulma ja makaukset suorilla. Jäljestä piti tulla ensin Nupattimen jälki, mutta maasto oli sen verran hankala, että en rohjennut vammaista sinne laittaa. Siispä Nuuskulle etsittiin tasaisempi maasto, mutta en sentään vesurilla raivannut reittiä ja tasoitellut lapiolla. Nuuskun jäljelle tuli kolme suoraa, joilla oli makuut ja makuut tein myös kulmiin. Semmoinen lyhyt AVOVOI-sekoitus. Molempien jälkien kaikille makuille nakkelin jotain näytepussinappuloita ja kaatona oli sorkka kera namirasian.
Rapsutin selvitti jälkensä erinomaisesti. Otus pysyi tiukasti jäljen päällä eikä varmistellut, oikein oli itsevarmaa menoa, jota tuin napakalla liinatuntumalla. Kaikki makuut Hape merkkasi hyvin ja katko oli suht' vikkelä, mitä nyt kesken rengastuksen piti kakka tehdä. Oikein olin tyytyväinen.
Nuuskutin puolestaan, noh odotukset eivät olleet korkealla, mutta koska pieni paramejäilijä saa ohjaajansa iloiseksi ihan vaan olemassaolollaan, tavoitteena oli lähinnä "kunhan nyt jotain sinnepäin sekoilisi ja olisi iloinen". Tavoite täyttyi. Nuusku oli aivan täpinöissään ja häntä vispasi niin, että pelkäsin sen menevän kramppiin. Jäljellä Nupa hieman hortoili (siis metrin pari sivulle, ei pahasti, mutta hortoilua se oli verrattuna siihen mitä se on parhaimmillaan esittänyt) ja makaukset Nuusku merkkasi hartaasti. Se palasi niille toistamiseen tarkistamaan, että siinä olivat. Vauhti oli verkkainen mäyräkoiratallustelu ja olipa ohjaajalle vaikeaa moinen, jälkiliinakin tuntui pitkältä. Mutta hyvää paramejää, onnellinen elukka.
Eilen aamulla Nuusku kävi Helin hellissä käsissä ja lihakset vaikuttivat hyviltä ja Nuusku retkotti hoidossa tyytyväisenä. Alaselässä oli hieman lihasjäykkyyttä, mikä ei ole ihme Nuuskun mökillä riehumisen jälkeen, ja sinne Heli laittoikin laserilla hieman säpinää. Mitään hälyttävää ei kuitenkaan löytynyt, joten seuraava kontrolli on parin viikon päästä. Nuusku on kuntoutunut näennäisesti kelpokoiraksi. Metsälenkit sujuvat ja uiminen on lystiä. Ja voi Unski jonkun alle 100 m verijäljen käydä puistokävelymaastossa huitelemassa, mutta aika kaukana se mejän harrastamisesta on, lähinnä dementian ja kirsun surkastumisen estoa. Muita lajeja en edes mielenvirkistykseksi enää rohkene ottaa, koska jo pelkät jumppahetket nostavat kierrokset niin suuriksi, että esim. tokossa Nupsu riuhtoisi itsensä luultavasti tehohoitoon. Joten tokokamat olisi myynnissä, anyone?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti