Nuuskun ensimmäinen viikko sikana sujui hyvin. Polvi ei vaikuttanut olevan kipeä ja kipulääkitys oli riittävä - toisin sanoen Nuusku koki olevansa kaikkivoipa itsensä ja koetti rilluttelella entiseen malliin. Hirmuisen vaikeaa oli pienen koiran ymmärtää, että ulkoilut rajoittuivat pieniin pissalenkkeihin eikä sisälläkään tapahtunut mitään lystikästä. Koko ajan Nuusku on kaivannut kovasti läheisyyttä eli ilmeisesti vieressä olemisella koetetaan korvata muu menetetty yhteinen tekeminen.
Toinen viikko alkoi huolestuttavasti. Perjantaina, jolloin oli kulunut tasan viikko kantasoluhoidosta, Nuusku olikin sitten kipeämpi ja näytti siltä kuin sillä olisi elefanttitauti. Polvi oli turvoksissa, melkein koko koipi vaikutti olevan pelkkää paisetta ja Nuusku varoi käyttämästä vasenta takajalkaa. Jalka näytti kipeämmältä kuin missään vaiheessa aiemmin vaikka edellisenä iltana Nuuskuun oli ladattu uusi satsi kivunlievittäjää. Lauantai meni samalla norsumeiningillä, mutta tänään näyttäisi taas helpottavan.
Toki odotettavissa oli, että yksilöllistä on hoitoon reagointi ja toisilla tulee jonkinasteinen vastareaktio, johon kuuluu turvotus ja kipu, mutta luulin sen tulevan suurinpiirtein heti pistosten jälkeen enkä viikon viiveellä. Mutta ehkä Nuuskulin solut toimivan enemmän eteläeurooppalaisella mentaliteetilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti