Tulista lentoa

Itseääntoistavia päivityksiä osa 1017: ihan parhaat reenit ikinä! Perjantaina Lupsun kanssa jälleen omatoimireeniä Ninkan ja elukoitten seurassa ja olipa lystiä. Otettiin aivottoman luukutuksen ja irtoamisen höystöksi mukaan pari ohjaustakin: takaaleikkaus/poispäinkäännös (vaalea 7), merkkaus ja pakkovalssi (tumma 9 ja 10), takaaleikkaus/poispäinkäännös (tumma 12 ja vaalea neliö 2). Pikkukelpi oli liekeissä ja niin etevä :) Minäkin sain uuden oivalluksen ja enää olennaista olisi se, että muistaisin tämän itsestäänselvyyden myös toteuttaa!

Perjantain iltaliidot.

Rapsuttimen korvat voi hyvin. Onneksi bakteeritulehdus ei tunkeutunut välikorvaan muhimaan vaan parantui kevyemmällä paikallishoidolla kuin viimeksi. Nuuskutin porskuttaa mainiosti. Alkuviikon fyssarikäynti vetreytti luppakorvan entistä ehommaksi ja Nuusku esittelee tavoistaan poiketen aikamoista joogamestarin venyttelyä.

Iltalenkillä kolmikon kera.

Reenaa, nää tyypit reenaa!

Riipaistiin pikkulohikäärmeen kanssa iltaliidot hallilla. Viikkotreeneissä ollaan oltu viimeksi marraskuussa, joten oli suorastaan hassu olo. Kovin oli meitä tasokkaampi treeni, mutta saatiin tempaistua muutama erinomaisen makea otos. Huomasin kuitenkin, että tauon jälkeen on enemmän kuin paikallaan pääasiassa vaan luukuttaa pikkukoiran kanssa ja antaa sen painaa räkä poskella. Tällä hetkellä rimat on olleet 25-35 cm ja ehkäpä ne voipi vähitellen rueta hilomaan ylöspäin. Tuntushan tuolla olevan lihakset kohdillaan.

Lämppälenkille Lupsu sai seuraksi uuden tuttavuuden, Kylli-sheltin, joka oli pikkukoirasta tosi kiva. Jotain hipan tynkää virittelivät. Kahdenkeskisellä jäähdyttelyllä reippailtiin pimeällä Pärnällä ja niin kovasti innostuin telkkuamaan liskoni kanssa, että järkytin sitä lumipesulla. Reppanaa kidutettiin, jos ilmeeseen on uskominen.

Pientä kelpiä pahoinpideltiin lumella!

Senioriosastolle ei kuulu ihmeempiä. Päivät ovat sisältäneet leikkimistä ja ulkoilua. Ja tietysti päikkäreitä ja syömistä.

Lentolisko paras lisko

Uih, kun lohikäärme liiteli makeasti! Sunnuntai alkoi parhaalla mahdollisella tavalla: mahtiaksaa loisto seurassa. Viriteltiin "Kivaa! Hauskaa! Irtoo! Osaa!"-teeman mukaisesti M-kirjaimen muotoinen luukutus, johon sai kivasti kisatunnelmaa (Ei kerkee! Paniikki!! Miten oon vasta tässä ja tuo on jo tuolla?) kirmaamalla itse kumpparit jalassa. Aksailon lisäksi Sisu nautti suunnattomasti Roryn, Vapun ja Morriksen lenkkiseurasta :)

Pakkanen piti poissa tiistain agilityn viikkotreeneistä, mutta yllätin itseni kaivamalla pitkästä aikaa noutokapulan esille. Nuuskuttimelle perusasentoon siirtymistä kapula suussa. Rapsulle oli tarkoitus ottaa samaa, mutta Rapsu oli enemmän hulluttelutuulella ja halusi laukata kapula suussa ympäriinsä ja palauttaa käteen. Sisun kanssa tehtiin kapulan nostoja pitoaikaa kasvattaen.

Lohikäärmeen paluu - treenikenttä liekeissä!

"Supeer! Parastaaa! Elämää!!!!" vastaa maailman rakkain pikkukelpi kysymykseen viikonlopun kivuudesta. Lohikäärme lennähti vapauteen ja pääsi leikkimään sekä treenaamaan. Lauantaina lähdettiin Lupsun kanssa iltalenkille Virven ja Watti-kelpien kanssa ja pikkukoira oli niin onnellinen. Joka kelpiellä pitäisi olla oma kelpie tuntui olevan kahvipavun sanoma.

Sunnuntaiaamu aloitettiin Ninkan, Hipan, Vapun ja Morriksen kanssa aksaamalla teemana "hirveen hauskaa irtoomista". Simppeli neljä putkea ja jokusen 30 cm korkean hypyn sisältänyt luukutus teki hyvää niin ohjaajille kuin koirillekin. Loistokas lohikäärme oli etevä ja onnellinen :) Olipa kiva treenata sitten marraskuun, agilityn hurma on jotain niin hienoa. Lämmittely- ja jäähdyttelylenkit huhkittiin melkolailla umpihangessa. Kotiin lähtiessämme kuitenkin kuulin, että hallin kupeesta nykyään lähtee koirien lenkkeilytystä varten hurautettu kelkkaura, joten ehkäpä ensi kerralle suuntaamme sinne. Hienoa kehitystä tämä, koska Leinosenlammen jää näytti kaikkea muuta kuin kävelykelpoiselta ja umpimetsässä lunta oli paljon.

Pikkukoira ensimmäistä päivää meillä 17.1.2013.

Salamatkustajat korvassa

 

Kolmikko potretissa, mutta kuka on kuka?

Ollaan jatkettu hengauslinjalla :) Ihan nolottaa miten toimettomina tokon noutokapulat ja tunnarikapulat köllöttävät lipaston päällä. Olen sentään saanut aikaiseksi lukaista uudet tokosäännöt ja kovin olivat inspiroivat, joten jospa sitä saisi treenattua. Tartteisin vaan koutsin ainakin käynnistelyvaiheessa puhaltamaan tulta kytevään hiillokseen. Tai sitten mie vaan uskottelen itselleni olevani innokas, kun tiedän, että kaikki tokoryhmät on täynnä… Vähän niin kuin mejän kanssa, hirveesti himottaisi mennä vetämään jälkiä, mutta pihkurainen, kun on hanget esteenä!

Aivan mahtavia metsäretkiä ollaankin tehty ja tällä hetkellä en keksi mikä olisi parempi tapa viettää pimeää pakkasiltaa kolmikon kanssa kuin seikkailla otsalampun valossa kimmeltävillä hangilla sysimustan taivaan alla, puikkelehtia lumesta painuneiden puunoksien ali virkistävän hiutalemöykyn tupsahtaessa takin kauluksesta sisään ja kuulostella hiljaisen metsän olemattomia ääniä. Tyypit vilistää lumi pöllyten, nuuhkii metsän ihmeitä ja heiluttaa häntiään samassa rytmissä.

 

Rapsusta loisto tapa viettää iltaa on vingutus.

 

Junioreimman ja senioreimman nokoshetki. 

Perjantain ruokatunnin ratoksi Rapsutin matkasi elukkalääkäriin. Vasen korva alkoi alkuviikosta lupottaa ja sehän on Raipella merkki tulehduksesta, johon kotihoito ei riitä. Syvällä korvakäytävän uumenissa muhi bakteeritulehdus (kehno vastustuskyky kun on). Linimentti linjalla mennään tovi ja pitää toivoa, että tämä on lepsumpi tapaus kuin se joka jylläsi joskus muinoin oikeassa korvassa eikä suostunut poistumaan paikalta ennen tärykalvoa. Sen lisäksi, että Kirsiltä saa Kivuttomalla parhainta hoitoa, on omalääkärissä se mukava puoli, että kun tuntuu, että "taas näitä korvia hoidetaan", niin lääkäri voipi kertoa hoitohistoriasta, että eipä niitä  hoidettu viime vuonna kertaakaan vaan se oli allergikolla oikein hyvä korvavuosi. 

Illalla Nuuskutin ja Sisutin kipaisivat Helille fyssariin: Nuusku jumien poistoon ja Sisulle vielä yksi setti laseria koipeen. Nuusku nautti ja Sisulla oli niin hauskaa, että itseä jo hieman puhallutti.

Sisun lepoloma on päättynyt aikapäiviä sitten, mutta sen verran on paukkunut pakkanen, että ei olla vielä kipaistu hallille itseksemme fiilistelemään. Viikkotreeneihin olisi tarkoitus palata ensi viikolla ja huomiseksi on treeniseura haalittu, halli varattu ja tavoiteena pikkuisen käydä esteitä kurkistelemassa. Tuskin maltan odottaa!

Raukea alku vuodelle

Vuodenvaihde nukuttiin maalla missä ilotulituksen älämölö on pienempi kuin kotilähiössä, jos ei vallan olematon. Iltapissillä jossain kaukana paukkui ja pumisi, mutta kolmikkoa ei voinut vähempää kiinnostaa. Sisuahan ei raketit tahi vieressä meuhkaavat haulikot kiinnosta, on kuin Rapsu pienenä eli ei lotkahda korvaakaan. Pamahtelun ystävä siis. Pentuna yllätystulitukseen joutunut Nuusku ei ole enää aikoihin raketteihin reagoinut, kiitos siedätyksen, feromonien ja pahimman melun aikaan rauhaan vetäytymisen. Nykyään se pystyy jolkottelemaan myös rakettien paukkeessa, mutta tokikaan en sitä tee (mutta aina ei voi vaikuttaa siihen, jos joku urpo ampuu raketteja silloin kuin ei pitäisi). Mutta ikääntyessään ääniherkäksi tulleen Rapsuttimen hyvinvoinnin vuoksi piiloudumme paukkeelta uskollisesti hamaan loppuun asti vaikka eipähän tuokaan niistä muutamista ulkona kuulemistamme tussahduksista välittänyt. Sisälle ei kuulunut mitään ja koko kolmikko koisasi tyytyväisenä aamuun saakka.

Rekut rivissä, vai hetkinen, yrittääkö joku huijata?

Vuoden ekassa fyssarissa Nuuskutin oli hitusen väpättävä peräpäästään ja Sisu sai laseria koipeen. Viikon päästä lohikäärme pääseekin jo leikkimään kavereiden kanssa ja saisi palata myös treenaamaan. Ihan häkellyttävää miten hienosti Lupsu on toipunut (lue: ei ole oireillut pätkääkään viiteen viikkoon) ja lisäksi pitää kiittää omaa kunnianhimottomuutta, laiskuutta ja sitä, että itselle koiran rooli on ensisijaisesti metsälenkkeilykaveri, joten kunnon toipumisrauhan antaminen on ollut itsestäänselvyys.  Pötkötys kunniaan!

Aamulenkillä.

Lojumisen ohella on jonkin verran virkistetty aivoja kaivamalla esille tunnistusnoutopalikat. Tosin ekan treenin aloitettuani muistinkin, että miksi minua on ohjeistettu opettamaan koiralle ensin tunnistuksen alkeet ja vasta sitten nouto… Nooh, eiköhän se ala lutviutumaan näinkin. Nuusku - olento, joka on osannut liikkeen täydellisesti - oli pihalla kuin metsäjänis. Enegiaa riitti, mutta sen kohdistaminen ei ehkä ihan ollut majesteettisella tasolla, mutta onpahan taas treenattavaa ;) Rapsun kanssa ei olla koskaan päästy alkeita pidemmälle ja sen huomasi: ei se ollut vuosien tauon aikana oppinut liikettä itsekseen. Kaikkea sitä! Reppanalla kesti ennen kuin se hoksasi avata kirsun eikä vain noutaa, mutta nenun avauduttua meno oli ihan mukavaa (jos pitää alhaisen kriteerin…) ja Rapsutin malttoi olla säheltämättä. Sisu oli kuin Nuusku ilman osaamishistoriaa, aikamoista räpellystä. Koska Lupsun kanssa olisi ehkä joskus (jos saan ryhdistäydyttyä ja treenattua) jopa tarkoitus kokeessa piipahtaa, niin pitää nyt kehittää joku suunnitelma ajatuksen kanssa siihen, että räpellys hiipuu taustalle. Toisin sanoen palikat hautautuvat johonkin komeroon kolmeksi vuodeksi, kunnes saan jotain pohdittua, mutta mihinkäs sitä on kiire agilityesteitä pursuavassa maailmassa.