perjantai 30. joulukuuta 2011

Kohti ratkaisevaa viikonloppua

Nuusku ei vastannut hoitoon odotetunlaisesti, vointi ei kohentunut vaan jalat jatkoivat omaa elämäänsä ja tasapaino pysyi edelleen piilossa, kivut ilmenivät tärinänä ja selän kouristeluina, joten suuntasimme sovitusti uudestaan lääkäriin. Tutkimusten pohjalta Kirsi kallistui sille kannalle, että ongelma olisi neurologinen, selkäytimen hermoissa olisi vikaa, ja sehän ei röntgenkuvissa näy. Hoitona siis häkkilepo, kortisoni, antibiootit, b-vitamiini, kipulääkitys ja jotain muitakin tabuja mukaan tuli. Eläinlääkärissä vierähti mukavat kolme tuntia, joista Nuusku vietti jokusen tunnin tiputuksessa, jotta saatiin hoito tehokkaasti käyntiin. Laastereiksi kietaistiin hirveän hienot pääkallositeet, jos tässä jotain positiivista yrittää nähdä, niin onpahan tyylikkäät etutassut.

Mukaan saimme Nuuskun koko hoitohistorian (joka paljastaa nolosti minun heikon hermorakenteen) ja röngenkuvat, joten meillä on nyt sitten täysi valmius kiitää Aistiin jatkotutkimuksiin tarpeen vaatiessa. Jos Nuuskun tila heikkenee tai ei kohene viikonlopun aikana, niin sitten matkaamme Aistiin, josta löytyy viimeistä huutoa olevat laitteet ja tieto jatkotutkimuksia varten. Jospa Nuusku kuitenkin vastaisi hoitoon ja säästyisi moiselta. Tunnustan myös, että hankin Hannunvaakunan suojelemaan Nuuskua kaikelta pahalta. Toivottavasti tepsii.

Ai niin, ne ANA-testin tulokset tulevatkin vasta kahden viikon päästä, joten selvyys autoimmuunitaudista tulee myöhemmin. Sinänsä hoidon kannalta sillä ei ole merkitystä, koska samoilla mentäisiin.

Kiitos kaikille eri kautta tulleista tsempityksistä ja positiivisista ajatuksista, niillä on paljon merkitystä ja tuntuu hyvältä tietää, että olette hengessä mukana.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Helvetilliset päivät

Tiistai
Nuuskun tila romahti eilen ennen Helin hoitoon pääsyä ja jo sinne mennessä tiesin, että pelkästä lihasjumista ei olisi kysymys. Toivoin sitä kuitenkin viimeiseen asti. Nuusku menetti tiistaina takajalkojensa hallinnan, ne heiluivat ihan omiaan eivätkä kantaneet. Lihakset olivat reilassa ja Heli epäili jotain hermostollista tai neurologista vaivaa, spondyloosia, autoimmuunitautia. Ohjeeksi häkkilepo ja lääkäriin aiemmin kuin perjantaina, jonne olin saanut päivällä varattua ajan.

Keskiviikko
Aamulla kantaessani Nuuskun aamupissille näimme tähdenlennon. Yritin ajatella sitä hyvänä enteenä, kauniina eleenä maailmalta näyttää meille molemmille ensimmäinen tähdenlento koskaan, lohduksi silloin kun on vaikeaa. Toinen puoli minusta kuitenkin oli varma, että se oli kaunis vihje lopunalusta, siirtymisestä tähdeksi taivaalle.

Iltapäivällä pääsimme lääkäriin, jossa eläinlääkäri oireiden perusteella lähti epäilemään joko välilevyn pullistumaa tai autoimmuunisairautta (SLE). Nuuskulla diagnosoitiin takapään ataksia ja molemmissa takajaloissa hermopuutos. Tutkimuksissa Nuusku ei aristanut selkärankaansa eikä röntgenkuvissa näkynyt mitään erityistä, joten välilevyn pullistuma ei tunnu kovin todennäköiseltä, joskin kuvat odottavat vielä toista arviota. Verinäyte, jossa tulehdusarvot olivat alhaiset, lähti eteenpäin ANA-vasta-ainetutkimuksiin ja perjantaina selviää tulos. Siihen asti Nuusku on kyllästetty kortisonilla ja kipulääkkeillä sekä kuorrutetty kyynelillä. Nuusku jatkaa ehdotonta häkkilepoaan, yhtään ei saa liikkua ja pissille mennään kantamalla. Jos vointi menee huonommaksi, on kuulemma välittömästi lähdettävä päivystykseen. Ja jos tila ei kohene, niin perjantaina jatkuvat tutkimukset.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Älyä ja vammoja

Jouluksi pienet punaiset suuntasivat maalle. Ohjelmassa oli perinteiseen tapaan pötköttelyä, sukuloimista, syömistä ja metsässä hillumista. Uutuutena oli lumiukkojen ja lumiporojen rakentamista, lumiporon kanssa nenän vaihtamista, lumiukon porkkananenän syomistä, lumilyhtyjen pallojen anastusta ja syömistä, sekä älypelin pelaamista.

Hirmuisen kilttinä koko vuoden olleet punaturkit saivat syötävien joululahjojen lisäksi joulupukilta Dog Fighter -älypelin. Sen parissa on vietetty hupaisia hetkiä yksi jos toinenkin. Erityisen veikeää on ollut seurata typyjen luonne-erojen näkymistä älyllisten haasteiden edessä. Nuusku, nuuskumaiseen tapaansa, pohtii ensin ja toimii rauhallisesti ajatustensa mukaisesti tavoitteen saavuttaen. Nuusku ei tee yhtään turhaa liikettä vaan kaikki toiminta on harkittua, suunniteltua ja tähtää tavoitteeseen. Nuuskun kehitys pelissä on ollut huikeaa ja pelin vaatimustasoa nostavat lisäosat ovat enemmän kuin paikallaan. Rapsu, rapsumaiseen tapaan, toimii ensin, ajattelee ehkä hieman, mutta lopulta päätyy vain lisäämään toimintaansa tempoa ja voimaa niin paljon, että tavoitteet saavutetaan. Ajattelua ei hirveästi esiinny, koska tavoitteeseen pitää päästä just nyt heti, mielellään äsken! Tosin ei Rapsu toivoton ole, voimalla Rapsu pääsee samaan lopputulokseen kuin Nuusku älyllä, ja Rapsun puolustukseksi on sanottava, että uusintaotteluiden myötä Rapsuttimelle on kehittynyt oma, Rapsun logiikkaan perustuva järjestelmä, jota Rapsutin on tasaisesti jalostanut eteenpäin. Vaatimustason nostoon on kuitenkin vielä matkaa.

Jotta joulu ei olisi sentään liian rattoisasti mennyt, onnistui Nuusku vammauttamaan itsensä. Mitään käsitystä ei ole siitä, että missä ja miten, koska mitään ei tapahtunut missään. Luulenkin, että kyseessä on joku liukastuminen ja selän nitkahdus. Ehkä liukkaat kelit ovat saaneet otuksen jumiin, en tiedä, mutta tuloksena on kuitenkin koira, jolla on selkä kipeä. Tosi kipeä, niin kipeä, että Nuusku ei halua turhia liikkua eikä nousta mihinkään. Onneksi Nuuskulla on maailman paras ja joustavin fysioterapeutti, joka pystyy järjestämään tarvittaessa ajan seuraavalle päivälle, joten illalla toivottavsti tiedetään paremmin missä vika tarkalleen ottaen piilee ja miten murmeli kuntoon saadaan.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Perinteiset menneen ja tulevan pohdinnat


Vuosi 2011 

Nuusku siirtyi eläkkeelle vuonna 2011. Viime vuonna aloitetttu osa-aikaeläkeläisyys vaihtui ensin sairaseläkeläiseksi ja sitten täysipäiväiseksi eläkeläiseksi. Agility- ja vepetreenit jäivät lopullisesti pois, jotta eläkeläisen terveys ei turhuuksilla vaarantuisi. Mejää hieman treenittiin ja murunen veti hienosti. Aivoja stimuloiva toko kaivettiin kehiin ja siinä -ylläys yllätys- suunnattiin loppuvuodesta kokeeseen ja tempaistiin ykköstulos. Hirveän ylpeä olen seniorista, niin iloinen huiskuhäntä :)

Rapsun tavoitteet vuodelle 2011 eivät olleet sen tavoitteellisemmat kuin Nuuskullakaan. Agilityssa pyrkimyksenä oli hilpeät kisaradat. Nooh, osallistuttiin kolmiin kisoihin ja ihan hilpeitä ne olivat sekä taidokkaita. Ikinä koskaan Rapsun kanssa ei olla vedetty neljän nollan putkea ja mukaan tarttui pari SERTiäkin. Mejäkokeet, hakutreenit ja vepetreenit jäivät väliin allergiaoireiden vuoksi. Mejää päästiin kuitenkin hieman treenaamaan ja taidot olivat tallella. Tokokin aloitettiin pari viikkoa ennen vuoden loppua, joten siihenkin tavoitteeseen päästiin kiinni ;) 


Vuosi 2012-20XX

Vuodesta 2012 vuoteen X Nuusku ja Rapsu jatkavat samoilla linjoilla. Nuusku viettää palvotun kotikoiran eloa, leikkii ahventa kesäisin, virkistää mieltään näyttelemällä tottelevaista ja pitää kirsun kunnossa verijäljellä, kevyesti harrastellen, hauskaa pitäen, tuntien olevansa tärkeä pieni koira.  Rapsu viettää rakastetun kotikoiran eloa, hassuttelee agility- ja tokotreeneillä, huoltaa kirsuaan verijäljellä, seilaa uimapatjalla, ja jos Rapsu siedättyy allergioilleen, niin silloin Rapsu saattaa piipahtaa mejäkokeessa, mutta pääasiassa kunhan ollaan vaan ja hengaillaan.

Suurena haaveena on kuitenkin jatkaa reissuperinnettämme, antaa ötököille mahdollisuus maailman valloitukseen ja muulle maailmalle mahdollisuus nauttia heidän olemassaolostaan. Reissut pohjoiseen ja Keski-Eurooppaan ovat olleet luppakorvien kanssa mahtavia, parempia retkikoiria saa etsiä ja hakea eikä tule löytämään. Molemmat ovat sisuksistaan suuria seikkailijoita, sivistyneitä ja sopeutuvaisia, joten eiköhän sitä jatkossakin jonnekin suunnata.

torstai 22. joulukuuta 2011

Parhainta joulua toivottavat parhaat


Maukasta joulua ja tuoksukasta vuotta 2012!

Tunnustan, vanha kuva, mutta kierrätys on hyvästä ;) Ja sitä paitsi Kaisan ottama kuva on hieno.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Tomerat tokotontut

Tolleritytöt lähtivät sunnuntaina treenaamaan tokoa Susun seurassa. Lajissa pysyminen varmistettiin hankkimalla ohjaajalle hirveä flunssa ja laittamalla jalkaan kumpparit, jolloin  lajista toiseen lipsahdus eli agilityyn siirtyminen olisi vähemmän houkuttavaa.

Nuuskuttimella oli hieman vaikeuksia hillitä kiljukaulaansa hallissa, joten aloitettiin ruudulla, jossa Nuusku ei ulise, koska ylimääräinen kiihko purkautuu liikkeeseen. Hyviä toistoja saatiin siten, että välillä lelu oli valmiina ruudussa ja välillä ei ja vauhdilla Nupa ruutuun aina paineli.

Noutoja Nuuskulle hallissa, voi hyvänen aika miten huono ajatus! Olisi pitänyt panostaa enemmän pohjustaviin olohuonetreeneihin. Nuusku lähti vauhdilla hakuun ja palautus tuli samalla tempolla, mutta se sivulletulo kapula suussa. Ei hyvä. Ilman vauhtia sivulletulo kapulan kanssa ei ollut juuri kummoisempi, koska ongelma on siinä, että Nuusku haluaa ottaa katsekontaktin sivulla ja kapula on siinä tiellä. Se painaa ja ärsyttää. Suurena oivalluksena tulikin opettaa Nupalle palautus eteen ja siitä sivulle siirtyminen ilman kapulaa. Paljon helpompaa ja jotenkin Nuuskulle luontaisempaa. Myös hyppynouto sujui, kunhan se ensin palasteltiin niin, että Nupa tajusi jujun ja sen jälkeen se meni kokonaisena liikkeenä.

Ihan vähän seuraamista, ei pysynyt vire hyvänä vaan nousi liikaa, joten katsoin parhaaksi pohjustaa tätä vielä vähemmän kiihdyttävässä ympäristössä. Paikkamakuu oli bueno, Unskeli pysyi hienosti paikoillaan vaikka olin hallista ulkona.

Rapsulle naksuttelin estehypyn. Hienosti tarjosi täpäkkää seisomista esteen takana, aivan upea! Tosin jo nyt osaan sanoa, että hypylle varastamisesta tulee iso ongelma. Rapsu loikki hyppyä onnessaan minkä kerkesi ja minä annoin sen olla ihan holtiton, koska minusta se oli söpöä.

Ruutua Rapsulle samalla tekniikalla kuin Nuuskulle. Hapero teki hyviä toistoja, mutta suureen oivallukseen on vielä matkaa. Noudon vauhtia halusin vahvistaa, joten palkkaa laukasta ilman sen kummempia palautuksen hiomisia. Hyviä toistoja tuli siihenkin ja taidan opettaa Rapsulle saman eteen palautuksen kuin Nuuskulle.

Lopuksi käytiin lenkillä metsässä ja siellä oli metsästyskoirille reissun kohokohta nimittäin veriset jäljet! Voi sitä nenien nuuskutusta ja jäljestyksen riemua mitä jonkun otuksen kuoleman todistuaineisto aiheutti.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Ensimmäistä ahdistaa ja toinen kadottaa itsensä pussissa

Nuuskuli on viettänyt hiljaiseloa tokotreeneistä, koska ulkona on ollut inha keli kaivaa sormet esille (liian kylmää tai tuulista tai sateista tai...) ja sisällä pitäisi siivota, jotta mahtuisi jotain jossain tekemään, ja kukapa sitä nyt siivoaisi. Asian suhteen on kuitenkin ryhdistäydyttävä, koska Nupatin oli eilen ollut suorastaan masentunut Rapsun lähdettyä treeneihin. Reppana oli luimottanut hyljättynä koirana, joten aktiviteettia on saatava kehiin ja koiran mieli iloiseksi. Pelkkä kainalossa köllöttäminen ei pidemmän päälle riitä ykköskoiran itsetunnolle vaan ikiomaa huomiota on saatava tarmokkaana työkoirana. Siksipä lammas on paistettu, lelut viritetty, treenisuunnitelma päivitetty ja illalla lähtee hiominen käyntiin. Olkaa varuillanne, kimppatreenikutsuja alkaa sadella pikapuoliin ;)

Rapsutin kipaisi eilen viikkotreeneissään vetämässä sikermää itsenäisyyspäivän kisojen radoista. Hienosti veti, joskin jonkun aiemman treenaajan halliin kylvämät herkut aiheuttivat liiallista häiriötä. Ei ollut paljoa haastetta oman liikkumisen haastamisen kanssa, kun elukka jämähti kesken kaiken siivoamaan kivituhkaa. Hirveästi ei nostanut tunnelmaa ja katsoin parhaaksi keskittyä siihen mihin moisessa häiriössä eläin kykynee keskittymään eli kontaktien vahvistamiseen. Lisätreenin tarpeen huomasin myös pussilta seuraavalle esteelle hakeutumisessa. Käytössä oli vanha pussi noin kilometrin mittaisella kankaalla, ja Rapetsin oli aivan hukassa pussista tultuaan. Katseli ihmeissään ympärilleen ja ohjautui seuraavalle esteelle ainoastaan ollessani edellä, mutta takaaleikkausta pussia seuraavalle esteelle ei luppakorva voinut tehdä, koska tipahti täysin kartalta ja samointein tästä maailmasta pussista tullessaan. Moista ilmiötä, ainakaan yhtä vahvana, en ole huomannut uudemmalla pussillamme, jossa kangas on lyhyempi ja keveämpi eli este on huomattavasti nopeampi suorittaa. Johtopäätökseksi voisi vetää, että pitkään pussin pimennossa painanut Rapsutin ei hahmota enää maailmaa, mutta nopeasti pussista sujahtavalla Rapsulla ei ole samaa ongelmaa. Meinasin kirjoittaa, että reenin alle pussiasia, koska sitähän ei voi tietää millaisia pusseja on kisoissa, mutta onkos tämä ajatus enää ajankohtainen? Ei kai sentään.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivä agilitykisoissa

Raahauduttiin Rapelon kanssa itsenäisyyspäivän kisoihin, vaikka molempien teki mieli jäädä kotiin nukkumaan. Nuusku olisi ollut porukan ainoa innokas lähtijä, mutta valitettavasti Nuuskuttimella ei lähtemisen iloa suotu. Päikkäreistä haaveilevilla oli ohjelmassa kolme Eeva-Liisa Pohjasen agilityrataa. Radat olivat oikein rattoisia,  juostavia ja niistä löytyi meheviä ansapaikkoja. Hyvän kisauranlopettajaisfiiliksen lisäksi tavoitteena oli minun pysyminen hereillä ja Rapsun pysyminen lähdössä.

Tavoitteet täyttyivät. Pysyin hereillä, joskin rataantutustumisissa haukottelin kitani sijoiltaan ja radoilla ohjauksen lomassa ehdin miettimään kotona odottavaa pasta-ateriaa. Rapsu istua nakotti kuuliaisesti lähdössä joka startissa, tai no toisessa startissa oli kuulemma noussut seisomaan, mutta jos mie en sitä nähnyt, niin ei kai sitä lasketa, eihän? Hyvä fiiliskin välähteli ajoittain, erityisesti toisen radan alkupuoliskolla missä meinasin tunaroida alkeellisen perusmöhläyksen ja suivaannuin siitä itselleen niin, että ohjasin huolella loppuun.

Onnistuin ylittämään itseni ja ohjasin kaksi ensimmäistä rataa puhtaasti läpi, joten saaliiksi napsahti nollavoitot sekä agilitysertit. Heikosta kisa-asenteestani kertonee se, että voitot ja sertit eivät kovin suuresti sykähdyttäneet vaan parhaat kiksit tulivat siitä, että pystyin ehjään ohjaussuoritukseen kisatilanteessa, Rapsulla ei ollut lähtöongelmaa, Rapsulla oli hieno asenne radoilla ja yhteistyö toimi, ja meillä oli hirveän hauskaa pelatessamme korvapallolla  pimeässä metsässä ratojen päätteeksi. Kanttiinin kuuma kaakao ilahdutti myös mieltä. Viimeinen rata meni minulla väsyneeksi räpeltämiseksi, joten siltä radalta tulokseksi tuli tuttu ja turvalllinen hylly.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Palauttavaa

Tiistain agilityyn varastin treenin tampelaisten blogista. Tehtiin alaoleva harjoitus pienin muutoksin, koska hallimme on pikkuruisempi. Laiskana en jaksanut muutoksia piirrellä, joten pituus (14) oli hieman hankalammassa kulmassa ja hypyn (15) paikalla oli okseri. Lisäksi aan (16) ja renkaan (23) välissä oli vain yksi hyppy (20), joka mentiin eri puolelta kuin kuvassa.


Rapsulille oli aluksi vaikeaa hahmottaa leijeröitävä putki (4), mutta takaperinketjutuksen jälkeen haki toistuvasti hienosti. Pussiin (10) leijeröidessä ei ollut ongelmaa, kun otin riittävästi sivuttaisetäisyyttä kepeillä (8), jotta ehdin siinä hieman edelle. Meinasi tulla kiirus persjätölle ja pakkovalssille (12), mutta ehdin, kun Rapsu irtosi kaukaa putkeen (11) eikä tarvinnut varmistella. Olisihan tuon putken (12) voinut pimeänä putkenakin ohjata, mutta mie halusin haastaa omaa juoksemista ja liikkeelle lähtöjä. Rapsutin kulki mukavasti, vähän oli väsynyt, joten treeni pidettiin lyhyenä. Väsymys näkyi mm. siinä, että Rapsu teki yllättävän aloitusvirheen suljetusta keppikulmasta, suljetut kulmat ovat olleet Rapsulle pikemminkin helppoja ja virheet tulleet avokulmista. Eivät tainneet pikkukoiran aivot olla parhaassa terässä. Loppuun otettiin palkattuja toistoja puomille, aallekin oli tarkoitus ottaa, mutta unohdin.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Jyväskylän kisaviikonloppu

Tehtiin Rapsulin kanssa agilitykisakentille paluu piiiitkän tauon jälkeen. Suunnattiin vallan Jyväskylään, Nuuskuttimen ja minun agilityn aloitusmaisemiin, halliin, joka on rakennettu silloisen treenikenttämme paikalle. Aika siistiä.

Lauantaina tuomaroi Eeva-Liisa Pohjanen. Ensimmäinen rata oli profiililtaan kaikkea muuta kuin meille sopiva. Mietin radanrakennusta katsellessani, että lienee paikallaan palata näiden skabojen jälkeen tauolle. Alussa ja lopussa oli järkyttäviä antirapsumaisia paikkoja. Alun ahdistus selvitettiin, mutta hyllytettiin keskivaiheen helpohkoon kohtaan, kun ajatukseni olivat jo loppupätkän kauhun paikassa. Tyypillistä Heidiä ja hirvittävän ärsyttävää, koska tunnistan tämän heikkouteni ja silti teen sitä. Olin ajatuksissani edellä ja käytännössä myöhässä, joten Rape irtosi rintamasuuntani mukaisesti väärään putkenpäähän. Tämä alkeellinen virhe olisi ollut pelastettavissa, mutta periaateisiini ei kuulu omien ohjausvirheiden pelastelu koiran kustannuksella ja tämä on jopa sellainen periaate, josta pystyn pitämään johdonmukaisesti kiinni. Muuten ihan kiva kisasuoritus tauon jälkeen, Rapsulla oli hyvä fiilis, minä olin vain puoliksi hukassa ja päätavoite täyttyi: Rape napotti lähdössä kuin tatti ja lähti vasta suullisella luvalla liikkeelle.

Lauantain toinen rata oli hyppis ja se olisi puolestaan ollut ihan meidän rata, tuntui helpolta kuin heinänteko rataantutustumisessa. Olihan siellä kinkkisiä kohtia, mutta Rapsun kanssa olisivat olleet aivan mentävissä. Lähdin mielessäni nollarataa hakemaan, mutta radalle asti ei sitten päästy, koska Rapsu varasti lähdössä, joten se oli sitten siinä. Hämmästyin omaa suoraselkäisyyttäni poistuessani radalta, mutta ajattelin, että kun lähtötilanteeseen on tauon aikana panostettu ja Rapsu sen osaa, niin kaipa sitä pitää sitten vaatiakin. Illalla hotellilla virkatessa pohdin asiaa ja hieman harmitti, olisi pitänyt olla lepsumpi ja vetää rata ilolla läpi, olisi ollut hauskempaa. Sen pitäisi kuitenkin olla päätavoite, hauskanpidon. Mutta toisaalta, jos otus ei pysy lähdössä, niin radasta ei voi koskaan tulla niin hauskaa kuin se voisi olla, jos pääsisin ohjaamaan juuri suunnitelmani mukaan. Mutta toisaalta, jos ohjaaja ei itse keskity lähtötilanteeseen vaan suorittaa jo nollarataa mielessään, niin voiko koiraltakaan odottaa keskittymistä lähdössä. Keskustelin asiasta itseni kanssa kauan ja päätin jatkaa jämäkällä linjallani.

Sunnuntain radat olivat Wüthrichin käsialaa ja tykkäsin niistä kovasti. Ekalla radalla Rapsu lähti liikkeelle ennen antamaani suullista lähtölupaa ja, yllätys yllätys, minä en jatkanut jämäkällä linjallani. Sain jälkikäteen paljon toruja moisesta takinkäännöstä. On myönnettävä, olin itsekin itseeni hieman pettynyt, mutta toisaalta osasin sitä itseltäni odottaa. Minun on vaikeaa ottaa kisaamista niin vakavasti, että ajaisin yhteensä 600 km, maksaisin hotelliyöpymisen ja muut kulut treenatakseni kisoissa pelkkiä lähtöjä. Vaikka edellisiltana olin pidemmän tähtäimen tavoitteeni kanssa toista mieltä, niin sunnuntaina olin näköjään  liikkeellä eri persoonallani ja mieleni huusi vain "iloo, riemuu, hanaa". Tiesin kyllä, että ei siitä hyvä seuraisi, mutta annoinpa silti palaa, kun oltiin sinne asti lähdetty. Kivaa oli ja ainoa asia mikä oikeasti jäi radalla harmittamaan oli muuan putkikohtaus, jossa ohjausvalinnallani olin epäloogisuuden kuningatar, jolloin Rapsu luki ohjaustani aivan upeasti oikein, mutta ohjaus oli ihan väärää. Tuommoisista ohjausvirheistä pitäisi päästä eroon, jotta ei mene luppakorvan pää sekaisin. Punainen reppana pyöri hämillään putken takana tovin, mutta muutoin kohtuu sujuvaa ohjausta, erinomaista ohjauksen lukua ja tehtiin nollarata.

Sunnuntain toisella radalla koetin jälleen olla jämäkkä lähdössä. Pakko oli, kun suorastaan uhkailivat, että lähdöstä ei lipsuta. Ei varmaan ketään yllätä, että Rapsu lähti liikkeelle suuni avautumisesta ja me jatkettiin rataa? No ei minua ainakaan. Tuplanollan toinen puolisko tuli tältä radalta, hieman oli väsynyt koira ja otti häiriötä minun piponi räpläämisestä (asettelin pipoani kuulemma juostessani ainakin kolmeasti, jotta ihan kivat maneerit löytyy). Rapsun väsymys näkyi mm. siinä, että Rapsu pysähtyi kesken keppien tuijottamaan piponi säätämistä, mutta jatkoi onneksi virheettömästi, aan ylösmenossa pysähtyi katsomaan piposhowtani ja jossain muuallakin tuli vähän hässäkkää. Muuten ok rata, hyvin kulki ja olisi kulkenut paremmin, jos olisin ollut parempi ja jättänyt piponi rauhaan. Puhdas rata ja toinen sija.

Kokonaisuuten kiva reissu ja hyvä halli, mutta aikataulut olivat pahasti myöhässä, hirveästi odottelua kylmässä ja aivan järkyttävä keli paluumatkalla, joten eiköhän nämä pitkän matkan kisareissut ole paketissa. Vanhan luut eivät kestä moista, palautuminen on hidasta eikä kisamotivaationi ei ole oikeanlainen; en osaa olla kisaamassa muita vastaan vaan kisaan katsoakseni mitä me osataan. Merkitystä on lähinnä sillä tuntuuko yhteistyö hyvältä ja saadaanko vahvuutemme esille muun kuin itseni suunnittelemalla radalla. Tämä on hieman ongelma, koska pitäisi löytyä jotain motivaatiota itse kilpailuun jaksaakseen hengata kylmässä koko päivän. Voipihan sitä nollaratatreeniä vetää itseksiäänkin hallissa ilman palelemista. Tai sitten skabastella kotikisoissa ilman puuduttavia ajomatkoja. Tiedä nyt sitten mitä tekisi, kun tuo lahjakorttikin tuli saatua. Ja oli se halli kyllä aika hieno. Ja Jyväskylässä on aina kivaa. Ja Rapsu on niin hauska kisoissa, vaikka se varastaakin.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Reenii ja kaipuuta

Hinku huolittiin laumaan nopeammin kuin kuvittelin. Luulen sen johtuneen Hinkun sivistyneestä käytöksestä ja kyvystä lukea sosiaalisia tilanteita. Eilen meno oli rentoa ja tänään vielä rennompaa. Punaturkit jopa pehmenivät suklaapallerolle ja nähtiin se ihme, että Rapsu salli Hinkun tulla sohvalle kanssaan. Vierailevilla tähdillä kun ei sinne ole ollut koskaan ennen asiaa. Nuusku myös huoli Hinkun viereensä nukkumaan. Ulkona Hinku luultavasti toivoi tilapäiskämppiksiltään vekkulimpaa asennetta; ulkona tollerit nuuskivat lumeen painuneita jäniksen jälkiä pitkin metsiä ja kelpie juoksi ympärillä leikkiinkutsuja esittäen.

Illalla oli vuorossa agilitytreenit, joihin Maria oli tuonut vinkeän Savikon radan. Sinnepäin ratapiirros alla:

Hirmuisen hauskat treenit Rapsun kanssa. Elukka kulki mukavasti ja teki teknisesti kaunista työtä. Itselle vaikeinta oli tehdä puolivalssi (5), koska en ole niitä oikein aikoihin kunnolla käyttänyt. Joskus viljelin niitä liiankin kanssa ja sittemmin koetin keksiä jotain muuta tilalle, joten nyt oli hankalaa saada kadotettu puolivalssi kauniiksi. Siis tulihan siihen jotain puolivalssin tapaista hytkymistä tällättyä, mutta en saanut täydellistä etenemislinjaa koiralle. Kaarrosta tuli. Muut kohdat menivät hienosti eivätkä jääneet kaivelemaan.

Rapsulin jälkeen kaivoin Hinkun esille. Uijui mikä menopeli! Olin hieman helisemässä, koska osaan (tai yritän, miten sen nyt ottaa...) ohjata vain edestä ja sivulta ja kelpin etenemä on hieman toista kuin tollerin, joten juosta piti ja lujaa. Tehtiin kaksi vetoa, ensin vitonen kun käänsin medikoiramaisesti okserille (19) ja sen jälkeen nollarata, kun otin maksiuden huomioon. Sain kuvitella olevani tosi pätevä ja oli erittäin lystikästä. Hirvittävän hauska ja taitava otus. Olisi se vaan hienoa osata kouluttaa koiransa yhtä hyväksi.

Treenien jälkeen olikin vuorossa Hinkun palautus ja sitä on jo nyt ikävä. Niin söpö ja sivistynyt. Eikä sillä jäänyt lumi kiinni tassuihin.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Meillä on kelpie!

Tosin vaan lainassa. Maailman hienoin koira, herkullisen suklainen Hinkuu-kelpie, tuli meille hoitoon kolmeksi päiväksi. Tiedä sitten raskiiko tuosta enää luopua vai värjäänkö Linnanmäeltä voittamani Hessu nimisen pehmokirahvin ruskeaksi ja luovutan sen pimeässä Katjalle todeten, että Hinksa on nyt vähän väsynyt...

Aamulenkkiin yhdistetty Hinkun nouto onnistui mukavasti ja kolmikko nuuskutteli toisiaan innoissaan, kelpie kovin nöyränä ja tollerit hieman pönöttäen, mutta lenkkeilyn edetessä rentous kasvoi ja porukka jolkotteli toistensa tekemistä kiinnostuneena. Hinkun lisäys tollerikaksikkoon ei ole tuntunut päivän lenkeillä missään, se on niin kuuliainen ajatustenlukija ja pysyy mukavasti tuntumassa. Iltapäivästä kävimme yhden aiemmin sovitun lenkin Zorron kanssa jamiskalla ja Hinkutin vaihteli sijaintiaan minun polvitaipeesta muiden joukkoon. Hitusen sitä jänskätti kolmen punaisen porukassa, mutta oikein oli sopuisaa menoa.

Sisällä Hinku on ollut hieman reppana, tunkee koko ajan syliin ja kaipaa hellivää tukea olemassaololleen. Nuusku ja Rapsu ovat Hinkusta uteliaita, sallivat Hinkun tulla lähelleen ja hännät heiluivat, mutta viereen päiväunille ei ole ollut asiaa. Samaa petiä tollerit eivät kelpien kanssa jaa, yrityksestä tulee pieni vieno urahdus, jota Hinku tottelee heti. Hieman piestyn näköisenä kelpie ympäriinsä hiippailee. Hinksa on löytänyt itselleen suosikkipaikan; olohuoneessa avoimen retkottava kevythäkki on paimenen pesä.

Ensivaikutelman perusteella kelpie ei paljoa eroa marsusta. Yhtä kiltti, päästelee samanlaisia hassuja ääniä ja tykkää olla sylissä. Jos kelpietä vertaa tolleriin niin eroja löytyy mm. korvien koossa ja viiksien sekä silmäripsien värissä.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Megamakeeta liitoa

Vedettiin tänään aivan mahtitreenit Rapsulin kanssa. Viriteltiin halliin viime viikonloppuinen Lummerannan rata Varkaudesta. Se oli jotain alla olevaa, mutta oikeasti kisoissa oli kuulemma putki tuon pussin tilalla, mutta meidän kolmas putki oli hallilta mystisesti kadonnut, siitä löytyi vain raahausjäljet, joten läiskättiin pussukka tilalle.


Rapsuli kulki aivan mahtavasti ja miekin olin hyvä. Ehdin sinne minne halusin, piti kyllä juosta, mutta minäpä juoksin! Ohjasin radan perusohjauksella ilman sen kummempia hilavitkutuksia vaikka treenikaverit olivatkin rataantutustumisvaiheessa hyvin epäileviä ohjausvalintojeni toimivuudesta. Minuuta ei kyllä epäilyttänyt yhtään, kun Rapsu tunnetusti lukee peruskuvioita erinomaisesti eikä kuuliaisena typynä hytky omiaan ja joudu hunningolle. Jos mie haluan sen ahtaasta välistä (5-6) luokseni niin sehän tulee ilman sen ihmeempää kuviota kuin käden laittamista kiinni kehoon. Tuo jos mikä on pikkulapasen vahvuus! Ja hypylle (13) se lähtee, kun sen sinne hutkasee :)

Lähdössä menin aan (3) viereen putken (14) taakse ja kutsuin Rapsun radalle, samalla lähdin kipittämään, joten ehdin linjaamaan hypylle (5) ja sinnehän se putkeen (6) sujahti, söpö eläin. Kepeillä (11) ensin livautin Rapsun hirveälle kaarrokselle, kun unohdin ohjata ja Rapsu luuli, että putkeen ollaan menossa, mutta saatiin seuraavalla kierroksella sekin kohta napsakasti, kun käskytin. Takaakierto (12), nakkaus hypylle (13) ja sitten tossua toisen eteen, että ehdin kirmata pussin ja aan välistä jatkotilanteeseen, hyvin ehdinkin ja loppuun vielä persjättö (17-18).

Toisella vuorolla otin hitusen sivuttaisirtoamista (15-17), koska menin kuulemma turhan syvälle sörkkimään ja meinasin jäädä persjätössä (17-18) Rapsun jalkoihin. Saatiin hypyille hyvää irtoamista pallopalkalla, lisäksi vahvistettiin puomia ja keppien avokulmaa. Ratatreeniä en viitsinyt enempiä ottaa, kun tuli niin hienosti vedettyä ekalla vuorolla vaikka periaatteessa olisin voinut testata hilavitkutuksia muutamilla hypyille (12-13). Siinä näytti pelittävän niin pakkovalssi + päällejuoksu kuin takaakierto + saksalainen, mutta mie oon niin läpeensä junttipaukuttelija, että en oikein jaksanut kikkailla vaan nautin helposta elämästä.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Palelua pesiskentällä

Nämä on nyt ihan hurahtanut tokoon, joten nämä lähtivät pesiskentälle treenaamaan. Tai Nuusku lähti kera koikkereiden ja Rapsutin tuli porukkaan hieman myöhemmin. Pesiskentällä oli häiriötäkin kivasti, sillä joku ukkeli heitteli frisbeitä ihan urakalla (hyvä jottei päähän osunut) ja poikia pyöräili.

Aluksi reenittiin ruutua, joka piti lähteä palauttelemaan ihan alkeista, kun oli näköjään painunut ihan unholaan. Kosketusalustan kanssa Nuusku haki hyvin keskikohtaa, mutta minun pitäisi olla miljoona kertaa parempi naksuttaja, onnistuin naksuttamaan turhan usein ennen kuin Nuusku painoi alustaa. Ihme hötkyilyä esitin, joten oli parempi lopettaa hyvän sään aikana.

Metallikapulan noutoa otettiin pitkästä aikaa. Alussa otin semmoisella metallikapulalla, johon olin kieputellut jotain kangasta, jotta se tuntuisi kivemmalta, kun pakkasta oli. Nuusku toi sitä oikein mallikkaasti, tosin perusasentoon siirtyminen kamat suussa pitää rakentaa erikseen. Normimetallikapulalla palautusvauhti hieman hiipui, mutta siihenkin saatiin erinomaisia ja vauhdikkaita toistoja, kun lähdin itse liikkeelle, jolloin Nuuskulle tuli kiire palauttaa ja laukka onnistui.

Perusasennon ennakoimattomuuteen saatiin hyviä toistoja niin omana treeninään kuin paikkamakuussakin. Nuusku ennakoi ehkä yhden kerran kahdestakymmenestä, joten eteenpäin on menty. Ei ole kauaa, kun luvut olivat vielä toisinpäin. Kaukokäskyissä Nuuskulla oli ensin turhaa intoa ja se into näkyi eteenpäin valumisena, mutta päästyään keskittymiskykynsä ytimeen suoritti Nuusku oikein kaunista settiä. Tämä ei vaadi enää kuin pientä viilausta :)

Rapsun kanssa otettiin ihan vähän ruutua, joka Rapsun mielestä tarkoitti namien syömistä eikä se tainnut juuri ruutua edes huomata. Yllätyin Rapsun hienosta metallikapulan noudosta, ensin tuli "helpotettu kapula" ja sen jälkeen pari toistoa tavismetallikapulalla ja olipa kauniit. Paremmat kuin kangastetulla. Tykkäsin. Ehkä miun pitää rueta Rapsunkin kanssa tokoilemaan vaikka se onkin hieman simppeli eläin. Ehkäpä sekin oppisi, ainakin ne liikkeet mihin saadaan yhdistettyä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Tiistaireenit

Nuusku kävi hallilla hieman fiilistelemässä ennen Rapsun treenejä. Tarkoitus oli ottaa noutoa ja hitusen muita avoimen luokan kuvioita, mutta Nuusku kävi kuumana jo halliin tultaessa ja aloitettuani seuraamisella huomasin, että Nuuskun vire oli liian korkea uusiin tuuliin. Seuraamisessa tuli ääntelyä ja väljyys pumpsahti mukaan heti parin askeleen jälkeen. Lisää hyviä vinkkejä tiivistymiseen tuli treenikavereilta, joten eiköhän me tässä vielä edetä. Varsinkin, kun neuvot on toteutettavissa olohuoneessa :) Luoksetuloon ajattelin alunperin ottaa pysäytykseksen alkeita mukaan, mutta koska kierroksia oli, niin päätin ottaa luoksetulon ilman pysäytystä ja paljon palkkaa hyvästä suorituksesta. Nuusku suoriutui hommasta yhtä iloisesti kuin aina :) Oikein hyviä ohjeita tuli myös pysäytyksen alkeiden opetukseen ja mikä parasta, jälleen olohuonekamaa! Tehtiin muutama simppeli ruutuun lähetys tarkoituksena nähdä onko se enää yhtään muistissa ja näytti siellä jotain muistijälkiä olevan. Loppuun otin palkkaamista maahan Nuuskun maatessa paikallaan ja minun mennessä viereen eli perusasennon ennakoinnin ehkäisyä.

Rapsutin tempaisi agilitya Lukkarisen Jarin koutsaamana. Alla Jarin taiteilema ratapiirros:


Rapsu meni hirmu hienosti ja minullakin ohjaus sujui. Alku sujui kuin tanssi ihan perusohjauksella, pakkovalssin tein pussille (12), jotta sain varmistettua turvallisen sisäänmenon. Ensimmäisen ohjausvirheen sain aikaiseksi vasta kepeille (14) viennissä, kun yritin siihen jotain nykyaikaisempaa kääntöä, mutta otettuani sen reilusti vanhalla kunnon junttivalssilla homma pelitti hienosti. Toisin kuin kaikki luulivat, pakkovalssi kepeille (17) toimi aivan unelmasti. Valssi hypylle (19) ja pöytää (20) Rapsu ei sitten ensimmäisellä yrityksellä ihan muistanut vaan luisui yli, mutta seuraavat vedot menivät hyvin, kun hieman jarrutin. Lähetys kepeille (21), valssi (22-23), merkkaus toimi parhaiten hypylle (25) vaikka koetin siihen muutakin ja persjättö sekä vekkaus (28). Toisella kierroksella otin pelkästään puomille palkattuja toistoja sekä keppejä pallopalkalla, kun ensimmäinen kierros meni niin hyvin. Oikein oli lystikkäät treenit ja tuli taas huomattua, että pitäisi muistaa treenata esim. keppejä siten, että ne loppuvat melkein seinään, koska nyt Rapsulla pujotteluvauhti laski hieman normaalista. Hyvin se nytkin veti, mutta normaalisti se on erinomainen. Ilmeisesti seinä hieman ahdisti. 

maanantai 7. marraskuuta 2011

Ensi-ilta: Alokkaan selätys, pääosassa Nuusku

Jos haluat kuulla kuinka ohjaajan housut suhisee ja nähdä kuinka koira on iloinen, niin katso elokuva Alokkaan selätys - Nuuskun ykköstulos tokon alokasluokasta 6.11.2011, kiitos Katjalle tästä  todistusaineistosta.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Nuusku tokokokeessa & Rapsu raunioilla osa 2

Takana 12 tuntia putkeen koiramaista menoa: rauniokoirakurssia, tokokoetta, lisää rauniokoirakurssia, agilityn kouluttamista ja vielä hieman lisää agilityn kouluttamista. Päivän hienoimmat hetket olivat kyllä tokokentällä :)

Aamu alkoi Rapsun rauniokoirakurssilla. Ensimmäisessä harjoituksessa raunioille oli piiloutunut kaksi maalimiestä hankaliin umpipiiloihin. Rapsu ilmaisi molemmat nopeasti ja työskentely oli puhdasta iloa silmälle. Rapsun liikkuminen oli niin helppoa ja rohkeaa, olipa alustana mitä tahansa, ja Rapsun motivaatio maalimiehiä kohtaan oli valtaisa. Rapsu tunki perille asti koloihin pelastamaan ihmiset pulasta  (lue: syömään palkkanamit, luultavasti Rapsun näkökulmasta kadonneiden eväät ja ajattelinkin Rapsulle toimivaksi ilmaisuksi kadonneen eväiden syömistä ja eväspapereiden palautusta ohjaajalle...).

Seuraavaksi kiisimme tokokokeeseen, jossa Nuuskun oli lähinnä tarkoitus nauttia eläkeläisen iloista, mutta kaima sanoi, että kehään ei mennä ilman oikeaa tavoitetta, joka luonnollisesti on ohjaajan toimiminen siten, että koira saa mahdollisuuden yltää parhaimpaansa, joten yritin siinä sitten asennoitua. Yllätyksekseni Nuusku oli varsin pätevä :) Koepaikalla minua ei jännittänyt ollenkaan, mutta sain jännityksen hyvin päälle alkaessani virittää Nuuskua tokofiilikseen eli otin muutaman liikkeen ennen koetta tarkoituksena palkata niistä ruhtinaallisesti. Juuh, tuli kunnon paniikki, kun Nuusku ei ollut omasta mielestä maahanmenoa koskaan tehnyt seisomisesta nyt puhumattakaan. Luoksepäästävyyskin tarkoitti ihmeellistä hillumista. Hyvin alkoi jännittää.

Tuomarina oli Marko Puranen, joka oli varsin mukava, joskin melkoisen tiukka. Mutta oli meidän suorituksissa tiukkuuteen aihettakin. Alla osasuoritusten arvosanat ja omat höpinät:
Luoksepäästävyys 10. Alkulämmittelyistä poiketen Nuusku napotti paikallaan kuin tatti.
Paikkamakuu 9. Alkulämmittelyistä poiketen Nuusku muisti mitäs se "maahan" tarkoittikaan, joskin meni maihin vasta toisesta käskystä, mutta tuomari ei sitä kuullut enkä minä sitä paljastanut. Viereinen koira haukkua louskutti siihen malliin, että ensimmäinen käsky ei kantautunut Nuuskun korviin. Nuusku napotti paikallaan kuin kanttarelli, mutta ennakoi perusasennon palatessani viereen, joten siitä pisteen menetys.
Hihnassa seuraaminen 7,5. Aikamoista huuhaata minun mielestäni. Paikka oli oikea, mutta sivuttaisetäisyyttä oli liikaa välillä jopa Nuuskuksi. Innokas se oli ja pysyi oikealla paikalla, mutta hortoili aika kaukana sivulla. Tuomari rokotti juurikin tuosta väljyydestä ja viimeinen perusasento oli jossain muuallla kuin sivulla.
Vapaana seuraaminen 7. Muuten samanlainen kuin kytkettynäkin, paitsi vielä väljempi. Väljyydestä lähti pisteet.
Liikkeestä maahanmeno 8,5. Nopea maahanmeno ja suureksi ilokseni Nuusku ei ennakoinut perusasentoa, mutta seuraamisosassa sivuttaisetäisyyttä oli liikaa. Väljyydestä hupeni pisteet.
Luoksetulo 9,5. Niin maailman hienoin. Puolipistettä lähti takapainoisesta perusasennosta, mutta minä olin kyllä oikein tyytyväinen.
Liikkeestä seisominen 8,5. Alkulämmittelyistä poiketen Nuusku pysähtyi käskystä (oho!), joskin hipsi hieman, mutta mikä parasta, Nuusku ei ennakoinut perusasentoa (jee jee!). Edelleen seuramisessa oli liikaa sivuttaisetäisyyttä, joten siitä hupeni pisteet. Tuomari ei huomannut, että annoin kaksoiskäskyn enkä sitä itse mennyt tunnustamaan.
Estehyppy 8. Nuusku sinkosi esteelle, mutta kääntyi minua kohti esteen takana mennessäni sen luokse. Ei kuitenkaan ennakoinut perusasentoa, mistä Nuuskulle isoakin isompi plussa. Tuosta heilumisesta lähti pisteitä.
Kokonaisuus 8. Tuomari tykkäsi meiningistä, mutta sivuttaisetäisyyttä oli kautta linjan liikaa. Se oli se asia mihin kuulemma kannattaa kiinnittää huomiota ja tottahan se on. Itse olin kuitenkin Nuuskuun erityisen tyytyväinen: Nuusku ei kiljunut yhtään (pidin kehut hillittyinä) ja teki iloisesti parhaansa joka liikkeessä. Seuraaminen väljyys oli tiedossa, en vain ole osannut opettaa sitä tiiviiksi. Pitää petrata sitä avoimeen luokkaan :)
Kokonaispisteet olivat siis 166,5 eli ALO1. Hieno yllätys! Siis oikeasti, miun eläkeläinen! Vanha jääräpää mursu! Meni ja otti ykköstuloksen! Tätä juhlitaan vähintään viikko. Videoita linkittelen myöhemmin, jos kehtaan. No kehtaan: Nuuskun yksilösuoritukset Kiitos Katjalle videosta :)

Iltapäiväksi ehdittiin vielä mukaan raunioille. Viimeinen harjoitus oli "tosi tilanne". Raunioilla oli piilossa yksi maalimies haudattuna syvälle maan uumeniin, niin piiloon, että sinne ei ollut mahdollisuutta päästä vaan sieltä tuli vain vähän hajua. Häiriöinä oli muita ihmisiä, kolinoita, kalinoita, savua jne. Rapsun työskentely oli upeaa vaikka ajattelin se olevan jo naatti rankan viikonlopun jäljiltä. Rapsu ei häiriöistä häiriintynyt vaan teki hienoa työtä. Ohjaajana olin hieman hidasälyinen enkä osannut lukea koiraani vaan kutsuin sen pois kesken ilmaisun. En jotenkin uskonut, että Rapsu paikansi maalimiehen niin nopeasti ja sellaisella itsevarmuudella. Tajusin kyllä virheen heti sen tehtyäni, mutta eipä se paljon lohduttanut. Rapsu kuitenkin ilmaisi maalimiehen uudestaan vaikka olin varma, että kuuliaisena se ei sitä enää uskalla tehdä, kun se oli siitä pois kutsuttu. Onneksi olin väärässä ja saatiin kaivettua maalimies esiin ja Rapsu suureksi ilokseen pääsi tunkemaan maalimiehen onkaloon.

Rauniokoirakurssi oli aivan mahtikurssi ja suosittelen kaikille. Niin upeaa oli tehdä tuuliharjoituksia, joissa koira pääsi elementtiinsä ja itse oppi paljon enemmän koiran lukemisesta ja tukemisesta kuin jotain peruslähetyksiä tehdessä. Toivottavasti jatkokurssia on tiedossa, ollaan Rapsun kanssa niin mukana!

// lisätty Nuuskun tokovideo tähän ja vähän joka paikkaan, oli se vaan niin hieno eläin!

lauantai 5. marraskuuta 2011

Rapsu raunioilla, osa 1

Maailman lahjakkain pikkuruinen Rapsu pääsi mukaan viikonlopun kestävälle Pohjois-Karjalan Pelastuskoirat ry:n rauniokoirakurssille ja hirmuisen mukava ensimmäinen kuusituntinen päivä on takana.

Aluksi Rapsutin tutustui rauniorataan, jossa kiipeilimme yhdessä kaikenmaailman romukasoilla, tiilikasoilla, betoniraunioilla, erilaisilla pinnoilla ja alustoilla, louhikoissa, telineillä jne. Rapsu liikkui vapaana, rohkeasti ja iloisesti, aivan kuin olisi normilenkillä ollut. Sitä ei rauniot ihmetyttänyt enkä semmoista odottanutkaan, koska Rapsutin on päässyt mukaan erilaisiin paikkoihin, joten kaikenlaiset asiat, ilmiöt, pinnat ja ympäristöt ovat sille arkipäivää. Yritin kulkiessani jotain peltejä oikein kolistella, mutta Rapsu ei semmoiselle korvaansa lotkauttanut. Kivikoissa kiipeilyä Rapsu on harrastanut oma-aloitteisesti pennusta saakka ja meno oli sen mukaista. Rapsu viipotti tohkeissaan ja vauhdilla, mutta ei koheltaen. Rapsu vaikutti yllättäen järkevältä ;) En tiennyt, että raunioille oli piiloutunut yhden kelan sisälle yllärimaalimies, mutta Rapsu sen havaitsi ja merkkasi, jolloin minäkin huomasin, että täällä on jotain, mutta Rapsu ei etsinyt ukkoa loppuun asti, koska löysi maasta joltain tipahtaneita makupaloja ja ajatus katkesi.

Raunioihin tutustumisen jälkeen Rapsu pääsi suorittamaan ketteryysosuuden, joka oli agilitytaiturille helppoa kuin hännänheilutus. Rapsu tykitti läpi peltisen (?) putken, hyppeli sujuvasti pöydältä toiselle, tasapainoili lankuilla ja kipitti vaakatasossa, maanpinnasta noin puolen metrin korkeudella, olevia tikapuita. Tikapuiden kohtaamista odotin mielenkiinnolla, koska semmoisia Rape ei ollut ennen nähnyt, tai on se niitä pystysuuntaan kiivennyt, mutta ei liikkunut niillä vaakatasossa. Mietin etukäteen hienosti palastellun opetusmetodin, jota ei käytännössä tarvittu, koska Rapsu otti ja huitaisi ne reippaasti ihan itse suorilla alusta loppuun ennenkuin ehdin edes liikkeelle.

Ketteryysosuuden jälkeen vuorossa oli kahden maalimiehen tuulitreeni metsässä, jotta Rapsulla vahvistuisi halu etsiä maalimiehet itsenäisesti loppuun myös ajatuskatkon jälkeen. Kaksi maalimiestä meni yksi kerrallaan metsään piiloon ja Rapsun kanssa lähdettiin metsään käyskentelemään, kaarrettiin tuulen alapuolelle ja hajun saatuaan Rapsu sinkosi maalimiesten luo. Oleellista oli, että Rapsulle ei annettu mitään käskyjä, ei mitään ohjeita vaan se sai itse oivaltaa, että hajun saatuaan kannattaa kiiruhtaa maalimiehen tykö. Tämä oli niin hienoa, aivan toista kuin pk-haussa, jossa on minun makuuni aivan liian paljon sääntöjä ja liian vähän arvostusta sekä luottamusta koiran luontaiseen työskentelytapaan. Nyt koiran kanssa vain kuljettiin metsässä, tarkkailtiin tuulta ja valittiin oma kulkulinja poikki tuulen, jotta koira saisi hyvin hajuja kuonoonsa ja pääsisi tekemään itsenäiset ratkaisut hajuanalyysiensa pohjalta.

Tämän jälkeen tuli varsinainen etsintäharjoitus pelastuskoiraradalla. Maalimiehiä oli jälleen kaksi eikä ohjaajalla ollut mitään käsitystä mihin piiloihin ukkelit olivat kätkeytyneet, jotta koiralle ei tulisi ohjaajan käytöksestä mitään painetta löytää jotain vaan koira saisi rauhassa hillua ja hajun saatuaan käydä hommiin. Molemmat erilaisten häkkyröiden sisällä piilossa olleet maalimiehet Rapsu löysi taidokkaasti ja helponoloisesti. Rapsu eteni metsässä rennosti, mutta saatuaan hajun koko olemus muuttui ja Rapsu alkoi intensiivisesti töihin. Rapsun lukeminen oli todella helppoa. Rapsu oli pätevä, se osasi hyödyntää tuulia hienosti ja kaartoi laajennuslenkkiä tuulen alapuolella tehokkaasti. Olin hirveän ylpeä luppakorvastani. Rapsis osoitti hienon olemuksensa: silloin kun voi olla rennosti, Rapsu on rennosti eikä kuluta itseään vouhkaamalla loppuun, mutta kun on aihetta toimia, niin sitten Rapsu toimii teholla. Silmä lepäsi Rapsun työskentelyssä ja tuntui niin hyvältä, kun itse sai keskittyä koiran lukemiseen ja seuraamiseen eikä sitä tarvinnut ohjata. Tuli sama mielenrauha kuin mejämetsässä.

Lopuksi oli vielä maalimiehen etsiminen roskiksesta. Raunioilla oli neljä roskista vierekkäin eikä ohjaajalla ollut mitään käsitystä missä roskiksessa ihminen oli vaan koiran piti se ilmaista. Tätä otettiin kaksi kierrosta ja Rapsu ilmaisi molemmat ukot selkeästi roskista haistellen, sen päälle kiiveten ja koettaen tunkea luukusta sisään. Tosin toisen maalimiehen ilmaisua jatkettiin pidempään kuin olisin itse jatkanut, minusta Rapsu ilmaisi sen selvästi jo aiemmin, mutta sain luvan kehua Rapsua vasta tovin myöhemmin, kun Rapsu palasi takaisin oikealle laatikolle tehtyään pari tarkistusreissua. Toisaalta oli hienoa huomata, että kuusituntisen työpäivän jälkeen Rapsulla on edelleen niin paljon motivaatiota ja työintoa, että se jaksoi sinnikkäästi ilmaista niin kauan kuin oli tarvetta.

Aivan mahtipäivä, tuskin maltan odottaa mitä kivaa huomenna päästään tekemään!

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Tokokenraalit ja toiset mokomat

Nuuskun kanssa tokokokeeseen valmistautuminen on jäänyt hävettävän heikolle. Käytiin tiistaina kelpieiden ja aussien seurassa ottamassa hieman hallilla tuntumaa ja tarkastelemassa miltä Nuuskuttimen tokovire juoksujen jälkeen vaikuttaa. Ihan hyvältä se vaikuttaa, jos en hirveästi ylistä ja kehu, koska sosiaalisesta palkasta Nupalla lähtee tällä hetkellä kierrokset kaakkoon ja kiljunta alkaa. Parempi siis kehua hillitysti ja survaista hirvipaistia kitaan.

Otettiin ensin estehyppy käskytettynä ja ilokseni huomasin, että Nuuskis ei reagoinut käskytykseen ollenkaan. Nuuskuli irtosi innoissaan luvan kanssa hypylle, hieman tepsutteli ennen paikalleen jäämistä, mutta aiemmasta poiketen ei kääntynyt minua kohti mennessäni vierelle. Edistystä! Ottaen huomioon, että hyppy on opeteltu parissa päivässä, niin siihen nähden hienosti Unskis siitä suoriutuu.

Liikkeestä seisomiset olivat aikamoista hipsimistä. Tiukkoja pysähdyksiä ei nähty, mutta kyllä se kovasti yrittää. En vain ole osannut johdonmukaisesti ja tarpeeksi yksiselitteisesti kertoa, että tarkoitus olisi pysähtyä heti eikä hiipien. Olen pikemminkin lisännyt epävarmuutta kutsumalla Nuuskun hiippailuista pois eli pyytänyt mukaani eteenpäin sen sijaan, että antaisin ymmärtää, ettei eteenpäin ole asiaa.

Seuraaminen oli vaihtelevaa, enempi tai vähempi väljää. Loppuvaiheessa tuli ääniefektit mukaan. Sain siihen loppuun hiljaisia toistoja joihin lopetin, kun en oikein enää tiennyt, että meneekö kaikki enemmän pieleen vai ei.

Keskiviikon tokot tehtiin pesiskentällä, jotta vire ei menisi ihan agilitytasolle. Seurana oli neitikoikkeri, jonka kanssa paikkamakuu oli simppelihomma ja mikä parasta, Nuusku ei noussut istumaan palatessani viereen! Aivan huikeaa kehitystä, sain palkattua Nuuskua ruhtinaallisesti maahan ja vapautettua sen siitä. Tosin sen jälkeen Nuuskis halusi välttämättä änkeytyä vielä perusasentoon.

Seuraamista otin käskytettynä ilman, että reagoin niihin, koska halusin vahvistaa Nupan käskytyksen sietoa ja ehkäistä ennakointia. Alussa Nuusku hieman katseli Kaisaa, mutta aika äkkiä tukki korvat ja seurasi innoissaan, joskin hieman väljästi, mukana. Luoksetulo oli innokasta Nuuskutinta, hassua miten vierelle juokseminen voi olla noin kova juttu!

Liikkeestä seisomiset oli hipsimistä edelleen, mihinkäpäs ne olisivat siitä itsekseen muuttuneet. Nuusku aloitti pysähtymisen käskystä, mutta ei tehnyt sitä välittömästi, ja minä onneton aina naksautin siitä hiihtämisestä. Ihan olen itse pilannut tämän liikkeen. Käsimerkin kanssa hiipparointi oli pienempää, joten taidan turvautua siihen kokeessa.

Toisaalta on hirmuisen kivaa mennä Nuuskun kanssa kokeeseen, koska Nuuskuli nauttii huomionkeskipisteydestä, mutta toisaalta hävettää jo etukäteen meidän laiskimuseläkeläisten taso. Ja hieman harmittaa, että koe menee päällekäin Rapsun rauniokoirakurssin kanssa, jää Rapsulta toiselta päivältä pari tuntia väliin. Jos Rape nyt edes pääsee koko kurssille, kun juoksut ovat vielä kesken vaikka loppua jo odotellaan.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Viikonloppu Jänesniemen Elinan koulutuksessa

Rapsuli osallistui viikonloppuna Jänesniemen Elinan kaksipäiväiseen koulutukseen. Hitusen arvelutti osallistuminen, kun ei olla kisottu aikoihin ja treenitkin ovat olleet aikamoista humputtelua, että mitäköhän sitä kunnon agilitysta enää tulee. Huolet olivat turhia, koska perusasiat olivat kunnossa edelleen ja osasin valita viisaat ohjausvaihtoehdot vaikka jotain säätöä luonnollisesti oli rytmityksen kanssa, koska se hajoaa ensimmäisenä, kun taukoa tulee. Teoriapläjäykset olivat tuttua kauraa (kiitos Clean Runin), mutta kertaus ei ole ollenkaan pahaksi ja käytäntö oli überantoisaa. Rapsuli kulki hienosti kuten aina vaikka juoksuhousut hieman haittasivatkin. Viikonlopun koulutuksen suurinta antia olivat ohjaajan kadonneen rytmin löytyminen ja rohkeus liikkumiseen.

Lauantaina mentiin jotain alla olevaa:



Välistävedot (3-5) lähtivät hyvin liikkeelle ja kuulemma ajoituskin oli aivan loistava, mutta aluksi hyydyin viitoselle. En vain saanut koipia liikkeelle, mutta rohjettuani mennä hyppyihin kiinni liikuin paremmin ja kuvio sujui melkein kuin tanssi. Persjätön ehdin hikisesti tehdä ennen takaakiertoa (7) ja siihen jotain niistoa (7) laitoin. Ongelmia tuli kepeillä (8), kun minun olisi pitänyt irrota hypylle (9) pakkovalssiin ja Rape lähti kymppivälistä liikkeeseeni mukaan. Tämähän oli tiedossa ja olen ajatellut, että Rapelo nyt ei vaan kestä kepeillä irtoamista minun ollessa keppien vasemmalla, koska vastaavaa ongelmaa ei ole ollessani oikealla. Ongelman syyksi paljastui systemaattinen surkeasti ajoitettu palkkaukseni kepeillä silloin, kun olen keppien vasemmalla puolella. Miehän olen pyrkinyt palkkaamaan Rapen kepeillä maata myöten kiitävään palloon ennen kuin se ehtii minua katsoa, mutta ollessani vasemmalla olen ollut palkkauksen kanssa kroonisesti myöhässä ja käytännössä palkannut Rapen katsekontaktista, jonka se ottaa pujottelun loppuvaiheessa. Siitä johtuen Rapelo on saanut mielikuvan, että haluan sen kepeiltä mukaani, reppanapolo. Siihen saatiin hyviä onnistumisia, kun Elina nakkasi pallon minun sijaan ja siedätettiin Rapsua siihen, että kannattaa suorittaa annettu tehtävä loppuun vaikka minun liike lähtisin jo tulevaisuuteen, koska palkka saattaa kuitenkin tulla yllättäen esteeltä. Kotiläksyksi tulikin Rapsun palkkaaminen (avustajan kanssa) siten, että minun ohjaus jatkuu pari estettä palkkaamisen jälkeen, jolloin Rape siedättyy siihen, että hommat tehdään loppuun vaikka mie juoksen muualle. Tosin päästäksemme siihen, että Rapea voi palkata radalla joku muu kuin minä, pitää Rapsu opettaa palkasta luopumiseen (enkä siis tarkoita luovuttamista...), jotta se pystyy täysillä seuraamaan ohjausta eikä kyttää toisella silmällä avustajalla olevaa palkkaa. Tämä tulee olemaan vaikeaa.

Keppien jälkeen rata oli taas helppoa: valssi (9-10), pakkovalssi (13), sylivekki (16), peruspyöritys (22), ennakoiva valssi (24), flippi (26-27) vaikka samassa kohdassa pelitti ihan hyvin myös perusohjaus eli Rapsutin oli kuuliainen ja pystyi juoksemaan putken ohi. Treenin hankaluutena keppien (8) lisäksi oli  putkelta (25) kääntyminen seinäänpäin, kun minua ei näkynyt. Tuommoista kohtaa pitää harjoitella, koska ei Rapsu tuommoista luonnostaan hae (ilmeisesti seinä ahdistaa). Loppupätkälle pari valssia ja perusohjausta.

Nupan kanssa reenittiin hallin pihassa tokoa. Naksuttelin sille tokohypyn kohdilleen, joskin sitä pitää päästä vielä käskytettynä ottamaan, koska Nuuskis on siihen niin kuumana (sehän muistuttaa eniten agilitya Nupan nykytoimista), joten pitää kokeilla miten se varastaa käskytyksestä.

Sunnuntain koulutus oli jotain seuraavaa:


Agility oli vielä hauskempaa kuin lauantaina, koska oma tuntuma oli parempi. Rapsutin oli aivan mahtava kautta linjan eikä meillä ollut treenissä suurempia ongelmia. Alussa vedettiin muistaakseni: niisto ja jarru (2), vekki (3), takaakierto (4), pakkovalssi (5), valssi (7-8) johon otin pari toistoa, että sain sen kohdilleen ja treenin ainokainen ongelma tuli taas keppien (8) lopetuksessa, jossa Rape jälleen tsiigaili minua ja jos edes ajattelin putkea (9) niin ajatteli Rapsukin, mutta kun maltoin itse keskittyä loppuun asti ohjaamiseen niin keskittyi Hapelokin. Sitten taisin tehdä pakkovalssi (11), peruspyöritys (12), ennakoiva valssi (13), valuva valssi (17), valssi (19-20), pakkovalssi (22) ja loppu ihan perus palikalla. Muuten ohjaus oli oikeaa, mutta olin kroonisesti nössö. Saatuani rohkeamman liikkeen, Rape kulki unelman lailla. Ihan mahtia oli huomata, että ehdin kunnolla jokapaikkaan, kun vain lähden ajoissa liikkeelle. Mie niin tykkäsin ja niin tykkäsi Rapekin.

Nupan kanssa jatkettiin hallin pihassa tokohypyn hiomista, koska kyllähän se kannattaa viimeistään viikko ennen koetta koiralle opettaa. Hyvin Nupsu hypylle irtosi, mutta hitusen kääntyi mennessäni sen luo. Liikkeestä seisomiset meni hyvin, mutta minä hieman fuskasin tässä ja käytin varmempaa käskyä, joka tosin on epäselvempi ja voi johtaa katastrofiin, mutta jostain on tingittävä.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Paniikki hiipii

Voi jestas sentään. Nuusku on ilmoitettu marraskuun alun tokokokeeseen, joten treenaamaan vei mieli. Lähdettiin Nupan ja Rapsu-seuraneidin kanssa tokoilemaan kelpieden kanssa Citymarketin pihalle. Ohjaaja ei ollut koko päivänä ihan terävimmillään vaan mm. aamulla koetti avata taloyhtiön roskalaatikon auton kaukosäädinavaimella sen sijaan, että olisi vain nostanut kannen ja ennen treenejä talkoillut (lue: palellut) neljä tuntia mätsärissä. Nupa on kuitenkin pelittänyt mainiosti lyhyissä olohuonetreeneissä, joten ajattelin, että kyllä me pärjätään, jos edes toinen on tajuissaan.

Seuraaminen oli väljää eikä Nupa ollut aluksi ollenkaan mukana. Meinasin sitä virittää jollain kivalla liikkeellä, mutta sain hyväksi ohjeeksi vaan vaatia Nuuskulta sitä mitä se osaa. Kyllä se siitä sitten parani, mutta hiomista riittää. Hirmu helposti ottaa sivuttaisetäisyyttä. Luoksetulo oli bueno.

Liikkeestä maahanmeno otettiin käskytyksellä ja siinä meni kaikki muu mainiosti paitsi se, että se otettiin käskytyksellä. Nuusku reagoi käskytykseen. Ensin Nupa pällisteli Katjaa ihmetellen, että mitä se tuossa huutelee. Vaikka sanoin maahankäskyn tovi käskytyksen jälkeen, niin seuraavalla kierroksella Nupa ennakoi maihin heti käskytyksestä ja sen jälkeen se ei tarvinnut edes sitä vaan tempaisi pötkölleen ihan iloisesti ennakoiden. Treenattiin pelkkää käskytyksen sietoa mikä tuotti tulosta, mutta sitä pitää jatkaa. Liikkeestä seisominen vaikutti taas vaihteeksi siltä kuin sitä ei olisi koskaan tehty. Back to basics.

Paikkamakuuta otettiin pari settiä. Siinä haasteena ei ole paikalla makaaminen itsessään vaan se, että Nupa reagoi naapurin maahankäskyyn tai ennakoi perusasentoa palatessani sen luo. Nyt Nupa ei kuunnellut Huumalle annettuja käskyjä vaan odotti oman ja toimi heti. Oikein oli hienoa. Ennakointia tapahtui kuitenkin palatessani Nuuskun viereen, ei joka kerralla, mutta usein. Pitää siis treenata tuota viereen palaamista erikseen.

Hirveästi ei loistettu, mutta toisaalta tällä treenitahdilla ei suuria voi odottaakaan. Treenin jälkeen lähdettiin vielä lenkille kelpojen kanssa ja oikein oli mukavaa. Muuten ei ole ihmeempiä puuhailtu. On taidettu käydä Topin ja Viirun kanssa lenkillä tai sitten ei. Tarkoitus oli tempaista suuri suppilovahvero- ja karpalometsästysreissu viikonloppuna, mutta hirvenmetsästäjät olivat vallaneet saalisapajat, joten jäi antimet luontoon.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Arktista jäljestystä

Taisin päättää meidän mejäkauden jo kertaalleen tänä vuonna, mutta ajattelin päättää sen tänään vielä toisen kerran. Toinen lopetushan on vain hauskaa, vähän kuin toinen aamiainen :) Tosin eilen kaimani kanssa jälkiä vedellessä tuli huomattua, että verta jäi vielä yhteen treenikertaan, joten lopullisesti mejäkausi pannaan pakettiin vasta ensi viikolla. Melkein jo brunssiksi menee.

Aamulla juoksuiset oliot lähtivät eilen vedetyille jäljille ja keli oli suorastaan ihoa hivelevä. Tuuli julmetusti ja satoi vuoroin rakeita, räntää ja lunta. Tämähän on toki pukeutumiskysymys, mutta jos pukeutuu väärin, niin alkaa epäillä homman mielekkyyttä.

Rapsulla teemana oli koemainen humputtelu ja hyvä fiilis talviteloille. Helppo ja monipuolinen jälki, josta löytyi makausta suoralla, katkokulmaa ja pelkkää kulmaa. Maasto oli kiva, hitusen kumpuileva. Rapsu jäljesti aivan mahtavasti ja poimi kaikki makuut ja merkkasi ne selkeästi, mutta minun makuuni hieman hätäisesti. Katkotyöskentely oli varmaa Rapsutinta, pari rengastusta ja vauhdilla eteenpäin. Taviskulmakin sujui rivakasti ja kaato löytyi. Todella hienoa työtä ja ensi viikolla on vuorossa pelkkä makaustreeni, koska makuut oli ainoa osa-alue, jota voisi parantaa.

Nuusku, jonka korvat tuoksuvat orvokeille, treenasi makauksia. Alunperin suunnittelin sille samanmoista treeniä kuin Rapsulle, mutta jälkiä tehdessä merkit loppuivat kesken, joten päädyin tekemään Nupalle makaustreenin. Nuuskutin merkkasi kaikki makuut hienosti ja muutenkin jäljesti yllättävän hallitusti ja hötkyämättä. Pitkästä aikaa Nupa lähti ensimmäisenä jäljelle, joten ehkäpä se vaikutti asiaan. Ensi viikolla Unskeli saa jäljestää monipuolisen jäljen, koska makaukset ovat hallussa. Pitää toivoa, että vielä pääsisi jäljet tekemään eikä lunta tupruttaisi maahan maleksimaan.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Kaksin aina juoksuisampi

Rapsu liittyi Nuuskun juoksukerhoon, joten puolen vuoden tauon jälkeinen kisakentille paluu jäi lauantaina tekemättä. Toivottavasti juoksut pitäytyvät perinteisessä pituudessaan, jotta päästään marraskuun alussa mukaan Pohjois-Karjalan Pelastuskoirat ry:n järjestämälle rauniokoirakurssille. Odotan tuota niin innolla!

Tällä viikolla Nuuskuli nautiskeli Helin hellistä käsistä ja sai puhtaat paperit; lihakset ovat priimakunnossa ja eläkeläispäiviä voi viettää notkeana. Lisäksi Nupa kävi elukkalääkärissä veriarvokontrollissa. Nuuskulihan on nauttinut Arthroflex-lisäravinnetta kuntoutumisestaan asti, joten testattiin, että litku ei ole nostanut Nuuskun veren sokeriarvoja kuten joillekin on kuulemma käynyt. Sokeriarvojen lisäksi Nupalta tsekattiin maksa- ja munuaisarvot, koska ikää on. Kaikki arvot olivat kunnossa ja ELL sanoikin, että Arthroflex ei sovi diabeetikoille, mutta terveelle koiralle sopii hyvin. Jatkossa veriarvot voi tarkastaa vuoden välein oman mielenrauhan vuoksi.

Molemmat luppakorvat pääsivät pitkästä aikaa treffaamaan Siiriä ja Raisaa. Ihana ja kaunis tollerityttölauma viipotti tyytyväisenä pitkin metsää välillä marjastaen, nuuskutellen ja muuten vain hilluen. Paras tapa viettää aurinkoista syyspäivää :)

tiistai 11. lokakuuta 2011

Perusliitoa

Raspeliini kipitti tänään viikkotreeneissään alla olevan oloista rataa. Jotenkin se ei ihan asettunut tuohon kuvioon; estevälit olivat todellisuudessa ahtaammat ja kulmat hankalammat. Mutta jotain tuonnepäin ehkä.


Ihan mielenkiinnosta kokeilin vaihtoehtoisia ohjauksia, lähinnä sylkkäriä ja jotain vipsutusta, ja sitten perusjunttiani. Juntti pelitti turvallisen mukavasti kautta linjan ja vaihtoehtoiset toimivat alkupätkällä (3-5), mutta keskivaiheilla (9-12) meni ihme nipeltämiseksi. Kulkihan se, mutta aika kaukana oli sujuvasta.

Kontaktit olivat oikein hyvällä mallilla, kepitys lennokasta eikä putkissa ollut mitään ongelmaa, joten ilmeisesti niitä lauantaina vaivannut ongelma katosi jonnekin. Loppuun otettiin vielä simppeleitä lähetyksiä namikipolle ja se oli Hapesta varsin lystikästä, helppoa ruokaa :)

lauantai 8. lokakuuta 2011

Jartsan koulutuksessa


Rapsun kanssa nautiskeltiin aamupäivä Lukkarisen Jarin vetämässä bemarileirin oppeja sisältävässä koulutuksessa. Oikein oli lystikästä ja antoisaa. Rapsuliinus kulki vauhdilla, ei kosahdellut ansoihin, oli leijeröitävissä, tuli tarvittaessa tiukasti käteen, kääntyi mainiosti, irtosi kivasti ja liihotti innoissaan.  Radalla oli lukuisia erilaisia ohjausvaihtoehtomahdollisuuksia ja meille parhaiten toimivia olivat mm. pakkovalssi (2), niisto (13), sylkkäri (19), leijeröinti (21-22) ja ihan perusohjaus. Hirmun kivaa oli vaikka ohjaajalla olikin hieman heikkouksia :)

Ratapiirros Jarin käsialaa.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Maailman paras tokoasenne

Voi Nuusku! Nuuskutin on niin onnellinen pikku eläin saadessaan tärkeitä hommia. Osallistuttiin tänään möllitokoon, jossa mukana oli hötkyävän laulavan lintukoiran sijaan mahtavan innokas, äänetön ja hallittu tokoeläin.

Tosin alkulämmittelyn jälkeen oltiin lähdössä kotiin, kun huomasin, että Nuuskulla alkoi juoksut, mutta koskapa se ei muita osallistujia kuulemma haitannut, niin jäätiin kisomaan. Olosuhteet olivat hurjat, koska tuuli ja myrskysi aika reippaasti eikä me tuommoisissa keleissä olla treenattu. Hieman jänitti, että kuinka sää vaikuttaisi suoritukseen. Tuomarina oli Maksimaisen Susanna, joka tuomaroinnin lisäksi antoi loistokkaita koulutusvinkkejä, palautetta ja epäonnistuneet suoritukset sai treenata kuntoon. Tosin me ei tarvittu uusintoja, koska Nuusku puhkui pätevyyttä.

Luoksepäästävyys meni mukavasti, mitä nyt Nupatin oli tilanteesta hieman hämmentynyt ja hitusen ujo, joten arvosanaksi tuli 9, pisteet 9/10.

Paikalla makaaminen oli muuten mallikas, mutta palattuani Nuuskun viereen Nuuskis ennakoi ja nousi ylös ennen käskyä. Arvosana 9, pisteet 27/30. Olin tosi tyytyväinen suoritusvarmuuteen, koska kentällä tuuli hurjasti, törpöt lentelivät ja puskat heiluivat eikä Nuuskun olemus ollut tavallinen rennon viileä vaan se oli hieman hämillään.

Seuraaminen kytkettynä oli aika koominen. Nuuskis seurasi hirmuisen innokkaalla kontaktilla ja piti paikan siinä mielessä hyvin, että ei edistänyt tai hiimannut perässä, mutta sivuttaisetäisyyttä piti turhan paljon. Ei ollut pohkeessa kiinni ei. Pysähdyksissä Nuusku ei ollut ihan kärppänä vaan hurautti ensin pitkäksi ja peruutti innoissaan takaisin perusasentoon. Hassu koira :) Suski antoi hövelinä arvosanaksi 9, pisteet 18/20.

Seuraaminen taluttimetta oli samanlainen kuin kytkettynäkin, hirmuisen innokas eläin seuraa väljästi ja pakittaa perusasentoihin. Arvosana 9, pisteet 36/40.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä oli takuuvarmaa Nupatinta. Nuusku lävähti käskystä maihin heti ja nopeasti, joten arvosanaksi tuli 10, pisteet 20/20.

Luoksetulo oli myös Nuuskua parhaimmillaan. Täydellä laukalla innolla sivulle. Arvosana 10+, pisteet 30/30.

Seisominen seuraamisen yhteydessä olisi kuulemma ollut kympin arvoinen, koska Nupa pysähtyi kuin seinään, mutta annoin siinä kaksoiskäskyn heilauttamalla samalla kättä, joten arvosanaksi tuli 9 ja pisteitä 18/20. Käsimerkki oli ihan tietoinen valinta, koska muuten liike olisi ollut Nupalle vaikea ja halusin siihen helpotusta jo muutenkin hankalissa olosuhteissa.

Estehyppy jännitti, koska ei oltu sitä harjoiteltu sitten vuoden 2005, mutta eipähän sen suorittamisessa mitään ongelmaa ollut. Nupa kuitenkin heilui hieman esteen takana innoissaan eikä siis täysin liikkumattomana pysynyt, joten arvosana 9, pisteitä 18/20.

Kokonaisvaikutus oli kympin arvoinen. Olihan se sitä. Nuuskulla oli koko ajan hieno kontakti, synnynnäinen ominaisuus, josta en valitettavasti voi ottaa kunniaa ;) Nupsu teki töitä innokkaasti ja nautti yhteistyöstä. Semmoinen humpukkahan se on, onnellinen saadessaan tehdä yhdessä asioita.

Lopputulokseksi tuli 1. palkinto, yhteispistemääräksi 186 pistettä ja sijoitukseksi hopeaa. Eikä kerrota montako koiraa oli alokasluokassa ;)

Oma fiilis suoritukseen on oikein positiivinen. Nuuskutin teki niin hyvin kuin osasi ja laittoi koko ajan parastaan. Kotitreeneissä seuraaminen on ollut tiiviimpää, mutta ulkona se väljähtyy, joten sitä pitää treenata tehokkaasti eri ympäristöissä. Tykkään hirmuisesti Nupan asenteesta, se on täysillä mukana ja nauraa onnesta. Nupsulin meininki teki vaikutuksen myös vähäiseen yleisöön ja pennuksihan sitä tuolla innokkuudella luultiin. Nuorekas murmeli :)

Lopuksi Nuuskutin ja Rapsu-seuraneiti kävivät vielä pikkuisella kävelyllä Ninkan lauman, Jytinän ja Pinnan kanssa. Hirmu kiva päivä ja nämä ne muuten osallistuvat seuraavaan viralliseen tokokokeeseen, onkos se nyt marraskuussa?

tiistai 4. lokakuuta 2011

Helppoa ja kivaa

Ihanan aurinkoiset ja sopivan kirpsakat syyssäät houkuttavat valokuvaukseen, mutta jostain kumman syystä lähtiessäni valokuvaamaan otuksia unohdan kameran kotiin. Hienot kuvapäivitykset ovat siis päässäni, katselkaa sinne :) Nooh, onneksi muistan kuitenkin ottaa koirat mukaan metsään. Sunnuntain metsäreissulle saatiin seuraa Josista, ihanasta, joskin hieman lipevästä nuoresta urhosta, jolle typyt saivat sanoa sanan, jos toisenkin. Tosin Nuuskun ei tarvinnut sanoa kuin kerran, mutta Rapsu joutui hieman Josille jankkaamaan siitä onko toisen hännän alle tunkeminen soveliasta vai ei. Yhdessä hengauksen lisäksi hienoa hippaakin saatiin aikaiseksi ja marjastettua antaumuksella.

Maanantai oli Nuuskun huoltopäivä. Nupatsu kävi Helin käsittelyssä ja sai hieronnan lisäksi mikrovirtaa. Otettiin vielä yksi käynti ensi viikolle, niin saadaan veteraani täydelliseen kuosiin. Ja eihän sillä muitakaan harrastuksia juuri ole, joten onpahan peruspäiviin jotain vaihtelua, ettei vallan seniiliydy. Nupa oli hieronnassa aikamoinen peluri ja onnistui jälleen tavoitteessaan eli pummaamaan Helilta herkkuja session päätteeksi.

Tänään Rapsutin kirmasi viikkotreeneissään pienellä kokoonpanolla. Paikalla oli vain Susu sekä mukaan otettu seuraneiti Nuuskutin, joten saatiin treenittyä ihan kunnolla ;) Harjoiteltiin pimeitä putkikulmia, jotka olivat viimeksi hieman haasteellisia, mutta nyt menivät leikiten. Lisäksi tempaistiin erilaisia keppikulmia ja niihin takaaleikkauksia ja Rapsutin hoiti hommat kotiin. Jos se jotain osaa, niin pujotella näyttävästi. Otettiin myös pari settiä kontaktitreeniä puomille ja ne menee eteenpäin koko ajan. Vielä kun sen saisi kunnolla nokkimaan. Rapelo oli vallan pätevällä tuulella ja kaikinpuolin lystikäs.

Nuuskulin kanssa otin ajankuluksi tokoa ja alussa hommassa oli äänitehosteet, jotka hiljenivät eivätkä toisella kierroksella päästäneet pihaustakaan. Ohjelmassa oli seuraamista, joka meni kohtalaisesti. Parempaakin Nupa on esitellyt, mutta agilityhallisuoritukseksi Nupattimelta ihan ok. Pieniä apuja käyttäen paikka pysyy hienosti, mutta ilman apuja alkaa edistäminen ja väljyys. Luoksetulo ja liikkeestä maahanmeno täydelliset. Ruutu puolestaan... oli sen näköistä kuin Nuusku ei olisi koskaan ruutua nähnyt saatikka tehnyt kosketusalustasta nyt puhumattakaan. Hirmuista räpellystä. Yritystä oli, mutta tulosta ei tullut. En oikein tiedä vedättikö se minua 6-0 vai onko se vaan seniili, mutta kuulemma velipuolensa on ihan samanlainen. Ajattelen sitä nyt sitten sukuvikana.

Nuusku menee muuten perjantaina möllitokoon. Tervetuloa nauramaan. Vielä treeneihin menomatkalla ajattelin, että ilmoitan sen ihan oikeaan kokeeseen, mutta enpä nyt taida kuitenkaan. Taitaa sinne olla vielä valovuosia matkaa, mutta mikäpäs tässä on matkatessa :)

lauantai 1. lokakuuta 2011

Pientä reeniä vol 2

Nuuskulla ja Rapsulla oli Zorron kanssa aamutreenit. Lähdettiin hallille pikkuisen heilumaan. Nuuskulilla oli ohjelmassa hitusen tokoa, Rapelolla kontaktitreeniä ja Zorro teki hyppytekniikkaa.

Nupattimen kanssa keskityttiin lähinnä siihen, että vaikka agilityhallissa ollaankin, niin aivoja voipi käyttää. Lähdettiin liikkeelle ruudusta, jossa kohonnut kierrosluku ei haittaa vaan ennemminkin auttaa matkasta ruutuun täysillä painumista. Saatiin ruudussa olevalle kosketusalustalle kivoja vauhdikkaita toistoja, joskin välillä, kun koetin laiskotella itse ja pyysin Riittaa palkkaamaan Nupan ruutuun, niin silloin N ei voinut keskittyä ruutuun olleenkaan vaan katseli kaihoisasti Riittaa. Mutta minun palkatessa toimi hyvin, muutama notkahdus tuli välillä, mutta pääosin hyvää settiä. Loppu vaiheessa Nupatsu harjoitteli hipihiljaa perusasennossa olemista. Kuono pysyi ummessa perusasennossa (joka on Nuuskusta niin maailman kivointa, että hallissa ei silloin hiljaa voi olla) ja askelsiirtymissä. Kaukokäskyissä saatiin pienen hiomisen jälkeen sama takakoipien liikkumattomuus paikoilleen kuin muuallakin. Tosin välimatka oli paljon meidän normaalia lyhyempi.

Rapsun kanssa otettiin kontaktitreenissä useita toistosarjoja puomille vaihtelevalla menestyksellä. Alussa eka setti puomilla meni hyvin, toisella pätkällä oli liikaa kierroksia, joka ilmeni useimmissa toistoissa vinoutena ja kenoutena, kolmas ja neljäs hyvin. Tosin tuo hyvä ei ole vielä täydellinen vaan Rapelolla on paljon töitä edessä. Keinulle otettiin lopuksi yksi toistosarja ja kaikki oli hienoja.

Lämmittely- ja jäähdyttelylenkit taisivat molemmat olla enempi lämmittelyä. Rapsu rälläsi ihme hepulissa koko ajan ja Nuuskukin intoutui hippaamaan. Nuuskun hipatus on niin harvinaista, joten siksi aina yhtä ilahduttavaa.

perjantai 30. syyskuuta 2011

Pientä reeniä ja jolkkoo

Nuuskun kanssa tokoiltiin torstaina. Hirmuisen pätevää seuraamista, joskaan en pitkiä rupeamia tohtinut ottaa, kun niin näpsäkästi teki. Pidättäydyttiin hienoissa suorituksissa haasteen hakemisen sijaan :) Kaukokäskyt meinasivat ensin mennä pieneksi heilumiseksi, mutta laskettuani Nupan virettä, kaukot onnistuivat ihan hirmuisen hienosti. Takakoivet näyttivät lattiaan liimattuilta. Tähän asti on otettu vaan istu-maahan satsia, mutta nyt tälläsin seisomisenkin sekaan ja olipa koreaa. Lisäksi vähän vahvistelin nopeaa maahanmenoa, mutta se on kyllä niin hyvällä mallilla, että sitä ei tarvitse kuin ylläpitää.

Tänään käytiin pitkästä aikaa koikkereiden kanssa metsälenkillä. Rapsusta punavalkoisten treffaaminen oli erityisen ihanaa ja Rapsutin olikin hieman pettynyt, kun mokomat eivät leikkiinkutsuihin vastanneet ja lähteneet hippasille vaan nuuskivat puskia mieluummin. Nuusku puolestaan omaksui vakavan poliisin roolin ja oli varmasti hyvin iloinen, että koikkerit osasivat käyttäytyä asiallisesti eivätkä lähteneet riekkumaan Rapsulin kanssa. Nuuskun ei tarvinnut sen kummemmin virantoimitustehtäviä hoitaa vaan pelkkä pönöttäminen riitti. Kaisan räpsimiä kuvia.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Vähän ruosteessa

Eilen oltiin pitkästä aikaa liitohommissa. Tosin hitusen epäilytti treeneihin lähteä, kun koko päivä oli mennyt enempi tai vähempi penkin alle; puhelimen uitin teemukissa, kotiavaimet unohdin sisälle, myöhästelin sujuvasti joka paikasta, ajelin ajatuksissani harhaan ja oravankin tapoin. Hirveästi en itseltäni treeneissä odottanut ja Rapsultakin lähinnä hyvää fiilistä, kun eihän me oikein olla treenimään päästy. Odotukset täyttyivät hyvin, Rapsulin kanssa oli mahtia kipitellä.

Rata oli mukaelma vähän sitä sun tätä ja Rapelo kulki oikein kivasti. Minulla oli rytmitys enemmän kuin vähän hakusessa ja tein turhan vahvoja rytminmuutoksia, joihin Rapeliini reagoi herkästi. Pyörityksissä oma hahmotus oli heikkoa ja joka kerta meinasin juosta erään hypyn siivekkeeseen, ihan joka kerta vaikka oikein keskityin, että en juoksisi. Se oli melko hassua, kun eihän minun sen siivekkeen suuntaan missään vaiheessa ollut edes aikomus liikkua, mutta sieltä itseni aina löysin. Onneksi Rapsu ei mokiini takertunut vaan pisteli hienosti eteenpäin. Vaikea kohta Rapsulle oli itsenäisesti kepeiltä pimeään putkeen hakeutuminen, jotenkin se ei putkea alussa hahmottanut ollenkaan, mutta kun pilkottiin kohta osiin, saatiin siihen monta monituista hienoa onnistumista. Vaikka eritavoin suoritettavat putket ovat kuuluneet yleensä Rapsun vahvuuksiin, pitäisi niitäkin muistaa ylläpitää ja se on näköjään jäänyt luvattoman heikolle. Muissa radan kohdissa Hapsutuksella ei ollut ongelmia ja yllätyksekseni se haki mutkaputken uumenissa olleen pöydänkin putken sijaan, oho!

Nuuskun tokoista en kehtaa edes kirjoittaa. Olevinaan on ollut niin paljon kaikkea muuta, että ei olla olohuonetta pidemmälle treenaamaan menty ja se ei tässä vaiheessa riitä, ei. Mutta nyt Nupsulla olisi kunnossa kaikki muu paitsi mielenrauha pitkäkestoisessa seuraamisessa. Nupalla alkaa seuraamisessa melko nopeasti palaa käämi ja silloin edistystä ilmenee, ei oikein paikka pysy.

Muuten ei olla puuhailtu ihmeempiä. Metsässä on samottu Topin & Viirun kera ja Zorron kanssa sekä kuunneltu hanhien kvaaksutusta.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Ahneet huollossa

Viikon ohjelmaan on kuulunut metsälenkit (kokokohtana heppojen tapaaminen) ja lihashuolto. Sinänsä noiden lihashuoltoon vieminen tuntui lähinnä koomiselta, kun eihän me olla mitään mainittavaa aikoihin oikeasti treenattu, mutta onpahan nyt ainakin puitteet kunnossa ;)

Nuuskuttimella oli triggerpiste pitkissä selkälihaksissa, siinä perinteisessä kohdassa missä sillä jotain on, jos jotain on ollakseen. Siihen laitettiin hitusen mikrovirtaa ja ensi viikolla jatketaan. Muutoin Höpönasseri oli hyvässä kuosissa ja kinkut saivat kehuja olemassa olostaan. Potkaa on käytetty, sen huomaa lihasmassasta.

Rapsuli puolestaan jatkoi kumikanalinjaansa eikä siinä ollut mitään hierottavaa. Rapsulin karvapeitteen kiilto herätti huomiota ja huomasin siinä sitten itsekin, että Rapen turkki on parantunut kesästä huimasti. Eihän sillä tällä hetkellä kaljuutta ole, sen olen minäkin hoksannut, mutta nyt havaitsin, että onpas tosiaan kiiltävä karva. Onhan se nappaillut turkkinsa hoivaksi lisäravinnetta jos toistakin, joten olisi kumma, jos se ei näkyisi.

Molempien käytös hieronnassa puolestaan... nooh, Heli totesi, että miten nämä onkin aina näin ahneita. Molemmat tapittivat kirsut vipattaen hyllylle, jossa oli muutamia kuivanappuloita. Nuusku koetti kiristää niitä itselleen, Rapsu varastaa. Ihan mahdottomia elukoita, joka kerta sama homma. Ja aina niiden pohjaton ahneus jaksaa hämmästyttää muita, mutta onhan se hienoa olla hyvä jossain!

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Ukkoloihen ehtimistä

Pitkästä aikaa, siis viimeksi joskus viime vuonna eli ei turhan usein reenailla, lähdettiin tolleriloihen hakuharkkoloihin. Nuusku Sianreuhakekin pääsi mukaan. Aluksi virittäydyttiin tunnelmaa Topin ja Viirun kanssa alkulenkillä ja aloiteltiin treenit Puntin ja Zorron saavuttua paikalle.

Nuuskutin pääsi mukaan vähän riekkumaan. Otin Untamolle mielenvirkistykseksi ilmaisurullan käyttöä. Koskaan ennenhän me ei olla rullan kanssa maalimiestä metsään laitettu, mutta ajattelin, että kerran tästä lajista treenitaukoa on yli vuosi, niin tokihan sitä silloin kannattaa jatkaa semmoisesta vaiheesta mitä ei olla ennen tehty sen sijaan, että palauttelisi lajia mieleen helpolla treenillä. Ihan kiva, että en oikeasti miettinyt tätä tarkemmin, koska saatiin Nupakon kanssa oikein mainiot harkat aikaiseksi.

Nuuskulle meni metsään kolme maalimiestä, etukulmiin ja yhteen takakulmaan. Paitsi että ei ne ukkelit mihinkään kulmiin asti menneet vaan vähän metikön puolelle, jonnekin puoleen väliin aluetta ehkä. Arvelin, jotta ei elukka ihan heti alkuunsa ihteään rikki tykitä. Ekalla ukolla oli suorapalkka, toisella rullailmaisu ja kolmannella suorapalkka, ja kaikki ukot etsittiin ilman apuja. Nuuskuli toimi kuin pieni unelma ja tulin siihen tulokseen, että jatkossa Nuuskis saa hillua rullan kanssa kaikki ukot. Oli se vaan pätevä!  Tykkäsin.

Rapsulille puolestaan otin hakua suorapalkalla, tavoitteena saada pitkät hakumatkat eli ihan alueen rajoille asti ja poteroihin piiloon. Ukkoloista yksi meni etukulmaan ja kaksi takakulmiin, liikkuivat takalinjaa pitkin, jotta ei jäänyt hajujälkeä ja ne haettiin ilman apuja. Rapsu oli ihan hurjassa vireessä ja sinkosi metsään valonnopeudella. Hienosti se ukot pelasti, mutta kolmannen haki ennen toista. Lähetin Rapsun kakkoselle huonosta kohtaa, jolloin Rapsu kävi innoissaan etsimässä, mutta ei rohjennut laajentaa tarpeeksi sivulle ja saatuaan ilmavainun keskilinjan toisella puolella olevasta maalimiehestä paineli sinne. Toinen haettiin viimeisenä, hieman erikohdasta lähetettynä ja hienosti löytyi. Rapsu oli myös aivan mainio, joskin intoa oli aivoja enempi, mutta mitenkäs muutenkaan?

Lopuksi käytiin vielä jolkottelemassa Viirun ja Zorron kanssa. Hirmuisen kivaa hakumetsässä oli, joten ehkäpä tätä voisi hieman useammin treenata kuin vuoden välein...

torstai 15. syyskuuta 2011

Kyllä se kotona osaa

Rapsuttimen hetkelliset hyvät ajat jäivät taas taakse ja heitimme jälleen eläinlääkärikeikan. Korvassa ja peräsimessä oli hiivaa ja tämä ilmeni julmettuna kutinana. Muutoin Hapero on reilassa (omalla mittapuullaan), iho on soma eikä tassut ole auki. Silmien ympäriltä on karvat hieman harvenneet, mutta muualla ei kaljuutta tällä hetkellä ole. Nyt on ohjelmassa douppausta Canofitella, jotta hiiva saadaan taas katoamaan ja iho pysymään kunnossa pakkasten alkuun.

Nuuskuli oli Kivuttomalla matkassa mukana, koska arvelin Nupan anaalien olevan epäkunnossa. Arvaus oli oikea ja pullottavat rauhaset purskautettiin tyhjiksi. Erite oli kuitenkin hyvännäköistä, joskin melkoisen aromirikasta, vaikka sitä tuhottomasti olikin. Nuuskis sai kehuja sutjakasta eläkeläisen olemuksestaan. Ei ole kuulemma itsestäänselvyys, että aktiiviharrastuksensa lopetettuaan pysyisi yhtä timmissä kunnossa. Onhan se solakka pieni porsas vaikka liikkuukin vähemmän ja syö enemmän. Tokossa meinaan namusia kuluu eikä se fyysisesti juuri rasita. Hauska oli huomata, että typyt painoivat täsmälleen saman verran, 13.9 kg.

Nuuskuttimen kanssa on otettu hieman tokoa. Liikkeestä seisomiset ovat edenneet huimasti, käsimerkki on häivytetty huispois ja pysähtyminen on oikein napakkaa, ei yhtään hiippaile. Perusasennosta muutaman askelen siirtymiset onnistuvat äänettömästi kuin myös lyhyet seuraamiset. Jee, jee. Tosin nämä huikeat suoritukset on saavutettu olohuoneessa, joten eiköhän tilanne ole hieman toinen kun pihalle taas mennään. Mutta ei tuonne kaatosateeseen paljoa kiinnosta treenaamaan lähteä ja agilityhallissa Nuuskun kanssa tokon treenaaminen ei ole viisasta, kun se heittää kierrokset kaakkoon ja mölinä alkaa. Joten tyydymme huippusuorituksiin siivittävään olohuoneeseen.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Edustustehtävissä

Mikäpäs olisikaan kunniakkaampaa puuhaa kuin edustaa rotuaan noutajapäivässä. Nuusku, Rapsu ja Josi saivat olla ihmisten ihailun, rapsutusten ja kyselyjen kohteena, ja erinomaisesti tehtävässään onnistuivat. Mitä nyt N ja R antoivat hieman huiputtavan kuvan maailman leppoisimmista koirista ja yritinkin selitellä, että ei ne noin tuossa hiekalla reporankana retkottaisi, jos niillä ei olisi aivotyöskentelyä vastapainona. Rapsu itseasiassa käpertyi kerälle ja otti nokoset keskellä urheilukenttää vaikka ympärillä viipotti ihmistä ja koiraa, match show pyöri ja kuulutukset pauhasivat.

Edustustehtävien lisäksi Nuusku pääsi mallikoiraksi lajiesittelyjen mejänäytökseen ja se meni ehkä vähemmän mallikkaasti, mutta en usko yleisön sitä tajunneen ;) Näytösjälki on lyhyt tuore jälki vedettynä hiekkakentän laitaan. Nuuskuhan ei ole tuoretta jälkeä juuri jäljestänyt (minusta se on jonninjoutavaa puuhaa...) ja lisäksi tuuli painoi jälkeä sivuun. Kaiken järjen vastainen viritys, mutta eipä siinä oikein muutakaan paikkaa ollut. No, yleisö näki jäljestävän koiran valjaissa, ja jos yleisö olisi tajunnut enemmän, olisi se huomannut, että otus olisi halunnut painua tuulen painaman jäljen perässä pusikkoon ja kulki jäljellä lähinnä ohjattuna... Nuuskuli onnistui kuitenkin vakuuttamaan katsojat :)

Edustustehtäviä seurasi mukavat huvit sillä lähdettiin Josin kanssa metsälenkille. Kovasti Josi yritti tyttöjä liehitellä ja Rapsu välillä hippaa juoksikin, mutta Nuusku vilautteli hanakasti kulmahammasta peräpäätään lähestyvälle urholle. Kivaa oli ja suolammesta tarttui kaikille mukaan hieno mutakuorrutus.

Muutoin ei olla tehty ihmeempiä. Sieni- ja marjareissuilla käytiin ja Nuusku innostui natustelemaan sieniä vähän turhan innokkaasti. Rapsu puolestaan ahnehti puolukkaa julmetusti :)

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Kiljukaula ostarilla

Suskin tokokoulutuksesta innostuneena yritin toteuttaa suunnitelmaani, että hupsuteltaisiin Nuuskun kanssa tokoliikkeillä 5 min joka päivä, mutta yritykseksi jäi. Käytännössä lähinnä tokon treenaamista on ollut se, että pyyhkäisin pölyt Tie tottelevaisuusvalioksi -kirjan ja Tottelevaisuuskoulutuksen perusteet -kirjan päältä. Teoriassa olen paneutunut asiaan, oikein mukavaa luettavaa nuo opukset ja alkaa minulla olla jopa joku näkemys siitä miten eteneminen tapahtuu, mutta käytännössä pitäisi saada toistoja useammin, jotta jotain oppimista tapahtuisi eikä unohtunutta tarvitsisi aina aloittaa alusta. Ei ole laiskan laji. Koska olen hirveä laiskimus, oli enemmän kuin paikallaan sopia ostarin nurkalle kimppatreenit kelpieiden kanssa, jotta jotain tulisi tehtyä. Koska Nuuskulla on ilmennyt tokossa hieman ääntelyä, ajattelin, että parin tunnin maastolenkki Rapsun ja Zorron kanssa tiristäisi ylimääräiset innot pois ja saataisiin rauhallisessa tilassa otettua treeniä. Ihan kiva ajatus minulta, mutta Nuuskuli ajatteli toisin.

Otettiin alkuun Nuuskun kanssa muutama luoksetulo ja ne olivat täyttä priimaa eli perusnuuskua. Sen jälkeen kokeilin kepillä jäätä, otettiin nouto ja toivoin puukapulan siirtyvän suussa sivulle myös ulkona eikä lentävän pitkin pihaa. Sisällä tähän on saatu onnistumisia. Noh, ensin Nuusku yritti tuoda nurmikolla kasvavan sienen kapulan vierestä. Lopulta pieni vihikoira löysi kapulan, mutta että se olisi siirretty somasti suussa sivulle? Siirtyihän se, mutta ihan hirveän mälläämisen kera. Nuusku valutti kapulan kurkkuun ja sylki etuhampaisiin ja pyöritteli ja... aivan hirveää. Olin siitä hitusen pöyristynyt, koska ei Nuusku dameja tai muita noutosysteemejä noin kohtele eikä se sisällä siirtymistreeneissä ole noin pahasti puuta mupeltanut. Ihan meni sekoiluksi koko homma. Etenemme tästä nyt siten, että lähdemme alkeista ja harjoitellaan kapulan pitoa rauhallisessa mielentilassa (pitää varmaan koettaa tunkea kapula suuhun Nuuskun nukkuessa.... ;)) eli edelleen sisällä ja ilman vauhtia, mieluummin vielä metallikapulalla, jolloin saadaan helpommin onnistuneita toistoja, koska metallikapulan Nupa tuo nätisti. Nuuskulla alkaa nyt 6+1 kapulaviikot.

Seuraaminen oli aivan katastrofaalista, siis se vähäinen mitä ehdittiin ennen kuin homma levisi täysin. Nuusku oli aivan hullussa vireessä ja kiljui, edisti, lörpähti sivulle, sekoili, oli aivan aivoton. Piti palata taaksepäin roimasti ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen, että kuono pysyi ummessa. Otettiin siirtymisiä yhdellä tai kahdella askeleella eri suuntiin ja saatiin niihin hiljaisia hyviä toistoja. Mutta tästä on kyllä sata miljoonaa vuotta matkaa tavoitteeseen. Nuusku ehtii varmaan kuolla ennen sitä.

Liikkeestä seisominen, hmm, ehkä se alkaa jossain määrin edistyä, mutta siihen tuli mukaan myös Nuuskun ennakointi. Piti ottaa melko pitkiä kävelypätkiä väliin, jotta Nupa ei alkanut hiippailemaan käskyn toivossa. Vaihdoin palkan pallosta takaisin namiin, koska Nupan pallohulluus aiheutti siinä ihan liikaa ennakointia, namilla se tuli paremmin, joskin niitäkin piti viskellä eri suuntiin, jotta hommassa oli yllätyksellisyyttä. Tämä on kuitenkin siinä vaiheessa, että säännöllisellä harjoittelulla saadaan tämä toimimaan.

Liikkeestä maahanmeno oli oikein mallikasta. Opin myös palkkaamaan Nuuskua siinä järkevämmin. Aiemmin olen naksauttanut aina maahanmenot, mutta nyt sain vinkiksi naksuttaa välillä vasta, kun palaan Nupan luo eli vahvistan kestoa ja välillä tein homman avoimen luokan tapaan. Hyvin toimi.

Lopuksi otettiin paikkamakuu tai tarkemmin kaksi. Nupa makasi rentona, muutaman kerran käänsi päätä. Treenit olivat oikein kivat, mutta myös raadolliset. Jotenkin haaveilin, että osaisin laittaa Nuuskun liikkeet valmiiksi syksyn aikana, mutta nyt vähän usko romahti. Nuuskun kiljuminen seuraamisessa oli melkoisen pahaa, joskus aiemmin Nupa väläytteli viitteitä siihen, mutta en ottanut sitä vakavasti. Olisi pitänyt. Toisaalta treenimäärä on ollut melko olematonta, joten pitää ryhdistäytyä.

Rapsuliini kipaisi eilen agilitytreeneissä. Paikalla ei ollut ryhmästä muita kuin Susu ja pyrrit, joten aikaa oli ruhtinaallisesti. Tehtiin otteita Elsan viimeisimmistä kisaradoista, jotakuinkin tämmöinen:


Koetin perusmenon lisäksi vaihtoehtoisia tapoja, treeneissä kun oltiin, ja nekin meni passelisti. Jotain takaaleikkausta valssin sijaan jne. Rapelolla oli mahtifiilis, niin oli mielissään. Otettiin erikseen puomia ja treenin alussa toistot menivät 20 kertaa paremmin kuin lopussa, joten jatkossa pitää muistaa ottaa sitä ennen varsinaista treeniä, koska Rapsu tarvitsee siihen hommaan virkeät aivot.

tiistai 30. elokuuta 2011

Koirantappoase

Sitä voi olla treeneissä joko ohjaamassa koiraansa tai sitten sen koiran voi yrittää tappaa. Tappamisenkin voi tehdä harkiten tai vahingossa. Onneksi taponyritys ei aina onnistu, ainakaan silloin, kun kyseessä on vahinko.

Vedettiin treenilöissä harjoitus agi.fi-agilitylehden 4/2011 sivulta 18. Tai vähän se oli mukaelma siitä, kun ei ihan kentälle tuommoisenaan sopinut. Rapsuli kulki himuisen kivasti aina siihen saakka kunnes kompuroin erään hypyn siivekkeen tukijalkaan ja rämähdin turvalleen hypyn päälle yrittäessäni olla tappamatta koiraa. Rapsuliini ei onneksi ollut tapahtumasta milläänsäkään vaikka sen päälle rojahti siivekkeet ja ohjaaja vaan tempaisi palkkaketun turvallaan hiekkaa kyntävän ohjaajansa taskusta ja lähti rilluttelemaan ympäri kenttää. Hyvä niin, niin sain kiroilla rauhassa treenikavereiden nauraessa vieressä. Ihan sivuhuomiona voin kertoa, että ainakaan kämmeniin, kyynärpäihin ja polviin tulleita haavoja ei kannata huuhdella vissyllä, se koskee.

Uusintayrityksillä pysyin pystyssä ja otettiin treeni pätkissä muutamiin kohtiin erilaisia ohjauskuvioita kokeillen. Rapetsiini kulki oikein kivasti ja hauskaa oli. Mukava elukka.

maanantai 29. elokuuta 2011

Uih, mikä treenipäivä!

Aivan mahtava sunnuntai. En edes muista milloin viimeksi olisi ollut yhtä kiva päivä. Aurinko paistoi, seura oli mukavaa ja mikä parasta: molemmille elukoille ihan ikiomat ohjatut treenit! Nuuskupuusku pääsi leikkimään tärkeää työkoiraa ja Rapsupapsukin sai hurjastella hulluna. Ohjaajalla oli niin hyvä mieli, kun kumpikin  karvakuono sai omasta mielestään päteä. Illalla kotona retkotti kaksi tyytyväistä taljaa.

Ensiksi Nuusku pääsi Suskin tokokoulutukseen ja tulipas taas viisautta ja vinkkejä ohjaajan päähän roppakaupalla. Käytiin läpi Nuuskun kanssa pääasiassa alokasluokan liikkeitä mm. perusasento, seuraaminen, luoksetulo ja liikkeestä seisominen sekä otettiin ohjeet luoksetulosta pysäyttämisen aloitteluun. Lisäksi treenittiin ryhmäliikkeenä luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Nuuskuli oli aivan mahtivedossa, niin tohkeissaan, että meinasi turkki revetä. Hirmuisen kiva oli Nuuskun kanssa treenata ja ohjaajan tokokärpäsen purema on muuttunut jo kunnon hirven rouskaukseksi. Siis niin hauskaa! Suski sanoikin, että Nuuskulla on niin hyvä asenne ja moottori tuossa hommassa, että sen kanssa kannattaa ottaa koetavoite.

Itselle muistiin hieman Suskin palautteita. Perusasento ja Nuuskun riemu sen tekemisessä on erinomainen ja liikettä kannattaisi hieman säästellä eikä aloittaa muita liikkeitä aina perusasennosta vaan pitää se omana temppunaan. Tosin Nupan kanssa hankalammin tehty kuin sanottu, koska Nuuskuli tarjoaa perusasentoa aina ja kaikkialla. Tosin perusasennossa Nuusku painaa innoissaan niin koipeen kiinni, että Nupaa kannattaisi ulkokautta siinä palkata ja hieman rauhoittaa ennen liikkeelle lähtöä. Seuraamisessa Nupa kuulemma selkeästi tietää missä sen pitäisi olla, mutta lähtee helposti edistämään palkan toivossa, jolloin minun pitäisi kyetä sitä hieman palauttamaan ja ohjaamaan oikeaan paikkaan. Tähän tulikin oivat ohjeet, jotka otan heti käyttöön. Minähän olen ollut tuossa hirmuisen lepsu ja ajatellut, että en uskalla Nuuskua hirveästi korjata, että ei vaan into laske, mutta eihän se oikealla tavalla tehtynä laskenut vaan pysyi vähintäänkin samana tai jopa kasvoi. Kunhan nyt vaan tajuan tehdä homman oikein, niin Nuuskusta tulee hirmuinen hai miun laivalle. Luoksetulo oli täydellinen. Itse mietin, että onko Nuuskun pari korjaavaa pomppua sivullani huono juttu, mutta ei kuulemma haittaa mitään, koska koira aktiivisesti itse korjaa asentonsa hyväksi. Liikkeestä seisominen on vielä vaiheessa, laiskan treenaamisen seurauksena en ole saanut muutaman askelen valumista pois ja nyt sain ohjeistukseksi molemmilla käsillä sarjatulella namien viskomisen ja ainakin se oli Nuuskusta hauskaa, jos ei muuta :) Toivottavasti saan itsestäni ahkeruutta sen verran esille, että jaksetaan treeniä tuo kuntoon. Aiemmin olin huolissani käskyjeni sävyjen ailahtelevaisuudesta,mutta Suski lohdutti sanoen, että jos koira käskyn osaa, on melko sama millä sävyllä se tulee. Toki tasaisella sävyllä saa lisäavut, mutta toisaalta joskus olosuhteissa on muutoksia ja kovassa tuulessa joutuu suurinpiirtein huutamaan, joten se itse käsky on oleellisin. Luoksepäästävyys oli täys kymppi ja paikkamakuu meni myös nappiin. Loppuvaiheessa Nupa hieman seuraili kun naapureita palkattiin, mutta hyvin se köllötteli.

Nuuskulin tokojen jälkeen Rapsuli, joka oli kentän laidalla tokotelkkaria pari tuntia tuijotellut, pääsi Katjan agilitytreeneihin. Hieman epäilin josko tuo enää edes terässä olisi, kun kuumakin oli, mutta vielä mitä! Rapsutin oli oikein mahti-iskussa! Veti ihan höpelöllä innolla ja melko korvattomana, kaarrokset olivat ihan hirveät, mutta iloinen se oli. Katja totesikin, että sen kanssa voisi ihan ajatuksen kanssa treenata siten, että se saa mennä ja roiskia ihan mitä sattuu ja jos hirveäksi örveltämiseksi menee, niin sitten välillä palauttelee. Onhan se aika lapanen, joten ehkä miun pitää vaan rohjeta riisua se kädestä pysyvästi. Sitähän sitä tehtiin kakkosissa miljoona starttia, olen vaan jotenkin unohtanut tuo itsetunnon vahvistamisen ja keskittynyt Rapsun kehityksen kannalta epäoleellisuuksiin. Nyt minä tämän taas muistan.

Saatiin onnistumaan meille vaikeita asioita oikein urakalla, sujahti niin sylkkärit kuin leijeröinnitkin meidän tasolle oikein nätisti. Onhan niissä vielä tekemistä, että ne tasaisen varmasti ja vauhdilla sujuisivat, mutta saatiin onnistumisen tunteita ja hyvä fiilis. Minulla oli kyllä vaikeuksia pysyä hyvässä rytmissä. Rapsulle treenitauot agilitysta sopii minua paremmin, minä kadotan tuntuman heti. Putkelta kääntymisissä kurvia tuli erityisen paljon, joten niitä pitää ottaa ohjelmaan. Joskus Rapsulle putkijarrutuksen opetin, mutta ihan unholassa oli molemmilla, minulla ei ollut mitään muistikuvaa oliko siihen joku käsky vai ei ja Rapsu paineli omiaan. Ja näköjään Rapsu pitää opettaa myös kääntymään. Viime aikoina olen jo enteillyt, että Rapsulin synnynnäinen vahvuus on kadonnut ja tilalle on tullut kaartaja ja näin siinä todellakin on käynyt. Vaikka en tiedä haittaako se edes, onhan se jo pari vuotta kääntyillyt tiukkaakin tiukemmin, joten ehkä se voi nyt pari vuotta kaarrella ja liihotella laajemmin? Sitten jos oltaisiin tasapainossa? Mutta ihan oikeasti, Rapsu oli paikoin niin tiukassa vireessä, että minä ihan mykistyin. Oikeasti, minun pieni humpsutteleva murmeli oli aika tappaja. Ikioma Uzi.