maanantai 24. joulukuuta 2018

Riemukasta joulua!



Luppakorvat ja lohikäärme viettävät joulunajan pötkötellen ja kirsujaan nuuskutellen. Noloa tunnustaa, mutta joulukuva on kaivettu arkistoista, koska pakkasta on liian paljon vanhusten poseeraamiseen. Tassuja kylmää seisoskelu, joten ei seisoskella!

Kirpakka keli muutti agilityjoulun nenäjouluksi, joten nosework on kaivettu (taas kerran...) naftaliinista, koska se on kaikille sopivaa aktivointia pakkaspäivinä. On hupaisaa huomata miten aina valmis ja nanosekunnissa nollasta sataan kiihtyvä pystykorva keskittyy haisteluhommiin niin paljon paremmin kuin konkarikirsunkäyttäjäkämppiksensä. Erityisesti jälkivalio on kovin reteä ja rellestää menemään vauhdilla. Toki puolustukseksi on sanottava, että vauhdilla ja virheettömästi, mutta ehkä tämä on kuitenkin puuhaa, jossa sekunninsadasosilla ei olisi niin väliä? Superseniorilla puolestaan fokus on hyvin vahvasti palkkiossa ja suoritukset vähintäänkin ahnaita. Mutta onneksi edes se yksi työskentelee silmiä hivelevästi!

perjantai 21. joulukuuta 2018

Tokon taika

Viimeiseen kolmeen viikkoon on mahtunut kaikenmoista. Ehkä piristävimpänä Sisun tokotaitojen kehittyminen! Olen edelleen fiiliksissä noudon etenemisestä, nyt nousee maasta innokkaasti esine kuin esine ja rauhallinen sekä positiivinen pitäminen onnistuu monenlaisilla tavaroilla. Lisäksi noudon palautukset ovat kivalla mallilla. Ohjeet jatkoon ovat myös selkeät, joten joululomalle minä opettelen olemaan kahmimatta palautusta liian innokkaasti ja Sisuliini opettelee tekemään noston käteen asti istuen. Siitä tulee niin kivaa! Seuraaminen on myös edennyt, yllättäen asiat etenevät, kun niitä harjoittelee! Ehkä se koekorkkaus voisi olla realistinen tavoite jopa minun treenitahdilla.

Aksaa ollaan treenattu jokusen kerran ja puomi on oikein hyvällä mallilla. Ylösmenon onnistumisprosentti on viimeaikaisissa treeneissä ollut 100. Matto ei ole enää käytössä ylös- tai alasmenolla ja alasmeno onnistuu myös 100%. Vauhti ei ole kuitenkaan yhtä hyvä kuin ennen ylösmenon kriteeriä, mutta ehkä se siitä palaa, kun Sisu saa hommaan taas rutiinin eikä tarvitse ajatella niin paljoa.

Nuuskulipuuskuli sai jälleen virtsatulehduksen, joten antibioottikuuri on meneillään. Muuten superseniori voi oikein hyvin eikä edes kovin paksusti. Rapsun unet ovat syventyneet entisestään ja aamuisin se pitää herättää ulos. Rapsutin on kuitenkin hereillä ollessaan pirteä ja puuhakas, joten unien syvyys lienee vanhuutta, ei sydämestä johtuvaa. Luppakorvat ovat kovin tohkeissaan, kun joulukalenteria varten kuvataan kaikenmoisia höpöhommeleita, joissa koko trio saa olla innoissaan mukana.


maanantai 3. joulukuuta 2018

Grillimakkarahaaste, otatko sen vastaan?

Valmennusryhmän treeneissä viipotettiin Suomalaisen Jarin hypäriä melkoisessa flow-tilassa! Onnistuin saamaan rohkean kisavireen ja Sisu luonnollisesti oli 120% mukana. Onnistui kaikki ja tuntui hyvältä! Siltä pohjalta odotin sunnuntain kisoja kuin Nuusku aamiaista, mutta kisapäivä vaihtui kotipäiväksi, kun lähtöhetkellä onnistuin hankkimaan itselleni lievän aivotärähdyksen parkkipaikalla eikä pääkivun ja pahoinvoinnin kera kisaamisesta olisi tullut mitään. Aktivoin kolmikkoa grillimakkarahaasteella ja Sisun versiosta tuli jopa julkaisukelpoinen:

Sisun haaste: grillimakkaran pito!

Joulukalenterin löytää täältä, siellä on joka päivälle jotain kivaa, kannattaa kurkata :)