torstai 30. marraskuuta 2017

Pikkuset reenit

Viikkoreenilöissä ohjelmassa oli alla oleva rata. Tehtiin siitä Lupsukan kanssa muutama valikoitu aiempiin läksyihin osuva kohta. Ekassa setissä keskityttiin alkuun (1-5), jossa kävelevä ohjaaja joutui turvautumaan tuplasylkkäriin (2) ehtiäkseen edes jonkinmoiseen etähirttoon (5). Saatiin muutama tosi hieno tuplasylkkäri ja sitten jokunen räpellys, lähinnä kelpie loikki ristiin itseensä tyytyväisenä. Vaatii siis ajoitustreeniä tämä. Haluttuun putkenpäähän höpönassu sukelsi joka kerta, mutta toistuvasti piruetin kautta. Vastakkainen käsi sai sen vaihtamaan laukkansa ilman piruettia, joskin miusta sen käyttö oli hitusen epäloogista, mutta kelpie tykkäs.

©HeidiUtriainen, tosin hyppy 19 oli toisinpäin.

Toisessa setissä otettiin työn alle ensin pätkä 5-9, jossa välistävedot sujuivat lupsakasti ilman sen kummempaa, sieltä se tuli sanalla käteen. Sen sijaan putkeen (9) en saanut pystykorvaa mitenkään. Ekoissa vedoissa se oli kepeillä ja annoinkin mennä, koska olemattoman liikkeen olematon ajoitus oli onneton eli sinne ohjasin. Lopuissa versioissa se oli putken väärässä päässä, koska kokeilemani ohjaukset mm. etävastakääntö käänsi tiukasti väärään putkenpäähän. Toki vastakäännön olisin valinnut jos olisi pitänyt ohjata "väärään" putkenpäähän, joten ei huono, toimi hienosti etänä, mutta en kyllä keksinyt mitä olisi pitänyt valita ratapiirroksen putkenpäähän päätymiseen. Ei löytynyt omasta työkalupakista semmoista "käänny vähän, mutta älä liikaa"-ohjausta etänä tehtäväksi. Olinhan siis itse tuolla seiskahypyn tuntumassa silloin, kun Sisun piti suunnata ysille. 

Loppuun vielä pätkä 12-20, jossa Sisun irtoaminen oli pelkkää nautintoa. Ei tarvinnut varmistella tai saatella putkeen (15), koska sanalliset erottelut. Ajattelin pimeän putken (16) vaativan vähän apuja, mutta kelpie oli toista mieltä. Takaakierrot (17, 18) sain tehdä kaukaa, mutta silti jäi saavuttamatta haluttu putkenpää (20). Nyt jälkikäteen kuvasta huomaan opetelleeni kohdan väärin, jos olisin tajunnut hypyn 19 olleen takaakierto, kohta olisi ollut helppo! Mutta koska ohjasin hypyn suoraan, myöhässä olevalla persjätöllä (18-19) rintama jäi auki väärään putkeen ja sinne livahti. Ulkokautta vieden olin myös myöhässä, joten ei sujunut sekään. Oman rajallisen liikkumisen vuoksi en jaksanut siihen enää takertua vaan nöyrryin tosiasiaa, että ei vaan pystytä.

Treenien jälkeen itsellä oli aivan hirveä hiki. Kaikki hehkuttaa, kun on kiva, kun on lämmin halli, mutta minulla on sopeutumisongelmia. En ole vielä tottunut siihen ja saanut varusteita kohdilleen. No toki on kivaa, että sormia ei palella, mutta muuten on liian kuuma treenatessa, liikaa vaatteiden riisumista ja muuta puljaamista. En edes uskalla ajatella miten sulan pois, kun alan juoksemaan! Sisulle tulee myös hiki, vettä kuluu normaalia enemmän ja henkinen kestävyys on heikompi. Läähätys haittaa yleensä toisessa setissä leikki-iloa. Loppujäähkästä osa matkaa humpsattiin treenikavereiden kanssa ja jatkettiin tovi kaksin. Siinä vaiheessa, kun Pärnän latuvalot sammuu, katoaa kaikki pilvisen taivaan sekä lumen heijastama valosaaste ja on valloittavan pimeää. Ja hiljaista.

Valopilkku pimeässä, jäähdyttelevän Sisun huomiovalo.

Nuuskuliinin närästyslääkekuuri on ohi ja ilokseni huomasin, että sen myötä yöpissille pääsemisen tarve on ohi. Jee, paluu normaaliin!

Nuuskutin eilisellä metsälenkillä Jamiskalla.

Sisun 5-v. potretti kurkimäkeläisessä metsässä.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Lohikäärme 5 vee


Mistä on lohikäärmeen syntymäpäivä tehty? Lahjapallon lempeästä lahtaamisesta, mieluisasta metsälenkistä, antoisasta agilityvalmennuksesta, hurjasta herkuttelusta, rauhallisesta rapsuttelusta, kämppisten kanssa kaveeraamisesta ja toverin tapaamisesta. Niistä on lohikäärmeen syntymäpäivä tehty.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Pierunestin

Hotkeltajan uusi ruokakuppi.

Siinä vaiheessa, kun ruuan mukana masuun menee ilmaa enemmän kuin ruokaa, on aiheellista hankkia (ainakin toviksi) käyttöön jonkinlaiseen malttiin pakottava ruokakuppi. Kaikkihan nuo syö kuin viimeistä päivää, mutta Sisulla tuomiopäivän meininki on ihan mahdotonta. Hotkeltaa hirveillä äänitehosteilla ja piereskelee hotkimansa ilmat antaumuksella illan aikana. Kuppi on ruma ja koominen, mutta toimiva. Ikinä aiemmin ei ole kelpie käyttänyt syömiseen aikaa ja malttia. Eikä se enää piereskele!

Perjantain tokotreenit menivät hyvin, joskaan en enää kunnolla muista mitä tehtiin, joten voi olla, että aika on kullannut muistot. Ekaan settiin otettiin Silakan kanssa hieman seuraamista, josta saatiin palautetta, että näyttää paremmalta kuin viikko sitten! Se on hienoa se. Nyt pitäisi saada vasen käsi rennoksi, joten se seuraavaksi työn alle. Koska paikalla oli niin eteviä tyyppejä, ajattelin hyödyntää toisten viisautta kapulatreenissä, jossa ollaan jumittu nosteluun. Hyviä vinkkejä saatiin keston kasvattamiseen, joten pitänee myös tähän ottautua olohuoneessa. Loppuun hilppastiin häiriöluoksetulo, jonka ajattelin olevan helppoa kuin pullansyönti, mutta pieni koira yllätti ja haksahti Satun sulokutsuihin! Olin aivan äimistynyt siitä, että minun insinööri meni vipuun! Eturivin kympin lettipää suoritti tehtävän takapenkin takkutukkien tasolla! Noh, tsemppasi se sen jälkeen ilme tiukkana kiitettävääkin hienomman suorituksen.

Toinen setti alkoikin kimppaliikkeeellä sillä ohjelmassa oli paikkamakuu. Koska meillä se on vielä ihan alkutekijöissä, oltiin Sipulin kanssa vähän sivummassa ja tehtiin omalla tasollamme eli vahvistin rauhallista maassa oloa. Ei Sisua muiden puuhat kyllä yhtään häirinneet, joten ehkä seuraavalla kerralla rohkenemme menemään ihan riviin humppaamaan omalla tasollamme. Loppuun otin pari ruutuun lähetystä, jotta jäi vauhdikas ja hyvä fiilis. Hienosti se sinne sinkoaa, oikein hyvällä mallilla on tämä.

Lauantaille en ollut suunnitellut treeniä, mutta Sagin maratonsyyskokous pakotti aivojen tuuletukseen illalla, joten kipaistiin Sisun kanssa pikaisiin tekniikkatreeneihin. Sanotaanko, että irtoaminen oli lennokkaampaa kuin olin suunnitellut ja työskentelyetäisyys oli valtaisa (hyvä, että samaan halliin mahduttiin), mutta eipähän tartte änkeytyä esteille vaan saan olla missä huvittaa. Illan kruunasi hipihiljaisella Pärnällä reippailu. 

Jäähkältä paluu.

torstai 23. marraskuuta 2017

Keppiläksyjä

Keskiviikon pienryhmä oli tosi pieni, paikalla olivat ainoastaan Sisu ja Pokka, joten hyödynnettiin tilaisuus ja treenattiin molempien läksyt kuntoon häiriötreeninä. Molemmilla oli kentällä omat kuviot, joita ne suorittivat yhtä aikaa. Tosi ylpeä olen kyllä pikkukoiran keskittymiskyvystä. Kun ollaan duunissa, ollaan duunissa, ihan sama mitä vieressä tapahtuu :)

Silakan keppiläksyjä.

Tempaistiin aluksi settiin vihreitä palleroita (1-3). Eka hyppy takaakiertoon lähettäen ja jatko A-esteen kautta miun hengaillessa violetilla ristikolla. Lupsu oli liekeissä ja tempoi uljaita virheettömiä toistoja. Samaa takuuvarmaa settiä se esitteli miun hilluessa oranssilla ristikolla. Jatkoksi otettiin jokunen toisto sinisiä palleroita (1-3) miun notkuessa punaisella ristikolla. Kylläpä oli taitava eläin!

Pienen paussin jälkeen palattiin vihreisiin palleroihin (1-3). Eka hyppy takaakiertona, jatko putken kautta ja mie olin violetilla ristikolla. Tämä oli vaikein kuvio. Jos jäin putken suun taakse, kääntyi Sisu katsomaan ohjeita ja ajautui keppien toiseen väliin. Juoksi katsoessaan ja olikin sitten turhan haastavassa paikassa. Mutta yksi askel putken ulostulon jälkeen takasi onnistumisen. Miun hilluminen oranssilla ristikolla oli Sisulle pala makkaraa.

Yhteenvetona se minkä jo tiesinkin: ahtaat itsenäiset avokulmat toimii parhaiten ulkokautta vietyinä, niin en omalla sijoittumisella tee kulmasta liian ahdasta. Häiriötä voi olla vaikka miten paljon (putki tyrkyllä, kaveri samalla kentällä treenaamassa) ja Luputsiini vaan tekee duuninsa täydellisesti.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Patvinsuon pimut

Puolipäiväretki Patvinsuolle. Edellisiltana tehty alkuperäinen suunnitelma sisälsi kierroksen pitkin pitkospuita suoalueella, mutta yön aikana olikin tullut talvi. Iltapäivällä lunta oli tupruttanut siihen malliin, että liukkaat ja lumiset pitkospuut vaihtuivat lumisiin polkuihin. Alkuperäinen suunnitelma muuttui myös siltä osin, että kaksijalkaiset söivät parhaat eväänsä jo autossa... Siispä seuraavalle retkelle erikseen eväät matkalle, perille pääsemiseen, tulipaikoille, autolle palaamiseen ja kotimatkalle. Nyt jäi pari osaa vajaaksi. Siis kaksijalkaisilla. Nelitassuille riitti kyllä sapuskaa!

Hämärä alkoi jo laskeutua Lapinniemeen päästyämme.

Rapsutin varmistaa, ettei eväitä jäänyt Lapinniemen varvikkoon.

Hietajärven jää oli kelpien kantava.

Evästauolla. Taas.

Evästauko numero... 
Pian laskeutui niin pimeää, että otuksista näkyi vain valot.

Koska matkanjohtajana toimi Nuusku Superseniori, kokonaistepastelua kertyi noin 8 kilometriä useammalla tauolla höystettynä. Matkanjohtaja oli pukeutunut viininpunaiseen jumppapukuun, ettei tauoilla iskisi vilu selkälihaksiin. Matkanjohtaja jaksoi hyvin, kirmasi häntä heiluen etujoukoissa ja nautti.

Kiva reissu ja nähtiin hieno hirvikin!

lauantai 18. marraskuuta 2017

Malttitreenistä takin tappoon

Eiliset tokotreenit kutkuttavat vieläkin! Oli itsenäinen kerta, mutta kiitos pätevien kanssatreenaajien, ei kuitenkaan mukavuusalueella pyörivä vaan mentiin taas kohisten eteenpäin. Viikon aikana vahvistin (liian laiskasti) kotona rauhallista maassa oloa ja se sujui vallan mallikkaasti sijainnistani ja liikkumisestani huolimatta. Treeneissä jouduin kuitenkin ottamaan käyttöön selittelyn "mutta kyllä se kotona osaa", koska hallissa homma oli selkeästi vaikeampaa, ei sujunut ja jouduttiin palaamaan perusteisiin. Läksyjen teko ei välittynyt, mutta onneksi loppupeleissä lohikäärme tsemppasi, nousi olohuonetokotasolleen ja saatiin jopa jokunen meille vaikea toistokin onnistumaan. Tarvitaan kuitenkin enempi itsenäistä treeniä näihin, että tulee toistoja tarpeeksi. Ekaan settiin otettiin myös ruutua ja ne meni upeasti. Ei ollut enää ruututörppöjen kiertämisen aikomustakaan vaan täysillä kohteeseen! Palkkaukseni sen sijaan oli sieltä tännepäin, mutta onneksi se ei vaikuttanut toistoihin vaan Silakka pysyi kriteerissä vaikka palkan suunta nyt oli mitä oli. Koetan opetella heittämään palloa ensi perjantaihin mennessä.

Toinen setti aloitettiin malttitreenillä ja sen jälkeen tempaistiin seuraamista, jossa pureuduttiin namikäden häivytykseen. Olenhan juminut siihen kiinni, kun häivytys yrityksillä olen saanut seuraamiseen järkyttävää väljyyttä. Kaikille koirilleni. Aina. Traumaani lähdettiin kuitenkin purkamaan onnistuneesti ja metodi toimi. Tähänkin vaan toistoja alle, niin kohta Lupsulla on maailman hienoin seuruu! Tai edes seuruu. Jee! Loppuun otin olevinaan jotain vauhdikasta luoksetuloa, jossa kerpiilillä oli lievä jarru päällä. Se selkeästi odotti, että ohjelmassa olisi jotain haastavampaa kuin suoraan juokseminen. Pitää siis muistaa ottaa toistoja myös niihin helppoihin tehtäviin. Itsehän olin treeneihin supertyytyväinen, mutta Sisulla jäi ilmeisesti jotain hampaankoloon, koska autossa ollessaan se oli teurastanut päällään olleen takin. Jep. Sitähän on paikattu jo useampaan otteeseen ja nyt kursitaan taas kokoon. En sitten tiedä pitäisikö sille laittaa häkkiin kaveriksi joku (tapettava) pehmolelu treenin jälkeisen tunnetilan vastaanottajaksi vai millä konstilla se jättäisi lämmikkeensä rauhaan. Tai sitten pitää laittaa autoon webasto, niin elukka tarkenee odottaa alasti. Tai muuttaa talveksi Espanjaan. Pitänee valita joku näistä.

Viikolla ei ehditty aksan viikkotreeneihin eikä löytynyt tarmoa itsenäisiin aksatreeneihin, mutta onneksi sentään päädyttiin maanantain valmennukseen. Se oli jälleen huippusettiä! Yllätyksekseni Sisulla oli haastetta itsenäiseen 45 asteen avokulmaan hakemisessa, joten niitä pitää luikkia vahvistamaan eri esteiltä lähestyen. Sen sijaan suurta ilon aihetta toi juoksupuomin toimiminen myös kävelyvauhdistani, oikealla imuesteellä Sisu etenee puomilta täysillä eteenpäin eikä lähde ennakoimaan kääntymistä sijaintini perusteella ja tarjoa 2on2off-asentoa. Siihen saakka, kunnes kinttu on kunnossa pitänee puomin jatko pitää Sisulle simppelinä, niin voi siihenkin tehdä vauhdikkaita toistoja.

Nuuskutin sai närästyslääkekuurista avun yölliseen maiskutteluun ja oksenteluun. Sen jälkeen sillä onkin ilmennyt aamuisia virtsanpidätysongelmia. Ilmeisesti lääke saa Nuuskun janoiseksi yöllä ja sen seurauksena sillä on aamulla niin julmettu hätä, että heti sen herättyä alkaa tapahtua. Aina siinä ei sitten ehdi itse edes kuteita päälle kiskoa, kun toisella on tullut vahinko. Eihän se ole kivaa Nuuskulle eikä toki itsellekään, joten pitänee hankkia joku salonkikelpoinen yöasu, jossa voi ryysiä ensi inahduksesta suoraan ulos, koska toista inahdusta ei ehdi tulla. Vielä ei kuitenkaan tekisi mieli myöntää, että vanhuuden vaivat tekevät elämästä liian haastavaa, kun muuten Unskis on loistokunnossa ikäisekseen ja mieli on iloinen.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Kolmen ärrän viikko: retkeilyä, ripulia ja reeniä

Marraskuu on kivaa aikaa ulkoilla. Sieni- ja marjastusfestareiden jälkeen metsä on palannut ennalleen, täyttynyt jälleen rauhasta ja hiljaisuudesta eikä lähimailla kyki yhtään kaksijalkaista. Minullehan yksikin ihminen on liikaa ja kaksi jo jumalaton ruuhka. Tyhjyys on parasta. Perinteisten ryteikköjen ohella kipaistiin pitkästä aikaa retkeilemässä Patvinsuolla.

Höytiäisen maisemissa.

Suomujärven rannalla.

Karhunpolulla.

Nuuskutin voi mainiosti. Uusi nivelravinne sopii sille, askel on kevyt ja laukka on löytynyt uudestaan. Rapsuttimen syksy on ollut tosi helppo, kiitos lääkityksen, allergiset oireet eivät ole tehneet sen elämästä tuskaista. Tai no, sillä on koko ajan nälkä, joten pientä tuskaa Rapsun näkökulmasta löytynee, mutta sekin ongelma on saatu kuriin ylimääräisellä päiväruualla ja se jos mikä herkkusuulle sopii.

Koska maat pakastuivat (ja sulivat...), sai kolmikko matolääkkeensä. Senioreilla ilmeni matolääkkeen seurauksena närästystä ja juniorilla ripuli. Aiemmin matolääke ei ole ongelmia aiheuttanut ja kyseessä on ollut ihan sama tuote. Jos ensi keväänä aiheutuu samaa, niin sitten pitää laittaa droppi vaihtoon.

Koska ripuli, aksan viikkotreenit jäivät väliin. Perjaintain tokotreeneissä oltiin kuitenkin iskussa ja hyvä, että oltiinkin, koska oli taas niin antoisaa settiä! Oikeassa mielentilassa halliin tuleminen on Sisulle pala kakkua. Päivän teema, luoksetulo häiriössä, onnistui myös hyvällä varmuudella. Lupsukka ei haksahtanut houkutuksiin, ei kuullut sulokutsuja eikä tullut vedätetyksi vaan suoriutui liikkeestä mallikkaasti. Ainoa mikä luoksetulossa oli haastavaa, oli rauhan saaminen istumiseen, mutta siinä ilmenneellä levottomuudella ei oikeastaan ollut tekemistä häiriöiden kanssa. Lupsukan vaan teki mieli ampaista minun luo pienimmästäkin vihjeestä. Sillähän on siinä semmoinen aksan lähtöviivameininki, mutta hyvillä toistoilla saatiin istuminen levolliseksi ja tassu pois kaasulta. Toisessa setissä lähdettiin tekemään liikkeestä maahanmenoa, mutta koska siinä(kin) oli semmoinen vieterivire, niin palattiin rauhallisen maassaolon harjoitteluun. Tykkään tosi paljon siitä, että meidän kouluttaja haluaa, että pohjatyöt tehdään oikeasti kunnolla ja edellyttää sitä myös meiltä, se sopii oikein hyvin tämmöiselle luontaiselle riman alittajalle.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Komppaava kelpie

Olipas hunajainen viikonloppua Tuulia Liuhdon koulutuksissa. Hieman mietitytti miten koipi jaksaa tampata kaksi päivää putkeen, mutta jaksoi se! Molempina päivinä Lohikäärme loisti hienouttaan ja teki juoksukyvyttömän ohjaajansakin duunit. Tuulia totesikin kivasti, että hän ei uskonut, että nämä treenit voi suorittaa kävellen, mutta näköjään voi, kun on koira "jolla on sairaan hieno motivaatio ja itsevarmuus sekä kyky lukea pienen pieniä ohjausvivahteita". Onhan se pätevä pikkuotus. Itselle tuli oppia siitä millaisia linjoja on varmempi kävellen ohjata ja huomio siitä, että mitä enemmän olen jäljessä sitä enemmän kädet villiintyy eli enempi rauhaa omaan tekemiseen, mutta tärkein oppi oli kyllä se, että pikkukoira on ihan jäätävän taitava! Rataprofiili ei sallinut minulle minkäänlaista nössöilyä vaan piti rohkeasti jättää ja päästää Sisu tekemään ihan itse. Hurjia leijeröintejä ja irtoamisia ja lohikäärme selviytyi niistä kaikista, eikä pelkästään selviytynyt vaan teki ne törkeän hienosti. Saatiin molemmat sellainen itsetuntobuusti, että kyllä tässä vielä uskaltaa kisoihinkin kävelemään lähteä!

Viime viikkotreeneissä pureuduttiin Lupsukan kanssa putkesta putkeen irtoamisiin ja hurjan rallatuksen jälkeiseen korvien käyttöön. Putken jälkeiset tilanteet ovat olleet Sisulle hieman haastavia ja nyt putki-"joku muu este" erottelutreenissä haasteen toi putkelta jatkaminen esteelle, joka oli minusta poispäin. Edessä helottava putki houkutti enemmän ja Sisu sujahti ansaan toistuvasti. Vastaava putkihoukutus on helppo ohittaa, jos jatko on minun suuntaan, koska silloin voin hyödyntää nimeä aiempaan putkeen mentäessä, mutta nyt puuttui tarvittavat sanat, pelkkä estekäsky ei riittänyt rikkomaan ansaputken lumovoimaa. Ehkä niille suuntakäskyille olisi ollut tässä tilausta.

Innokkaasti ollaan kotitreenattu myös tokoa: paikkamakuuseen ja perusasentoon kestoa sekä rauhaa. Lupsukka vastaa treeniin hienosti, loikkii harppauksilla eteenpäin ja on fiiliksissä. Häntä vipattaa! Se, että pilkkoo valmiiksi jääkaapin pullolleen palkkaherkkuja laskee treenikynnyksen minimiin. Ihan milloin vain voi tempaista pari toistoa, ei tarttee tehdä mitään valmisteluja aluksi. Saapi nähdä kuinka kauan jaksan olla näin ahkera!

Luppakorvat ovat yleensä unilla kotitreenien ajan, nehän eivät mitään kuule, niin menee kivuus ohi. Tovi treenin jälkeen ne kampeaa nenät tuhisten paikalle, on leijunut palkkanamien aromi kirsuihin ja herättänyt unilta. Seniorit ovat saaneet säälistä muutamat pienet treenit nekin, tai sitten ihan vaan herkkuja ilman temppuja, mutta tuntuisivat tykkäävän enemmän temppu+nami yhdistelmästä. Saahan siinä olla vakavasti otettava koira.

Ai niin Sisu aloitti juoksun viime viikonlopulla tai ainakin silloin huomasin sen juoksevan.