Onneksi Sisu pääsi Univetille tutkimuksiin jo tänään. Magneettikuvaus paljasti, että röntgenkuvien murtunut lapaluun pää ei ollut murtunut vaan ihan terve. Kohta näyttää röntgenkuvissa murtuneelta ja irronneelta palalta, mutta se ei ole murtunut eikä se ole edes irtopala. Se vain näyttää siltä, jos sitä ei pääse kolmiulotteisesti tarkastelemaan. Semmoisia ovelan näköisiä lapaluita kuulemma joillain koirilla on ja vaikka ne näyttävät erilaisilta, ovat ne ihan viattomia ja priimaa. Kyseinen sekundaarilöydös ei siis liittynyt Sisun eiliseen tapaturmaan.
Ongelma on kyynärpäässä. Kyynärpään kipu havaittiin eilenkin, mutta koska röntgenkuvissa kyynärpää oli ehjä ja lapaluu huijasi olevansa pirstaloitunut, niin sen vuoksi dianoosi keskittyi vahvasti lapaluun murtumaan. Tämän päivän tutkimus kuitenkin paljasti, että ainoastaan kyynärpää on vammautunut jumiuduttaan sängyn rakenteisiin. Lopullinen diagnoosi on siis kyynärluun yläpään luukalvon alainen verenvuoto eli suomeksi mustelma.
Hoitona rajoitettu liikunta parin viikon ajan, viikon kipulääkekuuri ja side kyynärpäässä. Kontrollisoitto maanantaina ja reilun viikon päästä kontrollikäynti. Eikä sängyn alle saa enää päästää. Lopputuloksena pitäisi olla ehta peli, hurja pieni lohikäärme, joka pääsee takaisin lentämään.
Nuusku ja Rapsu olisivat otsikoineet tämän päivän: ultimate boredom. Olisiko päivä voinut olla tollereille tylsempi? Eipä juuri. Herätys 02.40 eli kesken unien. Autoon ja kohti Kouvolaa. Kouvolassa autossa notkumista, kevyt lenkki metsän koirapolulla (kyllä, maailmassa on virallisia koirapolkuja), aamuruoka, autossa notkumista ja autolla takaisin kotiin, jonne saavutaan 12 tuntia lähdön jälkeen. Booooooring.
perjantai 28. marraskuuta 2014
torstai 27. marraskuuta 2014
Pikkukelpi kaks vee!
Pikkuruinen lohikäärme täytti tänään hurjat kaksi vuotta! Kylläpä aika rientää, vastahan sen kuljetin takin alla kotiin. Synttäripäivä alkoi perinteikkäästi onnittelulaululla, masun rapsuttelulla ja aamu-ulkoilulla. Illaksi oli suunnitteilla treenireissu Kuopioon, mutta kuinkas sitten kävikään? No tuli ikävin synttäri ikinä. Pikkukoira kömpi päikkäreilleen sängyn alle ja poistullessaan huusi kuin Nuusku veperannalla. Sängynalus on ahdas ja olenkin miettinyt monta kertaa, että pitääkö suklaamurusen meno sinne estää, mutta olen sitten ajatellut, että ei kai se sinne tunkisi, jos siellä liian ahdasta on. Virhe. Liian ahdasta oli, pieni koira juuttui lavastaan kiinni sängynaluseen ja mursi luun poispyristellessään. Kipeä pieni otus pääsi onneksi nopeasti lääkäriin, hoitoon ja tutkimuksiin, ja vamman vakavuuden paljastuttua röntgenkuvissa saatiin lähete huomisaamuksi Kouvolan Univetiin ortopedille. Pitää kyllä kehaista pikkukoiran elukkalääkärikäytöstä: vaikka siihen koski hurjasti, oli se reippaasti pöydällä, antoi lääkäritätin tutkia itsensä ja nuolla lupsautti kättä kiitokseksi.
Mutta on viimeiseen pariin viikkon sisältynyt paljon mukavaakin. Viime viikonloppuna tehtiin koko laumalla päiväretki Petkeljärven kansallispuistoon. Parhautta. Ei ristinsielua, vain oma lauma. Rapsu oli maailman onnellisin koira, Nuusku nautti seikkailusta ja Sisu riemuitsi pitkästä retkestä. Hienoja harjuja, viileitä soita, kauniisti kumpuilevaa metsämaastoa. Kun pysähdyttiin kaikki paikoilleen, ei kuulunut mitään. Ei yhtään mitään. Ei minkäänlaista vaimeaa humua, pelkkää hiljaisuutta. Lepäsi korvat, lepäsi mieli.
Sitä edellisenä viikonloppuna lohikäärme kipaisi kisareissulla Kuopiosssa. Ekalla radalla juoksi tuttu pikkulohikäärme, jonka hienon radan sabotoin hylyksi. Rataantutustumisessa tiedostin vaaranpaikan, mutta suoritettaessa unohdin rintaman auki, joten siellähän se oli salamana väärässä putkenpäässä. Fiilis oli loistava, yhteistyö pelitti, kelpi teki erinomaista työtä ja oli muutamassa kohdassa jopa armollinen miulle.
Armollisuus ei kuitenkaan ole loppupelissä se mitä lohikäärme diggaa ja se näkyi sitten seuraavalla radalla. Olin jo katsonut ennen toiselle radalle menoa, että mikä ihme sen kelpin rinnassa oikein lepattaa ja b-radan pillin viheltäessä huomasin, että kappas, sehän olikin lohikäärmeviitan nappirivi mikä oli lähtenyt aukeamaan ja pillin soidessa nappirivi lehahti kokonaan auki, viitta lensi kyydistä ja alta paljastui teiniapina. Aivan hirveä rata, kerrassaan kamala. Toivoin jo ennen radan puoliväliä, että keinonurmen sauma repsottaisi ja voisin sukeltaa nurmen alle piiloon. Ei toiminut koira eikä ohjaaja. Teiniapina kahlasi jossain aksasuossa ja mie auttavan käden ojentamisen sijaan kasasin turvetta päälle. Ihan oli kyvytön olo.
Onneksi kanttiinissa myytiin herkullisia masennuslääkkeitä, joten vikalle radalle pystyi lähtemään positiivisin mielin ja sieltä poistuttiin myös positiivisin mielin. Hyllyhän siitäkin tuli, mutta ihan kohtuu hyvä sellainen. Lähtö oli hankala, joten tähän tarvitaan häiriötreeniä, mutta meno oli edellistä parempaa ja loppusuoran viimeisessä käännössä lohikäärme murisi jo niin tiukalla asenteella, että tuli kotoisa olo.
Aksan viikkotreenit ovat olleet antoisia. Niissä on ollut sopivasti mukavuusaluepaikkoja ja haasteita. Pikkukoira on ollut hirmuisen taitava, armoton ja veikeä, kaikkea aika sopivassa suhteessa. Muuta mukavaa: satunnaiset kalsaritokot ovat edenneet erityisen hienosti Rapsulla, raukeat päivittäiset metsälenkit ovat huiskuttaneet Nuuskun häntää ihan hullunlailla ja kaveritreffit ovat villinneet Sisun.
Petkeljärven maisemissa.
Mutta on viimeiseen pariin viikkon sisältynyt paljon mukavaakin. Viime viikonloppuna tehtiin koko laumalla päiväretki Petkeljärven kansallispuistoon. Parhautta. Ei ristinsielua, vain oma lauma. Rapsu oli maailman onnellisin koira, Nuusku nautti seikkailusta ja Sisu riemuitsi pitkästä retkestä. Hienoja harjuja, viileitä soita, kauniisti kumpuilevaa metsämaastoa. Kun pysähdyttiin kaikki paikoilleen, ei kuulunut mitään. Ei yhtään mitään. Ei minkäänlaista vaimeaa humua, pelkkää hiljaisuutta. Lepäsi korvat, lepäsi mieli.
Sitä edellisenä viikonloppuna lohikäärme kipaisi kisareissulla Kuopiosssa. Ekalla radalla juoksi tuttu pikkulohikäärme, jonka hienon radan sabotoin hylyksi. Rataantutustumisessa tiedostin vaaranpaikan, mutta suoritettaessa unohdin rintaman auki, joten siellähän se oli salamana väärässä putkenpäässä. Fiilis oli loistava, yhteistyö pelitti, kelpi teki erinomaista työtä ja oli muutamassa kohdassa jopa armollinen miulle.
Armollisuus ei kuitenkaan ole loppupelissä se mitä lohikäärme diggaa ja se näkyi sitten seuraavalla radalla. Olin jo katsonut ennen toiselle radalle menoa, että mikä ihme sen kelpin rinnassa oikein lepattaa ja b-radan pillin viheltäessä huomasin, että kappas, sehän olikin lohikäärmeviitan nappirivi mikä oli lähtenyt aukeamaan ja pillin soidessa nappirivi lehahti kokonaan auki, viitta lensi kyydistä ja alta paljastui teiniapina. Aivan hirveä rata, kerrassaan kamala. Toivoin jo ennen radan puoliväliä, että keinonurmen sauma repsottaisi ja voisin sukeltaa nurmen alle piiloon. Ei toiminut koira eikä ohjaaja. Teiniapina kahlasi jossain aksasuossa ja mie auttavan käden ojentamisen sijaan kasasin turvetta päälle. Ihan oli kyvytön olo.
Onneksi kanttiinissa myytiin herkullisia masennuslääkkeitä, joten vikalle radalle pystyi lähtemään positiivisin mielin ja sieltä poistuttiin myös positiivisin mielin. Hyllyhän siitäkin tuli, mutta ihan kohtuu hyvä sellainen. Lähtö oli hankala, joten tähän tarvitaan häiriötreeniä, mutta meno oli edellistä parempaa ja loppusuoran viimeisessä käännössä lohikäärme murisi jo niin tiukalla asenteella, että tuli kotoisa olo.
Aksan viikkotreenit ovat olleet antoisia. Niissä on ollut sopivasti mukavuusaluepaikkoja ja haasteita. Pikkukoira on ollut hirmuisen taitava, armoton ja veikeä, kaikkea aika sopivassa suhteessa. Muuta mukavaa: satunnaiset kalsaritokot ovat edenneet erityisen hienosti Rapsulla, raukeat päivittäiset metsälenkit ovat huiskuttaneet Nuuskun häntää ihan hullunlailla ja kaveritreffit ovat villinneet Sisun.
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
From Russia with Love
Henna toi treenattavaksi venäläisiä koukeroita ja olipa kerrassaan hauska treeni! Paikoin haastava vielä kokemattomalle koiralle ja edelleen "Haa, tää hauveli toimiikin näin"-oivalluksia saavalle ohjaajalle, mutta pääosin saatiin hienoa settiä.
Kepeillä (3, 19) huomasin sellaisen ilmiön, että Sisua ahdisti, kun jouduin tunkemaan lähelle. Se on tottunut pujotellessa sivuttaisetäisyyteen ja suoritusrauhaan, joten pitää tehdä kisakentillä ohjausratkaisut siten, että en höngi niskaan ja treeneissä välillä muistaa siedättää sitä ahtauteen. Tuo hypyn ja pujottelun välinen tila oli siis ahdas, mutta en oikein voinut siinä taakse jäädä, kun sitten en olisi ehtinyt irrotukseen (4) ja persjättöön (5-6) ja vedättäminen olisi sotkenut minun rytmin hypylle (4) irrottamisen kanssa. Jotkut leijeröivät hypyn (11/17), mutta me ei kokeilut sitä, kun minusta se teki ohjaajan liikkeensuunnasta liian hassun hypylle (4) irtoamista ajatellen.
Sisu irtosi hypylle (4) superhienosti ja sain hyvin etumatkaa persjättöön (5-6). Haastavin paikka oli putken (6) jälkeiselle hypylle (7) irtoaminen, sillä este oli hankalassa kulmassa pikkukoiralle ja minun rytmitys töksähtelevä. Tämmöisissä pakoissa Sisua kypsyttää miun huonous ja se on armoton eikä katso tunarointiani läpi varpaiden. Näitä pitää harjoitella lisää. Saatiin siihen kuitenkin joku onnistuminenkin, jossa kipitin edestakaisin putkien (6/15) välissä, leijeröintiin muuri (8) ja ehdin taas persjättöön (9-10). Välistävedot (11-14) olivat hätäistä räpellystä, mutta onnistuivat ja hirmuisen makeasti pelitti irtoaminen (14-17) siten, että Sisun sujahdettua putkeen (15) liikuin suoraan tuonne hypyn tuntumaan (11/17), jolloin Lupsu haki oikean putken pään virheettä. Oli taitava! Oli hauskaa!
Jotakuinkiinäin-ratapiirros, jossa oli enemmänkin esteitä, mutta me tehtiin tuo.
Kepeillä (3, 19) huomasin sellaisen ilmiön, että Sisua ahdisti, kun jouduin tunkemaan lähelle. Se on tottunut pujotellessa sivuttaisetäisyyteen ja suoritusrauhaan, joten pitää tehdä kisakentillä ohjausratkaisut siten, että en höngi niskaan ja treeneissä välillä muistaa siedättää sitä ahtauteen. Tuo hypyn ja pujottelun välinen tila oli siis ahdas, mutta en oikein voinut siinä taakse jäädä, kun sitten en olisi ehtinyt irrotukseen (4) ja persjättöön (5-6) ja vedättäminen olisi sotkenut minun rytmin hypylle (4) irrottamisen kanssa. Jotkut leijeröivät hypyn (11/17), mutta me ei kokeilut sitä, kun minusta se teki ohjaajan liikkeensuunnasta liian hassun hypylle (4) irtoamista ajatellen.
Sisu irtosi hypylle (4) superhienosti ja sain hyvin etumatkaa persjättöön (5-6). Haastavin paikka oli putken (6) jälkeiselle hypylle (7) irtoaminen, sillä este oli hankalassa kulmassa pikkukoiralle ja minun rytmitys töksähtelevä. Tämmöisissä pakoissa Sisua kypsyttää miun huonous ja se on armoton eikä katso tunarointiani läpi varpaiden. Näitä pitää harjoitella lisää. Saatiin siihen kuitenkin joku onnistuminenkin, jossa kipitin edestakaisin putkien (6/15) välissä, leijeröintiin muuri (8) ja ehdin taas persjättöön (9-10). Välistävedot (11-14) olivat hätäistä räpellystä, mutta onnistuivat ja hirmuisen makeasti pelitti irtoaminen (14-17) siten, että Sisun sujahdettua putkeen (15) liikuin suoraan tuonne hypyn tuntumaan (11/17), jolloin Lupsu haki oikean putken pään virheettä. Oli taitava! Oli hauskaa!
Kolmikko nauttii aamulenkistä sysipimeässä metsästä. Ensilumi, tee jo comeback!
maanantai 10. marraskuuta 2014
Ei oo mikkään muikkumato!
Se on täysiverinen lohikäärme! Lupsu tarjoili tiistai-illan treeneissä huikeaa aksaa. Mahdottoman etevä ja vekkuli elukka. Iloisesti paineli pikkukoira muutaman kerran läpi ohjauksista ja pärisi ohimennessään. Kiltti partiolainen sikaili ja oli mukavan röyhkeä.
Ratapiirros ©Soili Makkonen.
Kuvasta poiketen radalla oli muuri keppien (8) ja hypyn (9) välissä.
Lisäksi hyppy 15 oli samassa linjassa hypyn 13 kanssa.
Kuvasta poiketen radalla oli muuri keppien (8) ja hypyn (9) välissä.
Lisäksi hyppy 15 oli samassa linjassa hypyn 13 kanssa.
Hurjaa hifistelyä harjoiteltiin alkuun eli olin putken (4) tuntumassa huiskimassa kelpin liikkeelle ja hypyille (1-3). Kylläpä toimi! Eihän tuommoisia nyt ikuna uskalla missään kisoloissa tehdä, mutta on suurta hauskuutta treeneissä. Päheet kepit. On se vaan kipinöivä pujotellessaan. Päädyn pyöritys (12-15) ei ottanut sujuakseen hyvällä rytmillä oikein millään ohjaussetillä, olin kertakaikkisen tahmea, joten se pitää mennä joku ilta kotiläksynä liitämään. Pöytä (18) nähtiin ekaa (!) kertaa radalla, mutta hienosti hauveli osasi pysähtyä (no tuurilla meni... tiiän tiiän).
Lauantaina lähdettiin Katrin ja Martan kanssa reenimään kisanomaista hyppyratatreeniä. Huikean hauskaa. Lohikäärme lensi riivattuna ja siitä näkyi vaan häntäsuomut, kun se meni jo. Ei ollut oikein lapasessa suorilla, joilla minulla olisi pitänyt kiitää gepardin vauhdilla ehtiäkseni ohjaamaan. Hankalahan on tehdä valssia, jos on 10 metriä jäljessä valssipaikasta :D Joihinkin paikkoihin ehdin takaaohjaamaan, mutta siihenkin ehtiminen oli tiukkaa ja kelpukka liiteli ihan itse omaa rataa ja minä juoksin perässä. Kivaa oli!
Sunnuntaiaamu aloitettiin samoissa merkeissä ja samassa seurassa. Teemana lauantaita suoraviivaisempaa luukutusta ja kelpihän luukutti ihan tajuttoman kovaa eikä sen kanssa ollut mitään jakoja, mutta eipä se mitään. Hurjassa kyydissä piti tehdä valintoja että juokseeko vai ohjaako vai käskyttääkö vai hengittääkö, mutta kaikkeen ei pystynyt ;) Henkihieverissä sai juosta, että ehti pussin jälkeisiin asemiin, koska selvästi vähemmän treenatun pussin jälkeen ei Lurpalla ollut vielä kokemusta hakea salamana seuraavaa estettä, joten jos lönkytin perässä, niin elukka kääntyi taaksepäin varsinkin, kun pussi päättyi hyvin lähelle keskiaitaa. Saatuani ruhoni liikkeelle alkoi Luputinkin hakemaan katseellaan putkea (13). Mukava oli huomata, että kaikki harvemmin treenatut esteet meni radalla kuin vanhalla tekijällä. Rengas oli varma, okseri kakunpala, pussissa erinomainen tekniikka (tulee kyyryssä törkeän lujaa) ja pituuden haki itse eikä tarvitse varmistella. Hyvillä mielin viikon päästä kisoihin hauskanpitoon!
Melko tavanomainen viikko takana: mahdottoman makeita treenejä pikkukoiran kanssa ja letkeitä metsälenkkejä koko laumalla. Peruskuvioista poiketene käytiin sunnuntaina maaseudulla kuuntelemassa susijuttuja, syömässä masut pullolleen ja paluumatkalla koettiin draamaa automatkalla. Lisämausteena on ollut myös useammat kapulatreenit ja niissä kolmikko on edistynyt huimasti: Nuuskulla on tullut malttia suorituksiin vaikka onhan se oma maaninen itsensä, mutta ei enää tohkeissaan mällää puu- eikä metallikapulaa, Rapsulla on ihan hurja palo ja polte nostoihin eikä sillä ole enää minkäänlaista metallikapulan karsastusta vaan palauttaa samalla sykkeellä niin puun kuin metallinkin ja Sisu on puukapulasta ihan pähkinöinä ja metalliinkin on saatu sellainen melkein poltteleva fiilis, mutta siinä riittää vielä sarkaa. Jälkiruokana on tullut vielä mukavia kaveritreffejä ihan uusista tuttavuuksista, jotka ovat saaneet niin Rapsun kuin Sisunkin villeihin peltohippasiin sekä suhteen syventymistä vanhojen lenkkikavereiden kanssa nimittäin tapahtui sunnuntaina sellainen ihme, että Martta ja Sisu vallan painien ilakoivat :)
Lauantaina lähdettiin Katrin ja Martan kanssa reenimään kisanomaista hyppyratatreeniä. Huikean hauskaa. Lohikäärme lensi riivattuna ja siitä näkyi vaan häntäsuomut, kun se meni jo. Ei ollut oikein lapasessa suorilla, joilla minulla olisi pitänyt kiitää gepardin vauhdilla ehtiäkseni ohjaamaan. Hankalahan on tehdä valssia, jos on 10 metriä jäljessä valssipaikasta :D Joihinkin paikkoihin ehdin takaaohjaamaan, mutta siihenkin ehtiminen oli tiukkaa ja kelpukka liiteli ihan itse omaa rataa ja minä juoksin perässä. Kivaa oli!
Sunnuntaiaamu aloitettiin samoissa merkeissä ja samassa seurassa. Teemana lauantaita suoraviivaisempaa luukutusta ja kelpihän luukutti ihan tajuttoman kovaa eikä sen kanssa ollut mitään jakoja, mutta eipä se mitään. Hurjassa kyydissä piti tehdä valintoja että juokseeko vai ohjaako vai käskyttääkö vai hengittääkö, mutta kaikkeen ei pystynyt ;) Henkihieverissä sai juosta, että ehti pussin jälkeisiin asemiin, koska selvästi vähemmän treenatun pussin jälkeen ei Lurpalla ollut vielä kokemusta hakea salamana seuraavaa estettä, joten jos lönkytin perässä, niin elukka kääntyi taaksepäin varsinkin, kun pussi päättyi hyvin lähelle keskiaitaa. Saatuani ruhoni liikkeelle alkoi Luputinkin hakemaan katseellaan putkea (13). Mukava oli huomata, että kaikki harvemmin treenatut esteet meni radalla kuin vanhalla tekijällä. Rengas oli varma, okseri kakunpala, pussissa erinomainen tekniikka (tulee kyyryssä törkeän lujaa) ja pituuden haki itse eikä tarvitse varmistella. Hyvillä mielin viikon päästä kisoihin hauskanpitoon!
Sunnuntain luukutusrata.
Melko tavanomainen viikko takana: mahdottoman makeita treenejä pikkukoiran kanssa ja letkeitä metsälenkkejä koko laumalla. Peruskuvioista poiketene käytiin sunnuntaina maaseudulla kuuntelemassa susijuttuja, syömässä masut pullolleen ja paluumatkalla koettiin draamaa automatkalla. Lisämausteena on ollut myös useammat kapulatreenit ja niissä kolmikko on edistynyt huimasti: Nuuskulla on tullut malttia suorituksiin vaikka onhan se oma maaninen itsensä, mutta ei enää tohkeissaan mällää puu- eikä metallikapulaa, Rapsulla on ihan hurja palo ja polte nostoihin eikä sillä ole enää minkäänlaista metallikapulan karsastusta vaan palauttaa samalla sykkeellä niin puun kuin metallinkin ja Sisu on puukapulasta ihan pähkinöinä ja metalliinkin on saatu sellainen melkein poltteleva fiilis, mutta siinä riittää vielä sarkaa. Jälkiruokana on tullut vielä mukavia kaveritreffejä ihan uusista tuttavuuksista, jotka ovat saaneet niin Rapsun kuin Sisunkin villeihin peltohippasiin sekä suhteen syventymistä vanhojen lenkkikavereiden kanssa nimittäin tapahtui sunnuntaina sellainen ihme, että Martta ja Sisu vallan painien ilakoivat :)
lauantai 1. marraskuuta 2014
Just-Poikinut haluaa masuaan rapsutettavan
Edellisen viikonvaihteen sain viettää eri pätevien pienten sairaanhoitajattarien hellässä huomassa. Kerrassaan mainioita otuksia, jotka olivat tyytyväisiä siihen, että päivien toimintana oli viereen käpertyminen ja toipilaan lämmittäminen. Eipä voisi parempia elukoita olla, joskin teetä ne voisi opettaa hauduttamaan. Etukäteen hehkutettu viime lauantainen kisareissu peruuntui ohjaajan sairastumiseen, mutta onneksi kisoihin matkannut susijengi takoi tulosta ja välitti riemun paikanpäältä myös parantolaan. Seuraavissa kisoissa ohjaaja varmaan lähteekin sitten lapasesta, koska sen kisajalka on vipattanut viime ajat ihan höpelönä eikä se ole päässyt radalle! Rohkenen epäillä, että se osaisi padota. Kelpiparka tulee saamaan vauhkon kartturin.
Tiistaina päätin olla terve ja painella treeneihin. Tehtiin muunnelmaa eräästä MM-finaaliradasta ja Lupsu oli eri hieno! Kerrassaan megalomaaninen ylpeys röyhähti rintaan keppien aloituksista, kelpi veti virheettömästi ja hurjalla itsevarmuudella sisään poispäinkäännös/takaaleikkaus/whatever-virityksellä.
Viikolla saatiin myös perheenlisäystä, kun Lupsu synnytti urheilullista jälkikasvua. Hellästi ja huolella hoivatuista palloista ei voi kasvaa muuta kuin superpalloja! Emo voi hyvin, joskin on maailman hellyydenkipein ja kaipaa hellyyttä myös öisin. Nuuskuttimen säännöllisessä huollossa puolestaan löytyi pieni jumi takapäästä ja sen olinkin arjessa jo huomannut. Hyvin sai Heli jumia työstettyä, koska nyt metsässä kirmaa seniori häntä heiluen ja pelloilla se intoutuu jopa laukkaan.
Torstaina lastattiin Just-Poikinut ja muutama vastasyntynyt valkoiseen ratsuun, täytettiin satulalaukut Satulla ja Viirulla & Pikillä sekä Ninkalla ja Vapulla, ja karautettiin ProPerrolle. Ja taas, ihan huimaa menoa Sannan koutsauksessa! Emo oli liekeissä ja palkkautui lentävistä lapsistaan. Tosin takaaohjaus ei pelannut samoin kuin kotihallissa, mutta siihenhän on helppo lääke: enemmän muualla treenamista niin ohjaajalle kuin koirallekin.
Tiistaina päätin olla terve ja painella treeneihin. Tehtiin muunnelmaa eräästä MM-finaaliradasta ja Lupsu oli eri hieno! Kerrassaan megalomaaninen ylpeys röyhähti rintaan keppien aloituksista, kelpi veti virheettömästi ja hurjalla itsevarmuudella sisään poispäinkäännös/takaaleikkaus/whatever-virityksellä.
Jottaintännepäinehkä-ratapiirros.
Viikolla saatiin myös perheenlisäystä, kun Lupsu synnytti urheilullista jälkikasvua. Hellästi ja huolella hoivatuista palloista ei voi kasvaa muuta kuin superpalloja! Emo voi hyvin, joskin on maailman hellyydenkipein ja kaipaa hellyyttä myös öisin. Nuuskuttimen säännöllisessä huollossa puolestaan löytyi pieni jumi takapäästä ja sen olinkin arjessa jo huomannut. Hyvin sai Heli jumia työstettyä, koska nyt metsässä kirmaa seniori häntä heiluen ja pelloilla se intoutuu jopa laukkaan.
Torstaina lastattiin Just-Poikinut ja muutama vastasyntynyt valkoiseen ratsuun, täytettiin satulalaukut Satulla ja Viirulla & Pikillä sekä Ninkalla ja Vapulla, ja karautettiin ProPerrolle. Ja taas, ihan huimaa menoa Sannan koutsauksessa! Emo oli liekeissä ja palkkautui lentävistä lapsistaan. Tosin takaaohjaus ei pelannut samoin kuin kotihallissa, mutta siihenhän on helppo lääke: enemmän muualla treenamista niin ohjaajalle kuin koirallekin.
Kauheesti oli esteitä ja jotenkin tälleen ne oli. Ehkä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)