Maskotti reissussa

Onnellisen väsynyt harmaahapsu.

Lupsukka aloitti juoksun, joten opintojen lähijaksomaskotiksi lähti mukaan Rapsutin. Rapsu oli vallan onnellinen pieni koira saadessaan ikioman seikkailuretken!

Reissu osoittautui odotettua seikkailuhenkisemmäksi. Menomatkalla -28 pakkasessa huristellessamme huomasin ongelmia autossa. Lämmityslaite ei pelannut koko matkaa kunnolla ja alkoi varpaista tunto lähteä. Onneksi Rapsu Harmaahapsu matkusti nuttu päällä makuupussissaan, ei huomannut auto-ongelmia ollenkaan ja kuoriutui perillä pesästään uunilämpöisenä sämpylänä.

Kohteessa uusia paikkoja nuuhkittiin luppakorvat heiluen ja omaan huoneeseen kotiuduttiin heti. Aamuisin pieni ystävä viipotti kouluun tohkeissaan. No ehkä viipotus on turhan virkeä sana, Rapsu kulkeutui rakennusten välin hamuten kirsuunsa antaumuksella kaikki maailman tuoksut. Luokkahuoneen liukas lattia ei kerännyt Rapsulta kiitosta. En ollut aiemmin juuri noteerannut paikan liukkaita lattioita, koska Sisu liikkuu sulavasti alustalla kuin alustalla, mutta Rapsutinta lattioiden liukkaus selkeästi haittasi. Pikkukoiran kyky rauhoittua omalle paikalleen opetuksen ajaksi keräsi ison kiitoksen minulta. Rapsuli on niin hassu otus, autoon se nukahtaa avaimen työntyessä virtalukkoon ja luokkaan se uinahtaa välittömästi omalle paikalleen päästyään. Jotkut meistä osaavat rentoutua joka paikassa.

Koska pakkanen ei houkuttanut Rapsua kummoisille iltalenkeille, hupsuteltiin iltaisin huoneessaamme pienillä höpöjutuilla ja palauttelin mieleeni muinaisia koirahierontaotteita. Yhtenä iltana koitti Rapsulle varsinaiset festarit, sillä opiskelijatoverini saapui aktivoimaan luppakorvaa. Rapsu pääsi harjoittelemaan hajujuttuja vieraan ihmisen kanssa ja oli siitä aivan liekeissä. Herkkuja! Jakamatonta huomiota! Leikkiä! Se oli jopa niin liekeissä, että lopulta villiintyi täysin. Siihenpä se sitten taintuikin, sen sai herättää iltakeikalle ja aamulla herätellä taas aamupalalle. Kauhea väsy tuli. Selkeästi vieraan kanssa "treenaaminen" oli huippukivaa, mutta samalla huomattavasti väsyttävämpää.

Kotimatka meni yhtä hyisissä tunnelmissa, tai toinen meistä paleli ja toinen kuorsasi lämpöisessä pesässään. Hauska on huomata, että kotiuduttuaan Rapsuli puuhastelee omaan tuttuun tapaansa taju kankaalla nukkumisen sijaan. Vaikka se selkeästi väsyi reissussa, on sillä edelleen huippuluokan palautumiskyky.

Viikonloppuna onkin Sisun vuoro seikkailla, joten toivotaan, että auto haluaa seikkailla meidän kanssa lämpöisenä!

Kuuraiset kuonot

Kuuraiset kuonot ovat kilpailleet kauneudesta huuruisten puiden kanssa. Kauniit kelit ovat houkuttaneet reippailemaan, mutta valitettavasti kovat pakkaset tai vaihtoehtoisesti mahtavat hanget ovat pitäneet luppakorvien ulkoilut joko lyhyinä tai vaihtoehtoisesti auratuille reiteille suuntautuneina. Lupsuttimen kanssa sen sijaan olemme vetäisseet pienemmillä pakkasilla umpihankeen ja isommilla henkeäsalpaavan kauniille maisemapoluille.

Viime tokotreeneissä humpattiin Silakan kanssa kolmen liikkeen kokonaisuuksia. Ekaan settiin otin noudon, liikkeestä maahanmenon ja luoksetulon. Noudossa lelun (pinkki pötkylä) hakeminen erilaisin versioin: lelu minun ja Sisun välissä, lelu heiton jälkeen, sivussa köllöttävä lelu. Iloisesti hakee ja palauttaa innolla noin puolen metrin päähän. Sisu ei halua änkeytyä kama suussa minuun kiinni, joten tätä pitää työstää vielä lisää erikseen. Ajattelin myös opettaa sen tuomaan suoraan sivulle enkä eteen, koska se on sille selvästi mieluisampi paikka. Liikkeestä maahanmeno koemaisesti ja se oli täydellinen. Tämä onkin meidän 100% mukavuusalueliike! Luoksetuloa tehtiin liikkuroituna ja huomasin, että hitusen alkaa kelpie henkisesti nykimään liikkurin ääntelystä, joten enempi liikkurointiin tottumista ohjelmaan. Sanallisiin vihjeisiin opetettu otus on myös tarkka siitä millä vihjesanalla sen kutsun, väärä vihjesana = hämmennys, oikea vihjesana = täydellinen luoksetulo.

Toiseen settiin poimin noudon, ruudun ja seuraamisen. Hupsuteltiin noutoa hyppyjen kautta tavoitteena hauskuuttaa esine suussa liikkumista ja se olikin oikein rentoa, joskin liian kovaa vauhtia ei voida mennä, koska silloin kelpie siirtyy agilitymoodiin, lelu tippuu ja radan tekeminen alkaa. Pitää siis itse muistaa humpsutteluasenne. Ruutuun menot buenoja ja tässä olisin voinut viedä liikettä rohkeammin eteenpäin, mutta tavoilleni uskollisena pysyin mukavuusalueella. Seuraaminen oli semmoista minkälaista viimeksikin. Pitäisi reenata, että intensiivisyyteen tulisi kestoa. Lyhyellä matkalla Lupsukka puskee sääreen minkä ehtii, mutta matkan edetessä alkaa olemus väljetä.

Agilitytreeneissä hoidettiin alkuvuoden valmennuksesta saatuja läksyjä kuntoon. Nyt keppien (3) lopetus säilyi itsevarmana vaikka seinä kertoi, että suoraan ei mennä ja itse viipotin jo asemiin kohti hyppyä (5). Tämähän on ollut Silakan bravuureita, mutta sitten sen ylläpito unohtui. Jälleen sujuu! Pitkästä aikaa keinun (10) eka veto ei ollut lennokas vaan vauhdikas ja hyvä! Jee! Veto putkelle (18) aiheutti ekoissa toistoissa taas kiepin (käsittämätön millä vauhdilla se siihen pystyy..), mutta rohjettuani aikaistaa ohjausta äärimmilleen jäi kieppi unholaan. Vaatii kyllä minulta ihan äärimmäistä rohkeutta, mutta koetan ylläpitää asennetta jatkossa.

©Koiramekka

No mutta pitkästä aikaa!

Joulu tuli ja meni ja vuosikin vaihtui. Kiltti-kolmikko sai lahjansa ja perinteisesti matkattiin maaseudulle rauhaan rakettien paukkeelta.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Lohikäärme & Luppakorvat (@kauheefuhhuur) jakama julkaisu Tammi 1, 2019 kello 5.11 PST

Lumikenkäilemässä Sisun kanssa ja lumikenkäpoluilla koko triolla.

Jokunen valmennusreissu on Sisun kanssa tälle vuodelle heitetty ja aikas hyvä on yhteinen tuntuma tauon jälkeen. Läksylistalle on tupsahtanut sama teema jokaisesta vuoden treenistä (ehkä pitäisi tehdä läksynsä...) eli kaukaa hypylle irtoaminen silloin, kun rata jatkuu takaisinpäin ja kelpisteri tietää, että hypyn jälkeen luukutetaan täysillä siihen putkeen, josta on jo kertaalleen ohi menty. Pitäisi malttaa olla oikaisematta jo ensimmäisellä toistolla, mutta ihan ei malta, koska KIIRE!!

ProTeam-leirillä kaikki sujui kuin namien varastus kassista, joten olen tyytyväinen päätökseeni lähteä leirielämään mukaan vaikka se vaatiikin erilaista sitoutumista kuin henkilökohtaiset valmennukset. Hirmuisen rankkoja päiviä itselle, mutta myös antoisia. Leireiltä lähdettiin hakemaan taitoa toimia omalla tasolla myös säpinässä ja se on saavutettu. Huikeita vetoja pikkukoiralta, se on niin taitava, että jouduin ostamaan itselleni aktiivisuuskellon, jonka piiskauksella nostan oman kunnon kelpien tasolle. Loppuu se tunne, että alkaa hapottaa. Kohta ei hapota ikinä.

Vanhukset voi laihasti. Rapsutin on turhan kuikelossa kunnossa ja aika viluinen, joten sillä on jälleen kerran triplaruoka kehissä. Ikä näkyy harmaahapsussa muuallakin kuin kuonon värissä, enää se ei halua iltaisin lähteä mihinkään pimeään hortoilemaan vaan pidempi ulkoilu tehdään valoisan aikaan. Nuuskutin puolestaan on hyvässä tikissä, joskaan ei enää jaksa innostua metsälenkeistä, jos polut eivät ole kunnolla tampatut. Ymmärrettävää, en itsekään usko yli 100-vuotiaana haluavani kahlata yhtään missään.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Lohikäärme & Luppakorvat (@kauheefuhhuur) jakama julkaisu Tammi 11, 2019 kello 1.04 PST

Pakkasilla seniorit matkaavat makuupuseissaan.