Sunnuntaina olivat toiset valmennusryhmän treenit ACE:lla, kouluttajana Tiia Vitikainen. Koska ryhmässä oli peruutusten vuoksi tilaa, lähti Nuuskukin mukaan. Alla treenipiirros, jotakuinkin tuollainen se oli ehkä.
Kakkoshypyllä tavoitteena oli, että koira olisi niin pätevä, jotta osaisi niistäytyä vaikka ohjaajan rintama ja koivet ennakoisivat jo kolmosta. Mutta minulla ei ollut näin päteviä koiria. Jos napotin napa Nuuskun kirsua ja jalat kolmosta kohti kakkoshypyllä, tuli Nupa luokse mikä olikin loogista, koska niinhän sen kuului oppimansa mukaan tehdä. Nuuskuliinuksen kanssa niisto kakkoselle toimi hyvin minun junttityylillä eli rintamasuuntani ei ollut ennakoivasti kolmoselle vaan ensin kakkoselle ja vasta esteen lukitsemisen jälkeen kolmoselle. Tätä niiston junttilinjaa en ajatellut jatkossa mitenkään muuttaa, sillä Nuusku kääntyy tiukasti vaikka ohjaajansa onkin humppaava juntti. Rapsu puolestaan vaati selkeän oton hypyn yli ja vasta sitten pystyin niistoon kiitämään, muutoin R kiersi koko ekan hypyn. Rapsun kanssa pitääkin vahvistaa lähtöjä vinoille hypyille, tai onko kyse edes vahvistamisesta vaan jopa opettelusta.
Keinu ohjattiin koiran vasemmalta puolelta ja otus heitettiin kuutoselle, tehtiin valssi/ persjättö seiskan jälkeen lähelle kasia ja siitä sitten leijeröitiin kepit siten että oma linja kulki suoraan hppyä 10 kohti, johon tumppastiin pakkovalssi. No Nuuskua ei kyllä kepeille saanut sitten millään vaan elukka painoi putkeen minkä ehti. Vaikka ohjauslinjakin oli oivallinen, oli valintana putki mieluisampi. Hyvin N kepeille meni, jos vein sen sinne ja jätin leijeröinnit väliin, mutta ei N ilman vientiä keppejä valinnut vaikka palkka odotti keppien jälkeen, vaikka toistettiin pelkkiä keppejä palkalla ja vaikka putkesta ei saanut mitään. Tai siis muiden mielestä putkesta ei saanut mitään, mutta putkihullun koiran mielestä putken suorittaminen nyt oli ihan paras palkka itsessään. Mikä on parempaa kuin syöksyminen täysillä suoraan putkeen? Tämän toistuvan oma-aloitteisen valintansa vuoksi Nuusku diagnosoitiin hitaasti oppivaksi heikoksi ketjuttajaksi, josta olen Nuuskulle melkoisen monta asiaa kouluttaneena hieman eri mieltä, mutta kukapa sitä toisaalta omaa koiraansa idioottina pitäisikään. Rapsu yllätti minut irtoamalla kuutoselle. Rapsuli haki kepit hyvin ja oli leijeröitävissä putken loppuun saakka, mutta kun Rapsu putken loputtua näki kuinka kaukana minä olen, niin siihen loppui se sivuttaisetäisyyden kesto pujottelussa. Tuo oli oikein mukava treenikohta ja sitä pitääkin treenata itsekseen.
Poispäinkäännös puomilla toimi Nuuskun kanssa hyvin saatuani ohjeeksi jättää puomille tarvittavaa sivuttaisetäisyyttä, mutta Rapsun kanssa ei ollenkaan. Onnistuin sohlaamaan Rapen takaisin puomille ja nyrjäyttämään nilkkani. Toisaalta poispäinkäännöstä ei suuremmin olla harjoiteltu, joskus kesällä yhdessä koulutuksessa sitä tehtiin, jolloin osissa palkattiin ja lopulta tuurilla onnistuttiin, mutta ei sitä oikeasti olla koskaan sen syvemmin olla opeteltu, joten pitää treenata.
Loppupätkä meni ilman suurempia kommelluksia, mitä nyt Nuusku kävi vetäisemässä okserin väärinpäin 18-20 välin persjätön aikana. Ennakoiva valssi pelitti molempien kanssa kauniisti muurilla. Pätkällä 28-31 ohjaajan olisi kuulunut tehdä persjättö putkelle, välistäveto vastakkaisella kädellä, valssi ja niistosokkari. Meillä toimi paremmin se, että vein hypyt 29-30 takaakiertoina eli persjättö putken jälkeen, ennakoiva valssi lievällä sylivekillä hypylle 28, päällejuoksu 29 sekä niistosokkari 30. Hienosti tulivat, joskin Rapsun kanssa jäin hieman niistossa sen linjalle.
Tykkäsin kovasti treenistä ja mukavahan se oli taas kuulla ylistystä Rapsun potentiaalista. Toki koulutuksessa oli mukana ohjaus- ja koulutuselementtejä, joita en omaan käyttöön huoli vaikka niiden pointit ymmärränkin, mutta toisaalta on välillä hauskaa joutua treenaamaan asioita, joita itse tiedostamattaan/tiedostaen jättää treenimättä tai valikoi aina sen ohjaustavan, jolla pystyy peittämään koiransa perusosaamisen heikkoudet. Ulkopuolisen vetämässä treenissä ne tulevat armotta esille. Osa heikkouksista on sellaisia, että saavat jäädä otuksiin ja aion ne jatkossakin ohjaustavoilla kompensoida, mutta osa on sellaisia mitä pitää oikeasti kehittää. Ja osa niistä heikkouksista on minun mielestäni vahvuuksia.
maanantai 31. tammikuuta 2011
perjantai 28. tammikuuta 2011
Pieni Simbergin ystävä
Sisätokot ovat maistuneet kaikille. Nuusku on aina pelkkää lieskaa ja toissapäivänä sain huomata, että saattaapa roihuta turhankin lujaa. Ehkä niitä kierroksia siihen seuraamiseen ei olisi aivan noin suuriksi kannattanut opettaa nostamaan. Kaveri nimittäin näyttää pohkeessa kiinni hiihtäessään lähinnä fanaattiselta pedolta: kita auki, kuola lentää, hullunkiito silmissä ja jestas sitä mölinää ja korinaa. Ihme huutoa. Toisaalta olen saanut sen mitä olen halunnutkin eli suuren palon seuraamiseen. Seuraaminen Nupalla oli aiemmin väljä ja ehkä hieman ponneton verrattuna muuhun tekemiseen. Nyt se on sitten kaikkea muuta, mutta uskon siihen, että kunhan ulos jaksan vaivautua treenaamaan, niin mölinät laimenee ja sitten se onkin parhautta :) Eihän Nuuskaus kuitenkaan ole vesipelastusta lukuunottamatta koskaan ollut äänekäs työskentelijä, joten ehkä tässä ei peruuttamatonta vahinkoa ole tullut tehtyä. Ja ainakin elukka nauttii. Liikkeestä seisomisessa tulee välillä pari ylimääräistä tepsutusta, mutta muuten alokkaan liikkeet ovat kivalla mallilla. Tai no ei me hyppyä olla tehty aikoihin, mutta kai agilitykoira hypätä osaa? Paikkamakuu on Nuuskulla erinomainen ja hiljainen. Nuuskutin nakottaa maltillisena paikallaan vaikka treenaan Rapsun kanssa vieressä.
Rapsulin seuraaminen on jotenkin söpöä. Edelleen pupumaista pomppimista, mutta se ilme on niin hellyyttävä. Iloinen ja onnellinen "teenhän nyt oikein, teen! mie osaan, mie osaan, mie osaan!"-virne. Maahanmenot ovat nopeutuneet, mutta kesto ei ole vielä kovin varma. Liikkeestä seisominen on aika arpapeliä, joko seisoo tai hiippailee eli ei sillä ole juuri käsitystä hommasta, mutta ei sitä kovin paljon ole treenattukaan vaan lähinnä seuraamista ja tiukkaa perusasentoa. Siitä on niin kivaa laittaa ensin tassu minun varpaille perusasennossa ja siitä sitten ottaa rento sivukenotus. Tehtävää riittää, mutta pilkunviilauksen sijaa ajattelin Rapsunkin kanssa lähteä ensin hulvattomasta asenteesta ja sitten vasta hiotaan.
Eilen en ehtinyt agilityn viikkotreeniin, mutta laahasin itseni kuitenkin väsyneenä treenien loputtua paikalle. Olen erittäin ylpeä siitä, että koska en jaksanut suuria treenata, treenasin vain pientä ja vähän vaikka siinä melkein 70 kilometriä ajelua tuleekin ja lämmittelyt sekä jäähdyttelyt kestävät 10 kertaa treeniä kauemmin. Otin molempien kanssa lähetyksiä keppien avokulmaan sekä avokulmaa takaaleikkauksella, koska ne eivät ole kovin varmoja. Laitoin keppien jälkeen palkaksi namikulhon (heittopalkka olisi paras, mutta sen seurauksena on elukoiden silmät täynnä likaista hiekkapölyä, joten ei kiitos), jotta takaaleikkaus olisi helpompaa, kun focus on edessä. Nuuskulla meni kaikki toistot aivan priimasti ja Rapsulla pelitti avokulma takaaleikkauksella joka kerta, mutta perusavokulmatreenissä tuli alussa turhaa hötkellystä toiseen väliin. Johtuen toisaalta omasta ennakoivasta liikkeestäni (tätä en saa kyllä koskaan hallintaan) sekä kutsuvasta namikupista. Mutta nämä ovat asioita, joita Rapsun tulee oppia sietämään; putkipommit houkuttavat vähintään herkkujen tavoin. Otettiin muutama toisto puomille, jossa Nuusku esitteli haluamanlaiseni juoksarit ja Rapsu välillä onnistui ja välillä ei. Palkan ollessa edessä Rapsulla lähtee mopo tassusta ja aivot päästä, mutta palkan ollessa piilossa onnistuu hyvin. Reeniä siis.
Rapsulin seuraaminen on jotenkin söpöä. Edelleen pupumaista pomppimista, mutta se ilme on niin hellyyttävä. Iloinen ja onnellinen "teenhän nyt oikein, teen! mie osaan, mie osaan, mie osaan!"-virne. Maahanmenot ovat nopeutuneet, mutta kesto ei ole vielä kovin varma. Liikkeestä seisominen on aika arpapeliä, joko seisoo tai hiippailee eli ei sillä ole juuri käsitystä hommasta, mutta ei sitä kovin paljon ole treenattukaan vaan lähinnä seuraamista ja tiukkaa perusasentoa. Siitä on niin kivaa laittaa ensin tassu minun varpaille perusasennossa ja siitä sitten ottaa rento sivukenotus. Tehtävää riittää, mutta pilkunviilauksen sijaa ajattelin Rapsunkin kanssa lähteä ensin hulvattomasta asenteesta ja sitten vasta hiotaan.
Eilen en ehtinyt agilityn viikkotreeniin, mutta laahasin itseni kuitenkin väsyneenä treenien loputtua paikalle. Olen erittäin ylpeä siitä, että koska en jaksanut suuria treenata, treenasin vain pientä ja vähän vaikka siinä melkein 70 kilometriä ajelua tuleekin ja lämmittelyt sekä jäähdyttelyt kestävät 10 kertaa treeniä kauemmin. Otin molempien kanssa lähetyksiä keppien avokulmaan sekä avokulmaa takaaleikkauksella, koska ne eivät ole kovin varmoja. Laitoin keppien jälkeen palkaksi namikulhon (heittopalkka olisi paras, mutta sen seurauksena on elukoiden silmät täynnä likaista hiekkapölyä, joten ei kiitos), jotta takaaleikkaus olisi helpompaa, kun focus on edessä. Nuuskulla meni kaikki toistot aivan priimasti ja Rapsulla pelitti avokulma takaaleikkauksella joka kerta, mutta perusavokulmatreenissä tuli alussa turhaa hötkellystä toiseen väliin. Johtuen toisaalta omasta ennakoivasta liikkeestäni (tätä en saa kyllä koskaan hallintaan) sekä kutsuvasta namikupista. Mutta nämä ovat asioita, joita Rapsun tulee oppia sietämään; putkipommit houkuttavat vähintään herkkujen tavoin. Otettiin muutama toisto puomille, jossa Nuusku esitteli haluamanlaiseni juoksarit ja Rapsu välillä onnistui ja välillä ei. Palkan ollessa edessä Rapsulla lähtee mopo tassusta ja aivot päästä, mutta palkan ollessa piilossa onnistuu hyvin. Reeniä siis.
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Yksityisoppilaat
Nuusku ja Rapsu matkasivat Topin ja Zorron kanssa ACE:lle punaturkkien yksityistreeniin, kouluttajana toimi Tiia Vitikainen. Matka meni oikein rattoisasti samaan autoon ahtautuen, mitä nyt alussa Nuuskun piti vilauttaa Zorrolle kulmahammasta, jotta Zorro ei Nuuskun mielestä olisi liian tungetteleva. Pikkuinen nipo vanhapiika. Ja taisi se Nuusku murtautua Riitan laukkuunkin, avata sulavasti vetskarin ja hotkeltaa Zorron namit.
Typykät tekivät yllä olevan treenin, ratapiirros noin niin kuin suurinpiirtein sinnepäin ehkä. Hienosti sujui molemmilla, erinomaisen hyvää oli ohjaajan lukeminen, eteneminen ja meininki. Jatkossa pitää kuitenkin vahvistaa erityisesti sivuttaisetäisyyden kestoa kepeille ja kontakteille. Rapsulle pitää myös opettaa kädessä pysyminen :) Hah!
Itselle oli uutta persjätön ajoitus. Mie oon tehnyt sen aina aivan liian myöhään ja nyt opinkin tyylin, joka paluumatkalla ristittiin ennakoivaksi persjätöksi, niin se on itselle helpompi hahmottaa. Toimi kuin häkä. Samoin pelitti vastakkaisen käden käyttö mersunmerkkipyörityksissä, silloin pysyi pikkutollerin keho koko ajan kauniilla kaarella. Sinänsä omat ohjausvalintavaihtoehdot olivat oikeat ja tekniikkakin suurinpiirtein kohdillaan, mutta pientä säätämistä ajoituksessa ja rytmityksessä löytyi edelleen (ja luultavasti ikuisesti). Erityisesti Nuuskun kanssa omasta asenteesta pitää löytyä tarvittava annos apinanraivoa ja rautaista otetta, niin sitten mennään ja mennään muuten hienosti!
Ja sitten muistiin itselle hieman ohjauskuviota: persjättö 7 (valmis jo muurin vierellä), vastakkaisella 8-9 ja oma linja kaukana hypyistä, vastakkaisella 10-15, valssi valmiiksi ennen 16 ja lähelle estettä, tiukka vienti pöydälle, vastakkaisella 19, ennakoiva valssi 21, pitkä valssi 24, valssi 25 (sijoittuminen!), persjättö ennen puomia (valmis ennen hyppylinjaa), valssi 29, linjaus 30, oma liike ihan putkien edessä ja vastakkaisella viskellään, päällejuoksu 34, sylkkäri 36.
Typykät tekivät yllä olevan treenin, ratapiirros noin niin kuin suurinpiirtein sinnepäin ehkä. Hienosti sujui molemmilla, erinomaisen hyvää oli ohjaajan lukeminen, eteneminen ja meininki. Jatkossa pitää kuitenkin vahvistaa erityisesti sivuttaisetäisyyden kestoa kepeille ja kontakteille. Rapsulle pitää myös opettaa kädessä pysyminen :) Hah!
Itselle oli uutta persjätön ajoitus. Mie oon tehnyt sen aina aivan liian myöhään ja nyt opinkin tyylin, joka paluumatkalla ristittiin ennakoivaksi persjätöksi, niin se on itselle helpompi hahmottaa. Toimi kuin häkä. Samoin pelitti vastakkaisen käden käyttö mersunmerkkipyörityksissä, silloin pysyi pikkutollerin keho koko ajan kauniilla kaarella. Sinänsä omat ohjausvalintavaihtoehdot olivat oikeat ja tekniikkakin suurinpiirtein kohdillaan, mutta pientä säätämistä ajoituksessa ja rytmityksessä löytyi edelleen (ja luultavasti ikuisesti). Erityisesti Nuuskun kanssa omasta asenteesta pitää löytyä tarvittava annos apinanraivoa ja rautaista otetta, niin sitten mennään ja mennään muuten hienosti!
Ja sitten muistiin itselle hieman ohjauskuviota: persjättö 7 (valmis jo muurin vierellä), vastakkaisella 8-9 ja oma linja kaukana hypyistä, vastakkaisella 10-15, valssi valmiiksi ennen 16 ja lähelle estettä, tiukka vienti pöydälle, vastakkaisella 19, ennakoiva valssi 21, pitkä valssi 24, valssi 25 (sijoittuminen!), persjättö ennen puomia (valmis ennen hyppylinjaa), valssi 29, linjaus 30, oma liike ihan putkien edessä ja vastakkaisella viskellään, päällejuoksu 34, sylkkäri 36.
perjantai 21. tammikuuta 2011
Putkirallia
Torstai-illan treeniteemana oli putkihässäkät ja vauhti. Nupatsu ja Rapetsu ottivat rennosti ja tekivät vain treenin ensimmäisen pätkän (kuvassa) osissa tekniikkaa vahvistaen, koska sunnuntaina on tiedossa ratatreeniä enkä minä tykkää montaa kertaa viikossa rataa treenauttaa.
Nupakon kanssa keskityttiin erityisesti putkihässäköihin 3-6 sekä 13-18. Huomasin, että putkijarrutus kolmosella oli aika heikoilla Nuuskun kanssa, mutta parani napakaksi paremmalla käskytyksellä ja vastakkaisella kädellä vetämällä Nuusku on varsin kuuliainen kaikenlaisissa pyörityksissä. Puomille otettiin vaihteeksi 2on-2off treeniä ja hienosti neito painoi.
Raputin keskittyi pääosin aan kontaktin vahvistamiseen, putkelta kääntöön kolmosella (josta tulikin tosi hieno pikku jarrulla) sekä puomin kontaktiin ja minun liikkeen ajoitukseen siinä. Juoksuilla mentiin, hienosti teki ja ehdin asemiin. Avokulma kepeille oli hankala, mutta rauhoitettuani ennakoivat varpaani, sujahti R oikeaan väliin.
Hauskaa oli, vauhdikasta, iloista ja saatiin onnistumisen tunnetta.
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Nenä ja jalat menee eri tahtiin
Pitkän tauon jälkeen Nuusku ja Rapsu pukeutuivat valjaisiin ja vetohihnaan, minä sujahdin juoksuasuuni, kietouduin vetovyöhön ja laitoin jalkoihini ihanat icebugini, ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. No alkumatka oli kankeahko, koska reitillä leijui tuttujen kavereiden aromit, joita olisi ollut kivaa impata hartaasti ja välillä nenät tuntuivat takertuvan hankeen kiinni vaikka tassut veivätkin eteenpäin, mutta kun vauhtiin päästiin ja kirsut pantiin kiinni, niin tunnelmakin koheni. Kotiinpäin tullessa Nuusku oli suorastaan innokas, koska ruokahan se kotona odotti. Matkaa kertyi viisi kilometriä ja aikaa meni puolisen tuntia. Ei paha pitkästä aikaa, ei.
tiistai 18. tammikuuta 2011
Aamuliidot
Maailman parhaan aloituksen päivälle saa lähtemällä tollereiden kanssa treenihallille. Nuuskun riemulla ei ollut rajoja lämmittelylenkillä, se ketkutti, hetkutti, nauroi ja tanssahteli samalla, kun Rapsu piehtaroi. Koko matkan. Ihme elukat.
Sama loisto fiilis jatkui treenissä. Teemaksi otin eilen vetämäni treenin pohjalta tekniikkaa. Vähän pakkovalssia, saksalaista, viskileikkausta, twistiä ja keppikulmia.
Kakkoselle testasin pakkovalssia sekä saksalaista ja kolmoselle takaakierto ja persjättö tahikka takaakierto ja valssi. Koetin myös kuviota kakkoselle pakkovalssi, väliin valssi ja kolmoselle niistosokkari. Lisäksi hupsuteltiin kakkoselle twisti ja kolmoselle niistosokkari.
Kaikki toimi Nuuskun kanssa loistavasti mikä oli hitusen yllättävää, koska eihän Nupatsun kanssa noita hifistelyjä ole juuri treenattu. Se on aina ollut semmoinen junttipaukulla ohjattu luppana. Saksalaisessa se oikein huusi. Aika mahtiepeli.
Rapsun kanssa saksalainen kakkoselle toimi huikean hienosti. Tuli vauhdilla kuin ohjus. Niin pienet kaarteet. Pakkovalssi ei pelittänyt yhtä upeasti. Hyvin se silläkin tuli, mutta Rapsu ylipäätään tykkää tulla enemmän asenteella selän perässä, jotenkin sitä valssit rauhoittaa. Rapsu painoi suurella prosentilla täysillä putkeen, kun koetin ottaa sen siivekkeiden välistä niistosokkariin. Se luki hetkellisen rintamasuuntani putkeen ja latasi sinne täysillä. Ihan pätevää rintamasuunnan lukua ja irtoamista, mutta olisi siinä voinut toki kädessäkin pysyä.
Toiset tekniset hömpötykset pyöriteltiin ysihypyllä. Siihen koetettiin pakkovalssia, saksalaista, japanilaista ja viskileikkausta. Viskileikkaus oli Nuuskulla maailman hienoin. Se on niin hauska, kun sitä ei turhan paljoa kiinnosta missä minä menen. Rapsun kanssa viskileikkaus oli vaikea, mutta rupesi sujumaan, kun palkka odotti 10-putken puoleisen siivekkeen vieressä.
Lisäksi Rapen kanssa otin keppien avokulmaan takaaleikkausta noiden palleroiden mukaisesti. Rapsu oli niissä tosi pätevä, veti virheetöntä settiä. Hitusen sillä pujotteluvauhti kärsi takaaleikkauksessa, epävarmuutta luulen.
maanantai 17. tammikuuta 2011
Peuran nuolukiven ohittamisen vaikeus
Hangessa on ihan älyn kivaa juosta. Jostain syystä osa-aikaeläkeläinenkin nuortuu polkupahasilla ja koskemattomilla lumihangilla. Niin vauhdilla mennään, että mutkat valuu pitkiksi ja sukelletaan suoraan lumen syvyyksiin. Kolmeakymmentä pakkasastetta lähentelevillä keleillä molemmat ovat saaneet tossut jalkaan, jolloin meno on miellyttävää ja pissiäkin voi useammalla kuin yhdellä tassulla seisten. Viime talvenahan Nuusku kaatui kyljelleen koettaessaan pissiä kaikki tassut ilmassa. Ei aivan onnistunut.
Vaikka asumme kaupungissa, liikkuu kotinurkillamme jos jonkinlaista ötökkää supikoirasta oravaan ja siilistä metsäpeuraan. Talvisin peuroille löytyy aamuisen metsäpolkumme varrelta kanavanrannasta ruokintapaikka ja hehkeä nuolukivi, jolla peurat tykkäävät hengailla. Paikka on eri kiva myös tollereista. Niin kiva, että sinne menoa aletaan ennakoimaan vähintään puoltakilometriä ennen. Luppakorvien eteneminen tapahtuu pulsseittain, ihme liehumista ja sykyilyä, sitten koetetaan näyttää siltä, että ollaan normaaleja ja kuulolla, ja lopulta koirat, jotka pitävät aina tiiviin näköyhteyden katoavat hieman ennen viimeistä mutkaa ja löytyvät nuolukiven juurelta. Pikkuiset wannabepeurat.
Koska kelit ovat olleet kylmät, ovat treenit jääneet olemattomiin. Viime aikoina on käyty lähinnä lenkkeilemässä metsässä ja välillä saatu seuraa Topista & Sususta ja Zorrosta. Jotain aivoja stimuloivaa on kuitenkin sisältynyt ohjelmaan, sillä Nuusku ja Rapsu saivat viikonloppuna leikkiä esine-etsijäkoiria kadotettuani puhelimeni metsään. Olin jopa hieman luottavainen, koska kyllähän punaturkit tipahtaneet lapaset tuovat ja löytävät metsistä kaikenlaisia deodoranttipurkkeja ym. mukavia luontoon kuuluvia asioita. Sain kuitenkin huomata, että varsinainen useiden kilometrien alueelle sijoittuva esine-etsintä on asia jota ilmeisesti kannattaa ja pitää harjoitella, koska sinne hankeen se puhelin jäi. Innokkaat apulaiset löysivät kyllä hevosenkakkaa.
Sisätokoilut ovat edenneet siihen vaiheeseen, että ulos pitäisi päästä. Nuuskun seuraaminen on niin upean fanaattista, että haluaisin nähdä millaiseksi se muuttuu pihalla. Rapsu taas, noh, Rapsun seuraaminen on pomppimista perusasennosta toiseen pupujussin lailla, olen tainnut naksutella hieman väärällä hetkellä.
Vaikka asumme kaupungissa, liikkuu kotinurkillamme jos jonkinlaista ötökkää supikoirasta oravaan ja siilistä metsäpeuraan. Talvisin peuroille löytyy aamuisen metsäpolkumme varrelta kanavanrannasta ruokintapaikka ja hehkeä nuolukivi, jolla peurat tykkäävät hengailla. Paikka on eri kiva myös tollereista. Niin kiva, että sinne menoa aletaan ennakoimaan vähintään puoltakilometriä ennen. Luppakorvien eteneminen tapahtuu pulsseittain, ihme liehumista ja sykyilyä, sitten koetetaan näyttää siltä, että ollaan normaaleja ja kuulolla, ja lopulta koirat, jotka pitävät aina tiiviin näköyhteyden katoavat hieman ennen viimeistä mutkaa ja löytyvät nuolukiven juurelta. Pikkuiset wannabepeurat.
Koska kelit ovat olleet kylmät, ovat treenit jääneet olemattomiin. Viime aikoina on käyty lähinnä lenkkeilemässä metsässä ja välillä saatu seuraa Topista & Sususta ja Zorrosta. Jotain aivoja stimuloivaa on kuitenkin sisältynyt ohjelmaan, sillä Nuusku ja Rapsu saivat viikonloppuna leikkiä esine-etsijäkoiria kadotettuani puhelimeni metsään. Olin jopa hieman luottavainen, koska kyllähän punaturkit tipahtaneet lapaset tuovat ja löytävät metsistä kaikenlaisia deodoranttipurkkeja ym. mukavia luontoon kuuluvia asioita. Sain kuitenkin huomata, että varsinainen useiden kilometrien alueelle sijoittuva esine-etsintä on asia jota ilmeisesti kannattaa ja pitää harjoitella, koska sinne hankeen se puhelin jäi. Innokkaat apulaiset löysivät kyllä hevosenkakkaa.
Sisätokoilut ovat edenneet siihen vaiheeseen, että ulos pitäisi päästä. Nuuskun seuraaminen on niin upean fanaattista, että haluaisin nähdä millaiseksi se muuttuu pihalla. Rapsu taas, noh, Rapsun seuraaminen on pomppimista perusasennosta toiseen pupujussin lailla, olen tainnut naksutella hieman väärällä hetkellä.
perjantai 14. tammikuuta 2011
Pientä priimaa
Olipahan lystikästä päästä eilen illalla pitkästä aikaa agilitytreeneihin. Lämmittelylenkillä Nuusku koikkelehti kuin pikkuinen vasikka, pylly pyöri innosta ja suu oli yhtä hymyä. Rapsu ei fiiliksissään jäänyt yhtään jälkeen vaan piehtaroi pitkin hankia minkä kerkesi. Molemmista olisi hölmömpikin huomannut, että ollaan menossa niin mieleisiin harrasteisiin, että ei mitään rajaa.
Teemana oli ratatreeni ja siinä oli esteitä kentällä enemmän kuin kuvassa ja oli se rata pidempikin, mutta minä ja punaiset suoritimme alla olevan pätkän 1-16. Minun kunto oli kuitenkin puolikas vielä ja mukavampihan se on tehdä vähän hyvin kuin paljon heikosti.
Nuuskulla meinasi kaarros kakkoshypyltä kepeille mennä pitkäksi, mutta ajoitettuani kakkoselle ennakoivan puolivalssini hieman aiemmin, tuli kaarroksesta oikein nätti ja söpö. Rapsuttimella kaarre oli hirmuisen tiukka ilman sen kummempaa säätämistä, koska sillehän riittää, että jään esteen toiselle puolelle, jolloin Rape haluaa tyköni takasin heti. Valssin tempaisin keppien jälkeen, aluksi koetin persjättöä, mutta Nupa sinkosi silloin pöydälle. Luonnollisesti, koska pöytää palauteltiin mieleen ennen varsinaista treeniä ja tarve sille olikin: Nuuskuli juoksi aluksi pöydästä täysillä läpi, mutta parilla toistolla ja hienolla "houplouphoo" komennolla se pöydälle jämähti. Rapsulla sama homma.
Keppien jälkeiseen hyppypyöritykseen koitin kahta ohjausversiota, joista ekassa sylivekki vitoselle, takaakierto ja päällejuoksu kutoselle sekä niistosokkari seiskalle. Nuuskulla toimi oikein hyvin nuuskuksi, mutta olisihan niisto voinut tiukempi olla vaan tuo nyt lukee niitä miten lukee. Ehkä Nuuskulle siihen olisi vielä jonkun ennakoivan valssin voinut koettaa, koska niillä se kääntyy paremmin, kun pääsee aikaisemmin vääntämään. Rapsulla meni aluksi kuutosen kaarre niin tiukaksi, että lähti koko siiveke mukaan, mutta toistoissa pysyi siivekekin paikallaan. Rapsun niistosokkarikin pelitti hienosti, kun vaan rohkenin käteni sinne ohjaukseen laittaa. Lopun pätkässä ei ollut kummankaan kanssa mitään ihmeellistä, kunhan vaan mentiin korkealta ja kovaa.
Ja lisäys 16.11.
Niin joo, voisihan sen toisenkin ohjausvaihtoehdon keppien jälkeiseen hyppypyöritykseen laittaa mustiin. Siinä vippasin elukan viitoselle vähän vekkiä vääntäen, tein pakkovalssin kuutoselle ja niistosokkari seikalle. Hyvin kääntyi Nuusku tällä vaihtoehdollakin, olisiko viitonen tullut jopa tiukemmin. Rapsulla tuli pakkovalssilla kuutoselle enemmän kaarretta. Minusta ensimmäinen versio oli paljon kivempi ja itselle luontevampi, mutta mukavahan nuita pakkovalssejakin on treenata.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)