sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Meillä on kelpie!

Tosin vaan lainassa. Maailman hienoin koira, herkullisen suklainen Hinkuu-kelpie, tuli meille hoitoon kolmeksi päiväksi. Tiedä sitten raskiiko tuosta enää luopua vai värjäänkö Linnanmäeltä voittamani Hessu nimisen pehmokirahvin ruskeaksi ja luovutan sen pimeässä Katjalle todeten, että Hinksa on nyt vähän väsynyt...

Aamulenkkiin yhdistetty Hinkun nouto onnistui mukavasti ja kolmikko nuuskutteli toisiaan innoissaan, kelpie kovin nöyränä ja tollerit hieman pönöttäen, mutta lenkkeilyn edetessä rentous kasvoi ja porukka jolkotteli toistensa tekemistä kiinnostuneena. Hinkun lisäys tollerikaksikkoon ei ole tuntunut päivän lenkeillä missään, se on niin kuuliainen ajatustenlukija ja pysyy mukavasti tuntumassa. Iltapäivästä kävimme yhden aiemmin sovitun lenkin Zorron kanssa jamiskalla ja Hinkutin vaihteli sijaintiaan minun polvitaipeesta muiden joukkoon. Hitusen sitä jänskätti kolmen punaisen porukassa, mutta oikein oli sopuisaa menoa.

Sisällä Hinku on ollut hieman reppana, tunkee koko ajan syliin ja kaipaa hellivää tukea olemassaololleen. Nuusku ja Rapsu ovat Hinkusta uteliaita, sallivat Hinkun tulla lähelleen ja hännät heiluivat, mutta viereen päiväunille ei ole ollut asiaa. Samaa petiä tollerit eivät kelpien kanssa jaa, yrityksestä tulee pieni vieno urahdus, jota Hinku tottelee heti. Hieman piestyn näköisenä kelpie ympäriinsä hiippailee. Hinksa on löytänyt itselleen suosikkipaikan; olohuoneessa avoimen retkottava kevythäkki on paimenen pesä.

Ensivaikutelman perusteella kelpie ei paljoa eroa marsusta. Yhtä kiltti, päästelee samanlaisia hassuja ääniä ja tykkää olla sylissä. Jos kelpietä vertaa tolleriin niin eroja löytyy mm. korvien koossa ja viiksien sekä silmäripsien värissä.

Ei kommentteja: