Raahauduttiin Rapelon kanssa itsenäisyyspäivän kisoihin, vaikka molempien teki mieli jäädä kotiin nukkumaan. Nuusku olisi ollut porukan ainoa innokas lähtijä, mutta valitettavasti Nuuskuttimella ei lähtemisen iloa suotu. Päikkäreistä haaveilevilla oli ohjelmassa kolme Eeva-Liisa Pohjasen agilityrataa. Radat olivat oikein rattoisia, juostavia ja niistä löytyi meheviä ansapaikkoja. Hyvän kisauranlopettajaisfiiliksen lisäksi tavoitteena oli minun pysyminen hereillä ja Rapsun pysyminen lähdössä.
Tavoitteet täyttyivät. Pysyin hereillä, joskin rataantutustumisissa haukottelin kitani sijoiltaan ja radoilla ohjauksen lomassa ehdin miettimään kotona odottavaa pasta-ateriaa. Rapsu istua nakotti kuuliaisesti lähdössä joka startissa, tai no toisessa startissa oli kuulemma noussut seisomaan, mutta jos mie en sitä nähnyt, niin ei kai sitä lasketa, eihän? Hyvä fiiliskin välähteli ajoittain, erityisesti toisen radan alkupuoliskolla missä meinasin tunaroida alkeellisen perusmöhläyksen ja suivaannuin siitä itselleen niin, että ohjasin huolella loppuun.
Onnistuin ylittämään itseni ja ohjasin kaksi ensimmäistä rataa puhtaasti läpi, joten saaliiksi napsahti nollavoitot sekä agilitysertit. Heikosta kisa-asenteestani kertonee se, että voitot ja sertit eivät kovin suuresti sykähdyttäneet vaan parhaat kiksit tulivat siitä, että pystyin ehjään ohjaussuoritukseen kisatilanteessa, Rapsulla ei ollut lähtöongelmaa, Rapsulla oli hieno asenne radoilla ja yhteistyö toimi, ja meillä oli hirveän hauskaa pelatessamme korvapallolla pimeässä metsässä ratojen päätteeksi. Kanttiinin kuuma kaakao ilahdutti myös mieltä. Viimeinen rata meni minulla väsyneeksi räpeltämiseksi, joten siltä radalta tulokseksi tuli tuttu ja turvalllinen hylly.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti