Voi jestas sentään. Nuusku on ilmoitettu marraskuun alun tokokokeeseen, joten treenaamaan vei mieli. Lähdettiin Nupan ja Rapsu-seuraneidin kanssa tokoilemaan kelpieden kanssa Citymarketin pihalle. Ohjaaja ei ollut koko päivänä ihan terävimmillään vaan mm. aamulla koetti avata taloyhtiön roskalaatikon auton kaukosäädinavaimella sen sijaan, että olisi vain nostanut kannen ja ennen treenejä talkoillut (lue: palellut) neljä tuntia mätsärissä. Nupa on kuitenkin pelittänyt mainiosti lyhyissä olohuonetreeneissä, joten ajattelin, että kyllä me pärjätään, jos edes toinen on tajuissaan.
Seuraaminen oli väljää eikä Nupa ollut aluksi ollenkaan mukana. Meinasin sitä virittää jollain kivalla liikkeellä, mutta sain hyväksi ohjeeksi vaan vaatia Nuuskulta sitä mitä se osaa. Kyllä se siitä sitten parani, mutta hiomista riittää. Hirmu helposti ottaa sivuttaisetäisyyttä. Luoksetulo oli bueno.
Liikkeestä maahanmeno otettiin käskytyksellä ja siinä meni kaikki muu mainiosti paitsi se, että se otettiin käskytyksellä. Nuusku reagoi käskytykseen. Ensin Nupa pällisteli Katjaa ihmetellen, että mitä se tuossa huutelee. Vaikka sanoin maahankäskyn tovi käskytyksen jälkeen, niin seuraavalla kierroksella Nupa ennakoi maihin heti käskytyksestä ja sen jälkeen se ei tarvinnut edes sitä vaan tempaisi pötkölleen ihan iloisesti ennakoiden. Treenattiin pelkkää käskytyksen sietoa mikä tuotti tulosta, mutta sitä pitää jatkaa. Liikkeestä seisominen vaikutti taas vaihteeksi siltä kuin sitä ei olisi koskaan tehty. Back to basics.
Paikkamakuuta otettiin pari settiä. Siinä haasteena ei ole paikalla makaaminen itsessään vaan se, että Nupa reagoi naapurin maahankäskyyn tai ennakoi perusasentoa palatessani sen luo. Nyt Nupa ei kuunnellut Huumalle annettuja käskyjä vaan odotti oman ja toimi heti. Oikein oli hienoa. Ennakointia tapahtui kuitenkin palatessani Nuuskun viereen, ei joka kerralla, mutta usein. Pitää siis treenata tuota viereen palaamista erikseen.
Hirveästi ei loistettu, mutta toisaalta tällä treenitahdilla ei suuria voi odottaakaan. Treenin jälkeen lähdettiin vielä lenkille kelpojen kanssa ja oikein oli mukavaa. Muuten ei ole ihmeempiä puuhailtu. On taidettu käydä Topin ja Viirun kanssa lenkillä tai sitten ei. Tarkoitus oli tempaista suuri suppilovahvero- ja karpalometsästysreissu viikonloppuna, mutta hirvenmetsästäjät olivat vallaneet saalisapajat, joten jäi antimet luontoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti