Pitkästä aikaa, siis viimeksi joskus viime vuonna eli ei turhan usein reenailla, lähdettiin tolleriloihen hakuharkkoloihin. Nuusku Sianreuhakekin pääsi mukaan. Aluksi virittäydyttiin tunnelmaa Topin ja Viirun kanssa alkulenkillä ja aloiteltiin treenit Puntin ja Zorron saavuttua paikalle.
Nuuskutin pääsi mukaan vähän riekkumaan. Otin Untamolle mielenvirkistykseksi ilmaisurullan käyttöä. Koskaan ennenhän me ei olla rullan kanssa maalimiestä metsään laitettu, mutta ajattelin, että kerran tästä lajista treenitaukoa on yli vuosi, niin tokihan sitä silloin kannattaa jatkaa semmoisesta vaiheesta mitä ei olla ennen tehty sen sijaan, että palauttelisi lajia mieleen helpolla treenillä. Ihan kiva, että en oikeasti miettinyt tätä tarkemmin, koska saatiin Nupakon kanssa oikein mainiot harkat aikaiseksi.
Nuuskulle meni metsään kolme maalimiestä, etukulmiin ja yhteen takakulmaan. Paitsi että ei ne ukkelit mihinkään kulmiin asti menneet vaan vähän metikön puolelle, jonnekin puoleen väliin aluetta ehkä. Arvelin, jotta ei elukka ihan heti alkuunsa ihteään rikki tykitä. Ekalla ukolla oli suorapalkka, toisella rullailmaisu ja kolmannella suorapalkka, ja kaikki ukot etsittiin ilman apuja. Nuuskuli toimi kuin pieni unelma ja tulin siihen tulokseen, että jatkossa Nuuskis saa hillua rullan kanssa kaikki ukot. Oli se vaan pätevä! Tykkäsin.
Rapsulille puolestaan otin hakua suorapalkalla, tavoitteena saada pitkät hakumatkat eli ihan alueen rajoille asti ja poteroihin piiloon. Ukkoloista yksi meni etukulmaan ja kaksi takakulmiin, liikkuivat takalinjaa pitkin, jotta ei jäänyt hajujälkeä ja ne haettiin ilman apuja. Rapsu oli ihan hurjassa vireessä ja sinkosi metsään valonnopeudella. Hienosti se ukot pelasti, mutta kolmannen haki ennen toista. Lähetin Rapsun kakkoselle huonosta kohtaa, jolloin Rapsu kävi innoissaan etsimässä, mutta ei rohjennut laajentaa tarpeeksi sivulle ja saatuaan ilmavainun keskilinjan toisella puolella olevasta maalimiehestä paineli sinne. Toinen haettiin viimeisenä, hieman erikohdasta lähetettynä ja hienosti löytyi. Rapsu oli myös aivan mainio, joskin intoa oli aivoja enempi, mutta mitenkäs muutenkaan?
Lopuksi käytiin vielä jolkottelemassa Viirun ja Zorron kanssa. Hirmuisen kivaa hakumetsässä oli, joten ehkäpä tätä voisi hieman useammin treenata kuin vuoden välein...
1 kommentti:
Blogin päivityskin voittaa imuroinnin;) Joko on leivottu?
Lähetä kommentti