Nuuskun kanssa tokokokeeseen valmistautuminen on jäänyt hävettävän heikolle. Käytiin tiistaina kelpieiden ja aussien seurassa ottamassa hieman hallilla tuntumaa ja tarkastelemassa miltä Nuuskuttimen tokovire juoksujen jälkeen vaikuttaa. Ihan hyvältä se vaikuttaa, jos en hirveästi ylistä ja kehu, koska sosiaalisesta palkasta Nupalla lähtee tällä hetkellä kierrokset kaakkoon ja kiljunta alkaa. Parempi siis kehua hillitysti ja survaista hirvipaistia kitaan.
Otettiin ensin estehyppy käskytettynä ja ilokseni huomasin, että Nuuskis ei reagoinut käskytykseen ollenkaan. Nuuskuli irtosi innoissaan luvan kanssa hypylle, hieman tepsutteli ennen paikalleen jäämistä, mutta aiemmasta poiketen ei kääntynyt minua kohti mennessäni vierelle. Edistystä! Ottaen huomioon, että hyppy on opeteltu parissa päivässä, niin siihen nähden hienosti Unskis siitä suoriutuu.
Liikkeestä seisomiset olivat aikamoista hipsimistä. Tiukkoja pysähdyksiä ei nähty, mutta kyllä se kovasti yrittää. En vain ole osannut johdonmukaisesti ja tarpeeksi yksiselitteisesti kertoa, että tarkoitus olisi pysähtyä heti eikä hiipien. Olen pikemminkin lisännyt epävarmuutta kutsumalla Nuuskun hiippailuista pois eli pyytänyt mukaani eteenpäin sen sijaan, että antaisin ymmärtää, ettei eteenpäin ole asiaa.
Seuraaminen oli vaihtelevaa, enempi tai vähempi väljää. Loppuvaiheessa tuli ääniefektit mukaan. Sain siihen loppuun hiljaisia toistoja joihin lopetin, kun en oikein enää tiennyt, että meneekö kaikki enemmän pieleen vai ei.
Keskiviikon tokot tehtiin pesiskentällä, jotta vire ei menisi ihan agilitytasolle. Seurana oli neitikoikkeri, jonka kanssa paikkamakuu oli simppelihomma ja mikä parasta, Nuusku ei noussut istumaan palatessani viereen! Aivan huikeaa kehitystä, sain palkattua Nuuskua ruhtinaallisesti maahan ja vapautettua sen siitä. Tosin sen jälkeen Nuuskis halusi välttämättä änkeytyä vielä perusasentoon.
Seuraamista otin käskytettynä ilman, että reagoin niihin, koska halusin vahvistaa Nupan käskytyksen sietoa ja ehkäistä ennakointia. Alussa Nuusku hieman katseli Kaisaa, mutta aika äkkiä tukki korvat ja seurasi innoissaan, joskin hieman väljästi, mukana. Luoksetulo oli innokasta Nuuskutinta, hassua miten vierelle juokseminen voi olla noin kova juttu!
Liikkeestä seisomiset oli hipsimistä edelleen, mihinkäpäs ne olisivat siitä itsekseen muuttuneet. Nuusku aloitti pysähtymisen käskystä, mutta ei tehnyt sitä välittömästi, ja minä onneton aina naksautin siitä hiihtämisestä. Ihan olen itse pilannut tämän liikkeen. Käsimerkin kanssa hiipparointi oli pienempää, joten taidan turvautua siihen kokeessa.
Toisaalta on hirmuisen kivaa mennä Nuuskun kanssa kokeeseen, koska Nuuskuli nauttii huomionkeskipisteydestä, mutta toisaalta hävettää jo etukäteen meidän laiskimuseläkeläisten taso. Ja hieman harmittaa, että koe menee päällekäin Rapsun rauniokoirakurssin kanssa, jää Rapsulta toiselta päivältä pari tuntia väliin. Jos Rape nyt edes pääsee koko kurssille, kun juoksut ovat vielä kesken vaikka loppua jo odotellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti