perjantai 29. lokakuuta 2010

Vuoden Lapanen 2010

Rapsu on herkkä otus. Se on aina ollut tiedossa, mutta välillä herkkyys on niin herkkää, että huhhuijjakkata. Kaisa oli suunnitellut maailman vinkeimmän treenin, mutta Rapen kanssa homma kariutui ennen kuin oltiin edes radalle päästy. Rapsuli yritti toistuvasti kähveltää lähdössä, joten palautin sen ehkä noin viisi kertaa paikalleen. Rapsu on tottunut siihen, että jos meinaa livistää, se palautetaan takaisin asiasta suurempaa numeroa tekemättä ja sitten Rapsu pysyy paikoillaan. Tämä on toiminut aiemmin hyvin, mutta ei toiminut enää. Joten kuudennella kerralla  sanoin sitten hieman painokkaammin "istu". Siis ihan oikeasti vaan painokkaammin, en rumasti, en kovasti, en mitenkään, että siitä olisi pitänyt järkyttyä, mutta silti se sattui pienen koiran sydämeen. Rapsuli hajosi osiin, hyvitteli ja oli kilttiä koiraa eli halusi olla lähellä, himmasi hitaasti yhtä matkaa, että ei vaan tee mitään väärin ja koetti vaikuttaa Heidin pieneltä murmelilta koko ajan.

Lapasen kanssa treenaaminen on ihan kamalaa, koska samalla kun syyttelee itseään siitä, että ei muista koiransa olevan mahtiherkkis ja unohtaa pumpuloida joka hetken, joutuu ohjaamaan sitä ihan kummallisesti, koska elukka ei etene siten kuten oikeasti pitäisi. Enpä muista milloin olisin viimeksi Rapsun kanssa kerennyt suoran putken edelle leikkaamaan. Erityistä hankaluutta radalla tuottivat hypyt 5, 8, 24 ja 26, koska Raspuliini olisi tahtonut mennä ne käsi tassussa yhtä matkaa. Saatiin ne lopulta sujumaan, mutta ei treeni oikein tuntunut miltään ilman iloista agiliitäjäkoiraa.


Nuuskuli oli elementissään ja sen kanssa oli veikeää treenata. Tosin mersunmerkissä huomasi pitkän treenitauon, siihen se tarvitsi tukea, mutta muuten se irtoili hienosti, kun vain muistin käskyttää sitä nuuskuntyyliin eli riisua pois ne silkkihansikkaat, joilla Rapsua ohjataan. Keppejä en uskaltanut ottaa, koska ne ovat ylipäätään koiralle kovasti rasittavat ja olen edelleen neuroottinen Nuuskun hyvinvoinnin kanssa vaikka se on terveen paperit saanutkin. Kuvittelen Nuuskun katkeavan pujottelussa, jalkojen tipahtavan irti ja kuolon korjaavan. Pitää katsoa pääsenkö näiden henkisten ongelmieni rouvaksi vai en, mitä tämän treenaamisen kanssa tulee vai tuleeko tästä mitään.

Alkuviikosta (tai joskus) käytiin juoksulenkillä Jamiskalla. Hauskaa ja vauhdikasta oli, joskin pimeässä pelkät heijastimet eivät oikein riittäneet. Joku ystävällinen riiseni porhalsi yllättäen luoksemme, koska omistajansa ei luonnollisesti meitä nähnyt, joten ilmeisesti jotain näkyvyyttä oli saatava. Viime talvena käytössä olleet karvakuonojen omat otsalamput olivat heittäneet henkensä, joten ostin tänään luppakorville kaulaan discovalot. Meidän kanssa saapi tulla mättäille tanssaamaan, jos samoihin pusikoihin hämärässä sattuu.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Ou jeah, nää reenaa

Aamu alkoi mukavasti fysioterapia-/hierontasessiolla. Molemmille lupattimille oli aika Heliltä: Nuuskulle välikontrolli ja Rapsulle kausitsekkaus. Tulipa maailman parhain mieli, kun Nuuskuli oli aivan terässä. Mikään rasitus ei lihaksissa näkynyt eikä revähdyskohdat olleet mitenkään oireilleet. Nuuskulle sallittiin täysi treenilupa, saa vetää ihan täpöllä :) Tiesinhän minä, että Nupa on kunnossa, sehän on ollut kuin vetreä kissa treenien ja riekuntojen jälkeen, mutta silti odotin jotain kauheaa tuomiota. Kolmen viikon päästä sitten taas katsellaan miltä meininki näyttää, kun aletaan oikeasti reenimään.

Rapsukumikana koplattiin myös läpi, koska Rapen viime kerrasta on vierähtänyt tovi ja sehän on puuhastellut kaikenlaista vetojuoksusta vaellukseen ja agiliidosta vepeen. Joten eipähän tuo olisi ihme ollut, jos kaverilla olisi hieronnan tarvetta löytynyt, mutta eipä sillä. Pikkukanan lihakset saivat erityiskehuja eikä suotta, onhan ne mahtavat. Jostain syystä Rapea kuitenkin jännitti hieronnassa oleminen, mikä oli aika hassua, koska paikka, toiminto ja ihmiset olivat tuttuja. Rapsua jännitti alussa niin kovin, että koivet väpättivät varpaita myöten. Sitä piti pitää tassusta, jotta ressukka rauhoittui. Pötkötettiin sitten tassu kädessä session ajan. Käyhän se toki niinkin.

Rapsu oli aika epeli Nuuskun hieronnan aikana. Rapsu pötkötteli vieressä viltillä, välillä möyhi vilttiä mieleisekseen ja nuuskutteli kuivamuonasäkkiä papanat mielessään. Yhtä'äkkiä Rapsu jäykistyi ja alkoi urahdella. Oltiin ensin, että mitä ihmettä, mutta sitten huomattiin Rapsun tuijottavan muovisankon kyljessä olevaa koiran kuvaa ja murisevan sille! Mokoma mikälieberninpaimenkoira tuijotti röyhkeästi Rapsua ja ilmeisesti oli aikeissa tulla samalle muonasäkille. Minun piti vallan silitellä kuvan koiraa, jolloin Rapsu uskaltautui sitä nuuhkaisemaan ja havaitsemaan vaarattomaksi. Ilmeisesti Rapsulla on jotkut 3D-piilarit.

Iltapäivästä suuntasimme tollereiden hakuharkkoihin. Aivan huikeat olivat maastot tällä kertaa! Löytyi rinnettä, kuoppaa, juoksuhautaa, metsätietä jne. Monipuolista, haasteellista ja sai kehitellä mielikuvituksellisia treenejä. Molemmille otettiin kolme maalimiestä, jotka kaikki menivät valmiiksi piiloihin. Ensimmäinen oikeaan etukulmaan ilman apuja, toinen vasemmalla olevan rinteen takana olevaan juoksuhautaan ääniavulla ja kolmas oikeaan takakulmaan rinteeseen haamuna. Eka palkkasi pallolla ja loput namein.

Nuuskulla meni ilmömäisen hyvin! Nuusku oli aivan pro, tykitti epäröimättä osoitettuun kohteeseen ja toi ukkelit keskilinjalle. Seuraaviin treeneihin tulikin suunniteltua Nuuskulle jo haasteellisemmat kuviot. Pressut kehiin!

Rapsu olikin sitten mielenkiintoisempi pakkaus. Ensimmäinen ukkeli löytyi loistavasti. Toisella ukolla tuli sitten uudet kuviot. Kun lähetin Rapsun keskilinjan vasemmalle puolelle, se sukelsi samantien käteni ali ja juoksi täysillä oikealla olevalle kolmannelle maalimiehelle ja toi sen keskilinjalle. Rapsu sai siitä ilmavainun eikä kyennyt hakemaan kakkosta, koska kolmonen tuoksui nenään. Nooh, ei se mitään, otettiin uusi lähetys kakkoselle, jolloin Rapsu syöksyy toisen käteni ali, juoksee pienellä kaarella keskilinjan alkuun, jossa seisoi yksi ihminen ja haki sieltä ensimmäisen maalimiehen sinne jättämän tennispallolelun...  Tuoksahti nenuun ilmeisesti sekin. Nooh, kolmas lähetys kakkoselle ja se onnistuikin sitten hyvin. Hetsasin Rapsua ennen lähetystä, jotta se lähtisi sinne minne pitääkin vaikka haistaisi mitä ja mistä. Rapsu ampaisi rinteen ylös, katosi näkyvistä ja palasi pian mukanaan juoksuhaudasta löytynyt maalimies. Jatkossa Rapsun treenien kanssa pitää huomioida tarkemmin tuulensuunta (vaikka ei siellä nytkään niin voimakkaasti tuullut, että olisin edes osannut arvioida), koska tuolla elukalla on ihan mahti nenä. Ja näköjään se tennispallopalkkakin pitää antaa kaikille.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Lentsussa liitelykisoloissa

Jos lähtökohta on se, että flunssa vaivaa niin paljon, että jo paidan päälle pukeminen hengästyttää, jos valvoo illalla liian pitkään, niin pitkään, että oikeasti menee nukkumaan aamulla, jos herää unesta pari kertaa koiran oksentaessa edellisenä päivänä syömiään käpyjä eikä saa enää unta, jos joutuu nousemaan epäinhimilliseen aikaan, niin aikaisin, että on pimeää ja masu on vielä nukkumassa eikä aamiainen maistu, jos seisoo pihalla kylmissään ja nälissään talkoilemassa neljä tuntia, jos syö evääksi kaksi kiiviä eikä älyä juoda mitään, niin on aivan turha olettaa olevansa iskussa iltapäivällä kisaradoilla.

Silloin käy helposti niin, että uljaiden ohjauskuvioiden sijaan yhtäkkiä havahtuu, että mitenkäs minä tässä olen, oho se meni jo, hups tuo olikin tuossa ja miettii, että mihin sitä pitikään mennä sekä missäs minä oikein olenkaan. Mutta toisaalta eipä se paljoa haittaa, koska siitä huolimatta agility on ihan älyttömän hauskaa, elukka on ylettömän hupaisa ja illalla saa nautiskella yhdistetyn aamiaisen, päivällisen ja illallisen: 500 ml Ben & Jerry's New York Super Fudge Junkia.

torstai 21. lokakuuta 2010

Albatrossi

Nuusku, pieni albatrossi, liiteli tänään oikeaa rataa. Yli viiden kuukauden tauon jälkeen hullu punainen päästettiin vapaaksi. Ei enää yksittäisiä esteitä tai pientä helppoa fiilistelyä. Kuntoilun, rasituksen lisäämisen ja ultratarkan lihashuollon tuoman turvallisen tunteen siivittämänä Nuuskulle oli helppoa antaa lupa mennä lujaa. Nuuskis meni aivan hirveällä innolla, purki tauon aikana keräämänsä patoutumat ja oli enemmän kuin mahtava! Oma ohjaus nyt oli aivan hanurista, sillä huomasin heti, että juups, näiden luppakorvien ohjaaminen oli tosiaan aivan erilaista... Vauhdissa ei ollut eroa, Nuusku tykitti kevyesti Rapsun vauhtia, mutta se irtoaminen :)


Yllä noin sinnepäin piirros Annen tuomasta treenistä. Nupatsu lenteli ensin vaaleista palleroista 1-10. Heti sain huomata, että kakkoselle ennakoivan valssin on oltava ennakoiva Nuuskun mittapuun mukaan eli kääntämään aletaan jo Nuuskun ollessa aalla. Nelosputkeen punanuttu sinkosi pienellä käden liikkeellä ilman mitään epäröintiä tai kuikuilua lähdenkö pinkomaan jo kohti keinua. Seiskalle sekoilin saksalaista ja Nuusku oli siinä niin armollinen. Rakas pupu korjasi kauniisti tökerön ohjaukseni, sillä minulta ei löytynyt tarvittavaa ketteryyttä ja tiiviyttä ohjaukseen, mutta Nupa ei antanut sen häiritä, koska se oli lukenut tulevan jo ajatuksistani. Niin kaunista menoa, niin sairaalla intohimolla, niin upeasti koko ajan vähintään viisi askelta ohjaustani edellä, mutta mitäpä se haittaa, kun maailman viisain eläin tietää mitä Heidi tuumii.

Rapsun kanssa ensimmäinen osuus oli vähemmän tanssia. Rapsu lepatti vaaleista pallukoista 1-14. Kiva oli havaita, että selkäytimestä lähti ennakoivat ohjaukset Rapsulle ja Rapekin irtosi putkeen iloisesti. Seiskahypyllä kaverusten eroavaisuus tulikin sitten selvästi ilmi. Siinä missä Nuusku lukee ajatukset ja viisveisaa ohjauksesta, Rapsu lukee ohjausta ja vain ja ainostaan ohjausta vaikka miten koettaisin sille telepaattisesti viestittää aikeistani. Koska olin myöhässä ja löysä, saksalainen oli ties mikä nääntynyt etiopialainen. Sieltä se hupakko koetti minun ja siivekkeen välistä viikset vipattaen tunkea.

Toinen pätkä se vasta hupaisa olikin. Nuuskun kanssa mentiin tummista palleroista 3-12. Siis ei voi koira mennä väliä 4-7 niin makeasti kuin minun murmeli. Nuuskun kyky liihottaa kauimmaiset mahdolliset esteet on niin ihana. Ylipäätään tunne päästä tykittämään Nuuskun kanssa räkä poskella oli huikea, hyvä jottei itku tullut. 

Rapsuliinin toinen pätkä sisälsi tummien palleroiden 1-15. Rapsukan kanssa jouduin tsemppaamaan ohjaustani normaalin elukan tasolle. Rapsulla on pienemmät siivet eikä se sinkoa yhtälailla takaseinään, jos siellä häämöttää joku este. No, olisi Rape kyllä mielellään sujahtanut aalle kuutosen takaakierron sijaan. 

torstai 14. lokakuuta 2010

Jäniksen jäljillä ja liitelemässä

Alla Niinan treenin ratapiirros noin suurinpiirtein sinnepäin. Teemana oli kepit ja niitä mentiinkin useaan otteeseen ja eri kulmista.


Rapsu teki ensin vaaleat pallerot. Ysikeppien avokulma oli haasteellinen, mutta sujui, kun pidin oman linjan tukevana enkä hötkyillyt. Rapsun oli kovin hankala kääntyä kymppiputkeen ja se irtoili iloisena hypyn kautta puomille. Ennakoivammalla otteella kääntö sujui kohtalaisesti. Kepit 19 oli myös aluksi kinkkinen, koska putki kuiski melko kovaa. Oma käsi kun pysyi kropassa kiinni niin pysyi otuskin kuulolla.

Toisella kierroksella Rapsu loikki tummat pallerot. Vauhtia riitti Rapella kunnolla, joten väli 6-10 meni takaaleikkauksilla, kun en yksinkertaisesti edelle ehtinyt. Kymppikepeillekin Rapsu kääntyi hienosti lopetettuani putkenpään pelkäämisen ja annettua Rapsulle tilaa hakea kepit.

Molemmissa pätkissä olisi ollut oivallisia paikkoja jaakotuksille, mutta minä linjailin, koska linjurina olo on niin hauskaa ja Rapsu kulkee silloin tosi kauniisti ja pienillä kaarteilla. Kautta linjan Rapsun kanssa oma ohjaus oli kuitenkin jotenkin hukassa koko ajan, haparoivaa ja heikkoa. Tämä näkyi treenin loppupuolella hieman Rapsulissa, se oli kyselevä ja hämmentynyt, joten otin loppuun namialustalle lähetyksiä ja helpon tykityksen, jotta saatiin lopetettua varman vauhdikkaissa tunnelmissa.

Nuuskuliinus liiteli vain yhden kierroksen mennen nuo vihrut. Oli se vaan innoissaan :) Otettiin lisäksi puomille toistoja ja putkeen lähetyksiä. Nupan kanssa on niin kiva treenata, kun se meinaa poksahtaa koko ajan. Nupa leiskautteli omaksi ilokseen parit muutkin hypyt, joten varsin lupaavalta vointi näyttää. Ensi viikolla on taas fysioterapiakäynti, joten sitten näkee miten rasitus on vaikuttanut.

Lämmittely- ja jäähdyttelylenkeillä nuo olivat aivan innoissaan, koska satoi lunta ja Hammaslahdessa oli kunnon kinokset, joissa piehtaroida ja kahlailla. Toki lunta piti myös syödä antaumuksella.

Eilen metsälenkillä törmäsimme metsästäjään, joka pyysi Nuuskua ja Rapsua jäljestämään edellisenä päivänä ampumaansa haavoittunutta jänistä. Nupa ja Rapu tekivät hienoa työtä, jäljestivät tarkkaan ja merkkasivat makaukset, mutta itse pupu ei kuitenkaan löytynyt. Viimeisen katajapuskan luona makuukohtaa haisteltiin sen verran varautuneina, että luulen siinä käyneen pedon pupun popsaisemassa. Mutta joka tapauksessa oli kiva nähdä elukat innostuneina tositoimissa. Typyt olisivat olleet tänään ja huomenna tervetulleita lintumetsälle, mutta jätimme väliin. Olisivat kuitenkin ammuttaneet itsensä.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Siilinjärvellä kyntämässä

Siilinjärven kisapaikan pohja oli varsin pehmeä ja juokseminen maailman raskainta. Onneksi tuomari Elina Hannikainen oli suunnitellut aivan mielettömän hauskat, kinkkiset ja etenevät radat, joten mukavata oli vaikka ohjaus tuntui välillä olevan suoraan piirretystä, jossa juostaan ja juostaan, mutta ei liikuta mihinkään. Ilahduin kovasti tuomarin tavasta huomioida koirat: rimat olivat agilityradoilla 40 cm ja hyppiksellä 35 cm, koska pohja oli pehmeä ja raskas myös koirille.

Ensimmäinen agirata meni Rapsutinilta mainiosti. Pohja ei menoa hidastanut eikä korvat olleet kadoksissa vaikka esteitä ei olla vähään aikaan katseltukaan. Omalla ylimielisyydelläni hankin kuitenkin hylyn, koska heitin Rapsun rehvakkaasti takaakierrolle varmana siitä, että se painuu sen jälkeen putkeen enkä ollenkaan katsonut mistä kulmasta se oikein hypyltä laskeutuu. Jos olisin ollut vähemmän varma Rapsun putkihulluudesta, olisin luultavasti tarkastanut, että mitä se laskeutumiskulmastaan  näkee, sillä eihän se edes nähnyt koko putkea vaan kipaisi silmissä siintävän puomin uudestaan. Se ei kuitenkaan meininkiä haitannut vaan vedettiin homma loppuun täysillä. Aivan makea oli lopun putki-hyppy-pituus-kepit kuvio, jossa Rapsu haki kepukat uljaasti minun juututtuani hypyn ja pituuden tuntumaan. Kaunis rata, hyvä syke, mieletön fiilis.

Toinen agilityrata oli vähemmän hieno. Alku lähti hyvin käyntiin, mutta sitten vedin käden liian lähelle itseäni, jolloin Rapsu hyppäsi hypyn väärältä puolen. Ohjaus ei ollut Rapsulle sopivaa vaan hyvin voimakasta Nuuskun ohjausta, tosin Nuuskua en olisi varmaan edes ikinä tuossa tilanteessa saanut hypyn väärälle puolelle vaikka olisin halunnutkin ;) Kontaktit eivät myöskään olleet kovin kauniit ja Rapsuliini varasti alussa. Jep. Tämä tuntui suorituksen jälkeen silti ihan hyvältä radalta, mutta näin jälkikäteen tarkasteltuna ei siinä sitä hyvää nyt niin kovin paljoa ollut, mutta toisaalta löytyi asioita, joiden eteen on tehty töitä eli onnistui irtoaminen, kepitys, pimeät putket sekä Rapsun lukitusta esteestä kääntäminen ilman fiiliksen laskua.

Kolmas rata oli hyppis ja siinä ainoa tavoite oli, että alussa ei saa varastaa, koska minun on päästävä asemiin. Ennen radalle menoa nostin Rapsun kierrokset aivan yli ja treenasin lähtöä. Vaikeaa oli jo siinä, mutta saatiin onnistumisia. Radalla lähtö onnistui hienosti, Rapsu ei vohkinut aloitusta vaan tuli vasta kehujen ja kutsun jälkeen. Suorastaan yllätyin. Kepeille oli vaikea avokulmavienti, jossa rynnin sylkkärini liian pitkälle. Muuten meni hyvin, joskin lopun hyppykuvioissa möhlin jotain hylyn arvoisesti, vähän jäi hämäräksi mitä, mutta eipä tuolla niin väliä sillä puhdas rata oli menetetty jo aiemmin.

Eilen luppakorvat seikkailivat ruskaretkellä Kolilla. Ajankohta oli hieman huonosti valittu, koska samana päivänä siellä oli Vaarojen maraton eli ukkelia ja akkelia juoksenteli ympäriinsä. Onnistuttiin kuitenkin löytämään mukavia reittejä, joissa ei liikkunut ketään ja koiratkin saivat kirmailla rauhassa. Kolilainen heinä oli ilmeisesti erityisen hyvää, koska molempien sisäiset lampaat pääsivät valloilleen.

Muutoin ei mitään uutta. Alkuviikosta käytiin Topin synttärikävelyllä ja agilityn viikkotreenit jäivät väliin, koska Rapsulla oli rinnassa punoitusta eli pölyiseen halliin ei kannattanut mennä. Jospa ensi viikolla saisi taas jotain treenattua.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Kuntoilua

Suunniteltu suuri tokoviikonloppu vaihtuikin juoksupuuhiin. Metsässä samoilun seuraksi Nuuskutin ja Rapsutin tempaisivat 8 kilometrin canicrosslenkin. Vauhtia ja vetoa riitti, välillä liiankin kanssa. Kertaakaan ei edellä tarvinnut kehoittaa juoksemaan vaan intoa piisasi, tosin meillä olikin oma jänis mukana. Hauskinta oli huomata erityisesti Nupattimen innokkuus, sillä ex-antijuoksija olisi halunnut vetää koko matkan täyttä laukkaa, mutta joutui tyytymään suurimmaksi osaksi ravaamiseen. Olisiko maaseudun tyhjyys ja pimeääkin pimeämpi hiekkatie ollut kovin innoittava.