sunnuntai 26. elokuuta 2012

Tehokirsut

Lähdettiin eilen Suskin kanssa verettämään Jytinälle riistahäiriöjälkeä Tukholmanlammille, joten pitihän sitä samalla omille murmeleille jäljet tehdä. Nuuskutin sai makaustreenin, jossa oli pitkällä suoralla useampi makuu, ja Rapsuttimelle tein kolmen suoran kulmatreenin, jossa oli keskimmäisellä suoralla makuu. Nuuskun treenissä tavoitteena oli humputtelu ja Rapsun treenissä tarkat kulmat.

Aamulla noustiin hirmuisen aikaisin. Aikaiset aamut ovat tunnetusti kauniita, mutta kieltämättä herätyskellon kuiskutellessa kesken unien aamujen kauneus ei yllä unien ihanuuden tasolle. Onneksi ylös riuhtoutuminen palkittiin: oli hiljaista, pysähtynyttä ja sumu leijui ilmassa, aivan mahtavan hienoa. Nuusku oli aivan ekstaasissa tajutessaan, että Nuuskukin pakataan mukaan. Voi sitä riemun ja piehtaroinnin määrää. Rapsu puolestaan raottti hieman silmiään ja kurkisteli, että onkohan tämä nyt vielä aivan sopiva aika herätä, pientä koiraa olisi nukuttanut, mutta unihiekat karisivat nopeasti, kun Rape tajusi, että ollaan lähdössä treenaamaan eikä pelkästään aamulenkille.

Rapsuttimen jälki ajettiin ensin. Rapsu oli oikein pätevä, varsin mallikasta jäljestystä. Rapsulle tyypilliseen tapaan ensimmäinen suora on yli-innokasta ja sisälsi tarkistelua, mutta hienosti se jäljellä pysyi, poikkesi enintään liinan mitan päähän. Ensimmäisellä kulmalla oli yllärinä metsuri hommissaan ja meidät nähdessään se iloisena huuteli huomenia ja höpisi jotain Rapsulle, mutta ilokseni Rapsu keskittyi töihinsä. Onneksi Suski tuli perässä ja huikkasi metsurille mitä ollaan tekemässä, niin se ei sitten ihmetellut meitä enempää vaan keskittyi omiin homminsa sekin. Ensimmäisen kulman Rapsu hieman oikaisi, ehkä metrin ennen kulmaa. Toisella suoralla olevan makuun Rapetsin merkkasi hyvin, toinen kulma oli oikein mallikas ja viimeinen suora vakuuttavaa menoa. Kaatona oli sorkka ja aamiainen. Oikein olin tyytyväinen enkä ensimmäiseltä kulmata tuossa häiriössä täydellistä suoritusta oikein voinut odottaakaan, pääasia oli, että Rapsu ymmärsi sen kulmana eikä lähtenyt rengastamaan katkoa.

Nuuskutin puuskutin oli maailman hienoin. Viime treenihän oli aika heikko, kun oli niin kuuma, mutta nyt keli suosi. Oli aika kirpakkaa, olisi voinut itselleen lapaset laittaa. Nuuskun lempikelejä. Nuusku oli tarkka, otti hyvin makaukset ja teki hommia hyvällä sykkeellä. Tykkäsin kovasti ja niin tykkäsi Nuuskukin, erityisesti päästyään sorkalle ja aamupalalle. Tosin Nupa oli sitä mieltä, että olisi se voinut Jytinänkin jäljen käydä ajamassa, siihen malliin uikutti, kun näki Suskin kantamassa sorkkaa Jytinän loppumakaukselle.

Hyvät treenit, onnistuneet ja mahdottoman hienot fiilikset. Tähän olisi treenikausi varmaan hyvä kääräistä, mutta verta jäi vielä hieman jäljelle, joten ehkä jonkin pienen jäljen voisi vielä käydä vetäisemässä ennen lumia. Koekausi on kuitenkin jo paketissa ja piirinmestaruuskokeeseen jätin Rapsun ilmoittamatta, vaikka olisi se kauden tuloksilla mittelöihin osallistumisoikeuden saanut.

torstai 23. elokuuta 2012

Kalliojärven kierros

Perinteisiin loppukesän ja alkusyksyn tepasteluihin kuuluu Kalliojärven kierros. Tällä kertaa hieman mietitytti Nuuskun kunto korkeuseroisessa maastossa, mutta epäilyt olivat turhia. Pieni Suuri Seikkailija kipitti kärjessä ja piti yllä rivakkaa tahtia, jaksoi hienosti koko matkan.

Kalliojärven kierroksen alkunäkymä.


Siis heinä oli siellä ihan hirveen hyvää!

Tumma vesi, vastapäiset kalliot.

Suo-osuuden piehtarointihetki.

Välillä matka taittui pitkin pitkospuita.

Enimpien mutien poisravistus.

Juomatauko.

Rapsu ja poronkorva evästauolla.

 Enemmän kuviä löytyy täältä.

lauantai 18. elokuuta 2012

Suuri Lihapullataisto ja vähän muutakin

Perjantaina tapahtui monenmoista. Nuusku ja Rapsu aloittivat äksönin kaupunkikävelyllä ja kyläilyllä. Sen jälkeen nautiskeltiin Rapsun kanssa Vähäniityn Sarin treeneistä. Hirmuisen hyvät treenit, niin kuin Sarilla aina on. Hauskaa vaihtelua oli myös se, että osattiin, tekeminen tuntui hyvältä ja paukutettiin rataa useamman kerran nollana läpi erilaisin ohjausvaihtoehdoin.


Radalla oli pussin (14) tilalla putki. Jotain ohjausta itselle muistiin: päällejuoksu (2), takaakierto ja valssi (8), jarrua ja ennakoiva valssi (10), jarrua (14) ja kääntyipä hyvin putkesta!, joku wannabesaksalainen (17), peruskäännös tai vaihtoehtoisesti niisto (18) joista niisto oli parempi, päällejuoksu (23) ja kääntö (24) tai vaihtoehtoisesti pakkovalssi tuplana (23, 24) joista päällejuoksuversio oli omempi. Niin ja palanneeseen lähtöongelmaan Sari kehoitti tarttumaan kunnolla, joten se on nyt sitten työnalla.

Treenin jälkeen haettiin kotoa Nuuskutin kyytiin ja hurautettiin jamiskalle. Nuuskun kanssa tein pari noutoa yhdistyksen 30 v. juhlavuosidamilla, eläkeläisen paratreenit, ja sen jälkeen lähdettiin samoilemaan ja syömään mustikoita Topin, Viirun, Mörkön, Susun, Zorron ja Elenan kanssa. Ohjelmassa oli Nuuskun synttäri- ja Rapsun valiolimonadin juomista, pientä mittelöä ja valokuvienottoa.


Rapsulla on käpy.


Rapsusta käpy on mainiota evästä.

Kahdeksikko mitteli Suuren Lihapullataiston, jossa luulin Nuuskuttimen olevan ylivoimainen, mutta vielä mitä. Suvereenin voiton vei Rapsu ja Nuuskutin tuli vasta neljänneksi aussiekaksikon jälkeen. Toisaalta, kuten Satu totesikin, Nuusku voitti seniorisarjan ;) Mutta vastaisen varalle pitää ilmeisesti kisamaista hotkeltamista treenata, koska Nupalta oli kateissa normaali perushotkellus, se PURESKELI eikä vain niellyt. Ei voi ymmärtää mikä meni pieleen, sekö, että kannustin? Olisiko pitänyt hätäillä vieressä, että "elä syö, elä syö, ne on miun!", niin olisi lopputulos ollut toinen? Onneksi Rapsu pysyi omalla tasollaan ja voitto tuli kotiin ;)

Nuuskutin valmistautuu koitokseen.


Keskittyneenä suorittamassa.


Seniorisarjan voittajan on helppo illistää.


Rapsutin ylsi voittoon. 


Jälki- ja Lihapullavalio, lyhyemmin FI JVA FI LPVA

Virallinen jälkivaliopotretti.

Pikkusisko ja isoveli. 

Iso kiitos Sirkulle kuvista, lisää löytyy täältä.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Nuusku 9 v.


Päivänsankarittaren Pielisen rantatuulen hulmuttavat korvakarvat sointuvat hyvin kansallismaisemaan. Aivan kuin koivunrunkoa korvan alla. Kirsun kaunis puna säteilee kilvan kanervien kanssa. Kaunis, niin kaunis. Jo yhdeksän vuotta. Kaunottaresta ei ikääntymistä huomaa kuin muutamasta harmaasta silmäripsestä punaisten joukossa, varsin pienoisia hopeaketun häivähdyksiä.

Nuusku ei virallisesti viettänyt syntymäpäiväänsä vaan oli matkoilla. Tarkkasilmäisimmät huomasivat pienoista juhlahumua Hattusaaressa, jossa muuan mökin rannassa oleva lipputanko liehutti siniristilippua päivänsankarittaren kunniaksi. Syömistä -riistaa savumuikuilla ja grillatulla luomumakkaralla, hitunen grillattua halloumia ja savutofua-, uimista, hillumista ja ylistyslauluja, siinäpä bileet pähkinänkuoressa. Hirvittävän hauskaa ja näitä lisää vielä ainakin kymmenen.

maanantai 13. elokuuta 2012

Kisakauden avaus tuplanollalla

Sunnuntaiaamuna nukutti kovin, joten Rapsuttimen kanssa kammettiin ylös tuntia ennen kisapaikalle saapumista. Teki mieli jatkaa unia, mutta noustiin nyt kuitenkin. Kotoa tarvitsi lähteä vasta viittä vaille ajelemaan ja viimeiseen asti vitkuttelin. Kisat omalla paikkakunnalla ovat harvinaista herkkua ja matkakin lyhyt, mutta jotenkin en saanut aamulla kisoihinlähtötunnelmasta kiinni ollenkaan. Ei tuntunut siltä, että ollaan lähdössä kisareissulle, joten ei tullut tehtyä ohjaajan tankkaussuunnitelmaa, ei ostettua eväitä eikä virittäydyttyä tunnelmaan ajon aikana asiaankuuluvalla musiikilla. Mitäpäs sitä suotta, kun tuohon ihan kulmille ajellaan.

Kisapaikalla käytiin Rapen kanssa lenkillä ja sitten iski ihan hirveä uupumus. Haukottelin leuat sijoiltaan ja meinasin nukahtaa. Olisi pitänyt herätä sen verran ajoissa, että olisi aamuteen ehtinyt riipaista kitusiin. Torkuin tuolissa ja toivon vesisadetta, että voisin jollain tekosyyllä (olen sokerista tms.) liueta paikalta. Päätin kuitenkin lopulta käyttäytyä kuin normaalit ihmiset ja jäädä. Siihen se normaaliuden tavoittelu sitten jäikin, koska kisafiiliksen hakeminen vaati aikamoista itseensä käpertymistä ja epäsosiaalista keskittymistä. Olin sitä mieltä, että koska kisapaikka oli hyvä, tunnelma mainio ja järjestelyt pelasivat, ei ollut mitään syytä poistua. Ainoa korjattava asia oli oman pääni sisällä, joten aloin työstämään kisa-asennettani. Tsemppasin itseäni, lietsoin fiilistä ja yllätyksekseni onnistuin nostamaan oman tunnelman jokaiselle radalle erinomaisen hyvin, ja Rapehan nyt oli fiiliksissä jo ihan luonnostaan. Radoille oli mahdottoman kivaa lähteä ja niillä oli huisin hauskaa juosta, tykkäsin! Jos olisin muistanut, että itsensä haastaminen kisakentillä on näin kivaa, olisin pitänyt lyhemmän kisatauon ;)

Ensimmäinen agilityrata vaikutti rataantutustumisessa mentävältä. Monista se oli kamala, minusta kohtuu hyvin Rapsulle sopiva. Rata tuntui paikoin jopa helpolta, aika perusohjausta ja muutama vaaranpaikka, ja tämä tunne johti oman liikkumisen yliarviointiin. Kuvittelin kohdassa, jossa piti juosta täysillä rata päästä päähän liikkeellelähtöni räjähtävämmäksi ja juoksuvauhtini nopeammaksi mitä ne todellisuudessa olivat, joten rytmitys meni pieleen. Olin tilanteessa pahasti myöhässä, jolloin Rapsu haki liikkeeni mukaisesti edessäni olevaa estettä, kaartoi jalkoihini ja meinasin lentää turvalleni, kun kompastuin täydessä vauhdissa Rapsuun. Rapsu syöksyi putkeen ja minä olin menossa tuomarin suunnitelmien mukaisesti keinulle, mutta vaihdoin sen lennosta putkeksi. Onneksi ollaan totuttu törttöilyyn, joten pystyttiin jatkamaan kompastelusta ja hyllystä huolimatta samalla sykkeellä loppuun. Oikein hyvä fiilis jäi ja tuntui ihan voittajalle, mitä nyt oma arviointivirhe kismitti juuri sopivasti.

Toinen agirata vaikutti rataantutustumisessa aivan liian vaikealta meille. Koin, että meillä ei olisi mahdollisuuksia puhtaaseen rataan, koska radalla edellytettiin ohjaajalta hyvää rytmitystä, koiralta itsenäisyyttä ja koirakon piti olla vielä teknisesti taitava. Kuulostaako meiltä? No ei minustakaan. Sisimpäni huusi ahtaita sumppuja, tiukassa paikassa hallintaa, tiukkoja käännöksiä ratkaiseviin paikkoin, mutta koska niitä ei saatu, yritin vastata tuomarin asettamaan haasteeseen. Suunnittelin mukamas toimivan ohjaustavan meidän kykyjemme mukaan. Homma lähti ihan lapasesta heti alussa, kun Rape varasti lähdössä. En kuitenkaan jaksanut siitä välittää, koska en kokenut sen ratkaisevasti heikentävän meidän suoritusta. Enemminkin lähtöönpalautus saisi Rapsun turhan nöyräksi. Röyhkeyttä kiitos, asenteella eteenpäin! Onnistuin repimään taistelutahtoa ja taisteltiin aikamoinen nollarata. Yksikään rataantutustumisessa miettimäni ohjausvaihtoehto ja etenemislinja ei esiintynyt ratasuorituksessamme vaan vedin piposta sitä mitä hektinen tilanne vaati. Meno oli kaukana kauniista, mutta nolla se on räpellettykin nolla. Erityisen hyvältä tuntui se, että Rapsu ei lähtenyt varmistelemaan missään vaiheessa, vaikka ohjaus ei todellakaan ollut tuttua ja turvallista, vaan vastasi sekoiluuni hyvällä sykkeellä. Nolotti tällä suorituksella ottaa vastaan kakkospalkinto, jotenkin sitä pitäisi palkinnoille päästessään osata, mutta toisaalta olihan se hyvin taisteltu. Tuli ihan mieleen kisaradat Nuuskun kanssa. Nuuskutin pakotti omilla vahvoilla näkemyksillään siihen, että piti säveltää vauhdissa uudet ohjauskuviot. Suorastaan tykkäsin perinteikkäästä paniikinomaisesta sekoilusta, tuli sellainen paluu juurille olo. Aivan parasta oli huomata, että pystyin vääntämään virheettömän suorituksen väkisin, todellakin väkisin. Enpä olisi itsestäni uskonut löytyvän moista taistelijaa.

Kolmas rata oli hyppyrata ja profiililtaan aikamoista suorien putkien juhlaa. Rataprofiili tuntui helpommalta kuin edellinen rata, ja kerran siitä vedettiin nolla, ei tälläkään radalla vähempään tyydyttäisi. Olin ihan katkipoikkiväsynyt (ensi kisoissa on ehdottomasti eväät kohdillaan), mutta aikani keskityttyäni sain päähäni kunnon latauksen, vaikka radan muistamisen kanssa alkoi olla hieman ongelmia. Minulla meni jo melkein ylilatauksen puolelle ja meinasin kämmiä koko homman kolmosesteellä missä hieman räpelsin, mutta pelastuksen jälkeen ohjaus oli semmoista kuin suunnittelinkin sen olevan. Oikein hyvä fiilis jäi tästä radasta ja kisapäivästä kaikenkaikkiaan. Se on kuulkaas kisakalenterin pläräyksen aika.

Kun palattiin Rapen kanssa kotiin ja kasasin kevythäkin takaisin olohuoneen nurkkaan pesäkoloksi, linnoittautui Nuusku sinne välittömästi ja ilme oikein huusi, että "mie olen täällä valmiina seuraavaa kisareissua varten". Jotainhan sille pitää järjestää, jotta se ei tunne oloaan kakkoseksi, joten kiinnostaisiko ketään lihapulliensyöntikisat?

lauantai 11. elokuuta 2012

Haaste numero kaksi

Sirkku haastoi minut vastaamaan alla oleviin kysymyksiin, joten tässäpä tulee:

1. Miten valitsit koirasi rodun?
Nuuskun kohdalta kts. edellinen postaus. Rapsukan kohdalla muitakin rotuvaihtoehtoja mietittiin, koska mielenkiintoisia rotuja nyt vaan on useita. Korkealla listalla olivat mm. australianpaimenkoira, sileäkarvainennoutaja ja kultainennoutaja, joista aussie karsiutui pois terveyden takia (kaikilla tuntui olevan epilepsia), flatti tipahti pois huikean energisyytensä vuoksi ja kultsu tuntui liian raskastekoiselta. Ihanan ruipeloista metsästyslinjaisista kultaisista en uskaltanut edes haaveilla, koska olin ymmärtänyt, että niitä saavat vain tosiharrastajat, joihin emme lukeutuneet. Lopulta siinä kuitenkin kävi niin, että Nuuskun kasvattajan luona ohimennen käydessämme ihastuimme Rapsun emään ja halusimme sen, mutta koska emme saaneet sitä, varasimme pennun sen laatikosta. Tolleria rotuna ei tarvinnut miettiä tai kyseenalaistaa, koska Nuusku oli rodun loistavaksi osoittanut.

2. Haluaisitko kasvattaa koiria?
En. En ole kiinnostunut jalostusvalintoihin liittyvästä kasvattajan vastuusta. Niin paljon asioita mitä pitäisi ottaa huomioon ja silti voi mennä ihan metsään ja se pitäisi vielä kestää.

3. Millainen on unelmakoirasi?
Minulla on niitä kaksi. Minulle unelma ei ole yhtä kuin täydellisyys vaan unelmakoira on minulle sopiva ja nuo mokomat ovat. Ne ovat uskollisia, luotettavia, luottavaisia, yhteistyöhaluisia, innoissaan mukana siellä missä tapahtuu ja omaavat on-off nappulan. Niin ja ruoka maistuu, se on hyvä asia se. Onhan niillä omat kehityksenkohteensa, kenelläpä ei olisi, mutta se ei vähennä otusten hyvyyttä ja elämääni sopivuutta.

4. Millaista koiraa et voisi kuvitella ottavasi?
Sellaista, jota ei voisi koulutuksesta huolimatta pitää vapaana.

5. Mikä on ollut haastavin ongelma koirasi kanssa ja miksi?
Ahneus ja sen sivuvaikutukset. Tätä ei liene tarpeen selitellä Nuuskun ja Rapsun tunteville ;) Olen joutunut luopumaan ajatuksesta, että luppakorvani olisivat tässä asiassa kuin ihmisenmieli. Ei tule tapahtumaan. Jos jossain on ruokaa, se syödään. Piste. Ratkaisuna on siis ennakointi.

6. Jos koirasi olisi ihminen, millainen se olisi?
Nuusku olisi Ruotsin kuningatar ja asuisi Torniojärven laitamilla tunturikodassa. Ruuan ystävänä Nuusku-kuningatar olisi reippaasti ylipainoinen, mutta sehän kertoisi vain vauraudesta. Nuusku olisi alamaisilleen aina ystävällinen, mutta äärimmäisen itsekeskeinen ruoka-asioissa. Rapsu olisi intohimoinen sopulitutkija. Rapsu asuisi tunturikodassa kuningattaren kämppiksenä ja viettäisi kaiken aikansa sopulitutkimuksensa parissa, tuntureilla hortoillen, sopuleita tarkkaillen ja eväitä syöden.

7. Mikä on hienointa koiraharrastuksessa?
Yhteistyön tunne, me olemme ME. Ja se, kun treenien jälkeen koirat käpertyvät nukkumaan tyytyväisesti tuhisten. Siitä tietää, että meillä on ollut hyvä päivä.

8. Uros vai narttu?
Jo marsujen aikaan vakuutuin siitä, että maailma on naaraiden. Edelleen pidän oveluudesta putkiaivoisuutta enemmän.

9. Tähtihetkenne?
On ihan hirveän hienoa, kun luppakorvat käyttäytyvät hyvin reissuilla. Erityisesti Saksan matkalla en voinut muuta kuin pörhistellä höyheniäni luppakorvieni esiintyessä kuin suuretkin maailmanmatkalaiset. Niiden kanssa pystyi menemään ihan minne vaan ja ne olivat fiksuja tilanteessa kuin tilanteessa. Edes rakkaus ruokaan ei mennyt hyvän käytöksen yli vaan ravintolakäytöskin oli kympin arvoista. Ylittivät itsensä ja odotukseni.

10. Paras piirre koirassasi?
Nuuskun fanaattisuus, Rapsun halimussukkuus.

11. Oletko ns. yhden rodun tai rotutyypin ihminen vai onko sinulla/ haaveiletko erilaisista ja eri rotuisista koirista?
Niin, minulla on kaksi samanlaista, mutta silti niin erilaista. Tollereista on sitä jotain ja sitä on reilusti. Olen tavannut myös lukuisia muun rotuisia mainioita yksilöitä ja tullut siihen tulokseen, että ei rodulla ole niin väliä, jos yksilö on hieno.

Ja jatkan edellisen postaukseni linjaa, oi sinä bloggaava lukija, vastaa yllä oleviin :)

torstai 9. elokuuta 2012

Haaste

Bongasin haasteen Topin, Viirun ja Mörkön blogista ja Zorron ja Elenan blogista, ja koska meillä ei ole treenejäkään päiviteltäväksi, niin muistellaan vanhoja hyviä aikoja. Ohjeet ovat tässä: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastateltavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen. 

1. Millainen tapahtuma oli ensimmäisen koirasi hankkiminen?
"Ostetaan koira, joku söpö!" Tutkimme koirakirjoja, kyttäsimme koiranulkoiluttajia ja kävimme kasvattajien luona kylässä. Etsimme nelijalkaista perheenjäsentä ja seuralaista metsälenkeille, ja jos otus tykkäisi jostain harrastuksista, joista meillä ei ollut mitään käsitystä, niin opettelisimme ja harrastelisimme niitä. Mitään ihmeellisyyksiä emme kriteeriksi asettaneet, ainoastaan sen, että kasvattajan tulisi löytyä rotuyhdistyksen listalta ja pentueen tulisi olla rotuyhdistyksen jalostustoimikunnan hyväksymä. Niin ja tyttökoirahan sen piti olla, että olisi oikein söpö.

2. Miksi ne ovat sitä rotua mitä ovat?
Kriteereinä oli mm. keskikokoisuus, rodunomaisen käyttäytymisen toteuttamisen helppous (joten noutajat jyräsivät paimenkoirat), koulutettavuus, säänkestävyys, kauneus, viisaus, mukavuus, oma tahto jne. Tollerissa yhdistyvät kaikki hyvät ominaisuudet ja päälle saa vielä hieman ekstraa.

3. Miten päädyit harrastamaan niitä lajeja mitä harrastat?
Agility - Syksyllä 2003 Julia Kärnä ja Leija-tolleri esiintyivät Jyväskylässä agilitynäytöksessä, siis silloin, kun Nuusku oli juuri kuoriutunut. Vaikutuin välittömästi siitä riemusta mitä Leijalla näytti ja kuului radalla olevan ja päätin, että kunhan Nuusku vuoden ikäiseksi kasvaa, pääsee se tutustumaan lajiin ja jos se siihen tykästyy, alamme agilitya omaksi iloksemme harrastamaan. Ennen kuin huomasinkaan liityimme jyväskyläläiseen agilityseuraan ja matkasimme viikottaisiin treeneihin.
Toko - Heti, kun Nuuskun rokotukset olivat kunnossa, matkustimme viikottain Marjon ja Inka-kultsun kyydissä tottelevaisuuskoulutukseen jyväskyläläisen noutajakoiraporukan treeneihin. Meillä oli hupaisaa ja koirilla erittäin lystikästä. Nuuskusta toko oli niin hauskaa, että treenasimme itseksemme Kirkkopuistossa ja Harjulla sekä Marjon ja Inkan kanssa Halssilassa. Nuuskun ja Inkan treenit olivat välillä enemmän koirien hippasta ja ohjaajilla jäätelön syömistä, mutta kivaa oli.
Mejä - Kevällä 2007 Hannele ja Puntti-tolleri veivät joensuulaiset tolleristit metsään ja tutustuttivat Nuuskun ja Rapsun lajiin nimeltä mejä. Sen innoittamina osallistuimme samaisena kesänä tollerileirin mejäkurssille, ja innokas kirsujen vipatus johti säännölliseen harrastamiseen.
Vepe - Kesällä 2008 järjestimme tollereiden aluetoiminnassa vesipelastukseen tutustumisen. Nuuskusta ja Rapsusta vepellys oli niin lystikästä, että aloitimme punaturkkisten omatoimitreenit Satun ja Topi-tollerin kanssa. Seuraavana kesänä ilmoittauduimme vepen alkeiskurssille ja lisäsimme lajin harrastusvalikoimaamme.
Haku - Syksyllä 2009 Satu ja Sirkku organisoivat tollereille pk-hakuun tutustumisen ja ketään ei varmaan yllätä, että sen jälkeen Nuuskun & Rapsun on löytänyt myös hakutreeneistä ;) Lisää rullia hakumyllyyn löi syksyllä 2011 käymämme rauniokoirakurssi, jossa Rapsuttimen kirsun käyttö oli ilmiömäistä.

4. Ensimmäinen menestyminen jossakin lajissa - mitä siitä hetkestä muistat?
Menestyminen koiraharrastuksissa tarkoittaa sitä, että koira nauttii tekemisestä silmät palaen ja se on saavutettu kaikissa lajeissa ihan ensi treeneistä lähtien. Menestyminen virallisemmassa merkityksessä on saavutettu lähes poikkeuksetta ensimmäisissä esiintymisissä kisa- ja koekentillä.
Agility - Syksyllä 2006 oli ensimmäinen agilitykisamme ja Nuusku kirmasi kisadebyytissään hienon nollavoiton.
Mejä - Kesällä 2008 oli ensimmäinen mejäkokeemme ja Rapsu nuuskutteli koedebyytissään upean ykköstuloksen.
Vepe - Kesällä 2009 oli ensimmäinen vepekokeemme, jolloin Nuusku polski soven läpi varmoin ottein.
Toko - Syksyllä 2011 tapahtui eläikeläisen paluu kisakentille, ja Nuusku totteli innokkaan ykköstuloksen.

5. Kuinka valmistaudut kisa- tai koepäivän aamuna?
Herään liian myöhään, kasaan kiireessä kamoja, en muista mitä pitäisi ottaa ja unohdan oleelliset. Kun ensimmäisen kerran ajoin mejäkokeeseen ja kyseessä oli vielä Rapsun ensimmäinen virallisuus, puolessa välissä matkaa havahduin siihen tosiasiaan, että olen ottanut mukaan agilityvermeet ja Nuuskun. U-käännös kotiin, koiran vaihto ja oikeiden kamojen lastaus. Jos olen ahkeralla tuulella, pakkaan kamat edellisenä iltana, jotta en myöhästyisi ja oleelliset olisivat heti kerralla mukana, mutta harvoin olen ahkera.

6. Kuinka pitkälle olet matkustanut koiraharrastuksen vuoksi?
Nuuskun kanssa on matkattu Tornioon agilityn SM-kisoihin, se on vissiin kauempana kuin Kemi, jossa on myös käyty useampana talvena molempien kanssa kisareissuilla.

7. Miten kuvailisit koiriesi toimintakykyä tai suoritusvarmuutta koetilanteissa?
Jaa-a. En minä niitä mihinkään veisi, jos en uskoisi, että niillä on mahdollisuus onnistumiseen. Olen liian laiska turhiin reissuihin. Nuusku sai aina lisäpotkua koetilanteiden tunnelmasta, mutta Rapsu on esitellyt ajoittain sisäistä jännittäjäänsä.

8. Miten palkkaat koiriesi onnistumista?
Kehumalla, nameilla ja leluilla. Kaikki käy. Palkkaa kyllä koirieni epäonnistumisetkin, koska todellisuudessahan ne ovat minun epäonnistumisiani.

9. Millaisissa tilanteissa olet säikähtänyt koiriesi vuoksi?
Eräänä kesänä Rapsutin säikäytti kaivamalla metsässä maa-ampiaispesän ylös saaden lukuisia pistoja. Jokusen kerran olemme myös kohdanneet aggressiivisia irtokoiria ja ne tilanteet ovat aina epämukavia.

10. Pari koiriesi erikoista tapaa?
Rapsun päänaltani suorittama herätysshow on hirvittävän hauska, Nuuskun tapa tietää milloin puhelimeeni soittaa äitini vaikka soittoääni on kaikille sama, Rapsun piehtarointi-into Rapsun mielestä mukavissa tilanteissa mm. talvisin keinonurmiagilityhalleihin mennessä, kun kesä nyt vaan on niin hienoa talven keskellä. Myös taskuvarkauden molemmat ovat hioneet huippuunsa.

11. Miten hemmottelet koiriasi?
Nuuskulle minä ostin auton, jotta se pääsisi säännöllisesti rakkaisiin harrastuksiinsa. Rapsulla on lupa tappaa ja haukkua mökillä niin paljon kuin sielu sietää, koska se rakastaa tilusten partiointia. No oikeasti vaan haukkua, ei tappaa, vaikka se aika agentti onkin. Mökillä paistetaan kauralettuja, jotta venhnäallergikko Nuusku pääsee osalliseksi ensimmäisestä pannullisesta. Lomareissut suunnitellaan niin, että niistä löytyy jokaiselle jotain mm. maailmanmeriä Nuuskulle, korkeita kukkuloita Rapsulle, korkeakulttuuria Simolle ja syömistä Heidille. Kainalossa nukkumiset, pöydästä syömiset ym. ovat itsestäänselvyyksiä, ei kai niitä hemmotteluksi lueta?

Jatkan Satun ja Riitan linjaa eli haastan bloggaavat lukijat ja samoilla kysymyksillä mennään :)

maanantai 6. elokuuta 2012

Tervetuloa valiokahville

Rapsuttimen sisäänhengitys toimi erinomaisesti sunnuntain mejäkokeessa. Kirsu imaisi jäljen hajut ansiokkaasti syövereihinsä ja mukaan kahmaistiin tulos VOI 1 (44 pistettä) sekä jälkivalion titteli. Rapsua voikin kutsua jatkossa Arvon Valio Superkirsuksi. Rapsutin oli kokeen paras voittajaluokan koira (voisi melkein kirjoittaa, että tolleri, koska kuuteen voittajaluokan koiraan, jotka kaikki olivat muuten noutajia, mahtui viisi tolleria), joten Kamun malja -kiertopalkinto pakattiin myös kyytiin. Kuvia pystin kanssa poseeraavasta mussukasta tulee, kunhan mussukka herää ja on heleässä kuvauskunnossa.

Jälki oli hirmuisen kiva ja mukavan vaihtelevassa maastossa. Sää oli mielenkiintoinen, vuoroin auringon paistetta ja hirvittävää kaatosadetta. Rapsu jäljesti hyvin, joskaan en tiennyt millä kulmista oli katko, kun Rape tuntui rengastelevan vähän siellä sun täällä, mutta makuiden merkkaukset huomasin ja se jos mikä lämmitti mieltä. Niitä on kuitenkin jonkin verran jopa treenattu. Onnistuin liukastumaan jossain katajapuskassa teloen polveni kantoon, mikä toi oman lisäjännityksensä jäljelle, kun tuntui siltä, että ei enää liikkumaan kykene. Rapsulla oli kuitenkin niin hyvä draivi päällä, että päätin pysyä ohjaksissa vaikka pää kainalossa ja jalat taskussa. Mukisematta nielin tuskan ja hämähäkinseitit ja annoin itikoiden sulloutua silmiin. Se kannatti, koska lopulta päädyimme sorkalle. Tuloksia odotellessa hieman jännitti vaikka osasin ykköstulosta kyllä odotella, oli se sen verran pätevää menoa Rapsulta.

Tuomari Markku Hassisen koeselostus: Lähtömakaus nuuhkaisten jälkikomennolla edetään 1-osuudelle. 1-osuus erinomaista jälkitarkkaa jäljestystä 1-kulmalle, josta edetään takasti 2:lle osuudelle. 2-osuus jatkuu pienellä pyörähdyksellä jäljen ympäri ja loppuosassa laajempi hakulenkki ympäri jäljen. Sieltä löytää takaisin jäljelle. Osuuden lopussa katkos, jonne jäljestää veretyksen loppuun ja hakee osaksi jäljentekijöiden jälkiä pitkin jatkon 3:lle osuudelle. 3:en osuuden alkuosalla hajut pyörittävät koiraa molemmin puolin jälkeä, loppu mennään jäljen tuntumassa 3:lle kulmalle. Kulmasta jatketaan suoraan ylitse ja kaarretaan sieltä 4:lle osuudelle. 4:en osuuden puolivälissä riistanhajut pyörittävät ja haetuttavat, mutta löytää sieltä taas verijäljelle. Kaadolle jäljestää verijälkeä pitkin ja sorkalle jää nuuhkimaan. Makauksista osoittaa 1 ja 3 sekä laimeasti hidastaen 2:lla ja 4:llä. Tänään mukavaa työtä tehnyt jäljestäjä ohjattiin ammattimaisin ottein. Tarkemmat pisteet.


Valiokaste saavista kaataen. Hirvittävä kokemus, varokaa ettette joudu tähän tilanteeseen! 
(kuva: Elli-Mari Ekblad)

Vaikka jäljellä oli hirveän kivaa, Rapsua jännitti koepaikalla olo siinä määrin, että jatkossa me nuuskuttelemme treenijäljillä. Aiempina kesinä ongelmia ei ole ollut, joten jostain syystä jokin hirvittävyys on nyt yhdistynyt Rapsun mielessä koepaikkaan. Koeaamuna olin luottavainen laukauksensietotestin suhteen, koska Rapelo oli viime aikoina suhtautunut yhtä reippaasti laukaustreeneihin ja ampumaäänten läheisyydessä lenkkeilyyn kuin aiempinakin vuosina eli vaikuttanut kuulovammaiselta. Kuvittelin Outokummun reaktion olleen hetken hairahdus, mutta toisin kävi. Nyt Rapeloa jännitti myös metsästysmajalla hengailu, mikä oli hieman kummallista, koska onhan Rapsu nähnyt paikan jos toisenkin ja lukuisia nelijalkaisia sekä ollut kisoissa ja massatapahtumissa ilman mitään ahdinkoa. Jännityksen aiheuttaja ei siis ollut pelkkä laukauksensietotesti kuten aiemmin luulin, koska Rapsun olemus muuttui välittömästi koepaikalle saavuttuamme ja siinä vaiheessahan Rapsulla ei ollut vielä käsitystä päivän kulusta. Rapsua kuitenkin jännitti ja jännitys näkyi pienoisena pälyilynä, epävarmuutena ja arkana olemuksena, Rapsu ei ollut oma rento itsensä. Rapsu ei kuitenkaan ollut paniikissa vaan rennon taskuvarkaan sijaan Rapsu oli vaisu ja varovainen, ei pelokas kuin Outokummussa vaan ennemminkin aneeminen arkajalka. Laukauksensietoon Rapsu kuitenkin viipotti häntä heiluen omin jaloin, mutta kun Rape huomasi, että pitää mennä riviin haukkuvien koirien kanssa, Rapsu muuttui epävarmaksi ja painui maihin. Laukauksensietotesti itsessään meni hyvin ja sen jälkeen Rapsu lähti paikalta reippaana pois, mutta majalla Rapsu alkoi hieman pälyillä ympärilleen. Rapsuttimen tunnelmat tuntuivat metsästysmajalla aaltoilevan, mutta metsään omalle jäljelleen lähti pelkkää reippautta uhkuva elukka, suuren suuri jälkikoira toteuttamaan annettua tehtävää, hyvin tärkeää tehtävää, tehtävää, jonka ainoastaan pieni Rapsutin voisi selvittää. Silloin itsevarmuudesta ei ollut puutetta.

Koska en tiedä miten tähän "metsästysmaja tulee ja tappaa minut"- tunnelmaan ja epävarmaan tilanteeseen on päädytty, en osaa lähteä sitä purkamaankaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että harrastuksen pitää olla koiralle mielekäs ja koska mejäkokeet kokonaisuudessaan eivät tällä hetkellä Rapsusta ole mukavia, jätämme ne niille, joista kokeen kaikki osuudet ovat ihania eikä ainoastaan jäljestys. "Huipulla on hyvä lopettaa", sanomme me, kiitämme ja niiaamme, vaikka piirinmestaruuskoe ohjaajaa niin kovin kutkuttelisikin. Mutta kun sen pitäisi kutkutella molempia.