Maailman lahjakkain pikkuruinen Rapsu pääsi mukaan viikonlopun kestävälle Pohjois-Karjalan Pelastuskoirat ry:n rauniokoirakurssille ja hirmuisen mukava ensimmäinen kuusituntinen päivä on takana.
Aluksi Rapsutin tutustui rauniorataan, jossa kiipeilimme yhdessä kaikenmaailman romukasoilla, tiilikasoilla, betoniraunioilla, erilaisilla pinnoilla ja alustoilla, louhikoissa, telineillä jne. Rapsu liikkui vapaana, rohkeasti ja iloisesti, aivan kuin olisi normilenkillä ollut. Sitä ei rauniot ihmetyttänyt enkä semmoista odottanutkaan, koska Rapsutin on päässyt mukaan erilaisiin paikkoihin, joten kaikenlaiset asiat, ilmiöt, pinnat ja ympäristöt ovat sille arkipäivää. Yritin kulkiessani jotain peltejä oikein kolistella, mutta Rapsu ei semmoiselle korvaansa lotkauttanut. Kivikoissa kiipeilyä Rapsu on harrastanut oma-aloitteisesti pennusta saakka ja meno oli sen mukaista. Rapsu viipotti tohkeissaan ja vauhdilla, mutta ei koheltaen. Rapsu vaikutti yllättäen järkevältä ;) En tiennyt, että raunioille oli piiloutunut yhden kelan sisälle yllärimaalimies, mutta Rapsu sen havaitsi ja merkkasi, jolloin minäkin huomasin, että täällä on jotain, mutta Rapsu ei etsinyt ukkoa loppuun asti, koska löysi maasta joltain tipahtaneita makupaloja ja ajatus katkesi.
Raunioihin tutustumisen jälkeen Rapsu pääsi suorittamaan ketteryysosuuden, joka oli agilitytaiturille helppoa kuin hännänheilutus. Rapsu tykitti läpi peltisen (?) putken, hyppeli sujuvasti pöydältä toiselle, tasapainoili lankuilla ja kipitti vaakatasossa, maanpinnasta noin puolen metrin korkeudella, olevia tikapuita. Tikapuiden kohtaamista odotin mielenkiinnolla, koska semmoisia Rape ei ollut ennen nähnyt, tai on se niitä pystysuuntaan kiivennyt, mutta ei liikkunut niillä vaakatasossa. Mietin etukäteen hienosti palastellun opetusmetodin, jota ei käytännössä tarvittu, koska Rapsu otti ja huitaisi ne reippaasti ihan itse suorilla alusta loppuun ennenkuin ehdin edes liikkeelle.
Ketteryysosuuden jälkeen vuorossa oli kahden maalimiehen tuulitreeni metsässä, jotta Rapsulla vahvistuisi halu etsiä maalimiehet itsenäisesti loppuun myös ajatuskatkon jälkeen. Kaksi maalimiestä meni yksi kerrallaan metsään piiloon ja Rapsun kanssa lähdettiin metsään käyskentelemään, kaarrettiin tuulen alapuolelle ja hajun saatuaan Rapsu sinkosi maalimiesten luo. Oleellista oli, että Rapsulle ei annettu mitään käskyjä, ei mitään ohjeita vaan se sai itse oivaltaa, että hajun saatuaan kannattaa kiiruhtaa maalimiehen tykö. Tämä oli niin hienoa, aivan toista kuin pk-haussa, jossa on minun makuuni aivan liian paljon sääntöjä ja liian vähän arvostusta sekä luottamusta koiran luontaiseen työskentelytapaan. Nyt koiran kanssa vain kuljettiin metsässä, tarkkailtiin tuulta ja valittiin oma kulkulinja poikki tuulen, jotta koira saisi hyvin hajuja kuonoonsa ja pääsisi tekemään itsenäiset ratkaisut hajuanalyysiensa pohjalta.
Tämän jälkeen tuli varsinainen etsintäharjoitus pelastuskoiraradalla. Maalimiehiä oli jälleen kaksi eikä ohjaajalla ollut mitään käsitystä mihin piiloihin ukkelit olivat kätkeytyneet, jotta koiralle ei tulisi ohjaajan käytöksestä mitään painetta löytää jotain vaan koira saisi rauhassa hillua ja hajun saatuaan käydä hommiin. Molemmat erilaisten häkkyröiden sisällä piilossa olleet maalimiehet Rapsu löysi taidokkaasti ja helponoloisesti. Rapsu eteni metsässä rennosti, mutta saatuaan hajun koko olemus muuttui ja Rapsu alkoi intensiivisesti töihin. Rapsun lukeminen oli todella helppoa. Rapsu oli pätevä, se osasi hyödyntää tuulia hienosti ja kaartoi laajennuslenkkiä tuulen alapuolella tehokkaasti. Olin hirveän ylpeä luppakorvastani. Rapsis osoitti hienon olemuksensa: silloin kun voi olla rennosti, Rapsu on rennosti eikä kuluta itseään vouhkaamalla loppuun, mutta kun on aihetta toimia, niin sitten Rapsu toimii teholla. Silmä lepäsi Rapsun työskentelyssä ja tuntui niin hyvältä, kun itse sai keskittyä koiran lukemiseen ja seuraamiseen eikä sitä tarvinnut ohjata. Tuli sama mielenrauha kuin mejämetsässä.
Lopuksi oli vielä maalimiehen etsiminen roskiksesta. Raunioilla oli neljä roskista vierekkäin eikä ohjaajalla ollut mitään käsitystä missä roskiksessa ihminen oli vaan koiran piti se ilmaista. Tätä otettiin kaksi kierrosta ja Rapsu ilmaisi molemmat ukot selkeästi roskista haistellen, sen päälle kiiveten ja koettaen tunkea luukusta sisään. Tosin toisen maalimiehen ilmaisua jatkettiin pidempään kuin olisin itse jatkanut, minusta Rapsu ilmaisi sen selvästi jo aiemmin, mutta sain luvan kehua Rapsua vasta tovin myöhemmin, kun Rapsu palasi takaisin oikealle laatikolle tehtyään pari tarkistusreissua. Toisaalta oli hienoa huomata, että kuusituntisen työpäivän jälkeen Rapsulla on edelleen niin paljon motivaatiota ja työintoa, että se jaksoi sinnikkäästi ilmaista niin kauan kuin oli tarvetta.
Aivan mahtipäivä, tuskin maltan odottaa mitä kivaa huomenna päästään tekemään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti