Aivan huikeat treenit taas takana. Tosin alunperin tarkoituksena oli ottaa tänään vaan yksittäisiä esteitä ja jotain lähetyksiä, koska minun jalka on vielä juoksukyvytön. Noh, tässä suunnitelmassa en pysynyt, kun näin esteet kentällä ja Elinan suunnitteleman treenin. Innosta puhisten ajattelin, että jos vähän heilun kivun rajoissa. Sinänsä hyvä ajatus, mutta kuka tuntee kipua adrenaliinihuuruissaan? En ainakaan minä, mutta näin jälkikäteen tuntoaisti kyllä pelaa ja varvaskin näköjään löysi itselleen uuden vekkulin asennon.
Ensin tehtiin tummat 1-18. Aloituksessa kipitin tököttämään puomin ja putken väliin ja kutsuin otuksen vasurilla putkelle, samalla hilauduin pituuden taakse ja kiskaisin elukan siitä yli ja ennakoivalla valssilla kepukoille. Tämä meni oikein sulavasti molemmilla luppakorvilla ja miekin osasin :)
Renkaan jälkeen tarkoitukseni oli ottaa koira lähelle ja vetää vekillä mukavaan kulmaan hyppyä 8 ajatellen. Siihen takaaleikkaus, takaakierto ja rohkea vekkaus kympille, jotta oikea putkenpää siintäisi koiran silmissä. Tässä kohtaa alkoikin sitten ongelmat. Nuusku haki rengasta, mutta kunnon napakalla haltuunotolla ja kahden käden lähelläpidolla se malttoi olla renkailematta. Tosin vasta hirmuisella hinkutuksella päästiin Koirien kuulolaite -mainoksen ennen-otoksista jälkeen-otoksiin. Ihmettelin kyllä myös itseäni, siis miten voi olla hankalaa käyttää hallitusti käsiään, joiden kanssa on elellyt melkoisen monta vuotta. Minkälainen putkiaivo ei hahmota onko ne käpälät kiinni reidessä vai hojottaako ne pitkin kenttää? Onneksi kahden käden otteet on edes jossain hallinnassa, mutta olisi sitä kivaa osata yhtäkin käpälää käyttää. Putkeen vekkaus jäi ekalla kerralla liian lepsuksi, joten N haki väärän putken pään. Tunnetusti punainen jästipää rankaisee moisesta lopputreenin eikä sitä siihen toiseen päähän saanut ennen kuin palasteli homman ihan simppeliksi 10-11 toistoksi niin monta kertaa, että saatiin kytkettyä vikapää pois.
Rapsulla sama kohta oli kovin veikeä. Renkaalta R haki hyppyä 10, mutta kääntyi salamana kulmauksesta hypylle 8. Makea! Rapsutin ei rengasta edes huomannut, mutta Rapsullakin tunaroin ekan vekin 10 hypylle liian lepsuksi ja sen jälkeen sain hinkata oikeaa putkenpäätä turhautumiseeni asti. Rapsu kääntyi hyvin oikeaan suuntaan, haki oikeaa putkenpäätä, mutta kesken kaiken sai jiihuujiihaa-elämyksen ja eikun kurssin muutos ja täysillä väärään päähän. Tulinpa sitten siihen tulokseen, että hallitsematonta irtoamista on treenattu ihan tarpeeksi, nyt Rapsutin pitää oikeasti kyetä ottamaan hallintaan ja pitämään hallinnassa myös vauhdissa. Siis tuossa kohdassa oma ohjaus olisi pitänyt olla varmaa loppuun asti eikä mitään puolivillaista sähellystä, joka mahdollistaa virheet ja sooloiluun lähtemisen. Missään nimessä tuossa kohdassa ratkaisu ei ole haltuunotto hypyn ja putken välillä mihin kuitenkin piti sortua, kun olin möhlinyt homman ennen hyppyä.
Putkelta 11 otus haettiin, jotta saatiin heitettyä se hypyille 12 ja 13 ilman että oma vauhti hidastaisi irtoamista. Pystyin jäämään molempien kanssa hypyn 14 taakse, tein siihen valssin ja kirmattiin hilpeästi loppuun.
Toinen pätkä eli punaiset 1-14 oli oikein hilpeä. Tuossa oli sama idea putkelta 4 eli käytiin hakemassa ja nakattiin hypyille siten, että jäätiin hyppylinjan taakse ja vedettiin elukka hypyn 7 yli. Tähän kohtaan Nuuskuttimella tuli turhaa kaarrosta, mutta Rapsulla oli aivan huikean tiukat kurvit. Ei olisi voinut timakammin kääntyä. Tosin alussa R ei meinannut irrota kuutoselle, mutta tehtyäni hieman vekkiä vitoselle, Rapsuli irtosi hyvin.
Kymppihypylle opeteltiin sitten se kuuluisa niistosokkari. Nuuskun kanssa sitä harjoittelin ja Rapsun kanssa jo osasin. Käännös tuli oikein toimivaksi moisella. Hain Nuuskulle lopussa loppusuoravauhtia avustajan ja lypsinkumin avulla, mutta koska Nuusku näki, että sinne se lypsinkumi meni hypyn 14 taakse hengaamaan, niin eihän se olisi malttanut rataa tehdä loppuun vaan oli joka esteen jälkeen valmis syöksymään maaliin. Joten unohdamme nämä hömpötykset ja jatkossa palkka sinkoaa taskustani.
Hirmuisen hauskaa oli, joskin välillä turhautti oma huonous, mutta toisaalta eipähän sitä mihinkään kehity, jos ei itseään haasta. Loppujäähdyttelylle saatiin iloista seuraa walesinspringerspanieleista Hymystä ja Sylvistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti