keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Lohikäärmeen huikeat agilitysiivet

Kauheessa treeniputkessa on pieni pentu. Rapsulla on roikkunut kuukausikaupalla Napakalle vapaaehtoistyölläni ansaittu koulutuskerta, mutta Rapelon toipilaskausi vaan jatkuu ja jatkuu, joten Sisu kävi poimimassa opit mukaansa. Ei sentään kuitenkaan osallistuttu kilpailevien ryhmään vaan päästiin mukaan alkeisjatkoryhmään. Alla treenipiirros.


Aluksi totuteltiin paikkaan leikkimällä ja tehtiin suoristettua putkea, joka käännettiin asteittain mutkalle (3).  Harvahampaan palkkana oli namikippo. Hieman Sisua ensin jännitti vieraat koirat ja outo paikka, mutta pari kertaa putkea kipitettyään alkoi treenihimo vallata mielen ja jännitys väistyi. Kun fiilis oli tavoitettu, lähdettiin palastelemaan treeniä pätkiin. Osista 3, 2-3, 1-3, 3-4, 2-4, 1-4, 4-5, 3-5 koostui lopulta huima pätkä 1-5! Ohjauksena oli valssi (3-4). Lisäksi tehtiin vielä erikseen 6-7. Sisu oli aivan mahtiepeli! Niin etevä!

Poikkeuksena aiempiin treenikertoihin siivekkeiden välissä oli ponnarit, tällä kertaa ei juostu pelkkiä siivekkeitä läpi. Eivät näyttäneet ponnarit Sisun menoa haittaavan. Lähdöissä Sisu ei halunnut Niinan pideltäväksi vaan Sisua rupesi ahdistamaan, mutta pentu pysyi hyvin lähdössä Niinan kanssa namitellen. Ohjaustreenin jälkeen Sisu kävi hieman lataamassa akkuja autossa ja sen jälkeen hengattiin hallissa, hilluttiin, leikittiin ja syötiin nameja. Hyvä fiilis, kertakaikkiaan! Jatkossa lisää uusia paikkoja, helppoa irtoamista ja ohjaajalta runsaammin käskyjä (ne ei kesken lopu), niin siitä tulee vielä mahtavampi lentokoira!

Ei kommentteja: