Kohtaus

Heräsin aamulla hirmuiseen jalanvispaukseen. Kuikuilin sängyn jalkopäähän havaitakseni kuka pieni murmeli se noin vauhdikkaita unia näkee ja hämmennyksekseni huomasin, että sehän oli oma jalkani! Kyllä vain, treenijalan vipatus herätti kuudelta aamulla. Kaikkea sitä. Koska toisten herättäminen kesken unien ei ole kohteliasta, kävin tuijottamaan treenitoveriani sinnikkäästi, josko sekin heräisi ja päästäisiin baanalle! Ei tepsinyt. Kelpie koisasi tollereiden kuorsauksen tahtiin. Koetin siinä sitten haukotella ja ujutella, mutta ei niilläkään ollut mitään vaikutusta. Kääntyilin ja vahingossa vähän tuupin. Ei edes silmäluomi kohonnut. Nukkuivat selvästi syvemmin kuin minä, koska minulle nuo menee läpi. Koetin lannistuneena itsekin jatkaa unia, mutta eihän siitä mitään tullut jalkojen vipattaessa kuin pahimmassakin kohtauksessa. Sitten keksin! Hah, minäpä laitan sydämet kiehumaan, aivan varmasti palkkanamien valmistus kirvoittaa kirsut käyntiin ja vetää väsyneemmänkin jaloilleen. Onnistuin!

Lämmittelylenkki hoidettiin kotoisilla hiihtoladuilla, jotta pääsivät seniorit samalla reippaalle aamulenkille. Sen jälkeen punaturkit kotiin, kumppareiden vaihto lenkkareiksi, herkut taskuun ja Sisun kanssa kohti hallia. Pikkukoira oli aivan fiiliksissä, perillä se ei meinannut nahoissaan pysyä, sillä takana oli pari melkoisen tylsää rauhoituksesta toipumispäivää. Koska kahvipapu oli ihan villi treenihirmu, otin alkuun hitusen pätkiä eilen kouluttamastani treenistä, jotta saataisiin enin höyry pois haittaamasta aivojen käyttöä. Tavoitteena oli ainoastaan tykittää peräkkäin esteitä hyvällä fiiliksellä ja suoriutua niistä ilman toistoja eli kertavedoilla mentiin.

Yllä oleva olisi ollut tyylipuhdasta menoa tiukemmillakin kriteereillä. Pakkovalssi (2) oli supsikas, linjaukseen (4) Sisu tuli hienosti, lennokas irtoaminen putkeen (6) vapautti minut oikaisemaan muurille pakkovalssiin (8) ja loppuun tehtiin takaakierto ja vastaanottovalssi (9). Tuntui kertakaikkisen hyvälle menolle.

Toinen veto oli kinkkisempi ja siihen otettiinkin pari yritystä, kun rähmäkäpälöin vähän liikaa ekalla vedolla. Irrotus putkeen (3) ja vaikka yritin lähettää kaukaa, silti tuli ihan mahdoton kiire poispäinkääntöön (5), joka menikin lähinnä räpeltämiseksi, mutta räpellyksestä huolimatta Sisu suoriutui pätkästä kunniakkaasti eli veti molemmilla kerroilla nollana läpi vaikka poispäinkääntö olikin semmoinen joutseneen törmännyt helikopteri. Muurille (7) irtoaminen oli tahmeampaa kuin hypyille tai putkiin, joten pitää muistaa tuota vahvistaa joskus.

Loppuun halusin vielä muistutella puomin olemassaolosta, joten tempaistiin maailman toimivin peruskäännös (2), josta jatkoin putken (3) ulkokautta kirmaten puomille (4), joka oli superhieno.

Sitten pidettiin pieni huilitako ja sitten seurasi eläinkoe nro 5 eli kepit! Lähdettiin siitä mihin viimeksi jäätiin (1) eli pujottelussa oli kaksi ohjuritonta kohtaa. Otettiin toistot molemmin puolin ja koska ne onnistuivat virheettä, niin koin, että mikäs tässä on jatkaessa. Edettiin seuraavaan (2) vaiheeseen, jossa poistin aloitusta lähemmän ohjurin, siihen kaksi virheetöntä toistoa ja sen jälkeen pois taimmainen ohjuri ja taas kaksi toistoa. Sen jälkeen edettiin viimeiseen vaiheeseen (3), jossa poistin taas ensin etummaisen ohjurin ja sen jälkeen taimmaisen. Sisu oli käsittämätön, en pysty edelleenkään ymmärtämään sen lahjakkuutta, ja täytyy myöntää, että kolmannessa vaiheessa, jossa ohjureita oli ainoastaan alussa ja lopussa ja Sisu pujotteli toistuvasti ilman virheen virhettä ihan kihosi kyynel silmään. Miten joku voi oppia noin hienosti! Ja jumankauta se asenne!!!