lauantai 22. maaliskuuta 2014

Aurinkoisia treenejä

Viikko kerralla pakettiin, kun aurinkoinen sää on pitänyt mielenkiinnon muualla kuin koneella. Tiistainaksassa hurviteltiin Sisun kanssa helppoa vauhtipätkää, jossa oli haastetta odotettua enemmän, mutta saatiin hyvää settiä vaikka pikkaisen jäi nelosputkeen irrotuksessa oman liikkeen rytmitys kaivelemaan. Suurta mielihyvää tuotti huiput takaakierrot (8) vaikka rimat oli 55 cm, ei yhden yhtä alitusta saati alituksen ajatusta. Varmaa settiä teki!


Lisäksi tehtiin pujottelutreeni nro 7, jossa jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin eikä oikeastaan edetty pidemmälle. Liian lyhyt tauko taisi olla edellisen pujottelutreenin välillä eikä pieni pää ollut ehtinyt työstää oppimaansa. Vahvistettiin sitten hieman sitä mitä osattiin ja jostain syystä tällä kertaa minun liikkuminen Sisun vasemmalla puolella oli vaikeampaa.


Niiden lisäksi pussia hyppyyn yhdistettynä ja pussia pikkukoira veteli kuin vanha tekijä. Jatkettiin keinulla, jossa sillä oli tosi hyvä fiilis. Tehtiin aluksi liikettä ja sen jälkeen kiepsautusta alastuloasentoon siten, että keinu oli hieman ilmassa. Erinomaisia toistoja. Lopuksi lähdettiin Ulpun lauman ja Ellin kanssa jäähdyttelemään eli riekkumaan ihan höpelönä.

Nuuskun ja Rapsun kanssa lenkkeileminen on ollut hitusen rasittavaa, koska juoksuinen Nuusku ja juoksua tekevä Rapsu haluavat humputella ympäriinsä, nuuhkia joka ikisen lumihiutaleen, neulasen ja puunrungon ja muutenkin tahti on mitä on. Onneksi Sisu viihdyttää itseään hitaammillakin lenkeillä ympäriinsä kaahaamalla, joten liikunnan tarve tulee tyydytettyä, mutta olen minä sen kanssa joutunut kipittelemään ihan ikiomia retkiäkin, kun itselläkin on alkanut olla semmoinen olo, että pitää päästä liikkumaan reippaasti eikä laahaten. Lähimetsien lisäksi on seikkailtu Lykiksellä ja Kuhasalossa.

Viikolla Sisu kävi myös rokotuksilla. Aikaa oli varattu normaalia enemmän, koska luustokuvauksissa Sisua ahdisti, joten otettiin enempi aikaa, että saataisiin fiilis mukavaksi. Hirmuisen innoissaan kahvipapu klinikalle paineli ja moikkasi lääkärin aulassa riemukkaasti, mutta tiskin takaa tupsahtanut hoitaja oli aluksi epäilyttävä tapaus, mutta muuttui mukavaksi herkun jälkeen. Toimenpidehuoneessa hengailtiin tovi keskenämme ja sinne tullut eläinlääkäri oli taas ihan mielettömän ihana! Piti kujertaa, visertää ja pusutella ja kun lääkäri vielä kaiken lisäksi kaivoi herkkujakin esille, niin jopas oli lystiä. Lähdettiin liikkeelle ihan toimenpidepöydällä hengailusta, Sisu sai hypätä sinne itse ja elukkalääkäri antoi nameja, koska edellisellä kerralla siellä piti olla vastoin kelpin tahtoa. Tovin päästä lääkäri silitteli ja rapsutteli Sisua samalla ja palkkasi rauhallisesta käytöksestä namilla. Rokotus annettiin kuitenkin lattialla, jotta pöydästä jäisi hyvä fiilis. Rokotusta Sisu ei edes huomannut, kun oli keskittynyt herkkuihinsa. Onnistunut keikka ja erinomaisen hienoa oli, että tapahtumalle oli varattu aikaa ja saatiin kiireettömästi rakentaa hyvä fiilis.

Lauantaiaamu aloitettiin Sisun keppitreenillä nro 8, josta alla videokooste (suosittelen ääniä pois, kun oma into videon muokkaamiseen loppui ennen ohjaajan kimityksen vaihtamista musiikkiin...).


Lähdettiin liikkeelle toissakertaisesta ohjurimäärästä, jotta tulisi lisää varmuutta vauhdinpitoon ja se kannatti. Nyt tuli hienoa settiä, muutamalla toistolla hillosipuli vähän mietti matkalla, mutta jatkoi sisukkaasti loppuun saakka. Lopputuloksena olikin sitten 12 keppiä ilman ohjureita ja melko itsevarmalla menolla!

Ei kommentteja: