sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Tapio Mäntysalo, osa 3: treenit

Ratapiirros

Ensimmäisessä harjoituksessa (esteet 1-7) treenattiin kulmauksia, jennydamm-valssia ja takaaleikkausta. Jotta koira hyppäisi kohti seuraavaa suoritettavaa estettä, tehtiin kulmaukset ennen hyppyä 2 ja 3. Hypylle 4 koira vietiin valssilla Jennyn Dammin suosimalla tavalla, jolloin koiran liike säilyy paremmin. Kulmaukset tehtiin myös ennen hyppyä 5 ja 6. Hypyllä 6 tuli tehdä myös takaaleikkaus. Alkuosa meni Rapsulla rapsakasti, mutta minulla oli hankalaa muuttaa omaa valssityyliäni. Melkein koko ajan meinasi oikea käsi tulla mukaan heilumaan, mutta jospa se siitä treenin myötä asettuisi :) Vaikeaa oli myös tehdä kulmaus tarpeeksi syvälle ennen hyppyä 5 sekä 6. Jotenkin tuntui että sinnehän jää jumiin, mutta hyvin sieltä kyllä ehti jatkamaan ja jatko oli tosi helppoa, kun koira oli käännetty ennen hyppyä oikeaan suuntaan.

Toisessa treenissä mentiin esteet 11-20. Tarkoituksena oli ohjata täysin takaaleikkauksilla, jolloin tärkeää oli tehdä hyvät kulmaukset ennen hyppyjä koiran juoksulinjan suuntaamiseksi. Alussa harjoittelimme myös koiran ohjaamista kaukaa heti radan alkaessa. Koira jätettiin hypyn 11 taakse siten, että sen kirsu osoitti hypylle 12. Itse kierrettiin hypyn 11 oikealta puolen hypyn taakse, otettiin katsekontakti koiraan ja jatkettiin seisomaan hypyn 12 ja putken 13 tienoille. Omalla liikkeellä ja kädellä koira ohjattiin hypyn 11 yli kohti hyppyä 12 ja siitä putkeen 13. Hypylle 14 tehtiin kulmaus kuten myös hypylle 15 ja siihen takaaleikkaus. Koira otettiin lähelle hyppyjen 15 ja 16 välillä, kulmattiin ja lähetettiin koira hypyn 16 yli. Kulmaukset ja takaaleikkaukset taas ennen hyppyjä 18 ja 19 ja koira putkeen. Kaikista hankalinta minulle oli oman vartalon asennon säilyttäminen kulmauksissa ja takaaleikkauksissa. Kulmauksessa selän olisi pitänyt olla suorana ja hypylle lähetettäessä ja leikatessa saa taittua, mutta minä heilun ihan tuuliviirinä omiani. Ehdottomasti täytyy hankkia videokamera, jotta saa opetella oman kehon hahmottamista ohjaustilanteissa.

Olipa kivaa :)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa mielenkiintoiselta koulutukselta! Me varmaan pääsemme nauttimaan sen anneista sitten tolleriagilityssä..? :)

Tulevatko Rapsu ja Nuusku Kajaaniin kisaamaan? Entäpä näytelmiin?

Heidi kirjoitti...

Aattelin mie jotain osuutta siitä tolleriagilityyn ottaa :)

Aikomus oli Kajaaniin tulla, mutta taas kerran unohdin ilmoittaa Rapsun ajoissa näyttelyyn, joten ainakin se jää väliin. Agilitysta en vielä tiedä, harkinnassa on... :)

Anonyymi kirjoitti...

Kivaa Mielen kiintosta