Nuusku kipaisi jälleen fysioterapiassaan. Muut lihakset ovat vallan priimakunnossa, mutta revähtäneet lannelihakset ovat edelleen kivikovat mollukat. Tuo ei yllättänyt, sillä niiden jäykkyys näkyy ihan silmään. Nuuskun arkihillunnassa revähtäneitä lihaksia ei huomaa enää ollenkaan, ainoastaan portaiden nousemisessa ilmenee hirmuinen tönkköys. Mutta jos pikkuepeli jotain pääsee salaa spurttaamalla suorittamaan, tulee kipu vastaan nopeasti.
Pinkeys pitäisi saada pois ja levollahan se lähtisi. Nuuskua lepo ei vaan enää kiinnosta. Jotta se olisi lauhkea lammas ja passiivinen lahna, tulisi se köyttää kiinni irtaimistoon tai sulkea häkkiin. Koska semmoinen ei ole koiran elämää, Nuuskuli pääsee aika vapaasti säätelemään itse liikkumistaan ja välillä se tapahtuu vähemmän järkevästi. Nuusku esimerkiksi piehtaroi joka päivä nurmikolla vähintään pariin otteeseen ja järkikin sen sanoo, että semmoinen nytkyminen ei ole tuossa tilassa parasta toimintaa. Mutta toisaalta Nuuskua ei innosteta mihinkään eikä se edelleenkään pääse kavereiden kanssa riekkumaan, joten jos se itse onnistuu itseään innostamaan niin siinäpähän innostuu. Toipumisaika tulee olemaan pidempi, mutta henkisesti helpompi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti